Ystäviä etsimässä

Edellinen
Olen seuraillut palstaa ja huomannut että meitä itseään etsiviä bi tai l-naisia tuntuu olevan täällä jonkin verran. Siis sellaista itsetutkistelua ja pohdintaa on useassa keskustelussa, epävarmuuttaa, ollako vai eikö olla :)
Olen itsekin tässä samassa tilanteessa ja vaikka muuten ihan suht rohkea naisihminen olen, niin on tuntunut todella vaikealta löytää ihan oikeaa seuraa ja kavereita, lesbo ja bi-naisia, joiden kanssa keskustella ja viettää aikaa.
Osallistuin moniin Priden tapahtumiin mutta ehkä minulta sitten kuitenkin puuttui se lopullinen rohkeus vain käydä juttelemassa ihmisten kanssa, etenkin kun useimmat tuntuivat olevan Pridessa liikkeellä pareittain tai perheen kanssa.

Elikkäs nyt sitten ajattelin josko täältä löytyisi samanhenkistä seuraa, kun tuntuu siltä että tämän saman ongelman parissa meitä pähkäilee monta :) Eli hei ja haloo te kaikki itseään etsivät ja tottakai kaikki muutkin jo identiteettinsä itselleen selvittäneet bi ja lesbonaiset, vaihdellaan täällä ajatuksia ja katsotaan jos saataisin samanhekinen kaveriporukka kasaan. Minulle voi laittaa postia myös, nimimerkin takaa löytyy mailiosoite.

Ajattelin myös että mehän voisimme pitää me 'newbies' naiset oman tapaamisemme täällä jossain pääkaupunkiseudulla, mennä vaikka puistopiknikille ja sitten vaikka jatkoille johonkin mukavaan paikkaan, mihin ei ole rohkeus vielä yksin riittänyt ;)

Aurinkoista kesää kaikille ihanaisille!
Lissu
Minäkin toivoisin samaa asiaa. On minulla ystäviä mutta ei se ole sama asia heidän kanssaan ei voi käydä tiettyjä keskusteluja esim vaikka kaupungilla tiirailla tyttöjä sun muuta niin olisi todella mukavaa jos löytyisi joku bi/lesbo tyttö/tyttöjä
Mä voisin osallistua tähän keskusteluun (ja vaikka puistonpenkillä istuskeluun) myös! En itsekään ole mikään hissukka tai kauhean ujo ihmisten kanssa, mutta käsittämättömän vaikeaa on löytää "samanhenkistä" seuraa. Oikeastaan melkein kaikki tutuistani ovat heteroita,eikä sillä että heissä mitään vikaa olisi, mutta ihan kiva olisis jos löytyisi myös bi ja lesbotuttavia. Täälläkin tosiaan moni tuntuu miettivän että olis kiva tutustua, mutta on se jotenkin hemmetin vaikeeta ottaa ja laittaa sähköpostia että moi, mitäs jos tavattas :D vaikka miksi ei niinkin voisi tehdä..
Olen samaa mieltä. On hirmuisen vaikeeta löytää uusia lesbo-kavereita, koska kaikissa bileissa ihmiset on omissa porukoissaan ja lisäksi kaikki tuntemani lesbot seurustelevat ja ovat koti-ihmisiä jotka käyvät ulkona harvemmin. Yksin en uskalla bileisiin lähteä :)
Lisäksi olen huomannut että naisille on muutenkin paljon vähemmän toimintaa, baareja ym. kuin miehille.
Tietenkin seuraa voi löytää muualtakin kuin bileistä! Urheilujutut on kuulemma hyvä keino löytää samanhenkisiä kavereita!!
minä myös mukana! olisi tosi kiva tutustua muihin lesbo/bissetyttöihin -kahville, kävelylle, piknikille tai mihin vaan hengaamaan. Enkä minäkään tykkää yksin baareissa käydä joten mikäs sen mukavampaa jos täältä vaikka löytyisi samanhenkistä seuraa ;) ja helsingissä asustelen..
itsellä ei yhtään lesboa kaverina,enkä itsekkään ole täysin lesbo tai täysin hetero :D mutta enivei, olis se kiva vähän samanhenkistä porukkaa tavata,siis täällä tampereen suunnalla. joten missä miittinki ,mitä...?
Helsingissä asuvat voisivat kokoontua jossain, eikö?! Vaikka kahville jonnekin??
Teenkin nyt samantien sitten ehdotuksen Helsinki-miitille!

