Meksikossa kuuluisa pop-tähti ulos kaapista

Pop-yhtye RBD:n jäsen Christian Chavez (22v.) tuli ulos kaapista sen jälkeen kun hänen ja kumppaninsa häistä Kanadassa otetut valokuvat julkaistiin juorusivuilla internetissä.

Kuuluisan pop-yhtyeen jäsenen kaapista tulo on Meksikossa ensimmäinen showbusineksessa tapahtunut. Uutinen oli eilen Meksikon lehdistössä etusivun juttu. Syvästi konservatiivisessa, katolisessa maassa tapahtuma on aiheuttanut melkoisen hämmennyksen.

------

Kävimme 80-luvun puolivälissä Meksikossa. Sisareni asui silloin Mexico Cityssä komean miehensä kanssa. Sisareni totesi kaupungissa elävän paljon homoja. Pohjoismaisena blondina hän oli tottunut miesten huomioon latinalaisissa maissa. Miehensä kanssa kaupungilla liikkuessaan hän huomasi monien miesten kiinnittävän huomionsa hänen sijastaan aviopuolisoonsa. Siihen aikaan homot olivat minun mielestäni siellä varsin näkymättömissä. Gay-yöelämää varmasti oli, mutta siihen emme ehtineet mukaan.

Lähde: Reuters
Meksiko on itse asiassa aika suvaitsevainen maa. Käsittääkseni ainakin Mexico Cityssä (vasemmistopuolueen johtama btw.) homoavioliitotkin ovat mahdollisia ja arkipäivää...

Meksiko on muuten USA:n tapaan liittovaltio, joten yhden alueen päätökset eivät sido toisia.
  • 3 / 3
  • Public eye
  • 5.3.2007 2:10
Pääkaupunki Mexico City ja Coahuila, joka on yksi Meksikon pohjoisosan osavaltioista, ovat hyväksyneet samansukupuoliset rekisteröidyt parisuhteet - ei siis varsinaista avioliittoa. Myönnytyksenä vastustajille samanlainen suhteen rekisteröinti sallittiin myös heteroille...

Ja yllätys yllätys, Coahuilan katolinen piispa on ilmaissut jyrkän paheksuntansa ja tervehti osavaltion ensimmäistä homoliittoa "häpeällisenä spektaakkelina".

Katso uutinen: http://www.gay.com/news/article.html?2007/02/02/5