- 1 / 3
- JuhaniV
- 17.5.2007 22:08
Ortodoksit ovat käsitelleet homoseksuaalisuutta varsin hillitysti ja vähän. Maailma ympärillä kuitenkin kaiken aikaa muuttuu. On täysin selvää, että heidän on käytävä keskuudessaan samanlainen pohdinta kuinka vaikkapa luterilaisessa kirkossa. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa ortodoksinen aikakaus- ja kulttuurilehti Aamun Koitto (1/2007, 19.1.2007) julkaisi laajan juttukokonaisuuden otsikolla: "Homoseksuaalisuus – Vaiettu vamma vai avoimen keskustelun paikka?" Oli helppo arvata, että viimeistään nuo kirjoitukset avasivat "pullon" korkin. Pullon henki tuli ulos, eikä sitä enää takaisin saada tungetuksi. Oletettavasti ortodoksisen kirkon sisällä aiheesta on keskusteltu paljonkin tänä keväänä. Välittömästi kirjoituksien julkaisun jälkeen seurasi kipakka sanailu Suomi24-verkkosivuilla. Lopulta ylläpito sulki keskustelun. Muitakin julkisia ilmiöitä on nähty tämän asian tiimoilta. Jotkin sanomiset olisi ollut kuitenkin viisainta jättää sanomatta. Aamun Koiton lukijakunnasta minulla ei ole tarkkaa tietoa. Otaksun joukossa olevan monia, joille tällainen keskustelu voi olla tosi vaikea juttu, jopa käsittämätön.
Samassa yhteydessä ja käydyn keskustelun kannustamana, esille tuli vuonna 2006 perustettu Ortodoksinen Sateenkaariseura ( http://sateenkaariseura.wordpress.com/ ). Se on vertaisryhmätoimintaa ortodokseille ja ortodoksismielisille homoseksuaaleille. Vastaavia vertaisryhmiksi katsottavia on muitakin, esimerkkinä vaikkapa ekumeeninen Arcus-ryhmä.
Ortodoksisessa kirkossa työntekijä pohtii aivan samoja asioita, kuin vaikkapa luterilaisessa kirkossa. Verkkosivun kolumnissa Marina kirjoittaa näin:
"Olen toiminut kirkon työntekijänä useita vuosia palvellen sitä monissa eri seurakunnissa. Kaikkialla, minne olen mennyt, minusta on pidetty ja työtäni on arvostettu. En voi kuitenkaan olla miettimättä, pidettäisiinkö minusta, jos työtoverit tai seurakuntalaiset tietäisivät, kuka minä oikeasti olen. Menettäisikö työni ja sitoumukseni kirkkoon silloin arvonsa? Onko kirkossa kokemani rakkaus ehdollista rakkautta, joka toteutuu vain siinä oletuksessa, että olen hetero niin kuin kaikki muutkin?"
Ortodoksisen Sateenkaariseuran toiminta on hyvin tärkeää tuohon ryhmään kuuluville. Olen ymmärtänyt, että samalla he haluavat toimia keskustelu- ja vaikuttamiskanavana kirkkoon ja yhteiskuntaan päin. Järjestö on selkeä osapuoli ja vaikutus on suurempi kuin yksittäisten henkilöiden, ja myös turvallisempi tapa toimia kuin suoraan yksilötasolla.
Ortodoksiselle Sateenkaariseuralle toivon parhainta menestystä. Toimintanne on aitoa lähimmäisenrakkautta.
Samassa yhteydessä ja käydyn keskustelun kannustamana, esille tuli vuonna 2006 perustettu Ortodoksinen Sateenkaariseura ( http://sateenkaariseura.wordpress.com/ ). Se on vertaisryhmätoimintaa ortodokseille ja ortodoksismielisille homoseksuaaleille. Vastaavia vertaisryhmiksi katsottavia on muitakin, esimerkkinä vaikkapa ekumeeninen Arcus-ryhmä.
Ortodoksisessa kirkossa työntekijä pohtii aivan samoja asioita, kuin vaikkapa luterilaisessa kirkossa. Verkkosivun kolumnissa Marina kirjoittaa näin:
"Olen toiminut kirkon työntekijänä useita vuosia palvellen sitä monissa eri seurakunnissa. Kaikkialla, minne olen mennyt, minusta on pidetty ja työtäni on arvostettu. En voi kuitenkaan olla miettimättä, pidettäisiinkö minusta, jos työtoverit tai seurakuntalaiset tietäisivät, kuka minä oikeasti olen. Menettäisikö työni ja sitoumukseni kirkkoon silloin arvonsa? Onko kirkossa kokemani rakkaus ehdollista rakkautta, joka toteutuu vain siinä oletuksessa, että olen hetero niin kuin kaikki muutkin?"
Ortodoksisen Sateenkaariseuran toiminta on hyvin tärkeää tuohon ryhmään kuuluville. Olen ymmärtänyt, että samalla he haluavat toimia keskustelu- ja vaikuttamiskanavana kirkkoon ja yhteiskuntaan päin. Järjestö on selkeä osapuoli ja vaikutus on suurempi kuin yksittäisten henkilöiden, ja myös turvallisempi tapa toimia kuin suoraan yksilötasolla.
Ortodoksiselle Sateenkaariseuralle toivon parhainta menestystä. Toimintanne on aitoa lähimmäisenrakkautta.