Mikä on sinun "uskontunnustuksesi"?

Kristittynä homona ja ev.lut. kirkon jäsenenä uskontunnustus on minulle kenties se tärkein perusta, mille rakentaa uskonsa.(edit. seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta).

Mutta ajattelen, että kaikilla on omat "uskontunnustuksensa" uskosta, uskonnoista, uskonnottomuudesta riippuen. Mikä olisi sinun? Mikä kuvaisi sitä parhaiten?

Oma uskonnollisuuteni on buddhalaisuuden viitekehyksissä mutta ei ole sitoutunut tarkalleen vain yhteen koulukuntaan. Olen oppinut ja jalostanut buddhalaisuuttani Suomen FWBO:n viitoittamana mutta matkaan on tarttunut paljolti myös zen-koulukuntaa. Yhteistä näille koulukunnille on toki kolmeen jalokiveen turvautuminen.

Mutta näistäkin huolimatta olen päätynyt ajattelemaan, että minun turvautuminen tai jonkinlainen uskontunnustus on yksinkertaisesti 'tässä ja nyt'. Tarkoittaen tätä hetkeä. Siinä on kaikki tarvittava, ei murehtimista menneistä tai tulevista. Ei vastuutonta ja taitamatonta mitä vain nyt ja heti, vaan taitavaa toimintaa ja ajattelua tyynenä tässä hetkessä. Tämä siis ideaali, jota voi muistutella itselleen, kun mielen täyttää stressi ja kiire.

Minun uskontunnustukseni voisi ehkä tiivistää seuraaviin kappaleesta Rakkauden ammattilainen lainattuihin sanoihin:

"rakastaa vain, vaan ei rakkautta saarnaa"

-

Minä uskon paljaaseen totuuteen, sekä faktoihin ja siihen, että hyvät teot tulevat palkituiksi tässä elämässä. Uskon elämän huipentuvan kuolemiseen, sillä ellemme oikeasti kuole, emme laiskuuttamme viitsi elää. Elämän haaskaaminen on pahinta jumalanpilkkaa. Parempi päivä leijonana kuin sata vuotta lampaana, parempi kauhistuttava loppu kuin loputon kauhu.

"Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän."

"Ihminen on kaiken mitta."

Kaikki palaa takaisin lähettäjälleen, niin hyvä kuin pahakin.

Terve Jusa
Kysymyksesi tuntui ensilukemalta aika yksinkertaiselta mutta kun rupesin siihen miettimään vastausta niin se osoittautuikin vaikeaksi. Miten kiteyttää elämän katsomuksensa johonkin lauseeseen. Uskonnoilla on kiteytettynä asia johonkin keskeiseen opinkappaleeseen joka ei perehtymättömälle kerro mitä kaikkea se merkitsee jos mitään.
Mietittyäni mitä kysymyksesi tarkoittaa päädyin siihen että oikeastaan kysyit seuraavaa: ”mihin perustuu näkemyksesi oikeasta ja väärästä”

Mielestäni käsitys oikeasta ja väärästä rakentuu ihan käytännön tilanteissa lapsesta asti. Miten koet että sinua otetaan huomioon eri tilanteissa. Nämä käsitykset sitten puetaan myöhemmin sanoiksi ja käsitteiksi joita käytämme kun haluamme ilmaista mielipiteemme. Näistä sanoista ja käsitteistä muokataan sitten iskulauseita ja opinkappaleita joille annetaan suurempi merkitys kuin muille mielipiteille.
Käsitys oikeasta ja väärästä ei oikeastaan perustu opetettuun vaan kokemukseen siitä miten opetettu käytännössä toimii sääntönä. Kysymys on oivalluksesta sinä hetkenä kun arviomme jonkin asian oikeellisuuden. Tämän oivalluskyvyn säilyttäminen on työlästä ja me pakenemme nopeasti helpompaan joka on sanahelinää ja korulauseita. Erkanemme nopeasti todellisuudesta ja kykymme käsittää asioiden oikean laidan hämärtyy emmekä ymmärrä syy-seuraus ketjun rakenteen eli miksi jokin tapahtui eli miksi asiat meni kuten meni.