Miten ois jo vaikka ens viikonloppuna? Vois esim nähdä joskus kuuden tai seiskan pintaan, mennä kahville ja/tai sään salliessa puistoon ja halukkaat ja kykenevät vois sitten mahdollisesti vielä jatkaa yöelämään.

Mulle käy lauantai, mutta koska niin monilla on lauantaisin jotain viristystä niin toki joku sunnuntaichillailu sopii myös. Tosin sillon ainakin mun kohdallani toi yöelämään jatkaminen ei oo enää vaihtoehto.

Mielipiteitä?!? Ketkä messissä? :D
mä olisin kyllä messissä, mut ens lauantaina en oo paikalla. sunnuntaina voiskin onnistua vaik kahvittelu tmv.
No sissos. Mulle ei lauantai millään passaa, olen tuolla itänaapurissa piipahtamassa, mutta jos sunnuntain kahvittelu menee tarpeeksi myöhäksi(eli ette ole menossa heti puolenpäivän jälkeen) niin voisin tulla mukaan.
Minulle käy molemmat päivät joten olen mukana jos päätämme jotain tehdä kumpana päivänä tahansa.
Minä myäs :D

Juuri rekistöröidyin tänne ja huh mitä säätämistä sekin oli.. Tietokonenero ;) Mutta "samanhenkiset" kaverit olisi aivan loistava juttu.. Koetataan saada päivä ja paikka sovituksi joka käy mahdollisimman monelle ja toki minä olen valmis lähtemään ihan pikkupikku joukolla istuskelemaan.
jos mukaan huolitte niin mä voisin kyllä ehdottomasti tulla mukaan!!
Sunnuntai iltapäivä sopii mulle ainakin ihan hyvin. Jos on nätti sää, niin johonkin puistoon voisi kyllä mennä istuskelemaan!
Minun puolestani kaikki ovat tervetulleita, jos vaan saamme jotain aikaiseksi
Sunnuntai taitaisi ainakin tällä hetkellä saavan hitusen enemmän kannatusta. Nähdäänpä sitten silloin siis niin mahdollisimman moni pääsee verkostoitumaan lajitovereidensa kanssa :D

Vaikka klockan 16... ? Vastalauseita? Varmasti voi myöhemminkin seuraan liittyä.

Toivotaan tosiaankin sunnuntaille aurinkoista puistoilmaa! Tavata voitais vaikkapa Lasipalatsin edessä, siitä on kuitenkin kävelyetäisyys moniin puistoihin (Vanhan kirkon puisto, Töölönlahti... mikseipä kaisaniemi ja espakin) ja toisaalta paljon kahviloita lähistöllä, jos sää on sietämätön.
Minulle tuo 16 lasipalatsin edessä passaa ihan hyvin... Ihan uteliaisuudesta minkäs ikäistä porukkaa mukaan on tulossa?
Aika ja paikka sopivat hyvin. Missä kulmalla tavataan? Siinä Javan- vai entisen aamuteeveen kulmalla? Mistähän me kaikki toisemme tunnistetaan?!
Hauskaa kyllä kokoontua ja päästä tutustumaan uusiin ihmisiin!
Mitäs jos tavattais siin entisen aamu-tv:n kulmalla. Ja laitetaanko joku tunnusmerkki vai ilmestytäänkö vaan paikalle ja yritetään tunnistaa toisemme?
Voi olla että mä en ihan klo 16 ehdi tulla, en kuolemaksikaan muista milloin meidän laiva on takas täällä ja pakko käydä nakkaamassa koirat kotiin ennen kuin voi lähteä könyämään minnekään ;)

Mutta jos te menette nyt ja otetaan sitten joku toinen kerta uusiksi, koska en viiti haravoida jokaista stadin puistoa ja kahvilaa, että minne menitte XD
mä oon flunssassa ja on nyt pakko jättää tapaaminen väliin. Toivottavasti myöhemmin voidaan ottaa uusiks!
voi harmi! paranemisia!

