Dtm The Second

Edellinen
Huomenna oon vasta menossa katsoon kannattiko kova odotus. :)
Uudet netti sivut on ainaskin upeet.... Yllättävän upeet!
Vanhaan verrattuna mainio paikka. Tosin lähtötaso ei ollut kovin korkea...

Uusi DTM ei enää piilottele. Valomainos on iso ja ikkunat suoraan kadulle. Ei enää salamyhkäistä pornoluolan tuntua.

Kahvila on hyvä idea. Sellaista on tähän kaupunkiin kaivattu. Tosin saimme hiljattain Roomin, mutta enempi parempi.

Alakerran ja yläkerran tunnelma ja kävijät tulevat luultavasti pikkuhiljaa eriytymään. Tämä on hyvä, sillä se lisää valinnanvaraa.

Sisustus on nuhjaiseen bordellipunaiseen vanhaan Detmiin verrattuna mainio. Alakerran sohva"tasot" ovat kiero mutta varsin mukava idea.

Väentungoskaan ei enää vaivaa. Vanhassa paikassa sai olla onnellinen, että suurin osa kävijöistä oli anorektisia trendipelleteinipuppeleita :) Tuonne mahtuu tukevampikin karhu :) Tosin olisi luullut, että ensimmäisenä iltana olisi ollut suurempi tungos. Toivottavasti paikan täyttäminen ei osoittaudu tulevaisuudessa vaikeaksi.

Ihan piristävää. Ehkä saatan siirytä taas Herkusta Demariin :-)
Jossain oli joskus juttua uudesta lesbojen lauantai-illasta uudessa DTm:ssa, joten kannattaako sinne tänään edes homomiehen suunnistaa? Uudella "web zonella" naisten illasta ei ainakaan mitään mainittu?
Olin eilen/tänään =) uudessa Mamassa ja kyllä täytyy sanoa, että heti ovesta sisään astuttua vaikutelma oli upea. Uuden Maman monipuolisuus lyö laudalta ei vain muut homobaarit, vaan myös todella monet heteropaikat. Mielenkiintoisinta oli juuri se, että Mamassa on nyt tavallaan jokaiselle jotain, eri tyyppisiä tiloja eri tarkoituksiin on vaikka millä mitalla. Jos haluaa jutella rauhassa, se on täysin mahdollista; teknoa löytyy yhtä lailla kuin Paulaakin. Sisustus oli myös monipuolinen ja pidin erityisesti alakerran tyylistä. Vaikka yläkerta on ruotsinlaivatyylinen, se sopii täydellisesti yhteen juuri kerroksen musiikin kanssa. Palvelu oli kaikkialla todella nopeaa, joustavaa ja korrektia. Ahtauden puuttuminen oli oikein positiivista, tuntui suorastaan omituiselta ;o).

Mamalla on varmasti loistava tulevaisuus edessään uudessa asussa. Paikan täyttyminen ei kyllä ole ongelma, mutta epäilen mahdollisten naisteniltojen toimivuutta. Suurin uhka on varmaan heterot, koska Mama on nyt niin hyvä, että se saattaa ruveta vetämään hetskuja vähän turhankin tehokkaasti puoleensa. Paikka on toisaalta niin iso, ettei heterovastainen ovipolitiikka olisi taloudellisesti fiksua. Ehkä varmin keino heteroinvaasiota vastaan on selkeä profiloituminen homobaarina?
Mä kannatan ainakin sitä että homobaarit on homobaareja. Siellä saa olla oma itsensä ilman että jotkut heterot mulkoilee.
Uuden ravintolakokonaisuuden sisääntulo on vaikuttava, juuri sellainen kuin homopaikan pitää ollakin. Ollaan lopulta siirrytty kaapista ulos.
Alakerta on nykysuunnittelua, tuollaisia paikkoja näkee ulkomailla kaikkialla. Toteutuksena tyydyttävä vaikka toteutus on jäänyt joiltakin osin puolitiehen. Mutta eihän avajaisissa valmista ole...eihän?

Mikä mahtoi olla dj-alueen tilapäispöytien (?) tarkoitus? Onkohan siihen tulossa varsinaista dj.koppia. Nykyisellään kaikki voivat kaadella laitteiden päälle juomiaan.
Varsinainen baari alhaalla on kai kesken, koska räikeät ja häikäisevät loisteputket eivät olleet mitenkään asiakasystävällisiä. Muutenkin tulee mieleen Lontoon Heaven, siellähän on aivan samantyyppinen baarialue ja pystikset. Ei silti häikäiseviä valoja. Heavenissa juomat ovat baarissa myyviä, pullot valaistu, ei asiakkaat.
Uudessa dtm:ssä juomat hukkuvat tummaan monotoniseen taustaan. Valot iskevät asiakkaisiin.

Mutta mihin katosivat diskovalot? Muutama vilkku katossa vie menneisyyteen. Taustaseinäprojisointi on hyvässä paikassa, mutta virikkeellisyyttä kuviin kaivataan.

Sohva-alue tanssilattian toisella laidalla oli jo ekailtana törkeässä kunnossa illan lopussa. Kuutiojakkaroita on käytetty kaikissa uusissa trendybaareissa ja ravintoloissa, se on helppo ratkaisu, mutta ihmiset kaatuilivat niihin uudessa Mamassa. Muutoin sohva-alue on ihan ok.

Tila oli matalampi kuin muistin. Yläkertaan ei juurikaan ole tehty muutoksia, joitakin fiksauksia lukuunottamatta. Ihmeen viihtyisiksi tilat on saatu kaikki ikkunat avaamalla. Tätähän oli tiettävästi yritetty jo vanhassa osoitteessa, mutta rakenteet estivät useampien ikkunoiden avaamisen.

Ilmastointi toimii ylhäällä kiitettävästi, alakerrassa taas huonosti. Missä vika?

Uuden dtm:n rakentaja oli täysin sama kuin entisenkin. Rahaa toteutukseen on takuulla käytetty 5 kertaa enemmän kuin aiempaan, joka oli parhaimmillaan yli 6v sitten sinisine sisustuksineen.

Aika muuttuu ja niin muuttuvat myös paikkojen ilmeet.
Kömmähdys: ex paikka oli sininen yli 2-v sitten eikä yli 6v sitten..baarimestari huomautti painovirheestä:)
Kävinpä minäkin viime yönä tutkailemassa tilannetta. Paikka vaikutti kotoisalta ja mukavalta kaikella tapaa. Ja kun baaritiskejä on kolme, niin juomaa saa siedettävän vähällä odottamisella. Kuten tuossa jo tulikin ilmi, niin jokaiselle tuntuu jotain olevan tilojen suhteen, on hiljaisempaa, on tanssilattiaa jne. Lauantaisin tosin toinen kerros on varattu lesboille, mutta alakerta toimii ihan normaalisti silloinkin.

Nyt päivällä tuli vielä testattua kahvilakin. Vaikutti toimivalta ja viihtyisältä. Poppi soi hiljaa taustalla - niin että rauhallinen juttelu onnnistuu mainiosti. Tunnelmaa voi ehkä kutsua hivenen uneliaaksi, mutta se ei liene paha asia? Myytävänä on kahvin, siiderin, oluen ja muiden juomien ohella myös erilaisia sämpylöitä ja leivonnaisia.
Uusi DTM on mahtava!!! Yläkerta yksin on parempi kuin Herkku, puhumattakaan coolista alakerrasta, jossa tunsi olevansa kuin ulkomailla. Hyvännäköisiä ihmisiä oli valtavasti, eikä silti tarvinnut törmäillä kehenkään eikä pelätä jonkun stumppaavan röökiä hihaan.
Ainoa, mikä vaatii hiomista, on ylä- ja alakerran musiikin parempi profilointi. Nyt esim. Laura soi molemmissa kerroksissa. Alakerta vaatii kunnon houseklubimusaa.
Huom: DTM:ää kannattaisi mainostaa tukholmalaisille, kun ei niillä raukoilla ole mitään vastaavaa.
Olen samaa mieltä, uusi Dtm on paikka jossa on kaikki vaihtoehdot. Jokaiselle pitäisi nyt löytyä jotain. Näin suurta gaypaikkaa Suomessa ei koskaan ole ollutkaan.

