Kirjoitan tarinani tänne kysyäkseni muiden ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia, mitä minun tulisi tehdä kyseisten tapahtumien suhteen; nostaako asiasta älämölö vai ei.
---
Olen ollut eräässä seurakunnassa isosena muutamia vuosia ja ollut mukanamonilla rippikoululeireillä. Kaikki meni hyvin, oli mukavaa, porukka oli mahtava ja siinä sivussa oppi paljon asioita uskosta ja elämästä. Isosporukkaa vetävä pappi oli erittäin asiantunteva, mukava ja osasi kuunnella ja ottaa ihmiset huomioon.
Kaikki muuttui, kun tulin pari vuotta sitten ulos kaapista vanhemmilleni, jotka uskovaisina ihmisinä kävivät välittömästi seuraavana päivänä kyseisen papin puheilla purkamassa ahdistustaan. Muutaman viikon kuluttua kyseinen pappi otti minuun puhelimitse yhteyttä vaatien, että minun pitäisi kertoa myös muille isosille asiasta, etteivät he ihmettelisi, miksi en enää (kyseisen papin kieltämänä) mm. käynyt muiden poikien kanssa saunassa isosten kokoontumisissa yms.
Järjestettiin siis pieni tilaisuus, johon kutsuttiin isosporuksasta kuitenkin vain ne isoset, joiden kanssa olin ollut leireillä. Tunnelma oli hyvä, kunnes pappi aloitti puheen, joka päättyi siihen, että hän käski minun kertoa muille isosille syy, miksi tämä kokoontuminen oli järjestetty. Kerroin siis olevani homoseksuaali ja odotin kuulevani muiden mietteitä asiasta välittömästi. Sen sijaan pappi kuitenkin pyysi minua poistumaan, jotta he voivat keskustella keskenään minusta ja homoudesta.
Kolmen tunnin päästä sain papilta puhelun, jossa hän vakuutteli, että asia oli otettu hyvin vastaan ja että voisin jatkaa isosporukassa turvallisin mielin. Samassa puhelussa hän myös kertoi että parin viikon kuluttua järjestettäisiin uusi kokoontuminen, jossa muut kertoisivat minulle tuntemuksiaan asian hieman hauduttua.
Viikot kuluivat ja kokoontuminen tuli. Tunnelma autossa matkalla leirikeskukseen oli outo: kukaan ei puhunut minulle mitään ja muutenkin keskinäiset keskustelut olivat lyhyitä. Lopulta saavuttuamme perille odotin saavani kaikenlaista "palautetta" tasapuolisesti kaikilta, mutta pappi järjestikin oman ilotulituksensa ja referoi negatiiviseen sävyyn mukautetusti muutama viikko sitten käydyn keskustelun eikä jättänyt epäselväksi sitä, että hän eikä kirkko ei homoseksuaalisuutta hyväksy eikä minua olisi kyseiseen isosporukkaan saati sitten leireille otettu, jos hän olisi etukäteen tiennyt homoudestani.
Kyseisen ilotulituksen jatkuessa kaikkien vanhojen isoskavereideni kuunnellessa eräs isostytöistä asettui kuitenkin puolustelemaan minua: "eikö tämä jo riitä? ei tuollaista kestä kukaan!" tämä kuitenkin lietsoi papilta vain lisää ilkeää tekstiä homoudesta, siitä, kuinka itsekäs ihminen olen ollut ja että en todellakaan ollut enää tervetullut isosten kokoontumisiin.
Tilaisuus päättyi siihen, että halusin kuulla kavereiltani henkilökohtaisesti heidän mietteitään homoudesta ja siitä, hyväksyvätkö he minut. Noista kahdenkeskisistä keskusteluista ainoastaan yksi oli sävyltään negatiivinen!
---
Tästä tapauksesta on kulunut vajaa kaksi vuotta ja olen pikkuhlijaa päässyt tapauksesta yli, vaikka olin tapauksen jälkeen henkisesti aivan rikki. Tämä ei varmaankaan olisi ollut mahdollista ilman poikaystäväni tukea tai muuttoa toiselle paikkakunnalle. Itse en tahtoisi nostaa tapahtuneesta suurta kohua, vaikkakin tiedän, että minua kohtaan tehtiin väärin enkä todellakaan toivo kenellekään muulle samanlaista kohtelua. Kyseinen pappi toimii yhä samassa seurakunnassa samoissa tehtävissä kuin ennenkin.
