Vähemmistövaltuutetun toimiala

  • 1 / 1
  • vaeltaja2006
  • 4.4.2007 7:06
Setan hallitustavoitteissa oli, että vähemmistövaltuutetun toimialaa on laajennettava niin, että siihen kuuluvat myös seksuaalisten vähemmistöjen syrjintäasiat. Saksassa aloittaa senaatin syrjinnän vastainen toimisto. Se selvittelee ja hoitaa keskitetysti syrjintätapauksia ja siirtää tarvittaessa käsittelyn muille viranomaisille. Yhden luukun periaate. Asiasta päätettiin eilen. Apua saavat seksuaalisuutensa, etnisen tausta, uskonnon tai vamman vuoksi syrjityt. Toimistossa työskentelee alkuvaiheessa viisi työntekijää. Uusi toimisto myös kouluttaa ympäri maata hallinnon viranomaisia ja antaa lausuntoja lainsäätäjille. Internettiin päästään 3-4 viikon kuluessa.

Perusongelmana on ja sälyy: syrjintätapaukset ovat vaikeita selvittää ja rangaistusseuraamusten määrittäminen on yhtä vaikeaa.
(taz)