Ketä SETA palvelee?

Onko joku muukin huomannut Z- lehden tason jossa on vain typeriä juttuja lesboista eikä oikeastaan ole mitään järkevää luottavaa.
Ainoa mitä itse luon sieltä niin ne pienet tapahtumat muualta maailmasta.
Itse ole Setan jäsen ja toivoisin sinne jotain mielenkiintoisempaa luottavaa.
Ne tukimarkat joita Seta saa niin niillä voisi kyllä palkata ammattitaitoisempia toimittajia jotka osaisivat kirjoittaa muuustakin kuin sateenkaariperheistä.

Missä on setan järjestämät tapahtumat ?
hesassa kerran vuodessa Pride ja bileet omassa raflassa.
Kyllä on huomattu. Z-lehden taso huonontui 1990-luvun myötä pohjalukemiin, eikä ole sieltä juuri noussut. Lähinnä on saatu lukea juttuja trans-ihmisistä ja katsella koko sivun kuvia vaatteilla tai ilman poseeraavista lesboista ja heidän tekemisistään. Viime numeroissa on sentään alkanut näkyä muutamia asiajuttujakin.

En oikein ymmärrä millaiselle lukijakunnalle lehteä tehdään. Ehkä jotkut parikymppiset helsinkiläisnaiset jaksavat siitä innostua. Aikoinaan maksoin jäsenmaksua saadakseni lehden, nykyään se on aivan yhdentekevä lisä.
Tietämättä suuremmin mahdollisuuksista, mutta vastaanpa kuitenkin. :P

Voisin kuvitella, että tässäkin asiassa on taas vallalla se, että valitetaan asiasta, mille ei kuitenkaan sitten tehdä mitään sen konkreettisempaa. Jos ei ole lehdessä sellaista juttua, mikä miellyttää, niin omasta mielestäni kannattaa kyllä ottaa sitten yhteyttä lehden toimitukseen ja kertoa sinnekin suuntaan se, mikä mielestään mättää. :-) Uskoisinkin Z-lehden toimituksen mielellään ottavan vastaan palautetta (niin hyvää kuin huonoakin) ja ajan kanssa toimivan saamansa palautteen kannalta.
Aika hassu väite. Otin oikein viimeisimmän Z-lehden esiin:
Kansikuva: Androgyyni nuori nainen
s. 2 Pride-ohjelma
s. 3 Päätoimittajan palsta, lainatut ja apinalaatikko
2. 4-5 Sisällysluettelo
s. 6-7 Uutiset: Viisi uutista seitsemästä koskee sekä homoja että lesboja
s. 7-8 Huulilla: Yksi uutinen naisesta (Killerin Siiri), neljä homomiehistä, kaksi sukupuolineutraaleja.
s. 10 Elokuva: homomiehistä kaksi juttua, muista ei mitään
s. 11-17 Tero Puhan näyttely, kuvia miehistä
s. 18-19 Pim Fortuyn (homomies)
s. 20-22 Pikkujuttuja, kaksi kuvaa ja juttua miehistä, yksi eläimistä ja homohistoriasta
s. 23 Tove Jansson ja mainoksia
s. 24-26 Juttu tokiolaisista lesboista
s. 27 kolumni (miehen kirjoittama)
s. 28-30 juuri läpi menneen trans-lain käsittelyä
s. 31 kolumni (naisparin tekemä)
s. 32-35 Juttu keskustanuoresta homosta (mies)
s. 36 Ravintola-arvostelu
s. 37-38 biseksuaalien naisten haastattelu
s. 39 kolumni, miehen kirjoittama
s. 41-42 Juttu turvaseksistä (sukupuolineutraali)
s. 42-43 Juttu kirkosta (sukupuolineutraali, naisen kirjoittama mutta piirroksessa miehiä)
s. 44-47 Juttu eheyttämisestä (sukupuolineutraali, miehen kirjoittama, kuvassa tosin Päivi Räsänen)
s. 48 Arviot: Tarmo Manni, Pet Shop Boys kuvien kera.
s. 49 Arvioita levyistä, ei kuvia. Lisäksi sarjakuva (lesbosta)
s. 50-52 Mainoksia, listat
s. 53 Henkilökohtaiset ilmoitukset ja pari mainosta
s. 54-55 Z-shop
s. 56-59 Data 2002 (paikallisjärjestöt ja avainpaikat)
s. 60-61 Juttu euroviisuista, kuvituksena viisi poikaa ja Slovenian lentoemot
s. 62 Annukan sarjakuva (lesboja)
s. 63 Jarna-Petterin palsta
Takasivu DTM:n mainos

