Homoseksuaalisuus vs. uskonto

Uskovaisten ja erityisesti kirkon tuntuu olevan vaikea käsittää ja hyväksyä homoseksuaalisuutta. Tällä foorumilla voi keskustella aiheesta. Täällä nimeomaan siksi, että samaa väittelyä ei käytäisi joka alueella.

Hienoa tällainen keskustelupalsta. Tuolla netmission.fi käytiin rajuja keskusteluja syksyllä. Oli oikein mukavaa hiukan lyödä löylyä uskovaisten helvetin tulisille hiilille.

Itsekin syksyllä seurailin netmissionia ja jotain taisin sinne sanoakin. Tosin välillä tuntuu hedelmättömältä puhua ihmisille, jotka takertuvat vain johonkin auktoriteettiin, eivätkö muuten osaa perustella näkemystään. Mutta kyllä kai maailma hissukseen muuttuu siltäkin osin parempaan suuntaan.

Sääli vaan, että edelleen on noita yhteen totuuteen jämähtäneitä. Esimerkiksi kiss.fi -yhteisöosion homo ja lesbo -keskusteluissa on joitakin Raamatulla hakkaajia. Heillä ei ole mitään halua tai kykyä yrittää edes ymmärtää muita näkemyksiä.

Tiedän kyllä, että Suomessa valtionkirkkona toimii Evankelis-luterilainen kirkko ja tälläkin
palstalla tullaan keskittymään siihen kirkkokuntaan eritoten, mutta haluaisinpa vain
muistuttaa siitä, että Suomessa, kuten muuallakin, on paljon muitakin uskontoja.
Esimerkiksi itse seuraan ohjenuoranani sellaista "käskyä", joka kehoittaa mm. hyväksymään
toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Asia, mikä tuntuu olevan nykypäivän kristityiltä, ovat
he sitten homoja tai bissejä tai heteroita, unohtuneen jonnekin. Ja olenpa sellaistakin ollut
huomaavinani, tällaisia uskontoaiheisia keskusteluja seuratessani, että unohdetaan se
toisen posken kääntäminen ja vastataan syytöksiin syyttämällä. Kumpikin osapuoli nakkelee
pikkukiviä toisen päälle minkä ehtii. ;-)

Toivottavasti tänne ei tule sellaista asennetta suuresti näkyviin, vaan kaikki mielipiteet
kyetään kirjoittamaan rakentavassa hengessä.

Tästä hyväksymisestä ja suvaitsevaisuudesta päästäänkin siihen, että tietääkseni - ainakin melkein jokaisessa - uskonnossa on juuri tuo suvaitsevaisuus aika korkealla sijalla. Missä se sitten oikeassa elämässä näkyy? Siinä, että keskusteluissa otetaan voimakkaasti yhteen eikä pystytä näkemään toisesta muuta kuin se, että hän on homo. Siinä, että irc-kanavalla käy jatkuvasti oman uskontonsa tuputtajia muka parantamassa homoja. Siinä, että kokouksissa joku voi olla jopa niin suvaitsevainen, että uhkaa homoa väkivallalla ellei tämä poistu paikalta. Niin homot kuin hihhulitkin - anteeksi nimikkeet - vääntävät kättä kukin omalla tahollaan eivätkä tosiaankaan kumpikaan näe toistensa oikeaa minää. Tosin en muista, koska homoryhmä olisi järjestänyt tapahtuman tai tilanteen yrittääkseen häiriköidä uskovaisia tai heidän tilaisuuksiaan.

Tuskin uskovaiset edes uskaltaa lähteä tällaiselle sivulle kirjoittaan. Tai mistähän sitten tietää. Tärkeää toisten käännyttäminen on tai olemmeko itse rikkinäisiä kuten jotkut väittää. Olen ollut tällainen lapsesta lähtien ja olen elänyt vaatmattomissa mutta kuitenkin ehjässä kasvuympäristössä.

Tunnen henkilökohtaisesti pari uskovaista jotka on homoseksuaaleja ja ovat erittäin tasapainoisia sekä asiallisia ihmisiä. Kun heiltä kysyy tätä pakkokäännytyksen ja eheyttämisen taustaa, niin vastaus on lähinnä "Kiihkoilkoon jotkut miten haluavat, mutta se ei aja asiaa mihinkään suuntaan. Lähinnä vain vieraannuttaa kyseiset tahot kauemmas toisistaan.".

Itse olen kutakuinkin samaa mieltä. Olen myös lapsesta asti tiennyt olevani homo ja tulen sen asian kanssa erittäin hyvin toimeen. En ole mielestäni sairas enkä rikkinäinen. Nämä termit ovat lähinnä vain kapeasti yhtä ja samaa asiaa ajattelevien mielipiteitä enkä niihin tule koskaan yhtymään.

Ja tottahan on, että suurin osa valtaväestöstäkin pitää noita kiihkoilijoita vähintäänkin omituisina, joten ihan oikeasti he taitavat kuitenkin vain sahata omaa oksaansa altaan. Tuulesta temmattujen kun on tapana kääntyä esittäjiään vastaan, kun kanssaeläjät rupeavat ajattelemaan :)

Siinähän se tuli!: "..suurin osa valtaväestöstäkin pitää noita kiihkoilijoita vähintäänkin omituisina..."
Väittäisin jopa että suuri osa uskovaisistakin on tätä mieltä..

Toivottavasti emme homoina leimaa esim uskovaisia ihmisiä homovastaisiksi vain jonkun pienen, äänekkään, äärimmäisen typerästi käyttäytyvän ihmisjoukkion takia.

Minä ainakin pidän käytännössä kaikkia tuntemiani uskovaisia ihan normaaleina ihmisinä. Heillä on oma maailmankatsomuksensa ja minulla omani. Osalle näistä homous on ongelma. Vielä pahempi ongelma on homoseksuaalisen käyttäytymisen näkeminen.Toisaalta on hyvin paljon uskovaisia ihmisiä, joille ei merkitse mitään, onko joku homo vai ei.

Mitä en voi hyväksyä, on se, että joku uskonnon varjolla tuomitsee identiteettini, vaatii minua elämään vastoin sitä, mitä olen, tai minulle tyrkytetään itselleni vierasta maailmankatsomusta. Enhän minäkään vaadi ketään olemaan homo (vaikka joskus olisin saattanut toivoa jonkun olevan...).

Voin vaatia ihmisiä hyväksymään homoseksuaalisuuden, tai ainakin olemaan tuomitsematta sitä. Aivan samoin, kuin minä hyväksyn uskonnon tai uskonnot. Tietysti kysymys on nyt eri asiasta. Homoseksuaalisuus on ihmisessä oleva ominaisuus, kun taas uskovaisuus on lähempänä aatetta.

Mielestäni se kaikkein ärein uskovaisten porukka on hyvin pieni.

Tämä pieni porukka ohjailee muiden mielipiteitä. Tuskin kaikkia edes kiinnostaa mitä homot peuhailee yhdessä. Tuo pieni porukka näkee nämäkin ja ovat huolestuneita muidenkin edestä.

Jep, kyllä se minustakin on todella pieni. Itseasiassa tiedän, että se on pieni, koska olen todella läheltä/sisältä seurannut tätä ihmisryhmää (siis ev.lut). Kahden suuren pappissuvun jälkeläisenä...

Homoseksuaalisen käyttäytymisen näkeminen aiheuttaa kielteisiä reaktioita minun mielestäni siksi, että sitä harvemmin missään näkee...siis 'heteromaailmassa', se on outoa ja ihmeellistä, vastoin kasvatuksellisia ihanteita. Tuskinpa siinä uskonnollisuus vaikuttaa juurikaan enempää negatiivisuutta lisäävästi. Ennemmin monessa tapauksessa päinvastoin..
Itse olen vasta vajaat kolme vuotta elänyt 'homomaailmassa', tosin nyt jo vakituisessa parisuhteessa jonkun aikaa, mutta vieläkin huomaan jotenkin yllättyväni kun nään esim kahden miehen suutelevan ns julkisesti... vaikka teen sitä itsekin joka päivä...

