Sekä työntekijöiden että työnantajien järjestöjä nähdään Helsinki Priden kulkueessa lauantaina 1. heinäkuuta. Työntekijäjärjestöjä kulkueessa on nähty aiempinakin vuosina, mutta työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto EK on mukana ensimmäistä kertaa. Työntekijäjärjestöistä mukana ovat esimerkiksi SAK, STTK ja Akava.
Järjestöt huolehtivat myös kulkueen musiikista.
Lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK järjestävät "Tällainen on yhdenvertainen työpaikka" -seminaarin tiistaina 27. kesäkuuta kello 16.30–18.00 Helsingissä Kiseleffin talossa, Café Köketissä (Aleksanterinkatu 28). Paikalla on yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ja paneeliin osallistuvat Akavan johtaja Maria Löfgren, EK:n johtaja Ilkka Oksala, Etelä-Suomen AVI:n ylitarkastaja Eerik Tarnaala ja ERTO:n asiantuntija Jarmo Lahti. Lisäksi esitellään "yhdenvertainen Finnair", josta paikalla ovat henkilöstöjohtaja Eija Hakakari ja työsuojeluvaltuutettu Keijo Lyhykäinen. Tilaisuuden juontaa toimittaja Juha Hietanen.