USA:n megakirkon homo-ongelma

Kuukausi sitten homoprostituoitu outtasi megakirkon näkyvimmän ja äänekkäimmän homojen oikeuksien vastustajan, pastori Ted Haggardin. Nyt samaisen kirkon toinenkin homovastainen pappi Paul Barnes on tullut outatuksi. Seurakunnalleen tekemässään videonauhoitteessa hän kertoo luopuvansa papin tehtävästä ja taistelleensa homoseksuaalisuutensa kanssa 5-vuotiaasta (!) asti.

Barnes kertoi kääntyneensä kristityksi 17-vuotiaana. Hän toivoi uskon auttavan häntä luopumaan homoseksuaalisuudestaan. Se ei kuitenkaan "koskaan mennyt pois".

Barnesilla on vaimo ja kaksi tytärtä.

***************

Tuota uutista lukiessani ajattelen kuinka epäloogista on ryhtyä uskovaiseksi ja luulla sen kautta homouden häipyvän. Tämä on samanlaista potaskaa kuin joissakin herätysliikkeissä markkinoitavat ihmeparantumiset, jotka ovat tutkittaessa osoittautuneet sataprosenttisesti valheiksi.

Barnesin perhe on nyt ilman muuta tämän jälkeen syvässä kriisissä, kuin myös seurakunta. Kaikki seurausta kirkollisesta valheesta ja väärinjohdatuksesta.

Kirkkojen on luovuttava käsityksestä uskosta homoseksuaalisuuden parantavana voimana ja tuotava esille se ihmiskäsitys, jossa ihminen kokonaisena hyväksytään uskon piirissä - niin, että tällaisia väärinkäsityksiä ei enää tapahtuisi. Raa'an ihmiskuvan levittäminen on voinut saada monia uskoaan etsiviä ja siinä taistelevia keskittymään persoonansa ulottuvuuteen, jolla ei ole tässä muodossa uskon ja sen kasvun kanssa mitään tekemistä.
Barnesin koko perheen ja hänen seurakuntayhteytensä voisi nyt sulkea esirukoukseemme.

Itse pietistisen herätysliikkeen pitkäaikaisena mutta nykyisin ehkä vähemmän uskollisena jäsenenä voin vakuuttaa käyttäneeni KAIKKI tiedossani olleet uskonnon tarjoamat keinot homoseksuaalisuuden kitkemiseksi pois - ja erittäin hyvin tuloksin: minusta on eheytynyt olemassaolonsa ja homoseksuaalisuutensa hyväksyvä ihminen, joka on saattanut joskus jopa olla jollekin uskovalle homolle muullekin avuksi. Kaiken tämän tuloksena minusta on kuitenkin kehittynyt lähes agnostikon tapainen ajattelija ja kapinoija.

Kolmea vain kaipaan: Paavo Ruotsalaisen ja L. L. Laestadiuksen tapaan oikeaa sisällistä itseni tuntemista, älyllisen rehellisyyden hyväksymää sopusointua homoseksuaalisuuden ja uskonnon välille sekä ajan pyörän kääntämistä taaksepäin siten, että olisin nuorempana, mutta nykyisin tiedoin vielä elämän suurten ratkaisujen edessä... Nämä kaikki suunnilleen samalla todennäköisyydellä saavutettavissa.

martin kirjoitti: "Barnesin koko perheen ja hänen seurakuntayhteytensä voisi nyt sulkea esirukoukseemme."

Menen nyt täysin sopimattomasti ohitse otsikon. Pahoittelen.

Olen miettinyt, mikä minua häiritsee tässä esirukousjutussa. Selkeänä mielessäni on ensiksikin tutkimus, jossa todettiin esirukouksen vaikutuksen kohderyhmäänsä olleen tasan nolla. Valitettavasti en pysty nyt sitä tarkasti siteeraamaan, mutta varmasti internetistä löytyy.

Minun mielessäni käsite esirukous hahmottuu jonkinlaiseksi oman henkilökohtaisen pahan olon hallinnaksi. Siis oikeastaan aika itsekkääksi toiminnaksi, suhteessa siihen millaisen kuvan jo käsite sinällään ja sitten erityisesti sen käyttö antavat. Sillä minun mielestäni myös ikään kuin putsataan huonoa omaatuntoa. Se antaa kenties myös mahdollisuuden jättää tekemättä jotakin konkreettista ja tarpeellista. Esirukousta nimittäisin jonkinlaiseksi meditaatioksi. Jos sen suorittaja saa itselleen paremman (pyhemmän) olon, niin siitä vaan.

Esirukousta parempana pitäisin vaikkapa sitä, että menee hädässä olevan lähimmäisen luokse ja pitää häntä kädestä tai on vain läsnä luomassa turvallisuutta, kuuntelee.

Nimimerkin Gayfin kirjoituksesta päättelen, että herätysliike taikka sen määrittelemät periaatteet ovat estäneet sinua pitkälle aikuisuuteen toteuttamasta itsellesi luontaisinta tapaa elää. Arvioinko oikein?

Mä en itse ole minkään rituaalien ylin ystävä, enkä koe niitä tärkeiksi uskon kannalta. Jumalanpalvelukset, ristinmerkit, ehtoolliset ja rukoukset on kaikki olemassa ihmisiä varten, ei Jumalaa. Kristilliset arvot näkyy elämässä mun mielestä ihan muissa asioissa, kun siinä, miten ahkerasti rituaaleja toteuttaa.

Mutta mua harmittaa että taas kerran syyllistytään leimaamaan toisen hyvää tarkoittava ajatus itsekkyydeksi. Ihminen, joka aktiivisesti rukoilee toisten puolesta ylläpitää mun mielestä kaunista ajattelua, että muidenkin ihmisten elämä ja ongelmat ovat hänelle jatkuvasti läsnä, niitä ei unohdeta. Rukoilusta ei ole kenellekään mitään haittaa. Se ei myöskään kumoa mahdollisuutta mennä luo ja pitää kädestä. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että sekin meni pitämään kädestä vain tunteakseen itsensä jotenkin pyhäksi.

Mäkin sorruin joskus ajattelemaan, että jumalanpalveluselämä on pelkkää itsensä ylentämistä, jonka avulla niihin osallistuva voi tuntea tehneensä jotain pyhää ja suurta, sen sijaan, että tekisi jotain konkreettista kenenkään hyväksi. Että koko jumalanpalvelus kirkossa voitaisiin muuttaa kokoontumiseksi jonkin hyväntekeväisyyskampanjan eduksi, jossa jokainen voisi tehdä käsillään ja ajallaan jotain merkittävää auttaakseen. Sitten mä tajusin ajatuksillani ylentävän vain itseäni, aivan kun rituaaleihin osallistumattomuus tekisi musta paremman ihmisen. Ei kirkossa käyminen todellakaan sulje pois hyväntekemisen mahdollisuutta, eikä ole pois keneltäkään. Monille se on tärkeä hetki omassa elämässä saada syventyä ja rauhoittua. Rituaalit eivät ole uhka kenellekään. Parhaan toivominen muille ihan tavallisin ajatuksin tai rukouksessa on huomioon ottavaa, mä en edelleenkään ymmärrä, mikä tarve on leimata se negatiiviseksi.

Tuo Juhanin mainostama tutkimus on tuttu varmaan monelle. Itsekin sitä ilmestyessään lueskelin ja en ollut mitenkään yllättynyt tuloksista. Jos joku tuntematon puolestasi rukoilee, en todennäköisesti sellaista rukousta tarvitse. Tosin lämmittäisihän se mieltä, jos siitä tietäisi.
Siinä onkin juuri rukouksen voima. Ei tarvitse mennä pitämään ketään kädestä. Kun itse makasin sairasvuoteella tiesin, että puolestani rukoiltiin. Se, että rukoilijat olisivat tulleet pitämään kädestä, olisi ollut enemmänkin haitta. Ei minulla ollut silloin voimia ottaa muita vastaan kuin poikaystäväni ja kerran äitini. Kännykkääkään ei voinut herkkien sairaalalaitteiden vuoksi käyttää. Huonepuhelin oli pakko ottaa pois päältä, koska puhelut tulivat aina väärään aikaan (mitenkäs muuten, koska alussa tehtäväni oli vain nukkua).
Kuitenkin tieto siitä, että ystäväni ja sukulaiseni rukoilivat (kukin omilla jumalillaan) oli vaikutukseltaan rankka, mutta tervehdyttävä. Pakkohan se on silloin nousta.
Martin haluaa esirukousta hairahtuneille homoangsteille. Mikäs siinä. Voin minä siihen yhtyä. Jos tässä tapauksessa ymmärrän esirukouksen tarkoituksen oikein, on kyseessä anteeksianto. Ihmisparat ovat meitä homoja haukkuneet elämänsä tajuamatta mitä ovat itse tehneet. Miksi meidän pitäisi hiillosta hämmentää?