Taustani on eräässä alunperin pohjois-Ruotsista toissa vuosisadalla Suomeen levinneessä herätysliikkeessä (kenellekään hiukankaan kirkkohistoriaa lukeneelle ei liene epäselvää, missä). Pärjään hyvin liikkeen sisällä kun en ole julkisesti homo, vaikka minulla on salassa BF. Elän siis kaksoiselämää. Tunnen erään toisen, minua huomattavasti vanhemman liikkeeseen kuuluvan homokundin, jonka tilanne on vielä pahempi. (Hän ei ole bf:ni.)

Jos nyt siis olisin rehellinen itselleni ja tulisin kaapista, menettäisin kokonaan sosiaalisen ympäristöni. Ei siis siksi, että tuntemani ihmiset hylkäisivät sinut - sitä he eivät tee - vaan siksi, että heidän suhtautumisensa minuun muuttuisi. Koska liikkeessä Raamatulla on kuitenkin vahva auktoriteettiasema ja Raamatun homokielteisyyttä ei kukaan kai voi kiistää (en halua alkaa väittelyä siitä), asioita punnitaan tietenkin sen valossa. Ja silloin sellaisella homolla, joka tunnustautuu ja samalla harjoittaa sitä elämäntapana, ei oikein ole sijaa liikkeessä. Kun aikanaan vanhempien mukana on kulkenut ja hyvin merkittävä osa siteistä on muodostunut juuri liikkeen sisälle, on aika rankkaa aloittaa "nollista" ja hakea kokonaan uusia ystäviä.

Nyt varmaan joku sanoo, että ole rehellinen itsellesi ja tee ratkaisu ja jätä moinen paskaporukka. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Olen kuitenkin kohdannut siellä aitoa läheisyyttä, rakkautta, välittämistä, ei näiden siteiden katkominen ole helppoa. Onko joku samassa tilanteessa?

Niin. Irrottautuminen tutuista ihmissuhteista, ympäristöstä ja kuvioista on aina rankka kokemus, ja jos sitä ei halua tehdä, eikä se ole välttämätöntä, niin sitä ei tietenkään kannatakaan tehdä. Joskus sellainen saattaa kuitenkin olla ainoa vaihtoehto. Joillekin kaksoiselämän viettäminen on hyvin raskasta. Toiset selviävät siitä helpommin.

Omalla kohdallani ei onnistuisi, että joutuisi jatkuvasti miettiä sanojaan, ei voi julkisesti osoittaa tunteitaan poikakaverille (jos sellainen on), ja aika vaikeaa olisi ajatella koskaan esimerkiksi muuttavansa tämän kanssa saman katon alle. Tähänkin haluun vaikuttaa varmaan paljon se, miten suhteen kokee. Toiset haluavat perustaa "oikean perheen", joillekin taas on hyvä hieman etäisempi suhde.

Joskus ihmissuhdeverko muuttuu hissukseen vahingossa. Oma kaveripiirini koostui vielä jokunen vuosi sitten yksinomaan heteroista, vaikka joillekin olin silloin tullut jo ulos kaapista. Ajan mittaan tapahtui sitten irtautuminen niistä ympyröistä - paljolti siksi, että silloiset lähimmät kaverit rupesivat pariutumaan ja/tai muuttivat toisaalle, ja itsekin muutin pääkaupunkiseudun reunalta kaupunkiin.

Tällä hetkellä lähes kaikki lähimmät tuttuni ovat homoja. Eikä kysymyksessä ole mikään tietoinen ratkaisu tai valinta, vaan ihan oman elämäntilanteeni myötä tapahtunut asia.

Tuolla city yhteisössä joku mainosti Aslan ry:n toimintaa. Onkohan kellään meistä kokemuksia Aslanista? Mielestäni heidän www sivujen selaaminen tekee meikäläisen mielen apeaksi. Ihmettelen miten tuollainen mainos puree ja onko se kova syyllistäminen kaiken toiminnan tarkoitus.
Minä olisin ainakin sen verran arka etten edes uskaltaisi mennä moisiin tilaisuuksiin. Pelkästään oman homoseksuaalisuutensa paljastaminen pitää tehdä harkiten, vaikka joskus silloin kun oli rakkaudenhuumassa en osannut olla niin varovainen. Kun ikää on tullut lisää tulee aremmaksi, vaikka se tuskin olisi enää tarpeen.
Elettiinhän vielä silloin AIDS hysterian kultaista vuosikymmentä 1980-lukua. AIDS olikin kuitenkin kaikkien seksuaaliryhmien yhteinen ongelma.
Ei ”viisas” Paavikaan pystynyt sitä maton alle lakaisemalla torjumaan.
Toissa kesänä oli Aamulehdessä kuva kahdesta nuoresta pojasta jotka suutelivat puistossa Tammerfestien aikaan. Ihmettelen kuinka kuva oli päässyt tarkastusten jälkeen valtalehteen. Minusta kuva oli hieno ja ensimmäinen reaktioni oli ”Hyvä pojat, tsemppiä” Odotin kuitenkin kuvasta tulevaa palautetta homo- tai muina keskusteluina. Tuli oikein nuoruus mieleen ja ne kiihkeät kuumat hetket, joita enää kaiholla muistelen.
Mielestäni jokaisen ihmisen pitää kokea oikea rakastuminen ja yhteiskunnan pitäisi antaa kaikille mahdollisuus rakastumiseen, sanoi sitten uskovaiset mitä hyvänsä.

Suoranaisia kokemuksia ei minulla Aslanista ole, sillä en oikein jaksa välittää heidän propagandastaan. Toki olen tutustunut Aslanin nettisivuihin ja muihinkin julkaisuihin ihan mielenkiinnosta. Haluan tietää, että mistä on kyse. Mutta yleensä, jos minulle henkilökohtaisella tasolla yritetään syöttää jotain, jonka koen loukkaavan itseäni (tai kaltaisiani), niin hyökkään aika voimakkaasti vastaan. Itsestään epävarmempiin tuommoinen Aslanin pelottelu saattaa purrakin?

Aika selkeästi Aslan käyttää syyllistämistä toimintatapanaan. Jotkut syystä tai toisesta ahdistuksen vallassa elävät saattavat tarttua Aslanin tarjoamaan "pakotiehen" - varsinkin jos ympäristö on ollut homovastainen ja oma identiteetti on niin voimakkaasti tuomittu, että itse uskoo, että homous on väärin ja syynä vaikeaan tilaan. Silloinhan on niin helppo nimetä homous niiden ongelmien aiheuttajaksi.

Aslan on selkeästi homovastainen ja uskonnollinen. Liikkeen sanomahan on "homoudesta voi parantua" - tilalle tarjotaan uskonto. Sinänsähän uskomisessa ei ole mitään pahaa - tietenkään. Ei uskonnollisessa käyttäytymisessäkään. Mutta mielestäni aitoon uskomiseen ei kuulu aivopesun kaltainen toiminta, "käännytettävän" identiteetin murentaminen tai muu vastaava toiminta.

Monasti uskoon tuleminen saattaa helpottaa, jos on vaikeaa. Elämälle löytyy uusi sisältö ja asia, johon luottaa. Jokaisella on oikeus uskoa, jos se auttaa pysymään onnellisena. Aslan käyttää väärin tätä. Liikkeen mukaan ei voi olla yhtä aikaa homo ja uskoa. Se on oikeastaan kauhein asia tässä koko "aivopesussa", ja valitettavasti eräiden muidenkin ääriryhmien keskuudessa: On ihminen, jolla on tarve uskoa johonkin, mutta tällaiselle ihmiselle tehdään selväksi se, että "uskosi ei ole aitoa jos olet homo". Siten tavoin saadaan ahtaalla oleva ihminen kieltämään osa minuudestaan.

Kiitos smo ja Ossi, joiden kirjoitukset näen ainakin osaksi vastauksina omaani!

Olen myös tutustunut Aslanin ajatuksiin ja siitä on herännyt joitakin kysymyksiä. Aslan katsoo siis että homot ovat jotenkin vammaisia tai virhepainoksia. Tähän johtopäätökseen he varmaan ovat tulleet Raamatun perusteella, joka kyllä kieltää homojen sukupuolisuhteet. Raamattuhan on selvästi homokielteinen. Homoudesta "parantuminen" viittaa siihen ajatukseen, että homous on sairaus - ja onko sairaus sitten syntiä (jos siin noudatetaan Aslanin logiikkaa)???