muttamutta me muut nähdään toivon mukaan parin tunnin päästä aamu-tv:n kulmalla :)
Voi ei, harmikseni huomasin just et teillä on ollut eilen joku get-together! Miten meni? Olen messissä, jos olette vielä treffaamassa uudelleen...
minäkään en harmillisesti päässyt tapaamiseen, reissuni venähti vähän kaavailtua pidemmäksi. Mutta uutta yritystä kehiin jos jotakuta vielä kiinnostaa uusi tapaaminen!
Kyllähän sitä on aina kiva tavata uusia ihmisiä, joten jos vaan joku järjestää tai sovitaan niin, oon taas mukana.
Oliko teillä puhetta uuden tapaamisen ajankohdasta? Mä olen taas ensi viikonlopun kiertämässä eestin ja latvian perämetsiä, mutta viikollakin joku tapaamisen tynkä kävisi :)
Ei sovittu mitään tarkkaa aikaa seuraavalle tapaamiselle, joten ehdotuksia vaan kehiin ja katsotaan jos saatais aikaseksi toinen tapaaminen. Itselle sopii myös viikolla tapaamiset puoli viiden jälkeen.
miten tapaaminen meni? oliko teitä paljon? harmitti kun en päässyt, mutta tuli pe ja la hilluttua sen verran paljon, että flunssa paheni sunnuntaina suuremmaksi kun olisin toivonut ja päätin sitten levätä. Auttoi se jotenkin, vaikka vieläkin aivastuttaa ja kurkkua kuivaa!
Jos uutta tapaamista ollaan kaavailemassa niin voisin kyllä tulla mukaan. Ensi vkloppu ei sovi, mutta viikolla iltaisin sopii ainakin minulle.
neljä tuli paikalle ja nautittiin auringosta puistossa. uudet tapaamiset kiinnostaa, mutta itselläni tässä lähiaikoina varsinkin arkisin aika paljon kiireitä. kaikki miittiehdotukset kuitenkin huomioidaan.
HEI!
Tuo otsikko YSTÄVIÄ ETSIMÄSSÄ onkin ihan sopiva vaikka tämä viestiketju ei ihan meidän ajatuksiimme sovikkaan.
Eli meitä olisi täällä susirajan takana Pohjois-Karjalassa pariskunta, jotka haluaisimme tutustua reippaisiin naisihmisiin esimerkiksi patikointi- ym. rauhallisen ajanvieton merkeissä. Eli emme hae niinkään mitään bileseuraa (emme oikein harrasta) vaan ystäviä ihan tavallisen oleilun, ajanvieton ja mitä nyt yleensä ystävien kanssa -puuhastelun tiimoilta.
Itse tykkäämme mm. liikkua luonnossa (vaellus, suunnistus, sienestys...), harrastamme myös ns. penkkiurheilua katsomon puolella. Toinen meistä (en siis minä) kyllä urheilee itsekin, harrastaa pitkän matkan juoksua. Yhdessä kyllä pelaamme mm. sulkapalloa ja suunnistelemme.
Olisi mukavaa löytää samanhenkistä seuraa, jonka kanssa voisi esim. lähteä vaellukselle jonnekin korpeen muutamaksi päiväksi, istua iltaa muuten vaan jne.
Olemme siis kaksi tavallista "aikuista" naisihmistä, iältämme siis ja muutenkin jalat maassa -ihmisiä.
Profiilistani löytyy sähköpostiosoite, johon toivomme yhteydenottoja.
Onko kellään mitään tekemistä perjantaina? olis kiva mennä jonnekin istuskelemaan... ilmoitelkaa!
minäkin olisin kamalan mielelläni mukana näissä miiteissä..=)

muutettiin emännän kanssa muutama kuukausi sitten vantaan puolelle, eli aika kauas sieltä keski-suomesta, mistä ollaan lähtöisin..joten ei oikeen ole kavereita juurikaan siunaantunut..harmittaa, ku nyt ois ihana ilma olla ulkona ja tavata ihmisiä, mutta kaikki tuntuu olevan karanneet jonnekin..itse viel työttömänä, ja kun kihlattu duunissa, ni aika yksinäistä on kesä ollut...vaikka en valita, saanut tehdä piiiitkiä lenkkejä koiran kanssa, mut sekään raasu ei jaksa, ku on niin kuuma..

