Setan edustajakokous 2006

Tämän aamun Helsingin Sanomat ei kerro, että eilen pidetyssä Setan edustajakokouksessa tehtiin kauaskantoisia päätöksiä mm. Z-lehden tulevaisuuden linjasta. Edustajakokous on Setan korkein päättävä elin ja Pasilaan oli saapunut eri puolilta maata kymmeniä paikallisjärjestöjen edustajia tekemään tulevaisuuteen tähtääviä päätöksiä.

Kokoukseen osallistunut helsinkiläinen järjestöaktiivi kertoi illalla, että sukupuoliasiat ovat näissä kokouksissa aina voimakkaasti esillä. Tällä kertaa järjestöaktiivi tunnisti äänen ja nimen perusteella naisiksi pitkälti yli 30 edustajaa ja miehiksi puolet siitä. Muutaman sukupuolta oli mahdoton määritellä. Naiset ovat järjestössä niskan päällä, siis aktiivisempia. Hallituspaikkoja täytettäessä jokainen ehdokas ilmotti sukupuolensa, joten kenenkään ei tarvinnut arvailla. Sukupuoli on sen takia tärkeä, että säännöissä on sukupuolipariteettimääräys, jonka mukaan tietyn määrän hallituksen jäsenistä on oltava naisia ja tietyn osan miehiä. Sukupuolen määrittelyyn riitti oma ilmoitus.

Vaikka sukupuolikysymys saattaakin vaikuttaa huvittavalta, se kuitenkin kuvastaa sitä, että Setan jäsenjärjestöissä miehen ja naisen käsite ei ole lainkaan selvä. Yhteiskunta ei hyväksy sitä, että kukin saisi itse ilmoittaa sukupuolensa, vaan luottaa elimistön rakenteeseen. Edustajakokouksen pitopaikka oli hyvällä tavalla sukupuolineutraali. Vessojen ovissa oli vain erivärisiä kukkasia, ei M- ja N-kirjaimia. Näin siis kertoi iltaoluen ääressä yksi kokousedustaja, mutta Helsingin Sanomat vaikenee, vaikka tässä olisi jopa kommentin, kolumnin tai pakinan aihe.

Kokouksen päätöksiä kommentoin vasta, kun Seta itse ne julkistaa.
Setan puheenjohtaja Juha Jokela aloitti edustajakokouksen pohtimalla, millaiseksi hän haluaisi kehittää edustajakokouksen. Malliksi hän otti ILGA-Europen vuosikokoukset. Varsinaisen kokouksen lisäksi on erilaisia oheisseminaareja ihmisoikeuskysymyksistä neljän päivän ajan. Samanaikaisesti järjestetään erilaisia järjestötoiminnan koulutustilaisuuksia. Lisäksi paikallinen järjestö järjestää tutustumista paikalliseen HLBT-(yö)elämään.

Ensimmäinen askel edustajakokouksen kehittämiseksi tällaiseksi tapahtumafoorumiksi olisi, että mahdollisimman moni lähtisi ensi vuonna Vilnaan, jossa ILGAn kokous pidetään. Yleensä Suomesta on matkustanut vain yksi ihminen, jos sitäkään, mutta esim. Ruotsi on aina paikalla isommalla valtuuskunnalla.

Setan puheenjohtjaa Juha Jokela on aina rivijäsenelle positiivinen kokemus. Hänessä yhdistyy sovitteleva luonne, tulevaisuutta pohtiva mietiskelijä ja selkeäsanainen puhuja. Toivoisi, että hän useammin tulisi esiin ja kertoisi, mitä Setassa tapahtuu.
  • 3 / 9
  • Irokeesi
  • 3.12.2006 13:56
Toivottavasti Juha Jokela tekee poikkeuksen kaikkien kiireidensä keskellä ja ehtii tällä kertaa kommentoimaan edustajiston kokousta tällekin foorumille!

Omasta puolestani summa summarum: on olemassa muukin Suomi kuin Helsinki ja siellä kaivataan tukea ja toimintaa. Helsinkikeskeisestä näkövinkkelistä asiat näyttävät paljon paremmalta kuin ne todellisuudessa ovat arjen tasolla HLBT-ihmisillä kokonaisuudessaan isänmaassamme.

Edustajiston hyväksymän toimintasuunnitelman johdannossa puhutaan tasa-arvon ja hyvinvoinnin toteutumisesta arjessa.
Pikku-uutisia edustajakokouksesta

Lähes koko Heseta nukkui pommiin. Kokouksen alussa nimenhuudossa kaikki muut järjestöt olivat lähes täysimäräisesti paikalla paitsi Heseta. Sieltä oli vain muutama harva vaivautunut ajoissa kokoukseen. On kai liian lyhyt matka.

