Merkkipäivä

Tasan vuosi sitten Engalnnissa vietettiin ensimmäisiä homohäitä. Laki tuli voimaan jo 5.12.2005, mutta sen päälle oli laskettava 15 päivän kuulutusaika.

Elton John oli vihillä jo ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Hän kertoo viettävänsä tätä merkkipäivää miehensä David Furnsihin kanssa Venetsiassa. "Mennään syömään ja ollaan kaksin".
Lisää: mm. http://www.maerkischeallgemeine.de/cms/beitrag/10840653/63539/

Zürichissä avattiin 22.12.1976 (tasan 30 vuotta sitten) Treff Hey –baari/disco. Vetäjänä oli silloin ja on edelleen nyt 60-vuotias Erwin Scheiwiller.
Erwin sanoo olevansa yhä sama Erwin, vaikka kolmekymmentä vuotta on kulunut. Paikka avattiin vuonna 1976 homojärjestö SOHin paikaksi (”Sveitsiläinen Organisaatio Homofiileille”). Diskosta tuli nopeasti kaupungin ”kuumin” ja ”villein” disko. Siellä kävivät punkkarit, rokkarit, trendisetterit laidasta laitaan.

Nykyisin paikka näyttää aika samanlaiselta. Valot ovat 70-luvulta. Täällä ei harrasteta cool-trendiä. Ei ole lasereita eikä maailman TOP-DJ-persoonia.Kuitenkin paikka on säilynyt huolimatta nopeasti vaihtuvasta baari- ja klubitarjonnasta. Erwin sanoo, että täällä korostetaan suvaitsevaisuutta. Välillä paikan pitäjällä on tunne, että tämä on sosiaalityötä. Nytkin joulun aikaan paikka on auki joka päivä. Juuri tällaisten juhlien aikaan tarvitaan paikkaa rauhoittumiseen.

(Tagesanzeiger-lehti, Sveitsi)

Nyt, kun vuosi on päättymässä, on hyvä aika muistella niitä ihmisiä ja tapahtumia, joita ei aikanaan muisteltu. Yksi kaameimmista tapahtumista oli Matthew Shepardin raaka pahoinpitely ja murha lokakuun 7. vuonna 1998. Matthew olisi täyttänyt tänä vuonna joulukuun 1. päivänä 30 vuotta.

Aaron McKinney ja Russel Henderson houkuttelivat samanikäisen Wyomingin yliopiston opiskelijan homobaarista mukaansa. He ajoivat syrjäseudulle ja pahoinpitelivät hänet tiedottomaksi. Lopuksi he sitoivat hänet roikkumaan aitaan. Matthew löydettiin 18 tuntia myöhemmin alilämpöisenä ja pahasti ruhjottuna. Hän kuoli viisi päivää myöhemmin.

Kun tieto tapauksesta levisi, järjestetiin spontaaneja hiljaisia mielenosoituksia samaan tapaan kuin Polikovskajan murhan jälkeen. New Yorkissa poliisi hajoitti väkivalloin homoihin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavan mielenosoituksen. USAssa alkoi kiihkeä keskustelu siitä, pitäisikö lakiin saada määritelmä viharikoksista. Bill Clinton yritti saada senaattiin lakimuutoksen, mutta senaatti ei hyväksynyt sellaista rangaistuksen koventamisperustetta.

Samaan aikaan oli jo käynnissä pastori Fred Phelps seurakunnan kampanja homoja vastaan. Matthewsin hautajaisissa mielenosoittajat kantoivat mm. ”Matthew menee helvettiin” –julisteita. Samoista mielensoittajista oli juttua Helsingin Sanomissa muutama päivä sitten Irakissa kuolleiden sotilaiden hautaisten yhteydessä.

Suomenkielinen Wikipedia ei tunne Shepardin tapausta. Ruotsin kielellä, saksaksi ja englanniksi se on kuvattu. Internetissä on sadoittain tapausta koskevia sivuja. esim
http://www.matthewshepard.org/site/PageServer
http://www.matthewsplace.com/

Onko teilla ollut siita TV:ssa dokumentary. Myos toinen Laramy Poject on olemassa.

Hän on niin hyvännäköinen, että 7 vuotta sitten People-lehti nosti hänet 50 kauneimman ihmisen listalle. Tässä on kuva, suurenna se niin näet paremmin:
http://www.szon.de/news/lifestyle/promi-geburtstag/200612240003.html

Tänään tämä latino-tähti Ricky Martin on 35-vuotias. Vaikka hän hikipisarahelmet otsalla saakin naiset transsiin, hän ei koskaan ole paljastanut seksuaalista suuntaustaan.

Menestyshitti oli vuonna 1999 «Livin' La Vida Loca». Lehtihaastatteluissaan hän on kaivannut rauhaa. Jopa luostari on vilahtanut yhtenä vaihtoehtona. Keikoilla auttaa jooga, ja äiti on niillä myös mukana. Äidin sanaan hän aina luottaa. Vuonna 2003 hän tunnusti myös itkevänsä.

Hän oli lahjakas jo kouluaikoina Puerto Ricossa. Hän lauloi koulun kuorossa. Vanhemmat olivat eronneet hänen ollessaan 2-vuotias, mutta isä, psykologi, on aina ollut kiinnostunut pojastaan ja tämän menestymisestä. 13-vuotiaana Ricky tuli Latino-Boygroup Menudoon. Viisi vuotta hän oli kiertueilla ryhmän kanssa.

Ensimmäinen oma levy oli ”Ricky Martin” vuodelta 1991, ja hänestä tuli nopeasti Latinalaisessa Amerikassa tähti. Menestykseen vaikutti myös hänen entinen bändikaverinsa Robi Rosa, joka oli aina keikoilla mukana. Kun alkoi tulla homo-kommentteja, Ricky sanoi, että homot haluavat hänet homoksi, heterot vakuuttavat hänen heterouttaan. Hän toivoisi rauhaa elää omaa elämäänsä.

Urheilumaailmakin on hänet löytänyt. Hänen «La Copa De La Vida» vuodelta 1998 tuli jalkapallon maailmanmestaruuskisojen hymniksi.

Ricky on osallistunut erilaiseen hyväntekeväisyystyöhön köyhyyden, prostituution ja sairauksien vaivaamien lasten puolesta. Hän on ollut mukana myös aids-hyväntekeväisyysgaaloissa.

Ranneliikkeen uudessa tapahtumakalenterissa mainostettiin eilen nelosen West Side Storya. Aluksi vähän ihmettelin: miksi juuri tuota elokuvaa. Miksi ei esim. Zeffirellin Callas-elokuvaa. Mutta jo alkumetreillä asia valkeni: West Side Storyn säveltäjä on Leonard Bernstein. Siinä on syytä kylliksi. Tapahtumakalenterin tekijällä riittää laajaa yleissivistystä.

Bernstein tuli tunnetuksi Suomessakin tv:ssä esitetyillä pedagogisilla konserteillaan. Hän oli iloinen, hyvä seuraihminen. Monille ystävilleen hän paljasti olevansa homo.

Hän syntyi 18. elokuuta 1918 Lawrencessa, Massachusettissa. Vanhemmat olivat venäläis-juutalaisia emigrantteja. Isällä oli Bostonissa kosmetiikafirma. Äiti työskenteli tehtaassa. ”Lenny” oli lapsena hintelä ja heikko, eikä koskaan osallistunut naapurin poikien koviin leikkeihin. Vasta, kun täti luovutti hänelle pianon, hän alkoi kukoistaa. Hän löysi musiikin. Lenny alkoi opiskella musiikkia. Vuonna 1937 hän tapasi orkesterinjohtaja Dimitri Mitropoulosin, joka oli homo ja kutsui usein teelle nuoria lahjakkaita miehiä. Mitropoulosilla oli suuri vaikutus hänen myöhempään kehitykseensä.

Nuori pianisti Bernstein muutti 40-luvun alussa New Yorkin Greenwich Villageen. Vuonna 1943 orkesterinjohtaja Bruno Walter oli sairastunut ja tarvittiin varamies. Leonard Bernstein sai kokeilla kykyjään. Konsertti radioitiin koko Amerikkaan. Lehtiarvostelut olivat mahtavat.

40-luvulla olivat hänen villit vuotensa. Hän oli homo, mutta koki samalla voimakkaita syyllisyyden tunteita. Hän yritti elää heterona, mutta se ei onnistunut. Hän rakastui tulisesti ystäväänsä Harvey Popperiin. mutta tämä ei vastannut tunteisiin. Kun he yhdessä kävivät Key Westissä, Harvey kertoi hänen kulkeneen baarista baariin, ja aina uusi poika kainalossa. Kerran Harvey sai odottaa autossa puolitoista tuntia, ja kun Lenny palasi, hän kertoi hurmaantuneena pojasta, joka oli imenyt hänen varpaitaan.

Lenny oli hyvännnäköinen. Ja hän itse rakastui hyvännäköisiin. Erilaisia seksijuttuja kerrotaan hänestä kymmenittäin. Vuonna 1946 hän itse kertoi vaellusvuotensa olevan ohitse. Hän meni naimisiin 1951, ja avioliitosta on kolme lasta. Puoliso oli alun perin pianisti, mutta luopui soittamisesta miehensä hyväksi. Hän kuoli 1978 syöpään. Avioliitto ei ollut helppo. Jo ensimmäisen raskauden aikana vaimo joutui jakamaan miehensä erään jazzmuusikon kanssa. Tämän tästä Lenny vain katosi ja tuli muutaman tunnin päästä kainalossaan uusi mies. Käytännössä he elivät erossa. Mies oli aina kiertueilla.

1950-luvulla Lenny osti Meksikosta talon, jotta voisi työskennellä rauhassa. Mutta sielläkin hän Tennessee Williamsin mukaan piti lauantai-iltapäivisin suuria herrojen kutsuja. Alkoholia oli paljon tarjolla.Kuitenkin hän pystyi myös työskentelemään. West Side Story valmistui vuonna 1957, lähes 40 vuotta sitten.

Lenny oli hieman ekshibitionisti. Hän riisui jo nuorena konserttien jälkeen pukuhuoneessa vaatteet pois ja pelkässä kalukukkarossa seurusteli muusikoiden kanssa. Vanhempanakin usein harjoituksissa hän oli yläruumis paljaana. Mutta kaikki pitivät hänestä. Vain Andy Warhol, toinen New Yorkin suuri poika ilmaisi vastenmielisyytensä. He tapasivat Liz Taylorin järjestämässä aids-gaalassa.

1990 Lenny joutui peruuttamaan konserttisarjansa. Alettiin huhuta, että hänellä olisi aids. Hänen suoksikkioppilaansa oli kuollut aidsiin 7 vuotta aikaisemmin. Mutta omalääkäri ilmoitti, että syynä sairauteen on 60 Pall Mall savuketta päivässä ja illalla pullo viskiä. Sairaalasta päästyään hän palasi Central Parkin varrella olevaan asuntoonsa, jossa oli 16 huonettta.

Lennyltä löytyi syöpä ja keuhkotulehdus. Hän pystyi hengittämään vain happipullojen avulla. Hänen sydämensä pysähtyi 14. lokakuuta 1990.

Muutama päivä sitten kirjoitin toiseen keskusteluketjuun tapahtumakalenterista ja merkkipäivistä. Samassa yhteydessä kerroin tarinan Ossista. Se meni näin:

"Joulukuun 27. pnä 1976 kuoli Ossi, tunnettu näyttelijä, josta on useamman sivun verran juttua Tuula Juvosen hienossa kirjassa: Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. Kirjassa hänen nimekseen ilmoitetaan Alpo. Hän toimi Tampereen Työväen Teatterissa ja oli monissa kotimaisissa elokuvissa. 1930-luvulla hän tapasi tulevan elämäntoverinsa Jaakon (kirjassa Erik). Yksityiselämässä ja perhepiirissä oli tietenkin suuri järkytys, kun talvisodan jälkeen Jaakko ei palannutkaan perheensä luo (vaimo ja lapsia), vaan muutti Ossin luo Hämeenpuiston varrelle. Kannattaa lukaista tuo elämäntarina Juvosen kirjasta (s. 180-).