mutta naiset, mikäli jotain miittejä yms. on suunnitteilla, niin tulisin kyllä mielelläni mukaan...olisi tosi hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja saada toivottavasti hyviä ystäviä myös täältä suunnalta, kun kaikki ystävät jäivät kotiseudulle..

kaunista kesää kaikille =)

-tuulikello-
Löytyiskö tampereen suunnalta vielä kiinnostusta tapaamiseen? ite oon ainoo ei-täysin-hetero kaveriporukassani ja olis kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin :D
Hei joo! Kävittekö sitten kesällä kaffella/piknikillä? Kiinnostaisko ottaa uusiks näin talvella? Riippuen porukan aikuisuusasteesta voisi lähteä viinilasilliselle tai vaikka pulkkamäkeen :)

Itse olen 21-vuotias stadilainen rokista tykkäilevä bi-/lepakkotyttönen, kovin kokematon näissä asioissa, yhtä naista olen tapaillut vähän huonolla menestyksellä :D Olen tunkenut kaikkiin mahdollisiin naistenbileisiin ja kauhean hyvän vastaanoton tunnen saaneeni, olen kai sitten sen verran äijä ettei kukaan ole kyseenalaistanut tai veikannut heteroksi. Mutta toisia vasta itsensä löytäneitä olis kiva tavata ja jakaa kokemuksia :)

Eli saiskos jotain miittiä aikaan? Pääkaupunkiseudulle mielellään, mutta junallahan pääsee kätevästi esmes Tampereelle että sekin kävis :)
Hei,

en ole homoseksuaalisessa maailmassa enää ihan uusi, mutta ei mulle DTMstä ole toistaiseksi henkistä kotia löytynyt, joten kyllä elämääni hyvin mahtuisi pari lesbokaveria. Pulkkamäkikeikka kuulostaa kivalta (siinä ei muuten mene aikuisuuden raja!) mutta lumet on vähissä. :) Odotetaanko hetki, jos muitakin halukkaita ilmoittautuisi? Vaihtoehtona heitän sulle/teille Rautatientorin luistinradan. Tai toki muutkin käy. Aktiviteetit helpottaa tutustumista, vai mitä?

Haa, kiva idea - tätä kaipasin!

Vera
Vera, kiva että vastasit! :)

Odotellaan ihmeessä että saatais muitakin mukaan, tossa kevättalvella olis varsin jees jos pääsis tosiaan jotain puuhastelemaan, lautapelit ja kokkailu ois tietysti myös mahdollisuuksia :) Jotain mukavaa ja lepposaa puuhastelua niin siinä ihan huomaamattaan rentoutuu ja tutustuu. Ja luistinrata ois todella jees! Saat sitten naureskella kun meikäläinen kaatuu turvalleen noin sata kertaa :D
Heippa! Olen 19-vuotias helsinkiläis tyttö ja olisin kiinnostunut jonkin näköisestä tapaamisesta. Olen vasta äskettäin tiedostanut seksuaalisuuteni joten olisi todella kiva tavata muita homoseksuaaleja. Luistimia en omista, mutta kaippa minä sellaisetkin voisin jostain lainata!
Jee, meitähän on jo kolme :) Tällähän pärjätään jo ihan mainiosti vaikkei lisäjoukot olis pahitteeks.

En omista luistimia muuten minäkään, mutta ainahan sellaiset voi lainata, tai voidaan lähteä keilaamaan tms. Pyritäänkö saamaan miitti aikaiseksi tammikuun aikana vai joustetaanko helmikuuhun?
Heips! Muakin kiinnostaisi lähteä mukaan, jos vielä mahtuu. Luistimia en minäkään omista, mutta kaipa ne jostain saisi lainatuksi.. Tuo keilailu kuulostaisi myös hyvältä. Esim. Tammikuu kävisi ihan hyvin.
Tammikuu käy kyllä minullekkin kunhan tarkempi päivämäärä sovitaan hyvissä ajoin. Olen aivan SURKEA keilaaja, mutta se voisi silti olla ihan hupaisaa.
Heips

Mä oon kans mukana, en kylläkään luistele, mutta aina voin lähteä mukaan.
Sulna repeilee vieressä kun me muut ollaan turvallamme jäällä? :D

No mä kyllä puolustan keilausta koska kaikki muka-urheilu missä itse olen täysi tampio on todella jees, ja sisäaktiviteetit on aina varmoja vaikka taivaalta sataiskin kissoja ja koiria.

