Turkki EU:hun? Ihmisoikeustilanne?

Turkki on kaukana EU-normeista

Turkkilainen Mehmet Tarhan kieltäytyi vuonna 2001 julkisesti asepalveluksesta, koska hän on homo. Turkki ei hyväksy asevelvollisuudesta kieltäytymistä. Huhtikuun 8. pnä 2005 hänet otettiin kiinni ja vietiin kutsuntoihin. Edelleen hän kieltäytyi asepalveluksesta. Kesäkuun 9. 2005 hänet päästettiin vankilasta, koska hänen asiaansa käsiteltiin oikeudessa, mutta armeija vei hänet taas kutsuntoihin. Siitä alkoi uusi oikeusprosessi, valituskierre ja vankila-aika. Mehmet kertoo, että häntä pahoinpideltiin vankilassa useita kertoja. Elokuun 10. pnä 2005 hänet tuomittiin kaksinkertaisesta kieltäytynmisestä asepalvelukseen neljäksi vuodeksi vankilaan. Sotilasvalitusoikeus vapautti hänet 9. maaliskuuta 2006.

Nyt jälleen perjantaina Mehmet Tarhan tuomittiin asepalveluksesta kieltäytymisestä 25 kuukaudeksi vankilaan. Siis vankilarangaistus uusitaan, vaikka valitustuomioistuin oli sen jo peruuttanut. Mehmet itse ei olltu oikeudessa eikä häntä näin ollen voitu vangita.

Tuomio on vastoin EU-normeja, vaikka Turkki on parhaillaan käymässä neuvotteluja Euhun liittymisestä. Ihmisoikeusasiantuntijat sanovat, että Turkki ei ole halukas tunnustamaan ihmisoikeussopimuksia. Viimeksi Europarlamentti on muistuttanut Turkkia 28. syyskuuta 2006 siitä, että sotilaspalveluksesta kieltäytyjiä vangitaan eikä noudateta eurooppalaisia perusarvoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo tammikuussa tuominnut Turkin menettelyn näissä ihmisoikeusasioissa.

Euroopassa on ollut turkkilaisten aseistakieltäytyjien tukikampanjoita. Monet ryhmät ja yksityishenkilöt vativat Mehmet Tarhanin vapauttamista.
http://linkszeitung.de/content/view/60381/45/

Googlesta voi kokeilla, miten hyvin siellä tunnetaan Mehmet Tarhan. Meillä Suomessa aseistakieltäytyjäliitto on kampanjoinut Tarhanin puolesta. Esim. kesä- ja joulukuussa 2005 oli mielenosoitus Turkin suurlähetystön edessä.
http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/kampanja/tarhanvapaaksi.html

Onko Z-lehdessä ollut juttua asiasta, kuka muistaa?
  • 3 / 15
  • Kebaboy
  • 14.10.2006 22:29
Kieltämättä Turkin ihmisoikeusasioissa on paljonkin parantamisen varaa.

Mutta eikö Suomessakin vangita totaalikieltäytyjiä? Ja Suomessakaan homous ei liene kelvollinen perustelu asevelvollisuudesta vapautumiseen?

Turkissahan on jo pitkään ollut sotilaallisia levottomuuksia maan itäosassa. Luulen, ettei Suomessakaan kohdeltaisi kovin suopeasti palveluksesta kieltäytyjiä, jos maassamme vallitsisi lähes sotatila.
Turkki on kulttuuriltaan monin tavoin välimaa Euroopan ja Aasian välillä. Poliittisen kulttuurin eurooppalaiset demokratiamuodot peittyvät käytännön diktatuurimaisiin otteisiin. On hyvin toivottavaa, että Turkki ei pääse EU:in jäseneksi salakavalasti taloudellisten seikkojen perusteella, vaan siellä vallitsee käytännössä myös eurooppalaiset arvot. Erityisesti homojen ja lesbojen asema on ollut hyvä osoitin (Baltian maat hyvä esimerkki).
Suomessakin on edelleen rangaistusluonteinen siviilipalvelusaika käytössä.
  • 5 / 15
  • armeijan käynyt
  • 14.10.2006 23:44
Aiheen sivusta lyhyt kommentti "rangaistusluonteiseen siviilipalvelukseen" Suomessa: Miten 8h päivässä 5 päivää viikossa 13 kuukautena on rangaistusluontoista verrattuna palvelukseen 24h päivässä 5-7 päivää viikossa 12 kuukautena? Siis hei, siviilipalveluksesta pääsee yöksi ja viikonlopuksi kotiin toisin kuin armeijasta ja silti käytettävissä on samat ylimääräiset lomapäivät kuin armeijassakin. Turhauttavaa se ehkä on verrattuna 6kk palveleviin, mutta monet määrätään 12 kuukauden palvelukseen armeijassa ilman vaihtoehtoja, joten vertaus pitää tehdä 12 kuukauteen. Henkilökohtainen mielipiteeni on tosin, että normaali päivätyö sairaalassa tai kirjastossa (puhumattakaan mikrotukihenkilöistä ym) 13 kuukauden ajan on niin henkisesti kuin fyysisestikin kevyempää kuin edes 6 kk palvelus armeijassa.