JuhaniV: "Nimimerkin Gayfin kirjoituksesta päättelen, että herätysliike taikka sen määrittelemät periaatteet ovat estäneet sinua pitkälle aikuisuuteen toteuttamasta itsellesi luontaisinta tapaa elää. Arvioinko oikein?"

Arvioit naulan kantaan; pitkälle aikuisikään yritin painaa homouttani piiloon. Kun käväisin kilpaisevassa firmassa eli helluntailaisissa hoidattamassa pois homouttani, rukousmylly pyöri välillä kuin jänisräikkä. Toisinaan kokeiltiin sitä, että rukoiltiin läpi yön, porukka senkun jatkoi ja kun kaksi väsyi niin kaksi muuta tuli jatkamaan. Oli se sellainen kokemus, että vieläkään ei oikein tee mieli rukoilla. Ei silti, ei se agnostikolle oikein sopisikaan. Kivoja ihmisiä siellä oli, mutta tuo amerikkalaistyylinen, hiukkasen meluisa ja tunkeileva hengellisyys ei sopinut omaan mollivoittoiseen pietismiini.

Kammottavin virhe - josta olen nuoria uskovia homoja ehtimiseen varoittanut - oli se, että menin naimisiin, vaikka sisimmässäni tiesin olevani homo. (Tosin lapsistani en luopuisi millään ja heidän olemassaolonsa on vielä jonkunlainen todiste Jumalan olemassaolosta tai ainakin jostain kosmisesta hyvyydestä).

gayfin kirjoitti: "rukoiltiin läpi yön,"

Samoja menetelmiä käytetään kidutuksessa ja aivopesussa. Valvottamisella ja yöllisillä herätyksillä pyritään murtamaan kidutettavan vastarinta. Tavoitteena vaikkapa tunnustuksen saaminen tms.

Korean sodan aikaan kiinalaiset koettivat aivopestä vangiksi otettuja amerikkalaisia lentäjiä. Aivopesulla tarkoitetaan sitä, että koetetaan istuttaa henkilön mieleen vaikkapa toisenlainen ideologia. Myöhemmin todettiin kotiutuneiden lentäjien palautuneen jonkin ajan kuluttua takaisin entiseen ajatteluun ympäristön muututtua. Arvelen, että käsittely teki joka tapauksessa vammoja henkilön psyykelle. Kiinalaiset totesivat, ettei aivopesu tehonnut laisinkaan n. 5% käsitellyistä. Saman suuruisen luvun olen kuullut hypnoosin suhteen.

On mielenkiintoista, että kansainvälisesti on kielletty kiduttaminen, mutta uskonnolliset yhteisöt voivat käyttää vapaasti tällaisia epäeettisiä menetelmiä, joista takuulla tulee myös vaurioita. Samaan kategoriaanhan kuuluvat vaikkapa aversioterapia (poisehdollistaminen), kun homoutta koetetaan poistaa vaikkapa sähköiskuja antamalla.

Alkuperäiseen uutiseen lisätieto The Christian Post -lehdestä. Barnes ja hänen vaimonsa saavat ammatillista terapia-apua sekulaarisilta (maallisilta) terapeuteilta, että kristillistä neuvontaa kirkollisilta asiantuntijoilta. Barnes oli hakenut terapiasta apua aikaisemminkin. Se oli epäonnistunut. Nyt terapia aiotaan viedä läpi.

JuhaniV: "mutta uskonnolliset yhteisöt voivat käyttää vapaasti tällaisia epäeettisiä menetelmiä"

Mikä uskonnollinen yhteisö saa _vangita_ kenetkään alistaakseen hänet "epäeettisten menetelmien" kohteeksi? Falun Gong?

JuhaniV, gayfin meni itse vapaaehtoisesti kokouksiin ja naimisiin. Kuka häntä niihin pakotti? Ei kukaan.

Sinänsä totta... Olisin toki voinut kävellä sieltä pois milloin tahansa. Arvioitavaksi jääkin vain oma tietämättömyyteni/tyhmyyteni ja käytettyjen menetelmien eettisyys ja toimivuus.

Mun mielestäni, jos Gayfin on valmis näkemään itsensä tietämättömyytensä uhrina, pitäisi voida nähdä samoin muutkin rukouksiin osallistuneet ihmiset. Kaikki ko. liikkeeseen/liikkeisiin kuuluneet on varmasti saman homonegatiivisen propagandan uhreja. Rukoustilaisuuksissa (-tilaisuudessa?) kaikki olivat mukana vapaa-ehtoisina, yksi apua pyytämässä ja muut hänen pyyntöönsä vastaamassa.

Syyllisten etsintä ei koskaan oo hedelmällistä. Se ei oo tarpeellista, eikä se ainakaan muuta mitään. Se valistustyö, mitä Gayfin nyt tekee puhumalla samassa tilanteessa oleville, luo varmasti paljon paremman mahdolisuuden muutokselle, kun jos me kaikki maailman homot yhdistetään nyt voimamme inhotaksemme helluntailaisia.

Ihan toinen juttu on sitten se, miksi ylipäätään syntyy tarve liittyä kiinteään yhteisöön, oli se sitten uskonnollinen tai mikä hyvänsä. Monet ihmiset kuuluu omiin yhteisöihinsä yhteisöllisyydentunteen takia ja aivopesumaisesti hyväksyy yhteisön aatteet ryhmään kuuluakseen. Se on tyypillistä kaikessa lahkolaisuudessa ja mun mielestäni väärä tapa tarjota uskoa. Ko. tavalle voisi pitää tyypillisenä, että ryhmän pettäessä ja siitä erotessa ihminen luopuu samalla paitsi ryhmästä, myös sen aatteista uskoa myöten.

Tai sitten voi uskoa ja hakeutua yhteisöön löytääkseen samanhenkisiä. Ryhmän pettäessä siitä luovutaan, mutta usko jää. Eihän se ole Jumalan vastuulla mitä ihmiset yhteisöissään tekee.

Itse oon uskosta yhä sitä mieltä, että sitä ei pidä opettaa. Oppia ja etsiä kyllä, mutta ei kuvitella ymmärtäneensä. Alunperin sana kirkko tarkoittaa uskovien yhteyttä ja sellaisenaan se on hyvä asia. Huonoksi se muuttuu, kun ihmiset alkavat kertoa toisilleen, miten näiden tulisi Jumalan mielestä elää. Sitähän kukaan ei tiedä.

"Eihän se ole Jumalan vastuulla mitä ihmiset yhteisöissään tekee."

Mikä muuten on?

Enter, näen tuon mainitsemasi vapaaehtoisuuden hiukan toisin. Elämässä on tilanteita, joissa ollaan todella hädissään vaikkapa omasta seksuaalisesta identiteetistä ja ympäristön suhtautumisesta siihen. Silloin saattavat paikalle ilmaantua maireailmeiset korppikotkat, jotka hetken kuluttua vievät onnetonta kuin halpaa makkaraa.

Ei kriisin keskellä ihminen ole useinkaan riittävän vahva päättämään omasta hyvästään. Sitä tilaa nuo korppikotkat käyttävät röyhkeästi hyväksi.

Megakirkon saarnaajat ja perheet ovat nyt uhreja. Heidät on lannistettu. Heitä on helppo manipuloida. Kyllä kait siellä nyt yölliset polvirukoukset raikavat kun "homouden perkelettä" heistä poistetaan. Sääliksi käy.

En syytä ketään, jotka yrittävät elää elämäänsä omien ihanteidensa mukaisesti.

Onko niin, että kirkko on vaan mennyt harhaan siinä, että Jumala muka tekisi samanlaisia yhtä`äkkisiä parantumisihmeitä kuin Jeesuksen tai alkukirkon aikana?

Ehkä länsimaisen ihmisen psyyke ei ole enää samanlainen kuin muinaisina aikoina, jolloin heittäydyttiin lähes ekstaattisesti/fanaattisesti uskontoon mukaan. Samaahan näkee islaminuskossa nykyisin, kun mennään ja tapetaan itsensä uskonnon nimissä. Tarkoitan, että ihmeparantumisessa voi olla, että psykosomaattinen sairaus katoaa, kun sairauden tilalle tulee joku muu. En tiedä.