Tammikuun aikataulustani en vielä tiedä koska a) en tiedä vielä työvuoroja b) en tiedä jatkuuko pesti edes enää :D Mutta pidän teidät ajan tasalla. Kantsisko tässä vaihdella mese-osotteita tms. että yhteydenpito helpottuis?
Hei, voisin myös lähteä mukaan. Luistimia ei ole, niin keilaus sopisi paremmin.. :) Ehdottaisin esim. tammikuun vko 4?
Enhän mä sellasta tee *hymyilee* :).

En viitsi mese osotetta näin julkisesti tänne laittaa, mut saa sen viestillä jos haluaa.
Jos sovitaan joku päivä tammikuun 4. viikolle niin mä vaikka järkkään sen sit itelleni vapaaks. Keilausta ja kaakaota? :)

Laitan vaikka rekisteröityneille yhteystietoni, kun itseni tuntien olen kuitenkin sitten myöhässä / en löydä paikalle :D
Mulle ei käy tuolla viikolla tiistai, keskiviikko eikä lauantai. Muuten sopii muut päivät.
Keilaus ja kaakao kuulostais hyvältä! :) ja vko 4 myös. Mulle kävis sieltä mikä tahansa päivä.
hei, onko tässä tapaamisessa joku ikäraja? :)

... mietin et voisin ehkä tullakkin jos ei oo sillon muuta...
Ei kait sentään mitään ikärajaa kuitenkaan.

Ainakin mun puolestani ihan kaikenikäiset ovat tervetulleita! :)
Tottakai kaikki mukaan :) Ne jotka haluaa jatkaa kaljalle jatkaa sitten (kuten minä, hehee).

Audrey ehdotti mulle perjantaita että pääsee toiseltakin paikkakunnalta, oisko pe 23.1. alustavasti kaikille jees? Tai sit sunnuntai, kun lauantai ei käyny Sulnalle?
Heips,

Toi perjantai sopii mainiosti ja kyllä tuo sunnuntaikin, jos tuo perjantai ei sitten muille käy.
Mun puolesta osallistujamäärä on rajaton :D Et kaikki halukkaat mukaan. Mä oon jo ihan täpinöissä ^^
Voi kun olis kans kiva tulla mukaan! Mutta mahdollisuutta tällä hetkellä ei oo lähteä reissailemaan pennittömyyden takia:D
Olis kiva jos tampereella järkättäs samanmoinen tapaaminen niin pääsis tutustumaan uusiin ihmisiin!:D
Tampere olisikin lähellä.
Jos itsekin vaikka uskaltautuisi tapaamiseen. :3
heips :) ei tuossa pikaisesti noita viestejä lukiessani löytynyt vielä ketään jyväskylän tienoilta. itse olen tänne vasta tällä viikolla muuttanut koulun perässä ja uusia kavereita olisi kiva saada :)

EDIT
Olen siis 19-vuotias lesbotyttö, se jäi tuossa sanomatta :D
Jee! Nyt meiton jo kaks!:D Olisko muita innokkaita tapaamaan tampereella?:D
Minäkin voisin olla kiinnostunut tapaamaan ihmisiä, koska olen ihan newbie ja out seksuaalivähemmistöporukoissa ja olisin kiinnostunut tutustumaan ihmisiin. Olen vasta rekisteröitynytkin tänne. Tampereella siis asun ja olen 23-vuotias itseäni etsivä bityttö.
Hei, olisiko muita Turun seudulla? Olen asunut täällä nyt 8 kuukautta mutta ketään en tunne, ei oikein toi baarielämä kiinnosta. Tulisin kyllä myös mielelläni muiden paikkakuntien tapaamisiin mahdollisuuksien mukaan. Ujous on heikkouteni mutta ei enää esteeni.
Päivämäärää sitten peliin... :) eli järkättäisiinkö Tamperemiitti jo nyt tammikuussa vai helmikuussa...? Miten olisi vaikka 23.1. perjantaipäivä?
Pulkkamäki ja luistelu, joita joku tuolla ehdotti, kuulostavat ihan kivalta, mutta mulla ei taida olla luistimia... :/ (eikä pulkkaa) Olisin kans tosi kiinnostunut jostain lautapeli-illasta tai ruuanlaitosta :)