Molemmat, Ossi ja Jaakko, on haudattu Nurmijärven hautausmaalle. Heidän hautansa ovat vierekkäin. Kävin siellä viimeksi 10 vuotta sitten. Nyt Ossin kuolemasta on kulunut 30 vuotta."

29.12. klo 11.05 tv:ssä nähdään kotimainen elokuva Opri. Siinä Ossi näyttelee toista huru-ukkoa.

Amerikkalainen homojen vastaisen taistelun kärkihahmo Anita Bryan käynnisti tammikuussa 1977 (30 vuotta sitten) kampanjan, jolla pyrittiin peruuttamaan Floridassa laadittu, homoja suojaava laki, ns. gay rights law. Hän onnistuikin kampajassaan niin, että jo heinäkuun 7. pnä 1977 laki peruttiin. Anita Bryant perusti omaa asiaansa ajamaan poliittisen järjestön: Save Our Children. Järjestö loi kauhukuvia homoista ja lapsista heidän kynsissään. Floridassa kiellettin homoilta ja lesboilta myös adoptoinnit. Vastalauseena homot ja lesbot käynnistivät mehuboikotin. Homoja suojaavat lait saatiin Floridaan uudelleen vasta vuonna 1998.

Anita Bryan oli syntynyt 1940 ja vuonna 1958 hän voitti Miss Oklahoma –kauneuskilpailun. Hän pääsi julkisuuteen myös puolustamalla Floridan sitruunanviljelijöitä 1969 tv-mainoksissa. Mm. Coca-cola, Tupperware ja Holiday Inn käyttivät häntä mainoksissaan.

Vuonna 1978 Anita Bryan laajensi kampanjaansa Kanadaan. Mm. Torontossa oli 14.1. ja 15.1. protestimielenosoituksia. Lontoossa osoitettiin mieltä syyskuussa samana vuonna.

Seuraavina vuosikymmeninä Anita Bryan käynnisti monia kampanjoita homojen oikeuksia vastaan. Omassa avioelämässään hänellä ei ollut hirveästi menestystä, koska hän ajautui avioeroon 1980 ja meni uudelleen naimisiin vasta 1990. Myös liike-elämässä heillä oli epäonnea, kun 1990-luvun lopulla tuli pari vararikkoa. 1990-luvun lopulla liikkui tieto, jonka mukaan yksi Anita Bryanin neljästä lapsesta on homo. Tällä hetkellä Anita Bryan asuu tiettävästi Tennesseessä.

Maanantaina, 8.1.2007 tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun David Bowie syntyi. Ei hän silloin ollut Bowie vaan David Jones. Hän syntyi Brixtonissa Lontoon lähellä köyhässä ympäristössä. Sinne oli muuttanut paljon siirtolaisia Jamaikalta ja Irlannista. Omassakin perheessä oli ongelmia. Veli oli kehitysvammainen, ja huolenpito vaati paljon. Taskurahaa ei ollut niin kuin muilla pojilla. Mutta David oppi jo nuorena hankkimaan omat taskurahansa ja mainetta. 13-vuotiaana hän oli suosittu koululaiskonserteissa. Bromleyn teknisessä korkeakoulussa hän hankki tietopohjan musiikkiaan varten.

16-vuotiaana hän perusti ensimmäisen oman bändin. 1969 oli vuorossa kuuluisa The Spiders from Mars. Erityisesti herätti huomiota heidän pukeutumisensa. David alkoi näyttää yhä enemmän naiselta.

Ziggy Stardust –albumi 1972 oli menestys. Hän näytti siihen aikaan androgyyniltä (sitä käsitettä ei silloin vielä tunnettu), ja lehdet kirjoittivat hänestä biseksuaalina. Hän alkoi kierrellä Lontoon gay-yöelämässä. Konsertti 1973 Lontoon Hammersmtih Oreonissa oli valtaisa menestys. Kriitikot paheksuivat sitä, että hän menestyksen tähden ”näyttelee” biseksuaalia.

Vuonna 1975 alkoi myös elokuvaura. Ensimmäisessä elokuvassaan hän näyttelee myös androgyynia. 1970-luvulla hän eli pitkään Berliinissä. 1980 häntä juhlittiin Broadwaylla. Erilaista menestystä on jatkunut näihin päiviin saakka. Yhä seurapiirilehdissä on ongelmana hänen seksuaalisuutensa. Mikä hän on miehiään!

Huomenna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun tunnettu kabare-laulaja ja näyttelijä Claire Waldoff kuoli.
----------
Claire Waldoff oli 11-lapsisen majatatalonpitäjän seitsemäs lapsi. Hänestä ei tullut lääkäriä, kun varoja ei riittänyt koulutukseen. Niinpä hänestä tuli näyttelijätär. Hän tuli Berliiniin vuonna 1907. Vähitellen hän saavutti suosiota kabarettitähtenä. Hän lauleli Berliinin murteella ja pukeutui kravattiin ja lippikseen kuin pojat. Hänen huippuaikansa alkoi 1926. Silloin hän esiintyi Berliinin suurimmissa varieteteattereissa, Wintergartenissa ja myöhemmin Scalassa. Kun hän ensi kertaa oli Scalassa 1932, kaikki 1200 paikkaa oli loppuunmyytyjä viikkokausiksi. Vaikka oli heinä- ja elokuu ja lämpötila salissa yli 30 astetta, jokaisen kappaleen jälkeen hän sai valtavat suosionosoitukset. Hän esiintyi myös yhdessä silloin vasta nousevan tähden, Marlene Dietrichin kanssa. Clairen äänilevyt olivat supersuosittuja radiossa. Levyllä on n. 300 kappaletta.

Claire Waldoffin elämänkumppani oli Olly von Roeder, korkea-arvoisen upseerin ja näyttelijä-äidin tytär. Olly oli yksi lesbo-Berliinin keskushahmoja Heillä oli oma asunto Regensburger strasse 33:ssa. Siitä oli vain kivenheiton mittainen matka kuuluisaan ”hermafrodiittibaariin” Eldoradoon. Paikka tunnettiin taiteilijoiden ja homojen ja lesbojen kohtauspaikkana.

Natsien tultua valtaan 1933 hänellä oli jonkin aikaa esiintymiskielto, mutta se purettiin. Waldoff oli esittänyt natseille kaikki tarpeelliset asiakirjat rodullisesta puhtaudestaan, mutta häntä pidettiin epäilyttävänä (kommunistina), kun hän oli osallistunut esim. punaisen ristin solidaarisuuskonsertteihin köyhien lasten hyväksi. Hitler-Jugendin nuoret yrittivät häiritä hänen konserttejaan.He tunkeutuivat sisään ja huutelivat: ”Saksan miehet ja naiset, miksi kuuntelette tuollaista”. Waldoffin kerrotaan huutaneen takaisin: ” Tietenkin he haluavat kuulla, sen takia he ovat tulleet tänne”.
1936 Göbbels kielsi radio- ja filmiesiintymiset, koska hän asui yhdessä naisen kanssa. Sen jälkeen hänellä oli vain muutama julkinen esiintyminen. Sodan aikana hän kuitenkin kelpasi taas viihdyttämään rintamasotilaita.

Myöhemmin 30-luvulla Claire ja Olly hankkivat eteläisimmästä Saksasta pienen talon, jossa he olivat loma-aikana ja sodan loppuvaiheessa. Heillä oli sodan loppuvaiheessa Berliinin asunto Nördlinger Strasse 3:ssa, mutta se tuhoutui täysin pommituksessa.

Sodan jälkeen hän ei esiintynyt kuin muutaman kerran. Saksan valuuttauudistus vei hänen kaikki säästönsä ja hän köyhtyi. Valtio myönsi hänelle pienen kunniaeläkkeen. Waldoff kuoli sydänkohtaukseen tasan 50 vuotta sitten tammikuun 22. pnä 1957. Elämänkumppani Olly jäi pitämään heidän pikku taloaan ja kuoli 7.7.1963.

(kopioin tämän tekstin myös wikipediaan, mutta se kaipaisi ulkoasun muokkaamista. Jos joku osaa homman?!?)

Claire Waldoffin kunniaksi Sigrid Grajek on koonnut lauluillan Berliinin SchwuZiin (Mehringdamm 61). Tiedoksi Berliinin kävijöille. 22.1, 28.1. ja 31.1. klo 20.30.

Täällä ranneliikkeessä käydään juuri nyt kiinnostavaa keskustelua ajankohtaisista asioista. Tuntuu melkein tyylirikolta muistella juuri nyt menneitä, mutta Kanadan homojen historiassa on paljon merkintöjä poliisiratsioista tasan 30 vuotta sitten.
----------
Kanadassa oli 30 vuotta sitten jatkuvasti poiisiratsioita homobaareissa ja homosaunoissa. Sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta, kun oikeudessa käsiteltiin jälleen kerran yhtä tapausta, 16 miehen pidätystä Ottavassa yksityisklubissa. Oikeus vapautti heidät.

Ratsioita tehtiin erityisen paljon ennen Montrealin olympiakisoja (1976) ja ratsioita perusteltiin niin, että tällä tavoin torjutaan sukupuolitauteja. Pidätettyjä oli kymmenittäin. Esim. 14.5.1976 Montrealin Neptune-saunassa 19 pidätettyä ja 22.5.1976 saunaratsioissa 27 pidätettyä. Homot olivat jo alkaneet kyllästyä tähän poliisin tukahduttamistaktiikkaan, ja esim. kesäkuun 19. pnä 1976 pidettiin Montrealissa siihen asti suurin mielenosoitus poliisin puhdistustoimia vastaan.

Jo vuotta aikaisemmin 1975 oli ollut ns. Ottawan seksiskandaali, jossa poliisi pidätti ottawalaisen mallitoimiston ja dating servicen työntekijät ja nimet pantiin lehteen. Yksi 18 pidätetystä teki kaksi viikkoa myöhemmin itsemurhan. Kaksi päivää sen jälkeen homot järjestivät mielenosoituksen poliisaseman ja Ottawa Journal-lehden toimiston edessä.

Torontossa pahimmat ratsiat koettiin 1981. Helmikuun 5. pnä 150 poliisia teki ratsioita eri gaysaunoihin ja pidätti 306 asiakasta. Se aiheutti vahvan vastareaktion. Seuraavana yönä järjestettiin mielenosoitus, johon osallistui 3000 ihmistä. Helmikuun 20. pnä marssijoita oli jo 4000.

Homojen toiminta oli järjestäytynyt vuonna 1971 ja voidaan sanoa, että kymmenen vuoden ajan oli eräänlaista gaymilitantismin aikaa, eli taisteltiin oikeuksista. Poliisin ratsiat jatkuivat vuoteen 1983 saakka. 1980-luvun puolivälissä poliisi vaihtoi menetelmänsä videotarkkailuun.

Kanadan poliisiratsioita on dokumentoitu laajasti internetissä.

On kulunut 40 vuotta Joe Meekin kuolemasta. Kuka Joe Meek, kysyy nyt moni. Hänen hittejään tuntevat kaikki, mutta hänen nimeään ei juuri kukaan.

Näin alkaa Hessische Radion sivuilla hänen elämänkertansa: Joe Meek syntyi 1929. Hän ei osannut soittaa eikä hänellä ollut sävelkorvaa, mutta hänellä oli mielikuvitusta. Hänelle olivat mieluisia kauhuleffat, science fiction, avaruusolentojutut ja aistien ulkopuolinen. Hän aloitti radio- ja tutkateknikkona ja uskoi tekniikan ylivoimaisuuteen. Mutta hän löysikin ensimmäisen ammattinsa levytysstudioista. Hänestä tuli musiikkituottaja sanan modernissa merkityksessä. Melkein sarjatuotantona syntyi hittejä murrosikäisille ja siinä ohessa hän uudisti studiotekniikkaa ja musiikin soundeja. Sen takia Joe Meekiä on arvostettu sekä tekno- että avangardepiireissä. Tasan 40 vuotta sitten hän teki itsemurhan helmikuun 3. pnä 1967.

Joe oli modernissa mielessä musiikkitarkkailija tai musiikkiäänittäjä. Aikaisemmin äänityksissä ei saanut olla säröä eikä kaikua eikä saanut olla liian kovaa. Mikrofoni laitettiin studioon, hieman säädettiin ja se oli valmis. Joe Meek oli kokeilija, jolle studio oli yksi instrumentti. Ja entiset äänityssäännöt hän pisti säälittä romukoppaan.

