Ilmiönä "Itsensä kieltävät - ns. 'eheytyneet' - homot".
Mistä tuossa lopulta on kyse? Voiko itseinho olla niin voimakasta, että osa omasta persoonallisuudesta vapaaehtoisesti amputoidaan? Kuka tuohon ryhtyy? Kuinka suuri pitää tuskan olla, että vapaaehtoisesti ryhtyy valhetelemaan itselleen - ja mahdolliselle uudelle tulevalle heteropuolisolleen?
Pystyykö tuollainen henkilö oikeasti suhteeseen toisen sukupuolen kanssa? Varmaankin pystyy, jos on ollut bi-seksuaali. Mutta osa omasta minästä hylätään - jää ilman omaa hyväksyntää.
Jos taas täysin homo ryhtyy tuohon, niin mikä on lopputulos? Bi-seksuaalin kohdalla osa seksuaalisesta minästä amputoidaan - homon kohdalla valtaosa. Lopputulos ei voi olla terve, se ei voi tuntua hyvältä - eikä se voi olla kovinkaan kestävä.
Ajatus henkisestä amputaatiosta tuntuu julmalta, kamalata ja epäinhimilliseltä. Ja kaikki uskonnon nimissä. Rakkautta? Jos jonkun jumala tuollaista vaatii, niin ahterista ovat tuollaisen jumalan arvot. Kuulostaa enemmän kiduttavalta paholaiselta kuin joltain rakastavalta hahmolta.
Mitäpä sitten kun "eheytetty" ei luonnolleen mitään voi? Kun amputaatio lopulta pettää? Kun oma persoona yrittää mielenterveyden pelastamiseksi kaivautua taas esiin? Mitä silloin tehdään?
Rukoillaan? Harrastetaan anonyymiä seksiä? Katsellaan pornokuvia, tai runkataan mielikuvien kanssa? Tai naidaan sitä heteropuolisoa, mutta kuvitellaan mielessä siinä olevan toinen henkilö? Eli petetään itseä ja sitä heteropuolisoa? Ensin petetään näyttelemällä heteroa. Sitten petetään itseä uskottelemalla, että voi olla hetero. Sitten petetään ympäristöä, että heterous muka pysyisi. Petosta petoksen jälkeen...
Kuvittelen, että on aikamoinen romahdus tulla alas heterorakennelmasta, jos oma identiteetti kuitenkin on homoseksuaalinen. Tai homoemotionaalinen (sana, joka homoutta ehkä paremmin kuvaa). Ehkä tuo romahdus on se, miksi eheyttäjät ja sen uhrit ovat niinkin innokkaita julistamaan asiaansa. Keino pitää itsensä - tai ainakin julkisivu - edes jotenkin pystyssä.
Valehtelun (itselle ja muille) keinovalikoimaan kuuluu myös homojen ja homoelämäntyylin mollaaminen: liikaa seksiä, liikaa irtosuhteita, kestävät suhteet harvinaisia jne. Jos oma heterous olisi vahvaa, niin ei kai muiden elämäntavalla olisi mitään väliä? Tuolla mustamaalaamisella todellisuudessa "eheytetyt" vain todistavat itselleen, että pois amputoidussa homoelämässä kaikki on niin pahaa, että siitä on parempikin pysyä erossa. Noille ihmisille onnelliset homot, gay-pridet ja erityisesti onnelliset uskovaiset homot ovat myrkkyä.
Mistä tuossa lopulta on kyse? Voiko itseinho olla niin voimakasta, että osa omasta persoonallisuudesta vapaaehtoisesti amputoidaan? Kuka tuohon ryhtyy? Kuinka suuri pitää tuskan olla, että vapaaehtoisesti ryhtyy valhetelemaan itselleen - ja mahdolliselle uudelle tulevalle heteropuolisolleen?
Pystyykö tuollainen henkilö oikeasti suhteeseen toisen sukupuolen kanssa? Varmaankin pystyy, jos on ollut bi-seksuaali. Mutta osa omasta minästä hylätään - jää ilman omaa hyväksyntää.
Jos taas täysin homo ryhtyy tuohon, niin mikä on lopputulos? Bi-seksuaalin kohdalla osa seksuaalisesta minästä amputoidaan - homon kohdalla valtaosa. Lopputulos ei voi olla terve, se ei voi tuntua hyvältä - eikä se voi olla kovinkaan kestävä.
Ajatus henkisestä amputaatiosta tuntuu julmalta, kamalata ja epäinhimilliseltä. Ja kaikki uskonnon nimissä. Rakkautta? Jos jonkun jumala tuollaista vaatii, niin ahterista ovat tuollaisen jumalan arvot. Kuulostaa enemmän kiduttavalta paholaiselta kuin joltain rakastavalta hahmolta.
Mitäpä sitten kun "eheytetty" ei luonnolleen mitään voi? Kun amputaatio lopulta pettää? Kun oma persoona yrittää mielenterveyden pelastamiseksi kaivautua taas esiin? Mitä silloin tehdään?
Rukoillaan? Harrastetaan anonyymiä seksiä? Katsellaan pornokuvia, tai runkataan mielikuvien kanssa? Tai naidaan sitä heteropuolisoa, mutta kuvitellaan mielessä siinä olevan toinen henkilö? Eli petetään itseä ja sitä heteropuolisoa? Ensin petetään näyttelemällä heteroa. Sitten petetään itseä uskottelemalla, että voi olla hetero. Sitten petetään ympäristöä, että heterous muka pysyisi. Petosta petoksen jälkeen...
Kuvittelen, että on aikamoinen romahdus tulla alas heterorakennelmasta, jos oma identiteetti kuitenkin on homoseksuaalinen. Tai homoemotionaalinen (sana, joka homoutta ehkä paremmin kuvaa). Ehkä tuo romahdus on se, miksi eheyttäjät ja sen uhrit ovat niinkin innokkaita julistamaan asiaansa. Keino pitää itsensä - tai ainakin julkisivu - edes jotenkin pystyssä.
Valehtelun (itselle ja muille) keinovalikoimaan kuuluu myös homojen ja homoelämäntyylin mollaaminen: liikaa seksiä, liikaa irtosuhteita, kestävät suhteet harvinaisia jne. Jos oma heterous olisi vahvaa, niin ei kai muiden elämäntavalla olisi mitään väliä? Tuolla mustamaalaamisella todellisuudessa "eheytetyt" vain todistavat itselleen, että pois amputoidussa homoelämässä kaikki on niin pahaa, että siitä on parempikin pysyä erossa. Noille ihmisille onnelliset homot, gay-pridet ja erityisesti onnelliset uskovaiset homot ovat myrkkyä.