SK: Homous vs. lestadiolaisuus
Uusimman Suomen Kuvalehden (50/07) kansijuttuna on "Kiellä uskosi tai kiellä itsesi - homous ei ole syntiä, mutta sen toteuttaminen on, sanovat lestadiolaiset. 22-vuotias helsinkiläismies joutui tekemään vaikean valinnan: yhteisö vai rakkaus?"
Sisäsivuilta löytyy peräti kahdeksan sivuinen artikkeli aiheesta. En ole vielä ehtinyt tutustua tarkemmin, kun pitää sulatella lounaalla nautittuja tuopposia ja odotella kohta alkavia pikkujouluja. Äkkiseltään selattuna asiallisen tuntuinen artikkeli joskaan ei tarjonne mitään uutta.
Kiitos vinkistä. En yleensä lue Suomen Kuvalehteä, koska lehti on mielestäni varsin kuivakantylsä, mutta tuo juttu täytyy kyllä lukea..
Yhteisö vai rakkaus? On se vaan julmaa laittaa ihminen tuollaisen valinnan eteen.
hyvä vaan, jos tuollaisesta ihminen selviää niin ei varmaan oo mitään mistä ei enään selviäisi.
Pohdin sitä, miksi SK ottaa näin vahvasti asian esille, peräti kansijutussa. SK on ollut merkittävän vaitonainen vaikkapa parisuhdelain käsittelyn yhteydessä. Oma arvioni on, että lehti haluaa nyt tehdä uskontopolitiikkaa ja pakottaa VL:t aikaisempaa avoimempaan keskusteluun, eli nosti kissan pöydälle. VL:n jyrkkä suhde homouteen on riittävän vahva keskustelun liipaisin, olettaisin.
Keskustelu alkoi heti.
Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Kristinusko > Lestadiolaisuus > Vanhoillislestadiolaisuus
Ketjun avausotsikko: "Vl-homomiehestä"
En tiedä onko SK:lla nyt mitään erityistä syytä pakottaa juuri vanhoillislestadiolaisia keskusteluun. Siihen ymmärtääkseni kelpaa mikä tahansa taho, joka täyttää eräitä kriteerejä. Tässä ihan peruskriteeri on varmaan riittävä kontrasti, mikä syntyy juuri vanhoillislestadiolaisuuden ja homoseksuaalisuuden välillä. Aihe on herkullinen, koska se saa vanhoilliset kyllä kiemurtelemaan, kuten on nähtävissä siitä keskustelusta, johon JuhaniV edellä viittasi.
Itse lestadiolaisuutta varsin hyvin tuntevana en usko mihinkään virallisen suunnan aikaisempaa suurempaan avoimuuteen, mutta yksittäisten ihmisten mieliä on jo muokattu viime vuosina hyvin tehokkaasti. Tämä näkyy varsin monissa homomyönteisissä tai ainakin -neutraaleissa kannanotoissa.
Seurataan tilannetta!
Gaygfin, mielestäni jotain epätavallista tuossa noin näyttävässä esillepanossa SK:n linjaa pitkään seuranneena kuitenkin on. En ole keksinyt syytä. Kysyn sitä seuraavaksi jutun kirjoittajalta. Saas nähdä tuleeko kommenttia. VL:t ovat varmasti hänen sähköpostilaatikkonsa jo täyttäneet.
Onko mielestäsi mahdollista, että seuraus koko jutusta on lopulta vain vanhoillisten kiemurtelu aikansa ja asia jää siellä silleen? He saavat vahvistusta ajatukselleen, että "vääräuskoiset" tai maallistuneet tai mikä on oikea käsite, ovat edelleen vain "pain in the ass", eli kiusankappaleita?
Suomenmaassa on toki monia muitakin tahoja - vielä helpommin provosoituvia, joista saisi herkullisempia juttuja. Tosin - SK:n linjahan on keskusteleva ja maltillinen. En tosiaan tiedä...
Sanoit: "....En tosiaan tiedä..."
En tiedä minäkään miksi SK otti aiheen kansikuvaan. Se on kuitenkin aika 'sytyttävä' aihe. Vastakkain kaksi tunteita herättävää aihetta uskonto ja seksuaalisuus vastakkain punottuna inhimilliseen tarinaan. Katsoin noita muita aiheita jota lehdessä oli enkä löytänyt muuta yhtä huomiota herättävää aihetta niistä. Siksi kai se on myös otettu kansikuvan aiheeksi. SK:lla on tapana aika ajoin käsitellä tämän kaltaisia aiheita ja tämä sopi juuri nyt tähän lehteen.
Tietenkin asia koskettaa ihmisiä eri tavalla. Jotkut kiivaammin toiset maltillisemmin. Kansikuvan otsikko oli kuitenkin provosoivampi kun itse artikkeli. Reaktio riippuu paljolti siitä miten lähelta aihe koskettaa lukijaa.
