Egyptissä poliisi pahoinpitelee

  • 1 / 13
  • vaeltaja2006
  • 12.12.2006 8:34
Viime torstaina Süddeutsche Zeitungissa oli kulttuurilehti Bidounin toimittajan Negar Azimin artikkeli Egyptin homovainoista. Siellä pyörii jatkuva pidätysten, pahoinpitelyjen ja paljastusten kierre. Kuukauden ajan on ollut todellinen homojahti. Vainokampanjassa käydään kaiken sen kimppuun, mitä meillä perinteisesti kutsutaan ihmisoikeuksiksi. Mukana vainoajina on radikaali-islamilaisia.

Jälleen yksi video kertoo tilanteesta. Se julkaistiin eräässä blogissa marraskuussa.
http://arabist.net/archives/2006/11/10/new-police-brutality-video/
Siinä näkyy kaakelilattialla pahoinpideltävä mies. Reuters on epäillyt videon aitoutta, mutta eräässä egyptiläisessä blogissa sanotana, että viedo on poliisin päämajasta ja poliisit on tunnistettu.

Journalisti Wael Abdel Fattah riipumattomasta Al-Fagr –viiikolehdestä on tavoittanut pahoinpidellyn miehen, pikkubussin kuljettajan. Video on otettu yhden poliisin kännykkäkameralla. Poliisi on levittänyt videota miehen kollegoille, jotta nämä tietäisivät, mikä on seurauksena, jos ei elä niin kuin pitää. Pahoinpitelyn uhri oli mennyt poliisiasemalle valittamaan poliisin väkivaltaisista otteista hänen serkkunsa jäätyä poliisin haaviin. Pahaksi onneksi samat poliisit olivat tällä poliisiasemalla. Seurauksena rankka pahoinpitely ja 7 päivää häkissä.

Egyptissä ei mediassa paljonkaan pystytä arvostelemaan olevia oloja. Valtio kontrolloi tiukasti ja vetoaa terrorismin vastaiseen sotaan. Hieno maa, hienot hisstorialliset nähtävyydet, mutta ihmisoikeuksista ei puhettakaan.
vaeltaja2006: "Kuukauden ajan on ollut todellinen homojahti. - - - Jälleen yksi video kertoo tilanteesta."

Tarkoitatko että videossa pahoinpidelty mies on homo ja että häntä pahoinpideltiin homoutensa vuoksi? Missä lähteessä näin kerrottiin?

Egyptiläinen journalisti Hossam el-Hamalawy on kirjoittanut tapahtumista blogissaan [1]. Hänen kirjoituksensa ei suoranaisesti tue sellaista tulkintaa, että tapahtuma olisi seurausta jonkinlaisesta homovainosta.

[1] http://arabist.net/arabawy/2006/12/09/victim-of-police-rape-video-identified/
Juttu, jota referoin, oli epäselvästi kirjoitettu. Kävin päivällä Goethe-instituutissa etsiskelemässä alkuperäistä Süddeutsche Zeitungia viime viikolta, mutta se oli kadonnut heidän lehtihyllyistään. Käyn lähipäivinä vielä saksalaisessa kirjastossa katsomassa , tuleeko heille ko. lehti.

Sain tekstistä sen kuvan, että pahoinpidellyn serkku olisi ollut homo, mutta asia jäi todellakin epäselsväksi jutussa. Välillä tarkan tiedon saaminen on hankalaa. Süddeutsche zeitungin juttu maksaisi netissä enkä viitsi maksaa.
  • 5 / 13
  • JohnnyFinland
  • 12.12.2006 17:23
Saksan kielen taitoni ei päätä huimaa, mutta käsittääkseni Thomas Pany ei mainitse pahoinpitelyvideota esimerkkinä homovainosta vaan poliisin väkivaltaisuudesta ylipäätään: "Und es seien nicht nur Homosexuelle, die Opfer zweier parallel laufender Kampagnen würden - - - Deutlich demonstriert wird das exemplarisch in einem Video - - -".
  • 6 / 13
  • vaeltaja2006
  • 12.12.2006 21:08
En osaa sanoa mikä on videon ja homovainojen suhde, koska juttu on epäselvästi kirjoitettu. Palataan asiaan, jos löydän Süddeutsche Zeitungin ja jos siinä on lisää tietoa.
Johnnyfinland lukee tarkasti näitä uutisviestejä. Tässä Egypti-jutussa (viesti 1) ei ole suoraan sanottu, että video koskisi jotain homomiestä. Sellaista tietoa ei ollut sillä internet-sivulla, josta juttu oli peräisin. Asia jäi sillä tavoin vaivaamaan, että kävin puolelta päivin Goethe-instituutissa etsimässä lisäinfoa. Ei löytynyt, kuten jo kerroin.