Joe mikitti kaikki instrumentit omilla mikrofoneillaan. Aikaisemmin koko orkesterille riitti yksi päämikrofoni. Rumpuja hän alkoi äänittää niin kuin sen nykyään kaikki tekevät: etukalvo pois, matto sisään ja mikrofoni eteen. Hän kehitteli kaikulaitteita ja moniraitatekniikkaa. Lisäksi hän rakensi oman mielikuvitusäänten tehostearkiston, vaikkapa vessan veto nauhalla takaperin.

60-luku oli avaruuden valloituksen aikaa: UFOja Sputnikkeja, Telstar ja Laika-koira. Se sai Joen mielikuvituksen liikeelle. Hän teki biisejä avaruusaiheista, kuten esim. elämästä Venuksessa. 10.7.1962 lähti avaruuteen Telstar, tv-satelliitti. Joen biisin tuntevat kaikki. 5 miljoonaa levyä myytiin ja se oli listaykkösenä 27 maassa.

Muusikkopiireissä tiedettiin, että Joe Meek oli homo. Englannissa homoseksuaalisuus oli rikos. Hänet pidätettiin julkisessa käymälässä vuonna 1963. Asia tuli julkisuuteen, ja se masensi Joen lopullisesti. Meekiä kiristettiin ja hänet hakattiin. Alkoi alamäki. Hän alkoi käyttää amfetamiinia ja lääkärin diagnoosi oli : paranoidinen skitsofrenia.

”Tribute to Buddy Holly” vuodelta 1961 oli yksi hänen suuria hittejään. Hän vietti aina Buddy Hollyn kuolinpäivää. Vuonna 1967 oli jälleen tuo kuolinpäivä ja Joe kuunteli musiikkia. Vuokranantaja tuli valittamaan liian kovasta äänenvoimakkuudesta. Joe ampui vuokranantajansa ja sen jälkeen itsensä.

Kerrotaan, että Telstar on myös Margareth Tatcherin mielikappale.

Vivica Bandler, teatterinjohtaja, teatteriohjaaja ja ja agronomi, syntyi 90 vuotta sitten 5.2.1917. Hän kuoli heinäkuun lopussa 2004.

Hän oli kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin tytär. Hän oli vähän aikaa naimisissa itävaltalaisen upseerin Kurt Bandlerin kanssa.

Vivica Bandlerin omaelämäkertakirja ”Vastaanottaja tuntematon” on mielenkiintoinen. Se kertoo monipuolisesta elämästä. Viimeisellä sivulla on fiktiivinen kirje omalle edesmenneelle äidille. Siinä hän paljastaa elämästään olennaisen asian. Kaikki kirjan aiemmat tapahtumat joutuvat uuteen valoon.

Amerikka on maa, josssa juoksupojasta voi tulla miljardööri ja keskitason näyttelijästä presidentti. Ja näitä talentteja juhlitaan, vaika he olisivat homoja. Liberace oli yksi heistä. Hän kuoli tasan 20 vuotta sitten 7. helmikuuta 1987.
------------
Liberace keräsi itse omaisuutensa. Viimeisten 30 vuoden aikana hänen sanottiin joka vuosi rikastuneen 5 miljoonalla dollarilla. Hän oli syntynyt 16. toukokuuta 1919 Wisconsinissa. Jo nelivuotiaana hän sai pianotunteja. Häntä pidettiin poikkeuksellisena lahjakkuutena. Hän debytoi 14-vuotiaana Chigagon sinfoniaorkesterin solistina. Amerikan lamavuosina hän hankki perheelleen toimeentuloa soittelemalla pianoa kapakoissa. 1940 hän soitti New Yorkissa Plaza Hotellin pianobaarissa.

Hän sekoitti kitschiä, erikoisia vaatteita ja klassista musiikkia. Amerikkalaiset osoittivat suosiotaan seisomaan nousten. 1952 hän sai kriitikoilta lisänimen ”kitschin evankelista”. Hänellä oli tv:ssä oma show, jota levitettiin myöhemmin myös ulkomaiseen jakeluun.

Hän julkaisi 150 levyä, hunajaista musiikkia kuten rapsodioita. Hänestä tuli vähitellen ”Candlelight Queen”. Hänellä oli 18 lasilla, peileillä ja neonvaloilla koristeltua pianoa. Hän soitteli Chopinia. Mozartia, Debussya, Tsaikovskya. Minuuttivalssi meni 37 sekunnissa. Pitkäveteiset osat hän jätti partituureistaan pois. Aina oli vauhtia. Hän pukeutui soittotilanteisiin aivan poikkeuksellisella tavalla. Oli karvaa, röyhelöä, sormuksia. Yhtenä esikuvana oli satukuningas Ludvig II. Kerrotaan, että Münchenin konsertissa 1978 hänellä oli päällään varusteita miljooonan dollarin edestä. Hänellä oli myös palvelijoita. lakeijoita ja turvamiehiä. Eniten hän menestyi Las Vegasissa. Siellä koristelut tehosivat.

Liberace eli 10 vuotta yhdessä Scott Thorsenin kanssa. Siitä liitosta syntyi kirja ”Behind the Candelabra – My life with Liberace”. Scott kertoo, että Liberace oli diiva ja tyranni. Monet rakastajansa Liberace heitti kylmästi ulos heti kun oli tullut. Rakastajat olivat aika nuoria poikia. Joka kaupungissa, minne hän matkusti, pojat odottelivat. Hän sanoi, että monogamia on heteroiden satuja. Monet näistä pojista saivat kuitenkin häneltä myös töitä, puutarhureina, turvamiehinä, autonkuljettajina. Seksissä Liberace halusi aina alistaa kumppaninsa. Mutta seksiaktissa hän oli passiivinen. Hän halusi taakse, joksus 69. Itse hän kutsui itseään oraalityypiksi; italialaisuus oli hänelle läheistä ja italialaiset arvostavat suun nautintoja. Näitä seksijuttuja olisi hänestä vaikka kuinka paljon.

Liberacen kerrotaan sairastuneen aidsiin. Ruumiin rappeutuminen oli hänelle järkytys. Jonkin aikaa hän pystyi peittämään sen puutereilla ja voiteilla. Hänellä oli huoli 27 koirastaan. Huutokaupassa hänen omaisuutensa arvo oli 20 miljoonaa dollaria.
------------
Ainakin Helsingissä kaupunginkirjastossa on lainattavissa hänen levyjään.

Jo viides kunniamurha Berliinissä muutaman kuukauden sisällä. Kurdiperheen poika ampui Tempelhofin kaupunginosassa keskellä katua sisarensa kaksi vuotta sitten 7. helmikuuta 2005.
------------
Hatun Sürücü ammuttiin bussipysäkille. Tapaus vaikutti teloitukselta. Tyttö oli houkuteltu puhelinsoitolla tapahtumapaikalle. Poliisi pidätti viikon päästä tytön kolme veljeä. Ampuja oli veli. Myös toisen veljen epäillään sekanatuneen ampumiseen, mutta todisteet puuttuvat. Hatun halusi elää itsenäistä elämää, mutta se ei käynyt perheelle. Hänet oli naitettu Turkissa 15-vuotiaana serkulleen. Muutkin samoihin aikoihin tapetut naiset olivat myös halunneet irti vanhoista kultturuisista siteistä. He halusivat erota väkivaltaisesta miehestä eivätkä halunneet pitää huivia.

Berliinin homojärjestöt reagoivat tapahtumaan ensimmäisinä. Homojärjestöt ilmoittivat, että kaikilla ihmisillä on oltava oikeus valita oma tiensä. Bussipysäkillä, jossa Hatun ammuttiin, järjestetiin muistotilaisuus. 150 ihmistä oli mukana. Turkkilaisjärjestöt eivät osallistuneet. Maaliskuussa järjestettiin isompi mielenosoitus, johon osallistui 1000 naisjärjestöjen, vihreiden ja ammattijärjestöjen jäsentä.

Neuköllnin kaupunginosan koulussa koulun johtaja paljasti julksiuuteen, että kurdikoulupojat yksimielisesti hyväksyivät murhan. ”Hän ansaitsi sen, hän eli kuin saksalainen”. Turkkilais- ja kurdijärjestöt sekä islamilaiset järjestöt ottivat kantaa tapahtumaan vasta pitkän ajan kuluttua, kun julkisuuspaine nousi liian kovaksi. Vähitellen turkkilaissyntyiset naisten oikeuksien puolesta puhujat alkoivat syyttää turkkilaisjärjestöjä kaksinaamaisuudesta. Toisaalta vaaditaan avoimempaa suhtautumista yhteiskuntaan, jossa eletään, toisaalta vapaammin eläviä tyttöjä haukutaan huoriksi ja heidän elämäänsä hankaloitetaan kaikin tavoin.

Tapaus herätti niin paljon huomiota, että jopa saksalaisessa Wikipediassa on tapahtumasta pitkä juttu. Tapaus ei meillä noussut otsikoihin, mutta Pohjoismaissa alettiin selvitellä kunniamurhien yleisyyttä, kun Tukholmassa oma isä tappoi Saliman vuonna 2002. Ruotisssa tiedetään jo useita kunniamurhia.
------------
Liian vähän puhutaan vielä siitä, millaisten ongelmien kanssa joutuvat tekemisiin turkkilaissyntyiset homo- ja lesbonuoret. Samoin homoseksuaalisesti tuntevista somalinuorista taitaa olla aika vähän tietoa.

Huomenna on Giertychin syntymäpäivä. Hän täyttää 36 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi osa Puolan koululaisista on ilmoittanut jäävänsä pois koulusta huomiseksi. Se on vastalause Giertychin koulupolitiikkaa vastaan.
------------
Roman Giertych on homokammoinen opetusministeri Puolasta. Hän toimii myös varapääministerinä. Viikkojen ajan on internetissä kulkenut viesti: Älkää menkö tiistaina kouluun ja Kunnioittakaa opetusministeriänne lintsaamalla koulusta hänen syntymäpäivänään. Tyhjät luokat olkoot ilmaus halveksunnasta.

Nuoriso lähettää Giertychille syntymäpäivälahjan: lumpuista neulotun koulu-univormun. Siihen kuuluu lyhyet housut ja neulottu teksti: Olen patriootti. Näin kertoo puolalainen lehti "Zycie Warszawy"

Giertych tuli opetusministeriksi viime vuonna ja alusta alkaen häntä on hätistelty mielenosoituksilla. Opettajat ja oppilaat ovat vastustaneet häntä. Isänmaallisuuskasvatus on hänen ansiostaan oppiaineena kouluissa. Uskonnonopetusta valvoo kirkko ja aineesta annetaan arvosana, ja jos uskonto on todistuksessa liian huono, voi jäädä luokalleen. Kouluihin tuli koulu-univormut, koska Giertych halusi lopettaa ”koulujen muotinäytökset”. Kullakin koululla on oma univormutyyppi. Siitä syntyy kuuluvaisuus kouluun.

Giertych perusti 19-vuotiaana ”yleispuolalaisen nuorisoliiton”, johon rekrytoitiin mm. uusnatseja. Muutamaa vjuotta myöhemmin järjestön iskuryhmät tunnistettiin. Nämä ryhmät häiritsivät mm. 2005 homojen ja lesbojen pride-paraatia. Giertych puhui homoista ”sairaina” ja suositteli ”uudelleenkasvatusleirejä”.

Internet-palstoilla kaikki koululaiset eivät kannata huomisen lintsaamista. Huomenna nähdään ja toivottavasti kuullaan.

Pier Paolo Pasolini syntyi 85 vuotta sitten. Kuolema oli hänen töissään keskeinen elementti. Oman kuolemansa hän kohtasi jalkapallokentällä marraskuun 2. pnä 1975. Hänen ruumiinsa yli oli ajettu hänen omalla autollaan kolme kertaa. Tekijä oli 17-vuotias prostituoitu poika. Ohjaaja oli tutustunut murhaajaansa edellisenä yönä. WDR:n ohjelmassa Pasolinia kuvataan Italian yhteiskunnan seismografiksi. Hän oli oikeiston vihaama ja vasemmiston torjuma. Hän kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja mediaa. Katolinen kirkko piti häntä saatanallisena, ja kommunistinen puolue sulki hänet pois toiminnastaan.

