Mitkä motiivit..?

Mitkä voisivat olla niitä motiiveja, joilla ranneliikkeessä liikkuu näitä kristittyjen homojen/lesbojen (glbti-ihmisten) käännyttäjiä; sekä muidenkin: ei kristittyjen. Osaavatko he myös ottaa vastuun "käännytystyöstään"? Eikö kristitty homo/lesbo kelpaakaan Jumalan lapseksi ihan tällaisenaan? Pitkään olen miettinyt.. Niin, voiko joku vähän avata minun silmiäni..

Uskonnon nimissä käännyttävien motiivit (erilaisina sekoituksina) ovat mielestäni seuraavat:

- Vankkumaton usko omaan tulkintaansa uskon syvimmästä olemuksesta taikka Raamatun teksteistä
- Oman taivaspaikan "lunastaminen" tämän mukaista käännytystyötä tekemällä

Maallisemman käännyttämisen taustalla on seuraavia asioita (ja näitä on uskonnollistenkin coctailissa):

- Käsitys homoseksuaalisuuden pahuudesta
- Halu purkaa omaa pahaa oloaan johonkin heikommaksi kokemaansa
- Omien homoseksuaalisten tunteiden torjuminen hyökkäämällä homo-teemaisia asioita/ihmisiä vastaan

Luulen kuitenkin, että monet ääriuskonnolliset käännyttäjät eivät taida ymmärtää, että homokin, kuten minä, voi olla uskova. Sen olen kokenut serkkujeni taholta (helluntalaisia), jotka eivät halua olla varsinkaan hengellisessä mielessä enää tekemisissä kanssani. Tämän koin ja kirjoitin siitä ranneliikkeessä:
Tuo Aslanin juttu, johon serkkuni oli minua patistamassa.. Kun kerroin hänelle, että en kenties voi elää ikääni selibaatissa oman suhteeni kariuduttua toiseen mieheen (yli 8 vuoden jälkeen), hengellinen yhteys katkesi tuhon serkkuuni.

Niin en kuitenkaan lähde heitä käännyttämään edes ymmärtävämpään suuntaan: Olisiko "valistamisella" merkitystä/vaikutusta.. tuskin? Mietin edelleen, ottavatko he vastuuta, jos joku heikompi sortuu/sairastuu/tekee itselleen jotakin? Luulisi kolahtavan.

Hyvin sanottu, tulee mieleeni Jeesuksen sanat. Jos joku katukäännyttäjä tulee kysymään sinulta jotain ja sanot että olet homo-lesbo tms. niin varmaan helposti tulee vastaus että tuo tietää johtaa kadotukseen, siihen itse sanoisin näille kavereille että se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Sinuna Jusa minä sanoisin serkuillesi, että on vain yksi taivas, ei eri osastoa evank.lut. adventisteille, helluntailaisille jne.. ja minä uskon että minun uskoni Jeesukseen sekä Jeesuksen armo pelastaa minut vaikka olisin kuinka paha ihminen, sillä todellinen rikollinen Jeesuksen ristin vierellä roikkuva kaverikin pääsi jo samana päivänä Jeesuksen kanssa paratiisiin.

Ja täytyy muistaa ettei Jeesus opettanut pyhäköissä enimmäkseen, suurimman osan Jeesus viihtyi syntisten parissa, huorintekijöiden yms.
se kertoo Jeesuksesta jotain.

Pride-kulkueen lähistöllä on aina kulkenut näitä homoudesta parantajia. Toissavuonna pelästyin ihan oikeasti, kun isokokoinen mies hyppäsi ketjun sisään iso Raamattu kädessään ja luulin, että hän iskee minua Raamatulla päähän. Paikalle ehätti joko järjestysmies tai poliisi ja ohjasi tämän miehen pois. Miehen paidassa luki isolla, että "Jeesus rakastaa!" Onneksi edes hän... Mies huusi suustaan tuomiota; ties mitä oli tiedossa, jos en käänny. En kääntynyt, en mielessäni enkä fyysisestikään. Puistojuhlassa näitä käännyttäjiä oli lisää bussilastillinen ja yritin muutaman kanssa keskustella. Se oli ihan sama kuin olisi heitellyt kumipalloa seinään; se bjongasi oitis takaisin. Nämä ihmiset ovat mekaanisia, vaikka heissä palaa jokin roihu. Olen monesti ajatellut heissä olevaa tunnekylmyyttä, täydellistä kyvyttömyyttä asettua toisen ihmisen asemaan, vaikka niin kait kehotetaan ns. rakkauden kultaisessa säännössäkin.