Nyt on sitten kolme pääasiallista mahdollisuutta:
1) Hyväksytään Raamattu auktoriteetiksi ja samalla sen homovastaiset periaatteet sellaisinaan.
2) Etsitään Raamatusta ne kohdat jotka miellyttävät, hylätään ne jotka eivät miellytä - eli poimitaan mansikat kakusta.
3) Hylätään Raamatun auktoriteettiasema ja valitaan joku muu moraalinen ja eettinen ja uskonnollinen järjestelmä.

Valitaan sitten mikä tahansa, minun täytyy olla eri mieltä sinun kanssasi, smo. Jos Aslanissa ollaan 1-kohdan mukaista mieltä ja toimitaan sen mukaan, ei kyseessä ole vielä välttämättä aivopesu. Samaahan voi sitten sanoa minkä tahansa aatesuunnan edustajista, kun nämä pyrkivät edistämään oman ajattelunsa mukaisia päämääriä. Itse en ole ratkaissut kantaani, koska asia on monelta puolelta kipeä, ja tuntuu, että on vain huonoja vaihtoehtoja tarjolla.

Olen siis pian 18 vuotta täyttävä lestadiolainen. Liikkeemme maine on sen verran tunnettu, ettei liene tarpeen selittää tarkemmin 'suvaitsevuutta' homoasiassa. Tosin monenlaisia vääriäkin käsityksiä liikkuu. Ja tunnen vain yhden, pääsuuntaa pienemmän liikkeen haaran. Mutta joudun kyllä lähiaikoina tekemään joitakin ratkaisuja, koska tällainen kaksoiselämä ei voi jatkua loputtomiin. Pitäisikö lähteä jonnekin, jossa voi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, koittaa rimpuilla tässä, vai mitä? Kertokaa te, vaikka smo ja Ossi, kun teillä näyttää olevan kypsää harkintaa ja elämänkokemusta!

Mielestäni me pystymme asiallisella keskustelulla parempaan lopputulokseen kuin kiihkeällä julistamisella ja syyttelyllä.
Kokemuksesta tiedän, että kaiken mahdollisen tiedon joka koskee seksuaalisuuttani luin, mikäli sitä olisi silloin ollut tarjolla. Nykyisin tietoa saa netistä monella kielellä ja kaikenlaista. Ei loppujen lopuksi ne kuvaukset anaali- ja suuseksistä pitkälle innosta, jos tosissaan etsii omaa seksuaalista identiteettiään. Kaavahan on kaikissa kirjoituksissa lähes sama. Eroottista kerrontaa on hyvin harvassa gay-viihdelukemistossa. Kuitenkin eroottinen kerronta on se joka meitä kaikkia viihdyttää eniten.
Nuori poika joka on ihmeissään omasta elämästään keskellä kuohuvaa murrosikää joutuu varmasti kaikkein kovimmalle jos hän tuntee seksuaalista vetovoimaa samaa tai kumpaakin sukupuolta kohtaan. Lisäksi sukulaisten ja perheenjäsenten kiusottelut eri seuralaisista saattavat lisätä entisestään ahdistusta. Pelkästään oman seksuaali-identiteetin tunnustamiseen kuluu uskomattoman paljon energiaa. Vastaanotto saattaa myös ahdistaa jopa uskomattoman paljon. Kuitenkin seuralainen oli se mies tai nainen voi olla vanhemmille uusi tuttavuus. Kuitenkin vihjailuihin ja heittoihin pitää aina varautua. Tietenkin olisi helpompaa etsiä lesbo ja väittää tämän olevan se mielitiettyni.
Silloin aslanin tapaiset sivut saatavat pahentaa ahdistusta. Aslanin sivuista, (varsinkin homon, jonka sanotaan aistivan ennen kaikkea tunteilla,) aavistan homoihin kohdistuvaa vihaa. Ne ei ole ”sydämellä” kirjoitetut, vaan vanhan ”oppimaisterin” asenteella = ”Se on teidän parhaaksenne. Minä tiedän tarpeenne ja sen mikä on teille hyväksi.” Tuossahan se erimielisyyden kuilu piileekin ja jatkuva väittely jatkuu ikuisesti puolin ja toisin.
Sanotaan uskonnon raitistavan alkoholistin mutta parannusta se ei saa aikaiseksi. Miten ihmeessä se voi muka ”parantaa” henkilön joka jo esim. 15 – 60 vuotta ollut homona. Katin kontit!

Tässä oli TV:ssä Upsalan suomalaissyntyisen tuomiorovastin haastattelu. Tuo rohkea nainen on uskaltanut olla naispappi, joka on Suomen kirkon mielestä ollut mahdotonta. Hän uskalsi pitää muistotilaisuuden tuolle maahanmuuttaneelle naiselle, jonka hänen isänsä surmasi kostoksi seurustelusta ruotsalaismiehen kanssa. Ecce Homo näyttelyn hän uskalsi myös ottaa, vaikka siitä on tullut pommiuhkauksiakin.

Sinänsähän uskonnollisen näkemyksen levittämisessä ei ole kyseessä aivopesu, vaan ennemminkin tavassa, jolla Aslan ja eräät muut liikkeet sitä toteuttavat.

Tähän väliin todettakoon, että minä en tunnusta mitään uskoa suoranaisesti (enkä ole kirkon jäsen edes tavan vuoksi). Yritän silti monessa suhteessa olla ja elää siten, että aiheutan mahdollisimman vähän harmia muille ja itselleni ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon hyvää muille ja itselleni. Se on kai Raamatunkin keskeisin sanoma? Useissakin muissa uskonnoissa ja maailmankatsomuksissa lienee sama asia ylimpänä ohjeena?

Minun on tietysti helppo sanoa - kun Raamattu ei minulle ylin auktoriteetti ole - että Raamattu teoksena on syntynyt täysin erilaisessa maailmassa ja erilaisena aikana ja se on useilta yksittäisiltä asioiltaan vanhentunut. Henki on monilta osiltaan kuitenkin ihan kohdallaan. Ennenkin olen tainnut sanoa, että Raamatulla on enemmän annettavaa kokonaisuutena kuin yksittäisten asioiden ja määräysten kokoelmana.

Raamatussa on muutama kohta, jossa sivutaan homoseksuaalisuutta, eikä näissä kohdissa niinkään mairittelevasti. Kuitenkin kristinuskon keskeisin asia on Jeesus. Uudessa Testamentissa olevista homovastaisista kommenteista ei yksikään ole käsittääkseni suoraan siltä suunnalta, vaan vasta myöhemmässä vaiheessa mukaan tulleita. Vanha Testamentti on kai luku sinänsä. Mutta enpä näihin uskonasioihin oikein osaa suhtautua...

TT: Niin... Mitä tehdä, kun ympäristö ei salli täysipainoista elämää... Yksi vaihtoehto on lähteä työn tai opiskelun perässä toiselle paikkakunnalle, vaikka ei välttämättä edes kauas. Tällaisessa ratkaisussa on sekin hyvä puoli, että suhteita vanhaan elämään ei tarvitse katkaista kokonaan. Kaikkea ei vain tarvitse kertoa "kotiväelle". Ja hienoa on, jos on olemassa läheinen ihmissuhde, joka ymmärtää tilanteen, kuten esimerkiksi BF.

Oikeaa ratkaisua en osaa sanoa tai suositella. Se riippuu aina täysin siitä, mitä ja miten itse tuntee. Epätoivoon ei silti kannata vaipua, sillä asioilla on tapana järjestyä - ennemmin tai myöhemmin. Jos itse joutuisin tekemään tuon tyyppisen ratkaisun, niin voisin ehkä valita opiskelun tai työn kauempana. Uusia ystäviä tulee aina, jos vain hyväksyy muut ihmiset sellaisena kuin ovat.

Nähtävissä on, että asenneilmapiiri muuttuu pikku hiljaa myönteisemmäksi kirkonkin piirissä. Yksi esimerkki tästä on Kuopion piispa Wille Riekkisen taannoiset, varsin rohkaisevan kuuloiset sanat Kuopion hiippakunnan papeille. Ja joka tapauksessa kirkossa oikeasti keskustellaan parisuhdelaista (ja siinä ohessa on huomattu, että homojakin oikeasti on - ja ovat vieläpä ihmisiä). Hyvä niin.