Suomessakin väki oli ihmeissään, kun 1960-luvulla tuli elokuvateattereihin “Teoreema” ja “Sikolätti”. Teoreema sopi hyvin siihen aikaan (1968, Suomessa oli juuri perustettu ensimmäinen gay-järjestö). Teoreemassa outo vieras lumoaa milanolaisen 5-henkisen perheen. Vieras makaa mm. perheen pojan kanssa, ja se oli ensimmäinen homokohtaus italialaisessa elokuvassa. Sikolätti oli kuvaus ajan turmelluksesta. Toiset eivät ymmärtäneet siitä mitään, toiset eli älyköt saivat kaluta analyyseillään elokuvan luuta myöten. Ne olivat loistavia elokuvia 60-luvun nuorelle älymystölle iltayön keskustelujen pohjaksi. Pasolinin elokuvat olivat outoja. Oli aika uutta kotimaisen komedian ja “Käpy-selän-alla” jälkeen, että juonta oli työläs löytää. Sodoman 120 päivää taisi jäädä elokuvasensuuriin pitkäksi aikaa, koska elokuvan voi käydä katsomassa vain ulkomailla.

Tv:ssä on näytetty useammankin kerran Pasolinin Matteuksen evankeliumi (1964), jonka johtoteemana on Bachin Matteus-Passiosta “Erbarme mich”, armahda minua, aaria, jossa Pietari katuu kiellettyään Jeesuksen kolme kertaa.

Kuoleman jälkeen Pasolini, harhaoppinen, sai synninpäässtön. Kaikki ylistävät häntä. Jopa Rooman pormestari valitteli tuskaa, jonka Pasolinin varhainen kuolema aiheutti. Pasolinin surmaaja on nyt 47-vuotias. Kaksi vuotta sitten hän kiisti syyllisyytensä. Hän väitti, että neljä Pasolinia vihannutta oikeistoradikaalia tappoi Pasolinin.

Etsin kirjahyllystäni tietoa Pasolinin seksielämästä. Aika vähän sitä tietoa taitaa olla. Se kuitenkin tiedetään, että hän oli kiinostunut nuorista miehistä, etupäässä erilaisista pikkurikollisista ja muista lurjuksista. Hänen tappajansakin(?) löytyi Rooman rautatieasemalta.

Suomenkielinen wikipedia tuntee Pasolinin ja hänen homoseksuaalisuutensa.

On tämäkin eräänlainen merkkipäivä: Kölner Stadt-Anzeiger -lehdestä

Elli Pirelli

Elli on DJ. Notkeasti hän vetää kanavasäätimen kiinni ja avaa toisen. Biisi vaihtuu, ja samaan aikaan hän ottaa vastaan jonkun asiakkaan levytoivomuksen. Normaalia DJ:n työtä.

Elli on 65-vuotias Kölnin yöelämän kulttihahmo. Elli oli aikaisemmin Lulu-klubissa, mutta nyt tuli kahden vuoden tauko, ja taas jatketaan, tällä kertaa hänen poikansa uudessa ”The O”-klubissa, toiselta nimeltään Disco Gessner. Elli on saanut oman illan: ”Ellis Pop Club”.

Hän sanoo, että on hauska nähdä vanhoja asiakkaita, ystäviä. Hänen levyvarastossaan on 6000 vinyyliä. Siinä on hittejä 50 vuoden ajalta: abbaa, elvistä, münchener freiheitia, jne. ”Sitä soitetaan, mitä toivotaan”, sanoo Elli. Jos joku levy puuttuu, asiakas voi tuoda sen ensi kerralla ja se soitetaan.

Ellin ura alkoi sattumalta. 90-luvulla hän menetti kaksi neljästä pojastaan. Hänen poikansa Andreas piti „Funky Chicken Clubia“, ja poika halusi äitinsä takaisin mukaan normaaliin elämään. Äiti oli joskus auttanut garderoobissa, ja nyt hän alkoi pitää omia bileitä suuressa vessojen eteisaulassa. Siitä paikasta tuli äkkiä suosittu kohtauspaikka. Sitten Ellille tuli esiintymisiä pride-juhlissa ja Gloriassa. ”Se on minulle itselleni terapiaa”. Kun „Funky Chicken Club“ vaihtoi tiloja., uudessa paikassa ei olut samanlaisia vessojen auloja, ja homma loppui. Mutta nyt se taas jatkuu perjantaisin Rudolfplatzilla ”The O”ssa.

Zarah Leander syntyi 100 vuotta sitten, 15.3.1907
------------
Zarah Leander piti rakkaudesta, canastasta, vodkasta ja – homoista. Sota-aikana ja sodan jälkeen hän lohdutti varmaan monia homoja laulullaan ”Kann denn Liebe Sünde sein” (voiko rakkaus olla synti). Leander vetosi monen yksinäisen herran tunteisiin, kun hän esitti lauluaan pitkässä viitassa, 18 millin silmäripsissä ja linnunpesäperuukissaan. Ääni oli matala kontra-altto, ja sille äänelle on löytynyt paljon hyviäkin jäljittelijöitä. Muistan yhden ruotsalaisen miehen Escale-baarista 1990-luvulla. Nimi on unohtunut.

Zarah Leander kävi usein kesäisin 1960-luvulla Linnanmäellä. Tosin monikaan homo ei silloin tajunnut Leanderin merkitystä, koska koko homoasiasta ei silloin puhuttu julkisuudessa. Unohdin hänen elämänkertansa maalle, joten en pysty tarkistamaan, kertooko hän siinä Helsingin-käynneistään. Mutta joka tapauksessa hän esiintyi ulkoilmalavalla, kaikille ilmaiseksi.

Hän syntyi Kalstadissa 15. maaliskuuta 1907. Hän oli pienenä punatukkainen pisamanaamainen tyttö. Oikea nimi oli Sara Hedberg. Hän pyrki 14-vuotiaana teatteri- ja tanssikoulutukseen, mutta ei päässyt läpi. Sen sijaan rakkaudessa meni paremmin. Hänen kerrotaan ”vietelleen” kaikki seudun pappien pojat. 26-vuotiaana hän meni naimisiin pastorin pojan ja muusikon Nils Leanderin kanssa. Syntyivät pojat Göran ja Boel. Mies oli aina keikoilla ja tuli ero. 1932 hän meni naimisiin toimittaja Vidal Forsellin kanssa. Tämä oli haastatellut häntä Iloisen lesken esityksen jälkeen. Zarah oli nimittäin alkanut itsekin esiintyä vuodesta 1929 alkaen. Hän teki 30-luvulla 3 elokuvaa Ruotsissa. 1936 hän siirtyi Itävaltaan esiintymään operetissa. Laulujen levytyksestä tuli menestys.

Berliinin UFA-elokuvakeskus etsi Greta Garboksi sopivaa tähteä ja niin hän joutui Berliiniin. Saksassa hän teki natsiaikana ison määrän elokuvia. Vuonna 1943 Goebbels vaati, etä hänen pitäisi ottaa Saksan kansalaisuus. Leander kieltäytyi, vaikka tarjous oli kaikin puolin hyvä. Hän muutti takaisin Ruotsiin. Muutamaa päivää ennen pommi oli tuhonnut täysin hänen asuntonsa Berliinin Dahlemin kaupunginosassa.,

Levytuloillaan hän osti Lönöstä suuren kartanon, jossa oli 39 huonetta. Avioliitto kuitenkin nitisi liitoksissaan. 50-luvulla hän teki kiertueita Saksassa ja menestys oli ilmeisesti hyvä. Hän esiintyi myös useissa elokuvissa. Sen sijaan Ruotsissa häneen suhtauduttiin kylmäkiskoisesti. Olihan hän ollut yhteistyössä natsien kanssa. Miksi Zarah Leander jäi natsi-Saksaan, kun monet muut taiteilijat, kuten Marlene Dietrich pakenivat.

60-luvulla menestys jatkui muualla kuin Ruotsissa. Erityisesti homot löysivät hänet. Ennen esitystä Leanderin kerrotaan kysyneen avustajaltaan, paljonko homoja on katsomossa. ”Arviolta 70%, armollinen rouva” oli vastaus. Siihen Leander vastasi: ”Ah, siitä tuleekin sitten ihana ilta”.

1956 Zarah Leander oli mennyt kolmannen kerran naimisiin. Yhdessä he kiersivät jäähyväiskonsertista toiseen. Oli vaikea luopua yleisöstä. Vodka maistui niin, että hänen kuntonsa alkoi heiketä. Pöydällä oli aina lasi vettä. Hän saattoi puolustella: ”Kyllä se on puhdasta vettä, kaksiprosenttista”.

Zarah Leander kuoli 1981 Tukholmassa. Koko hänen omaisuutensa meni huutokauppaan muutamaa viikkoa myöhemmin. Monet aarteet vuosikymmenien ajalta hajaantuivat ympäri maailmaa.

Ruotsissa vietetään Zarah Leander –juhlia, sittenkin.
------------
Hänestä tehdään elokuva, teemana: miten ruotsalaistytöstä tuli natsi-Saksassa ykköstähti. Tukholmassa on ensiesitys oopperaan ”Zarah”. Kartanossa, jonka hän osti 1939 Norrköpingin läheltä ja missä hän on haudattuna, avataan Leander-museo. Kun Leander oli palannut Ruotsiin sodan aikana, häneen suhtauduttiin hyvin nihkeästi. Kylmän sodan aikana häntä jopa syyteltiin KGB:n mestariagentiksi.

Jutta Jacobi on kirjoittanut Leander-elämänkerran. Hän sanoo, että enää ei natsiaika ole sellainen kauhisteltava asia kuin heti sodan jälkeen. Ruotsissakin oli ollut sodan aikana vahvoja natsisympatioita jopa kuningashuoneessa ja ne muistot haluttiin torjua. Sen vuoksi ei siedetty Leanderia.

Myös konserttitalo juhlii Leanderia. Muistellaan sitä, kun Leander aloitti diivan uransa laulamalla 1931 Leharin Iloisessa leskessä. Nyt niitä lauluja laulaa Matthias Enn.

Saksassa on paljon tapahtumia, joissa lauletaan Leanderin biisejä, kuten mm. ikimuistettava ”Kann denn Sünde Liebe sein” tai "Ich weiß, es wird einmal ein Wunder gescheh'n" (tiedän että kerran tapahtuu ihme). On tilaisuuksia konserttisaleissa ja gaybaareissa.

Taiteilijan viimeisinä vuosina hän sairasteli. Hän oli kaksi vuotta pyörätuolissa, ja hän kuoli aivohalvaukseen 23. kesäkuuta 1981.

Kiitos ansiokkaasta Zarahin elämäkerran kertauksesta.
Nipona ihmisenä en malta olla hieman korjaamatta, kun
vaeltaja2006 kirjoitti: "...Leanderin biisejä, kuten mm. ikimuistettava ”Kann denn Sünde Liebe sein”..."

että kappaleen nimi on siis Kann denn Liebe Sünde sein", eli "Voisiko rakkaus olla syntiä".
Tätä kappaletta voisi suositella Paaville vaikkapa kännykän soittoääneksi, niin pysyisivät hänelläkin muotikenkiin verhotut jalat paremmin maassa.

Keskiviikko-iltana muisteltiin New Yorkin Gay and Lesbian Centerissä ACT UP –liikettä. ACT UP syntyi AIDSin seurauksena. Aids-aktivisti Larry Kramer käsitteli tunnin mittaisessa puheessaan aktivistien toimintaa. Läsnä oli 250 vierasta.

ACT UP kävi taisteluaan välinpitämättömiä poliitikkoja ja vain taloudellisia etuja ajavia lääkefirmoja vastaan. Samanlainen toiminta levisi nopeasti Eurooppaan, mutta tällä hetkellä toimivat enää Ranskan ja Amerikan ACT UP –järjestöt. Larry Kramer oli yksi perustajista , ja hän vetosi, että tarvittaisiin edelleen samaa taisteluhenkeä kuin silloin.