Aika usein tulee mieleen näitä juttuja tehdessä ja alkuperäisjuttuja lukiessa, että ovatkohan tiedot luotettavia. Suurin osa uutisista on sanomalehdistä referoituja, ja ainakin joitakin lehtiä pidän hyvin luotettavina (mm. Spiegel, Tagesspiegel ja Welt). Osa jutuista on yksityisiltä tai järjestöjen internet-sivuilta ja silloin on pakko miettiä luotettavuutta. Olen ottanut sellaisen kannan, että vain referoin muiden hankkimaa tietoa, ja jos tieto ei ole luotettavaa, vika ei ole minun. Myös Z-lehden uutissähkeet ovat pääasiassa lehdistä leikattuja uutisia, suureksi osaksi samoja, joita on ollut täällä ranneliikkeen palstoilla. Pidän tärkeänä sitä, että eletään sillä tavoin "ajassa", että uutisissa säilyy ajankohtaisuus.

Englanninkieliset lehdet olen tarkoituksella jättänyt syrjään. Ei ole aikaa. Olisi kiinnostavaa seurata tarkemmin esim. millaista keskustelua käydään Englannissa. Amerikkakin kiinnostaa, vaikka se onkin poliiittisesti aika tavalla erlianen maailma. Oletan, että osa täällä käyvistä seuraa englanninkielisiä uutisia esim. PinkNews-sivulta. Niitä sivuja on opittava lukemaan, samalla tavoin kuin minä olen oppinut lukemaan saksankielisiä uutisia. Vähitellen oppii huomaamaan, mikä on kiinnostavaa ja mikä ei.
  • 8 / 13
  • JohnnyFinland
  • 13.12.2006 11:56
vaeltaja2006 kirjoitti: "Tässä Egypti-jutussa (viesti 1) ei ole suoraan sanottu, että video koskisi jotain homomiestä."

Kerroit että Egyptissä vainotaan homoja. Heti sen jälkeen kerroit että "jälleen yksi video kertoo tilanteesta", toisin sanoen homovainoista. Alkuperäislähde ei kuitenkaan väittänyt pahoinpitelyvideon olevan esimerkki homovainoista.

vaeltaja2006 kirjoitti: "Olen ottanut sellaisen kannan, että vain referoin muiden hankkimaa tietoa, ja jos tieto ei ole luotettavaa, vika ei ole minun."

Näin onkin, jos referoidaan. Ensimmäinen kirjoituksesi vain ei ollut referaatti: kirjoituksen sisältö ei ollut sopusoinnussa referoitavan kirjoituksen kanssa. Poliisin väkivaltaisuus ylipäätään ja poliisin väkivaltaisuus erityisesti homoja kohtaan ovat kaksi aivan eri asiaa.

Arvostan sitä että kirjoitat maailman uutisista Ranneliikkeessä. Kirjoitusten arvoa kuitenkin vähentää se jos uutisten sisältö matkan varrella muuttuu merkittävästi, kuten tässä nimenomaisessa tapauksessa.
  • 9 / 13
  • vaeltaja2006
  • 13.12.2006 13:03
JohnnyFinland: Nyt vääristelet tarkoituksellisesti kirjoittamaani. Viestissä 1 sanotaan selkeästi, että pahoinpidelty kävi valittamassa serkkunsa puolesta ja joutui poliisin pahoinpitelemäksi. Serkun tekemisistä emme tiedä mitään.

Näitä uutisjuttuja on mahdoton tehdä, jos joutuu jokaista sanaa punnitsemaan. Näitä tehdään liukuhihnalta, vapaaehtoisesti. Yhteen juttuun ei voi uhrata kauheasti aikaa. Sen takia lähteet ovat esillä, että jos joku huomaa virheen, sen voi korjata. Mutta nyt mielestäni ei ollut kysymys virheestä, vaan asia oli epäselvä alkuperäistekstissä ja referaatissa.
  • 10 / 13
  • JohnnyFinland
  • 13.12.2006 18:50
vaeltaja2006 kirjoitti: "Viestissä 1 sanotaan selkeästi, että pahoinpidelty kävi valittamassa serkkunsa puolesta ja joutui poliisin pahoinpitelemäksi. Serkun tekemisistä emme tiedä mitään."

