Amerikkalaisselvitys: suurin osa hlbti-pariskunnista kohdannut deittisovelluksessa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Kuusi kymmenestä pohjoisamerikkalaisista hlbti-vähemmistöön kuuluvista pariskunnista on kohdannut jossain deittisovelluksessa. Suhteista baarikohtaamisesta alkaneita on joka viides. 

Selvityksen taustalla ovat tutkijat Michael Rosenfeld ja Sonia Hausen Stanfordin yliopistosta sekä Reuben Thomas Arizonan yliopistosta. Tutkijat tarkastelivat parien tapaamista ja suhteita 1980-luvun alusta vuoteen 2017.

Selvityksen mukaan samaa sukupuolta olevan kumppanin etsijät ovat olleet edelläkävijöitä verkkopalvelujen hyödyntämisessä. 

Vuonna 2017 noin 65 prosenttia samaa sukupuolta oleviesta pareista kohtasi deittisovelluksessa, kun eri sukupuolta olevien parien kohdalla vastaava luku oli 39 prosenttia.

Internetin tulo 1990-luvun alussa lisäsi seksuaalivähemmistöihin kuuluville radikaalisti mahdollisuuksia löytää kumppani tai tilapäisempää seuraa. Netin myötä aukeni uusi mahdollisuus solmia kontakteja vertaisiinsa erilaisilla sähköisillä yhteydenpitovälineillä ja myöhemmin erityisillä treffipalveluilla. Sitä ennen mahdollisuudet olivat kirjeenvaihtopalstat, kalliit senssipuhelimet ja kohtaamiset kasvokkain. Kasvokkain kohtaamiset ovat olleet riski, sillä väärää henkilöä lähestyminen on toisinaan johtanut aggressiiviseen vastaanottoon.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 1980 viisi prosenttia samaa sukupuolta olevista pareista kohtasi kirkossa, mutta sen jälkeen määrä on laskenut roimasti. Vähentynyt on myös arjen kohtaamisen kautta syntyneiden suhteiden määrä.

Toisen selvityksen mukaan samalla kun deittisovellukset ovat helpottaneet yhteyksien solmimista, ovat sovellusten erilaiset suodatustoiminnot synnyttäneet rajoituksia erilaisten ihmisten kohtaamisille ja toisaalta fetisoineet erilaisin perustein joitakin ihmisryhmiä.

Gay Star News: Online dating is the most popular way LGBTI Americans meet their soulmates

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!