Täällä on esitetty lause "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän." joka kuulosta hyvältä säännöltä ja helpolta noudattaa. Kysynkin voitko kohdella toista ”oikein” jos et tunne itseäsi?

On sanottu ”rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi”. Mutta kysyn pystytkö rakastamaan lähimmäistäsi ellet rakasta itseäsi (hyväksy itseäsi).

Kysymykseesi 'mihin uskot' vastaan että näen tärkeäksi oivaltaa mikä on oikein mikä väärin. Se ei ole opinkappale tai uskonto vaan jatkuva prosessi joka on sekä työläs että palkitseva. Kun oivallat sen tärkeyden niin et erkane siitä sillä ymmärrät mihin se johtaa.
Vaikka näin kirjoitankin niin kyllä huomaan miten helppoa on tipahtaa sille helpommalle tielle ja löydänkin itseni monesti sieltä.

Olen samaa mieltä Jussin kanssa. "Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi" on mahdollistanut kaiken maailman kidutuksen ja terrorin. Siltä pohjalta toimi esimerkiksi inkvisitio - koska rankaisemattomat pahat teot johtavat koko sielun ikuiseen kärsimykseen helvetissä, niin eikö sitten olisi oikeutettua suurikin rankaiseminen maan päällä niin säästyy ikuiselta vaivalta. Inkvisiittori kun halusi itseään kidutettavan mielummin kuin joutuisi helvettiin. Päivi Räsänen, jos olisi lesbo, haluaisi "eheytyä" heteroksi. Siksi hän tyrkyttää eheytymistä muillekin.

On totta, että pitää rakastaa ensin itseään, että voi rakastaa lähimmäistään. Ja tukitsen nyt (voin olla väärässä)?: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin hän haluaisi sinun häntä rakastavan. Aika järkeenkäypää, vai onko? (kaksoiskäskyssä: ensin rakasta Jumalaa ja sillä rakkaudella itseäsi ja lähimmäistäsi.. mutta näin minä, jos osaan/pystyn).

Jusa hyvä

Mikä minä olen sanomaan että olet väärässä. Nyt ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta vaan meillä on oma käsityksemme ja sen mukaan toimimme. Sinä omasi mukaan kuten minä omani. Yritän selvittää oma kantani jonka olen aina valmis korjaamaan jos näen sen tarpeelliseksi.

Näen miten olet kiinni oppimasi tavassa ilmaista asia. Sanoit:
”ensin rakasta Jumalaa ja sillä rakkaudella itseäsi ja lähimmäistäsi..

Tähän liittyy kaksi sanaa jotka ovat mielestäni eivät ole yksiselitteisiä. Sanat ovat Jumala ja rakastaa. Jumala kuuluu osastoon tuntematon ja sana rakastaa tulkitaan yhtä monella tavalla kuin sen lausujaa ja kuulijaa on.

Miten voin rakastaa Jumalaa jos olen aivan tyytymätön itseeni ja elämääni. Sana rakastaa tarkoittaa arkikäytössä 'pitää jostakin oikein paljon' mutta tässä yhteydessä sille täytynee antaa toinen selitys
Jätän Jumalan käsittelemättä sillä minulla ei ole siihen mitään mielipidettä. Sitä vastoin 'rakasta lähimmäistäsi' merkitsee minulle seuraavaa.
Lähestyn lähimmäistäni ilman ennakkoluuloja avoimena ja kiinnostuneena mitä hänellä on sanottavana. Mikäli en ymmärrä mitä hän sanoo teen tarkentavia kysymyksiä ja kunnioitan hänen näkemyksiään vaikka itse olen toista mieltä. Mikäli on tärkeää päästä yhteisymmärrykseen jonkin asian suhteen vaihdetaan mielipiteitä ja pohditaan missä olemme yhtä mieltä ja missä pitää jotenkin päästä ratkaisuun jonka kummatkin voi hyväksyä.
Tuohan on erittäin helppoa eikö totta. Mutta kun tuo lähimmäiseni tulee juuri nyt kun minulla olisi tärkeämpääkin tekemistä. Olisi voinut ilmoittaa tulostaa aikaisemmin. Niin tietenkin tulee vain piruttaan että saa yliotteen neuvotteluissa. Minkähänlaisia taka-ajatuksia sillä on. Tämähän osoittaa että rakastan lähimmäistäni; eikö?
On selvää että tuossa mielentilassa tuskin voin päästä avoimeen vuorovaikutukseen lähimmäiseni kanssa. Mitä teen? Hyväksynkö että olen ärtynyt ja energiani kuluu itseni kanssa taistelemiseen. Rakastanko itseäni? Viittaan siihen mitä sanoin lähimmäisen rakkaudesta. Voinko kohdata itseni juuri sellaisena kun olen, tuomitsematta.