Niin ja tapaamispaikka voisi olla vaikka joku rautatieasema (jos miittiin tulee porukkaa kauempaa) tai vaikka keskustori? Riippuu vähän, minne mennään. Kahvilaankin voisi mennä, jos ei pulkkailla/luistella/pelata lautapeliä heti ekalla tapaamisella.
Lautapelailu, kahvila tai kuppila voisi olla ehkä varteenotettavin vaihtoehto, noista pulkkailukeleistä kun ei näköjään aina voi olla ihan varma... :) Olisi kyllä hauska saada jonkinlainen miittinki Tampereelle!
Perjantaina 23.1. pääsisin liittymään seuraan vasta noin yhdeksän jälkeen, mutta sekin ehkä kävisi...? Vai mitenkäs teille sopisi vaikkapa torstaipäivä 29.1.?
Mulla ei ainakaan ole kalenterissa ohjelmaa tuolloin torstai 29. päivän iltana, eli käy mulle. Muilta olis vielä kiva saada vastauksia...
Jep! Perjantai olis siinä mielessä hyvä päivä että vois mennä vaikka johonki baariin siitä sitte jatkamaan jos innostusta riittää:) Mutta tuo torstaikin käy oikeen hyvin:D
Ruuanlaitto/pelailu vois olla kivaa:D
Hei hoi Helsingin miittiin tulevat!

Käviskö jos tavattais sillon perjantaina 23.1. kuudelta iltapäivällä Rautatieasemalla jollain näkyvällä paikalla? Kompassilla, lamppu-ukkeleiden alla (siis ne mitkä on VR:n mainoksissakin), juna-aikataulujen alla?

Ja jos jatkettais siitä Ruusulankadun keilahallille, oisko jees? Voisin yrittää varata radan puol seiskaks niin ehdittäis hyvin vaikka joku vähän myöhästyiskin. Keilauksen jälkeen voitais istahtaa johonkin lähikahvilaan ja halukkaat vois jatkaa iltaa tuopin äärellä? :)
Mulle käy myös tuo aika ja paikka, mikä se sitten tarkalleen ottaenkin tulee olemaan. Itse suosittelen kompassia, siihen kun menee keskelle seisomaan niin ei voi sitten ainakaan erehtyä.
Joo, minullekin sopii silloin. Tosin, (mä en nyt tiedä et onks tä ihan tyhmä kysymys) mut mikä se kompassi on, tai missä se siellä oikein on? Olis aika noloa kun mä en ikinä ilmestyisi paikalle koska olisin kykenemätön löytämään tapaamispaikkaa ja harhailisin koko illan rautatieasemalla.
Ei oo tyhmä kysymys, itsellekkin selvisi mikä kompassi on vasta viime perjantaina. Elikkä kompassi on rautatieasemalla lattiassa sijaitseva laatoista tehty kompassikuvio. Se sijaitsee metron portaiden vieressä ja siinä on mm. toisella puolella Hesburger ja toisella puolella jokin karkkikauppa, jos muistan oikein.
Ai, joo kylhän mä sit tiiän missä se on. Muuten, paljonkohan siihen keilaamiseen pitäis varata rahaa? Mä oon itte käynyt niinku ehkä kaksi kertaa keilaamassa koko elämäni aikana niin mä en oikein muista et paljon ne velottaa. Ja sielhän saat sit paikan päällä jotkut keilaamiskengät, eikös?
Haudi Helsingin keilaajat!

Mua kanssa kiinnostaisi kovasti uusien ystävien hankkiminen. Ainoa mutka matkassa on se, että pitää ensiksi yrittää saada vaihdettua työvuoro sopivaksi.. Eli pidetään peukkuja! :)
Eve, se riippuu siitä paljonko jengiä tulee paikalle. Keilahallien sivuilta löytyy ratamaksut, niissä on vähän vaihtelua, mutta jaetaan sitten osallistujamäärällä :) Ja kenkien hinnat löytyy myös.

