Transihminen ehdolla pormestarin virkaan Baijerissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1
Talvimaisemaa Zwieselissä. Kuva on kunnan kotisivulta.

Vajaan 10 000 asukkaan pikkukaupungissa Zwieselissä valitaan sunnuntaina uusi pormestari. Ehdolla on 50-vuotias Gloria Gray, joka suurkaupungeissa kierreltyään on palannut kotikonnuilleen hoitamaan vanhempiaan. Zwiesel sijaitsee Saksan kaakkoiskulmassa, lähellä Tsekin rajaa, Passaun kaupungin pohjoispuolella.

Gloria Grayn elämä lihakarjatilalla ei 1980-luvulla ollut helppoa. Hän koki olevansa erilainen poika ja se huomattiin myös laajemmin kylillä. Hän sai niskaansa kiviä ja ”homosika”-huuteluita. Jo 5-vuotiaana hän oli tajunnut, että hänen sisällään piilossa oli tyttö. Lahjaksi saamastaan Barbiesta hän sai mallin: tuollainen hänkin halusi olla.

18-vuotiaana hän pakeni Müncheniin ja 26-vuotiaana hän pääsi sukupuolen korjausprosessiin. Hän esiintyi varietee-ryhmissä ”seksipommina” Saksassa, Espanjassa ja Amerikassa. Hän näytteli myös yhdessä ”Marlene”-elokuvassa.

Kuusi vuotta sitten hän palasi lapsuuden kotiinsa, kun vanhemmat kaipasivat huolenpitoa. Nyt vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta hän itse jäi kotiseudulleen. Vuonna 2010 hän perusti kulttuurikahvilan, jossa oli myös näyttämö. Tässä ”Cafe- Gloriassa” on pidetty monenlaisia kekkereitä, mm. lasten laskiaisjuhlia. Joitakin tunnettujakin tähtiä on käynyt esiintymässä. Kahvila on sulkeutunut, mutta Gloria Gray sanoo, että hän teki enemmän kulttuurin hyväksi kuin kaupunki.

Sunnuntaina on pormestarin vaali. Hänelle on kerätty 120 kannattajakorttia. Vastaehdokkaina ovat nykyinnen, puolueeton pormestari Franz Xaver Steininger ja CDUn ehdokas Elisabeth Pfeffer. Gloria Gray haluaisi saada paikkakunnalle lisää turismia ja pysäyttää pois päin suuntautuvan muuttoaallon.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Onko Glorialla mahdollisuuksia vaaleissa? Voi olla, koska ennenkin sillä seudulla on äänestetty ennakkoluulottomasti. Vuonna 2010 naapurikuntaan valittiin pormestariksi nuori, kristitty homomies Michael Adam. Hän on sosdem-puolueen miehiä.

Vaikka Gloriaa ei valittaisikaan. Süddeutsce Zeitungin mukaan hän aikoo jäädä paikkakunnalle. Ympärillä on metsää ja raitista ilmaa ja Bayerische Wald, laaja luontoalue. ”Bayerische Waldista on tullut minun pesäni ja tänne jään”, hän sanoo.

Lähteet: http://www.sueddeutsche.de/bayern/politik-eine-frau-fuer-zwiesel-1.3205715 ja ggg.at
http://www.gloriagray.com/

Cafe Gloria lopetti vuonna 2013
http://www.pnp.de/region_und_lokal/landkreis_regen/zwiesel/634172_Nachfolger-gesucht-Gloria-Gray-gibt-ihr-Kulturcafe-auf.html

1 kommenttia

Vaalitulos: Franz Xaver Steininger (puolueeton) 43,30 %, Elisabeth Pfeffer (CSU) 36,58 %, Gloria Gehring („Gray“; puolueeton) 20,12 %. Kahden eniten ääniä saaneen kesken pidetään lopullinen vaali 11. joulukuuta.