Itse olisin tästä huolimatta valmis lyhentämään siviilipalvelusta 12 kuukauteen puolustusvoimien komentajan ehdotuksen mukaisesti, lähinnä siitä syystä, että saataisiin nämä armeijan käyneitä loukkaavat epätasa-arvopuheet loppumaan.

En muuten ole koskaan ymmärtänyt oikein puhetta siitä, että totaalikieltäytyjien vankeusrangaistukset olisivat jotenkin ihmisarvon vastaisia. Miten se nyt sitten pitäisi hoitaa? Kuka saataisiin armeijaan enää, jos totaalikieltäytyminen olisi sallittu vaihtoehto? Turkki ja vastaavat maat, jossa vankeja ei kohdella oikein, ovat toki eri asia kuin Suomi, jossa vangeillakin on ihmisarvo.
Tarhan ei kylläkään kieltäytynyt aseista homoutensa takia.
Voima-lehden artikkelissa todetaan:

"Tarhan on homoseksuaali ja Turkin homo- ja lesbojärjestöt ovat hänen näkyvimpiä tukijoitaan. Tarhan korostaa, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole vaikuttanut hänen päätökseensä kieltäytyä aseista. "

t. Kari
Vaikka siviilipalvelus ei ole ympärivuorokautista palvelusta,vie se silti mahdollisuudet opiskella/työskennellä täyspäiväisesti,lisäksi taloudellinen tilanne rajoittaa elämää hyvinkin paljon.Siivilipalvelusmiesten tulot ovat samat kuin armeijassa.
Useimmilla siviilipalvelusmiehillä opinnot lykkääntyvät kahdella vuodella,koska siviilipalvelusta ei pääse aloittamaan sopivana ajankohtana,vaan esimerkiksi kesken lukuvuoden.
Armeijan käyneet(keskimäärin kahdeksan kuukautta palvelusta!) sen sijaan ehtivät mainiosti tehdä täyspäiväisesti palkkatöitä ennen opintojen aloitusta,ja useimmat taitavat selvitä vain yhdellä välivuodella.

Monen ihmisen moraaliin ei kuulu toisten ihmisten tappaminen tai sen hyväksyminen,jota armeijassa pääasiassa harjoitellaan ja jota varten aseet ovat olemassa.Tämä on henkilökohtainen vakaumus ja mielipide,josta siis rangaistaan asettamalla eriarvoiseen asemaan suhteessa valtaväestöön.

Siivilipalveluksen ei ole tarkoitus vastata fyysisesti aseellista palvelusta.Miksi kaikkien pitää olla vittuuntuneita,jos toiset ryömivät metsässä ja leikkivät sotaa 8kk?

Suomi ja Kreikka ovat EU:n ainoat maat,joissa on käytössä yleinen asevelvollisuus.Muissa maissa "totaalikieltäytyminen on sallittu vaihtoehto".
Myös sivarin kurinpitojärjestelmä on epäoikeudenmukainen verrattuna armeijaan.

Tässä vielä aseistakieltäytyjäliiton nettisivuilta juttua:

Siviilipalveluksen tulee olla samanpituinen kuin keskimääräinen varusmiespalvelusaika - 8 kk (240 vrk)
Siviilipalvelusmiesten palvelusaikaa (395 vrk) ei ole lyhennetty sen jälkeen, kun varusmiesten uudet palvelusajat astuivat voimaan vuonna 1998. Näin ollen sivari on kestoltaan yli kaksinkertainen varusmiesten yleisimpään palvelusaikaan verrattuna ja yli puolitoistakertainen keskimääräiseen nähden. Näin suuri ero on johtanut syrjivään tilanteeseen. Viime vuosina useat Suomea sitovia ihmisoikeussopimuksia valvovat elimet ovat vaatineet Suomelta lainsäädännöllisiä muutoksia aseistakieltäytyjien asemaan. Amnesty International on tunnustanut vuodesta 1999 lähtien kestonsa puolesta rangaistuksenluontoisena pitämästään siviilipalveluksesta kieltäytyvät totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi.