Uusi talouspäällikkö Nora Jouhten (tai jotain sinne päin) on aloittanut lokakuussa. Kokouksessa hän puhui liian hiljaa ja ohi mikrofonin.

Kokouksessa esiteltiin uusi mielipideautomaatti. Joku kokoukseen osallitunut voinee kertoa, miten se toimii. Automatiikalla saatiin nopeasti esiin paikallaolijoiden mielipiteet. Itseään homoina piti 25% ja lesboina 37% läsnäolijoista. Binä esiintyi 9%, heterona 6% ja muita oli 21%. Naisia oli 45%, miehiä 33% ja ei-määriteltävissä 7%. Tärkein kokoukse asia oli ensi vuoden toimintasuunnitelma 45%:lle osanottajista. Pääsee yöelämään - sitä piti tärkeimpänä 10%.

Setan ensi vuoden keskeinen tavoite on tässä: Seta yrittää selkeyttää ydintoimintaansa. (Liike-elämän konsultit ovat olleet liikkeellä!!!)

Kokouksen puheenjohtaja, nuori nainen, oli jämpti, asiallinen ja tarkkka.
Jos naiset ovat ns niskan päällä jäsenjärjestöissä niin ei siitä voi syyttä naisia (tai tietysti _voi_ syyttää) vaan syylliset löytyvät kyllä laiskojen miesten joukosta.

vaeltaja2006: ”… Setan jäsenjärjestöissä miehen ja naisen käsite ei ole lainkaan selvä.”

Edellä oleva virke ei ole minulle selvä – ei sitten lainkaan.

Ruotsalaiset voivat osallistua kuinka aktiivisesti tahansa vaikka mihinkä kansainväliseen homokokoukseen, mutta on syytä huomata, että ruotsalaisten järjestöjen budjetit ovat ihan eri maailmasta kuin suomalaisten.

Aikaisemmin Setan edustajakokoukset olivat kaksipäiväisiä – valitettavasti. Toisen päivän iltapäivällä varmaan puolet edustajista oli vaipunut koomaan mielenkiintoisen asiasisällön innostamina. Ensimmäisen päivän ryhmätyöskentely oli tasoltaan ja tuloksiltaan lähinnä pullonpyörityksen tasoa, mutta saantihan jotenkin kulumaan puoli päivää. Kun ottaa vielä huomioon, että Seta korvaa vain yhden kokousedustajan matkat niin tuskin maakunnista kovin laajoja joukkoja tulisi osallistumaan monipäiväisiin konferensseihin. Ja helsinkiläiset tietysti nukkuisivat pommiin perinteisesti.
"Setan puheenjohtjaa Juha Jokela on aina rivijäsenelle positiivinen kokemus. Hänessä yhdistyy sovitteleva luonne, tulevaisuutta pohtiva mietiskelijä ja selkeäsanainen puhuja."

Samaa mieltä.

"Lähes koko Heseta nukkui pommiin. Kokouksen alussa nimenhuudossa kaikki muut järjestöt olivat lähes täysimäräisesti paikalla paitsi Heseta. Sieltä oli vain muutama harva vaivautunut ajoissa kokoukseen. On kai liian lyhyt matka."

Eli siis HeSetasta oli paikalla lähinnä koko kokouksen ajan kai vain valtakunnallisen Setan hallituksen ihmiset, tahallisesti myöhästyneet kokousedustajat tulivat sitten äänestämään henkilövalinnoista Setan hallitukseen. Tehokasta tuo tuollainen vallankäyttö. Kokouskäyttäytyminen antoi HeSetasta ainakin minulle negatiivisen mielikuvan. Siinä määrin negatiivisen, että edes jäsenmaksun maksaminen HeSetalle ei näytä kuuluvan lähitulevaisuuteeni. Kuka haluaa aktivoitua järjestössä, joka ei edes suhteissaan sisarjärjestöihinsä halua toimia toisia kunnioittavasti? Alan ymmärtää mm. Irokeesin aikaisempaa kommenttia siitä, kuinka älykkäillä ihmisillä on taipumusta vetäytyä Setan hiekkalaatikoista takavasemmalle...

Ja sitten OT:

"Ruotsalaiset voivat osallistua kuinka aktiivisesti tahansa vaikka mihinkä kansainväliseen homokokoukseen, mutta on syytä huomata, että ruotsalaisten järjestöjen budjetit ovat ihan eri maailmasta kuin suomalaisten."