Joka tapauksessa, TT, onnea sille, miten sitten aiotkin jatkaa :)

TT kerkisit kirjoittamaan tekstisi ennen kuin minä ehdin liittämään sen keskusteluun. Kirjoittelen pitkät tekstit off line tilassa.
Itse olen taustaltani hiukan vasemmistolainen kotipaikkani historian mukaan. Kirkkoon kuulun jäsenenä, mutta Raamatulla ei ole niin merkitystä elämässäni. Lähinnä pidän Raamattua käsikirjana tai käyttöohjeena. Raamattu on mielestäni poliittisen toiminnan muodostama. Mooseksen lait ovat nähdäkseni poliittinen lakisäädöskokoelma. Vuosisatojen aikana komiteoiden komiteat tekevät kompromissejä kuten piispat meidän päivinämme.
Jos vaikka moottorisahaa säädän ei se aina onnistu pelkän käyttöohjeen avulla, pitää myös soveltaa omaa tai ammattilaisen tietämystä asiassa.
Kopernikus sekoitti Raamatunvastaisilla näkemyksillään katolista kirkkoa. Hänen oppinsa hyväksyttiin vasta myöhemmin.
Mielestäni asiat on sinulla OK, koska sinulla on bf. Smon ehdotuskin saattaisi olla mahdollinen.
Itse lähdin ulos tai olenkohan minä koskaan edes sanonut ”hei kaikki katsomaan täällä on homoseksuaali”. Eihän heteron tarvitse näin sanoa.
Eräs vaihtoehto on lähteä bf:n kanssa yhteisiin harrastuksiin, kuten tein minä. Pikkuhiljaa siitä vieraasta ihmisestä voi tulla oikein mukava perheenjäsen. Uutta ja outoa asiaa useammat pelkäävät.

Mielestäni tämä homo vouhotus on ulkomaista alkuperää. Miehet jotka oli sodassa tavanneet toisia miehiä olivat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin. Ei sen huonompia eikä parempia. Ystävyyssuhteita miesten kanssa oli sodan jälkeen paljon. Keskustelut koskivat sotajuttuja. Ryypättiin viinaa jos sitä paljon kortti aikana edes saatiin. Mahdollisesti kiljua tehtiin.
Mutta ei ne kaikki miehet suinkaan olleet majailleet samoissa joukkueissa. Oli siellä ”kaappiystävyyksiäkin” . enkä halua heitä mustamaalata. Tänäkin päivänä lähtee kaksi kaverusta kalaan ja (juopotteleen). Vaimo nieleskelee asiaa kun hän sitä kertoo uteliaalle. Eräskin poika lähti ulkomaille oppaanaan hyvän kielitaidon omaava kaverinsa. Opiskelkaa kieliä.
Tässä on eräs kieliopintojen kannustaja.

TT kirjoitti:

--lainaus alkaa--
Nyt on sitten kolme pääasiallista mahdollisuutta:
1) Hyväksytään Raamattu auktoriteetiksi ja samalla sen homovastaiset periaatteet sellaisinaan.
2) Etsitään Raamatusta ne kohdat jotka miellyttävät, hylätään ne jotka eivät miellytä - eli poimitaan mansikat kakusta.
3) Hylätään Raamatun auktoriteettiasema ja valitaan joku muu moraalinen ja eettinen ja uskonnollinen järjestelmä.
--lainaus loppuu--

Minulle maailmassa on ainakin kaksi seikkaa, jotka ovat elämäni kannalta hyvin merkityksellisiä. Ensimmäinen on se, että uskon Jumalaan; toinen on se, että uskon olevani homo. Kumpikin uskomus on vahva ja vaikuttava tekijä elämässäni, eikä kumpaakaan voi osoittaa vääräksi tai oikeaksi, merkitykselliseksi tai merkityksettömäksi - sanalla sanoen, molemmat tekijät ovat aivan yhtä vahvoja ja muovaavat käsitystäni maailmasta. Olen näin ehdoton rinnastaessani nämä seikat, sillä homouteni hyväksymisessä olen käynyt läpi jotakuinkin samanlaisen prosessin kuin aikanaan kävin tiedostaessani kristillisen identiteettini - jälkimmäinen vain oli yksinkertaisempaa.

Aikanaan oli hyvin vaikeaa sulattaa sitä, että Raamatusta todella löytyy muutamia sangen homokielteisiä kohtia. Ensin suhtautumiseni oli tietyssä mielessä todella "mansikoiden poimimista kakusta" tai oikeammin karvaiden kohtien välttelyä - yritin unohtaa koko asian ja olla lukematta pahaa mieltä tuottavia osia. Epärehellisyys itseäni kohtaan kuitenkin muodostui sietämättömäksi: eivät epämiellyttävät osat katoa sillä, että välttelen niitä.

Asian syvemmän tutkimisen ja opiskelun avulla kuitenkin tein äärimmäisen vapauttavan huomion: Raamattu sisältää runsaasti kohtia, jotka ovat nykyihmiselle kovin vaikeasti sulavia. Paavali ei suvaitse miesten pitkiä hiuksia eikä naisten lyhyitä, orjia ei tule vapauttaa, avioero ei ole hyväksyttävää, naisopettajat ovat kauhistuttava asia, "välttämätön ohje" on veren syönnin kielto (pahoitteluni Tapolalle!). Näiden kaikkien ohjeiden kohdalla kaksituhatvuotinen kristillinen perinne on tehnyt tehtävänsä: ne on sivuutettu "kehällisinä", kristinuskon "ytimeen" kuulumattomina, aikansa kulttuurin tuotteina.

Tajusin siis, että jokainen kristitty lukee Raamattuaan valikoivalla otteella, omien ennakkokäsitystensä vankina. Ja näin tulee ollakin. Raamattu ei ole uskonnollinen subjekti: se ei sano mitään eikä tee mitään. Raamattu on jopa nimensä puolesta kokoelma kirjoituksia (raamattu < grammata, kirjoitukset), joista ei löydy yhtenäistä dogmatiikkaa tai uskon oppia. Raamatusta ei voi puhua ikään kuin se olisi homogeeninen oppikirja, joka kohta kohdalta antaa selkeitä ja ristiriidattomia ohjeita uskoon ja elämään. Raamatun kirjoittajat ovat ihmisiä, jotka ovat olleet oman aikansa vilpittömiä edustajia. Ja vaikka kuinka uskonkin, että Raamatun ovat kirjoittaneet "Jumalan pyhät ihmiset Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta", se ei tee tyhjäksi sitä, että ihmisinä olemme aina omien käsitystemme vankeja emmekä voi irtautua omasta ajastamme ja kulttuuristamme.

Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi Raamatun roolia kristinuskon auktoriteettina ja "uskon ja elämän ylimpänä ohjeena" (Luther). Raamattua on osattava lukea oikein, ja tämä oikea lukutapa ei todellakaan ole kirjaimellinen - itse asiassa koko käsitys Raamatusta kirjaimellisena Jumalan Sanana on 1600-luvulla, sata vuotta Lutherin jälkeen, keksitty. Raamattua ei pidä ottaa sellaisenaan, sillä se edustaa aikansa eläneitä ja vääriä käsityksiä useassa kohdassa.

Oma kokemukseni on, että Jumala on luonut minut homoksi ja tahtoo minun homona elämäni elävän. Tähän kokemukseeni ei ole mahdollista puuttua vastasyntyneille seurakunnille ohjeita kirjoittaneen Paavalin kahdentuhannen vuoden takaisine ennakkoluuloineen. (Toinen asia on se, mitä Paavali oikeasti halusi sanoa esimerkiksi Roomalaiskirjeen 1-2 luvussa, mutta siihen en puutu tässä.)

Teesini siis on, että jokainen kristitty tietyssä mielessä poimii mansikoita kakusta. Joka väittää tekevänsä toisin, menköön ja myyköön kaiken omaisuutensa ja antakoon rahat köyhille.

Se, mikä Raamatussa on tärkeää, on käsky lähimmäisen rakastamisesta ja elämän uskomisesta Jumalan käsiin. Jumala tahtoo vapauttaa elämämme, ei kietoa sitä ahdistukseen. "Vapauteen Kristus meidät vapautti - - älkää olko ihmisten orjia."

Heikki Uusitalo
teol.yo.