Tilannehan oli täysin keksitty mutta tuskin mahdoton. Voit vaikka mielessäsi kääntää tilanteen niin että tarkkailet sen nyt toisen kannalta tässä samassa tilanteessa eli tämän jutun lähimmäisen näkökannalta. Tulet huomaamaan että koko story näyttä erilaiselta. Halusin vain näyttää että oma mielentilani ja suhtautuminen itseeni väistämättä vaikutta suhtautumiseeni ympäristööni.

Kirjoitit myös ”....mutta näin minä, jos osaan/pystyn)”. Uskallan väittä että sekä osaat että pystyt jos hyväksyt sen että voit epäonnistua mutta otat opiksesi virheitäsi.

Varmaan sana ja käsite jumala meille on se, joka erottaa käsityksiämme (sanoit, että sinulle jumala kuuluu osastoon tuntematon). Koska minulle Jumalan antama (ei minun antama rakkaus Jumalalle, koska hän rakasti minua ensin) rakkaus on keskeisintä, jonka tunnen ja koen kaikista positiivisistä sekä negatiivisistä tuntemuksistani huolimatta. Tämä voi olla se erottava tekijä ymmärrystemme välissä. MUTTA ymmärrän, mitä sanot (senkin omalla tavallani kuten sinä). Epäonnistun useinkin ja minulla on Jumalan suoma mahdollisuus/armo antaa itselleni myös kasvunvaraa tehdä oikein seuraavalla kerralla... omien tuntemusten ja havaintojen välisiä suhteita tulee tosiaan pohtia; siis syitä, mistä jokin johtuu eikä seurauksia, koska nehän ovat olemassa olevia. Ilman syytä emme voi poistaa myöskään ongelmaa tai edes ymmärtää sitä.

John Lennonin laulun sanat imagine sisältää kaiken, miten toivois olevan.

Jusa, Raamatun Jumala on lähinnä pelottava ja hän vaatiikin, että häntä pelätään. Miten sovitat sen yhteen rakastamisen kanssa. Minusta kristinusko sotkee rakkauden käsitteen!
Jumala on lähinnä tehnyt kaikkensa tappaakseen ihmisiä vedenpaisumuksella ja sodilla sekä itse suoranaisesti murhaamalla.

uskontunnustus?! tarvitseeko sellainen olla?

ajattelisin tällä hetkellä, että hyvä teesi voisi olla vaikka:

ole

Poris: Nämä kai ovat niitä "ikuisuus-kysymyksiä". Minulle Jumalan rakkaus ilmenee evankeliumeista, jolloin sana tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa, ja hänen sovitustyönsä ansiosta minulla on armo Jumalan edessä. Varmaan tiedät Johanneksen evankeliumista sen pienoisevankeliumin, johon kaikki perustuu minun kohdallani; Olen ymmärtänyt, että tunnet Raamatun hyvin. VT:n Jumala-käsite ei hallitse minun uskoani, koska elän uudessa liitossa. Uskon, että myöskään nykyinen juutalaisuus ei ole täysin suvaitsematon sen enempää kuin kristillisyys; äärilaitoja löytyy. Mutta jokaisella omansa.. emme aina itse kukin saa sitä hyväksyntää, suvaitsevaisuutta, rakkautta kohdallemme, jota toivomme toisilta ihmisiltä. Olen ja koen Jumalan rakkauden ja pyhyyden; se on subjektiivinen tunne (lahja). Juutalaisuuteen suhtaudun myönteisesti.