Mietityttää vain miten lesbot ja homot jakavat tilansa lauantaisin, eikö vapaa liikkuminen olisi parempi vaihtoehto.
Moni homo kun avajaisissa etsiytyi välittömästi yläkertaan ja kertoi pitävänsä paikan perinteisemmästä tunnelmasta. Itselleni käy toki alakerta erittäin hyvin, mutta muitakin mielipiteitä on.

Ruotsalaisille tämä on kova pala..
Hei. Eikö meillä ole elämässä mitään muuta kuin miettiä millanen joku vtun baari on. Ihan oikeesti. Ollaanko me niin köyhiä että elämä pyörii vain tämän ympärillä. Menkää jo itseeenne.
Tuli kans eilen tutustuttua uuteen mestaan ja täytyy sanoa, että alakerrassa ainakin musiikki oli AIVAN liian hiljaa..vai onko jo kuulossa vikaa? No ehkä paikkaa vielä "parannellaan"...hope so.. Nyt taitaa kyllä narikassa olla kanssa tilaa ja entinen ulkona kyyhöttäminen räntäsateessa tukka märkänä olla historiaa, ellei sitten mainosjonot ole se päivän trendi?! (ja jonon ohi hiipparoivat...) Muuten vaikutti positiiviselta paikalta, jos valot saadaan "paikoilleen" ja porukkaa aina riittävästi!! Ei muuta:)
Hinnat ovat kyllä aika kovat, mutta tarkoitus on kai rahastaa uutuudenviehätyksellä. Ektoplasmaväri ei ihan iske, mutta makunsa kullakin. Nyt jo näytti, että ympäristön kuppiloista alkaa tulla heteroita oven täydeltä. Taitaa City-korttitarjous purea. No Setassa on varmaan tarkkaan laskettu, että pelkästään homoilla ei lafkaa saada täyteen, vaikka alussa kaikki ryysääkin katsomaan paikkaa. Jotenkin tuntuu, että heterot valtaa sen kuten Lostarin. Lostarikin vaikutti hiljaisemmalta, kun kävelin sen ohi Herkkuun. Lostarista varmaan siirtyy paljon porukkaa Dtm:ään.

Onhan se upea, uusi ja puhtoinen, mutta jotenkin ahdistava ja kalsea. Jotenkin liian anonyymi.
Toivoa sopii että olisivat viimein tajunneet musiikin volumen asettaa järkevään tasoon. Vanhan maman desibelit oli kaikkien suositusten ja rajojen yläpuolella, dj-kopissa oli kyllä kyltti että olisi rajoissa mutta totuus oli toinen.

Itse olen liikkunut mamassa korvatulpat korvissa että on mukavampi olo, mutta olisi toki järkevämpää sovittaa volume ihmisten korville sopivaksi. Se on sitten vaan voi voi jos kuulonsa jo pilanneiden dj:den mielestä volume tuntuu liian pieneltä. Ei pilata enempää kuuloja.
Minusta paikka oli melko viihtyisä. Tavallaan parempi kuin aikaisempi. Varsinkin peränurkkaus. :)Porukkaa oli yhtä ahtaasti kuin entisessäkin mamassa, mutta tanssilattiatilaa on enemmän. Musa kyllä tuntui toistavan valitettavasti alhaalla vanhan maman poppi-trance ynnämynnämössöä. Parempi olisi joko tai, eikä sekoittaa musalajeja kaikkia tyydyttääkseen. Mutta ehkä yläkerran lesbopippalot pakottaa tähän tyyliin lauantaisin.

Jono oli pitkä, mikä viittasi heteroidenkin mielenkiintoon, joka myös näkyi sisällä. Sohvat houkuttelee ehkä liikaa humaltuneita sammumaan vaakakenoon. Ja valitettavasti sohvien liian laajat tasaiset pinnat ei johda dorkien kaatamia drinkkejä viemäriin, joten loppuillasta sohvat on melko tahmeita.

Kivaa kuitenkin on, että samat söpöt kasvot on kutenkin tanssilattian "näyttäytyjä" -päässä kuin ennenkin ja muutenkin porukan seasta tunnistaa vanhan maman kivat ihmiset. Selvästi entiset herkkulaiset jää mieluummin etuaulan baariin kyyläilemään, joten kiva edelleen bilettää omassa rauhassa. Vessat on tilavammat, vaikkakin pisuaarissa on nyt enemmän valoa, tilaa ja esteettömämpi näkymä naapuriin. Kyyläiliöille parempi.

Kaikenkaikkiaan hyvä mesta, isot tilat, tarjoilu pelaa, tanssilattialla tilaa, juttelullekin tilaa. Tärkeintä kuitenkin ehkä se, että tarjonta on monipuolinen ja kaikki löytää oman paikkansa. Ainoa iso miinus oli liian pitkät jonot, jotka toivottavasti lyhentyvät kunhan umpi-idiootit heterot tajuavat mihin oikeesti ovat menossa. :)

Ja jos heterot halutaan oikeasti karkoittaa coolista uudesta paikasta pois, niin ei kun kaikki kundit vaan iskemään kaikkia heteropojuja oikein olan takaa, niin eiköhän nekin pojut vähän pelästy... :))) Heteronaisethan taas on ihan mukavia, ymmärtäväisiä ja kivaa seuraa, eikös joo? :)
Yks: Mietittäviä asioita on varmasti paljonkin. Hyvä niin. Ja baarienkin miettimiselle on paikkansa. Menemme itseemme ja viikonloppuna ehkäpä jopa baariin. ;)
Eilen tsekkasin paikan, jono oli kyllä aika uskomaton. Sisällä pidin erityisesti alakerran tanssipuolesta, sen sisustus miellytti. (Tykkään kuutiotuoleista!) Alakerran aulatilat olivat jotenkin kalseat mutta toimivat varmaankin kahvilakäytössä. Yläkertaa en nähnyt vielä kun siellä oli se naisten ilta.

Ekana iltana ei paikkaa vielä tuntenut toiseksi olohuoneekseen niin kuin vanhan maman mutta eiköhän se ajan kanssa tule tutuksi. :)
Eikö dtm saanut anniskelulupia neljään, kun sulkevat jo kolmelta sunnuntaisin ja arkisin? Nyt pitää miettiä ehtiikö vielä Herccuun viimeiselle jaolle, vai meneekö aina arkisin suoraan Herccuun, kuten todennäköiseti tulee tehtyä. Musiikkikin piipittää niin aneemisesti. Onko ympärillä asuntoja, joista pelätään valitusta?

Sisällä oli niin nuorta lapsenkasvoa, ettei sitä kauan jaksanut katsoa. Ulos tullessa oli varmaan 200m mainosjono, jossa suurin osa oli ihan outoja naamoja.
Liekö jotain Sodan porukkaa, vai muuta "trendiporukkaa".

No onneksi Herccuun ei ollut jonoa kuin muutama metri. Tupa oli ihan täynnä, joten mistä Dtm on noita tekotrendipuppeleita kalastanut. Mitenkähän on eilinen päivä on ollut Highlightissa, Ctrl:ssa, Tigerissa ym. aikansa kutakin kuppilassa, jossa porukka käy suuren kohun takia vuorollaan kuikuilemassa.

Aika näyttää, tuleeko Dtm:stä ikinä enää oikeaa homoravintolaa. Nyt näyttää menevän vielä entistä paikkaakin pahempaan suuntaan. Rahaa varmaan tulee tuutin täydeltä, mutta aate näyttää kuihtuneen.
Mama on nykyään ruvennut suosimaan aina vaan nuorempaa asiakaskuntaa, joten lopputulos on se ettei rahaa tule kun ei nuorilla ole rahaa ostaa viinaa. Itsekin kävin eilen katsastamassa uuden dtm:n ja johan kuulin pentujen narinaa nousseista drinkkien hinnoista. Joku pentu siinä valittikin, että hänen täytyy ruveta vetämään pussikaljaa etukäteen. Näin dtm saa nuorta trendiporukkaa asiakaskunnakseen, muttei rahaa, mitä tarvitaan ravintolan pyörittämiseen.
Itse tein kyllä havainnon, että vanhempaa (25+) väkeä oli varsin kohtuullisesti paikalla ja baaritiskeillä näytti asiakkaita riittävän - tämä sekä perjantaina että lauantaina. Ja tuttujakin oli paikalla molempina iltoina. Muutamat tosin eivät halunneet ensimmäisen viikonlopun tungokseen, vaan tekevät ensivierailunsa sitten, kun tilanne normalisoituu.