Me ihmiset jaamme herkästi toisemme vuohiin ja lampaisiin hyvin hepposin perustein. Peruste löytyy ihan omien mieltymystemme ja vastenmielisyyksiemme piirista. Näinhän se on mutta surullista että me sen niin harvoin myönnämme.
Sain oitis SK:n toimittajalta palautetta. Hän on sitä mieltä, että lehdellä ei mitään erityistä linjaa ole näissä kysymyksissä. Monimutkaisen luomisprosessin seurauksena erilaisia juttuja sitten päätyy lehteen. Vastaus oli mielestäni erittäin PC.
Muistelen vuosia sitten Hesarin toimittajalle huomautelleeni jostain vastaavasta ja kysyin josko toimittaja uskaltaisi kirjoittaa juttua, joka poikkeaa lehden linjasta. Silloinkin vastaus noudatteli samaa tyyliä ja sävyä kuin SK:n toimittajalta juuri nyt tuli.
Toimittajat ovat ilmeisesti hyvin kouliintuneet vastailemaan kaiken maailman marisijoille. ;-)
Uudessa Kirkko ja Kaupunki -lehdessä on aukeaman juttu lestadiolaisuudesta ja homoudesta "Pahinta on elää kaapissa".
Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Tuomas sanoo: "Koen, etten minä voi heteroksi muuttua. Mutta Jumala voi silti johdattaa minut avioliittoon." "Jokaisella on ristinsä kannettavana, ja minulla on tämä."
Oulun Setan puheenjohtaja Liisa Kunnari on myös lähtöisin vanhoillislestadiolaisesta kodista. Hänen mielestään "pahinta olisi hankkia kulissiavioliitto ja vetää jotain roolia koko ikänsä. Se olisi väärin myös puolisoa kohtaan, koska silloin häntä käytettäisiin välineenä." Hän ei usko, että fyysisen rakkauden kieltäminen tekisi hänet paremmaksi ihmiseksi.
Juttu on myös verkossa osoitteessa
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=7970&deptid=127&languageid=3&NEWS=1"Koen, etten minä voi heteroksi muuttua. Mutta Jumala voi silti johdattaa minut avioliittoon."
Uskomushan se tuokin on - tosin, ristinsä on todellakin jokaisella kannettavanaan. Mikäli näiden eri uskontokuntien "keskeisiin sanomiin" on luottamista,
ei ihmisen elämä sinällään ole kuin johdatusta paikasta ja tapahtumasta toiseen. Jenkkityyliin, hyvässä ja pahassa - aina on "korkeimman tahto" mukana.
Tuo lainaamani väite osoittaa (mielestäni) vain suunnatonta sokeutta tai liiallista luottamusta. Entäs sitten, kun ne puolisoehdokkaat, joiden luo on
"saatettu johdattaa", eivät kelpaakaan tälle Tuomakselle. (Tuomashan nimenä jo liitetään epäilijöihin isossa kirjassa...) Johdatustako sekin sitten on,
että ahdistuu epäonnistuneessa, rakkaudettomassa liitossa - riitojen ja jäätävyyden keskellä?
Missä on näiden ihmisten kyky kyseenalaistaa asioita? Lammasmaisesti seurataan vain johdatusta, eikä omille tekemisille ja tavoitteille anneta
juurikaan painoarvoa.
Mieleen palautuu vanhan äitini sanat hänen nuoruudestaan kolmekymmentäluvun alkupuolelta, hänen ostettuaan ensimmäisestä työstä saadusta
palkastaan kesämekon ja "viritelleen" siitä hihattoman mallin. Hänen äitinsä (mummoni) - hartaana lestaadiolaisena - oli todennut, että paljasta
pintaa (käsivarret) ei saa näyttää liikaa. Äitini oli silloin parikymppisenä todennut: " Mikä se sellainen jumala on, joka ihmisen omaksi kuvakseen on
luonut, mutta ei anna kauneuttaan näyttää?" (Tarinaa on hieman lyhennetty, pointti kuitenkin tuossa ahdasmielisyydessä).
Lapsuudenkodissani ei ole uskonto ollut koskaan missään merkittävässä roolissa - eikä äitini halunnut edes 90-vuotispäivilleen "pappia kahvia juomaan".
Äidiltäni minäkin opin kyseenalaistamaan asioita...
arkadas, mistä tiedät ettei tämä Tuomas ole kyseenalaistanut ja siten päätynyt nykyiseen ratkaisuunsa? Koska kyseenalaistamisella pitäisi päätyä samaan (oikeaan) ratkaisuun kuin sinä?
Dragon-85... touche;) - tosin en tarkoittanut kommentillani sitä, että olisin oikeassa - kukapa sen tietää kuka on oikeassa, kuka väärässä.
Olen itse vain tyytyväinen omaan tilanteeseeni. Ja mitä vanhaan äitiini tulee, hänelläkään tunnu olevan hirveämmin hinkua vanhoilla päivillään
"mustakaapujen" kanssa tekemisiin ;)