Mielestäni nyky-uskovaiset eivät itsekään usko omiin teeseihinsä. He ovat jo niin sekularisoituneita ja rationaalisia. En näe, että nykyajan teologi-pappi uskoo enää mihinkään syvällisesti.

On kauheaa ja kaikkien oppien mukaista käydä kiinni ihmiseen, joka hakee itseään. Oli se sitten seksuaalisuutta tai muuta. Mutta aina voi heittää takaisin, vaikka vastaanottaja ei palloa kiinni saisikaan.
Minä ja mieheni ei peitellä suhdettamme taloyhtiössä jossa asumme. Emme toisaalta sitä kuulutakaan, eiväthän nuo naapuriheterotkaan sitä tee. Vartiotorni meille kuitenkin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina se sujautetaan postiluukusta kuulumattomasti.
Nyt kuitenkin olin kengurujalkaa menossa kauppaan eli toinen kenkä sidottuna ja toinen jalkaan vasta menossa. Oven avatessani törmäsin tähän Vartiotornin jakajaan. Kyseessä ei ollut kukaan taloyhtiön asukas, vaan yhden vieras. Totesin siinä hissiä tilatessani ja kenkää jalkaan laittaessani hänelle yksinkertaisesti: "Älyttömän hyvä lehti tuo teidän Vartiotorni. Voisitko kuitenkin sujauttaa sen postiluukusta ainoastaan keskiviikkoisin. Silloin tulee myös Aku Ankka, ja olen varannut sen päivän saduille."
No, Vartiotorni tulee nykyisin keskiviikkoisin.

xD Hauskaa..! xD

Hyväähän ne ihmiset tarkoittaa kuitenkin. Niin mä uskon. Ei ne niitä lehtiään ilkeyttään jaa, vaan uskoo pyyteettömästi siihen, mitä tekee. Ja kyllä mä uskon että näiden Ranneliikkeen uskonsotaa luovien ihmistenkin tarkoitus jossain siellä kaiken leimaamisen, nimittelyn ja yhteisen vihollisen etsinnän alla on hyvä. Vielä kun avaisivat silmänsä katsomaan, mistä ongelmat TODELLA johtuu ja reagoisivat siihen, eivätkä psyykkaisi itseään uskomaan, että vastapuoli on jotenkin normaalien tunteiden ja inhimillisten vaikutteiden ulkopuolella oleva vihollinen, kun niin ei koskaan oikeasti ole. Ihan samanlaisia me ollaan kaikki. Vastapuolen inhimillisyyden kieltäminen on ylläpitänyt aivan liian monia sotia aivan liian pitkään.

kesäpoika kirjoitti: "Ranneliikkeen uskonsotaa luovien ihmistenkin..."

Ketähän kesäpoika tuolla lausumallaan oikein tarkoittaa? :-)

Lehdykäisiään tuputtava uskonsoturi se petaa vain taivaspaikkaa itselleen. Vastaanottaja on väline hänen itsekkäille pyrimyksilleen. Hän vähät välittää vastaanottajan taivaspaikasta. Näin on muuten näppylät! :-)

Mies käveli kadulla. Hän näki kerjäläisen, joka aneli elantoa itselleen. Mies ajatteli varmistavansa taivaspaikkansa ja kävi ostamassa kerjäläiselle kokonaisen aterian. ...

Juhani, mä oletan sun kysymykselläsi tarkoittavan tarkoitanko sinua ja vastaan tietysti suoraan, että kyllä. :) Mutta syyllisten etsintä ei edelleenkään oo mikään pointti. Mä uskon, että sulla on varmasti omat syysi tuntea kuten tunnet. Mutta pitää nähdä, että muillakin ihmisillä on omat syynsä tuntea, kuten tuntee. Syy, miksi mä vastustan sitä on se, että asenteet on tarttuvia ja musta on pelottavaa ja surullista nähdä miten se tapahtuu, sekä täällä, että uskonnollisissa yhteisöissä.

Jos on itse valmis näkemään itsensä omien vanhempiensa ja huonojen kotiolojen uhrina, pitää antaa vanhemmilleen anteeksi, koska hekin on silloin oman lapsuutensa uhreja. Tuo ihan vaan vertauskohteeksi. Jos on valmis suureen ääneen kertomaan, miten homot on asenteiden uhreja, pitää nähdä, että samat asenteet samoista lähteistä ne heterotkin on oppineet. Tottakai homovastaisuus vaikuttaa käytännössä enemmän homoon kuin heteroon, mutta saman lähteen uskominen ei voi tehdä homosta pelkkää uhria ja heterosta automaattisesti pahaa ihmistä. Siinä ei oo logiikkaa.

Jos on valinnut vihollisekseen ihmiset, jotka yksipuolisella uutisoinnilla etsii itselleen yhteisen vihollisen, joiden syyksi kaikki maailman ongelmat mieluusti pannaan ja joiden ryhmää yhdistävä tunne tahdotaan leimata itsekkääksi nautinnon tavoitteluksi, niin miten voi selittää itselleen sen, että kuitenkin itse tekee tämän kaiken saman?

Jos on jotain mieltä, sitä pitää olla loogisesti loppuun asti ja nähdä myös muissa ihmisissä toimivan samojen vaikuttajien, kuin itsessä toimii. Näppylät ei ole ollenkaan noin kun sanot. Uskoontulo ei tee ihmisestä itsekkäämpää, kuin hän muuten olisi.

Mä en tiedä milloin ja miksi olet päättänyt uskovien olevan automaattisesti huonoja ihmisiä, mutta se on tunteeseen perustuva uskomus, ei mikään fakta.

Otaksuin kuukausia sitten, että syksyllä kesäpoika lakastuu, mutta aivan toisin päin on käynyt. Ehkä nämä nykyiset säät ovat sotkeneet? Viime yönä mittari oli lähellä +10 astetta. ;-)

Pidän tavastasi perustella näkemyksiäsi ja saan niistä nyt myös tolkun. Joskus aikaisemmin en ihan tajunnut, mitä oikeastaan tarkoitit.

Olen kanssasi samaa mieltä, etteivät uskovaiset automaattisesti ole huonoja ihmisiä, kuten eivät homotkaan, vaikka jotku uskovaiset niin väittävät. Minun pointtini on tehdä näkyväksi uskonnon avulla tehtävä paha. Erityisen räikeänä sen näen sattuneesta syystä juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvana.

Uskontoihin sisältyy rajallinen eettinen ohjeisto, joka on tärkeä tekijä yhteisöelämisessä yleensä. Ei pidetä oikeana puukottaa kuoliaaksi toista ihmistä. Nuo eettiset ohjeet ovat muokkautuneet pitkän ajan kuluessa. Maailma on nyt muuttunut nopeasti, eivätkä ne enää riitä. Yhteisöjen rakentamat lait ovat mielestäni ikään kuin jatkumo uskontojen perusperiaatteille.

Kunnioitan ja arvostan suuresti monen uskovaisen lähimmäisenrakkautta ja elämäntapaa yleensäkin. He tekevät sen hiljaisella ja viisaalla tavallaan sitä erityisesti korostamatta. Nämä räyhäuskovaiset, esimerkkinä polvirukoilijat eduskuntatalon edessä, saavat niskakarvani pystyyn.

Pidän uskoontuloa arvokkaana ja tärkeänä asiana. Joillekin ihmisille se on ollut pelastus vaikkapa vakavasta huumeongelmasta. Jos jonkun ihmisen uskoontulo on seikka joka antaa oikeutuksen tunkea tuota uskoa minun kurkustani alas, sellaisesta en lainkaan pidä.

Uskonnon avulla tehtävä paha on hyväkin nostaa näkyväksi, ihan kuin mikä tahansa paha, mitä tehdään. Musta silloinkin on hyvä, jos muistaa, että ei ongelma ole se, uskooko joku Jumalan olemassaoloon vai eikö usko. Epäreilua on se, että leimaa ison ihmisryhmän kaikki pyrkimykset ja tarpeet negatiivisiksi ja sellaisen asenteen tietoinen levittäminen.

