Eka kerta homobaarissa

Muistatko ensimmäisen käyntisi homobaarissa? Jos siis olet sellaisen ylipäänsä tehnyt. Millaisia tuntemuksia se herätti? Herättikö mitään? Oliko kynnys korkea? Olitko silloin tullut "kaapista ulos" laajemminkin?

Itselläni oli tiedossani päällimmäisenä yleinen asenne ja tarinat homobaareista. Niistä puhuttiin paikkoina, joiden ensisijainen tehtävä oli olla lihallisten ilojen temmellyskenttä. Tämä ajatus taas ei juuri houkuttanut, eikä sopinut suunnitelmaani tulevaisuudestani.

Erään ystäväni syntymäpäivillä sitten iltakohde oli Annankadun dtm. Ns. kaapistatuloni olin jo siinä kohdassa tehnyt joillekin ihmisille, mm. tälle synttärisankarille. Muuten kontaktini ei-heteroihin olivat vähäisiä. Tai yllättävänkin laajoja, mutten tiennyt monien näiden suuntautumisesta mitään - eivätkä nämä minun.

Ensimmäisellä homobaarireissulla en voi sanoa olleeni erikoisen jännittynyt, koska muutama illan aikana nautittu drinkki rauhoitti ja seurassa oli tuttuja ihmisiä. Sen sijaan tunne, jonka baariin tulo sitten aiheutti, oli aika häkellyttävä, lämmin ja jotenkin ehkä huumaavakin. Yht'äkkiä olin paikassa, jossa homous oli oletusarvo. Luonteelleni tyypilliseen tapaan en villiintynyt, vaan otin tarkkailijan roolin. Ennakkoasenteeni rapisivat. Meno ei juuri poikennut "heterobaareista", joissa olin viettänyt illan jos toisekin aiemmin.

Vuosien päästä tuo ilta joskus tulee vielä mieleeni. Se oli monessa mielessä taitekohta omassa "ulostuloprosessissani".

Kävin homobaarissa ensimmäisen kerran 25-vuotiaana. Tuolloin olin jo pari kuukautta asunut yhdessä nykyisen mieheni kanssa, ja olimme liikkeellä kolmen hengen porukalla mieheni ja erään ystävämme kanssa. Olin jo tullut kaapista äidille ja lähimmille ystäville. Toiveissa oli jo parin vuoden ajan ollut lähteä käymään homobaarissa, mutta en ollut yksin uskaltanut lähteä, eikä opiskeluaikana olisi ollut oikein varaa majoitukseenkaan. Minulla oli myös mielikuva gaybaareista hyvän näköisten kundien paikkana. Muistan olleeni kovasti huolissani, voiko nörtin näköinen kundi mennä niihin paikkoihin joutumatta naurunalaiseksi.

Ihan ekana paikkana oli rauhallisen ilmapiirin tuolloin omannut Con Hombres. Ensimmäinen fiilis joka baarista tuli, oli hämmästys siitä kuinka paljon homobaari muistutti tavallista "heterobaaria". Oli myös suuri helpotus huomata että siellä kävi tavallisen näköistä väkeä. En huomannut tunnelmassa juuri muuta eroa kuin, että miehet saattoivat olla yhdessä vapautuneemmin. Olin kuvitellut homobaarin enemmän sellaiseksi "lihallisten ilojen temmellyskentäksi", josta smo:kin mainitsi. Pidin paikan ilmapiiristä ja vapaudesta olla itsensä todella paljon, kotipaikkakunnalla kun sellaista ei ollut. (Tosin olin kotikaupungissa ihan peruskapakoissakin ollut aika avoimesti oma itseni). Samana iltana käytiin myös Mann's Streetillä ja Herculeksessa. Pidin niistä kovasti. Kenties juuri sen vuoksi että nuo olivat ne ekat gaybaarit, kyseiset ravintolat ovat edelleenkin lähellä sydäntäni. Esimerkiksi dtm:ssä en vieläkään ole käynyt kuin kerran elämässäni, vaikka muissa paikoissa on tullut käytyä useamman kerran.

Ekojen gaybaarikokemusten jälkeen paikoissa ei ole ollut aivan yhtä suurta hohtoa, eikä niissä yksin liikkuessa ole mielestäni erityisen kivaakaan. Mutta edelleenkin pidän siitä että on paikkoja, joissa voi olla vapautuneesti oma itsensä ja ekat käynnit kyllä tulevat usein mieleen.