SILENCE = DEATH oli yksi ACT Upin iskulauseista (hiljaisuus = kuolema). Ryhmän logo oli vaaleanpunainen kolmio, mutta kärki ylöspäin. Toimintaan osallistui homoja, lesboja, feministejä ja erilaisia liberaaleja. Alkuunpanijana oli ryhmä "Gay Men's Health Crisis", joka huolehti aids-potilaiden hoidosta ja taudin ennaltaehkäisystä. He vaativat kuuluvasti lisää rahaa tutkimukseen ja edullisempia lääkkeitä.

ACT UP järjesti Die-Ins –mielenosoituksia hallintorakennusten edessä, tunkeutui lääketehtaiden tilaisuuksiin, miehitti messuja, joissa oli homofobisia pappeja ja levitti kuolleiden ystäviensä tuhkaa raatihuoneiden eteen. Saksassa ACT UP organisoi Marlboron vastaisen kampanjan, koska Marlboro tuki homovihamielistä senaattoria Jesse Helmsiä. Myös Helsingissä gaybaareissa monet kieltäytyivät Marlborosta 1990-luvun alusa. Myös saksalainen poliitikko Peter Gauweiler joutui tulilinjalle, koska hän vaati pakkotestauksia ja eristämistä.

Kun toiminta aloitettiin, tiedettiin 41 aids-tapausta. Nyt niitä on miljoonia. Kumpia on kuollut enemmmän, amerikkalaisia sotilaita Irakissa vai amerikkalaisia aidsiin? Aidsiin kuolleita on jo puoli miljoonaa.

Kramerin puhe englanniksi
http://www.queer.de/docs/Larry_Kramer.pdf

Spiegel kertoo Eric Sawyeristä, yhdestä ACT UP –liikkeen perustajasta. Act up oli seurausta HIV-positiivisten julkisesta nöyryyttämisestä, hitaista kuolemista, yksinjättämisestä. Sawyerin ystävä Bernard kuoli 30-vuotiaana lentokoneen istuimella. Kukaan ei auttanut häntä ja hän tukehtui. Sawyer sai kuulla siitä puhelimessa. Nyt Sawyer on 52-vuotias. Yhdessä Larry Kramerin kanssa he perustivat ACT Upin, järjestön, joka taisteli HIV-tartunnan saaneiden syrjintää vastaan.

Nytkään ei ole syytä iloon. Homoviha velloo edelleen ja HIV-luvut ovat nousseet. Sawyer on yksi pisimpään eläneistä. Ystävät ovat kuolleet. Ehkä aids-aktivismi pitää hänet hengissä

Hän syntyi provinssissa New Yorkin pohjoispuolella, oli Coloradossa yliopistossa ja saapui New Yorkiin 25-vuotiaana 1980. Samaan aikaan aids ilmaantui homoliikeen keskuksiin New Yorkiin ja San Fransiscoon.

Vuoden päästä tulivat ensimmäiset oireet: herpes, vyöruusu, sientä, laajentuneet imusolmukkeet keuhkotulehdus. Silloin siitä puhuttiin homosyöpänä.

Sawyerin ystävä Bernard, Wall-Street-asianajaja sairastui 1984 kaposin sarkoomaan. Läiskiä oli kasvoissa, käsissä ja jaloissa. Kadulla heitä syljettiin, ravintoloista heitettiin ulos. Maanalaisessa ihmiset kaikkosivat läheltä. Sawyer sai itse HIV-diagnoosin vuonna 1985. Bernardin tilanne huononi. Joka päivä Sawyer kävi häntä hoitamassa lounasaikaan, siistimässä oksennukset, vaihtamassa vaipat, lajittelemassa antibiootit mukiin. Bernardin kuoleman jälkeen Sawyer päätti toimia. Sawyer ja Kramer olivat perustaneet vuonna 1981Gay Men's Health Crisis (GMHC)-järjestön. Vuonna 1987 perustettiin Act up (Aids Coalition to Unleash Power).

Washington ei välittänyt rahtuakaan aidsista tuohon aikaan. Ei ollut tutkimusrahaa, ei syrjintälakeja, ei vuokralaissuojaa, ei vaatimuksia lääketeollisuudelle. Act up-aktivistit lamauttivat Wall Streetin, kahliutuivat Valkoisen talon aitaan, järjestivät aids-konferensseissa tempauksia. Sawyer perusti myöhemmin toisen järjestön Housing Works, joka pyrki ajamaan asunnottomien aids-potilaiden asiaa.

Sawyer sai gay-kontaktiensa kautta usein uusimmat lääkkeet kokeiltaviksi ja hänellä oli työnsä vuoksi sairausvakuutus. Hän sanoo selviytyneensä hengissä sen vuoksi, että hän on saanut hyvän hoidon, hän on valkoinen, hän asuu USAssa ja hänellä on vakuutus.

Sawyer musitelee aikaa, joka nyt jo on ohi. Silloin oli solidaarisuutta ja yhteinen missio. Nyt sitä ei enää ole. Hänen terveydentilansa on kohentunut. Auttajasoluja on kymmenkertainen määrä ja virusta ei löydy verestä. Hän syö 20 pilleriä päivässä. Sivuoireena on niveltulehdusta ja halvauksia. Lääkkeet estävät verenkierron lonkkaan, joten niissä on keinotekoisia osia.

Elton John viettää ensi sunnuntaina 60-vuotispäiviään.. Hänet tunnetaan rohkeana homojen ja lesbojen oikeuksien esitaistelijana vaikka onkin noin vanha. Taas hän vetosi homoihin ja lesboihin «The Guardianin» lehtijutussa ja vaati, että meidän kaikkien tulisi suojautua paremmin, kun eri puolilla maailmaa hakataan homoja ja lesboja. Pitää nousta vastarintaan ja puolustaa ihmisoikeuksia loukattiinpa homoja lähikapakassa tai vaikka maapallon toisella puolella.

Elton John oli ensimmäinen kansainvälinen pop-tähti, joka tuli ulos kaapista.

Elton John on sanonut, että liioittelu on hänellä geeneissä. Kun hän 10 vuotta sitten täytti 50, hän oli pukeutunut aurinkokuninkaaksi (Ludvig XIV). Tärkeille keikoille lähtiessä tarvitaan muuttoauto pukuja varten. Hiljattain oli ”esi-60-vuotisjuhlat” Lontoossa, ja niissä isäntä esiintyi toisen maailmansodan upseerinasussa. Varsinainen 60-vuotisjuhla on huomenna New Yorkissa. Teemaa ei ole paljastettu. Juhlaa edeltää konsertti Madison Square Gardenissa.

Vaikka suurissa juhlissa Elton John vaikuttaa melkein pöyhkeilevältä, arjessa hän on vaatimaton. Hän on yleensä design-puvussa ja silmälasit ovat vaatimattomat. ”Villit vuodet” ovat jo ohi. Aikaisemmin silmälasit olivat tärkeä osa imagoa. Suuret lasit ja kerran niissä oli tuulilasinpyyhkimet. Hän oli lapsena alemmuudentuntoinen, pullea ja pieni, mutta löysi itsensä eksentrikkona ja muusikkona. Jo nelivuotiaana hän soitti pianoa äidin sylissä.11-vuotiaana tuli stipendi musiikkiopintoja varten. 17-vuotiaana hän aloitti uran muusikkona pianobaarissa. 1965 hän perusti opiskelukavereidensa kanssa Band Bluesologyn. Taitelijanimi tulee saxofonisti Elton Deanistä ja laulaja John Baldrysta. (hyvä tietokilpailukysymys!). Oikea nimi: Reginald Kenneth Dwight.

Pari vuotta myöhemmin hän tutustui tekstintekijä Bernie Taupiniin ja yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka. Se on ollut hyvä ystävyys ja ammattimainen suhde. Viimeisin yhteistyön tulos on albumi "The Captain & The Kid" (2006).

Elton Johnin ensimmäisen levyn 1970 (Empty Sky) huomioi vain pari kriitikkoa. Mutta sitten tulikin yllättäen läpimurto. Monet biisit ovat jääneet miljoonien sieluun kuten "Your Song", "Rocket Man", "Candle in the Wind" tai "Don't Let the Sun Go Down On Me". Kriitikot pitävät parhaina hänen ennen vuotta 1975 tekemiä kappaleita.

Ongelmana olivat monet riippuvuudet: alkoholi, seksi, huumeet, syöminen. Neon-lehdessä hän muisteli: Kun lennän Alppien yli, mieleen tulee kaikki se ”lumi” jota olen nauttinut. Jossain vaiheessa hän jopa yritti itsemurhaa. Käänne tuli 1990. Siihen tarvittiin 1300 terapiatuntia. Silloin hän myös tuli ulos kaapista. Hän oli ollut kaksi kertaa naimisissa, mutta 1993 hän tapasi nykyisen miehensä David Furnishin, kanadalaisen filmituottajana. He menivät naimisiin 2005. Furnish johtaa mm. 1992 perustettua Elton John Aids Foundationia.

Elton John on ollut eturivissä puolustamassa homojen asemaa, viimeksi torstaina. Ja kaikki muistavat Elton Johnin prisessa Dianan kuoleman yhteydestä.

(Berliner Zeitung)

vaeltaja 2006, mielenkiintoinen biography, paljon asiaa mita en tiennyt. Han oli meidan clinikassa aikaisin 80 luvulla koska meilla silloin oli ainoa palvelu jota han halusi. Han tuntui olevan hyvanlainen.

Elton Johnin 50-vuotispäivä oli aikoinaan mahtipontinen, mutta nyt, 60-vuotispäivänä pantiin paremmaksi. Kirkkojen halveksija juhli lauantaina New Yorkin suurimmassa uusgoottilaisessa temppelissä Harlemissa. Kaikki 400 vierasta oli käsin valittu. Tällaisia vieraita: Bette Midler, Ozzy ja Sharon Osbourne, Donatella Versace, Jon Bon Jovi, Michael Caine, Richard Gere, Barbara Walters, Pierce Brosnan, Whoopi Goldberg ja Rod Stewart Glanz. Elämänkumppani David Furnish oli suunnitellut ohjelman kahden ystävänsä kanssa. Kirkkoon mahtuu normaalisti 6000 ihmistä. Se oli koristeltu valkoisin kukin ja hopealla. Oli 1000 pulloa champanjaa, canapesta, hummeria ja luxushärkää. Jälkiruuaksi korkea vuori karamellipuddingia. Viihteestä huolehtivat Scissor Sisters, Sting ja Ex-Beatle Paul McCartney. Sunnuntaina oli megatähden 60. konsertti Madison Square Gardenissa. Konsertti oli lähes loppuunmyyty mutta eBayssa oli vielä lippuja 1000 dollarilla.

(Spiegel)

Berliinissä avattiin 30 vuotta sitten eli 1.4.1977 kahvila "Anderes Ufer" (toinen ranta). Se oli legendaarinen paikka. Se oli alusta asti avoin: ikkunat olivat kadulle ja ovella ei ollut mitään kontrollia. Kahvilatilassa oli kaiken aikaa näyttelyitä. Kävijäkunnassa oli kuuluisuuksia, kuten Nina Hagen, Marianne Rosenberg, Rio Reiser ja Michel Foucault. Ja tietenkin David Bowie, joka asui naapuritalossa. Tarina kertoo, kuinka Bowie muutaman kerran kuuli, että yöllä lasit lyötiin säpäleiksi. Hän tarjosi omistajille rahaa ikkunoiden uusimiseen ja vartioi, ettei ennen lasittamista kukaan tunkeudu kahvilaan. David Bowie oli paikan ”suojeluspyhimys”. Kun kahvila muutti omistajaa 2003, siellä tehtiin suurremontti. Bowie-fanit olivat saaneet tietää remontista, ja kävivät kyselemässä pisuaariallasta, johon siis heidän idolinsakin oli pissannut. Valitettavasti se oli jo mennyt metalliromuksi.

Alkuperäiset omistajat olivat Gerhard Hoffmann ja Reinhard von der Marwitz. Marwitz kuoli aidsiin 1986 ja vuonna 1988 Hoffmann luopui paikasta. Tieto paikan sulkemisesta oli gay-maailman uutinen. Pankkimies Frank Wacker halusi kuitenkin jatkaa kahvilaa, mutta 2003 se sai uuden nimen ”Neues Ufer” (uusi ranta). Tyypillistä paikalle oli tyyli ja laatu. Minusta siellä oli viileä hienostunut ilmapiiri. En viihtynyt.

