Jerusalemissa Gay Pride -kulkueeseen osallistunut teini kuoli puukoniskujen aiheuttamiin vammoihin
Ultra-ortodoksimiehen puukottama 16-vuotias Shira Banki kuoli vammoihinsa tänään sunnuntaina. Hän loukkaantui torstain Pride-kulkuueseen kohdistuneessa hyökkäyksessä vakavimmin.
Jerusalemin poliisi on vahvistanut, että epäilty puukottaja on Yishai Schlissel, ultra-ortodoksijuutalainen. Hän oli vapautunut äskettäin vankilasta kärsittyään 10 vuotta samankaltaisesta hyökkäyksestä vuoden 2005 Gay Pridea vastaan. Torstain hyökkäyksessä haavoittuneita oli yhteensä kuusi. Heistä yksi on edelleen kriittisessä tilassa. Neljä muuta saivat haavoja, jotka eivät ole hengenvaarallisia.
Ultra-ortodoksilahkon johtaja vieraili sairaalassa tapaamassa haavoittuneita, toivoen heidän pikaista paranemistaan.
Lauantaina Tel Avivissa arviolta 10 000 ihmistä kerääntyi osoittamaan mieltä puukotusta ja sateenkaari-ihmisiin kohdistettua väkivaltaa vastaan. Lauantaina eri puolilla Israelia osoitettiin mieltä myös Länsirannan tuhopolttoiskua vastaan, jossa kuoli palestiinalainen pikkulapsi.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Haaretz-lehden uutinen teinin menehtymisestä
Ranneliike.net: Israelissa mielenilmauksia väkivaltaisuuksia vastaan
Ranneliike.netin uutinen torstain Pride-kulkueseen kohdistuneesta hyökkäyksestä
Lauantain mielenilmauksiin väkivaltaa vastaan osallistui kymmeniä tuhansia eri puolilla Israelia. Sateenkaarijärjestöjen organisoimassa tilaisuudessa Meirin puistossa puhuivat mm. Tel Avivin pormestari Ron Huldai ja Israelin entinen presidentti Shimon Peres. Artikkeli ja kuvia eri tilaisuuksista:
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4686335,00.html
Jerusalemin tilaisuudessa puhui mm. presidentti Reuven Rivlin
http://www.timesofisrael.com/rivlin-attacks-must-serve-as-wake-up-call-for-entire-country/
---
Sunnuntaina oli Jerusalemissa Shira Bankin muistotilaisuus
http://www.timesofisrael.com/hundreds-hold-vigils-for-victim-of-pride-parade-attack/
---
Shira Bankin hautajaisissa maanantaina oli tuhansia. Shiran vanhemmat Milka ja Uri kertoivat, etteivät he anna periksi vihan edessä, vaan pyrkivät vihaamaan vähemmän ja rakastamaan enemmän, minkä ohjeen he antavat jokaiselle. Israelin presidentti Reuven Rivlin kunnioitti Shiran muistoa puhuessaan samaan aikaan nuorisojärjestön tilaisuudessa Haifassa todeten muun muassa:
“She joined the Gay Pride Parade in the name of the values in which she believed – tolerance, equality, hope, and love. Her life, which was deliberately cut short, was that of a young citizen, who was involved, engaged, active, interested, and responsible.”
http://www.jpost.com/Israel-News/Thousands-attend-funeral-of-Jerusalem-Gay-Pride-Parade-stabbing-victim-Shira-Banki-411028
---
Jerusalemin poliisipäällikkö ja yleisen turvallisuuden ministeri ilmoittivat asettavansa tutkijaryhmän selvittämään, miksi poliisi ei kyennyt estämään puukotusta.
Kommenttia muokattu: 04.08.2015 klo 02:50