Jos kahdella ensimmäisellä kirjoittajalla homobaarien lihallisuusmielikuva rapisi ensimmäisten käyntien aikana, minulla ei: Kävin ensimmäisen kerran H2O:ssa (sittemmin Con Hombres ja Bar Stuff) joskus 90-luvun alkupuolella runsas 20-vuotiaana. Ja siellähän näytettiin takahuoneessa videolta ihan ehtaa gaypornoa! Sitä sitten tapitin drinkki kädessä useampana iltana kovassa tungoksessa. Niin täytenä en kyseistä liikehuoneistoa ole sittemmin koskaan nähnyt.

En tuolloin vielä oikein ollut hahmottanut Helsingin homobaareja ja niiden sijainteja. H2O:n keksin heteroystävieni puheista, kun nämä vastapäisen Coronan asiakkaina kertoilivat, että vastapäätä on baari, joka on... "tiedäthän...". Jep, siis sinne!

Sittemmin opiskelujen pahimpaan aikaan ja työuran alettua tuli pidettyä taukoa, kun ei vain jaksanut riekkua yömyöhään. Olin oppinut tietämään Annankadun DTM:n, mutta en sinne koskaan jaksanut mennä. Sittemmin 90-luvun lopulla hoksasin, että Lost & Found olisi myös tällainen meikäläiselle soveltuva paikka. Kävin siellä noin vuoden ajan savusukeltamassa alakerran yökerhossa, ja lähdettyäni kotiin aina Annankatua pitkin kohti Kampin bussiasemaa kävellessäni kuljin DTM:n seinän vierttä ja kuuntelin, kun sieltä aina kuului kadulle "Pum, Pum, Pum...", kun basso paukutteli tahtia. Ja aina ulkona oli pitkä jono, jonka ohitin. Ymmärsin DTM:n olevan todellinen yökerho, mutta nämä mainosjonot pitivät huolen siitä, että minua ei siinä näkynyt. Minä kun en tykkää edelleenkään jonottaa yökerhoon.

Joku ilta eräs Lost & Foundin kanssa-asiakas sitten totesi minulle, että Lönnrotinkadulle oli juuri avattu yökerho nimeltä Hercules, "jossa nykyään käy kaikki". Niinpä päätin yksi ilta suunnata sinne. Ja sinne olen aika säännöllisesti suunnannut sen jälkeen aina näihin päiviin asti. Lost & Found on jäänyt kokonaan, kun se on vain homoystävällinen heterobaari. Välissä sitten kävin ahkeraan DTM:ssä, kun halusin vähän nuorekkaampaa ja campimaa ilmapiiriä ja kun urkenin paikalle ennen jonojen syntymistä. Kävin myös Iso Roobertinkadulla kunnes uuden dtm:n ilmapiiri alkoi käydä liian heteroksi ja pintapuoliseksi.

Kuitenkin jo alkuajoista lähtien olen kokenut homobaarien ilmapiirin ja asiakaskunnan sellaiseksi, joka on juuri minun mieleeni. Juuri tämän homoseksuaalisuuden oletusarvon vuoksi. Ja kun oikeassa homobaarissa jokainen asiakas on helposti oma yksilöllinen mielenkiintoinen persoonallisuutensa. Sen sijaan heterobaareihin minä en kyllä edelleenkään jaksa lähteä ellei kyseessä ole sosiaalinen tilaisuus.

Turussa kesällä 1993 yksi 21-v takkutukka suunnisti Turun seudun Setan infopuhelimen nauhoitteen ohjaamana Vanhaan Ratikkaan, joka silloin oli Turun homobaari ja yhteistyössä Setan kanssa.

Tuttuja tuli saman tien, ahmin homoja eli katselin, millaisia homot ovat - opiskelin homoutta siis.
En jännittänyt, olin innoissani.

Koska en pitänyt itseäni mitenkään vetoavan näkösenä tai oloisena, osaksi tullut kiinnostus oli yllättävää.

Sitten mopo karkasikin käsistä joksikin aikaa, kun huomasin että aina sai kun halusi...

Muistan sen, että homopaikkoja oli vaikea löytää. Niitä piti etsiä. Jossakin sivussa tai mentiin takakautta puoliksi salaa. Olin ekalla kerralla epävarma, että onko tämä vai eikö ole homoravintola. Missään ei ollut selkeästi kerrottu, että se on homoravintola. Minusta niin täytyisi olla.