Mielestäni uskonto ja varsinkin jonkin opinkappaleen tiukka noudattaminen on aina "mansikoiden poimimista kakusta". Kun joku tai jokin muu sanoo mikä on hyvä, mikä paha ja miten pitää elää ja mitä pitää tehdä mitä muuta se on kuin turvautumista helppoihin vastauksiin eli mansikoiden poimimista kakusta? Voi siirtää kaiken vastuun ja ajattelun itseltään raamatulle ja vedota siihen ilman erityisempiä perusteluita tai itsenäistä ajattelua ja mielipiteen muodostamista. Jos jokin asia ei miellytä itseä etsitään jokin kohta raamatusta johon voidaan sitten vedota tai jota ainakin voidaan sopivasti tulkita. Mitä tämä on ellei mansikoiden poimimista kakusta?? Aiheuttakoon tämä "tulkinta" toisille kuinka paljon vääryyttä ja pahaa tahansa.

Katselin eilen piispojen keskustelua TV 1:ssä. Toinen piispa oli valmis homojen kodin siunaukseen ja taas toinen ei oikein osannut sanoa mitään. Ainakaan sellaisesta, joka meitä vähemmistöjä loukkaisi.
Kai se olisi parempi että kirkko ajaisi homot pois kirkosta, eikä jatkaisi tätä kieroilua. Mitä jos asuisin, vaikka piispa Laulajan hiippakunnassa. Mitään palvelusta en saisi. Onko homopapin turha tehdä työtä tuollaisessa hiippakunnassa? Käykö hän agentteineen nuuskimassa naimattoman työntekijänsä yksityiselämää? Tulevaisuudessa saattaisi olla piispana nainen ja /tai homo, siis osa kirkon työntekijöistä ovat Raamatun vastaisia.
Tuskin hiippakuntamme piispa Pihkalakaan mitään lupaa. Pelkästään Markku Koivisto on ollut hänelle liian kova pala. Tohtoreita ovat kummatkin ja kuten sanotaan, mitä useampi herra sitä vaikeampaa on sopua tehdä. Ymmärsin Pihkalan kirjoituksesta heti parisuhdelain jälkeen, että lähtö on lähellä. Oli se kirjoitus kyllä sen verran ympäripyöreästi kirjoitettu, ettei siitä saa selvää kuin piru.

Miksi homot eivät kestä kanavallaan keskustelua uskonnollisista aiheista? Olen muutaman kerran yrittänyt tulla keskustelemaan siitä asiallisesti kanavallenne, mutta minua kohtaan ollaan oltu heti kättelyssä vihamielisiä ja ynseitä. Kaikenlisäksi minua kohtaan ollaan heti alettu provoisoimaan ja potkittu ulos kanavalta ennenkuin olen ehtinyt mitään oikeastaan sanoakaan.

Uskovainen: Ehkä suurin syy on se, että lähestymistapasi on mahdollisesti ollut sellainen, että kyseenalaistat homojen oikeuden olla omia itsejään. Se lienee suurin syy ärtymykseen. Myös monien uskovaisten kyvyttömyys asettua edes hetkeksi homon asemaan ja ajatella sitä kautta asiaa hieman toisinkin saattaa aiheuttaa närää.

Tähän ehkäpä voisi otta lainauksen nyyssioppasta ( http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#hairinta ) :
"

Ryhmien häiritseminen
Fiksuuteen kuuluu huomata, milloin muut pitävät sinua häirikkönä, vaikka kuinka olisit oikeassa. Jos mielestäsi jokin ryhmä on turha, koska sen käsittelemä asia on turha tai väärä, on paras pysyä poissa ryhmästä. On erittäin epätodennäköistä, että saisit käännytettyä ketään. Pikemminkin kirjoittelusi koettaisiin häirinnäksi; se aiheuttaisi kyllä asenteiden muuttumista - mutta aivan toiseen suuntaan kuin haluaisit.

Rec.hunting on ryhmä jossa keskustellaan metsästyksestä. Jos olet itse vannoutunut metsästyksen vastustaja, älä mene julistamaan ideaasi rec.huntingissa. Metsästäjillä on oikeus keskustella harrastuksestaan rauhassa. Sillä siisti. Ja metsästäjät pitäkööt turpansa kiinni rec.food.vegetarian-ryhmässä, jolleivat ole kasvissyöjiä.

"

Ja vaikka tämä olikin sähköpostilistan käytösohjaasta niin mielestäni samat ohjeet pätevät oikein hyvin myös muualla netissä myös irc:ssä käytävässä keskustelussa. Lisää käytösohjeita (mitä ei pidä tehdä) löytyy osoitteesta http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html.

Muita hyviä osoitteita läheltä aihetta ovat mm.

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/4.3.html#laki ja

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.2.html#sinis sekä

http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/etusivu.html

Kylläpäs tämä poikii... hienoa. Paljon tosi rakentavia puheenvuoroja. En kuvittele olevani mikään palstan esimies tai sellaista, mutta eiköhän sovita että jos toi uskis vielä tänne kirjoittaa niin jätetään mudanheittely pois ja koitetaan ymmärtää tpoistemme kannanottoja, koitetaan siis aidosti ymmärtää OIKEIN. Tosi hienoa on ollut lukea teidän harkittuja puheenvuoroja. Saiskos lisää? :-))

TT: Eihän tässä mudanheittelystä ollut kysymys - ainakaan omalta puoleltani - ja aemkey'n kommentti oli mielestäni ihan asiallinen. Vastasimme vain esitettyyn kysymykseen. Itse asiassa minä keskustelen mielelläni uskonnollisista aiheista, sen vähän tiedon pohjalta, mitä minulla asiasta on. Kuten keskustelen mielelläni aikas kaikesta. Mutta vakavampia keskusteluja käyn mieluiten jossain aivan toisaalla kuin irkissä.

Irkkikanavat (esimerkiksi #gay.fi tai #fingay samaten kuin monet veppichatit) ovat tietynlaisten porukoiden yhteisöjä, jonne samanhenkiset ihmiset ovat tervetulleita. Jutellaan yhteisistä jutuista ja katsellaan maailmaa omasta vinkkelistä. Siellä on tuttuja ja tuntemattomampia - kuitenkin ihmisiä, joilla on enemmän tai vähemmän queer katsantokanta maailmaan. Tai ainakin positiivinen suhtautuminen em. katsantokantaan.

Jos tuonne yhteisöön saapuu joku, jonka maailmankuva voimakkaasti poikkeaa muiden käyttäjien näkemyksistä - ja vielä kyseenalaistaa muiden paikallaolijoiden identiteetin oikeutuksen, niin ei ihme, että se aiheuttaa ärtymystä ja todennäköisesti kanavalta poistamisen.

Tilannetta voisi verrata siihen, että joku tunkeutuisi olohuoneeseeni kesken ystäväporukan kanssa vietettävää Monopolinpeluuiltaa haukkumaan minua ja ystäviäni. Aika äkkiä pyrkisin tarvittaessa kaikkia mahdollisia keinoja hyödyntäen poistamaan rauhanhäiritsijän.

Irkkikanava on siis käyttäjilleen paikka olla tekemisissä kavereiden kanssa, eikä kuunnella miljoonatta kertaa mitään arvostelua tai kyseenalaistamista itsestään. Monia ei todennäköisesti kiinnosta puhua jatkuvasti siitä, että on homo ja mitä jumalat ja muut henget siitä ajattelevat.

Hei smo, en halunnut osoittaa sinua tai ketän muutakaan tässä sormella mudanheittelystä!!! Mielestäni kaikki vastaukset jotka tähän ovat tulleet ovat olleet asiallisia. Ja kun sanot tuosta, että jos jonkun maailmankuva on ihan toiselta laidalta niin silloin usein läiskitään olan takaa niin se on usein totta. Toivoisinkin että jos tänne vastaillaan sieltä homovastaiselta laidalta, koitetaan me vastata ystävällisesti eikä liata omaa pesää, vaikka (näin koen) meillä on asia-argumentit puolellamme. Lausun vielä erikseen julkiset kiitokset tuolle teol.yo:lle, jonka vastaus perusteluineen oli upeaa luettavaa, ei vain siksi että se oli "mielen mukainen", vaan että siinä oli laajat perustelut ja kiihkoton ote. Varsinkin tuo perustelu sille, että PITÄÄKIN poimia mansikat kakusta oli hykerryttävä. Pitää ottaa tuo juttu esiin kun taas keskustelen lestadiolaisfundamentalistien kanssa.