Minulle uskontunnustus ei ole vielä rakkaudenosoitus, sillä en ylitä siinä niitä rajoja, joita katson laissa asetettavan minulle tai minulla olevan uskossani. Rakkaudessa toimin sen mukaan, mitä uskoni antaa pohjaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rajaudun toiminnassani kirjaimelliseen tulkintaan uskontunnustuksesta - hyvässä ja pahassa.
Uskontunnustus ei ole myöskään mikään eettisen katsantokannan julistus. Se on Jumalan kohtaaminen ihmisessä ja näin koko ihmistä koskevaa kaikissa hänen aspekteissaan. Eettiset ratkaisut nimittäin pohjautuvat jollekin arvomaailmalle. Ihmislähtöinen etiikka ei voi ymmärtää uskonnollista etiikkaa siinä merkityksessä, missä se on Jumalan antamaa - ellei ymmärrystä tuo usko.

Kysymyksessäsi, Jusa, on uskontunnustus kuitenkin lainausmerkeissä. Ymmärrän, mitä haet.

En haluaisi ilmoittaa jotain "m i n u n" "uskontunnustuksekseni". En haluaisi olla, sanoa tai tehdä/olla tekemättä mitään pelkän uskontunnustuksen takia.
Rakastaa toimii oikein.

Ateistina ei minulla ole uskontunnustuksia, mutta muutama ohje on "pyörinyt" mukana: jokainen hankkikoon kannuksensa itse. ja toinen on: pidä huolta toisesta niin kuin haluaisit itsestäsi pidettävän.

Arathiel: "Oma uskonnollisuuteni on buddhalaisuuden viitekehyksissä mutta ei ole sitoutunut tarkalleen vain yhteen koulukuntaan. Olen oppinut ja jalostanut buddhalaisuuttani Suomen FWBO:n viitoittamana mutta matkaan on tarttunut paljolti myös zen-koulukuntaa. Yhteistä näille koulukunnille on toki kolmeen jalokiveen turvautuminen.

Mutta näistäkin huolimatta olen päätynyt ajattelemaan, että minun turvautuminen tai jonkinlainen uskontunnustus on yksinkertaisesti 'tässä ja nyt'. Tarkoittaen tätä hetkeä. Siinä on kaikki tarvittava, ei murehtimista menneistä tai tulevista. Ei vastuutonta ja taitamatonta mitä vain nyt ja heti, vaan taitavaa toimintaa ja ajattelua tyynenä tässä hetkessä. Tämä siis ideaali, jota voi muistutella itselleen, kun mielen täyttää stressi ja kiire."

Uskontunnustukseni: Jeesus elää. Arathielin viestin kopioin tähän tuon "tässä ja nyt" ajatuksen vuoksi. Se ei ole mikään pikkujuttu ja ainakin minä tarvitsen paljon uskoa voidakseni luottaa ns. "pyhään huolettomuuteen", uskoa siihen, että kaikki järjestyy kyllä ja sekä taakse sureminen että eteenpäin murehtiminen saattaa tehdä taivalluksen varsin raskaaksi. Olen itse viime aikoina kilvoitellut kiltteyden kanssa, ei siis että olisin kiltti, vaan että en ostaisi hyväksyntää. Siihen tarvitsee juuri tuota "tässä ja nyt" ideaa; ei ajattele ja elä elämäänsä oman ihannekuvansa mukaan, vaan yrittää pysähtyä ja löytää itsestään sen aidon toimijan. Se edellyttää muuttumista ja uskoa itseen myös ja kaiken sen verkoston hajoamista, joka minua mielellään veisi. Varmaan usein Jumala katselee että tässäkö tuo nyt taas puuhailee, huokaus. Sitten hän ottaa mukaansa eikä siinä ole paljoa sanomista. Johonkin uuteen olen menossa, muuttumassa. En ole enää kiltti ja kello kaulassa ja tehtävälista lompakossa. Uskon, että paljon tulee muuttumaan, mutta huisin vaikeaa ja pelottavaa se on, kun kaiken oppimansa sijaan täytyisikin tehdä toisin.