Mitä tulee Maman musiikkiin ja sen aneemiseen piipitykseen, niin ehkä lopullisia säätöjä ei ole vielä ehditty löytää? Uudessa tilassa volyymejä ja äänenväriä joudutaan ehkä ruuvailemaan jonkin aikaa? Joka tapauksessa Mamassa on aina musiikki soinut oikeasti hyvin, joten ehkä uudessakin paikassa siihen pyrkivät?

Vaikka ensimmäisinä iltoina baaritiskeillä tilanne kangerteli vielä hieman, niin silti kokonaisuus tuntui olevan ihan mallillaan. Uusi dtm on mielestäni hienoin illanviettopaikka, mitä tästä kaupungista löytyy - ja bonukset päivällä auki olevasta kahvilasta. Onnea dtm:lle! :)
Tuli testattua uusi demari, kaverit kun kehui sitä taivaisiin.
Menin sinne la. iltana ja se oli kyllä virhe.
Toki oli avajais-viikonloppu,mutta kuitenkin.
Koska yläkerran narikka ei ollut vielä valmis, kierrätettiin sinne menevät lepakot alakerran kautta,(tulevaisuudessa kulku ylös on kuulemma viereisestä rappusta)
ja se aiheutti pientä kaaosta lipunmyynnissä.
Kysyin lippuja myyneeltä kalkkunalta että ei kai alhaalla ole
sitt naisia kun ylös ei ole miehillä asiaa... vastaus: ei tietysti.
Vaan kuinka kävikään, kun yläkerta tuli täyteen ja vähän ennenkin sitä alakerrassa oli jo noin 30% lepakoita tappelemassa.
Eli jos kyseinen lauantai-illan järjestely, jatkuu kengät osoittaa kyllä pian muualle.
On todella tyhmää antaa viikon parhaana bailaus-iltana yläkerta lepakkojen käyttöön.
Ihmetyttää muutenkin miksi he eivät halua bilettää homojen kanssa??
Tasa-arvon vuoksi olis kyllä kiva että ylhäällä olis myös miesten iltoja sitt.
Muutenhan tällä ei sinänsä ole merkitystä, mutta kun toi klubi-musa ei oikein isoina annoksina uppoa...
Alakerrassa ei oikein pääse liikkumaan kun on niin isot ne sohvat=).
Sisustus oli alhaalla kyllä täys 10 , jos katsoo ulkonäköö, toimivuudesta olen samaa mieltä edellisten kanssa.

Eli toistaiseksi kengät vie herkkuun kun biletän aina la. iltaisin.
Ihme marmatusta porukalla! Uusittu Dtm on upea!
Onkin parempi että tollanen Hercules poppoo pysyy nurkissaan kuuntelemassa sitä ainaista homohumppaa. Eihän sille mitään voi jos tyylitaju ei riitä, eikä itsetunto kestä nähdä nuorta hyvännäköistä porukkaa tai heteroiden läsnä oloa.
Sisustuksesta on niin monta mielipidettä kun on arvostelijaakin mutta dtm:ssä sentään on sisustettu toisin kuin herkussa.
Heteroita ei ollut mamassa eilen haitaksi asti, tuskin edes huomasin. Porukkaa oli paljon ja palvelu pelas.

Itse olen pian kolmikymppinen en enää "parhaassa kukassani" silti viihdyn erinomaisesti mamassa, eikä minua saa herkkuun kirveelläkään.

Kiitos Dtm:lle stadin Hienoimmasta ja viihtyisimmästä ravintolasta!
Näemmä täällä on tullut jo valitusta lauantain "mainosjonoista"... Mutta voinen kyllä sanoa, että kyseessä ei ollut mainosjonot vaan yksinkertaisesti lipunmyynti+narikka ei vetänyt nopeemmin porukkaa sisään. Ja puolen yön aikoihin paikka oli niin täynnä, että ei enää voinut ottaa enempää ihmisiä sisään ennen kuin joku lähtee pois. Yöllä jono oli pahimmillaan jotain puolentoista tunnin luokkaa kun paikka oli täynnä.
Perjantaina paikassa oli ainakin ihan kivasti tilaa, koska molemmat kerrokset olivat auki. Yläkerrassa tuli hieman hämmentävä olo, niin vähän se oli muuttunut vuodesta 1992...

Ns. kahvila oli pettymys, liian lounge. Istun mieluummin tuolissa. Alakerran klubi alue oli vaikuttava, mutta miten lienee jatkossa, jos musiikkilinja ei muutu? Jättikokoinen tanssilattia on tyhjänä järkyttävä. Ainakin perjantaina porukka joras jo heti kymmeneltä molemmissa kerroksissa. Mutta tämähän on poikkeus, yleistä alkuhuumaa.

Yläkerran launtain tyttöjen pileet pitää helsingin seudun seta, joten aika erillisnä kai pysyvät. Lieneekö järjestelyllä taattu tuloja ja jaettu riskejä?

Menestystä uudelle paikalle homojen bailuareenana! Ihan hyvä se on, vaikkakin alakerran sisustus on n. 5vuotta ajastaan jäljessä.
"Tasa-arvon vuoksi olis kyllä kiva että ylhäällä olis myös miesten iltoja sitt."

Ainakin Ritu lupaili jotain tuon suuntaista pari viikkoa takaperin, saa nähdä toteutuuko. Mä kyllä viihdyn mainiosti tyttöjen seurassakin.
Odotin mielenkiinnolla uutta Mamaa, mutta jo ensikommentteja lukiessa alkoi ketutus. Ilmeisesti paikkaan on pesiytynyt hämmentävä määrä meitä muita homoja parempaa väkeä.

”Entiset herkkulaiset jää mieluummin etuaulan baariin kyyläilemään, joten kiva edelleen bilettää omassa rauhassa”. En ymmärrä, miksi 2nd night ylipäätään lähtee ravintolaan, kun kotona saisi olla todella omassa rauhassa kaltaisensa kanssa. Tai HaaHuun ”eihän sille mitään voi jos tyylitaju ei riitä, eikä itsetunto kestä nähdä nuorta hyvännäköistä porukkaa tai heteroiden läsnä oloa”. Mikä käsittämätön arjalainen ylirotu sikiää keskuudessamme? Näitä lukiessa alan pikku hiljaa ymmärtää Kokuman mielipiteitä helsinkiläisistä homoista.

No, alkuryysiksen jälkeen pussi päähän ja Mama kakkoseen! Jään varmaan etuaulan baariin kyyläilemään ja luikin lopulta häntä koipien välissä muiden itsetunto-ongelmaisten ja ulkonäkörajoitteisten pariin toisiin kapakoihin. Tai piiloon oman kullan kainaloon.
Joo alakerran sisääntulo kahvilasta narikalle oli kuin luotu kyyläykselle. Valaistuskin oli oikein kirkas. Mitä siitä nyt muutaman kerran ohi mentiin, niin enemmänkin sellaista semitrendikeesi tötteröpää poikia siinä norkoili silmät vilkkuen :)

Perjantaina ainakin oli tosi monenlaista porukkaa. Kaikki tavallista enemmän pynttäytyneet, kuten asiaan kuului. Ai, että hinnat oli nousseet, no enpä huomannut edes.

Yläkerrassa oli niin kauhea tupakansavu, että tälläinen baaripolttaja oli kärventyä...

Hauska oli nähdä itse toimitusjohtaja blokkaamassa yläkerrassa...

Tietääkö muuten joku, miksi ne järkähtämättä pitää sitä Nikitaa(?) siellä soittelemassa...? Haluaako ne oikeesti mennä konkkaan? Muutosta tullut uuteendenviehätys ei kauaa kestä.

Mutta kyllä oli ihan hauskaa. Siis yläkerrassa. Se oli jotain Pore kohtaa Herkun Kotkan yökerhossa tapaista :) Vapaa, iloinen, ja pingoittamaton tunnelma. Tälläinen konkari ei enää sitä alakerran tapaista posèe meininkiä jaksa paljon katsella.
Väitän, että saavuin paikalle positiivisessa mielentilassa, ilman etukäteen muodostettuja ennakkokäsityksiä. Ensi vaikutelma oli kuin huutolaispojalla kartanon salissa. Puitteet tosi hienot, mutta jotenkin olisi voinut kuvitella jengin juhlistavan tilaisuutta pukeutumisella. Henkilökunta tosi mukavaa!!