Teol.yo ei ottanut perusteellisemmin kantaa siihen Room. 1 loppupuolen kohtaan. Voisitko mainita siitä näkemyksesi ja miksei muutkin? Minulla ei ole nyt tässä Raamattua auki (olen koulussa), mutta muistelen paikan olleen jossain 25. jakeen seutuvilla?

Hei, kerrot kohdanneesi ynseyttä kun olet halunnut keskustella asioista homojen kanssa. Olisko vikaa vähän molemmilla puolilla? Monet meistä (homoista) ovat saaneet kokea aika paljon tuomiohenkeä ja syrjintää, tunnen joitakin nuoria kundeja joiden olo on tullut kotona niin sietämättömäksi että on ollut pakko lähteä. Onko sitten ihme, että siinä tulee vastakkaisille mielipiteille ja kritiikille (rakentavallekin) vähän yliherkäksi? Ymmärrän että tuntuu turhauttavalta, jos koittaa vilpittömästi saada aikaan keskustelua niin heti toiset on siilipuolustuksessa. Toisaalta on totta mitä tuolla ylempänä sanottiin, että joillakin uskovaisilla on ilmeinen taipumus esiintyä "parempina" ja katsella meitä syntisiä nenänvarttaan pitkin. Sellainen suhtautuminen kyllä herättää kritiikkiä, ja ansaitusti.

Itselläni on hermot kohta riekaleina kun en ole osoittanut älyllistä rehellisyyttä, vaan elän tätä kaksoiselämää. Olen uskovaisessa perheessä, käyn hengellisissä tilaisuuksissa ja kuitenkin on ollut poikaystävä jo jonkin aikaa, harrastan (tietysti?) myös seksiä hänen kanssaan. Olen aivan kuin kahden maan kansalainen enkä tässä tilanteessa kotonani oikein kummassakaan. Hirvittävä ristiriita repii sisintäni kun toisaalta on tunne (perinteistäkö ja saamastani opetuksestako johtuen?) että teen kaiken aikaa syntiä ja väärin, toisaalta taas kun minut on kaiketi luotu tällaiseksi niin olisinko sitten tuomittu loppuiäkseni selibaattiin. Ja jos joku sanoo että kaiken aikaa vaan koitan poimia mansikoita kahdesta kakusta, tulkoon kokeilemaan millaista herkkua tämä on. Nämä mansikat ovat aika karvaita.

Jos joku on samassa tilanteessa niin mailaa offender84@icqmail.com.

Hmmm... kuulostaa aika tutulta.
Muita voi huijata vaikka kuinka kauan, mutta itseään ei pysty pettämään ikuisesti.
Elin myös kaksoiselämää aika kauan. Oli vaimo ja lapset... ja vielä oma bf. Sitten mietin vielä näitä uskontoon liittyviä asioita. Mieli oli aika synkkä, enkä tiennyt mitä ihmettä pitäisi tehdä. Joku ratkaisu kuitenkin oli pakostakin edessä.

Oma kultani ei koskaan minua painostanut mihinkään ratkaisuun, kesti kiltisti ja eli kanssani kriisiäni.
Kerran taas juteltiin asioista ja sain jälleen todeta hänet itseäni fiksummaksi.; Oikeaa ja väärää pohtiessani hän totesi, että: "Tärkeintähän on rakkaus. Se ei voi olla väärin"

Eräs toinen hyvä ystävä totesi, että: "Kuuntele sydäntäsi ja tee niin kuin se sanoo"

Raamatussa puhutaan uskosta, toivosta ja rakkaudesta, mutta suurin niistä on RAKKAUS

No, omalla kohdallani kaksoiselämä jatkuu ikuisesti jo yksin lapsienkin takia, joita kuitenkin haluan tavata päivittäin. Paljon bf joutuu kanssani kestämään. Kiitos hänelle tähän astisesta yhteisestä matkasta :)

Muut asiat ja ihmiset ovat sivuseikkoja jos pystyt rakastamaan ja sinua rakastetaan. Lopulta vain sillä asialla on jotain merkitystä.

Hiukan sinnepäin on minullakin ollut aikanani ajatukset. Tuskin sinun perheesi uskonnollisella taustalla on mitään merkitystä, miten tulet kapistasi ulos. Kyllä ennakkoluuloja ja uskomuksia riittää yltäkyllin meidän maallistuneidenkin joukossa. Melkein ihailen lestadiolaisten tapaa kokoontua seuroihin ja samalla luoda ympärille samanlaisesti tai lähes yhtäläisesti ajattelevien yhteisö.

Minulla olisi silloin nuorempana ollut paljon kysymyksiä, jos olisi vaan ollut paikka mistä kysyä. Huonotkin neuvotkin ovat usein parempia kuin se ettei mistään voi edes lähteä neuvoja pyytään. Tiedän kuitenkin, että kukaan ei pysty toista täydellisesti neuvomaan. Minulla oli tietysti lähisukulainen paikallisen mielenterveystoimiston johtopaikoilla. Siis se väylä ei tullut missään tapauksessa kysymykseenkään. Kuitenkin silloin kun minulla oli jo bf, mutten en kuitenkaan vielä uskaltanut hänelle kertoa herkimpiä ajatuksiani. Toisaalta hänen naisasiansakin olivat rempallaan.

Erään nuorehkon vanhanpiian hautajaisissa se selvisi, mikä minä mahdollisesti olen. Siunaavana pappina oli tuomiokapitulin määräämä pappi. Kuulopuheiden mukaan tämä pappi oli jo vuosia tuuraillut pappien lomia missä milloinkin. Tiettävästi hänellä oli ns. henkilökohtainen ongelma, joten viranhoito oli ajoittaista. Kuitenkin tunsi olevani samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Oliko hänkin mahdollisesti homo. Hautajaisten muistotilaisuudessa hän kuitenkin sanoi ne sanat jotka ovat jääneet mieleeni: ”Jumala vaikuttaa usein toisen ihmisen kautta”. Sen jälkeen en ole suuremmin murehtinut mikä on oikein. Jos kaveri haluaa hyväilyä tai seksiä ja minäkin haluan niin mikä siinä on vikana. Mitä minä piilottelen sitä mikä minä olen. Kyllä se tuolla ylhäällä tiedetään.

Kun sitä suvaitsevaisuutta niin kovasti vaaditaan, niin kyllä sitä pitää olla valmis myös antamaan.

Tunsin erään pojan, jota tapasin usein homokapakoissa ja muuallakin, ja meistä tuli kaverit (siis ihan vain kaverit: seksiä ei ollut mukana). Sitten eräänä päivänä hän kertoi minulle arkaillen sähköpostissa, että hän oli tullut uskoon. Poika epäili, haluanko enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan sen jälkeen. No, mitäpä minulla siihen olisi ollut muuta sanomista kuin että toivoin, että hän saisi olla onnellinen elämässään ja uskossaan. Ja ystävyytemme jatkui edelleen ja entistä parempana.

Mutta joillekin noiden gay-baarien kävijöistä tieto kundin uskoon tulosta oli suuri järkytys ja kuin punainen vaate. Totesin vain, että se siitä suvaitsevaisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Eivät homot taida olla siinä keskimäärin yhtään sen kummempia kuin ne ns. hihhulitkaan.

TT, kirjoitin uuden threadin Roomalaiskirjeen alusta.

-Heikki (se teol.yo.)

Teol yo Heikki, tosi paljon kiitoksia kun avasit minulle ja monelle muulle Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen liittyviä asioita. Oli tosi mielenkiintoista tutustua tuohon ajatukseen, että Paavalin kritiikin kärki ei tässä suuntautunut mitenkään erityisesti homoja vastaan. Pakanoiden apostolina Paavali on varmaan tuntenut tosi hyvin tuon ajan ympäröivien kansojen tavat ja tottumukset. Tosin, eihän Uudessa Testamentissa homojen lyöminen ole muutenkaan ihan niin pinnalla kuin Vanhassa - ainakaan ei uhata kuolemantuomiolla. Jospa tulisi vielä lisää juttua ja kokemuksia tästä aiheesta.

Jos oikein ymmärsin, niin kirkon päätös siunata vain naisen ja miehen parisuhde perustuu luomiskertomukseen.

