Saint Helenan saari avaamassa avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Saint Helenan saari on avaamassa avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille. Paikallisessa parlamentissa joulun alla äänin 9-2 tehty päätös odottaa kuvernööri Lisa Phillipsin allekirjoitusta. Hän on kertonut vahvistavansa lakiuudistuksen pian.

Nykyinen vuodelta 1851 peräisin oleva avioliittolaki olisi joutunut korkeimman oikeuden puntaroitavaksi yhdenvertaisuuden näkökulmasta tammikuussa 2018, jos tarkennusta lainsäändäntöön ei nyt olisi tehty. Oikeusprosessi olisi voinut kestää pitkään.

Noin 4 500 asukkaan Saint Helena kuuluu Ison-Britannian merentakaisiin alueisiin. Hallinnollisesti samaan kokonaisuuteen kuuluvat Ascension Island ja Tristan da Cunha sallivat samaa sukupuolta olevien avioliitot aiemmin, ensimmäinen heti vuoden 2017 alusta ja jälkimmäinen elokuussa.

Lakiuudistuksen jälkeen vihkimisoikeuden haltija voi samaa sukupuolta olevan parin kohdalla kieltäytyä suorittamasta toimitusta, mikäli se on vastoin tämän maailmankatsomusta. Samoin vihkimiset on toimitettava muualla kuin kirkoissa. Adoptio-oikeus on tulossa myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ison-Britannian merentakaisiin alueisiin kuuluvasta Bermudasta sen sijaan on tulossa ensimmäinen tasa-arvoisen avioliittolain kumoava alue. Oikeus oli vasta keväällä päättänyt, että avioliitto kuuluu myös samaa sukupuolta oleville pareille, mutta paikallinen parlamentti teki päätöksen erottaa samaa sukupuolta olevien parisuhteet eri instituution alle.

St Helena Online: Same-sex marriage approved for St Helena: opponent calls for society to embrace the result

2 kommenttia

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte (jonka hallinnon kovista otteista huumemarkkinoita vastaan ja erinäisistä ristiriitaisista lausunnoista media on uutisoinut intomielin) asettui äskettäin kannattamaan yhdenvertaista avioliittoa ja kertoi samalla HLBT-komission perustamisesta ja pyysti siihen HLBT-aktivisteja. Noin hän asettui vastahankaan Filippiineillä vaikuttavan katolilaisen kirkon uskomusasenteita kohtaan.

http://www.pinknews.co.uk/2017/12/17/philippines-president-rodrigo-duterte-comes-out-in-favour-of-same-sex-marriage/

Duterte myös toi esille että nuoruudessaan hän ajatteli olevansa ehkä transsukupuolinen tai biseksuaali

http://www.pinknews.co.uk/2017/12/19/philippines-president-rodrigo-duterte-says-he-thought-he-might-have-been-bisexual-or-trans/

Saapas nähdä, tuleeko Filippiineille katolilaisten ja Duterten hallinnon välinen hengellinen vs humaani taisto. Ja seuraako Filiippiinit Etelä-Amerikan ja Lounais-Euroopan katolilaisvaikutteisia maita edistyksessä & palauttamisessa maahan yhdenvertaisen avioliiton.

Kommenttia muokattu: 02.01.2018 klo 12:41