Muutenkin tuntuu, että naapurimaassa on saatu tuo Pinkki Punta (?Kiva Kruunu? Eeehana Euro?) liikkeelle paremmin kuin täällä Suomessa, minkä lisäksi heteroyrittäjätkin ovat tuolla lahden takana paremmin tietoisia siitä, että homoilla ja lesboilla on rahaa. Mikä nyt näkyy esimerkiksi siinä, että Tukholmassa on tusina homokahviloita, Suomessa ei yhtään esim. Cobacabanan kaltaista kuppilaa, joka olisi viihtyisä, kotoisa, hyvällä paikalla ja vieläpä kykenevä repimään itselleen laidasta laitaan -kantaporukan. (Tosin Suomessa nyt ei ehkä kahvilakulttuuria ole muutenkaan, muutamia kivoja pubeja täällä kyllä on. Suomessa ei kyllä ole muutenkaan mitään kulttuuria. Jumalauta sitäkin (pop)musiikkia, mitä täällä kuunnellaan. Tekee mieli itseään päähän ampua, noin taidesnobina. Kirjoja täällä toistaiseksi osataan kirjoittaa, ja muutama ok elokuva on tehty, mut joo.) Tai siinä, että Ruotsissa on useampia kuin yksi ilmaisia homolehtiä, niistä kuuluisin on QX, toinen on Kom Ut ja Tukholman Prideille julkaistaan joka vuosi oma Pride -lehti, käsittääkseni. Suomessa ei ehkä olla niin hirveän innokkaita käyttämään rahaa identiteettiin, joka ehkä nähdään marginaalisesti relevanttina koko elämänlaadun kannalta?
  • 8 / 9
  • sleepygay
  • 4.12.2006 22:00
Pikkulinnut lauloi, että huomenna julkistetaan edustajakokouksen päätöksiä. Saas nyt nähdä, että mitä selviää...
Setassa on ollut käynnissä ns. Tykes-projekti, eli työyhteisön kehittäminen. Siinä on tarvittu myös konsulttiapua. Setalle on luotu uusi toimintamalli, joka lähtee siitä, että Helsingissä on keskustoimisto ja siellä työskentelevät kaikki palkatut työntekijät. Ensi vuoden alkupuolen jälkeen ei siis enää ole Helsingin ulkopuolella etäispisteitä. Tämä tieto aiheutti tietenkin suuren porun, koska Oulussa on ollut yksi työntekijä, joka on saanut siellä paljon sellaista julkisuutta ja sellaisen aseman ja sellaisia kontakteja, jota ei Helsingissä toimiva työntekijä koskaan pystyisi hankkmaan.

Seta määrittelee keskeisintä tehtäväänsä näin: Setan jäsenjärjestöt ovat valtakunnalllisen Setan asiakkaita. Keskustoimiston tehtävänä on tukea asiantuntijatyötä ja järjestötyötä, siis paikallisia Seta-järjestöjä. Ensi vuosi on tilanteen vakiinnuttamisen vuosi.

Yksi kokousedustaja muistutti, että vuosien mittaan yhä uudestaan on todettu yhteistyön valtakunnallisen Setan ja paikallisosastojen välillä toimivan huonosti. Puuttuu yhteisöllisyys, elävä kontakti jäsenjärjestöihin. Puhuja muistutti Mirkka Rekolan lauseesta: Suomessa on ”monta aikavyöhykettä”. Keskustoimisto ei ”säteile” maakuntiin. Useat kokouksen puhujat kaipasivat selkeämpää strategiaa, josta kävisi ilmi, miten jäsenjärjestöt otetaan huomioon.

Setalla on vähän rahaa. Sen takia on tärkeää muistaa, että setan resurssina ovat vapaaehtoiset. Strategiana on, että jäsenjärjestöt ovat valtakunnallisen Setan asiakkaita. Seta on jo vuosikymmeniä ollut vapaaehtoisjärjestö, jolla on sosiaalitoimintaa. Nyt tarvitaan hallintoa siihen ympärille, jotta toiminta täyttäisi nykyajan laatuvaatimukset.

Tällaisia asioita on vuotanut iltaoluella kokouksen keskusteluista. Ja huomenna lisää.

Yksi asia huolestuttaa. Hesetasta mainitaan keskustelupalstalla toisaalla ja siitä, että Hesetan ”johtajien” ja jäsenistönkin välillä on kuilua. Olen kuullut siitä myös muualta. Jos vapaaehtoisjärjestö ei kunnioita jäseniään ja vapaaehtoistyötä, niin hukassa ollaan. Ja jos yhteistyö valtakunnalliseen Setaan päin on huono...Mutta nämä tiedot perustuvat yksittäisiin näkemyksiin. Olisi mukava kuulla asiasta enemmän asianosaisilta.