En siis ymmärrä mitä tarkoitat sillä että lehti olisi täynnä transihmisiä ja lesboja. Tämä on myös vähän hölmö paikka arvostella lehteä, kannattaisi mieluummin ottaa yhteys suoraan lehden toimitukseen! Ja ainahan voit tarjota omia juttujasi, lehtihän ilmestyy vapaaehtoisten toimittajien työn tuloksena.
Minusta tämä ei ole lainkaan hölmö paikka arvostella Z-lehteä - eikös tällä palstalla nimenomaan ole tarkoitus keskustella homoihin liittyvistä asioista ja valtakunnan ainoa homolehti kai on erittäin sopiva keskustelunaihe. En aio lähettää mielipiteitäni suoraan Z-lehden toimitukselle sen enempää kuin muidenkaan lehtien toimituksille; en juurikaan välitä Maaseudun Tulevaisuudesta, mutta en aio lähettää siihenkään lehteen omia kirjoituksiani tai valittaa päätoimittajalle.

Z-Lehti ei ole minua viime vuosina paljon ilahduttanut - kiinnostavat jutut ovat olleet vähissä. Myönnän, että viime numerossa oli jo ilahduttavan hyviä artikkeleita ja toivonkin suunnan kääntyneen parempaan päin. Ymmärrän tietysti, että näin pienestä maasta on vaikea löytää esim. kiinnostavia ja tuoreita haastateltavia joka numeroon ja resurssit ovat surkeita verrattuna johonkin Gay Timesiin.