Palveluksen kokonaiskesto määrittää ajan, jonka asevelvollisuutta suorittava on poissa normaalielämästään ja on näin ollen ainoa objektiivinen rasitusmittari siviili- ja varusmiespalveluksen välillä.
Mehmet Tarhanin osalta ymmärsin asian niin, että Turkissa ei ole mitään siviilipavleusvaihtoehtoa. Kaikki vaan asepalvelukseen.

Se, mikä kiinnitti huomiotani, oli, että aseistakieltäytyjäliitto vaati Turkkia poistamaan homoseksuaalisuuden rangaistavuuden. Ns. homoyhteisö on näissä kansainvälisissä asioissa ollut aika hiljaa.
Siviilipalveluksen tuleekin mielestäni olla kevyempi kuin asepalveluksen.

Palkitako ihmisiä pitäisi tappajaksi kouluttautumisesta?

Muutenkin arvomaailma on mielestäni aika vinksallaan, jos ihminen kunnioittaa ihmiselämää vähemmän kuin isänmaaksi kutsuttua poliittista organisaatiota.
  • 10 / 15
  • vaeltaja2005
  • 16.10.2006 8:46
Kyproksen turkkilainen pohjoisosa poistaa homojen rangaistavuuden rikoslaistaan. Tähän saakka homot on voitu tuomita 14 vuoden vankeuteen. Se on johtanut mm. siihen, että homot eivät uskalla kertoa homoudestaan edes kotiväelleen, ettei tulisi hankaluuksia. Laki muutettiin noudattamaan EU-normeja.
Turkin ainoa homolehti ollaan vaientamassa. Kaos LG –lehden päätoimittaja on joutumassa telkien taakse heinäkuun numeron vuoksi. Lehti takavarikoitiin heinäkuussa. Lehden ykkösartikkeli käsitteli pornografiaa ja jutun väitetään loukkaavan yleistä moraalia. Kyseessä on ns. asiateksti, jossa on vain harvoja kuvia.

Lehdessä arvosteltiin vahvasti Turkin lakikirjan pykälää 226, jossa puhutaan siveettömyydestä määrittelemättä, mitä se on. Tuomari on vapaa päättämään, mitä siveettömyys tarkoittaa.

Kaos LG –lehti on ilmestynyt vuodesta 1994, mutta se rekisteröitiin vasta 1999. Silloin tuomari määritteli, että lehti ei ole pornografinen tai siveetön.

Päätoimittaja Umur Güneriä uhkaa nyt vankeusrangaistus, joka voi olla 6 kuukaudesta kolmeen vuoteen. Jos hänet tuomitaan, tuomistoa tullaan valittamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
  • 12 / 15
  • JohnnyFinland
  • 15.12.2006 12:19
Kaos GL (ei LG) on sekä turkkilaisen homojärjestön lyhennetty nimi että kyseisen järjestön lehden nimi. Järjestön verkkosivulta [1] löytyy Turkin lyhyt gay-historia. Vuoden 1999 kohdalla ei ole mainittu järjestöön tai lehteen liittyviä tapahtumia. Sen sijaan vuonna 2005 järjestö laillistettiin ja laillistaminen yritettiin kumota oikeudessa, mutta yritys epäonnistui. Toivottavasti myös tämä yritys saada Umut (ei Umur) Güner vankilaan epäonnistuu.

[1] http://www.kaosgl.com/
  • 14 / 15
  • vaeltaja2006
  • 15.12.2006 14:32
Ei minun maailmassani ole siveettömyyttä. Mutta on ehkä olemassa ihmisiä, joilla on elämässään arvoja, joihin kuuluu siveellisyys.

JohnnyFinland: Kiitos, kun korjasit selvät painovirheet. Täytynee hankkia silmälasit Tiimarista.
Vaeltaja, kiitos vastauksesta (tai epävastauksesta). En ala sitä täällä kuitenkaan pohtimaan. Huomasin jo heti lähetä-nappia painaessani, että enhän voi itsekään kysymykseeni vastata. Nyt on sitten tullut luettua iso pinkka kirjoja (ei kokonaan, hakusanojen perusteella). Jo pelkästään suomen kielen sanakirja pistää mietityttämään. Saanen antaa sinulle kuitenkin yhden neuvon. Älä ihmeessä mene Tiimariin. Itse yritin käydä sieltä tänään printtipaperia. Koko talo täynnä hysteerisiä joulukuluttajia. Oli pakko lähteä pois.
Rautakaupassa on sentään tilaa ajatuksille...