Sama juttu edelleen ulkomailla käydessä. Roomassa oli vaikeata tietää enkä välittänyt etsiäkään. Ajattelin, että olkoot. Kummallisia salakapakoita suoraan sanottuna.

Okay. Ekalla kerralla, kun menin sisään tunsin voimakkaasti, että paikka on minunlaisilleni. Sellaista vastaavaa tiedostavaa tunnetta en ole myöhemmin tuntenut. Hyvän olon tunne ja myös rentoutunut fiilis.

Yhden kerran, kun olin käymässä jossakin periferiassa, niin paikalliset pelkäsivät minua, kun menin istumaan yksikseni pöytään, että onko tuo tuntematon mies HETERO? Sen he kertoivat minulle, kun kerroin, että olen HOMO. He pelkäsivät tuntemattomia. Niin sisäänpäinlämpiäviä he olivat silloin....piti olla ikkunat peitettynä ja ravintola sellaisella alueella, ettei nähnyt, jos sinne meni. Tällaista kammoa on edelleen. Jos liian "avoin" ravintola, niin ei uskalleta mennä.

"Oliko kynnys korkea?"

Joo, olin aiemmassa viestissä turhan "rehvakas". Gambrinin porttikongin luona ehdin aiemmin käydä niin, etten vaan saanut jatkettua perille saakka.

Istuin sitten Imaamin keinutuolissa, tuttu paikka turkulaiselle Helsingissä, ja hyvä niin.

Taisi olla bottan maanantai-disco missä kävin ekan kerran. Kuulin silloisilta työkavereilta että bottalle ei kannata mennä maanantaisin, kun siellä on homo-iltamat silloin..No toihan oli ihan kuin kiimaisen narttukoiran tuoksu uroskoiralle=). Seuraavana maanantaina ovi kävi minunkin osalta... Paikka oli aika kolkko ja viattoman ja nuoren pojan kimppuun kyllä hyökkäs muutama vakikasvo. No siitä selvittiin ja kun tuttuja tuli, saivat he houkuteltua mukaan vanhankellariin. Ja ei siinä kauaa mennyt kun mut löysi jo
gambriinista robalta=). Siit sit annankadulle josta tarttui mukaan toi puolisko, välillä oli tosin lostari-aika. Roballa ei demari oo koskaan oikeen iskenyt. Nyt olen herccu miehiä jos nyt yleensä ulkona käyn. Taitaa olla tänä vuonna 3 kertaa tullut käytyy.

Napalmia kirjoitti: "Sama juttu edelleen ulkomailla käydessä. Roomassa oli vaikeata tietää enkä välittänyt etsiäkään. Ajattelin, että olkoot. Kummallisia salakapakoita suoraan sanottuna."

Rooma on piilottanut homobaarinsa hyvin, ne pitää kyllä tietää ennen kuin ne loytää :)
Joissain muissa kaupungeissa ne on aika paljon helpommin loydettävissä...

Itselläni en muista milloin olin ensi kertaa homokapakassa (varmaan joskus siellä DTM:ssä Annankadulla? Siinä vaiheessa kun siellä kävi ahkerasti myos heteroita...) mutta sitä ennen olin ollut kyllä pari kertaa SETAn bileissä...
Olihan sitä kynnystä joo.

Samankaltaiset kokemukset itsellänikin paikkojen suhteen kuin Niksulla.. Asustin vielä silloin pääsääntöisesti "periferiassa", mutta aika ajoin pistäydyin (täällä) "isolla kirkolla". Kotipuolessa en juuri edes tiennyt, että paikkoja olisi (ei taida olla vieläkään). Ensimmäiset käynnit ajoittuvat Bottalle, Vanhan Kellariin - kävinpä kerran Ruusulankadulla "Sirkan tansseissa". Gay Gambrini tuli myös tutuksi. Jossain vaiheessa myös tutustuin Kaisaniemen sunnuntai-iltoihin...

Aluksihan se oli hieman ujostelua ovesta sisään meno. Mutta kun kerran pari oli käynyt, alkoi seuraavat kerrat mennä luontevammin... Siinä vaiheessa vielä "etsiskelin itseäni" - en ollut vielä sinut itseni kanssa.