Jotkut ihmiset lukee mun kirjoituksia syvän asenteellisuuden läpi ja tahtoo nähdä mut lahkolaisuuden ja uskonnollisen väkivallan puolustajana, vaikka lainkaan niin ei ole. Mä en näe syytä kieltää ongelmia, jotka on olemassa ja suhteessa homofobiaan olen itse ihan yhtä potentiaalinen uhri, kuin kuka vaan täällä. Mä vastustan valheellisen kuvan levittämistä.

En mä näe mitään syytä piilotella maailmalta sitäkään, millaiset HIV-tartuntaprosentit homoilla on. Mutta jos sitä käytetään homouden leimaamiseen, se on vastustettava asia. Nää tällaiset aiheet nousee homoasioissa täällä esiin jatkuvasti ja niiden vaikutuksia ymmärretään, aina kikattavista seksuaalivähimmistöläisistä asti, mutta sama ilmiö saa vapaasti rehottaa, kun sen kohteena on jokin muu ryhmä, kuin homot.

Mä oon seurannut uskontoja koskevaa uutisointia, sekä täällä että muualla jo jonkin aikaa ja ollut aika pelästynyt. Uskontunnetta tahdotaan patologisoida, sekä tieteiden, että yksityisten ihmisten taholta, enkä mä ymmärrä patologisoinnin motiiveja. Eikö asenteellisuus ollutkaan se asia, josta haluttiin eroon? Tai ehkä haluttiinkin vain vaihtaa maalitaulua.

En väitä ollenkaan, ettei mun pyrkimykseni luoda rauhaa ja sopusointua olisi itsekäs. Jos olen rehellinen, ei mua ennen uskoontuloa häirinnyt asenteellisuus uskovia kohtaan, enkä edes nähnyt sitä, koska sama asenne oli mussa itsessäni ja mielestäni täysin oikeutettu. Nyt oon joutunut sen kohteeksi ja kaipaan huomiota ja hyväksyntää, mulle itselle ja muille samassa tilanteessa oleville. Sama ilmiö, hylätyksitulemisen pelko ja pohjaton hyväksynnän tarve toimii mun moottorina melkein kaikessa mitä teen, jos ei sitten ihan kaikessa. Mutta ette te muutkaan tämän enkelimäisempiä ole, jos ihan suoraan katsotte omiin motiiveihinne. Saman tunteen kantajiin on vain niin helppo samaistua. Mä toivoisin, että siksi tunteeksi tulisi homouden tai uskon sijasta hyväksynnän tarve. Se kun on kaikissa ihmisissä ja aina uhattuna, kun syrjintä alkaa.

En minäkään pidä siitä, miten ateismia pakkosyötetään ja pilkataan vielä päälle.

Se on nykyajan ehkä hauskimpia ilmiöitä. Ääripäitä ei ole, vaan voidaan olla kaikki keskenämme kavereita.

On niitä, mutta niin kuin sana "ääri" jo kertoo, kaikki eivät ole.

kesäpoika, entä afrikkalaiset hiv-luvut? Homojen hiv-luvut ovat niiden rinnalla itikan pissi. Valitettavasti afrikkalaisten alkeelliset asenteet ja yleinen välinpitämättömyys ovat siihen syynä. Minä en tiedä kenestä koko sairaus on lähtöisin, mutta epäilen, että se on afrikkalaista alkuperää.

Eihän uskovaiset käytännössä eroa mitenkään ei-uskovaisista. Mitä se niitten lähimmäisenrakkaus oikeasti muka on? Jotakin sukkien kutomista lähetyspiirissä? Eihän ne tee mitään ja jos ne tekee, niin kyllä sitä rumpua sitten siitä mitättömästä paukutetaankin. Ylimainostettu juttu.

Ymmärsit pointtini, Enter. Ei meissä oo sitten niin mitään eroa. :) Tuomita tai lähimmäisrakastaa voi kaikki, ja niin tekeekin, vaikka perusteet oliskin erilaiset.

Ja oli se HIV sitten kotoisin mistä vaan, niin tarkoituksella sitä ei kukaan tehnyt, eikä syyllisiäkään siis tarvita. Ja jos tehtiin, niin se tapahtui ihan muualla kuin Afrikassa.

Mä lopetan taas leikkimästä vastausautomaattia aiheista, joista en tiedä mitään. Kamalan hankalia kysellään.. Mutta nyt viikonloppu kutsuu.. :)

Noitavainot ovat alkaneet amerikkalaisessa megakirkossa. Näin voi päätellä tavasta, jolla siellä on jatkettu asioiden käsittelyä. Jälleen uuden skandaalin paljastuttua kirkko on nyt siivoamassa nurkkiaan. Seurakuntalaisia kehotetaan ilmoittamaan havaitsemistaan väärintekijöistä neljän ulkopuolisen papin neuvostolle. Kirkon verkkosivuilla on lomake, jolla ilmiannon voi tehdä.

Kirkon vanhimpien pelkona on jättikirkon täydellinen hajoaminen. Toimenpiteellä koetetaan estää lisäskandaalit.

Oma arvioni on, että nyt valitulla Stasi-tyylillä kirkko tulee lopullisesti hajoamaan keskinäiseen epäluuloon ja epäluottamukseen. Lähimmäisenrakkaus löytyy todennäköisesti kirkon edustan roskalaatikosta.

Pastori Haggardia "eheyttävät" parhaillaan papit, joilla on yhteydet ex-gay-liikkeeseen.

Haggardin paljastanut miesprostituoitu on ryhtynyt kirjailijaksi kertoakseen kaiken tapahtuneesta = tienatakseen komean tilin.

Lähde: 365gay.com

Hahhahhaa!
Toivottavasti kirjassa on kuvia alasti pyllistelevästä Haggardista.

Hyvä "Kesäpoika". Kiitos useille threadeille kirjoittamistasi kommenteista, jotka ovat hyvin perusteltuja, (useimmiten) selkeäsanaisia ja kiinnostavia.

Uskonnon "hankkiminen" ratkaisuna johonkin henkilökohtaiseen kriisiin -kuten homoseksuaalisuuden toteaminen- on tietyssä elämäntilanteessa (itse sanot olevasi 17-vuotias [onkohan muuten noin?]) hyvinkin ymmärrettävää. Ehkei minun näkemykseni pohjalta hyväksyttävää, mutta ehkä jollakin yleisellä tavalla ymmärrettävää.

Haluatko siis käyttää koko loppuelämäsi sellaisen, tieteen ja terveen järjen kaikilla tavoin (ja tiedän, että tästä tulee keskustelu, mutta olkaa hyvä.) mahdottomaksi todistaman oppirakenteen puolustamiseen?
Haluatko TODELLA puolustaa koko loppuikäsi 2-3000 vuotta vanhoja opinkäsityksiä? Haluatko TODELLA olla samassa seurakunnassa tai yhteisössä kuin näin tuntevat kaltaisiasi homoja vainoavat? Ja vaikka et olisikaan seurakunnan jäsen aatteellisista tai uskonnollisista syistä, haluatko TODELLA puolustaa uskontoa, joka on sinun kaltaisiasi roviolle heittänyt vuosisadat.

Sorry vaan. Mielestäni kristinuskosta on tullut suoranainen syöpä länsimaiseen yhteiskuntaan. Homoseksuaalien vaino, ehkäisyn kielto, Luterilaisten keskinäiset naispappeuden/homoliittojen/kirkon homojen ja vastaavien riidat vain vahvistavat kuvaani siitä, että Kirkko, ja sen myötä länsimainen kristinusko, on vajonnut oman uskottavuustasonsa alapuolelle.

En minä ole (kait) ateisti. Ainakin haluaisin uskoa johonkin ylempään olentoon. Se olisi niin lohdullista, kun ei tarvitsisi ihan kaikkia töppäilyjään itselleen sälyttää, mutta haluaisin silti kulkea pää pystyssä ihan omin avuin ja jos loppujen lopuksi taivaan portin edessä seisoisin, voisin ainakin sanoa, että parhaani yritin, ja jos ei pääse sisään, niin anti sitten olla... Kyllähän me suomalaiset Saunastakin tykätään, ja harput tai pasuunat eivät ole koskaan kuuluneet repertoaariini...

Pyydän anteeksi edellä kirjoittamaani. Erityisesti "Kesäpojalta" mutta myös "Martinilta", sekä kaikilta muilta, jotka kristillisen elämänkatsomuksensa vuoksi ehkä kokivat tulleensa loukatuiksi.

Elämänkatsomus on aika outo asia. Siihen kun ei riitä tieteellinen todistelu, järkipuhe tai edes aina omien silmien edessä oleva todistusaineisto. Kyse kun on uskosta.