Veljeni kertoi, että kun Hyvinkäällä esitettiin 1960-luvun alussa Psykoa, elokuvateatteri Aulassa päivysti sairaanhoitaja. Mainoksessa oli myös mainittu, että ”sairaanhoitaja päivystää!”.

Anthony Perkins, elokuvan legendaarinen Norman Bates, syntyi 75 vuotta sitten (4.4.1932). Hänen isänsä kuoli pojan ollessa viisivuotias. Suhde äitiin oli niin vaikea, että tarvittiin pitkä terapia, ennen kuin seurustelu naisten kanssa alkoi jotenkin sujua. Hänern kerrotaan olleen naisen kanssa sängyssä ensi kertaa 39-vuotiaana.

Hän meni naimsiiin valokuvaaja Berinthia (Berry) Berensonin kanssa. Heillä oli kaksi poikaa. Vain vaimo tiesi miehensä aidsista. Pojille se selvisi vasta Anthony Perkinsin kuoleman jälkeen 1992.

Lesken, Berryn, elämä päättyi traagisesti syyskuussa 2001. Hän nousi Bostonissa toiseen niistä lenokoneista, joilla tehtiin hyökkäys WTC-torneja vastaan.

Amerikassa on kuollut iso määrä ihmisiä yliopistoalueella ammuskelussa.

10 vuotta sitten (22.5.1997) Koillis-Brasiliassa entinen sotilas tappoi 17 ihmistä. Ensin hän surmasi vaimonsa ja anoppinsa, sitten hän jatkoi kadulla. Syynä joukkomurhaan olivat huhut, että hän olisi homo.
(Spiegel)

Älykäs yksineläjä

150 vuotta sitten, 20.4.1857 syntyi Herman Bang, tanskalainen kirjailija. Hän oli papin poika yhdellä Tanksan itärannikon saarella. Äiti kuoli, kun poika oli 14, isä kuoli, kun poika oli 18. Hän opiskeli aluksi lakia, mutta vaihtoi sen myöhemmin journalistiikkaan. Sosiaalikriittinen kirja ”Toivottomat sukupuolet” (mikä suomeksi virallisesti, en ole tarkistanut) herätti pornoskandaalin. Poliisi takavarikoi kirjan, koska se kuvaili hekumaa ja himon tyydyttämistä.

1880-luvun puolivälissä hän seurusteli jonkin aikaa unkarilaisen näyttelijän Max Eisfeldin kanssa ja asui tämän kanssa Prahassa vuosina 1885-86.

Hän kirjoitti myös romaaneja, joista hän sai yhteiskunnallista tunnustusta. Hän oli rauhaton sielu ja matkusteli paljon. Helsinki, Pariisi, Wien, Oslo, Praha. Hän sanoo itse, että rauhattomuus oli hänen koko ruumiissaan. Hän joi ja poltti ja välillä otti morfiinia. 1890-luvulla hän joutui hoitoon yritettyään itsemurhaa.

Hän oli halunnut näyttelijäksi, ja hän näytteli usein elämässään. Hän lakkasi kyntensä, käytti neulottuja käsineitä, meikkasi, pukeutui silkkisukkiin, jne. Hän oli ensimmäinen Pohjolan Dandy. Homona hän joutui ristiriitaan sen ajan moraalin kanssa. Vuonna 1906 syntyi suuri skandaali, jonka käynnisti nobelkirjailija Johannes V. Jensen. Jenssen vaati liberaalivasemmistolaisessa Politiken-lehdessä kaikkien homojen internointia. Jensenin paljastuskirjoitus aiheutti sen, että Herman Bang joutui poliisikuulusteluihin. Lehdistö kiehui skandaalissa. Herman Bang pakeni Tanskasta Berliiniin, missä hän oleskeli 2 vuotta. Samoihin aikoihin alkoi Berliinissä toinen homoskandaali, joka kosketti keisaria. Siihen ei Bang ollut sekaantunut. Vuonna 1911 hän lähti laajalle mmaailmanympärysmatkalle. Hänet löydettiin v. 1912. tajuttomana matkalla Pazifik-Express-junassa Utahissa ja hän kuoli kolme päivää myöhemmin.

Lähes kaikki Bangin kirjat on suomennettu.

Skandaali 100 vuotta sitten: Keisarilla oli homoystäviä

Marraskuun 17. pnä 1906 berliiniläinen journalisti Maximilian Harden julkaisi artikkelin, jossa hän kritisoi silloisen keisarin Wilhelm II:n lähipiiriä. Polttopisteessä oli keisarin läheinen apuri ja ystävä 59-vuotias Philipp zu Eulenburg. Asiaa tuntevat ymmärsivät mistä oli kysymys.,vaikka sitä ei suoraan sanottukaan. Oli kysymys keisarin lähipiirissä hyörivistä homoista.

Eulenburg lupasi pysytellä etäällä keisarista ja matkusti Sveitsiin. Hän palasi kuitenkin talvella 1907. Maximilian Harden kiristi otettaan. Tasan 100 vuotta sitten, huhtikuun 27. pnä 1907 hän julkaisi kirjoituksen, jossa hän selkeästi syyttää Eulenbergia ”epäterveestä vita sexualisista”. Homoseksuaalisuus oli laissa kiellettyä. Oli pelätty lakipykälä 175. Nyt oli epäilys valtion johdossa. Harden väitti, että siellä keisarin liepeillä hyörii useita homoja. Seurapiireissä alettiin päivitellä. Ainoa, joka ei tiennyt mitään, oli keisari. Kukaan ei ollut halunnut näyttää hänelle artikkelia. Viimein kruununprinssi näytti jutun keisarille toukokuun 3. pnä 1907. Keisari tajusi heti, että nyt käynnistetty häväistysjuttu uhkaa keisarin asemaa. Hallituksesta sai heti lähteä yksi epäilty, kenraaliluutnantti, adjutantti Kuno von Moltke. Lähipäivinä selviteltiin Eulenburgin asemaa. Hän oli naimissa ja hänellä oli kahdeksan lasta. Keisarilla meni kokonainen kuukausi ennen kuin hän sanoi ystävyytensä irti ja vaati Eulenburgia joko muuttamaan ulkomaille tai käymään oikeustaisteluun Maximilian Hardenia vastaan.

Tästä alkoi pitkä oikeudenkäyntien sarja. Homot häipyivät maan alle. Kuusi upseeria teki itsemurhan. Homoseksuaalisuus nousi poliittisen taistelun välineeksi kun hyökättiin keisarin valtaa vastaan. Puhutaan Harden-Eulenberg-skandaalista. Sen jälkeen tuli Kiessling-skandaali, Dreyfuss-skandaali, natsiaikana Ernst Röhmin ja 100 muun homon murhaaminen, Frankfurtin homoskandaali, Essenin teatteriskandaali, Kööpenhaminan pornoskandaali, skandaalit Ruotsin kuninkaan ympärillä, jne. Ja Suomessakin taisi olla joitain skandaalin poikasia, mm. Itä-Suomen lesbo-oikeudenkäynnit, ja Ilta-Sanomatkin yritti nostaa esiin homoskandaalin 1966, mutta se ei purrut kunnolla.

Lehtimies Maximilian Harden oli kovan luokan journalisti. Häntä pelättiin. Hän oli kallellaan sosialismiin päin ja niinpä 1922 äärikansalliset tekivät häntä vastaan attentaatin, josta hän pelastui vain täpärästi ja vammautuneena. Siihen aikaan poliittinen taistelu oli kovaa ja erinomaisena aseena oli vastapuolen homous. Sosialistitkin käyttivät sitä asetta.

Tasan 20 vuotta sitten saatiin ensimmäinen lääke aidsia vastaan: AZT (Azidothymidin). Vaikuttava aine oli zidovudin. Ensimmäiset aids-atapaukset löytyivät 1981 ja lääke otettiin käyttöön nopeutetulla aikataululla Amerikassa maaaliskuussa 1987, Euroopassa kuukautta myöhemmin.

Ennen lääkettä aids-kuolemat olivat yleensä hyvin tuskallisia. AZT estää viruksen lisääntymisen. Se oli ensimmäinen lääke, jonka vaikutukset votiiin havaita. CD4-auttajasolujen määrä ei enää laskenut; ne jopa alkoivat lisääntyä. Mutta lääke menetti nopeasti tehonsa. Jo muutamassa kuukaudessa CD4-solut jälleen vähenivät. Ja sivuvaikutukset olivat ikävät. Oli anemiaa, oksentelua ja pahoinvointia. Monilla vaikeutui tavallinen arkielämä. Mutta lääke antoi myös toivoa: pian löytyy muita, parempia lääkkeitä. Jotkut potilaat kestivät sivuvaikutukset ja pääsivät mukaan kolmen lääkkeen terapiaan, joka aloitettiin vuonna 1996. Nyt on jo 20 lääkettä käytössä.
(nd-online)

Saksan parlamentissa vietettiin eilen erikoista muistopäivää. Toukokuun 10. pnä tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Saksassa perustuslakituomioistuin otti käsiteltäväkseen homojen oikeudet ja päätti, että oikeuksia ei ole.

Kaksi miestä oli valittanut saamastaan homotuomiosta. Toinen heistä, hampurilainen kokki, valitti perustulakituomioistuimeen, että homojen vastainen laki 175 sotii perustuslain artiklaa 3 vastaan. Siinä sanotaan, ettei ketään saa syrjiä sukupuolensa takia. Tuomarit päättivät, että homoseksuaalisuuden alueella biologiset erot oikeuttavat sukupuolten erilaisen käsittelyn. Jo sukuelimet kertovat, että mies on enemmän vaativa, nainen vastaanottava osapuoli. Lisäksi naisella on seksuaalisuus (himo) ja erotiikka (tunnekokemus) yhteennivoutuneena. Homolla ne komponentit ovat erillään. Lesbonainen pystyy pidättyvyyteen, mutta homomies on täysin halujensa armoilla.

Toinen mies, hampurilainen kauppias vetosi perustuslain 2. artiklaan. Siinä sanotaan, että jokaisella on oikeus omaan persoonallisuuteen. Tässä tuomarit totesivat, että ei ole oikeutta, jos se johtaa ristiriitaan sosiaalisen yhteisön siveyskäsitteiden kanssa. Samaa sukupuolta olevien seksi on yksiselitteisesti kansan siveyskäsitteiden vastaista. Ratkaisevaa on, että kansasta suurin osa kuuluu kahteen kirkkokuntaan ja näiden kirkkokuntien mukaan homous on epäsiveellistä.

Eilen Saksan vihreät järjestivät Berliinissä seminaarin, jossa muisteltiin ja analysoitiin näitä perustuslakituomioistuimen päätöksiä. Perustuslakituomioistuin sijaitsee Karlsruhessa , ja homojärjestöt järjestävät siellä torstaina äänettömän mielenosoituksen (”Mahnwache”, mikä se on suomeksi, kun ollaan vain hiljaa ”vartiossa” mielenilmauksena).

Kuritushuoneesta avioliittoseremonioihin

Näin raflaavasti kuvataan historiallista kehitystä Saksan homolain 50-vuotismuistelutilaisuudessa. Perustuslaki ja perustuslakituomioistuin eivät ole aktiivisesti puolustaneet homoja ja lesboja syrjinnältä. Sodan jälkeen yli 50 000 miestä on tuomittu homolakien mukaisesti vankilaan ja kuritushuoneeseen. Nyt vaaditaan, että perustuslaissa on oltava syrjinnän kielto seksuaalisen identiteetin perusteella. Demokraattisessa maassa syrjittiin sodan jälkeen homoja räikeällä tavalla, ja se on hyvitettävä näille ihmisille, koska heitä vielä on elossa.

Kymmeniä tuhansia tuomittiin vankilaan, mutta jo pelkkä tutkinnan aloittaminen tuhosi monen homomiehen elämän. Usein tutkinnasta ilmoitettiin työnantajalle tai nuorten vanhemmille. Kyseessä ei ollut nuorten ihmisten suojelu, koska nuoria tuomittiin homoseksuaalisuuden vuoksi varsin paljon. Lainmuutos saatiiin vasta vuonna 1969.