Sittemmin on nämä nykyisinkin tutut paikat, joista tosin h20/Con Hombres ja Escale jo "haudattukin" - dtm (uusi ja vanha), Hercules, Room, Lost & Found, Mannstreet...
Viimeisen viiden vuoden aikaan käyntikerrat sopinevat kymmeneen sormeen. Jos jossain tulee käytyä nykyisin - puolison kanssa - niin Roomissa parilla. (Terkkuja vaan sinne...)

Viimeksi tuli käytyä (yhdessä) Manchesterissa parissa paikassa Canal Streetin varrella.

>Rooma on piilottanut homobaarinsa hyvin, ne pitää kyllä tietää ennen kuin ne loytää :)

Kun kävin pari vuotta sitten Roomassa, katsoin ensin netistä missä sikäläiset homokapakat sijaitsevat. Sen Colosseumin vieressä olevan löysin helposti, mutta se oli kooltaan samaa luokkaa kuin Helsingissä esim. Room Albert tai entinen Con Hombres. Kiva paikka, mutta sieltä puuttui meno. Sitten yritin mennä yhteen syrjäisen kadun kivijalkakapakkaan Piazza Republican lähistöllä. Astuin sisään, maksoin 5 € sisäänpääsystä, joka sisälsi yhden drinkkilipun. Ostin sillä oluen ja istuin aloilleni ja aloin pälyillä ympärilleni. No niin, tuumin heti, että onpa outoa porukkaa, joka tapittaa minua kuin vierasta sikaa. Sitten tajuntaan iski, että tämä ilmeisesti OLI OLLUT homokapakka, mutta nyt tämä on ilmeisesti joidenkin marokkolaisten tai vastaavien siirtolaisten oma etninen kapakka. Ei muuta kuin olut huippunopeutta kitusiin ja ulos...

Muistan hyvin,, eras kaveri sanoi tule baariin illalla (sanoi nimen) ja menin. Olin nuori ja heti tuntui myos kotoiselta olla laisieni seurassa. Siella kavin niin kauan kuin se suljettiin 80 luvulla. Kavin muissakin, taalla oli niin monta niita gaybaareja silloin, enemman kun nyt.
Silloin jukebox soitti ja poltettiin myos "joints, pot" niissa. Ostettiin "dimebags" siella ja jos poliisi kaveli lapi liimattiin ne purukumilla poydan alle etteivat loytaneet mitaan taskuista. Eivat useinkaan edes valittaneet tarkastaa vaikka ilma tuoksui.
Pari baaria oli missa sai rentoutua tyon jalkeen ilman musiikkia tai mitaan melua. Ne oli myos business miesten ja muiden hyvatuloisten professional miesten ja naisten suosiossa. 2 baaria oli missa ei naisia saanut kayda, silloin vanhan lain mukaan oli puoli miehille ja toinen ladies ja escorts. Oli pianobaareja joissa sai kuunnella tai laulaa. Ja tietysti s/m baarit ja bathclubs. Ja tannsiclubit. Se aika oli parempaa mielestani 70 luku, kenellakaan ei ollut bad attitude.

Heh.

Ensimmäisen kerran kävin Italiassa Nepenthes-nimisessä mestassa. Se oli Italian ensimmäinen homobaari (kuulemma) joka suljettiin viime vuonna... Olin pukeutunut leopardikuvioisiin leggingseihin ja toppiin, sekä naisten nahkasaappaisiin ja leveään nahkavyöhön. Koko komeuden päällä taisi olla vielä seeprakuvioiset silkkiboxerit. En kuollaksenikaan muista miksi, mutta jotkut kasaribileet tai jotain täytyi olla kysymyksessä. Jännitystä siinä ei sinänsä ollut, koska mitään mahdollisuuksia kenenkään tapaamiseen kyseisessä paikassa ei ollut... Heh.

Ja täytyy myöntää etten ole koskaan käynyt Suomessa homobaarissa. Jenkeissäkään ei ole vielä ikää.

smo kirjoitti: "Muistatko ensimmäisen käyntisi homobaarissa? Jos siis olet sellaisen ylipäänsä tehnyt. Millaisia tuntemuksia se herätti? Herättikö mitään? Oliko kynnys korkea? Olitko silloin tullut "kaapista ulos" laajemminkin?"

Minut oli erotettu Jehovan todistajista samana päivänä tuoreeltaan ja päätin tavata yhden entisen Jehovan todistajan, joka oli ollut aiemmin seurakunnan vanhin. Hän päätti ottaa minut mukaansa kiertelemään kaupunkia. Kun lähestyimme West Hollywoodia, hän sanoi olevansa homo. Kävimme useissa homopaikoissa tapaamassa hänen kavereitaan.