Omat vanhempani olivat kommunisteja. Sellaisia suomalaisia euro-enemmistöläisiä tosin. (Taistolaisia vihattiin ihan kunnolla. Mullekin natiaiselle muutamia Pioneeritoverien vanhempia kuvailtiin "Ryssänpalvojina" ja "maanpettureina", mutta kommareita oltiin kaikki kumminkin... Isä oli Kansan Uutisten toinen päätoimittaja, Myöhemmin KU:n Viikkolehden päätoimittaja ja KU:n toimitusjohtaja.

Itse irtaannuin varsinaisesta politiikasta (missä nyt en pikku pioneeria lukuunottamatta ollutkaan) aikaisin, 16-vuotiaana, eli heti kun sain luvan. Pioneereissa kun ei tehty muuta kuin opeteltiin kitaransoittoa ja keräiltiin postimerkkejä. 18-vuotiaana lähdin vapaaehtoisena armeijaan ja jäin sille tielleni. Ryhdyin upseeriksi jne. (Loppu tarinasta varmaan löytyy jostakin RL:n arkistoista, ellette ole jo sitä lukeneet.)

Itse lakkasin uskomasta kommunistiseen totuuteen joskus 12-vuotiaana. Isäni vasta jokunen vuosi ennen kuolemaansa, mutta silloinkin hän uskoi siihen "oikeaan" kommunismiin, jonka sanoma hänen mielestään perustui Vuorisaarnaan... (Siis tehkää toisille, mitä haluaisitte itsellenne tehtävän jne.)

Aloitettuani urani puolustusvoimissa isästäni tuli yllättäen Maanpuolustuskurssien ja niiden jatkokurssien, Tiedotusalan Kertausharjoitusten ja vastaavien "ryypäysharjoitusten" vakiokamaa. Hänestä tuli yksi silloisen PV:n komentajan parhaista kavereista. Haastatteli häntä jopa Kansan Uutisten edustussaunassa. Siis Gustav Hägglundia.
Jutun olemassaolon voitte tarkistaa milloin vaan haluatte.

Sori, että ajattelette ehkä minun eksyneen kauas aiheesta. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

Kyse on Isäni uskomuksista. Siis siitä, että kommunistinen yhteiskunta, joka vaalisi vuorisaarnan periaatteita olisi toteuttamiskelpoinen. Eihän se sitä tietenkään ole, mutta kyllä minäkin "Kesäpoika" ja "Martin" haluaisin sen olevan. eri asia on sitten todellisuus.

Te molemmat, "Kesäpoika" varsinkin, tulette pähkimään oman mielenne pirstaleiksi, ihan kuin isäni teki (no, hänellä se oli haimasyövän takia...), vain puolustaessanne asiaa, johon teillä, niin kuin kenelläkään muullakaan ei ole oikeaa ratkaisua.

Ei kenelläkään ole. Eikä kai kenelläkään ehkä pitäisikään olla.

Kommunistisen ja kristilisen elämänkatsomuksen kanssa ei mielestäni ole montaa eroa. Molemmat perustuvat itsepetokseen, toisten pettämiseen ja jonkinlaiseen "hurmokseen".

Olkaa vahvoja. Olkaa Ihmisiä! Olkaa Miehiä (tai naisia, tai transseksuaalisia, tai ihan mitä tahansa, mutta omia itsejänne).!

(Ja älkää, please älkää, houkutelko ketään muita mahdollisten lahkojenne jäseniksi!)

Ja muistakaa aina se Vuorisaarnan opetus, että: "Tehkää lähimmäisillenne niin kuin haluaisitte itsellenne tehtävän".

Mun iskä opetti niin.

Kiitos Pete, tää oli melkein paras kommentti mitä olen täällä lukenut. Ihan parasta.

No ei todellakaan ollut!
Pete ootko itse ihan realiteeteissa?
Sä vatvot joitakin ikivanhoja asioita mielessäsi. Samalla jonkinlainen itsetehostus koko ajan. Kyllä sä ja sukulaisesi ootte ihan hyvin pärjänneet elämässänne ja päässeet hyviin asemiin, vaikka oli huonot(?) lähtökohdat ja leimarit jo valmiiksi lyötynä otsaan.
Tuli selväksi, että köyhän tai muuten syrjityn ei todellakaan tarvitse olla nöyrä, mitä nyt sitten kuolinvuoteella, kun on edessä se viimeinen taisto( tosipaikka).
Tuli sekin selväksi, että kun on tuollainen ura takana, niin silloin myös mielipiteellä on enemmän painoarvoa kuin toisilla ja totuuden torvi pauhaa.
Milloin Pete ymmärrät, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä? Entä, jos olet itse väärässä. Jos se vuorisaarna niin kolahti sinuunkin, niin jos se on totta ja raamatun ydinsanomaa, niin eikö the rest ole myöskin ja se olisi loogistakin. Pettääkö sinun logiikkasi?

Peten isän persoonallisuus oli mielenkiintoinen ja taktiikka hyvin tilannetajuinen. Sitä voisi kutsua sanalla "opportunisti". Todellinen kommunistihan hän ei ilmeisesti ollut koskaan ollutkaan. Tiesi hyvin, mistä tulee rahaa ja millä tavalla elämässään menestyy. Toinen sana voisi olla "prakmaatikko". Kaikella kunnioituksella.

"Jos se vuorisaarna niin kolahti sinuunkin, niin jos se on totta ja raamatun ydinsanomaa, niin eikö the rest ole myöskin ja se olisi loogistakin. Pettääkö sinun logiikkasi?"

Ei. Peten tekstiä tai isää sen enempää kommentoimatta, kyllä esim. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", "Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin" tai "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" voi aivan hyvin pitää eettisinä periaatteinaan vaikka ei tarinoita pyhistä hengistä, taivasten valtakunnista ja sinne pääsemisen reunaehdoista erityisen uskottavina pitäisikään.

Pete, vaikka suuresti kunnioittamasi edesmennyt isäsi tulkitsi vuorisaarnan opetuksen käytännössä kommunismiksi, ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki uskovat ovat kommunistisen aatteen kannattajia. On helposti todistettavissa, että näin ei ole. Musta on hienoa, että omien vanhempien, tai ainakin toisen, kunnioitus näkyy läpi kirjoituksestasi. Isäsi ajatukset eivät kuitenkaan ole absoluuttinen totuus mailmasta, joiden perusteella voisit arvottaa toisia. Olethan itsekin irtaantunut monin osin hänen ajatuksistaan.

Ihan vaan vertailukohdaksi kerron, että mäkin olen menettänyt oman isäni, joka oli hyvin rakas mulle ja jonka opetuksia elämästä arvostan suuresti. Mun isäni oli totaalikieltäytyjä, joka vannotti mulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että en koskaan menisi armeijaan. Musta se ei silti anna mulle oikeutta tulla kertomaan sun valintojesi oikeellisuudesta tai edes tarjoe näköalapaikkaa maanpuolustuksen totuuksiin. Vain yhden ihmisen henkilökohtaisen näkökulman, josta tuli mulle tärkeä.

Usko on mulle rakkautta, anteeksiantoa, kasvua ja kunnioitusta. Kommunismi taas on laki ja sitä kautta tuomitseva. Aatteena kommunismi on ihan kaunis. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat valmiita sitoutumaan siihen täysin ja ponnistelemaan yhteisen päämäärän vuoksi, se voisi vaikka toimia. On selvää, ettei näin koskaan tule olemaan. Kristinuskon kantava oppi on valinnanvapaus ja valinta on jokaisen oma. Siksi siinä missä usko mulle on omaa tahtoa elää uskoa todeksi muita tuomitsematta, kommunismi on muiden ihmisten pakottamista yhteiseen aatteeseen, vaikka väkisin. Mä en näe kommunistisssa maissa eletyn todeksi oppia siitä, että tehdään toisille kuin itselle toivottaisiin tekevän. Ihmisoikeusasiat on siellä retuperällä. Vuorisaarna ja kommunismi ei mun ajatuksissani yhdisty millään tapaa.

Kristilliset arvot on ihmisen omien arvojen ohjaajia. Valtiojärjestelmää luotaessa tarvitaan myös lakia, valvontaa ja järjestystä. Kristinusko ei voi olla laki, tai se kumoaisi oman tuomitsemattomuutensa. Usko on henkilökohtainen asia, ja tulee yhteisölliseksi ainoastaan uskon itsensä, ei lain kautta. On asioita, joita ei pidä sotkea keskenään. Tämä opetetaan myös Raamatussa, kristityn tulee noudattaa valtiojärjestelmän lakeja, joskin omien arvojen ohjaamana.