Mutta vieläkään täysi tasavertaisuus ei toteudu. Saksassa perustuslakituomioistuin totesi 2002 homojen rekisteröidyn parisuhteen perustuslain mukaiseksi, mutta ei tasa-arvoiseksi avioliittoon verrattuna. Sama tilanne on Suomessa. Esim. sukunimen muuttaminen jätettiin tarkoituksellisesti (!) hankalammaksi homoliitoissa.

Asiantuntijat varoittelivat eilisesssä seminaarissa: Vaikka liberaali poliitiikka on voimalla rynnännyt Länsi-Eurooppaan, siveyslait voivat tulla milloin vain takaisin Niitä vastaan pitäisi perustuslakiin tehdä muutos ja mainita selkeästi seksuaalinen identiteetti syrjintäkieltojen luettelossa.

Eilisestä tasan 15 vuotta sitten Marlene Dietrich kuoli Pariisissa. Hänet haudattiin 10 päivää myöhemmin Berliiniin Friedenaun taiteilijahautausmaalle. Hautausmaa on Stubenrauchstraßen varrella (metrolla Friedrich-Wilhelm-platz, U9). Arkku kulki mustalla avo-cadillacilla ympäri Berliiniä. Monet berliiniläiset heittivät kukia avoautoon. Hautausmaalla oli tungosta. SFB lähetti suoraa tv-lähetystä.

Valokuvaaja Wilhelm Reinke otti kuvia ihmisjonoista, haudasta, kuuluisuuksista. Siellä oli paljon homoja ja lesboja ja perheitä lapsineen. Näistä kuvista on koottu valokuvanäyttely ”Marlene – meille kunnia”.

Valokuvaaja kävi eilen ensi kertaa hautajaisten jälkeen Marlenen haudalla. Nuorempana hän oli marlene-fani. 13-vuotiaana hän kirjoitti kirjeen idolilleen ja myöhemmin kävi Pariisissa katsomassa taloa, jossa Marlene asui.

Alkuaikoina hautausmaalla oli paljon kävijöitä. Portilla vaaroitettiin taskuvarkaista. Hautaa jopa häpäistiin. Monet pitivät Marlenea petturina, koska hän taisteli USAn joukoissa Saksaaa vastaan.

Näyttely: Haus der Begegnung, Fürstenbrunner Weg 10–12 Charlottenburgissa (Ma-pe 9 – 17).
Friedenaun hautausmaan kartta:
http://de.wikipedia.org/wiki/Bild:Friedhof_stubenrauchstr.gif

Eilisestä tasan 5 vuotta sitten tapettiin Hollannissa nouseva poiittinen tähti Pim Fortuyin. Hän sai mainetta homoudellaan ja ”epäkorrektiudellaan”. Hän sanoi julki sen, mitä ajatteli. Oltiin valmistautumassa parlamenttivaaleihin. Hän oli kaljupäinen nuori poliitikko, joka nautti menestyksestään. Hän oli maaliskuussa saanut murskavoiton Rotterdamin kunnallisvaaleissa.

Toukokuun 6. pnä 2002 nuori mies, Volkert van de Graaf ampui hänet. Fortuyin kuoli jo murhapaikalla. Poliisi aloitti murhaajan jahdin ja mies vangittiin.Homopiireissä pelättiin, että motiivina oli Fortuyinin homous, mutta murhaaja oli eläinsuojelija ja vegaani ja hän sai 16 vuoden tuomion.

Kuolemaa seurasi valtavia muistotilaisuuksia. Murha selvästi järkytti ihmisiä. Vaaleissa 13. toukokuuta 1,6 miljoonaa ihmistä antoi äänensä Fortuyinille. Puolueesta tuli parlamentin toiseksi suurin puolue ja hallituspuolue. Nyt, 5 vuotta myöhemmin puolue on jo hajonnut. Vallan perijästä tuli liian kova kamppailu.

Mitä Fortuyin sai aikaan? Häntä sanotaan provokaattoriksi. Hän tunkeutui ”poliittisen korrektiuden diktatuurin” läpi. Hän sanoi, että multikulttuurinen yhteiskunta on illuusio. Ja hänen mukaansa islam on taantuva kulttuuri. Näillä puheilla rikottiin Hollannissa vallitsevat tabut.

Fotuyinin murhan jälkeen on tullut toinenkin murha. 2.11.2004 ammuttiin elokuvantekijä ja islamin kriitikko Theo van Gogh . Tekijä oli äärimuslimi.
(Die Presse)

Samaa teemaa käsitellään ranneliikkeessa mm. tässä ketjussa:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=3878

Asioita saa länsimaisessa kulttuurissa tuoda esille. Se on hyvä asia. Näihin asioihin saa myös melko vapaasti esittää kritiikkiä. Sekin on hyvä.
Mitä tulee islamiin, niin se l ä n s i m a i s e s t a näkökulmasta ilmaistaan olevan taantunut kulttuuri ts. islamin nykyiset tulkinnat (eli sen nykyinen vaihe) ovat konservoivia, äärimuotoisia, kehittymättömiä.

Toukokuun 10. pnä homojärjestöt Saksassa muistavat perustuslakituomioistuimen kohtalokasta tuomiota. 50 vuotta sitten tuomioistuin hyväksyi homoseksuaalisuuden kieltävän lain perustuslain mukaiseksi. Tuomioistuimen mukaan homosuhteet loukkaavat yksiselitteisesti siveyslakeja. Karlsruhessa järjestetään hiljainen mielenosoitus ja sen jälkeen on lehdistötilaisuus.

Saksalainen homo/lesbojärjestö LSVD käynnistää samalla kertaa aktion ”Homot ja lesbot perustuslakiin”. Perustuslain pitää vihdoinkin yksiselitteisesti turvata homojen, lesbojen ja transgender-ihmisten yhtäläiset oikeudet. Perustuslakiin on saatava lause, jonka mukaan ”syrjintä on kielletty seksuaalisen identiteetin perusteella”

Hampurin sosiaalidemokraatit pyytävät anteeksi
--------------------
Myös Hampurissa on muistotilaisuus jumalanpalveluksen muodossa. Tapahtuma on Sr. Georgin kirkossa klo 20 illalla. Myös senaatin edustaja on paikalla. Nyt on tullut tieto, että Hampurin sosiaalidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja Michale Neumann saapuuu paikalle ja hän tulee pyytämään anteeksi sosiaalidemokraattien osuutta homojen vainoissa 1950- ja 60-luvuilla. On aika poikkeuskellista, että poiitikko pyytää anteeksi menneisyyden tapahtumia. Kirkko tulee luultavasti olemaan ääriään myöten täynnä ja tilaisuus on varmaan koskettava.

Myös näyttely homovainoista jatkuu ja esim. Hampurin pormestari kävi tutustumassa näyttelyyn viime perjantaina. Näyttely siirtyy Hampurin museon pysyväksi näyttelyksi. Tämä teema on todella herkistänyt poliittiset ryhmät.

Onko Katharine Hepburn homoikoni? Ainakin hänen ystäväpiirinsä ja aviomiehensä olivat homoja. Katharine Hepburn syntyi tasan 100 vuotta sitten ja kuoli neljä vuotta sitten.

Joku on sanonut:

Käsitteet "yliluonnollinen", "luonnoton" ja "luonnonjärjestyksen vastainen" kertovat vain puutteellisesta luonnon tuntemuksesta.

Hän syntyi tasan 140 vuotta sitten (14. 5. 1868). Hänet mainitaan myös Vantaan museon näyttelyn mainiossa oheiskirjassa: Sateenkaari-Suomi osana suomalaista homoliikeeen hisstoriaa. Hän ei ole suomalainen.

(lisää hänestä sitten, kun on käyty Daizyn kanssa pissalla, syöty aamupuuro, luettu päivän lehdet, ja kaikki muutkin asiat ovat kohdallaan ja kun tulee inspiraatio).

Kesäkuun 15. päivänä 1987 New York Times -lehti päätti, että sen toimittajat voivat käyttää sanaa "gay" adjektiivina aikasemman "homosexual" sijasta.

Versace kuoli 10 vuotta sitten. Milano järjestää muotitaiteilijan muistoksi sarjan tilaisuuksia Ranskalainen koreografi Maurice Bejart on suunnitellut kaksiosaisen baletin. On myös teatteripukujen näyttely ja eurooppalaisen design-instituutin perustaminen.
Versace ammuttiiin 15. heinäkuuta 1997.

Yksi merkkipäivä pääsi livahtamaan ohi pride-tohinassa.

Maailman vanhin homo, sveitsiläinen tenori Hugues Cuénod täytti perjantaina 105 vuotta. Hän on ollut jo 20 vuotta yhdessä nyt 64-vuotiaan Alfred Austinin kanssa. Tänä vuonna he solmivat virallisen homoliiton.

Uutistomistojen mukaan hän ei aio järjestää syntymäpäiväjuhlia. Eikä hän aio tehdäkään mitään erikoista paitsi odotella seuraavaa syntymäpäivää. Entä pitkän iän salaisuus: Hän ei ole tehnyt mitään erityistä sen hyväksi. ”Minulla on hyvä terveys, hyvä ystävä ja olen laiska”.

Kuulo on huonontunut, samoin lukeminen on täytynyt lopettaa. Ystävä kertoo, että hän rakastaa autossa liikkumista ja niin, että kuomu on auki ja tukka hulmuaa tuulessa.

Kuva syntymäpäiväsankarista:
http://www.gayboy.at/news/index.php?doc=news&nid=11642

Tasan 40 vuotta sitten Englannin alahuoneessa käytiin myrskyisä keskustelu, jonka jälkeen äänestyksessä homoseksuaalisuus sallittiin.

David Hockney on tänään 70-vuotias. Hän on taidemaalari, valokuvaaja, kirjailija ja kokeileva taiteilija. Hän kiinnostui pop-taiteesta, naturalismista ja kubismista. Hän on ollut varsin menestyvä jo parikymppisenä. Taiteilijaystävä Peter Blake sanoo, että hänen menestyksensä salaisuus on hänen itsensä jatkuva kehittäminen. Juuri kun on tottunut siihen, mitä hän tekee, tuleekin jotain uutta, yllätyksellistä.

Hänen tavaramerkikseen ovat tulleet uima-allaskuvat, joissa on vesi, kesä, aurinko ja Kalifornian viileänsinisenä säteilevät värit. Hän valitsee aiheensa lähiympäristöstä. Hän maalaa ystäviään, koiraa, taloa, huonettaan matkoilla ja maisemia. Hänestä sanotaan, että hän on yksi maailman rikkaimmista taiteilijoista. Taulut maksavat yleensä miljoonia huutokaupoissa.

Kotimaassaan Englannissa hän on viime vuosina tullut enemmän tunnetuksi intohimoisena tupakoitsijana 1980- ja 90-luvuilla Hockney menetti monia ystäviään aidsin takia. Hänen kuulonsa on mennyt kovin huonoksi. mutta hän sanoo, että silmät ovat hänen suurin ilonsa.

(Schwäbische Zeitung)

Toissa päivänä tuli kuluneeksi 850 vuotta Richard Leijonamielen syntymästä. Wikipedia kertoo mainiosti sankarin elämän vaiheet, ja vihjaa myös siihen, että hän oli homoseksuaali, vaikka vaimokin odotti kotona.

Maria Callasin kuolemasta 30 vuotta

Maria Callas on ollut vanhempien homojen "ikoni" vuosikymmeniä. Callas kuoli 30 vuotta sitten syyskuun 16. Pnä 1977 Pariisissa. Maria Callas -näyttely on kiertänyt maailmaa ja se on juuri nyt Hampurissa Alsterhausissa lokakuun alkuun saakka. Maria Callasin kunniaksi Hampurin gayradiolla oli eilen illalla kahden tunnin Callas-ilta.

Oliko Callas aikansa "homoemo"?

http://www.abendblatt.de/daten/2006/09/08/608462.html

Herb Ritts



Tasan viisi vuotta sitten, tapanina 2002 kuoli valokuvaaja Herb Ritts Los Angelesissa vakavaan keuhkotulehdukseen. Hän oli HIV-positiivinen. Hän oli yksi muoti- ja popkulttuurikuvien suurista nimistä. Kuvat tulivat tutuiksi Voguesta, Vanity Fairsita, Rolling Stonesta ja Harpers Bazaarista.