Lehden linjasta kannattaa siis keskustella. Minä ja ystäväni, pääkaupunkiseudun ulkopuolella eläviä miehiä kaikki, emme siis ole olleet Z-lehdestä viime vuosina kovin innostuneita. Mutta maksan ilomielin vuosittain SETAn jäsenmaksun ja seuraan miten lehdelle käy jatkossa. Avaan lehden uuden numeron aina suurella mielenkiinnolla.
Selaan Z:n ainoastaan kirjastossa. Ainut homolehti jota luen on Attitude. Out:iin haluaisin tutustua muttei sitä saa täältä missä asun..!
Yhdistystoiminta on siitä fantsua että se kuvastaa varsin hyvin jäsentensä aktiivisuutta ja kiinnostuksia. Setassa on ilmoisesti katsottu tarpeellisemmaksi julkaista omaa lehteä kaikille jäsenille, olkoonkin suhteellisen kallista. Mikä mahtaa olla kannattava painosmäärä? Missä ovat rahaa tuovat mainokset z-lehdessä?? Markkinointi vaatisi nyt olemattomia resursseja, ja on hyvin mahdollista ettei mainosmyynti maksaisi itseään kuitenkaan takaisin. Itse tyytyisin pelkkään nettijulkaisuun mutta ymmärrän että kaikkia jäseniä ei niin välttämättä tavoitettaisi, vielä ainakaan. Mutta varmasti lehden toimitus ottaa vastaan juttuvinkkejä ja jos ammattitaitoa riittää kenties myös valmiimpaa materiaalia.
Kaikki muu yhdistyksen toimintahan on meistä jäsenistä (ja miksi ei muistakin) kiinni, joten siitä vaan kehittämään kiinnostavaa toimintaa ;)
Ihmeltellyt olen minäkin Z-lehden nykyistä linja. Itse asiassa tätä uuden naispäätoimittajan aikana keksittyä trendipelleilyä. Ei oikein viitsi enää lehteä kotona näkyville jättää, ettei äiti näe, kun on yrittänyt sille selittää, että "me homot ollaan ihan tavallisia ihmisiä, eikä mitään kummajaisia", kun lehden näyttävimmät jutut ja kuvat kertovat juuri niistä kummajaisista. Ihme, että kukaan "normaali" homo yleensä haluaa kotiinsa lehteä jossa ei ole juuri mitään "normaaleista" homoista. Ei me kaikki olla kaljuja, trendivaatteisia, meikkaavia tms., vaan suurin osa meistä on ihan samanlaisia kuin muutkin ihmiset tässä maassa. Pelottaa, että kaikki se työ, mitä fiksut on tehneet saadakseen homouden hyväksytyksi tavallistenkin ihmisten mielissä, menee hukkaan. Koska Suomi on pieni maa, ja meidän homokulttuurimme on vielä aika lapsen kengissä, olisi viisaampaa vielä pitää Z-lehtikin suht normaalina lehtenä, joka se oli vielä n. 5 vuotta sitten. Sitten joskus tulevaisuudessa, kun maassamme on useita homolehtiä, voi jokin niistä jo erikoistua trendijuttuihin yms., mutta vielä nyt kun on vain yksi ja ainoa Z, niin pidetään se jokaista suomalaista homoa kiinnostavana lehtenä. Vai mitä?
Kyseessä on aihe, joka lähentelee hieman liioitellen elämän tarkoituksesta väittelyä. Aihetta on puitu alusta asti joka kantilta, sisällöllisesti ja rahallisesti, eikä puinti varmasti lopu niin kauan kuin lehteä julkaistaan. Käytännön fakta: Z-lehdellä ei ole muita palkattuja lehdentekijöitä kuin päätoimittaja. Jutut ovat vapaaehtoiskirjoituksia ilman palkkioita. Jutut eivät miellytä? Siitä vaan kirjoittamaan ja valokuvaamaan!
Ja taas tämä. Kun vapaaehtoisvoimin tehdään, ei saisi arvostella. Kyllä saa ja pitää, ehkä lehden nykyiset hyvät kirjoittajat saavat vinkkejä mihin suuntaan lukijat haluavat kynän ohjautuvan.

Viime numerossa oiva yritys oli tämän Kepulaisen tenavan tenttaaminen. Valitettavasti juttu oli sellaista kaiken hyväksymistä ja ymmärtämistä, eli kaukana todellisesta Keskustapuolueesta. Myös artikkeli eheytyksestä oli hyvä ja sen olisi pitänyt ilmestyä jo aikaisemmin. Samoin juttu kirkosta oli ok ja pikku-uutiset ovat aina herkkua.

Mutta onhan siellä sitten tämä käsittämätön palstantäyte Jarna-Petteri ja tämä pikku-pönö. Kannattaisi muistaa, että omat lapset kiinnostavat kaikkia, muiden lapset harvoin ketään. Ihmetystä herätti myös ravintola-arvostelu. Tuleeko näistä nyt säännöllisiä - mikä sinänsä on ok - ja kannattaisiko silloin e h k ä esitellä uusia paikkoja eikä vuoden toiminutta? Ja johtuen lehden ilmestymistahdista ovat levyarvostelut aina eilisen päivän uutisia ja levyt jo jokahomon hyllyssä. Ehkä kokonaisuutta vaivaa myös jonkinlainen akateeminen ilottomuus? Välillä tuntuu, että tässä haetaan kilpailijaa Parnassolle.

Mitä näihin kansityttöihin, niin olen tyytyväinen että lehti tulee minulle kirjekuoressa. Suorastaan hävetti tämä olikohan edellisen numeron tissintyrkytyskansi. Onneksi kotioloissa tähän on löytynyt oiva ratkaisu: pidän Z-lehteä lehtihyllyssäni aina Attituden takana piilossa.
Joopa joo - tulihan se taas sieltä: "jos lehti ei miellytä, niin siitä vaan itse kirjoittamaan ja valokuvaamaan".