Mä olen löytänyt ratkaisuja omaan elämääni ja puolustan oikeuttani niihin. Mä puolustan myös muiden oikeuksia heidän totuuksinsa, enkä näe niiden välillä ristiriitaa. Musta tärkeintä on hahmottaa kokonaisuus, nimenomaan se vuorisaarnan opetus siitä, että sääntöjen on oltava samat kaikille kuin minkä itselleni hyväksyn, myös arvotasolla.

Mä en näe yhteyttä uskon ja minkään poliittisen järjestelmän välillä. Usko on sitä, että mulla sisälläni tunne Jumalasta, joka muistuttaa joillain tavalla rauhallista rakkautta, paitsi että se on tunteena laajempi. Kaikki muu on älyllistä ponnistelua ja yritystä ymmärtää. Mä etsin tasapainoa, jossa voin loogisesti ymmärtää ja hahmottaa maailman ja ihmisten totuudet etsimältä ulkoa, mutta löytämällä sisältä. Se ei oo ihan yksinkertainen yhtälö, mutta ne, jotka elää samaa tunnetta, ymmärtää mistä puhun.

Uskon kannalta mulla ei oo mitään oikeutta ottaa kantaa siihen, tuomitseeko Jumala sadistisen pedofiilin vai ei. Mä en voi tietää enkä ymmärtää hänen tekojensa syitä tai niiden suurempaa yhteyttä maailmankaikkeudessa, ja olisin typerä jos kuvittelisin jotain niin suurta ymmärtäväni. Uskon kannalta on oleellista vain itse tehdä parhaansa. Uskon lait ja säännöt on olemassa minua varten, mutta juuri siitä syystä, etten voi koskaan tietää, onko mun tulkintani tai tapani oikea, en voi opettaa muille, miten tulee elää. Mä voin peilata omia arvojani muissa ja he minussa, mutta se ei automaattisesti avaa ovea suurempaan totuuteen.

Lain ja yhteiskuntajärjestelmän tehtävä on suojata muita sadistiselta pedofiililtä parhaan ymmärryksen mukaan. Mä voin olla mukana ottamassa kantaa siihen, mikä on paras keino toteuttaa se käytännössä; vankila/psykiatrinen hoito/joku muu, mutta uskon kautta mun on nähtävä hänet yhtä puhtaana ja täydellisenä kuin kenet tahansa. Mä en voi tietää onko mun Jumalani armahtava tai tuomitseva, mutta ei ole mun tehtävänikään tietää.

Menipä taas saarnaamiseksi. Mainitkaa mun nimeni vain omalla vastuullanne.. xD

No johan pomppas, kesäpoika. Lutherhan kumosi vapaan valinnan ( tahdon vapaus )aika perusteellisesti, koska synti ja paha omatunto sen estävät. Ihminen on synnin orja eikä hän voi tehdä valintaa minkään asian suhteen. Hänen tilanteensa on toivoton luonnollisessa tilassaan.

Moraalisia valintoja voivat tehdä vain jumalan valitut eli ne jotka ovat edeltä määrättyjä pelastumaan ja joilla on hyvä omatunto. Jumala tekee valintoja, ei ihminen. Parannus on uskoa anteeksiantamukseen. Uskon Jumala antaa kenelle häntä huvittaa.

Antaa pomppia vaan, Enter.. xD Kuka on sanonut mun olevan luterilainen uskonkäsityksiltäni..? :) En minä ainakaan.

Eikä se luterilaisuuskaan mun mielestäni ihan noin mennyt, mutta ne jotka on perehtyneempiä, kertokoon siitä. :)

Tästä "vapaa valinta" jutusta me ollaankin keskusteltu :D

niin joo ollaankin. se vaan kertoo sen, että miksi sovitustyö oli tärkeä. jos ihminen olisi kyennyt tekemään valinnan hänen olisi pitänyt olla vapaana synnistä eikä kukaan muu ole sitä kuin Jumala. Joten...loogista, vai mitä?

täytyy täsmentää, että minä en ole tiedättekö "uskovainen", vaan utelias gay, joka tutkii asioita ihan itse. onneksi en ole ennakkoluulojen vanki, vaan aika laajan sydämen omaava ihminen, jolla toivon mukaan on hieman älliä.

Ja ilmeisesti aika ilkeä ihminen myös, hyvä Entteri. Ainakin tuo edesmenneen isäni jonkinlaiseksi "uskonnolliseksi opportunistiksi" leimaaminen oli todella alhaista ja sitäpaitsi täyttä puppua. Ei hän koskaan mihinkään uskoon tullut. Olipahan vaan parantumaton optimisti ihmiskunnan perusluonteen suhteen.

(Termi on muuten "pragmaatikko". Ei siis koolla vaan geellä. Ne eivät ole edes vierekkäin näppäimistössä. Tai ehkäpä oletkin 20 -luvulla vaikuttaneen ns. "Oikeasuomalaisen" kirjoitus- ja puhetavan kannattaja, joka "rillaa lankusteja lusiverrillissä aurinkonpaisteessa samalla kuunnellen Appaa seeteesoittimesta ja juoten kinitonikkia", koska B, C, D, F, G jne. eivät ole "suomalaisia"?)

Noin. Huomasitkos, miten helppoa on toisten halventaminen? Minä sentään tein sen ihan syystä -vaikka vain pienestä sellaisesta- kun sinä taas käytit tuota kansakuntamme kerrostalojen hiekkalaatikoilta ah niin tuttua ja rakasta "isäs on!" -argumenttia.

Mikäli kuvittelit minun jotenkin haluavan elvistellä omilla tai isäni saavutuksilla, kuten ensimmäinen viestisi antoi ymmärtää, olet siinä väärässä. Halusin vain, että mahdollinen lukija saisi asiaan mielestäni olennaisesti vaikuttavan taustatiedon.

Pohjois-Savosta kotoisin ollut isäni tosin todellakin joutui ojankaivuuseen ja tukkimetsälle 12 -vuotiaana ja joutui keskeyttämään koulunsa sotaveteraani-isoisäni lopullisen hermoromahduksen jälkeen joutuduttuaan tuolloin 15 -vuotiaana käytännössä perheen pääksi. Silti hän luki itsensä ylioppilaaksi iltalukiossa muutettuaan Helsinkiin tavattuaan (Hih! Sirola-opistossa...) äitini, ja myöhemmin, minun syntymäni jälkeen, opiskeli Tampereen yliopistossa toimittajaksi.
Oliko hän siis kehnoista oloista? Oli. Pyristelikö hän sieltä ylös omilla avuillaan? Kyllä. Olenko hänestä ylpeä? Totta vitussa olen!

Entäs minä sitten? Juu. Olin sukuni ensimmäinen ylemmän akateemisen tutkinnon suorittanut henkilö. Upseerin virka siirsi "työläisperheen/suvun" (tai no joo, sinnepäin, mutta kuitenkin) pojan kertaheitolla seurustelemaan sujuvasti kenraalien, pankinjohtajien ja myöhemmin YK:lla töissä ollessani valtiomiesten ja -naisten kanssa. Olinko ylpeä itsestäni? Totta vitussa olin!

Lähdettyäni YK:lta tavattuani silloisen puolisoni (jonka USA:n kansalaisuuden vuoksi emme olisi voineet muuttaa yhdessä YK:n minulle tarjoamiin toimipaikkamaihin [esim Algeria ja Haiti]) siirryin yksityiselle sektorille, jossa työskentelin jonkun vuoden. Erottuani puolisostani ja saatuani pienen perinnön muutin takaisin Suomeen, perustin pienen käännöstoimiston ja tapasin nykyisen, skottilaisen puolisoni, jonka kanssa meillä tulee kohta viisi vuotta täyteen yhdessä.

Nykyään olen hyvin pienipalkkainen kielenkääntäjä ja lähes päätoiminen omaishoitaja. Puolisoni on näet kuntoutustuella psyykkisistä syistä (Totaalinen burnout Nokialla, mistä johtuva krooninen masennus ja agorafobia). Joudun tekemään lähes kaiken mikä vähänkin vaatii ovesta ulos menemistä. Vähintään kolme kertaa päivässä ison koiran kanssa lenkkeily mukaanlukien. Raha on joskus niin tiukalla, että joudun hakemaan ruoka-apua Espoon Keskuksen "Manna-avusta".

