Kanadassa kerätään nimiä eheytysterapioiden kieltämiseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Kanadassa on meneillään kaksi erillistä nimenkeruukampanjaa, joiden tavoitteena on kieltää eheytysterapiat.

Kampanjoista kertoo esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kampanjoista yli 11 000 allekirjoitusta keränneessä vaaditaan hallitusta kieltämään alaikäisiin kohdistuvat eheytysterapiat. Lisäksi halutaan kieltää nuorten vieminen ulkomaille vastaavanlaisiin hoitoihin.

It Gets Better Canadan toteuttamassa noin 60 000 nimeä keränneessä kampanjassa puolestaan vaaditaan hallitukselta kannanottoa, jossa se ilmaisee vastustavansa eheytysterapioita ja vastaavia hoitomuotoja.

Eheytystoiminta

Briteissä toimiva hlbti-järjestö Stonewall toteaa terapioiden perustuvan ajatukseen siitä, että lesbous, homous, biseksuaalisuus tai transsukupuolisuus olisi mielisairaus, jota voitaisiin "hoitaa". Eheytysideologian mukaan homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus ovat ei-toivottuja asioita, joista on mahdollista päästä eroon sopivilla harjoituksilla, etenkin rukoilemisella. Ne nähdään ideologian kautta tekoina ja ajatuksina, ei yksilön ominaisuutena.

Nykykäsityksen mukaan homoseksuaalisuus ja tietoisuus omasta sukupuolesta ovat yksilön pysyviä ominaisuuksia, eikä niitä voi tahdonalaisesti muuttaa. Merkittävät psykologien ja psykiatrien järjestöt pitävät eheytysideologiaan perustuvia pyrkimyksiä muuttaa seksuaalista suuntautuneisuutta tai sukupuolen kokemusta mielenterveydelle vahingollisena ja jopa vaarallisena. Joissain maissa on päädytty toiminnan kieltämiseen. Eheytysterapiat on tätä nykyä kielletty Brasiliassa, Ecuadorissa ja Maltassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vaikka eheytystoiminta on vuosituhannen vaihteen jälkeen hiipunut, on sillä yhä kannatusta joissain uskonnollisissa piireissä.

Suomessa on puhuttu ns. puoskarilain laatimisesta, jolla suitsittaisiin ns. uskomushoitoja. 

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!