Ja kuten sanottu, ei ihmisillä ole aikaa/halua/osaamista kirjoitella ja valokuvailla lehtiin oman työn ohessa. On yhtä lapsellista vaatia lukijoita itse kirjoittamaan kuin kertoa penkkiurheilijoille, että jos Suomen menestys kuulantyönnössä ei kelpaa, niin siitä sitten vaan itse työntelemään EM-kisoihin.

Kaverini tosin lähetti Z-lehteen muutama vuosi sitten kiinnostavan asiajutun, mutta eipä se kelvannut - aihe liittyi vanhempiin homoihin eikä kuulemma sopinut lehden "trendikkääseen" linjaan. Sen sijaan lehdessä oli viiden sivun mustavalkokuvasarja jostain "rajuista" kaljupäisistä helsinkiläisnaisista... Enpä ole sen jälkeen kuvitellutkaan kirjoittavani Z-lehteen.
Outoa et otsikko koskee setaa ja juttu Z-lehteä.

Vaikka Z on setan jäsenlehti ei se tule kaikille jäsenille, yleensä se pitää itse tilata.

Mun mielestä Z on ihan hieno lehti.
No tähän varmaankin voisi liittää sen myös tekeekö seta yhteistyötä muiden gay-ravintoloiden kanssa ?
niistä ei löydy tietoja setan järjestämistä tapahtumista,
julkaisuista .
DTM:n kanssa Seta on hieman tiukemmin sidoksissa, mutta kyllä muidenkin ravintoloiden kanssa Seta näkyy tekemisissä olevan. Setan tiedotteita on DTM:n lisäksi ollut ainakin Nalle Pubissa, Fairytalessa, Lostarissa, Roomissa ja Con Hombresissa. Lisäksi tuorein Z-lehti tuntuu olevan lähes kaikissa homppeilrafloissa selattavana.
Tiedän että Z-lehti ei yleensä hyväksy homomiesaiheisia juttuja julkaistavaksi.
On näyttänyt siltä että ainakin miesten osalta siellä on jonkinlainen "hyväksyttyjen hovikirjoittajien" kaaderi.
Mitä muuten olette mieltä noin niinkuin yleensä suunnitellusta hedelmöityshoitolaista ja Setan kannanotoista siihen ? Nythän aggressiiviset lesbot dominoivat keskustelua. En usko, että homomiehetkään noin niinkuin yleensä olisivat halunneet itse tulla kasvatetuiksi perheessä, josta puuttuu isä. Aika moni vanhemman polven homo eli ennen 1950-lukua syntynyt on joutunut elämään lapsuutensa hyvinkin naisvaltaisessa ympäristössä, koska sota vei juuri parhaassa työiässä olevia miehiä hautaan ja monivammaisiksi sänkypotilaiksi. Eivät ole oikein naisvallasta kuulemani mukaan pitäneet.
Vaikka kuinka onnellisesti kävisi "hedelmöityshoitolain" sisällön kanssa, en silti jaksa uskoa että siihen tulisi miehille tai miespareille oikeutta -tai edes kunnon mahdollisuutta- saada "tuotatettua" oma jälkeläinen niin että oman jälkeläisen saisi sitten kasvatettavakseen. Siihenhän tarvittaisiin suunnilleen subjektiivinen oikeus saada kohtu vuokralle.....
Tämänpä takia "hedelmöityshoitolain" eli oikeammin laki avusteisesta lisääntymisestä, hyötyjiä ovat naiset - siis esimerkiksi lesbot.
On kai ihan ymmärrettävää että ne joilla on todellisuudessa mahdollisuus hyötyä laista, ovat siinä keskustelussa toiveineen ja vaatimuksineen voimakkaimmin esillä.
Sen lisäksi, että lailla on yksittäisille ihmisille, erityisesti naisille (myös lesboille) henkilökohtaista merkitystä, niin mielestäni tässä laissa on kyse myös laajemmasta asiasta. Tietysti laista teoriassa konkreettisimmin hyötyvät ihmiset ajavat sitä voimakkaimmin itsekkäistäkin syistä, mutta jos ajatellaan "suurempaa kokonaisuutta", niin laki tuo seksuaalivähemmistöjä taas hivenen lähemmäksi tasa-arvoista asemaa valtaväestön kanssa. Siten se "hyödyttää" myös homoja.