Ei se oikein mitään tuntemuksia herättänyt, olinhan viettänyt sitä ennen aikani paikkakunnalla jossa homoja oli väestöstä kolmannes; paitsi että minusta West Hollywood oli eloisampi kuin Helsinki koskaan.

Helsinki oli kuin Valtakunnansali, sinulle ei tulla puhumaan, mutta sinusta puhutaan kyllä selän takana. Erittäin ahdistavaa! Ainoa paikka, jossa tunnelma oli välitön, oli Escale.

Eka kerta oli osakassa kauan sitten. Olin netistä etsinyt muutaman baarin osoitteen. Ulkoapäin niistä paikoista ei tiennyt onko ne homobaareja vai ei, ovessa oli vain kyltti että 'vain jäsenille'.

Kohtuullinen käsien vapina yllätti ovella mutta menin sisään, tuntui vähänkuin olisi benji-hyppyä yrittämässä. Odottamaani flamboyanttia jengiä ei ollutkaan, kaikki oli vaan tavallisia jannuja. Mulla oli oikein hauskaa. En ollut koskaan tykännyt heterobaarissa olosta, en nähnyt siinä mitään. Mutta homobaarissa oli hauskaa ja päätin etten mene sinne enää ikinä uudestaan ettei minusta tule samanlainen kuin niistä jotka siellä baarissa oli. =)

toisin kävi, launtaina taas pitää käydä siinä paikassa, varmaan tuhannes kerta jo. Ei se samanlaiseksi muuttuminen niin paha juttu ollutkaan.

Kotimaan baareissa (herkussa ja konnassa) sitten monta vuotta myöhemmin, kaapistatulon jälkeen, oli jotenkin pelottavaa, tuntemattomat ihmiset saattoivat tulla spontaanisti halaamaan.

cchaser kirjoitti: " tuntemattomat ihmiset saattoivat tulla spontaanisti halaamaan."

Minä olisin ehkä kaivannut juuri tuonlaiset tervetuliaiset kun olin tuoreeltaan heitetty lahkosta pihalle ja mielessä tanssi voimakkaana kaikki se negatiivinen, mitä lahkokirjallisuudessa oli sanottu homokapakoista ja samansukupuolisista parisuhteista. Huomasin oitis tarpeeksi faktoja negatiivisten mielikuvien lujittumiselle, siis esimerkiksi sen, että joutuu kärsimään yksinäisyydestä ja elämän sisällyksettömyydestä.

Nykyään UUT:n piirissä osataan ottaa paremmin vastaan ne, joita lahkot karkoittavat. Karkoitukseen kuuluu se, että menettää yleensä kaikki sosiaaliset kontaktinsa. Kun/jos/jahka niitä ei homobaareistakaan saa, niin on yksin koko maailmassa. Minulle tuli lisäksi aivan yllätyksenä lahkon jälkeen, kuinka heterot oikeasti ovat kiihkeän homofobisia. Minulle oli syötetty sitä pajunköyttä, että maailma lahkon ulkopuolella on oikeasti sallivainen.

Minä olen tietysti kovettanut/kovettunut lahkon suhteen enkä ollut heti valmis ryömimään takaisin. HLBT-syiden takia poispotkittua ei kiirehditä takaisin haluamaankaan.

Sä taidat olla ihminen joka ajautuu yhdestä vähemmistöstä toiseen. Sille ei voi mitään.

Yksi selviytymisstrategia on valita ympärille ihmisiä jotka itse on homoja tai joille homous ei ole ongelma. Maailma ei oo semmonen tai tämmönen, on vaan helvetisti yksittäisiä ihmisiä jotka suhtautuu asioihin kukin tavallaan.

Olen eri mieltä, ihmiset on tasapäistetty eli aivopesty omaksumaan yksi totuus.
Siksipä, kun kertoilin kokemuksistani tai kun kertoilen yhä, joko minä saan kuulla että on oma vika, että joudun vaikeuksiin tai sitten kukaan muu ei ole koskaan joutunut samalla tavoin vaikeuksiin ja me syytämme toisiamme valehtelijoiksi. Yhtään mitään järkiperustetta en ole kuullut, miten vaikeuksiin joutumisen voisi estää.

Toisin sanoen, ei synny mielekästä keskustelua => olen yksin.