En tajunnu että Ruusulassa olis niin ruuhkasta, sinne ei kyllä mahdu enää koska meidän pitäis ehtiä keilata ennen kahdeksaa ikärajojen takia, ja ollaan osuttu just pahimpaan sumaan. Mitäs näitä vaihtoehtoja sitten ois, Hensinginkadulla se joku urheilukeskus ja sit Kamppi tietty? Soittelen vaikka noita läpi ja tiedustelen mihinkä mahtuis.
Huom! Varasin Kallion Fun Bowlingiin kolme rataa klo 18.30-19.30, se olis siis kai 30 euroa/rata, kenkävuokra 2 euroa ja kaappi saman verran. Ilmottakaa kaikki mahd. pian, viimeistään torstaina, oletteko tulossa, että tiedän perua tuon kolmannen radan jos osanottajia ei ole tarpeeksi. Jeejee :)
Jepulis, kuudelt kompassilla. Aion itse seistä keskellä kompassia niin mut sitten ainakin löytää ;D.
Jees, en ole minäkään mieltäni muuttanut.:) Eli tulos ollaan kompassille ja Fun bowlingiin.
Pah, ei anna työt periksi, joten uusien ystävien kanssa verkostoituminen saa jäädä mun osalta toiseen kertaan.. :/
Jos Tampereella miittiä pidetään, itse pääsen parhaiten viikolla, sillä viikonloput on aika täyteen ahdettu.
Haluaisiko joku Tamperelainen (tai useampi) pistää täällä yksityisviestiä ja vaikka esitellä hieman itseään..? En varmaan uskalla aivan ventovieraiden keskelle tupsahtaa.
Minäkin voisin osallistua siihen Helsingin tapaamiseen, ei tässä muutakaan ole. Täytyy vaan toivoa ettei ole Turun juna myöhässä.
hei apua, huomasin vasta nyt tän keskustelun. Onko tampereelle toteutumassa huomenna miitti ja pääseekö siihen vielä mukaan?:D torstai 29. päiväkin sopis, olis vähän pidempi varoitusaika...
Peruin sit sen yhen radan, eiköhän me kahella pärjätä :) Huomiseen!
Joo, mulle ainakin sopii! :D mitä olis ohjelmassa, joku perus kahvilaistuskelu vaikka? Aikasemmin tais olla jotain puhetta pulkkamäestä, sekin vois olla ihan mielenkiintosta :)
Joo kyllä vain, huomenna Tampereella jonkinlainen kokoontuminen! :) Pitäisikö suunnata johonkin kahvilaan vaan istuskelemaan, vaiko sinne pulkkamäkeen? Voisi tietysti mennä johonkin kahvilaan, josta löytyy vaikkapa lautapelejä, joita pelaamalla voisi päästä yli kaikista vaivaannuttavista hiljaisista hetkistä... ;) Ei vaan, ideoita?
Joo, mennään lautapeleilemään! Miten olis vaikka cafe europa? Se olis aika keskustassa ja muutenkin ihan kiva paikka. Ketkä kaikki olis lähdössä?
Heii Tampere, se olis siis tänään! Cafe Europa kuulostaa hyvältä. Tavataanko jossain ulkosalla, vaikka rautatieaseman pääoven edustalla? Klo 20.00? Tämä sopiminen jäi kyllä nyt vähän viime tinkaan, onkohan sinne edes ketään tulijoita...
Niinpä jäikin. Huomisellekaan ei oikein viittis siirtää, kun kaikki baarit on tupaten täynnä perjantaina...mä ehtisin tänään puol ysiks sinne, jos muita on lähdössä?
Mä en kerkee varmaan 8 :/ Kuinkakohan tunnistan teiät jos liityn porukkaan myöhemmin jossain? Olis kuitenki kiva tulla:D
Voi ei, en minäkään nyt kahdeksaksi kerkeä... Yhdeksän jälkeen voisin tulla. Äh.
Mut mitä jos nähdään sitten vasta ysiltä rautatieaseman pääovien edessä? Mäkin ehtisin hiukan paremmin :D
Jep, oisko sittenkin 21.30 rautatieaseman pääovien edessä? :) Nähdään siinä, eiköhän tunnisteta toisemme ku palloillaan siinä orpoina... :)
Okei, sovitaan siis että 22.00 rautatieaseman ovilla? :D Lähden nyt koneen äärestä pois, joten tuun silloin sinne ja toivon että joku muukin tulee... :)
Edellinen