En ole taikauskoinen

Kategorinen imperatiivi eli ehdoton käsky on Immanuel Kantin kuuluisa velvollisuuseettinen moraalikäsitys. Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan ehdoton normi, joka sitoo kaikkia järkeviä olentoja.

Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. Tästä seuraa loogisesti, että ketään ihmistä ei saa käyttää välineenä, ellei hän ole samalla päämäärä: sama moraalinen laki koskee minua kuin muitakin, eikä kukaan saa erioikeuksia (tai kaksinaismoraalia). Kategorisen imperatiivin mukaan ihmisen olisi siis toimittava oman itsensä täydellistämiseksi ja muiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kant muotoili kategorisen imperatiivin useilla tavoin:

* Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki.
* Kohtele kaikkia ihmisiä, myös itseäsi, ikään kuin he olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä.
* Toimi aina niin kuin tahtosi olisi eettisten periaatteittesi nojalla yleismaailmallinen lain säätäjä.

Must on mielenkiintoinen sellainen seikka, kun Irlannissa oli 170 pervoa pappina, niin sen täytyy olla tavallista muuallakin, mis on tämä selibaattilupaus, joten varmaan suurin osa teologiasta on pervojen tekemää, jos ortodokseja ja katolilaisia on valtaosa.

Must se on aika metka ajatuksena ja varmaan niis kirkoissa vähemmistö on heteromiehiä.

Ajatelkaa vaik Athos vuorta. Siel ne hintit hippaa keskenään.

Homoseksuaalisuus on olennainen piirre kristillisessä hengellisyydessä.

Noidan ohjenuora "Tee mitä tahdot, mutta älä satuta ketään". Myös "kaikki mitä teet tulee sinulle takaisin kolminkertaisena" se toisin sanoen meinaa (minulle) samaa kuin "metsä vastaa, kun sinne huudetaan".

Leben und leben lassen.

"metsä vastaa, kun sinne huudetaan"

Kuulostan taatusti pilkunhässijältä, kun huomautan, että tämä sananlasku kuuluu "NIIN metsä vastaa KUIN sinne huudetaan". :) (Suomalaiskansallinen versio ajatuksesta, että kohtele muita, kuten toivot muiden kohtelevan sinua.)

Olen viime vuosina kiinnittänyt toistuvasti huomiota siihen, että sananlaskut ovat Suomessa rappeutumassa (tyyliin: koiralla on 9 elämää.). Vähän ylitulkiten, ehkäpä homma kielii yhteiskunnallisen ja sukupolvien koheesion vähentymisestä tässä maassa. Vähän harmillista. Hauskaa silti, että porukka edelleen yrittää viljellä sananlaskuja!

Iloluontoisella kaverillani on elämänohjeena: "Jumala rakastaa iloista antajaa". Ja tätä ajatusta kaveri onkin seurannut oikein antaumuksella ;D

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei kyllä liity uskontoon mitenkään.

Jotain järkeä on Kristuksen ankaruudessa, kun hän kehotti olemaan tuomitsematta.

Ehkä ihmiset pitäisikin nähdä näin: liikkuvina, muuttuvina, omiin päätelmiini sitomattomina. Eikä kuten valokuvien hahmot, otoksina, jotka on helppo pistää neulaan ja luokitella kokoelmiin.

Ehkä se olisi jonkinlaista arjen rakkautta.

Lienen aikaisemminkin kirjoittanut aiheesta "jos et usko, miten voit käyttää kristittyjä termejä kuten 'jumalauta' tai 'helvetti'" (silleen sarkastisesti sanottuna, tiedättehän).

Viitaten aikaisempaan viestiin tässä keskustelussa, missä puhuttiin Raamatullisesta lauseesta "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", se on todella hyvä ohjenuora - samalla tavalla Wiccan "do as you want as ye harm none" on samaa sisältöä.
Siihen meidän kaikkien varmasti pitäisi tässä elämässä pyrkiä? Vai väittääkö joku vastaan?