Noh, tällä ns. luomisteologisella argumentilla tässä homokysymyksessä on usein pelattu: "mieheksi ja naiseksi hän hänet loi", sanotaan luomiskertomuksessa.

Minusta moinen perustelu on ihan puhtaasti vaan omien ennakkoluulojen vahvistamista millä tahansa argumentilla joka sattuu löytymään. Kun luomiskertomusta (oikeastaan niitä on kaksi) ei yleensäkään kirkossamme enää ajatella muuta kuin symbolisena, mitä syytä on nostaa tämä pikkuseikka joksikin merkittäväksi argumentiksi?

Luomiskertomuksella on aikanaan perusteltu aivan samalla tavalla esimerkiksi naisen alempaa asemaa mieheen verrattuna (miehen kylkiluusta luotu miehen avustajaksi).

Samalla herrat piispat voisivat ottaa huomioon sen, että heteroseksuaalisen mallin esikuvallisuus on luomiskertomuksenkin valossa niin ja näin: siitä, kuink a "Adam yhtyi vaimoonsa" kerrotaan vasta syntiinlankeemuksen jälkeen...

-Heikki

Tosi ihmeellinen se luomiskertomus on. Oikeastaan onko siinä enää mikään muu todellista kuin, että ihminen on luotu maantomusta.

Wempain ynnä muut, kummasta pidätte itse asiassa enemmän, 1. Moos. vai Joh. evankeliumin luomiskertomuksesta? Ainakin jälkimmäinen on jotenkin lohduttavampi. Ja se on AVOIMESTI symbolinen.

1. Mooseksen kirjassa eli oikeammin Genesiksessä on kaksi luomiskertomusta. Ensimmäinen alkaa luvun 1 jakeesta 1 ja toinen luvun 2 jakeesta 4 sanoilla "Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa - -".

Johanneksen evankeliumin alkua mä en kyllä pidä minään luomiskertomuksena. Se pikemminkin evankeliumin kirjoittajan johdanto teokseensa, joka esittelee johannekselaisen käsityksen Kristuksesta.

En oikein ymmärrä kysymystä :) Minusta kyseessä ei ole tykkäämisen asia.

-Heikki

Katselin tv:stä että Ruotsin kirkkokin olisi valmis homojen kirkolliseeen vihkimiseen. Meillä Suomessakin mahdollisesti mennään aikanaan samoille linjoille, kunhan ensin nämä vanhat jäärät jäävät pois kirkon johdosta.

Olenkohan minä vanha jäärä (pian 18) vai ultrakonservatiivi tai jotain mutta vaikka olin parisuhdelain puolesta niin kirkollinen vihkiminen homo- ja lesbopareille ei oikein mulla ota tulta. Mikähän ihme mulla oikein siinä tökkii? Perinteitten vanki vai? Kun hittovie ei mahdu kaaliin että kirkon alttarilla... Vaikka itse olen ihan 101 % homo ja kaikkea mutta silti.

Ja sitten vielä että mikä into ja halu homo- ja lesbopareilla on hakeutua vihkimiseen niin ristiriitaiseen laitokseen kuin kirkkoon? Minä ainakin tyytyisin rekisteröimiseen. Mutta kauhean henkilökohtaisiahan nämä asiat ovat.

Onkohan tämä sitä "kalistelua".
Olemmehan olleet julkisin verovaroin kurissapoidetty ryhmä.

Oikeastaan ehkä kovin pieni porukka haluaisi edes kirkkoon vihille. Heteropuolellakin avoliitto on edelleen suosituin parisuhde muoto. Joskus 40 vuotta sitten oli hiukan häpeällistä asua yhdessä ilman vihkimistä.
Sensaatio olisi ollut jos avoliitossa olisi syntynyt lapsia. Kirkon ote kansasta löystyy. Ei ihme jos piispatkin vaan kinastelee kirkkokäsikirjasta ym. joutavanpäiväsistä.

Ehkä kirkollisessa vihkimisessä on tiettyä halua päästä mukaan siihen samaan perinteeseen mihin on jo pienestä pitäen halunnut... jotain kovin merkittäväähän siinä alttarilla olossa monien mielestä on, jos ei TT:kään kykene sitä intuitiivisesti hyväksymään, vaikka on itsekin homo.

Minä taas olin kaverini häissä ja iski lähes Nessuja kaipaava tila kun ajattelin että kyllä minä haluaisin että äitini taluttaisi minut alttarille ja luovuttaisi miehelleni... ja ennen kaikkea se tuntui kovin luonnolliselta. Suvut läsnä ja suutelu alttarilla... kaunistahan se olisi.

Kyllä miehetkin saavat haaveilla kirkkohäistä vaikkeivat ole edes homoja, nih :)

Lainaus NODEn puheenvuorosta: "...jotain kovin merkittäväähän siinä alttarilla olossa monien mielestä on, jos ei TT:kään kykene sitä intuitiivisesti hyväksymään, vaikka on itsekin homo."

Ihan totta, node. Kyllä se on jotain näitä suomalaisia (ja varmaan ulkomaisiakin) instituutioita, jotka on totuttu paketoimaan tiettyyn kaavaan. Ehkä tämän kaavan rikkominun tuntuu niin uskaliaalta; meillähän on kai enemmän tai vähemmän kaikilla tarve pitää kiinni jostain "pysyvästä" tai "muuttumattomasta". Mutta kun katselee asioita taaksepäin laajemmissa yhteyksissä, nämä meidän pysyvät ja muttumattomat asiamme ovat historiallisesti varsin lyhyen aikavälin tuotteita. Mutta kun minun henkilökohtaisen muistini perspektiivi on noin 15 vuotta, teillä useimmilla muilla ehkä vähän enemmän, ihmekös se? Kuten, node varmaan huomasit, puhuin ed. puheenvuorossani HENKILÖKOHTAISISTA VAIKUTELMISTANI ja sisäisistä esteistäni, enkä mistään absoluuttisista totuuksista tai aksioomista (aksioomahan on kai jotakin joka oletetaan todeksi ilman että sitä tarvitsee todistaa). Ja olen joutunut oteamaan, miten vaikeaa on luopua edes faktaperusteilla näistä asioista, joiden totuudellisuuden vakuuttelua on joutunut ikänsä kuulemaan. Niinkuin se, että me homot ollaan jotain saastaista, syntistä ja jopa tuhottavaa tai ainakin inhottavaa - jo ihmisinä... No, nyt alkaa mennä kait jo tämän keskustelun otsakkeen ulkopuolelle.

Vihkitoimituksia olemme pitäneet kristillisinä toimituksina, joihin liittyy paljon miellyttäviä muistoja. Kun taas hautajaiset ovat niin lopullisia ja jotkut eivät mene hautajaisiin, koska ne ovat niin surullisia tilaisuuksia. Minä olen ollut kummassakin vieraana tai lähiomaisena, riippuu kulloisestakin tilanteesta.
Loukkaannuin syvästi näiden ”pönttökristittyjen” eilisestä Aktiotapahtumasta. Että vallan ruumisarkku ja sen päällä Suomen lippu. Voi helvetti, hävetkää! Jos tuo ei ole enää sopimatonta niin ei sitten mikään.
http://www.netmission.fi puolella on taas homot olleet pääosissa. En edes ole viitsinyt rekisteröidä itseäni noiden maailmanlopunprofeettojen kanavalle. Ei me sentään olla niin kamalia kuin he antavat ymmärtää. Jotkut heistä eivät edes tunne yhtäkään homoa muutakuin kauhutarinoiden kautta. Jotkut ovat jääneet kiinni heidän ”pirullisissa sielunhoitotilanteissaan”.
Muistan joskus kun vapaaseurakunnat pitivät telttakokouksia. Jokaisessa juhla-alueen kulmassa oli sielunhoitopalvelu. Kai sinne meni moni meikäläisemmekin valittamaan sisäisiä tuskiaan. Mutta silloin ei ollut saarnoissa pääasiana homot, vaan juopot, huumeet, syrjähypyt ym. Homot ovat vasta ”jälkitärähtäneiden” keksintöä AIDS hysterian ajoilta. Ajalta milloin tuo suuri vitsaus oli sen verran suuri ongelma ettei sille löytynyt mitään järjellistä selitystä.