Mitä tulee "kahden isän" perheen mahdollisuuteen hankkia "oma" lapsi, niin - aivan totta - tuskinpa lailla siihen suurtakaan vaikutusta on. Joka tapauksessa toivotaan, että tuosta laista on naisille hyötyä.
Epäitsekästä toimintaa, työtä lähinnä toisten hyväksi....
Toden totta, homomiehillä on nähtävästi synnynnäinen taipumus toimia juuri niin - olen aikanaan kirjoittanut ilmiöstä
http://members.surfeu.fi/horhum/altruism.htm
Homomiesten näköjään odotetaan suostuvan toimimaan altruistisesti - SMOn kommenttikin viittaa sellaiseen oletukseen
Tai sitten kyseessä on halu yrittää nähdä asia hieman laajemminkin. Ihmisoikeuksiin ja vastaaviin liittyvät lait eivät ainoastaan paranna niiden asemaa, joita ne välittömästi koskevat, vaan kokonaisvaltaisemmin antavat viranomaisille signaalin, että lainsäätäjät haluavat ottaa huomioon sen, miten menetellä mm. seksuaalivähemmistöjen kanssa, ts. ne parantavat yleisemminkin seksuaalivähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa.

Sen verran omaan napaan tuijottaja olen, että suhtaudun myönteisesti kaikkiin lakeihin (ja niiden eteen tehtävään työhön), joiden voin kuvitella (vaikka mutkan kautta) hyödyttävän myös minua ja ympäristöäni - ehkä myös jopa aivan suoranaisesti joitakin tuttaviani. Joidenkin lakien kohdalla ehkä jopa minua itseänikin.
Omien lasten hylkääminen ja huono kohtelu iskee takaisin lasten kasvettua aikuisiksi. Tämän ovat jo saaneet kokea monet siirtolaisryhmät, joitten toisen polven siirtolaisten joukosta on jo noussut barrikadeille nuoria vihaisia naisia ja miehiä. Myöhemmin saman kohtalon kokevat tämän päivän muumimukivanhemmat, jotka ovat lapsensa suunnitelmallisesti isättömyyteen sysänneet.

Muissa pohjoismaissa miehettömien naisten hedelmöityshoidot on kielletty. Toivottavasti myös Suomessa lainsäädäntö modernisoituu tältä osin. Niin homojen ja lesbojen kuin naisten asema heikkenee, jos kaduille ilmaantuu lisää miehen mallin puutteesta lapsuudessaan kärsineitä väkivaltaisia nuoria miehiä nyrkkejä heiluttamaan.
Miten homon tai lesbon kasvattama lapsi kärsisi enemmän miehen mallin puutteesta kuin kukaan muukaan?

Jos syitä katuväkivallan lisääntymiseen aletaan etsiä, niitä riittää. Yksi oleellisimmista löytynee nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan individuaalisuutta, rahan ja muun statuksen saavuttamista suosivasta ilmapiiristä. Myös opetus- ja kasvatusmetodeissa ollaan oltu hakoteillä. Auktoriteettien vallasta on menty vallattomuuteen. Lapsi on ollut vanhemmalle kaveri. Seuraukset näkyvät.

Osasyy tämänkin hetkisiin ongelmiin vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa on juuri vallitseva miehen malli. Vai mitä se nyt sitten onkaan? Pehmo, pomottaja vai äijä?
Tutustukaahan suomalaisen kansainvälisesti arvostettua tutkimustyötä tehneen lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen kirjoittamiin jokaisesta kirjastosta löytyviin kansantajuisiin kirjoihin.

