Kuudesti MM-kultaa voittanut uimari Mark Foster, 47, on kertonut homoseksuaalisuudestaan The Guardianille.
Foster kertoo lehdelle joidenkin tienneen hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ja tavanneensa ensimmäisen kumppaninsa 21-vuotiaana. Julkisesti hän ei kuitenkaan ole aiemmin kertonut homoseksuaalisuudestaan.
Lehdelle hän sanoo eläneensä vuosia muuna kun omana itsenään ja kertoo piilottelun mahdollisesti vaikuttaneen kielteisesti hänen urheilusuorituksiinsa. Nyt hän harmittelee varjoissa elämistään.
- Olisinpa tehnyt sen ollessani 21, kun tapasin ensimmäisen kumppanini, mutta en ollut valmis, sanoo Foster.
Foster kantoi Iso-Britannian lippua Pekingissä järjestetyissä kesäolympialaisissa vuonna 2008. Tämän jälkeen hän päätti urheilu-uransa.