Onkohan tämä sellaista hohdokasta elämää, jota Entteri ilmeisesti kuvittelee minun elävän? No eipä ole. Kadunko, että ryhdyin tähän, enkä vain mennyt takaisin YK:lle? En tippaakaan, koska rakastan puolisoani ja haluan olla hänen kanssaan!
Ja ennen kaikkea. Olenko vieläkin ylpeä itsestäni? Totta vitussa olen!

Siitä "laajasta sydämestäsi" vielä. Ottaen huomioon kommenttisi tason ja empaattisuuden, sinun tapauksessasi kyseessä lienee epänormaali sydänlihaksen laajentuma, englanniksi "cardiovascular enlargement", joka on tyypillinen oire erittäin sisäsiittoisille yhteisöille. Avuksesi ohessa nettiosoite, jossa selvennetään koehiirissä todettuja tapauksia.

http://hyper.ahajournals.org/cgi/content/abstract/hypertensionaha;4/6/864

P.S. Lääketieteellinen tila, jossa "älliä on vain hieman" (ja sekin vähä siis ilmeisesti vain toivottavasti...) tuppaa sekin aika usein muuten aiheutumaan samasta syystä/ympäristöstä kuin tuo sydänlihaksen laajentuma.
(Terveisiä vaan sille banjonsoittajapojalle "Syvä joki" -leffassa...)

Tätä on oikeasti hirveen hauska lukea.

Et sä Pete kykene loukkaamaan mua. Se ei vaan satu. Mä en vaan pidä siitä, että toisten mieleipiteitä ei arvosteta. Siinä syy.

No sä kyllä kykenit loukkaamaan mua omalla, noin viisivuotiaan tasoisella vittuilullasi, joten onneksi olkoon siitä. Ehkäpä olen sitten vaan niin herkkänahkainen?

Anteeksi

Megakirkon megaongelmista on siirrytty näköjään henkilökohtaisiin sellaisiin.

Pete, teidän kahden välisestä "vuorokeskustelusta" on tullut vaikutelma minulle, että sinä olet kertonut aidosti omasta elämästäsi ja toivot sitä arvostettavan. Nyt tuo jotakuta häiritsee.

Näissä julkisissa keskusteluissa näyttää olevan sellainen tapa, että joku kokee syystä tai toisesta huonommuutta avautumisista. Hän voi kokea sen häiritsevänä siksi, että se heiluttaa omaa komeroa. Piikittelyllä koetetaan ehkä kertoja vaientaa ja toivoa, että voisi itse taas rauhassa oleskella omassa komerossaan.

Näen tuollaisen käyttäytymisen myös kateuden osoituksena kertojaa kohtaan, kun itse ei vastaavaa tohdi.

Pete, julkisella avautumisella on se varjopuoli, että voi tulla loukatuksi itse arvokkaina kokemiensa asioiden kautta. Siihen olisi hyvä varautua.

Ajattele kuitenkin, että sinulla on esimerkiksi minun näkökulmastani todella monipuolinen ja mittava elämänkokemus, jollaista useat meistä voivat vain haaveilla. Sinulla on kumppani josta välität. Teet erittäin arvokasta työtä omaishoitajana, työtä jota tulisi tässä yhteiskunnassa nykyistä tuntuvasti enemmän arvostaa myös taloudellisesti.

Harkitse näissä keskusteluissa jatkossa kuitenkin, mitenkä paljon omaa elämääsi likoon pistät. Tiedän, että osa lukijoista kokee kertomukset elämänkokemuksista merkittävänä ja antoisana esimerkkinä itselleen. Jotkut eivät sitä arvosta tippaakaan, vaan vääntävät siitä jopa ilkeyksiä.

JuhaniV, ei ole kyllä asiallista puuttua toisen ihmisen henkilökohtaiseen vakaumukseen, mikä on omantunnon kysymys. Jos toinen haluaa uskoa vaikka lumiukkoon, niin se on hänen asiansa. Te ootte niin splittaavia omissa jutuissanne, et en tajua.

Kiitos Juhani.

Ymmärsin kyllä asiaan liittyvät riskit avautuessani omasta elämästäni. Mielestäni asia kuitenkin on sen arvoinen (siis ei typerä eipäs-juupas-isäs on -inttäminen, vaan terve keskustelu uskosta, vakaumuksista ja tosiasioista), että halusin olla kaikilla tavoin avoin ja perustella näkemykseni omilla kokemuksillani. Olen täysin avoin omasta suuntautumisestani kaikilla tahoilla (Oikeaa nimeäni myöten), myös julkisuudessa TV mukaanlukien, ja esittämäni tosiseikat omasta ja isäni elämästä ovat kaikkien vapaasti tarkistettavissa (Mikäli jotakuta jostakin syystä kiinnostaa. En vaan tajua miksi voisi...).

Tärkein syy siihen, että kommenteissani kerroin niinkin laajasti omista ja isäni kokemuksista on se, että toisin kuin esimerkiksi sinulla Juhani, minulla ei ole käytettävissäni ilmiselvän senioriteetin suomaa "automaattista" auktoriteettia, joten jouduin perustelemaan näkemykseni perusteellisesti; selvittäen miksi, missä ja millä tavalla olen hankkinut kohtalaisen lyhyessä ajassa sen elämänkokemuksen jonka perusteella katson minulla olevan varaa kommentoida aihetta.

Ehkä Entteri koki sitten tämän "leveilynä". Tämä ei todellakaan ollut tarkoitukseni.

Enter kirjoitti: " Te ootte niin splittaavia omissa jutuissanne, "

Tuossa splittaus-termissä on jotakin tuttua. Huomasin arkistosta, että juuri samaa termiä toistuvasti käytti vuonna 2004 keskustelussa nimimerkki "mies". Olisikohan Enter hänen reinkarnaationsa. Jutut tuntuvat tyyliltään myös samanlaisilta.

Selitäpä nyt kunnolla mitä sinä tarkoitat splittaamisella. Voimme sitten jatkaa keskustelua, jos ja kun ymmärrän mitä käsitteellä oikeastaan tarkoitat.

Miten niin JuhaniV?

Sinähän ilmestyt aina paikalle, kun on kyse vihollisuuksista ja rintamista. Nautit niistä. Kaaos saa sinut innostumaan, kun saa oikein kunnolla riidellä. Ihmiset ovat vain hyviä ja pahoja. Jos ei hyväksy sinun kaikkia mielipiteitäsi, niin on heti "paha".

Etkö ymmärrä, että vihaamasi fundamentalisti saattaa olla omasta mielestään yhtä paljon kuvitelmansa "hyvän" puolella kuin itsekin? Kummatkin olette yhtä sokeita omassa vihaamisessanne.

Mitä on mielipiteen vapaus ja toisen vakaumuksen kunnioittaminen?

Vastaa sinä tähän tai Pete?

Säälin Peteä.

Enter, viestisi vihassasi olet yhtä sokea sinäkin.. vaikka tarkoitus on niin hyvä. :)

Kun jokaisen tarkoituksena tahollaan on luoda suvaitsevampaa maailmaa, niin on omituista, että keskustelu menee nimittelyksi ja asiattomuuksiksi. Yritys lopettaa tuomitsevuus maailmasta tuomitsemalla kaikki tuomitsevat lisää tuomitsemista maailmassa. Lopetetaan jo henkilökohtaisuudet. Kaikki. Heti.

Kiitos. :)

Hmmm...
Ainakin näin maalaisjärjellä (pikkuisen ammattitaidolla vahvistettuna) ajateltuna termi /verbi "splitata" tuntuisi viittaavan englannin kielen verbiin 'to split' eli 'erottaa' tai ehkäpä tässä yhteydessä termiin 'to split apart' eli hajoittaa osiin.
Termi lienee samanlainen muoti-ilmiö kuin (myöskin) "Gangsta-rap" -kulttuurista tullut 'dissata', eli 'diss' eli 'dislike' eli käytännössä 'ei pitää jostakusta' eli vielä enemmän käytännössä 'vihata'.

Enter siis yrittää käsittääkseni sanoa, että minä, JuhaniV, ja kuka muu nyt onkaan hänen listallaan (luultavasti myös "Kesäpoika") olemme repimässä threadia/palstaa palasiksi.

Joopa joo.