Sitä paitsi valehtelette, jos väitätte, että olisi ollut kiva viettää lapsuutensa yhden tai kahden miehettömän mahdollisesti jopa iäkkäänpuoleisen naisen kasvattamana. Mutta kun on niin kiva sitten aikuisena homona hörheltää ja mennä vapaasti, kun yhteiskunta maksaa elatusaputuetkin lepakkojen kasvattaessa lapset. Se laiskuus, se laiskuus...
Olen pintapuolisesti tutustunut Jari Sinkkosen kirjalliseen tuotantoon. Pääsääntöisesti ihan hyvin hän kuvaa lasten kasvamista ja kehittymistä. Ei siinä mitään. Mutta tämäkin lastenpsykiatri on hyvin vahvasti jämähtänyt "perinteiseen" näkemykseen perheestä: että vain lempeä äiti ja jämäkkä isä olisivat ainoa oikea toimiva ratkaisu ja edellytys hyvien eväiden saamiselle elämää varten.

Minä en tiedä, millaista olisi ollut kasvaa kahden iäkkäänkin naisen kanssa, kun olen kasvanut "perinteisessä heteroperheessä" vanhemmat, kaksi sisarta, koira... Jos olisin lesboäitien lapsi, niin en nyt heti keksi syytä, miksi se ei olisi ollut hyvä vaihtoehto. Jos kotona asiat on kunnossa, turvallinen olla, niin mikäs siinä, että vanhemmat olisivat kaksi äitiä.

Kovasti oli muuten epäloogista "attilan" teksti, eikä ainakaan minulle auennut, että mitä erityisesti jälkimmäisessä kappaleessa kirjoittaja halusi sanoa - ja mihin tämä pyrkii. Mistäköhän se laiskuus tähän löytyi ja elatusavut ja muut? Miten laiskuus liittyy tässä kysymyksessä yhtään mihinkään? Kyllä tietääkseni lesbot ja homot tekevät töitä siinä missä heterotkin.
Kirjastoista löytyy mitä tahansa, siinä niiden rikkaus. Tieteellistä ja muuta tutkimusta tehdään rutkasti, kaikkien tutkimusten lähtökohdat ja/tai kysymyksenasettelut eivät kestä tarkempaa päivänvaloa. Eivät esim. lääketieteessä sen enempää kuin käyttäytymistieteissäkään.

Attilankin kirjoitukset osoittavat yhdellä tapaa sen miten tärkeää kriittisyys ja pyrkimys objektiivisuuteen on.

Sinänsä Attilan viesti pitää yhdellä tasolla sisällään mielenkiintoisen väittämän, lasta ei pitäisi suoda kaikille. Sitä voi pohtia laajemminkin kun näkee nuorien sekakäyttäjien, vankilakierteessä olevien, mielenterveysongelmaisten, uratykkien jne. pieniä lapsia, joilla ei ole turvallista aineellista ja/tai henkistä kasvuympäristöä.

Se toinen väittämä on homoseksuaaleja vastaan, väittäen heitä muita kykenemättömämmiksi huolehtia itsestään ja jälkikasvustaan. Ehkä Attila voisi perustella meille miten hän moiseen lopputulokseen on tullut. Miksi hän näin hyökkää vähemmistöä vastaan?
Suomalaisessa miehenmallissa on vinoonmennyttä juuri se, että omien lasten hylkääminen on miehille kovin helppoa. Miehettömien naisten hedelmöityshoidot ovat kyseisen sairaan mallin tukemista.

Moni (homo)mies suree oman isänsä kylmyyttä tai poissaoloa, mutta on silti valmis epäloogisesti tukemaan isättömien lasten keinotekoista alkuunsaattamista.
  • 27 / 28
  • ray of light
  • 22.10.2002 17:01
lähetin kohta 3 viikkoa sitten turun setaan mailin jossa marmatin koska alle 18 vuotiaille ei oo "mtn" turussa [paitsi homoglobiini] --> ei oo tullu viäläkään mitään takasin. eli ei ainakaan nuoria palvele tippaakaan...että mikä se tasavertasuus siinä on?
  • 28 / 28
  • faery / tku
  • 22.10.2002 20:57
No siis valitettavaa et sulle ei ole vastattu.

Tosin ei ole mitään vastattavaakaan, kun totuus on se, että mitään ei nuorille setalla ole kun ei ole nuorten ryhmää, melkein kaikki nuoret ovat opiskelijoita joten homoglobiini auttaa!:)

welcome.to/homoglobiini

sivutkin on vähän aikaa sitten päivitetty