Tanssiravintola Wanhan Kellari sulkee ovensa lopullisesti

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Juhani Viherlahti
  • 13

Wanhan Kellaria pyörittänyt HOK-Elanto on päättänyt sulkea ravintolan lopullisesti 30.5.2015. Toiminta ei ravintoloitsijan mukaan enää kannata. Wanhan Kellari oli vilkas homoravintola vuodesta 1964 aina vuoteen 1994, jolloin homot heitettiin tylysti sieltä ulos.

Wanhan Kellarin sivuilla ilmoitetaan toiminnan lopettamisesta. Viimeiset tanssit pidetään lauantaina 30.5.2015.

Ravintola Hansa oli ollut homojen kantapaikka aina vuoteen 1968 asti. Vuonna 1964 osa Hansan homoporukasta päätti "vallata" Wanhan Kellarin. Tämä tapahtui siis ennen opiskelijoiden tekemää Wanhan ylioppilastalon valtausta marraskuussa 1968. Sehän koski siis samaisen talon yläkertaa. Wanhan Kellarista tuli aktiivinen homobaari ja erittäin suosittu kohtaamispaikka. Monet romanssit syttyivät juuri tuossa paikassa.

Ravintolassa oli olutpuoli ja grillin puoli. Viimeksimainittu oli erityisesti homojen miehittämä. Jonon, joka oli joskus varsin pitkä, ohitse pääsi sisälle lausumalla ovimiehelle "olen menossa grilliin" tai "minulla on pöytävaraus grillin puolella".

Haastattelin joskus vilkkaimpina vuosina ravintolavastaavaa. Hän totesi henkilökunnan pitävän homoista. Hänen mielestään homot käyttivät ahkerasti ravintolan antimia, eivätkä istuneet vain yhden kaljatuopin ääressä koko iltaa. Hän kertoi, että homojen häiriökäyttäytymistä oli merkittävästi vähemmän, kuin heteroasiakkaiden kohdalla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 1994 ravintolan linja muuttui jyrkästi. Se päätettiin tehdä heteroiden tanssiravintolaksi. Homoille ovet sulkeutuivat kokonaan ja tylysti. Portsarit eivät laskeneet tuntemiaan homoja tai mies- ja naispareja enää sisään. Protesteista ei ollut hyötyä. Syrjintäsuojalaki tuli voimaan vuotta myöhemmin. Tietääkseni kukaan ei lähtenyt enää testaamaan uutta lakia Wanhan Kellarin kohdalla. Homot olivat löytäneet uudet paikat, kuten Kansakoulukadulla toiminut ravintola Escale.

13 kommenttia

Viikko linjanmuutosen jälkeen menin sisään raflaan ja vaksi otti takin. Sanoi kyllä jotain tanssiravintolasta. Huomasin sitten asiakaskunnan muutoksen ja poistuin, tosin jotain juotuani. Pärstä ei siis ollut jäänyt mieleen tai sitä ei osattu tähän alaan yhdistää. -Tervetuloa taas, sanoi vaksi. Ei tainnut tulla koskaan mennyksi uudelleen enää.
Se Wanhan porukka varmastikin löysikin sen Kansakoulukadun Escalen.
Muistan, miten liki samoihin aikoihin kulman taakse, keskeisemmälle paikalle avatussa Don't Tell Mama -yökerhossa asiakaskunta kutsui Escalea "saattohoitopaikaksi".

Tuolloinhan 90-luvulla hlbt-paikkojen tarjonnan lukumäärä kasvoi mukavasti, että ehkä se sitten oli ihan jopa hyväkin että Wanhan kellarista siirryttiin uuteen vaiheeseen. Ja sittenhän tuli myös 90-luvun lopulla Mann's Street -baaripubi Stockmannia vastapäätä ja sen lähelle Don't Tell Mamalle vaihtoehto, jo viitisentoista vuotta toiminut Hercules-yökerho. Ja Stocmannin baarissa hlbt-asiakaskuntaa riitti aika lailla sielläkin.

Ja muitakin, Kallion Nalle Pub, joka tosin nyttemmin edesmennyt.
Eerikinkadun paikat ja Lost & Found.

Kommenttia muokattu: 30.05.2015 klo 01:23