Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkisti keskiviikkona kansallisen hiv-altistusta edeltävän lääkehoiton eli prep-hoidon suosituksen. THL:n mukaan prep-hoito on turvallinen ja tehokas tapa ehkäistä hiv-tartuntoja.
Suomessa todetaan vuosittain noin 170 uutta hiv-tartuntaa. THL:n mukaan niiden määrän vähentäminen vaatii tartuntoja ehkäisevien menetelmien monipuolista käyttöä. Uusin keino ehkäistä tartuntoja on hiv-altistusta edeltävä lääkehoito eli prep. Se on turvallinen ja kustannustehokas tapa ehkäistä hiv-tartuntoja henkilöillä, joilla on suuri riski saada tartunta. Koska prep-lääkitys ei suojaa muilta seksi- tai veriteitse tarttuvilta taudeilta, on kondomin ja puhtaiden pistovälineiden käyttö aina tärkeää, muistuttaa THL.
Prep-hoidon teho on osoitettu useissa tutkimuksissa, kertoo THL. Hoidon teho riippuu käyttäjän sitoutumisesta lääkehoitoon. Tutkimuksissa henkilöillä, jotka olivat käyttäneet prep-lääkitystä ohjeiden mukaisesti, ei ole todettu hiv-tartuntoja.
Hoitopäätös tehdään yksilöllisesti
Lääkäri arvioi henkilön prep-hoidon tarpeen yksilöllisesti. Hoitoa harkittaessa selvitetään aina myös muut vaihtoehdot hiv-tartunnan ehkäisyyn joko prepin rinnalle tai sijaan, kertoo THL. Prep-hoidossa olevalta edellytetään, että hän osallistuu lääkkeen turvallisuuden ja hiv- ja seksitautien säännölliseen seurantaan. Hoitoa tarjoavalla taholla tulee olla hyvä tietämys hiv-infektiosta, seksitaudeista ja -käyttäytymisestä. Parhaiten oikeanlainen hoito, yhdenvertainen pääsy hoitoon sekä hoidon seuranta ja sen vaikuttavuuden arviointi toteutuisivat julkisessa terveydenhuollossa.
Vähentää tartuntoja ja kustannuksia
Prep-hoito säästää THL:n mukaan kustannuksia, kun se on kohdistettu oikein. Prep-hoito kestää useimmiten vain joitain vuosia, ja se on merkittävästi edullisempaa kuin hiv-tartunnan saaneen lääkehoito, joka kestää loppuelämän.
- Prep-hoito on myös tehokas keino saada terveydenhuollon piiriin henkilöitä, joilla on suuri riski saada tartunta, mutta joita ei muuten tavoiteta. Näin voidaan löytää aiemmin toteamattomia hiv- ja muita seksitautitartuntoja ja estää tautien leviäminen eteenpäin. Lisäksi voidaan tarjota apua esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmiin, jotka voivat olla riskikäyttäytymisen taustalla, THL:n erikoistutkija Kirsi Liitsola sanoo.
Prep-hoito on käytössä jo lähes kaikkialla Länsi-Euroopassa. THL:n johtama kansallinen hiv- ja hepatiittiasiantuntijaryhmä on laatinut kansallisen prep-hoitoa koskevan suosituksen. Yhtenäisten käytäntöjen avulla varmistetaan, että prep-hoito kohdentuu oikein ja sen käyttöön sisältyy asianmukainen seuranta.
Hivpoint toivottaa estolääkityksen tervetulleeksi
Hivpointin mukaan oikein käytettynä lääkitys antaa jopa 99 prosentin suojan hiv tartuntoja vastaan. Samalla muistutetaan, että prep-lääkitys suojaa vain hiv tartunnalta, ei muilta seksitaudeilta. Prepin myötä matalan kynnyksen hiv- ja muiden seksitautien testauspalvelut ovat siis tärkeässä roolissa. Prepin ohella kondomi on jatkossakin tärkeä osa niin hiv-tartuntojen kuin muidenkin seksitautien ehkäisyä.
- Prep-lääkityksellä on merkittävä rooli hivin ennaltaehkäisyssä korkeassa hiv-riskissä oleville henkilöille, sanoo Hivpointin hankekoordinaattori, seksuaalineuvoja Sami Tuunainen.
- Lääkitys yhdessä tehokkaiden testauspalveluiden ja muun ennaltaehkäisytyön, sekä hiv-tartunnan saaneen varhaisessa vaiheessa aloitetun hiv-lääkityksen kanssa vähentää tehokkaasti uusia hiv-tartuntoja. Esimerkiksi Lontoossa homo- ja bimiesten hiv-tartunnat ovat vähentyneet 55% viimeisen kahden vuoden aikana.
- Erityisesti homoyhteisössä hiv-tartunnan pelko on kulkenut monella mukana nuoresta iästä lähtien. Pelko on varjostanut ihmissuhteita ja estänyt seksuaalisuudesta nauttimista. Moni asiakkaani on kertonut helpottuneensa, että kondomin rinnalle on vihdoin saatu tehokas hiviä ennaltaehkäisevä lääkehoito, jatkaa Tuunainen.
Hivpointin konsultoiva lääkäri Jukka Hietalahti toivottaa uuden suosituksen ja rinnakkaislääkkeet tervetulleeksi.
- Suositus antaa selkeät toimintaohjeet lääkärille siitä, miten ja kenelle lääkettä määrätään. Lisäksi rinnakkaisvalmisteiden saatavuus Suomen apteekeista tuo prepin helpommin saataville, sanoo Hietalahti.
- Tähän saakka prep-lääkitys on haettu tai tilattu ulkomailta ja osa käyttäjistä on terveydenhuollon palvelujen ulkopuolella prepin seurannan suhteen. Prep on tehokas vain oikein käytettynä, ja valvomattomana sen käyttöön voi liittyä terveysriskejä sekä käyttäjälle itselleen että hänen seksikumppaneilleen.