Yksi kuva ystävästä, näyttelijä Richard Gerestä 1978 aloitti hänen uransa. Hänen ei tarvinnut enää jatkaa vanhempiensa kalustemyymälässä, vaan hän alkoi ansaita kuvaamalla julkkiksia. Kun Gere tuli tunnetuksi elokuvasta American Gigolo, myös Rittsin kuvat hänestä pääsivät julkisuuteen Voguessa, Esquiressa ja Ellessä. Tuli uusia ja uusia kuvaustarjouksia ja Ritts suostui eikä kertonut kenellekään, että hän oli vain tavallinen harrastelijanäppäilijä.

Ritts kertoi homoseksuaalisuudestaan jo college-aikana. Kuitenkin hänen lahjakkuutensa tuli esiin kuvaamalla kuuluisia naisia. Cindy Crawford, Laetitia Casta ja Madonna kuuluivat joukkoon. Kuuluisa on mm. Madonnan levyn True Blue -kansi. Myöhemmin hän kuvasi myös tunnettuja vaikuttajia, mm. Gorbatshovia, Dalai Lamaa ja William S. Burroughsia.

1990-luvun alussa Ritts kuvasi myös musiikkivideoita, mm. Michael Jacksonin kanssa. Kuollessaan Ritts oli juuri täyttänyt 50 vuotta.

(Spiegel)

http://images.google.com/images?q=herb+ritts&hl=fi&rls=com.microsoft:*&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=images&ct=title

Tasan 60 vuotta sitten, tammikuun 6. pnä 1948 julkaisitiin Kinseyn raportin ensimmäinen nide, "Sexual Behavior in the Human Male". Sillä oli mullistava vaikutus. Ensi kertaa suuren yleisön eteen tuotiiin tutkimus, jonka mukaan homoja ja lesboja on monta prosenttia väestöstä, ja monet ihmiset ovat biseksuaaleja.

Sähköshokkeja kun penis jäykistyy


Tasan 35 vuotta sitten Journal of Abnormal Psychology -lehdessä oli yhteenveto aversioterapioista seksuaalisten poikkeavuuksien hoidossa. Tällaisia aversioterapioita on käytetty vuosien 1935 ja 1980 välillä. Ensi kerran menetelmä esiteltiin vuonna 1935. Aversioterapia tuotti itsemurhia ja monenlaisia psykologisia ja fyysisiä vaurioita.

Tyypillinen tilanne oli tällainen: Jos hoidossa oleva reagoi homoeroottisiin diakuviin peniksen jäykistymisellä, hänelle annettiin sähköiskuja, jotka vaihtelivat 0,5 milliampeerista 4,5 milliampeeriin. Sähköiskun kesto vaihteli 0,1 sekunnista 0,5 sekuntiin. Jäykistymistä mitattiin erityisellä paineilmaisimella. Kuvissa oli sekä homokohteita että heterokohteita. Sähköiskut annettiin kämmeneen sormien väliin.

Tilanteeseen liittyi myös verbaalinen ohje, jossa henkilöä kehotettiin kuvittelemaan seksuaalinen tilanne. Yhtäkkiä voitiin esim sanoa, että kuvittelun kohteella onkin syfilishaavoja tms. muuta epämiellyttävää.

Esimerkkinä oli 19-vuotias poika, jolla ei ollut kontakteja tyttöihin. Hän ei itsekään tiennyt, halusiko hän homoksi vai heteroksi, mutta hänellä oli vahvoja syyllisyydentunteita. Sähköiskuja annettiin 10 käsittelyn aikana. Aluksi peniksen reaktio väheni sekä nais- että mieskuvista, mutta peniksen laajeneminen alkoi uudelleen naiskuvista. Seurattiin myös, miten masturbaation aikana mielikuvat alkoivat muuttua.

Seuraavassa vaiheessa peniksen reaktiot vähenivät mieskuviin ja lisääntyivät naiskuviin. Edistyminen oli nopeaa. Tosin potilas valitti, etä mielikuvissa edistyminen oli nopeampaa kuin peniksessä. Kuuri loppui ja potilas uskoi selviävänsä yksin.

Kolmen kuukauden kuluttua hän palasi ja kertoi ei-toivotusta homosuhteesta, joka häiritsi edistymistä. Sähköiskuhoito aloitettiin uudelleen, mutta jo toisella kerralla potilas keskeytti hoidon ja totesi, ettei se auta häntä.

http://content.apa.org/journals/abn/81/1/60

Viestissä no 19 kerrotaan Elli Pirellistä. Tänään sanomalehdessä kerrotaan, että Elli Pirelli on kuollut 24.8. vaikean leikkauksen jälkiseurauksiin. Hän oli kuollessaan 69-vuotias. Hän oli hyvin pidetty gay-kansan keskuudessa. Hänellä oli oma "vessadisko" Kölnin Lulu-yökerhossa.

http://www.aschaffenburg24.de/default.aspx?ID=4815&showNews=271040

Jenny


Tämä vuosi 2009 on merkkipäivien vuosi. Juhannuksena tulee kuluneeksi 40 vuotta Stonewallin tapahtumista.

Jotkut merkkipäivät jäävät huomiotta sen vuoksi, että kukaan ei ole kirjannut muistiin tarkkaa päivämäärää ja olisi liioiteltua viettää kokonaista merkkivuotta. Näin kävi viime vuonna, kun ei löytynyt tarkkaa päivämäärää Jennyn teehuoneen lopettamiselle. Kuitenkin joskus alkukesästä vuonna 1988 Jenny lopetti ja teehuone purettiin ikuisiksi ajoiksi.

*****

Jennyn teehuone rakennettiin Toivonkadulle Helsingin Olympialaisia varten. Se oli simpukan muotoinen symmetrinen rakennelma. Siitä ei ole tarkkaa tietoa, milloin se tuli homomiesten suosioon, mutta jo 1960-luvulla kävijöitä on paljon. Kaikki olivat seuraa etsiviä miehiä. Paikka oli 1960-luvulta lähtien myös silloisissa tanskalaisissa gay-oppaissa, ja sen takia ulkomaiset turistit löysivät paikan. Suomalainen gay-lehti kertoo, että kävijät olivat kaikenikäisiä ja kaikennäköisiä. Jotkut tulivat juttelemaan. He eivät olleet mitään epämääräisiä alamaailman tyyppejä vaan insinöörejä, lehtimiehiä, psykologeja, poliitikkoja, opiskelijoita, lääkäreitä.

Vuonna 1969 homopiirit olivat jo alkaneet järjestäytyä ja lankalauantaina järjestettiin helsinkiläisessä ravintolassa ensimmäiset alan tanssit. Hymylehti oli soluttautunut mukaan ja teki sensaatioraportin julkkismiehistä, jotka tanssivat poski poskea vasten. Hymyssä oli nimiä ja kuvia. Tämäkin tapahtuma on hyvä muistaa, kun keskustellaan Vanhasen ja Ruususen oikeudenkäynnistä.

Jennyn asiakkaita tietenkin pelotti se, että Hymyn valokuvaaja saapuu Jennyn teehuoneen ovelle kuvaamaan. Kesällä –69 lehden freelance-toimittaja ja valokuvaaja kiertelivätkin lähistöllä ja kuvasivat puistossa liikkuvia. Kuvia ei koskaan julkaistu. Siihen vaikutti ehkä Seuran reportaasi, jossa paljastettiin, että alueella liikkuu homoja ja näitä myös haastateltiin. Seuran haastattelu oli perusasenteeltaan myönteinen. Myös kirkon perheasiain keskus vetosi Hymyyn yhden asiakkaansa puolesta.

Kesän 1969 aikana, kun Hymy oli julkaissut homojen kohtaamispaikkojen nimet ja osoitteet, Jennyn suosio lisääntyi tuntuvasti. Paikka oli auki jopa jouluaattoina, ja kun muut odottivat kotona pukkia, Jennyn lähistöllä oli melkoinen vilske. Siellä oli liuta varapukkeja.

Kesäöinä monet jäivät istuskelemaan Jennyn lähistölle. Lämpimät yöt, auringonnousu, raakkuvat lokit, ehkä jopa rankka ukkossade. Luonto ja vuodenaikojen vaihtelu näkyivät, vaikka oltiin keskellä kaupunkia. Jotkut eivät pitäneet lainkaan siirtymisestä kesäaikaan. Ilta tuli myöhemmin ja oli valvottava pitempään.

1970-luvun lopulla ympäristössä alkoi liikkua Kallion jengejä. Autoilijat olivat jo pitkään tehneet paikkaa näkyvämmäksi lähiseudun asukkaille. Kierreltiin autoilla ympäriinsä edestakaisin ja pitkillä valoilla tutkittiin kaikki uudet tulijat. Joskus pahoinpitelyjä harrastaneet nuoret jäivät kiinni. Yksi kertoi poliisikuulustelussa olevansa koulun jalkapallojoukkueessa. Hänen isänsäkin oli käynyt hakkaamassa homoja, joten eihän se mitenkään pahaa voi olla.

Kerran Jennyllä tehtiin täysremontti. Valaistus uusittiin, mutta uusista lampuista ei pidetty, joten kansalaisaktivistit palauttivat vanhan puolihämärän tunnelman. Tyypillistä oli että monet asiakkaat seisoivat seinillä rivissä odottelemassa hyviä tarjouksia. Myös ilmastonti ja viemäröinti uusittiin. Vihreät ilmastointiputket olivat futuristinen näky. Todellinen uuden ajan luomus: vihreää muoviputkea ja ruostumatonta terästä.

Jenny tuli suositummaksi ja lähitienoon asuinkadut arvostetummiksi. Jotkut muuttivat lähitaloihin niin , että suoraan ikkunasta voi katsoa, kannattaako lähteä ulos.

Jenny oli hyvä paikka ukkomiehille ja julkkiksille. Sinne voi puikahtaa. Vaimolle voi sanoa: "Käynpä lenkillä".

Viimeisinä vuosinaan Jennyn teehuoneen ulkoinen olemus alkoi huonontua. Edustalla parveiltiin. Autoilijat jatkoivat jahtaamistaan. Koko paikka alkoi tuntua vastenmieliseltä. Kun kaupunkiin tuli homoravintola, kuultiin usein, että Jennyllä käyvät "ne" tai "se on sitä joukkoa". Vanhan kävijöistä monet kuitenkin tunsivat Jennyn omakseen. Sirkan tansseissa nähtiin Jennyn vakioasiakkaita.

Jennyn teehuone erosi huomattavasti 1900-luvun alun saksalaisista jugend-tyyppisistä edeltäjistään. Jennyn koristelu oli vähäisempää ja siinä selvästi henki 50-luvun virtaukset. Teehuone syntyi funkkiksen jälkimainingeissa. Kuusikulmainen sali, keskellä korkea tiski ja ylhäällä katonrajassa ikkunat, joista tulvi sopivasti katulamppujen, auringon ja kuun säteitä. Pihamaalla sireenipensaat loivat vaikutelman vehreästä, ravitsevasta ja hyväntuoksuisesta ympäristöstä.

Jörg Haiderin kuolonkolarista on tänään kulunut vuosi.
Haiderin muistoksi avattiin Klagenfurtissa toissapäivänä näyttely, jossa tarkastellaan hänen perhettään, poliittista vaikuttamistaan ja kuolemaansa. Suoria viittauksista hänen vuosi sitten vilkkaasti uutisoituun kaksoiselämäänsä näyttelyssä ei ole.

Näyttelyn järjestämistä perustellaan kansalaisten esittämillä toivomuksilla. Se on luonnollisesti herättänyt myös kiivasta vastustusta, toisaalta Haiderin poliittisten näkemysten ja hänen perheensä natsimenneisyyden vuoksi, ja toisaalta hänen vähemmän kunniakkaan, rattijuoppona ajetun kuolonkolarinsa vuoksi.

Erityisen kiivasta arvostelua näyttely on herättänyt vihreiden ja Kärntenin sloveenivähemmistön keskuudessa.

Uutinen näyttelystä: http://kaernten.orf.at/stories/395378/