Tv:n 20.30 uutisissa sitten saimme nähdä miesparin parisuhteen rekisteröintitilaisuudessa. Oikein tippa tuli silmänurkkaan, kun katseli tätä historiallista tapahtumaa. Mielestäni miespari oli varmasti niitä tavallisia, ahkeria ja uskollisia kansalaisia, joita meidän keskuudessamme suurin osa on. Karja oli todella hyvin hoidettua. Mielestäni tuollaiset miehet ovat koko homo- ja maatalousyrittäjäyhteisön valioita. Onnittelut heillekin!

Noh, pakkohan minunkin on asiasta näkemykseni raapustaa.. Toivoisin, että luet tekstini loppuun ennen kommentointia =)

Ortodoksikristittynä koen avioliiton yhtenä seitsemästä sakramentista, pappisvihkimyksen, kasteen ja mirhavoitelun rinnalla mm. Ja kirkollinen avioliitto on nimenomaan miehen ja naisen välinen liitto lapsineen, instituutio, jolla on ollut kirkon siunaus Jumalan silmien edessä viimeiset 2000 vuotta.

Sen sijaan parisuhteen rekisteröimistä kannatan lämpivästi, yhteiskunnallisena, sosiaalisena ja henkisenä liittona kahden toisiaan rakastavan ihmisen välillä. Kyse ei ole avioliitosta, homoavioliitosta vaan virallisesta ja tunnustetusta parisuhteesta, joka aivan itsenään on arvokas, ei hyväksyntää tai "arvon korotusta" tarvitse muualta hakea.

Samalla tavalla olen muodostanut kantani naispappeuteen, enkä silti koe halveksivani tai syrjiväni sen enempää naisia kuin homoseksuaalejakaan.

Elämäni koen (rukous)kilvoitteluna kohti Jumalaa. Kristillisyys on minun elämässäni yksi pääelementeistä, näin pääsiäisen aikoihin sopivasti voisi sanoa, että Kristus nousi kuolleista!

ja Hän nousi, jotta minä saisin elää. Ja Jumala minut on luonut, elämään juuri sellaisena kuin olenkin. Vaikken minä itseäni tuntisikaan tai uskaltaisi itseäni tunnistaa, niin kyllä Hän tietää ja tunnistaa - ja hyväksyy.. Sillä Hän on minut luonut ja kasteen yhteydessä ottanut Jumalan lapseksi.

Tervetuloa Kirkkoon!

Kay:
Viisaasti ainakin Suomen ortodoksinen kirkko on homoliittoihin suhtautunut. Arkkipiispa Johanneshan sanoi syksyllä että parisuhdelaki on täysin maallinen laki, eikä siten kirkkoa kosketa.. Samoin hän toivotti homoseksuaalit lämpimästi tervetulleiksi ortodoksiseen kirkkoon.

Luterilainen kirkko ei sen sijaan näytä osaavan oikein suhtautua asiaan "järkevällä" tavalla. Nyt luin Helsingin Sanomista että kirkolliskokoukselle on annettu esitys siitä että kirkko kieltäisi työntekijöiltään parisuhteen virallistamisen. Ikävää jos tällainen päätös tehdään, mm. papeista kun jo nykyisellääkin uhkaa olla pulaa -saati sitten tulevaisuudessa.

Kertonee kirkosta jotain että ostoskeskuksia kyllä siunataan, mutta homoseksuaalin parin kotia ei.

olen rukoillut jo kohta viisikymmentä vuotta.itseni,perheeni,työni...monen asian puolesta.viimeiset kaksikymmentäneljä vuotta olen rukoillut lasteni puolesta.ensin siitä,että he syntyisivät terveinä,saisivat kasvaa turvallisessa ympäristössä,oppisivat elämään ja tulemaan toimeen omana itsenäänja hyväksymään itsensä.mitenkähän se menikään?"rakasta itseäsi yhtä paljon kuin lähimmäistäsi..."vai päin vastoin?
minulla on ollut iloisia päiviä lasteni ja lastenlasteni kanssa.mutta näihin vuosiin on mahtunut myös huolia ja suruja.silloin ei ole auttanut kuin pistää kynnet kyynärpäitä myöten ristiin ja sanoa Luojalle:"jos vähän kattoisit noitten mukuloitten perään?"
on ihan sama,oletko homo,poika,tyttö,pieni,suuri,tumma tukkainen,s-vikainen,,,ihan mikä tahansa.minä rakastan lastani.olet juuri sellainen,miksi ajattelin sinut kasvattaa:asiallinen,rakastava,avoin,rehellinen ihminen.
miksi homous häiritsee ihmisiä niin kovin?yksi lapsistani on homo....entä sitten?so what?

Mielstäni näillä sivuilla mollataan ASlania todella törkeästi!!! Se johtuu siitä, ettei homot uskalla katsoa totuutta silmiin ja siksi täytyy haukkua hyvää ja oikeassa olevaa järjestöä. Aslan ei syyllistä ketään, herättelee vain. Ja sitä paitsi, homous on syntiinlankeemuksen seuraus ja näinollen kaukana Jumalasta. Vain Jeesus voi katkaista siteet syntiin ja vääristyneisiin elämänmalleihin. Itse olen sen kokent ja voin vakuuttaa, että se TOIMII!!!!! Suosittelen! Kukaan homo ei voi olla pohjimmiltaan uskossa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Synnin palkka on kuolema, muistakaa se!

Minni: Miksi ajattelet asioista noin? Miksi ajattelet, että em. järjestö olisi oikeassa? Minkälainen on se "totuus", jota pitäisi katsoa silmiin? Miksi väität homoutta synniksi? Mitä tekemistä homoudella on syntiinlankeamuksen kanssa? Miksi homo ei voisi olla uskossa?

Alla olevan osoitteen takana on joitain ajatuksia asiasta:
http://ranneliike.net/pride.php?alue=homoFAQ#synti

Minä olen homo ja uskossa, ja tiedän useita muitakin, jotka ovat kumpaistakin, joten esitetty väite on väärä.

Kaikki me kuitenki kuollaan. Ero siinä ihmisten valillä on se, mitä siinä syntymän ja kuoleman välissä tekee.

Ne jotka alkavat raamattua tulkitsemaan kirjaimellisesti, niin muistakaahan ettette pidä eri materiaaleista tehtyjä vaatteita yhtaikaa päällä

Hei TT

Olen samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin, ja siltikin olen kyennyt säilyttämään itsetuntoni ja sosiaaliset kontaktit. Välillä tosin ahdistaa, kun ei ole ketään, jonka kanssa avoimesti voisi jutella. Ole siis ns. kaapissa. Mutta kait tätä elämää voi näinkin elää. Tsemppiä sinulle!

Minä en ymmärrä loppujen lopuksi kristinuskosta yhtään mitään.Mikä on totta ja mikä ei?Minulla oli hengellinen vaiheeni,kun oli kriisi elämässä,ja jäin aivan yksin ongelmieni kanssa.Eipä minua kukaan auttanut ja meinasin tulla hulluksi.Se oli aivan kamalaa.Sairastuin myös fyysisesti.Kun olin sairaalassa , kukaan omaisistani ei käynyt katsomassa.Ajattelin myöhemmin,että en ollut edes sen matkan hinnan arvoinen.
Kun homo alkaa kiinnostua hengellisistä asioista ,ja kukapa ei, koska se on osa Eurooppalaista kulttuuria ,niin törmää todella vaikeisiin asioihin.Sitä putoaa jonkinlaiseen "välitilaan"eikä oikein saa olla oma itsensä:kiellä homous!"Ei voi olla homo ja uskoa!"Jotain aivan järkyttävää!!!Oma toiveeni oli yksinkertaisesti,että se kaikki olisi totta.Ei muuta.Paitsi,että asiani selviäisivät,että pääsisin tasapainoon itseni kanssa ja tärkeintä toisille tuntui olevan dogmatiikka ja teologia.En koskaan kokenut,että rukoukseni olisivat tulleet kuulluiksi,että Jumala todella on ja kuulee minua.En ymmärrä Raamatustakaan mitään ja sitä pitäisi päntätä.Ei se kosketa minua eikä minun ongelmiani tai elämääni.Aina vaaditaan jonkun asian kannattajaksi,vaikka ei ole oikeastaan vakaumusta tai todellisuuspohjaa sille.En ymmärrä.