Wc kerros
- toimiva, tosin käsienkuivaus näyttää muodostuneen ravintoloitsijalle periaatekysymykseksi. Kun ei kuivata niin ei kuivata ja piste.
Café / Club
- Café oli todella jotain mitä mä ainakin olen kaivannut. Tosi paljon plussaa !!! Nyt siellä on mahdollista saada myös suolaista kahvin seuraksi. Isot ikkunat luovat kivan näkymän kadulle ja muutenkin kokonaisuus on harmoninen ja miellyttävä.
- Clubin puolelle siirryttyäni ensimmäiseksi mielikuvaksi muodostui roomalainen kylpylä sohvineen. Mun mielestä epämukavat istua, varsinkin kun jengi hyppi niiden päällä kengät jalassa ja luoja yksin tietää mitä sinne oltiin kaadettu (lue: siiderintahmeat). Vastapäisellä, baaritiskiseinustalla olevat istuimet sitten yllättivätkin - jalat kun eivät yltäneet maahan, hyvä että pääsi kapuamaan istuimelle. Tanssilattialle 10 pistettä! Musasta en tässä vaiheessa sano mitään.
Yläkerta
- mukava kansanravintola. OK.

Ihmettelyä:
Toi lauantain kaksi juhlajonoa pisti kyllä miettimään… Lesboja jonotettiin narikkaan ja sit ne roudattiin ulkokautta yläkertaan. Tuli mieleen karjanerottelu menot. Musta ois kivempi, et portaat ois auki ja meno yläkertaan ois jokaisen omallatunnolla.

Mielenkiinnolla jään odottamaan mimmoseksi paikka muodostuu...
En nyt jaksa laittaa tähän perusteluja... mutta paikka oli tosi cool ja niin eespäin!
"Odotin mielenkiinnolla uutta Mamaa, mutta jo ensikommentteja lukiessa alkoi ketutus. Ilmeisesti paikkaan on pesiytynyt hämmentävä määrä meitä muita homoja parempaa väkeä."

Ehkä nuo kommentit joihin viittasit olivat ironisia vastaheittoja näihin "anorektiset trenditeinit pilaa kaiken" -tyyppisiin kirjoituksiin? :-) Eiköhän toi uus paikka oo sen verran tilava että sinne mahtuu kaikennäköistä vinoviettistä vipeltämään.
Daffy, ymmärsit juuri oikein. :)
Meni hermot lukiessani "Huono musa, mainosjono, liian kallis, liian nuoria, liikaa heteroita vali vali...Lähdin herkkuun" juttuja.
Onhan siellä yläkerta. saadaan olla kahden kerroksen väkeä. :)
Eikö se ole ideaalista että homokuppiloitakin on monenlaisia kun homotkaan ei ole ihan samasta muotista tulleita.
Ei ne marisijat tarvitse uutta ulkonäköä tai takaisin kadotettua nuoruutta, vaan terveen itsetunnon.
Itse olen paskamahainen kolmikymppinen joka osaa pitää hauskaa myös nuorien ja heteroiden kanssa. ;)
Ironia ei tällä kertaa auennut, sorry. Mutta Mama Kakkosen ovet sentään aukesivat.

Kävimme eilen allkuillasta katsomassa kahvilan puolen. Itseäni ilahdutti DTM:n uusi logo ja isot ikkunat. Sisällä miellyttivät kahvilan harmaat leposijat sekä kerrankin savuton savuton tila. Ja ISO suklaakakun pala vain 3 €! (Muuten hinnat lienevät nousseet, siideripullo 4,70).

Miinusta tuli hiukan kesken jääneestä uudistumisesta ja musiikista (Dj Ötzin "Hey Baby" ja Opuksen "Life is Life" peräkkäin). Itse olisin vääntänyt musapuolen vähän groovimpaan suuntaan. Myös henkilökunnan Koskenkorva-paidat olisin vaihtanut ja piilottanut RAY:n automaatit. Muuten iäkkäämpi henkilökunta toi paikkaan mielenkiintoista kontrastia.

Paikassa oli puoli kuuden aikaan pari vanhempaa naista (ilmeisesti Roban asiakkaita) ja savullisella puolella joukko lukiolaisia. Lähtiessämme taisimme olla paikan viimeiset homot...

Kahvilaa varmasti vielä kehitetään, sillä se tuo odotetun lisän tähän asti kovin iltapainotteisiin ja alkoholinhöyryisiin homopaikkoihin. Vanhasta Mamasta toivon vain yhtä asiaa: isoa sateenkaarilippua ulko-ovelle.
Lisäisin vielä että minusta on todella hyvä kun hesan
homppeli-kuppilat kehittyy ja uus demari on valovuosia parempi kuin vanha.
Mutta musamakuja kun on erillaisia ja toisten jako "trendikkäisiin ja semitintteihin"sen perusteella osoittaa vaan omaa kapeakatseisuutta.
Täytyy joskus testata demari pe. iltana ja katsoo yläkerta...
Tosiasia on kyllä että la. iltaisin ei tarjonta muuttunut mitenkään.
No katsotaan mitä aika tuo tullessaan ja todettakoon vielä
tuttavapiiriin kuuluu useita lesboja eli henk.koht. en ole mikään ko. vihaaja.
Kaikille nuorille ihmisille tiedoksi:Kaikista tulee joskus kolmekymppisiä.
Paikkana ihan ok, mutta porukka oli keskimääräistä huonomman näköistä, kulahtaneet naamat ja vaatteet, ainakin perjantaina.

Kiva oli käydä, mutta loppuillaksi lähdin kyllä paikkaan, jossa 10x paremman näköistä porukkaa.
HOH-HOIJAA, kylläpäs löytyy taas kommentteja joka lähtöön! No onneksi meille kaikille löytyy sitten vaihtoehtoina sellaiset paikat tästä kaupungista, joissa pyörii yhtä kauniit naamat kuin itsellä! Ja olenkohan mä nyt leimautunut kyylääjäksi kun mä olin siinä sisääntuloaulassa aika pitkään? Ja mulla oli vielä niin kulahtaneet vaatteetkin, voi apua! *ranneliike* ;-)

Mutta siis itse paikka oli hieno, jossa viihdyin hyvässä seurassa kavereiden kanssa. Ei ole mulle elämän tärkeimpiä asioita, missä miljöössä sitä silloin tällöin juhlii. Nyt näitä kommentteja lukiessa alkoi kyllä hieman ahdistaa, ku tietää, minkälaisia ajatuksia omaavia ihmisiä siinä ympärillä on pyöriny.

Eli pitäisiköhän mennä seuraavaksi paikkaan, jossa olisi 10x suvaitsevaisempaa ja pipo hieman löysemmällä olevaa porukkaa? ;-)
Ai ei ollut hienoja vaatteita eikä tarpeeksi kauniita naamoja...

Mä olen aina joskus kummastellut kun baareilla on ehkä yksi hyvännäköinen mies illassa, kaupungilla niitä tulee sentään vastaan useammin. Ei missään koskaan montaa ole ollut :) Se on ihmeellistä! Missä ne kaikki on...?

Kun tarkemmin katseli, niin kyllä ihmiset keskimääräistä enemmän olivat perjantaina pukeutuneet ja laittautuneet. Meikkiä oli yhdellä jos toisella. Aulan kirkas valo paljasti sen. Toisaalta ei Helsingissä ole enää tapana suuremmin pynttäytyä yhtään mihinkään... mutta se onkin kokonaan toinen juttu.

