Trumpin aikakausi alkoi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 14
Kuvakaappaus Valkoisen talon etusivulta. Aikakausi on vaihtunut.

USAn uusi presidentti Donald Trump on vannonut virkavalansa ja pitänyt linjapuheensa. Erilaiset vähemmistöt ovat huolissaan tulevaisuudestaan ja perjantaina ja lauantaina kaduilla USAssa ja muualla on mielenilmauksia Trumpia vastaan.

Valan vannominen tapahtui perjantaina klo 19 Suomen aikaa. Sitä seurasi 21 tykinlaukausta. Sen jälkeen tärkeänä kohokohtana oli Trumpin virkaanastujaispuhe. Helsingin Sanomat kuvasi virkaanastujaispuhetta näin: ”Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus”. Ruotsalainen Svenska Dagbladet otsikoi: ”Suora isku Obaman kasvoihin”. Saksassa Spiegel kirjoitti: ”Häpeämätön julistus”. Ylen suorassa lähetyksessä erikoistoimittaja Reijo Lindroos totesi: ”Tällaista puhetta en ole koskaan ennen kuullut”.

Trump ei sanonut sanaakaan siitä enemmistöstä ja kansanosasta, joka ei kannattanut Trumpin valintaa presidentiksi. Trump ei sanonut sanaakaan demokraateista tai Hillary Clintonista, ja hän ei sanonut sanaakaan sellaisista vähemmistöistä kuin naiset tai hlbtiq-ihmiset. Mutta Trump puhui Capitol-kukkulan eliitistä, joka nyt menettää valtansa, ja valta siirretään kansalle. Nyt kansa saa äänen ja tuota kansan ääntä edustaa monimiljardööri Trump. Hän lupasi aina muistaa kansan, kun tekee päätöksiä. Sivustakatsojia ihmetyttää: mitä on kansa? Ketkä kuuluvat kansaan eli ”pieniin ihmisiin”? Paikalla virkaanastujaisissa oli Trump-kansaa. Trump-kansa oli laiskaa suosionosoituksissaan. Kun Trump piti tauon suosionosoituksia odotellen, kukaan ei aplodeerannutkaan.

Trump lupaa olla myös sillanrakentaja, mutta hän rakentaa oikeita siltoja laaksojen ja jokien yli, ei ihmisryhmien välillä.

Trump julisti kuin helluntaiherätyksen saarnaaja, joka lupaa syöpäpotilaalle parannuksen NYT. Trump lupasi, että monet ongelmat, mm. rikollisuus ja huumeongelmat loppuvat maassa NYT. Huumeet, rikokset, terrorismi häviävät maapallolta Tumpin toimesta. "Miten", kysyi Ylen kommentaattori puheen jälkeen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Trumpin puhe ei ollut sellaisen valtiomiehen puhetta, joka raastavan vaalitaistelun jälkeen haluaisi yhdistää ja parantaa haavat. Se oli vallankumousjohtajan puhetta ja se oli suunnattu Trump-kansalle.

Trump aloittaa kautensa hyvin epäsuosittuna. Vain 37% kyselyn vastaajista antaa hänelle tukensa.

Ylen tv-lähetyksessä yhtenä kommentaattorina oli Mikko Silvennoinen. Häntä häiritsi mm. raamatun siteeraaminen. Koko kansahan ei ole uskovaista.

Puheessaan Trump mainitsi huomiota herättävän monta kertaa Jumalan, joka tarjoaa suojaansa Amerikalle. Trumpin tiimi oli valinnut tilaisuuteen useita pappeja suorittamaan rukouksia. Mukana oli mm. New Yorkin homofobiseksi sanottu arkkipiispa, kardinaali Timothy Dolan. Mukana oli myös Franklin Graham, joka on iäkkään saarnaajan Billy Grahamin poika. Billy Graham saarnasi 1980-luvulla useita kertoja Helsingissä olympiastadionilla, ja niiden tapahtumien innoituksena syntyi Helsinki-missio. Billy Grahamin kotisivulla on jo kuva Trumpin virkaanastujaisista, joten Grahameille Trump on oikea valinta. Sen sijaan kristityt homot ovat olleet Billy Grahamille ”vihollisia”.

Valkoisen talon nettisivut

Valkoisen talon verkkosivusto on uudistunut. Kaikki Obaman aikainen on poissa ja tilalla ovat Trumpin tiimin luomat, toistaiseksi suppeat nettisivut. Obaman ajan sivuilla oli omat kohtansa hlbtiq-oikeuksista ja kansalaisoikeuksista. Nyt ne kaikki löytyvät enää arkistoista.


Protesteja

Tv-uutisissa on nähty kuvia protesteista eri puolilla USAta. Lauantaina on naisten protestimarsseja eri kapungeissa. Myös Suomessa järjestetään lauantiana ns. Women’s March -tapahtuma kansalaistorilla Helsingissä klo 13. Samoihin aikoihin marssitaan myös esim. Berliinissä ja Tukholmassa.

14 kommenttia

Keisari on saanut kruununsa. Ku Klux Klanin johtaja David Duke twiittasi Trumpin puheen aikana ”Me teimme sen!” The Mall oli puolityhjä seremonioiden aikana ja taputukset vaisuja. Trump syyti tyhjiä sanoja ja karkeaa nationalismia aggressiivisesti, käytti kansa-sanaa kuten demagogit ja tyrannit kautta historian. Suurin osa amerikkalaisista peitti korvansa.
Jumala on taikasana jonka kuullessaan uskovaiset hyväksyy julistajan teot yhtenä pakettina, onhan hän "Jumalan mies" jonka tekojen täytyy olla Jumalan tekoja. Se on kätevä temppu, tehokkaampaa kuin monet muut puheet eikä puhujan edes tarvitse olla oikeasti uskovainen ollenkaan.