Sen sijaan että yrittäisin kiskoa pihdeillä ihmisistä tietoja, olen ruvennut lukemaan kirjoja, nettikeskustelujen ohella. Nettikeskusteluissa esimerkiksi oletettu hetero sanoo ettei tarvitse olla kovin erikoinen Helsingissä, kun saa turpaansa. Tämä selkeästi haastaa väitteen "Maailman turvallisin pääkaupunki" ja "suvaitsevaisuus kasvaa" -höpinät. Kirjat kertovat, että ylipäätään Suomessa kovin monella menee tosi huonosti, minä en ole ainoa, minäen ole edes poikkeuksellinen. Eikä ole poikkeuksellista että minua kohtaan on asenneongelma, koska nuorena mielenterveysongelman kanssa painineet uhkaavat jäädä koko iäkseen köyhyyteen yhden tutkimuksen mukaan, toisen mukaan taas huumeista selvinneiden työllistyminen on lähes mahdotonta, eli siis muutkin kokevat asenteellisuutta. Tai jos minun lähetteeniene keskussairaalaan niin ei se johdu lääkärin asenteesta minua kohtaan, vaan Kainuun mummo ei pääse lonkkaleikkaukseen koska kunnan rahat ovat lopussa, syy on ihan sama.
Tai sitten se, että lihava herättää aggressioita tai se, että Suomessa vihataan naisia.

Tällaisia vastauksia minä odotin, mutta minulle sanotaan vain "ota itseäsi niskasta kiinni", "potki itseäsi perseelle" ja "jokainen on oman onnensa seppä" tai suosituin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" tai vastaavaa vertaisturpaanvetoa.

Mun ekakertani homobaarissa oli DTM:ssä 16-vuotiaana. Silloin oli kesä ja ovimies oli juuri nostelemassa terassin pöytiä ja tuoleja paikoilleen, ja minä menin muun porukan takana sisälle hiljaa ja huomaamatta. Baareissa on hauskaa, oli silloin ja on ollut sen jälkeenkin. Ei se ollut niin iso eka kerta kuin monelle muulle varmaan on ollut, koska menin sinne poikaystävän kainalossa ja tunsin niin monta homoa jo ennestään.

Tykkään tanssia, tykkään olla humalassa ja tykkään olla haluttu. Ja halailtukin. Ja halailla itsekin. Baarissa käyminen on hyvä seksuaalisen itsetunnon kohottaja.

Ehkä lesboilla ei oo samanlaista baarikulttuuria, mun mielessäni olevassa stereotypiassa ainakin pojat pitää hauskaa ja naiset mököttää ja tappelee. Mä pysyn mielelläni kaukana humalaisista lesboista.

Oma kehonkieli ja suhtautuminen muihin vaikuttaa aika pitkälle siihen, miten paljon ihmiset lähestyy. Pora-liikettä en oo nähnyt, enkä ilmeistään ja eleistään tiedä mitään. Täällä en muista Poriksen kuitenkaan koskaan puhuneen kenestäkään mitään hyvää. Jospa se sitten näkyy naamasta, eikä tuntemattomat uskalla lähestyä.

kesäpoika kirjoitti: "Täällä en muista Poriksen kuitenkaan koskaan puhuneen kenestäkään mitään hyvää. Jospa se sitten näkyy naamasta, eikä tuntemattomat uskalla lähestyä."

No sinulla on huono muisti.
Minulla on vain nettipersoona. IRL tuppaan olemaan harmaa hiirulainen. Jos minua ei varta vasten tunne, niin minä en erotu seinästä. Kun avajan sanaisen arkkuni, ihmiset kyllä pitävät minua hauskana, kuulemma pääasiassa siksi, että pystyn puhumaan kovatkin asiat ilmeeniään värähtämättä.

kesäpoika kirjoitti: "tykkään olla humalassa"

Harva tunnustaa tuollaisia asioita! : )

kesäpoika kirjoitti: "Ehkä lesboilla ei oo samanlaista baarikulttuuria, mun mielessäni olevassa stereotypiassa ainakin pojat pitää hauskaa ja naiset mököttää ja tappelee."

Ehkä stereotypiasi on oikeutettu. Harvemmin minä olen ollut sellaisissa paikoissa, jossa olisi paljon homomiehiä ja kun olen ollut, niin kuin muinoin Escalessa, ilmapiiri on ollut hauska. Eivät ne Escalen miehet kyllä minuun koskeneet tikullakaan, mutta enhän minä sitä varten sinne mennytkään.