Meillä oli ainakin todella kivaa! Juoma virtasi ja baarimikotkin sai tippiä ja poistuimme kun pojat alkoivat ryhmittyä uusiin asemiinsa sitä elämän suurta "rakkautta" odottamaan ;-) Pilkusta ei siis ole kokemusta. Damn! Mutta ehkä mä kestän :)

Hassua, mutta yläkerran musiikkikin kuullosti samantapaselta kuin siellä kymmenen vuotta aiemminkin...
Uusi Dtm on kaunis, naamat siellä on kauniita ja naaman omistajien vaattet ne vasta kauniita onkin.
P.s. Kaikki on niin pirun kaunista
psss. Kaunista Joulua!
Käymässä frendin luona, olen ollut vaihto-oppilaana Keski-Euroopassa vuoden ja näin paljon erilaisia gaydiskoja, baareja ja monenlaisia muita paikkoja. Nyt näin uuden DTM:n. Entinen oli ilahduttava joskus aiemmin, kävin siellä 18 vuotiaana. Pidin siitä.
Nyt neljä vuotta myöhemmin tulin tähän suureen paikkaan jossa oli paljon ihmisiä, mutta tunnelma -ainakin mun mielestä- erilainen. Tutut vain tuttujen kanssa, yläkerta jotenkin samanlainen kuin maalla on kyläkapakka, alakerta muistuttaa meidän voimistelusalia ex koulusta.
Disko uudessa paikassa on vähän erilainen, en tiedä onko se tarkoituksella? Ei se sellainen gaymenomesta ole, johon totuin muualla. Ne nojailupatjat vasemmalla oli vähän oudot. Aika tahmeet.
Muusta en tiedä, aika askeettien tila. Miksi diskovaloja ei ollut puoliakaan siitä mitä aiemmin? Muuten tuli jokunen vanhempi nuorten disko ulkomaan opiskelupaikastani mieleen.
Toisaalta tosikivaa että Hesassa on näitä paikkoja.
Kun se alakerta on voimistelusali, niin saisiko siihen kahvilan nurkkaan suihkut, kun ne naurettavat suihkuverhot siellä on jo valmiina ;)

Ja pikapesula, että voi pesettää suihkun aikana housuistaan sohvista tarttuneet salmarit.

Minunkin mielestäni tuo diskovalopuoli on jäänyt vähän onnettomaksi teinipaikkaa ajatellen. Ja mitä ne screenit siellä tekee. Minä en ainakaan lähde mihinkään klubille telkkaria tuijottamaan, kun miehiäkin olisi tyrkyllä, vaikka valitettavasti kovin on nuorta porukkaa. Uskaltaako niille edes puhua mitään, kun heti katsotaan pitkin nenänvartta tällaista säälittävän vanhaa (kolmekymppinen) kuolaavaa homoa.

No onneksi on meille vanhuksillekin vielä paikkoja, joissa on rennompi tunnelma.
voi kun näkisin teidät "kauniit" livenä jossakin.
liekkö olette edes itse "kauniita"
Olen sitä mieltä, että klubi/tanssipaikassa hyvä ja mukanaan vievä musiikki on tärkeintä. Valot, kalusteet, ja tila ovat toissijaisia. Ainakaan ne eivät riitä, jos musa tökkii. Toinen tärkeä ovat muut ihmiset. Homobaareista Herculeksen musalinja on nykyään perjantaisin ja lauantaisin ollut parempi kuin dtm:n. Viime perjantai sen jälleen vahvisti. Dtm:ssä vain osoite on toistaiseksi muuttunut.
Tulihan se uusi mama sitten eilen korkattua. Paha mennä sanomaan että oliko se vanha sitten huonompi vai parempi - ainakin tilaa näyttää nyt olevan rutkasti enemmän.
Ainoastaan ahdistavalta tuntuu kun kaikki istumapaikat discon puolella on käytännössä tanssilattialle päin. Sitä tuijotusta on aika epämiellyttävää katsoa samalla kun yrittää nauttia jostain hyvästä kappaleesta. Tulee pakosti sellainen olo, että pitää myöskin näyttää hlvtin hyvältä kun sinne tanssilattialle sitten lopulta uskaltaa mennä...
Öh, niin no, yökerhot/diskot/klubit eivät koskaan ole olletkaan rumien tai itsensä sellaisiksi kokevien paikkoja. Ne ovat pakopaikkoja todellisuudesta.
Huh huh! Olipa taas eilen kunnon jonottamista Dtm kakkoseen arktisessa pakkassäässä tukka jäässä, kun ei sattunut minkkiturkki mukaan. No onneksi naapuri heteroravintolaan pääsi jonottamatta sisään odottelemaan pahimman jonon katoamista. Loppujen lopuksi Mama kakkonen ei sitten ollutkaan edes täynnä, (ainakaan alakerta) eli mitähän tämä jonotus taas oli??? Selityksesi ei kelpaa hämäläinen narikka! Eikä lippuLeilan hitaat liikkeet;)

On se kumma myös, että vähemmistönä kun ollaan, niin ruvetaan sitten jaottelemaan vielä jengiä ylös ja alas...Ei pääse siis homomiehet homonaisystäviään ylös tapaamaan, kun on LESBObileet, homoravintolassa, no onhan se aika hyvä syy jaotteluun??? Sitä paitsi mistäs "porrasportsari" tietää onko tosi "butch" mies vai nainen, eli millä "hän" menee ylös?? Läpivalaisukone tai kopelointi kohta narikan eteen, jooh..!! Ettei vaan mene MIES sitten ylös vahingossa!!!!!

Muuten "fabulous" paikka, baarimestarit todella upeita ja ystävällisiä ja drinksut hyviä hintoja muistamatta!
Epäilys hiipii mieleen - missä on sateenkaarilippu? Mistä näkee, että on homobaarissa? Dtm is proud to be gay ei enää pidä paikkaansa. Roban ja sodan teinit valtaa tilaa kerta kerralta enemmän... Onko näin hyvä? Jää nähtäväksi...
Ei se päivä-kahvilakaan taida olla homoille suunnattu? Vai? Näin se dtm muuttuu heterommaksi...
Noh, viime perjantaina tuli notkuttua "yksillä" töiden jälkeen siellä kahvilassa. Kovin oli hiljaista. Näyttää siltä, että paikka tulee vetämään enemmän naisia. Muutama homo piipahti vain lyhyesti siinä viiden tunnin aikana ;)

En kyllä menisi sinne yksin ennen klo 01, missään nimessä. Voi tulla kylmä ja orpo olo...
Uuden DTM:n narikkaihmiset pitäisi panna kursseille opettelemaan työntekoa ja asiakaspalvelua. Homma kävi kuin hidastetussa filmissä, eikä vahingossakaan katsottu asiakkaaseen päin vaan jatkettiin juttua kaverin kanssa.
Ai, mä olen aina saanut niitä uusiltakin ok palvelua. Onhan niissä silmäniloakin ihan erilailla kuin niissä vanhoissa. Ja piileviä avuja... Mutta kai nyt muakin alkuun arveluttais olla homomestan narikkassa kaikkien syöjättärien edessä ;)
Kävimme eilen tai oikeastaan tänään katsastamassa uuden ja täällä paljon positiivista palautetta saaneen DTM:n. Joo.. Ihmettelen kauanko ravintolalla on varaa pitää 1.30-2.30 aikaan monenkymmenen metrin mainosjonoa, kun pakkasta ulkona oli noin -25*??Ihmisiä tuli ulos lähes solkenaan mutta ketään ei päästetty sisälle. Kun vihdoin ja viimein pääsimme tuohon uuteen "homopyhäkköön" oli tyrmistyksemme valtava huomatessamme ettei sisällä ollut juurikaan jonojen perusteella ennakoitua tungosta. Myöskin toisessa kerroksessa oli hyvin tyhjää eikä naisia ollut kuin kourallinen. Ravintola ei mielestäni ollut muuttunut paljoakaan entisaikojen Robasta, sama paikka vain uusi nimi, asiakaskunta ja tanssilattia. Ihmettelen myöskin homojen naisiin kohdistuvaa syrjintää. Eilen eräs hyvin raivokkaan aggressiivinen vanha homomies rupesi huutamaan minule ja tyttöystävälleni lähes suoraa huutoa, että meidän on siirryttävä yläkertaan. Olimme tuossa tilanteessa juuri tulleet sisään ravintolaan.... Outoa! Jotenkin paikasta jäi huono fiilis, täytyy siis pysytellä Hercussa ja Nallessa.
Kovasti hyvin tuli eilen viihdyttyä maman alakerrassa. Ei oikeastaan voi moittia mistään asiasta. Satuttiin tulemaan sisään juuri ennen jonon muodostumista joten sekään ei ahistanu.

Kuuleman mukaan ylhäällä oli puolityhjää pitkin iltaa, oli harmittanut sekä naisia siellä kun oli hiljaisehkoa ja varsinkin miehiä alakerrassa kun olisi tehnyt mieli humppaosastollekin muttei päästetty. Ja ulkona pakkasessa tuska jonottaa kun ei "mahtunu" sisään. Varmasti harmittaa ravintolaakin kun ei saa viinaa myytyä niin paljoa. Uskoisin että siellä nyt lyödään päitä yhteen lepakkobileorganisaattoreiden ja ravintolan kesken ja yritetään keksiä uusia ratkaisuja. Josko naistenbileet vaikka lauantailta perjantaille, lauantaina on kuitenkin aina eniten väkeä liikkeellä muutenkin.
Mäkin viihdyn sekä pe että la. Jonot mä vältä tulemalla riittävän aikaisin. Toi la yläkerran juttu ihmetyttää mua. Miksi pienelle vähemmistölle on varattu niin suuri tila? Eikö pienempi riittäisi? Mä oon kritisoinut sitä, että lesbot rynnii alakertaan bilettään vaikka heille on varattu yläkerta käyttöönsä - ok mä ymmärrän, että on mukavampi bailata isolla joukolla miehet ja naiset sekaisin mutta jotenkin mä voisin kuvitella jo ihan talonpidon kannalta olevan järkevämpää varata noi tilat koko asiakaskunnan käyttöön. Kait sillä tavalla tulee rahaa taloon enempi. Musta lesboille riittäisi alkuillaksi joku pieni tila - esim. se sisäänkäynnin oikealla puolen oleva tila jonka varmasti voi sulkea joillain haitariovilla omaksi tilaksi. Siellä heille tarjoiltaisiin kahvia ja teetä.

Itse olen enempi huolestunut maman laitosmaistumisesta. Enää ei saa taputuksista huolimatta extrabiisiä vaan screenille ilmestyy heti valomerkin jälkeen systeemin shutdown. Itse ravintolaemäntää en ole nähnyt aikoihin. Vanhassa mamas hän oli läsnä. Ennen loppupeleille annettiin aikaa - nyt vahtimestari tuli ohjailemaan asiakkaita narikoille heti puolen jälkeen....
Varmaan ravintolaa harmittaa kun ei saa viinaa myytyä! Meidänki rahat vietiin Herccuun. Ei ollut paljon intoa seisoa pakkasessa ja varsinkin kun porukkaa tulee ulos kuin pipoa ja sisälle ei oteta ketään. Portsareilla ei taida olla laskutaitoa ? Hercun ystävälliset portsarit ottivat meidät lämpimästi vastaan. Hercussa oli hyvännäköisiä miehiä joten olin oikeastaan kiitoksen velkaa DTM:n portsareille sillä satuin loppujen lopuksi oikeaan paikkaan. Hercussa oli hyvä meno, kunnon musaa ja tällä tavalla se pärjää hyvin ilman järkyttäviä jonoja. Hyvä DTM, jatkakaa samalla tavalla!
Jaaha... olisi todella mielenkiintoista nähdä Antti sullomassa parisataa lesboa DTM:n "sisäänkäynnin oikeanpuoleiseen tilaan" ja tarjoilemassa heille haitarioveen tehdystä luukusta "kahvia ja teetä".
Kärsivällisyyttä - jokaisen uuden konseptin muotoutuminen vie aikansa ja suurimman alkuinnostuksen laannuttua varmaan Hercun ystävät palaavat takaisin omaan onnelaansa ja DTM:m ala- tai yläkerran omakseen kokevat pystyvät bailaamaan siellä sulassa sovussa keskenään.
Huhun mukaan lauantain naistenillat järjestetään jatkossa kerran kuukaudessa nykyisen viikottaisen sijaan. Toivottavasti tämä tuo joustavuutta; itse en tosin ole vielä avajaisviikonloppua lukuunottamatta joutunut yli viittä minuuttia jonottamaan. (Yleensä saavun paikalle reilusti ennen puolta yötä.)
Joo, uusi mama on kyl ihan kiva sisustukseltaan, alakerta että myös yläkertakin. Nyt meillä ei oo kuiteskaan enää ku muutama homojuottola missä ei heteroita näy. Itse jos käyn baarissa ja haluun mennä homobaariin, ni sen on myös oltava homobaari. Ei oo kivaa olla jossakin ns. homokuppilassa joka on täynnä heteroita. No mut nyt vielä mamassa on uutuuden viehätys päällä, kyllä siel tulee viel väki vaihtumaan ja osa palaa herkun asiakkaaks kyllästyttyään heteroihin.... Harvoin sitä homolle heteroiden keskeltä löytyy hoitoa/elämänkumppania.
Joo heterot vallottaa trendikkäät homopaikat, sit tulee kiusallisii tilanteita ku menee jutteleen ja kundi sanoo "sori mut mä oon hetero" ... mitä vittua ne sit homopaikasta ettii ??? ei ne ainakaan sitä sieltä löydy. Kavereille on kyl kiva sit kertoo miten "homo yritti iskee" kai se nostaa itsetuntoa !!!
Herkkuun menin kerran yhen nuoren hetskukaverin kanssa, jolle portsari totes et sä oot liian hetero tänne. Kyl sillon vitutti mut ihan oikeessa se oli..
Lostarissakaan ei kai käy enää ollenkaan homoja ja sit ku siellä ei oo homoja, ni ei se enää ookaan niin trendikäs hetskujen mielestä.... asiakkaat katoo ja kohta paikalla onkin jälleen yx karaokebaari.

Tiukka linja ja hetskut voi mennä niihin pariin tuhanteen muuhun raflaan mitä hesasta löytyy.
Täytyy myöntää että itsekkin kuulen aika usein miespuolisten heterotyökavereiden naljailevan toisilleen tyyliin "...pudotetaan X:n käyntikortti mamaan niin alkaa puhelin soida:)!!" - eli jostain käsittämättömästä syystä heteromiehillä tuntuu olevan sellainen käsitys että maman olisi niin lihatiskiä, niin lihatiskiä - ja homot kuola valuen hässimässä jokaista kaksilahkeista. Jotenkin mä ymmärtäsin jos oikeesti olisivat edes herkkuja mutta en edes huomalassa kilon palasina huolis...:(

Mä itse en voi muuta kuin vedota hetskujen omanarvontuntoon ja toivoo heillä olevan edes sen verran selkärankaa että ymmärtäisivät pysyä pois elleivät osaa käyttäytä talon tavalla. Tällä mä tarkoitan sitä, että joskus tunnen olevani kuin eläintarhan näyttelyeläin jota trendihetskut tulevat katsomaan kuin ohjelmanumeroa ikään.
Viime la istahdin vilvoittelemaan kahvilan puolelle ja naapuripöytään oli rantautunut hetskulauma. No mä siinä lehteä lukemaan ja kuulin kun yks pöydässä istuvistä uroista alkoi selittään toisille että tohon pöytään tuli yks sellainen...ja kerran joukko hetskuja oli ryhmittäytynyt kadun toiselle puolelle valomerkin aikoihin ja huusivat toisilleen tyyliin "... tossa niitä tulee ulos..."
Jos homobaarissa hetero sattuu homon iskuyrityksen kohteeksi, on se mielestäni kiusallista lähinnä sille heterolle. Jos sillekään. En minä ainakaan hirvittävän kiusalliseksi, lähinnä hupaisaksi, koe tilannetta jos heterotytöt yrittää iskeä baarissa tai muualla. Homobaariin uskaltautunut/eksynyt hetero todennäköisesti osaa ottaa iskuyrityksen ilman suurempia fobioita.

"Kato tossa noita homoja menee" -jutut on kyseisten heteroiden oman rajoittuneen maailmankatsomuksen ansiota, ehkä ne meitä katselemalla pikkuhiljaa viisastuvat;)

Mutta edelleen olen kyllä sitä mieltä että homobaarit olkoon pääasiassa homoille. Annetaan toki Paula Koivuniemen ja Kikan tulla laulamaan, saa tulla joku satunnainen homppelin heteroystäväkin mukana, mutta ei mitään heterolaumoja kiitos.
Mahtaako tapahtua jotain näille "naistenilloille?"
Kun oppisivat edes pysymään ylhäällä, yksityisen tilan saatuaan. Eivätkä ne edes ymmärrä että miehet pitävät alakerran jos heillä on yläkerta.
Parempi olisi jos kaikki voivat liikkua yhdessä kuten ennenkin. Osa lepakoista pitää alakerran musaa parempana ja on tähän asti ängennyt ties mistä raosta alhaalle. Sen huomaa.
Jos on pakko olla yhdessä niin tehdään se reilusti. Lepakkojen tavat ovat mitä ovat. Ehkä ne vuosimiljoonien ajan muuttuvat. Voidaan sitä silti olla yhdessä. Miehethän tässä periksi antavat.
DTM:n alakerran laatikko on ahdistava jos yläkertaan ei pääse. Teineille riittää alakerran jumppasali, he kun eivät tiedä muusta.
Hei, uudessa Mamassa oli kivaa! Eilen perjantaina paikalla tuntui olevan kaupungin kaikki homot, mutta mukaan mahtui mainiosti. Ei jonoja, ei tungosta. Eli jotain hyvää uudesta, isommasta koosta.

Kahden kerroksen erilaisuus toimi mukavasti. Harmitti vain se, ettei oikein tiennyt kumman kerroksen musiikista olisi jäänyt nauttimaan. Tanssittiin siis molemmissa. Ja täydet pisteet yläkerran naisille! Juhlivat rennosti mutta ilman öykkäröintiä.

Negat puolet tulevat tuosta kehumastani isosta koosta. Jos Mama imuroi porukkaa eiliseen tahtiin, niin kyllä ovat muut homokapakat hätää kärsimässä (vaikka Herkkuun näytti olevan pieni jono puoli kahden aikaan). Onneksi yläkerta on avoinna vain perjantaisin, eli lauantaista torstaihin kannattanee bilettää muualla. Dtm ilman yläkertaa ei nimittäin tunnu kovin kaksiselta. Muuttunee ahtaaksi ja kävijäkunnaltaan yksipuoliseksi - nyt porukkaa oli parikymppisestä eläkeikäisiin, blondihörhöistä kaappikarjuihin. Niin kuin pitääkin.
Olen ottanut kokemuksesta opikseni. Jos lesbot saavat rellestää mielin määrin niin ylhäällä kuin alhaalla lauantaisin, mutta miehiltä ylösmeno on kielletty, Mama saa pitää paikkansa.
Ylhäällä on vanhanaikaista, mutta ehkä juuri siitä johtuen tunnelmallista. Siellä olisi mukava käydä aina välillä.. alakerran musiikin monotonisuus (kohtuu kai dj:stä) ei kiehdo. Ei viitsi enää mennä edes tanssimaan kuten vanhassa Mamassa.
Eikö Mamassa osata myydä erivärisiä lippuja? Lesboille punaisia ja miehille sinisiä. Kun Heseta haluaa oman osansa lauantain lipputuloista, jotka nyt otetaan yläkertaan menosta, niin näinhän sen asian voisi ratkaista.
Saadaan mielenrauhaa ja miehetkin pääsevät ylös.
Lesbot vääntäytyvät joka tapauksessa alas, keinolla millä hyvänsä, lauantaisinkin.
Eilen todistelin lesbotappelua Maman alakerrassa. Siihen joutuivat jotkut nuoret miespuoliset mukaan.
Eikös lesbojen pitänyt bailata yläkerrassa?
Tanssialue oli puolillaan lesboja alhaalla, ei mitään homoemoja vaan kännisiä lesboja. Miten he eivät ole ylhäällä kun rajoitukset on annettu.
Olisi syytä rouva ravintolapäällikönkin joskus katsastaa tilannetta paikalla. Hänet kun on siihen hommaan palkattu.
Tota mä oon vikonut jo pidemmän ajan...mamassa on räjähdysaltista.
Miten mä oon mielessäni perustellut ton yläkerran tarpeellisuutta lesboille on se, että sen tarkoituksena ois totuttaa lesbot muihin ennen kuin ne päästetään sieltä irti muiden joukkoon. Koko sen ajan kun uusi mama on ollut toiminnassa, olen nähnyt lesboja käsirysyssä ja sit kun ne kirkuu vielä niin h-vetin kovaa...
Tiedoksi: DTM:n naistenbileet järjestää Helsingin seudun seta. Lähettäkää valituksianne myös sinne, ehkä asiaan saadaan korjaus. Osoite on järjestösihteeri@heseta.fi
On se sitten hyvä mainosmies tuo HERCCUPEPPU. Mainostaa oikein oivasti kirjoituksessaan no: 58 hercun erinomaisuutta. Ettei vain olisi sama henkilö joka täällä toisaalla esiintyy HERCCU CURKKUNA ja antaa oikein oivia lausuntoja asioista, joista hänellä ei näytä olevan minkäänlaista tietoa.

Vähän oudoksuttaa herccupepun avomielisyys kun oikein netissä täytyy kailottaa, että ne ajat hercussa on ohi kun herccuun asiakkaat vielä jonottivat . Nyt herccupepun tiedotteen mukaan, herccu " pärjää hyvin ilman järkyttäviä jonoja".

Minkähänlaisia johtopäätöksiä voisi tehdä tuosta jonojen hiipumisesta? Olisikohan kaupunkiin avattu toinen ravintola, joka tarjoaa muutakin ohjelmaa kuin mailmankuuluja villejä pippeleitä?
Totta - mut eiks ravintola päätä, kelle tilansa vuokraa eli onko oikea osoite sittenkin DTM?

En usko että 2000-luvulla järjestö voi kontrolloida jäsenistöään. Järjestö kait nimenomaan ajaa jäsenistönsä etuja ja jos lesbot halutaan lempata ulos niin....?

Toisaalta, jos järjestö haluaa suojella jäsenistöään yöriennoilta...niin silloin järjestö voisi ohjeistaa jäsenistöään välttämään yökerhoja ja keskittymään esim. puutarhanhoitoon.
Ai että homot ja lesbot ei mahdu samaan kapakkaan?

Ainakin perjantaina paikalla oli (jälleen) kaikki kaupungin homot. Tunnelma ilmeisen korkealla ja paikka räjähtämispisteessä, niin paljon sakkia siellä oli. Niistäkin nuoria miehiä ab. 90prosenttia.

Joo ja ihan hyvää musiikkiakin illan aikana tuli, tosin muulla on parempaa, mutta tämä aihe nyt jääköön ammattilaisten väännettäväksi.

Miksette siis käy perjantaina kun lauantain tunnelman jo tiedätte olevan ilmeisen p****stä?
Siihen se ilmeisesti on menossa. Homot ja lesbot eivät mahdu samaan kapakkaan.
Kunhan lesbot oppivat perusasioita käyttäytymisessä niin ehkä sitten joskus.
Alkaa tuntua entistä enemmän siltä, että täällä on jatkuvasti äänessä muutama lesboallergikko, joka tietää tarkkaan miten "lesbot" käyttäytyvät ja miten se haittaa "homoja". Olen jo aikaisemminkin ollut tätä mieltä ja mielipiteeni on vain vahvistunut: huonosti käyttäytyviä löytyy tasapuolisesti molemmista ryhmistä ja on katsojan korvien väilissä, kenet huomaa ja hanakasti yleistää koko ryhmään, ja kenet taas jättää huomaamatta, ettei joutuisi yleistämään ongelmaa myös itseensä.
Mitähän jos kukin keskittyisi välillä omaan käytökseensä ja kykyyn ottaa kanssaihmiset huomioon sekä jättäisi sen muiden kouluttamisen vähemmälle. Niin olisi varmaan itselläkin ulkona paljon hauskempaa, kun on kerran ihmisten ilmoille halunnut lähteä.
Lesboissa on joitakin todella mukavia ja symppiksiä tyyppejä, mutta mistä johtuu että yhdenkään homon en ole nähnyt käyttäytyvän niin agressiivisesti kuin monen lesbon. Hieman tuntuu käytöstavat ja muiden ihmisten huomioonottaminen unohtuneen joiltakin. Esim. jos tanssilattialla kokee tilan ahtaaksi niin oikea tapa reagoida asiaan ei ole rääkyä täysillä että painu nyt helvetti vittuun siitä tönimästä. Hieman kauniimminkin voi asian ilmaista.
Ai jaha, ei että ihan kun homot ei osaisi töniä terävästi kyynärpäillään tanssilattialla. Bullshit. Nekin yhdet töyhtöpäät oli sitten varmaat lesboja :-)
eikös tuo "mie" juuri kertonutkin että homot olivat tönineet lesboja ja valitti lesbojen reaktiosta siihen...
Niinpä niin, tönijät ja etuilijat eivät voi sietää sitä kun heille huomautetaan puhumattakaan siitä, että tönäistään takaisin...
Toisaalta, miks tehdä tästä ongelma? Annetaan busineksen lakien toimia.

