Homo on homo, vaikka sen kuinka peittäisi

Ilmiönä "Itsensä kieltävät - ns. 'eheytyneet' - homot".

Mistä tuossa lopulta on kyse? Voiko itseinho olla niin voimakasta, että osa omasta persoonallisuudesta vapaaehtoisesti amputoidaan? Kuka tuohon ryhtyy? Kuinka suuri pitää tuskan olla, että vapaaehtoisesti ryhtyy valhetelemaan itselleen - ja mahdolliselle uudelle tulevalle heteropuolisolleen?

Pystyykö tuollainen henkilö oikeasti suhteeseen toisen sukupuolen kanssa? Varmaankin pystyy, jos on ollut bi-seksuaali. Mutta osa omasta minästä hylätään - jää ilman omaa hyväksyntää.

Jos taas täysin homo ryhtyy tuohon, niin mikä on lopputulos? Bi-seksuaalin kohdalla osa seksuaalisesta minästä amputoidaan - homon kohdalla valtaosa. Lopputulos ei voi olla terve, se ei voi tuntua hyvältä - eikä se voi olla kovinkaan kestävä.

Ajatus henkisestä amputaatiosta tuntuu julmalta, kamalata ja epäinhimilliseltä. Ja kaikki uskonnon nimissä. Rakkautta? Jos jonkun jumala tuollaista vaatii, niin ahterista ovat tuollaisen jumalan arvot. Kuulostaa enemmän kiduttavalta paholaiselta kuin joltain rakastavalta hahmolta.

Mitäpä sitten kun "eheytetty" ei luonnolleen mitään voi? Kun amputaatio lopulta pettää? Kun oma persoona yrittää mielenterveyden pelastamiseksi kaivautua taas esiin? Mitä silloin tehdään?

Rukoillaan? Harrastetaan anonyymiä seksiä? Katsellaan pornokuvia, tai runkataan mielikuvien kanssa? Tai naidaan sitä heteropuolisoa, mutta kuvitellaan mielessä siinä olevan toinen henkilö? Eli petetään itseä ja sitä heteropuolisoa? Ensin petetään näyttelemällä heteroa. Sitten petetään itseä uskottelemalla, että voi olla hetero. Sitten petetään ympäristöä, että heterous muka pysyisi. Petosta petoksen jälkeen...

Kuvittelen, että on aikamoinen romahdus tulla alas heterorakennelmasta, jos oma identiteetti kuitenkin on homoseksuaalinen. Tai homoemotionaalinen (sana, joka homoutta ehkä paremmin kuvaa). Ehkä tuo romahdus on se, miksi eheyttäjät ja sen uhrit ovat niinkin innokkaita julistamaan asiaansa. Keino pitää itsensä - tai ainakin julkisivu - edes jotenkin pystyssä.

Valehtelun (itselle ja muille) keinovalikoimaan kuuluu myös homojen ja homoelämäntyylin mollaaminen: liikaa seksiä, liikaa irtosuhteita, kestävät suhteet harvinaisia jne. Jos oma heterous olisi vahvaa, niin ei kai muiden elämäntavalla olisi mitään väliä? Tuolla mustamaalaamisella todellisuudessa "eheytetyt" vain todistavat itselleen, että pois amputoidussa homoelämässä kaikki on niin pahaa, että siitä on parempikin pysyä erossa. Noille ihmisille onnelliset homot, gay-pridet ja erityisesti onnelliset uskovaiset homot ovat myrkkyä.

Ei tuo ole muuta kuin " en ole sellainen" ja itselleen vakuuttelua - itsetehostusta.

" Mä en oo hintti, vaikka mua kiinnostaa chattailla homojen kanssa "- tyyliin.

" Mä en ole homo, vaik käyn homokapakassa ".

" en ole homo, vaikka tirkistelen miehiä suihkussa yleisessä saunassa, kuntosalilla "

Puhumattakaan näistä jenkkien eufemismeista, jotka ovat levinneet ainakin ranskalasten pariin:

"men who have sex with men" on ihan yhtä homo kuin kuka tahansa muukin, ja niin on myös "les hommes qui ont des rapports sexuels avec des hommes" (lyhennettynä HSH). Homoja ne on. :D

Ylipäätään; jos tuntee tarvetta "korjata" "suuntautumistaan"; ei tainnut alukaan hiihtänyt "oikeilla laduilla". -Miten hukassa sitä voikaan olla..? -same goes for those who suddenly notice that they are gay. Eikö tuon pitäisi olla ihan "pers' tuntuma" mitä on, vähän niinkuin niin kuin "vasen ja oikea"? Koskaan ollut "kaapissa" ja voi edes kuvitella miltä "se" tuntuu..kun pelkää itsessään jotain niin perustavaa laatuista. -Same goes for "straight acting"- "heteromainen", mantra joka kertoo kaiken olevan "kohdillaan"?

Pussy ja Cock ei nyt niin samanlaisia ole että eroa huomaisi?

Jotkut tahtovat taivaaseen niin kovasti, että luovat itselleen maanpäällisen, psykologisen helvetin. Ahdistusta repressoidaan suuntaamalla sitä muihin ihmisiin, jotka pystyvät hyväksymään itsensä seksuaalisuuksineen kaikkineen.

Toivon mukaan he eivät vie omaa henkilökohtaista helvettiään iankaikkisuuteen.

Se olisi mielestäni melko ironista.

Vielä enemmän toivon, että he eivät levittäisi maanpäällistä helvettiään kanssaihmisiinsä höpöttämällä Jeesuksesta poikaystävänään (vert. nunnien asema Kristuksen morsiamina).

Jos ihminen haluaa kiduttaa itseään, kaikin mokomin, mutta joku tolkku pitäisi olla omien älyttömyyksien mainostamisessa oman seksuaalisuutensa ja uskonnon välisissä ristiriidoissa kamppaileville lähimmäisille.

Mutta jospa homoyhteisö sulkee silmänsä ja korvansa ja ovensa näiltä sekaisinolevilta, jotka yrittävät täällä selittää miten ihanaa usko on ja olen kääntynyt (tai ainakin kääntymässä), niin sillä kai lähinnä varmistamme sen, että he varmasti päätyvät "vastakkaiseen leiriin".

Ihan sama minulle, mitä kukin edustaa, mutta tavallaan saattaa noiden kaikkein äänekkäimpien mukana mennä hiljaisempiakin, joilla "olisi vielä toivoa" hyväksyä homoutensa.

Ja ei, en pidä leiriajattelusta laisinkaan, mutta fakta nyt vaan on, että ryhmää ei voi olla, jos ei ole myös niitä, jotka eivät siihen kuulu.

Olet erittäin oikeassa, mopsi22. Omassa puheenvuorossani ajattelin lähinnä niitä toivottomia tapauksia, jotka ovat jo tiensä valinneet ja sementoineet ja haluavat lisää saman polun tallaajia. Uskonnollisuus (ainakaan tuollainen versio) ei sentään liene synnynnäistä, vaan ihmisen syystä tai toisesta tekemä oma päätös.

Ja noiden tyyppien kohdalla jaan mielipiteesi kyllä täysin :)