MM-pronssia voittanut nyrkkeilijä Elina Gustafsson kertoo Ylelle hänelle sanotun suoraan, ettei hän voi olla julkisesti lesbo, jos mielii urheilu-uralle.
Gustafsson kertoo kokevansa, etteivät kaikki hänen lähipiirissä hyväksyneet lesboutta. Hänelle kerrottiin, että sponsorit lähtisivät, jos hän olisi avoin seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan.
- Menin aivan shokkiin, kun minulle sanottiin, etten saa olla sellainen kuin olen. Miten pystyisin harjoittelemaan täysillä, jos en saa olla oma itseni siellä, missä vietän eniten aikaa päivässä, hän kertoo Ylelle.
Aivan lähimmiltä ihmisiltä, kuten äidiltään hän sai kuitenkin tukea.
Lopulta Gustafsson muutti ahdistavaksi paikaksi kokemastaan Porista Tampereelle, jossa oli paremmat olosuteet ja mahdollisuudet harjoitella.
Roolimallit tärkeitä
Vuoden 2015 Miss Gay Finland -kisassa perintöprinsessaksi kruunattu Gustafsson puhuu nyt omana itsenään olemisen ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien roolimallien tärkeydestä. Hän pitää tärkeänä, että myös urheilun piirissä on avoimesti monenlaisia ihmisiä.
- Urheilumaailmassa on tosi vähän roolimalleja ja esimerkkejä seksuaalivähemmistöille. Haluan olla ylpeästi yksi niistä. Olisin itsekin niitä kaivannut nuorempana, Gustafsson sanoo Ylelle.
Hän katsoo maailman kaipaavan sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda asioita esille ja seistä ylpeänä selkä suorana juuri sellaisena kuin he ovat. Lisäksi hän muistuttaa, ettei mikään tule elämässä ilmaiseksi, mutta ne voi saavuttaa tekemällä kovasti työtä unelmiensa ja tavoitteidensa eteen.
Yle: Suomalainen MM-mitalisti ahdistui kotikaupunkinsa ilmapiiriin – ´Minulle sanottiin suoraan, etten saa olla julkisesti lesbo´
Catariina Salo on Miss Gay Finland 2015