Huomaan muutaman keskustelijan ilmeisesti närkästyneen esimerkiksi Jumalan mainitsemisesta. Miksi? Ei "uskontunnustuksen" tarvitse nimestään huolimatta olla uskonnollinen asia, vaan se voi ihan yhtä hyvin olla E=mc2 tai "elän niin kuin tämä päivä olisi viimeiseni". Ne ovat täysin valideja ajatusmalleja tätä asiaa ajateltaessa. Ei kaiken tarvitse aina samantien liittyä uskontoon - huolimatta threadin aloittajan katsantokannasta. Hänhän nimen omaan kysyy toisten "uskontunnustusta".

Omakohtaisesti kylläkin seuraan uskonnollista, että muunlaistakin ohjenuoraa, "uskontunnustusta". Miksi? Sen takia, koska niistä jokainen on tavalla tai toisella ilmestynyt elämääni tapahtumien seurauksena.
Ensimmäinen on "lā ʾilāha ʾillā-llāh, Muhammadun rasūlu-llāh".
Toinen on "If you don't love yourself, how in the hell you gonna love somebody else?”
Kolmas, jonka oppiminen on ehkä ollut kivuliainta näistä kaikista: “My attitude toward friendship has remained the same. I will support and encourage you with all the love in my heart, but if it's not reciprocal, I gotta go [...] If your friends are bitter about your success to the extent that they act out, don't expect them to change [...] Move on.”

Piis!

Vanhemmiten olen huomannut sen miten tärkeää on olla uskollinen itselleen.

Jusa, jospa lopettaisit valehtelun - vaikkei se kristinuskomuksessa olekaan kiellettyä.

Tätä soopaahan uskovaiset hölöttävät, mitä sinäkin:
"Mutta ajattelen, että kaikilla on omat "uskontunnustuksensa" uskosta, uskonnoista, uskonnottomuudesta riippuen."

Meillä uskonnoista vapailla ei tietenkään ole mitään uskontunnustuksia.

uskonnot ja uskontunnustukset ovat vain ainoastaan uskovaisten, uskontojen vaivaamien oma harrastus.

Toki, ajattelun - tunteen ja järjen - vastakohtahan on uskominen.
Eli usko, josset kykene ajattelemaan ja tuntemaan : )

Maailma ja mitkään asiat tuskin ovat hyvä/paha-musta/valkoisia, vaan ennemminkin monipuolisia.

Ainoa universaali moraalisääntö lienee: yhden hyvä on useimmiten jonkun toisen paha ja sitä rataa ...

Voiko jonkun usko olla oikeampi, parempi, ... kuin jonkun toisen? Vain uskovaisten mielestä kait kyllä, etenkin kun sen uskovaisen kaikkitietävä mykkäkakka-jumala sanoo niin :P

perlmutter: "Jotain järkeä on Kristuksen ankaruudessa, kun hän kehotti olemaan tuomitsematta."

Ai niinkö?

Kun raamatun lukee kokonaisuutena, niin saa sen koko kuvan :P

Joh. 5:22,27 "Sillä isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion pojalle ... Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on ihmisen poika."
Joh. 9:39 "Ja jeesus sanoi: Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi."
2. Kor. 5:10 "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa."
Joh. 5:30 "... Niinkuin minä (jeesus) kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea ..."
Ap. 10:42 "Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."

vs.

Joh. 8:15 "Te tuomitsette lihan mukaan; minä (jeesus) en tuomitse ketään."
Joh. 12:47 "Ja jos joku kuulee minun (jeesuksen) sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman."


Vaikkakin

Matt. 5:44 "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat."
Luuk. 6:27-29 (jeesus puhuu) "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin."

... ja Voi että, miiten hienovaraisesti, opetustensa mukaan jeesus käyttäytyykään kohdatessaan omat vihollisensa?

Matt. 23:33 "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"
Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."
Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

Joten se siitä juupa-eipäs -hömpästä :D

Noh, raamatun ja koraanin "valuvika" varmaankin on se, että ne ovat vain miesten sepustamia ja niistä uupuu olen-nainen, naisten järjen ääni.

cogito ergo paganus sum
-minun syvin ajatus on tasapainoinen suhde luontoon, sukuun ja yhteisöön jossa elän ja jossa olen kasvanut. Teologia on etäinen asia, etenkin dogmaattista uskoa kammoksun. Sen sijaan oleminen osa luontoa ja sen sielun tunnustaminen on kai tärkein perusta.