Jälleenrakennuksen aika seuraa vaalitulosta Kanadassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1
Daily Xtra oli pääsivullaan lievästi pessimistinen suuren vastustajan kaatumisesta huolimatta.

Stephen Harperin konservatiivien toteuttamaa HLBTI-oikeuksien jarrutusta ja suoranaisia heikennyksiä seuraa jälleenrakennuksen aika. Viimeiset yhdeksän vuotta voivat myös jäädä historiaan viimeisinä, joina HLBTI-oikeudet olivat poliittinen kiistakysymys Kanadassa.

Vaaleissa näytti muuttuvan HLBTI-keskustojen äänestyskäyttäytyminen. Liberaalien voitto merkitsi myös tappioita homojen asiaa johdonmukaisesti jo pitkään ajaneille Kanadan demareille (NDP). Ydinkeskustojen kannatusmuutosten tutkijat selvittävät ennen pitkää, miksi HLBTI-kanadalaiset sankoin joukoin kääntivät selkänsä tasa-arvonsa pitkäaikaiselle tukijalle.

HLBTI-äänestyskäyttäytyminen selviää yksinkertaisesti siitä, että suurien homopopulaatioiden asuttamilla keskusta-alueilla NDP:n ehdokkaat usein nyt hävisivät. Tappioalueisiin kuuluvat Toronto Centre, Vancouver Centre ja Ottawa Centre. NDP antoi vaaliohjelmassaan kohdennettuja lupauksia HLBTI-ryhmille, mutta ne eivät vedonneet. Puolueella oli myös eniten ryhmän ehdokkaita.

Daily Xtra mainitsi vaalijutussaan menetyksensä myös sen, että suomalaistaustainen kansanedustaja Megan Leslie jäi valitsematta Halifax Centeristä, Megan Leslie oli alahuoneessa ajanut näkyvästi tasa-arvokysymyksiä.

Trudeaun hallituksen ensimmäisinä toimina poistunee homojen veren- ja elinluovutuskielto. 80-luvulla annettuja rajoituksia tiukennettiin vielä Harperin aikana. Tässä kohdin ei tarvita lainmuutoksia. Rajoitukset voidaan poistaa, kunhan uusi terveysministeri on tuolillaan ja hallinnolliset ohjeet ehditään tehdä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Trudeau kertoi Daily Xtralle, että liberaalihallitus ottaisi transihmiset mukaan Kanadan ihmisoikeuslakiin ja rikoslain viharikosten luetteloon. Viime parlamentissa nämä lainmuutokset kaatuivat ylähuoneessa. Trudeaulla on mahdollisuus nimittää 22 uutta senaattoria, mutta määrä ei riitä enemmistöön ylähuoneessa, jota Harper ahkerasti käytti aatetovereidensa palkitsemiseen.

Daily Xtran vaalianalyysia 2015

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Homokundi1999
  • 21.10.2015, 17.51
Itsekin järkytyin, kun kuulin tuosta Suomen verenluovutuskiellosta homoseksuaaleille, jotka ovat vuoden sisällä harrastaneet seksiä. Miksi ihmeessä vakituisessa rekisteröidyssä parisuhteessa eläville homomiehille pitää asettaa kielto, kun samaa ei ole heteroillakaan. HIV-tartunnat ovat aina yksittäistapauksia, eikä ihmisiä tule asettaa seksikäyttäytymisensä perusteella eriarvoiseen asemaan,jos kyseessä on vakituinen parisuhde ja testeissä on käyty.