---
Olen ollut eräässä seurakunnassa isosena muutamia vuosia ja ollut mukanamonilla rippikoululeireillä. Kaikki meni hyvin, oli mukavaa, porukka oli mahtava ja siinä sivussa oppi paljon asioita uskosta ja elämästä. Isosporukkaa vetävä pappi oli erittäin asiantunteva, mukava ja osasi kuunnella ja ottaa ihmiset huomioon.
Kaikki muuttui, kun tulin pari vuotta sitten ulos kaapista vanhemmilleni, jotka uskovaisina ihmisinä kävivät välittömästi seuraavana päivänä kyseisen papin puheilla purkamassa ahdistustaan. Muutaman viikon kuluttua kyseinen pappi otti minuun puhelimitse yhteyttä vaatien, että minun pitäisi kertoa myös muille isosille asiasta, etteivät he ihmettelisi, miksi en enää (kyseisen papin kieltämänä) mm. käynyt muiden poikien kanssa saunassa isosten kokoontumisissa yms.
Järjestettiin siis pieni tilaisuus, johon kutsuttiin isosporuksasta kuitenkin vain ne isoset, joiden kanssa olin ollut leireillä. Tunnelma oli hyvä, kunnes pappi aloitti puheen, joka päättyi siihen, että hän käski minun kertoa muille isosille syy, miksi tämä kokoontuminen oli järjestetty. Kerroin siis olevani homoseksuaali ja odotin kuulevani muiden mietteitä asiasta välittömästi. Sen sijaan pappi kuitenkin pyysi minua poistumaan, jotta he voivat keskustella keskenään minusta ja homoudesta.
Kolmen tunnin päästä sain papilta puhelun, jossa hän vakuutteli, että asia oli otettu hyvin vastaan ja että voisin jatkaa isosporukassa turvallisin mielin. Samassa puhelussa hän myös kertoi että parin viikon kuluttua järjestettäisiin uusi kokoontuminen, jossa muut kertoisivat minulle tuntemuksiaan asian hieman hauduttua.
Viikot kuluivat ja kokoontuminen tuli. Tunnelma autossa matkalla leirikeskukseen oli outo: kukaan ei puhunut minulle mitään ja muutenkin keskinäiset keskustelut olivat lyhyitä. Lopulta saavuttuamme perille odotin saavani kaikenlaista "palautetta" tasapuolisesti kaikilta, mutta pappi järjestikin oman ilotulituksensa ja referoi negatiiviseen sävyyn mukautetusti muutama viikko sitten käydyn keskustelun eikä jättänyt epäselväksi sitä, että hän eikä kirkko ei homoseksuaalisuutta hyväksy eikä minua olisi kyseiseen isosporukkaan saati sitten leireille otettu, jos hän olisi etukäteen tiennyt homoudestani.
Kyseisen ilotulituksen jatkuessa kaikkien vanhojen isoskavereideni kuunnellessa eräs isostytöistä asettui kuitenkin puolustelemaan minua: "eikö tämä jo riitä? ei tuollaista kestä kukaan!" tämä kuitenkin lietsoi papilta vain lisää ilkeää tekstiä homoudesta, siitä, kuinka itsekäs ihminen olen ollut ja että en todellakaan ollut enää tervetullut isosten kokoontumisiin.
Tilaisuus päättyi siihen, että halusin kuulla kavereiltani henkilökohtaisesti heidän mietteitään homoudesta ja siitä, hyväksyvätkö he minut. Noista kahdenkeskisistä keskusteluista ainoastaan yksi oli sävyltään negatiivinen!
---
Tästä tapauksesta on kulunut vajaa kaksi vuotta ja olen pikkuhlijaa päässyt tapauksesta yli, vaikka olin tapauksen jälkeen henkisesti aivan rikki. Tämä ei varmaankaan olisi ollut mahdollista ilman poikaystäväni tukea tai muuttoa toiselle paikkakunnalle. Itse en tahtoisi nostaa tapahtuneesta suurta kohua, vaikkakin tiedän, että minua kohtaan tehtiin väärin enkä todellakaan toivo kenellekään muulle samanlaista kohtelua. Kyseinen pappi toimii yhä samassa seurakunnassa samoissa tehtävissä kuin ennenkin.