Onhan noita muitakin paikkoja Hgissä.
Siinäpä se! Mikään ravintola-alankaan yritys ei pysy pystyssä pelkällä hyvällä tahdolla.
Kiitos vaan kehuistasi Suolakurkku!En valitettavasti ole minkään ravintolan palkkalistoilla mainosmiehenä(tai naisena) enkä myöskään toimi mainosalalla. Salapoliisityösikin on mennyt hukkaan sillä en ole koskaan esiintynyt "Herccu curccu" nimellä, vain Herccupeppu sopii minulle!!Olen edelleenkin sitä mieltä että Herkku sopii minulle parhaiten.En välitä karaista itseäni pakkasessa enkä sotkea vaivoin aikaansaamaani hiuslookia räntäsateessa jonottaessani DTM:ään, joten suuntaan vastedeskin askeleeni kohti Herkun, ah niin suloista lämpöä ja ihania miehiä. Hyvä että viihdytte siellä DTM:ssä tappelevien lesbojen seassa, heitä ei ole enää aikoihin näkynyt Herkussa nyrkkeilemässä eikä kiljumassa ja kiroilemassa kurkku suorana. Siellä käy nyt onneksi vain sivistyneitä ja hyvännäköisiä, asiakaskuntaan sopivia naisia. Lauantaihin ;)
Saamani tiedon mukaan, ei siellä herkussa viikonloppuna ollut asiakkaita kuin kourallinen. Perajantaina kuulemma 40 ja lauantaina 120. Taitaa M & E:n unelma sortua. Se onkin oikein hyvä, että sinä pidät seuraa sille eläkeläiselle M:lle ja olet oikein lipevä E:lle.

Luulen, että sivistyneet ja hyvännäköiset naisasiakkaat eivät tuo riittävästi kassaan rahaa, jotta herkun tarina jatkuisi kovinkaan pitkään.
"En välitä karaista itseäni pakkasessa enkä sotkea vaivoin aikaansaamaani hiuslookia räntäsateessa jonottaessani DTM:ään, joten suuntaan vastedeskin askeleeni kohti Herkun, ah niin suloista lämpöä ja ihania miehiä."

Hassua, joskus viime vuonna juuri Herkkua kritisoitiin 'mainosjonojen' pitämisestä ja räntäsateessa jonotuttamisesta. Niin vaihtuu osat ravintoloillakin. :-)
ja sota ravintoloitten välillä senkun jatkuu..jatkuu..jatkuu..jatkuu..jatkuu..jatkuu..jatkuu..jatkuu
On totta, ettei uuteen dtm:ään ole kiva jonottaa, mutta ainakin mulla on ollut siellä viime viikonloppuina superhauskaa! Lähinnä siksi, että olen tavannut uskomattoman määrän vanhoja & uusia tuttuja; tuntuu, että siellä käyvät kaikki! Pidän myöskin paikan sisustuksesta ja ystävällisestä henkilökunnasta. Miinuksena voisin todeta jonkin verran nousseet hinnat, mutta toisaalta kaikissa kivemmissa paikoissa joutuu maksamaan hiukan enemmän.

Kaverini oli pistäytynyt viime viikonloppuna Herkussa ja kertoi asiakaskunnan keski-iän kohonneen 40:n ja 50:n välille. Joten ainakin mulle dtm on se oikea valinta.

t. dtm:n tyytyväinen kantis
Mä oon ainakin tykännyt uudesta dtm:stä ja tietty näistä naistenilloista!!! :-)
Harvinaista herkkua aiemmin ja nyt joka viikko, wau! En kyllä yhtään tajua täällä
mainittuja (kateellisten?) miesten kommentteja, että heitä muka syrjittäisiin näillä
naisten bileillä!?! Aika paksua... Sisään voi toki joutua jonottamaan, mutta paree
sitten vaan tulla ajoissa, että mahtuu ennen pahimpia ruuhkia sisään.
Juuh, tuli sit pe-iltana katsastettua uusi Dtm. Tykkäsin kovasti. Vanhaan verrattuna tosi avara, valoisa, moderni. Ajoissa ku meni paikalle niin ei tarvinnu edes jonottaa. Porukkaa mukavasti liikkeellä ja silmänruokaa riitti. Musa ihan ok, vaikka rankemman konemusan ystävä olenkin ;) Tanssittua tuli silti. Ei valittamista.

La-iltana sit Herccuun, jossa porukkaa vähänlaisesti... Toivottavasti suuntaus ei ole pysyvä.
... ja pe vielä 02 aikoihinkaan ei ollut yhtään jonoa, palvelu narikassa ja baareissa nopeaa ja asiallista, vaikka seinät olivat revetä homojen määrästä ;)
Kauheaa, jos miehetkin joutuvat lesbotappeluun mukaan. Toivottavasti nuorille miehille ei käynyt pahasti lesbojen harrastaessa iänikuisia tappeluitaan.
Hei kaikki lebet ! Ensikerralla kun lähdemme liikkelle otetaan hartijasuojat ja nyrkkeilyhanskat mukaan DTM:n. Hakataan kaikki piipittävät homot ja väännetään niitä munista jos niistä löytyisi miestä puolustamaan "oikeuksiaan" Jos ei, niin sitten saadaan koko DTM lauantaiksi käyttöön...
Siis miten joku voi väittää että lesbot tappelee kaiket illat keskenään dtm:ssä...?!?
Mä en ainakaan koskaan ole tapellut kenenkään kanssa... ;-)
Rider...... Tätä lesbojen tappelemisesta käytävää keskustelua johdetaan hercusta. Uuden DTM:n avattua ovensa hercusta taitaa olla asiakkaat vähissä ja siksi tämä epätoivoinen DTM:n ja lesbojen solvaaminen. HERCCUPEPPU on yksi äänitorvi joka näitä juttuja näyttää viljelevän.

Vielä muutama kuukausi sitten lesbot olivat oikein tervetulleita herccuun, mutta nyt heitä ei kuulemma siellä kaivata.

Taisi DTM yllättää hercun pojat " housut kintuissa " ja nyt on vitsit vähissä. Terve kilpailu on aina hyväksi ja DTM:lle hatun nosto, rohkeasta uudistumisesta.
Hei vaan Realisti. Jos viitsit katsoa tätä keskustelulistaa ylöspäin esim. kohtaan 25, huomaat että tämän lesbo-keskustelun, nimenomaan negatiivisessa mielessä on aloittanut ko. kirjoittaja, en suinkaan minä. Minulla ei ole mitään lesboja vastaan, en vain välitä katsella heidän tappeluaan saatikka joutua sivullisena mukaan siihen. Viime aikoina Hercussa ei ole tietääkseni ollut tappeluita joissa lesbot olisivat olleet osallisena. Nyt kun he ovat saaneet oman iltansa DTM:ään, tappelut ovat siirtyneet luonnollisesti sinne. Syitä ko. taisteluihin voi vain arvailla...
Hercules on mielestäni hyvä paikka ja toivon että minulla on oikeus pitäää kiinni mielipiteestäni, DTM:stä en pidä useastakkaan syystä. En "johda" tätä keskustelua Hercusta vaan omalta koneeltani työpaikaltani (joka ei suinkaan ole Herccu)
Tytöt valmistautukaa viikonloppu lähenee !
Box box.........................................
Vastaus HERCCUPEPULLE.

Näkyy olevan tuo no; 25 Niksu, niitä hercun juoksupoikia, joihin myös herccupeppu lukeutuu. Niksun kirjoituksesta myös voi päätellä, että Niksulla ei oikein ymmärrys riitä lesboille ja onkin parempi että Niksu pysyttelee siellä hercun harvojen herrojen herkkuna.
Sitä nikkien rekisteröintiä venailen täs... Toi ed. ei ollut multa!

Sen verran voisin kommentoida, kun tässä vauhtiin päästiin että musta on hyvä saada lesbotkin (oletus että noiden uusien nikkien takana on lesbo) herätettyä mukaan keskusteluun. Silti toivoisin, että eivät ihan noin provosoivaan sävyyn...
Antti, oletko Suomen ainoa Antti??? Sori en huomannut että täällä on joku toinenkin saman niminen. Oikeasti en ole Anna vaan ihan oikea Antti.
Josko pysyttäisiin siinä alkuperäisessä aiheessa, jookos? Nimimerkki- / rekisteröinti- / vastaavaa keskustelua varten on oma alueensa... :)
Edellinen