Virhe ei sisälly tuohon kohtaan, vaan virkepariin "Kuukauden ajan on ollut todellinen homojahti. - - - Jälleen yksi video kertoo tilanteesta." Tuo virkepari sisältää merkittävän väitteen, joka kiistatta puuttuu alkuperäislähteestä.

vaeltaja2006 kirjoitti: "Näitä uutisjuttuja on mahdoton tehdä, jos joutuu jokaista sanaa punnitsemaan. Näitä tehdään liukuhihnalta, vapaaehtoisesti. Yhteen juttuun ei voi uhrata kauheasti aikaa."

Pikkuvirheet ovat täysin ymmärrettäviä. Olen koettanut selittää miksi kirjoituksesi sisältää mielestäni merkittävän virheen. Olen tainnut epäonnistua, siitä pahoitteluni. Tämän enempää minulla ei liene asiaan lisättävää.
  • 11 / 13
  • vaeltaja2005
  • 13.12.2006 20:50
Tehdään lukijaäänestys. Seuraavassa on kolme tekstiotetta.

1. Alkuperäinen saksankielinen
2. Siitä lähes sanatarkka suomennos
3. Tekemäni referaatti (viesti 1)

Kysymys kuuluu:
Onko referaatissa asiavirhe verrattuna alkuperäiseen tekstiin.

1. Alkuperäinen saksankielinen
Ägyptens Homosexuelle leiden unter neuen Verfolgungswellen. Das "Karussell aus Verhaftung, Folter, Verrat und weiterer Folter" führte einen Monat lang zu einer regelrechten Jagd auf sie, schrieb Negar Azimi, Redakteurin der Kulturzeitschrift Bidoun, vergangen Donnerstag in der Süddeutschen Zeitung. Und es seien nicht nur Homosexuelle, die Opfer zweier parallel laufender Kampagnen würden – der Radikalisierung des Islam und des Abstempelns des permissiven, imperialen Westens und seiner Werte -, die Angriffe würden sich auf alles richten, was "vage als 'Menschenrechte' bezeichnet wird".

Deutlich demonstriert wird das exemplarisch in einem Video----

2. Siitä lähes sanatarkka suomennos
Egyptin homot kärsivät uusista vainoaalloista. Pidätys, pahoinpitely, kavaltamainen ja uudelleen pahoinpitely, tämä karuselli johti kuukauden ajan oikeaan homoihin kohdistuvaan jahtiin, kertoi Negar Azimi, kulttuurilehti Bidounin toimittaja, viime torstaina Süddeutsche Zeitungissa .Ja pelkästään homot eivät ole näiden kahden rinnakkain etenevän kampanjan uhreja – islamin radikalisoitumisen ja imperialistisen, sallivan lännen ja sen arvojen leimaamisen. Hyökkäykset suuntautuvat kaikkeen, mitä epämääräisesti kutsutaan ihmisoikeuksiksi.

Esimerkkinä tästä on selvästi video, joka julkaistiin Keski-Idästä peräisin olevassa blogissa jo marraskuussa. Siinä näyy -----

3. referaatti, eli viesti no 1
Viime torstaina Süddeutsche Zeitungissa oli kulttuurilehti Bidounin toimittajan Negar Azimin artikkeli Egyptin homovainoista. Siellä pyörii jatkuva pidätysten, pahoinpitelyjen ja paljastusten kierre. Kuukauden ajan on ollut todellinen homojahti. Vainokampanjassa käydään kaiken sen kimppuun, mitä meillä perinteisesti kutsutaan ihmisoikeuksiksi. Mukana vainoajina on radikaali-islamilaisia.

Jälleen yksi video kertoo tilanteesta-----

Siis: Onko referaatissa asiavirhe?
Kyllä kansa tietää.
Käännös vastaa alkuperäistä tekstiä, jossa sinänsä on ensin mainittu homovainot mutta siirrytään sitten yleiseen väkivaltaan, joka kohdistuu muihinkin oikeuksiaan perääviin kuin homoihin.
Nopealla lukemisella sekä alkuperäisestä että referaatista voi saada käsityksen, että olisi koko ajan puhe homovainoista, mutta näin ei tarkkaan lukien kummassakaan tekstissä kuitenkaan sanota. "Tilanne" tarkoittaa siis yleistä väkivallan ilmapiiriä ja poliisin mielivaltaa. Mikä on sinänsä erittäin paha asia niin homojen kuin heteroidenkin kannalta.
Kannattaa ehkä tässä yhteydessä muistaa parin vuoden takaiset homojen joukkopidätykset Egyptissä ravintolalaivalla pidetyistä bileistä. Heitähän pidettiin pitkään vankilassa ja väitettiin myös kidutetun. Tuomiot olivat varsin tekaistuja. Tapahtuma sai silloin laajaa kansainvälistä huomiota.

Tällähän ei ole mitään tekemistä edellä käydyn keskustelun kanssa. ;-)