Toi kun poris sanoit ettei escalen miehet koskeneet tikullakaan on vähän huolestuttavasti sanottu.

Mun skenessä esim. on paljon ihmisiä joilla on kompleksi ulkonäöstään kun elopainoa on jonkin verran enemmän kuin muilla. Jotkut tyypit on hyvin negatiivisina ja valittavat etteivät mee varmaan ikinä kaupaksi. Sitten niillä on baarissa sellainen kova ilme päällä ettei niitä uskalla kukaan lähestyäkään. Jälkeenpäin kuulee kavereilta että se ja se tyyppi olisi hyvinkin ollut mun tyyppiä mutta kun ei oikein uskaltanut mennä puhumaan.

Itsevarmoille söpöläisille hoitoja sitten riittää.

Jos kaverin ruumiinkieli on sellainen että toisia pelottaa, ei baarissa deittaaminen taida olla sen kaverin juttu. On niitä muitakin tapoja (siitä tais olla ketjukin täällä jossain, missä tapasit poikaystäväsi).

Tuo että lesbot mököttää ja tappelee.. ei pidä paikkaansa. Joku vuosi sitten risteilyllä halusin olla rauhassa ilman hätistelyä ja istahdin lesboporukkaan johon olin tervetullut vaikka en tuntenut niitä likkoja ollenkaan. Meillä oli oikein mukavaa, ikäviäkin asioita sivuttiin tietty mutta se oli sellainen tilanne jossa kaikki puhuivat omia murheitaan, minä ehkä kaikkein äänekkäimmin.

Jotkut l-koodin tytöt voi olla hyvinkin kalseita mutta hei, ehkä ne haluaa olla vaan rauhassa omassa porukassa. Ei kannata ottaa hernettä nenään.

Hurjan off-topiciksi meni. =)

cchaser kirjoitti: "Toi kun poris sanoit ettei escalen miehet koskeneet tikullakaan on vähän huolestuttavasti sanottu."

No, Escalessa yksi mies sanoi, ettei hän voi paljoa jutella naisen kanssa kun jo kaverit miettii, etteikö miehet enää kiinnostakaan. Tungoksessa, siellähän oli aina sellainen, minuakin vähän kosketettiin ja koskettaja oikein pelästyi: "hui, sinullahan on rinnat!".
No, minulla oli mustaa huuliväriä ja pussasin yhtä miestä sitten ja eräs toinen näki mustan pusujäljen ja halusi sellaisen itselleen kanssa. : )

Eli siis kyllähän ne Escalen miehet ihan rentoja olivat, mutta säikkyivät vähän naista. Ymmärtäähän tuon.
Minä itse olen jossain määrin bi, joten minulle kelpaa miesten seura kanssa.

cchaser kirjoitti: "Mun skenessä esim. on paljon ihmisiä joilla on kompleksi ulkonäöstään kun elopainoa on jonkin verran enemmän kuin muilla. "

Juuri tuollainen on minun kokemukseni, etenkin kun satun juuri itse kuulumaan noihin ulkonäkökompleksia poteviin ihmisiin. Minulle baarissa käynti ei todellakaan ole seksuaalisen itsetunnon kohottaja, kuten kesäpojalle, vaan pikemminkin musertaa viimeisenkin toivon. Baarissa en kehtaa esim. hymyillä kenellekään koska en usko kenenkään olevan tippaakaan kiinnostunut minusta ja mokaisin vain itseni. Voihan olla että olemukseni on sitten sellainen että se karkoittaa.

Jostain syystä minulle tullaan kyllä flirttaamaan silloin kun olen itseäni selvästi vanhemman mieheni kanssa liikkeellä. Sen sijaan kun olen yksin, kukaan ei edes vilkaise minuun päin.

Kun näin keskustelun otsakkeen tuli hymy kasvoille ja muistoja mieleen viime kesästä.
Eli kävin viime kesänä ekaa kertaa homobaarissa. Kun tein niin sanotun lomapäivän Helsinkiin. Kävin Manns streetillä ja sinne sisään meneminen oli haastetta kerakseen.
Muistan kun kävelin monen monta kertaa baarin ohi. Sitten sujahdin äkkiä ovesta sisään.
En kyl ymmärrä miksi sisään astuminen oli niin vaikeaa. Olin tällöin jo joitakin ihmisiä tiesi, että olen homo.
Mutta nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi