Pastori Irja Askola kannattaa homoliittojen siunaamista

Helsingin piispaksi pyrkivä homoliittojen siunaamista kannattava pastori Irja Askola on päässyt piispanvaalin toiselle kierrokselle.

- Pidän tärkeänä, että kirkko hahmottaa tämän ajan niin, että yhtenäisyyskulttuuria todellakaan ei enää ole. Esimerkiksi sana perhe tarkoittaa erittäin monenlaisia perhemalleja, Askola tähdentää.

Matti Poutiaisen uskotaan keräävän piispanvaalissa konservatiivien ääniä, vaikkei Poutiainen vanhoillisena itseään pidäkään. Eroja on kuitenkin eniten juuri ehdokkaiden perhe- ja avioliittokäsityksissä. Poutiainen ei kannata homoliittoja.

Piispanvaalit pidetään 3. kesäkuuta.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/05/dosentti_naispiispa_voisi_olla_kirkolle_hyvaa_peearraa_1692529.html
Demareilla, Vihreillä, Vasemmistoliitolla, Kristillisillä ja Keskustalla on ollut nainen puheenjohtajana vuosia ellei peräti vuosikymmen sitten. Suomen pankin pääjohtajakin oli nainen (1992-1998) ja sitten on tietysti nykyinen presidentti (2000-). Naisen valitseminen pr-temppuna alkaa olla vanha juttu, ysäriä, mutta sopii hyvin kirkon imagoon, siis se vanha juttu; instituutio tulee nimittäin aina jälkijunassa ja häärää joka paikassa jarrumiehenä. Siitä huolimatta jotkut haluavat markkinoida sitä edistyksellisenä :D
Kirkon oppien mukaan kirkon ylin auktoriteetti on Raamattu ja Raamatun sana, kuitenkin jos ei itse usko siihen että Raamattu on ylin auktoriteetti, niin ei minusta silloin pitäisi pyrkiä kirkon piispaksi tai papiksi yleensäkään. Jos ei kerran usko siihen että raamatun sana on totta. Vaan silloin pitäisi perustaa oma uskonnollinen yhdyskunta ja luoda sille ne säännöt ja julistaa auktoriteeteiksi ne asiat johon oikeasti uskoo.
"Kirkon oppien mukaan kirkon ylin auktoriteetti on Raamattu ja Raamatun sana"

Missä näin sanotaan, että kyseinen nide on auktoriteetti? Eikös Jumalalla olekaan mitään sananvaltaa, vaan Raamattu on hänenkin yläpuolellaan?
Hyvä idea Arto T!

Mitäpä jos siis perustaisitkin itse oman uskonnollisen yhteisösi, koska kaltaisesi visionäärit ovat jäämässä valtionkirkossa pikku hiljaa vähemmistöön? Voisit pyytää mukaan Päivi Räsäsen, ja joukon kokoon saatuanne perustaa yhteisön vaikkapa Tristan da Cunhalle tai Falklandin saarille. Siellä voisitte sitten mukavasti ilman homojen häirintää odotella Kristuksen uutta tulemista...
  • 6 / 26
  • Pora-liike
  • 20.5.2010 18:06
Ehdotan Kerguelenia, Tristan da Cunhalla ja Falklandsaarilla on ihmisiä, Kerguelenilla on vain pingviinin ja albatrossin kakkaa.
  • 7 / 26
  • Riquman1990
  • 20.5.2010 19:44
"Kirkon oppien mukaan kirkon ylin auktoriteetti on Raamattu ja Raamatun sana"

Onhan se niinkin, et Raamattu on kirkon ylin auktoriteetti, joten mitäpä se ateisteille kuuluu, mihin kirkko oppinsa perustaa. Maalliseen yhteiskuntaan kirkon ei kuitenkaan pitäs vaikuttaa. Jos maallinen yhteiskunta päättää hyväksyy esim. homoavioliiton, ei kirkolla pitäs (eikä sais) olla siihen mitään sanottavaa.

Raamatussahan homoseksin harrastaminen kielletään eikä mulla ateistina oo siihen mitään sanottavaa, mut mä en noudata Raamatun oppii, mihin mulla on demokraattisessa yhteiskunnassa täys oikeus. Uskovaisethan väittää, et Raamattu on Jumalan sana, joten jos ihminen sitä alkaa muutella, ni siinähän ne samalla todistaa sen, miten ateistit on koko ajan ollu oikeessa sanoessaan, et uskonto on ihmisten keksintöö...

Mulle on ihan yks lysti siunaaks kirkko homoliitot vai ei, mä en sellasii siunauksii tarvi...
Jes Poris! Vielä parempi olisi esimerkiksi Kuningatar Maudin maa. siellä olisi ainakin tilaa (ja pingviinejä).

Ai helvetti. Nyt iski päälle ihan kummallinen miellekuva Arto T:stä saarnaamassa homouden kiroista vinoviettisille keisaripingviineille Antarktiksella. Ei mene millään ohi. Naurattaa niin pirusti, että hyvä jos näppäillä pystyn...
Nermalille: Ideana juuri on se että Luterilaisuudessa raamattua pidetään Jumalan ilmoituksena omasta tahdostaan.

-lainaus ev. lut. kirkon kotisivuilta
#Oppi ja etiikka
Luterilaisen kirkon korkeimpana  ohjeena on periaate, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Opin suhteen Raamattu on ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhan kirkon uskontunnustusta, Apostolinen, Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset sekä tunnustuskirjat.#

Toisin sanoen kysyn, että jos ei usko kirkon oppiin tai siihen että Raamatun ilmoitus on totta, niin miksi silloin pyrkiä kirkon johtoon tai papiksi yleensäkään, eikö silloin pitäisi etsiä instituutio jonka oppiin ja periaatteisiin oikeasti uskoo.
Väitätkö siis, Arto T, että on olemassa jokin uskonnollinen yhteisö, joka uskoo Raamattuun täysin sananmukaisesti, sitä mitenkään tulkitsematta, siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään muuttamatta?
Käsittääkseni monet eri seurakunnat/yhteisöt/yksilöuskovaiset kovasti pyrkivät Raamatun sanan periaatteiden mukaiseen elämään omassa vaelluksessaan.

Jos orjuudesta haluaa puhua, niin olisit hieman voinut enemmän pohjustaa aihetta, mihin viittaat. En kuitenkaan paljon ylpeilisi kun meillä on päällä kiinalaiset vaatteet jotka nekin on monesti ommeltu lähes orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Ateistisessa naapurimaassamme pidettiin orjia vielä viisikymmentä vuotta sitten kun sotavangit laitettiin pakkotöihin vielä vuosikausiksi sodan päättymisen jälkeen. Raamatussa selvästi tuodaan esille että jokainen ihminen on Jumalan edessä tasavertainen vaikka täällä maan päällä monesti olemmekin eri asemassa.

Edelleen toistan että Suomen ev. lut. seurakunnan kotisivuilla selvästi tuodaan esille, että opillisissa kysymyksissä Raamatun näkemys on ensisijainen, sitten tulevat uskontunnustukset ja tunnustuskirjat. Yleistä mielipidettä ei edes mainita perusteeksi.
Korjaan vielä äskeiseen että hieman yli 50 vuotta sitten, muistaakseni oli niin että vasta 50 luvulla viimeiset "sotavanki orjat" pääsivät takaisin, jos joku tietää toisin voi korjata.
Arto T sanoi "opillisissa kysymyksissä Raamatun näkemys on ensisijainen"

Pitääkö tämä vääntää rautalangasta: k i r j o i l l a e i o l e n ä k e m y k s i ä. Näkemyksiä voi olla kirjan kirjoittajalla ja lukijalla, mutta ne ovat kovin tulkinnanvaraisia. Ellet ole sattunut huomaamaan, kirja on eloton esine jolla ei ole mielipiteitä.
Nermal kirjoitti:

> "(...) kirja on eloton esine jolla ei ole mielipiteitä."

Kuitenkin esim. Suomen laki on kirjattu kirjaan, jota sitten noudatetaan oikeudenkäytössä. Raamattu lienee tätä samaa kastia (joillekin).
Ei kukaan silti väitä, että lakikirja tuomitsisi jonkun vaikkapa elinkautiseen tai sakkoihin. Sen tekevät lakia tulkitsevat tuomarit.

Ne, joille Raamattu on laki, tulkitsevat samoin sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Erona lain tulkitsijoihin on vain se, että nämä pilkunviilaajat eivät käytä samoja yleisohjeita kuin tuomarit:

"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.
Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana.
Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän."

(Tuomarinohjeet on kokoelma oikeusperiaatteita, jotka laati uskonpuhdistaja, pappi ja oikeusoppinut Olaus Petri 1530-luvulla. ”Muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin tulee noudattaa” julkaistiin ensi kerran painettuna vuonna 1616. Vuodesta 1635 ne ovat olleet ja ovat edelleen vuosittain julkaistavan lakikir­jan joh­dantona sekä Ruot­sis­sa että Suomessa.)
Eli siis musta on muutettava valkoiseksi keinolla millä hyvänsä, sekö muka on oikeus ja kohtuus ja sekö muka on kansalle hyväksi että kaikki kansalaiset joutuvat kadotukseen.

Laki on Raamatussa sen takia, että ihmiset huomaisivat olevansa syntisiä ja tunnustaisivat totuuden itsestään ja nöyrtyisivät parannukseen, lain tehtävä on osoittaa rikkomus jotta tietäisit että tarvitset parannusta omassa elämässsi, mutta jos laitat silmät kiinni ja väität että minä en ole mitään väärää tehnyt niin sinähän teet Jumalan valehtelijaksi ja parannus jää tekemättä koska kuvittelet että sinä et sellaista tarvitse. Rikkomuksen tunnustaminen, myöntäminen ja anteeksi pyytäminen siis johtaa anteeksi saamiseen ja sopuun Jumalan kanssa ja näin pelastat itsesi ja elämäsi. Mutta jos kovetat sydämesi ja väität että sinä et mitään väärää ole tehnyt niin se vie sinut eroon Jumalasta ja kadotukseen.

Enhän minäkään viaton ole vaan paljon väärää olen tehnyt ja tuntuu että edelleen teen virheitä ja syntiä joka päivä, mutta minä haluan Jumalan edessä nöyrtyä, katua ja pyytää anteeksi ja tehdä parannuksen vääristä teoista.
Et tietenkään ole viaton, vaan itse asiassa aika viallinen.
Pastorikaverini (Minister of Church of Scotland, RAF:n "kenttäpiispa"(parempaa vertausta en löytänyt) kertoi minulle, kuinka vaikeaa on toimia pappina, kun usko ei enää riitä. Hän kiinnitti huomiosa erityisesti uusnatsi- ja vastaaviin kaltaisiisi hörhöihin, ja halusi teidän "katuvan tekojanne".

Edit: Arvoltaan Everstiluutnantti
Irja Askola valittiin Helsingin tulevaksi piispaksi 3.6.2010. Suomen kansankirkon ensimmäinen naispuolinen piispa on siis kaiken todennäköisyyden mukaan Irja Askola. Transsukupuolisten puoleltakaan ei taida löytyä piispaksi edenneitä.

Anu Ojalasta tuli 4.6.2010 ensimmäinen suomalainen nainen, joka on edennyt insinöörimajuriksi Suomen puolustusvoimissa.

http://www.mil.fi/maavoimat/tiedotteet/6120.dsp
Onpa katolisella kirkolla todella otsaa puuttua muiden asioihin, vaikka oma pesä on pahimmanlaatuisesti sekaisin. Häpeäisivät edes vähän!
Irja Askola, 57, astuu uuteen virkaansa 1.9.2010. Askola toivoo, että kirkko haluaa pitää vihkioikeuden itsellään, vaikka sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttäisiinkin. Askola on pettynyt siihen, että esimerkiksi ortodoksinen kirkko ja katollinen kirkko arvostelivat kovin sanoin naispiispan valintaa.

Askola vihitään virkaansa Helsingin tuomiokirkossa 12. syyskuuta.

http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/09/yksinasuvat_kirkon_suurin_haaste_helsingissa_1945931.html

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/suomen-ensimmäinen-naispiispa-aloittaa-virassa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_tuomiokirkko
KIITOS IRJALLE HÄNEN SANOISTAAN TV 1 A-TALK OHJELMASSA. EN EROAKKAAN KIRKOSTA VAAN ODOTAN KIRKOLLISKOKOUSTA.