Motiiiveja on varmaan monia ja täälläkin on esitetty jo erinomaisia. Olin 2000-luvun alussa Tikkurilan seurakunnan tilaisuudessa, joka koski homoseksuaalisuuden ja uskossa olemisen yhtälöä. Sitä suunniteltaessa oltiin tahallaan lähdetty siitä, että se on mahdollista ja homoseksuaaleille jopa suotavaa;). Takarivillä - kerrankin! istuivat nämä parantajatahot, jotka jälleen kerran julistivat meille kadotuksen kauheutta ja valittivat epäoikeudenmukaisesta aiheen painotuksesta. Ihan niin kuin heidän näkökantojaan myötäileviä tilaisuuksia ei muka olisikaan. Tuon tilaisuuden päätti pappi pienellä puheellaan ja sanoi, että ihminen, joka jostain syystä kieltää seksuaalisuutensa, muuttaa sen vallankäytöksi. Se kuulosti mielenkiintoiselta.

Minut itseni herätti aikoinaan ystäväni, joka otti minuun yhteyttä monen vuoden jälkeen. Hän oli homoseksuaali ja asunut jo pitkään kumppaninsa kanssa eivätkä he missään mielessä olleet ns. uskossa. Minut oli eheytetty heteroksi ja tietenkin sääntöjen mukaan olin katkaissut välini heidän kanssaan, ettei tule turhia kiusaamuksia. Minä siis heteroseksuaalisuuden nimissä olin hyljännyt heidät, halleluja. Ystäväni kertoi vaikeasta sairaudesta, jota hän oli sairastanut jo monta vuotta ja josta minä en ollut siis tietoinen. HAAA!!!, huudahti minussa oleva heteroeheyttäjä, VIHDOINKIN!!!Ei muuta kuin heidän luokseen Jeesuksesta kertomaan. Se on minun tehtäväni, ajattelin aivan vilpittömästi. En itse asiassa mitään muuta osaisikaan. Mutta. Koko siitä alkanut muutaman vuoden kestänyt prosessi muuttikin minut. Kun olimme nyt taas yhteyksissä sain kerran kuulla kohteliaan pyynnön: Olet meille todella tärkeä ihminen, mutta älä käännytä. Minä lopetin sen siihen ja annoin olla. Alkuperäinen suunnitelmani: ystäväni kääntyy uskoon, rukoilee Jumalaa ja sitten parantuu sairaudestaan jne... Mutta ei se mennyt ollenkaan noin. Hänen jatkettuaan matkaa toiseen todellisuuteen olin aivan avuton: kaikki paukut käytetty. Vaan ei Kristusta. Raamatussa on joitain kohtia, joissa Jumala/Jeesus on läsnä, mutta, ihminen ei häntä tuolloin tunnista. Eli oliko ystäväni tavallaan Kristus minulle eikä suinkaan toisinpäin? Hänen kohtalonsa ja valintansa mullisti koko sen hetkisen maailmani. Tarkoitan sanoa, että sain itselleni "toisen mahdollisuuden": syntyä uudelleen. Heittää oikeassaolemisen kapsäkkini ikkunasta ulos ja lähteä paljon vaikeammalle matkalle, jossa joutuu ajattelemaan ja tuntemaan ja kuuntelemaan tarkemmin. Sain aika karmean lahjan tavallaan, mutta heräsin sen myötä todellisuuteen. Sitten, 2000-luvun alussa uskalsin ottaa vastaan itseni kokonaisena, sekä homona, että uskovaisena. Kummankin ainut tarkoitus on opettaa rakastamaan ja tulla myös itse rakastetuksi, vaikka olisi ihan yksin, mutta sanoo sille pelokkaalle itselleen, että älähän hättäile. Mikä sitten minun muutokseni, särkymiseni oikein mahdollisti? Miksen ruvennut kumipallomuuriksi ja hankkinut isompaa Raamattua? Ehkä se johtui siitä, että minä o l e n homo, enkä voi enkä halua sitä kieltää. Ja että ystäväni loppumatkan mukana minä tarvitsin koko Jumalan ja koko armon. Että kaikki ei siltikään tule automaattisesti Raamatusta; elämä kysyy ja elämä särkee, Jumala eheyttää ja hoitaa. Jos minun pitää valita seksuaalisuuden ja vallan käytön väliltä, niin valitsen seksuaalisuuden, mikä kohdallani tarkoittaa homoseksuaalisuutta, suurta Jumalan lahjaa! Haluan olla vallaton, sitä Kristuskin oli. Olen nöyrä ihmisten edessä, enää en ketään käännytä, ainakaan tietoisesti. On niin helppoa olla aina oikeassa, ei koskaan väärässä. Elämän voi ilmeisestikin elää kohtaamatta mitään tai ketään laittamatta itseään milllään lailla likoon.

Hyvä Sulo!

En itse ole uskossa, mutta tämä maailma tarvitsee paljon kaltaisiasi uskovia tai "uskomattomia" tyyppejä. Keep on good work...

Kaunis ja koskettava teksti, Sulo. Kiitos siitä!

Kiitos paljon! Onnellista Joulua toivottaen

Sulo