P.S. Kiitos muuten siitä Enter, että säälit minua. Olenkin aika säälittävä tapaus nykyisin, kuten varmaan olet kommenteistani lukenut. Kaikki sääli on tietysti tervetullutta, ihan kuin mahdolliset esirukouksetkin. Ne molemmathan kuitenkin ovat yhtä tehokkaikta...

Pete hyvä!

Kerrot elämästäsi ja siitä, minkä varassa ja/tai mukaan se on ollut ja on - sinun katsomustapasi mukaan. Puhut tosiasioista ja uskosta - katsomuksesi mukaan toisensa poissulkevina.
Miten siis on kertomasi laita - onko se tosiasiaa vai onko mahdollista nähdä asia toisin? Onko mahdollista olla uskomatta kertomaasi? Miten ei-uskominen v a i k u t t a a?
Kun lakkasit uskomasta ihanteeseen, niin minkälaisia ajatuksia ja tekoja Sinulla sen jälkeen oli? Tarkoitatko tekstissäsi olevalla maininnalla, että tuon jälkeen ajatuksissasi ja teoissasi oli vähemmän uskoa? Jos ei usko kulloiseenkin asiaansa, niin eikö silloin ole "järkevää" lopettaa kokonaan...???
Vuorisaarna kohtaa hyvin ihmisen. Siihen on helppo uskoa, mutta ei se ihan vailla ihanteellisuutta ole. Ihannetta ihmisestä ja niinkuin ihanteet ovat, niin myös se on vapaa lukuisille tulkinnoille. Liität vuorisaarnan yhteiskunnallisen ohjelman-ideaan. Tuo idea ohjelmasta on enemmän kuin vuorisaarnan käsittelemät teot. Nuo toivotut teot voivat olla osa sitä todellisuutta, jota olemme jatkuvasti luomassa. Sinäkin! Todellisuutta, jossa kuljetaan kohti ulkopuolista näkemällä se - mieluiten itsesi kaltaisena. Se on mahdollisuus, joka voi toteutua ja on toteutunut. Minusta emme elä vain itsellemme eikä sellainen elämä edes ole mahdollista.
Minusta Sinun ei tarvitse pyytää minulta anteeksi, pyydä ennemmin itseltäsi.
martin eli Johan
jo pirstaloituneen mielensä kanssa

PACEM .... PACEM ..... PACEM!

Ted Haggard on parantunut homoudestaan
------------
Psykologinen käsittely kesti kolme viikkoa ja nyt saarnaaja Ted Haggard on taas terve ja vapaa homoudestaan. Haggard on viimeiset kolme kuukautta ollut hiljaa ja pois julkisuudesta. Viime viikolla hän lähetti ensimmäisen sähköpostiviestin pastorikolleegalleen. Tämä kertoi parantumisuutisen eteenpäin. Terapia oli niin intensiivinen, että hän on nyt varmasti heteroseksuaali. Maksullinen poika, Mike Jones, joka hänet outtasi, oli hänen ainoa lankeemuksensa. Mike tapsi häntä säännöllisesti monen vuoden ajan ja myi hengenmiehelle myös huumeita. Mike kyllästyi Haggardin homovihamielisiin lausuntoihin ja outtasi pastorin.

Haggard kertoi sähköpostiviestissään myös suunnitelmistaan. Hän haluaisi muuttaa pois Colorado Sprinsistä, alkaa opiskella ja lopettaa kirkon hommat.

Joo, jos käyttää huumeita, niin se kertoo aikamoisista ongelmista omassa persoonallisuudessaan( syvistä ristiriidoista?).
Kolme kuukautta on yksi itikan pissa. Ei ole vakuuttavaa. Sen ajan jaksaa kyllä pidättäytyä. Pakkohan sen on sieltä Coloradosta muuttaa, kun kaikki tuntevat eivätkä unohda skandaalia. Onko hän patologinen valehtelija?

Tosi erikoista on, että Mike Jones on käynyt Ted Haggardin megakirkossa. Aika moista peliä!

Ted Haggardin ihmeparantumisesta on lisää tietoa. Kristillinen infoprotaali idea.de kertoo, että hän kääntyi sähköpostiviestissään seurakuntalaisten puoleen. Heitä on ”Uuden Elämän seurakunnassa” 14 000 jäsentä. Hän jättäytyi pois seurakunnan toiminnasta lokakuun lopussa.

50-vuotias teologi kävi Arizonassa tehoterapiassa ja nyt hän on vaimoineen jo muuttanut muualle, ilmeisesti Iowaan tai Missouriin. Vaimo on yhä miehensä rinnalla harha-askelista huolimatta. He aloittavat ilmeisesti psykologian etäopiskelun. Sielunhoitajat ovat toivoneet, että Haggard vaihtaisi maalliseen ammattiin.

Entä parantuminen? Ted oli kolmen kuukauden ajan häpeissään ja lamaantunut. Sen vuoksi hänestä ei kuultu. Sisäisen luhistumisen ja katumuksen jälkeen Jeesus on jälleen alkanut panna hänen elämäänsä järjestykseen. Haggard kiittää seurakuntaansa rukousavusta. Denver Post –lehden mukaan Haggard uskoo olevansa ”täysin heteroseksuaali”. Niin tehokasta terapia oli. Sielunhoitaja, pastori Tim Ralph (Lakespur/Colorado) kertoi lehdelle, että Tedillä oli kontakti vain tähän yhteen rattopoikaan. Prostituoidun kanssa oleminen on ollut jonkinlaista roolipeliä. Syyt käyttäytymiseen ovat tuntemattomat. Toinen sielunhoitaja oli neuvonut Tediä menemään hoitoon seksihimon takia. Edellen hän käy hoidossa 2 kertaa viikossa.

"Haggard uskoo olevansa ”täysin heteroseksuaali”. Niin tehokasta terapia oli."

Huhhei. Näkis vaan ja kuulis kolinan. =) Toisaalta, saahan sitä ihminen vapaasti uskoa mitä tahansa. Surullista kuitenkin tuollainen kaksinaamainen petos ja tekopyhyys.

Ja sitten alkaa taas luonto ajaa tikanpoikaa puuhun... Ehkä ensi kerralla jäljet peitellään huolellisemmin. Ja jos käy käry, niin sitten selitellään, että kaikille tulee heikkoja hetkiä synnin vastaisessa taistelussa.

Mike Jones otti kantaa Ted Haggardin parantumiseen. Hihitellen hän lausui, että se on nopein terapia, josta hän koskaan on kuullut. Vaikea uskoa, että joku joka harrastaa oraaliseksiä olisi hetero. Mike sanoi myös, että jos häneltä kysytään, onko Ted homo, hän vastaisi, että kyllä. Mikella oli mielestään pysyvä suhde Haggardiin ja hänen mielestään Ted oli homo. Hän oli myös kuullut, että pari muutakin oli ollut Tedin kanssa tekemisissä, mutta nämä eivät halua julkisuuteen työpaikkansa takia.

Miksi Mike Jones paljasti Ted Haggardin? Haggardin hurskastelu oli niin rajua, että hänen oli pakko toimia noin.

"Haggardin hurskastelu oli niin rajua, ett....."

Vaikka en ole uskova niin en voi välttyä vertaamasta edellä mainittua tapausta juuri siihen mihin niin monet uskovat viittaavat puhuessaan tuomionpäivään ja jumalan eteen tulemiseen. He vain käsittävät asian eri tavalla kuin minä.

Oma näkemykseni on että Ted Haggard toimi uskonlahkon johtajana siksi että se antoi hänelle valtaa sekä tunteen olevan jotakin. Miksi hän tässä ominaisuudessaan otti niin kovan kannan nimeomaan homoseksuaalisia vastaan jääköön tässä pohtimatta; olisihan hän voinut painottaa muita asioita yhtä voimallisesti.
Hän kuitenkin joutui tuomiolle jumalan eteen eli oman todellisen minänsä eteen näkemään 'rooliminänsä' tuomiolla. Rooliminästä luopuminen merkitsisi tietenkin asemasta ja vallasta luopumista mikä on tietenkin kova pala kenelle tahansa. Ainoastaan näkemällä ja hyväksymällä itsensä hän voi vapautua ristiriidasta ja voisi toimia toisin sekä istseään ja muita kohtaan. Näyttää siltä että hän edelleenkään ei tainnut oikein ymmärtää vaan yrittää olla jotakin jota hän ei ole. Ongelmahan lähinnä on hänen omansa sekä häneen uskovien.

Miksi tosiasian tunnustaminen tekisi hänestä huonomman ihmisen?