Helsingin Sanomien presidentinvaalikone: Huhtasaari vastustaa hlbti-yhdenvertaisuutta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Suomen presidentinvaali järjestetään 28. tammikuuta 2018. Vaalikeskustelut ovat marraskuun lopussa jo käynnissä, ja Helsingin Sanomat on avannut vaalikoneensa.

Helsingin Sanomien vaalikoneessa ehdokkaan arvomaailmaa haarukoidaan esimerkiksi suhtautumisella väittämään "homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla", josta seitsemästä ehdokkaasta viisi ilmoittaa olevansa "täysin samaa mieltä". Ajankohtaisempaa kysymystä translain uudistamisesta sen sijaan ei ole käytetty.

Tuula Haatainen (sdp) toteaa olevansa homo- ja lesboparien yhdenvertaisista oikeuksista täysin samaa mieltä, mutta ei kommentoi asiaa sen tarkemmin.

Pekka Haavisto (vihr) pitää tasa-arvoista avioliitolakia yhtenä eduskunnan viime vuosien parhaista tasa-arvopäätöksenä. Hän muistuttaa, että ilman kansalaisaloitetta ja sen tausalla ollutta kansanliikettä avioliittolain uudistusta ei olisi saatu maaliin. Hän myös toivoo, että kirkollinen vihkiminen tulisi mahdolliseksi myös samaa sukupuolta oleville pareille. Haavisto on kertonut homoseksuaalisuudestaan avoimesti.

Merja Kyllönen (vas) toteaa, että oikeutta perheeseen ja avioliittoon ei pidä katsoa seksuaalisen suuntautumisen kautta.

Sauli Niinistö (sitoutumaton, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Sinisten tukema) katsoo, että kaikille kuuluvat samat oikeudet.

Myös Nils Torvalds (rkp) on avioliiton- ja adoption yhdenvertaisuudesta samaa mieltä, mutta ei tarkemmin kommentoi asiaa.

Matti Vanhanen (kesk) sen sijaan on merkinnyt olevansa vain jokseenkin samaa mieltä avioliittoon ja adoptioon liittyvästä yhdenvertaisuuskysymyksestä. Hän toteaa, että adoptiossa ei kenelläkään ole automaattista oikeutta, vaan päätös on tehtävä lapsen edun näkökulmasdta.

Laura Huhtasaari (ps) ilmoittaa olevansa "täysin eri mieltä" siitä, että homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla. Huhtasaari ei tarkemmin kommentoi näkemystään.

Ehdokkaksi pyrkivän Paavo Väyrysen kantaa kysymykseen ei vaalikoneessa ole, sillä hän ei ole vielä saanut kerättyä ehdokkuuden takaavaa kannattajailmoitusten määrää. Aiemmista yhteyksistä tiedetään, että Väyrynen ei kannata samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaista asemaa.

Arvoakselilla Huhtasaari oli selvästi konservatiivisin. Liberaalein taas oli Kyllönen, hänen tuntumassaan Haatainen ja Haavisto. Heitä konservatiivisempia ovat Torvalds, Vanhanen ja Niinistö.

Helsingin Sanomien vaalikoneessa ehdokkaiden arvoja mitataan kymmenen kysymyksen avulla. Arvokysymykset on tehty yhdessä Tuomas Ylä-Anttilan ja tutkija Teemu Kemppaisen kanssa. Väittämät perustuvat eurooppalaisiin arvotutkimuksiin, ja niitä on käytetty HS:n vaalikoneessa vuodesta 2012 alkaen.

Helsingin Sanomien vaalikone
HS: Sauli Niinistö ajattelee oikeistolaisimmin, Huhtasaari on konservatiivisin – katso HS:n vaalikoneesta, kuka presidentti­ehdokkaista jakaa arvosi

4 kommenttia

Pohjolan persut jälkijunassa

Ruotsin persut eli ruotsidemokraatit (SD) keskustelevat ehdotuksesta, että myös homoparit saisivat adoptoida. Eivät ole näköjään tietoisia, että homoparien yhteisadoptio on ollut mahdollista vuodesta 2003 eli 14 vuotta. SD:n kansanedustaja hyökkäsi heti ehdotusta vastaan:
https://twitter.com/interasistmen/status/934767992768008192

Suomen persut eivät näköjään ole vielä päässeet yksimielisyyteen, saavatko homoparit solmia avioliiton, vaikka laki on jo voimassa. Persujen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari, joka on suorittanut yliopistotutkinnon, ei myöskään tiedä, että hän on eläin ( http://jyritiimonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202535-kansanedustaja-huhtasaari-on-elain-uskoi-tai-ei ).

Demokratiassa myös pösilöillä on oikeus asettaa ehdokas. Nyt sitten persut voivottelevat puoluelehdessään, kommenteissaan ja puheenvuoroissaan, että heitä pidetään höppänöinä ja heille naureskellaan. Niin, mistähän se voisi johtua...
Huhtasaari on jälleen avannut suuren suunsa ja vahvistanut kuuluvansa entistä tiiviimmin fundisten joukkoon:
https://www.suomenuutiset.fi/huhtasaari-haluan-normaalin-suomen-takaisin-tytot-tyttoja-pojat-poikia/

Huhtasaari halusi myös osoittaa, että hänen kohdallaan yliopistokoulutus on mennyt hukkaan, sillä hän rinnasti kampanjapuheessaan EU:n ja Neuvostoliiton. Huhtasaaren kannattajat olivat huumassaan pissiä housuihinsa. Saas kuulla, päräytteleekö Huhtasaari samoja aivopieruja koko kampanjansa ajan vai onnistuuko tuottamaan uutta skeidaa.