Korppikotkat liikkeellä

Korppikotkat liikkeellä

Tämä tarinani ei suoranaisesti ole sateenkaari-ihmisiin liittyvä, mutta saattaa tulla kuitenkin joskus meillekin eteen. Kirjoitan tämän tarkoituksena varoittaa. Tänään suoraan silmieni alla tapahtui jotain täysin pöyristyttävää, josta olen kuullut, mutta en kertaakaan itse kohdannut.

Hyvä kaverini makaa sairaalassa. Hän on kuolemassa syöpään. Kaikki mahdollinen on tehty hänen auttamisekseen. Hän pystyy enää vaivoin puhumaan. Menin tänään häntä tervehtimään. Jälleen kerran hiljaa mielessäni mietin, josko kenties tämä on viimeinen kerta, kun hänet tapaan.

Kun tulin sairaalaan, tapasin pihalla miehen vanhemmat. He kertoivat uskovaisten olevan paikalla Jeesusta tuputtamassa miehen vaimolle. Vanhemmat kertoivat olevansa ärtyneitä ja kiusaantuneita, mutta eivät kehtaa puuttua.

Tapasin ensin yhden näistä uskon sotilaista. Kun tulin potilashuoneeseen, hän lähti. Menin pihalle hänen peräänsä kyselemään missä mennään. Nainen kertoi tulleensa vuosi sitten uskoon ja julistavansa nyt Sanaa tälle kuolevalle. Hänen kanssaan jouduin aika kipakkaan sanavaihtoon. Hän hyökkäsi ja ilmoitti, ettei minulla ole "mandaattia" puuttua tähän asiaan, koska en usko Jeesukseen. Kerroin, ettei minun uskoni tai uskonnottomuuteni liity mitenkään siihen mitä juuri tapahtui. Hän tiedusteli heti perään, että onko joku heistä valittanut.

Kun palasin takaisin, oli jo seuraava saarnaaja paikalla potilaan kimpussa. Se mitä silloin tapahtui sisälsi minusta jotain pakanallisia riittejä. Hänellä oli nippu paperilappuja, jotka hän asetti potilaan niskaan, vaateiden alle. Sitä seurasi sitten joukko ”loitsuja”. Kysyin mieheltä, josko hän oli kysynyt luvan menettelyynsä potilaalta. Kiertelevä vastaus paljasti, ettei ollut kysynyt. Kysyin, josko hän ymmärtää, että koko perhe tarvitsee kriisissä tukea ja kuuntelijaa. Ei julistusta ja uhkakuvia. Hän väitti näin tekevänsä, mitä en pidä totena. Olin kuullut perheeltä, että he ovat varsin yksin kriisin kanssa.

Kerroin saarnaajalle tietäväni, että uskonnon varjolla on tehty myös pahaa kriisissä oleville ihmisille. Seurasi jotakin jurputusta ja meno jatkui.

Koko perhe ja erityisesti sairastunut ovat nyt varsin puolustuskyvyttömässä tilassa. Nämä korppikotkat käyvät heidän kimppuunsa omalla helvetti-agendallaan. Tiedän myös tapauksia, joissa kuolevalta on saatu jopa testamentti uskonveljien ja -sisarten hyväksi. Nyt ei sellaisesta kuitenkaan ollut merkkejä.

Olin niin järkyttynyt ja raivoissani kaikesta siitä mitä näin, että esitin uhkauksen kummallekin saarnaajalle: Jos kuulen heidän toimistaan yhdenkin kielteisen huomautuksen, tulen puuttumaan erittäin kovalla kädellä heidän toimintaansa.

***************

Silloin kun kuolema lähestyy sateenkaari-ihmistä, ollaan samanlaisessa haavoittuvassa tilanteessa. Homoutta on erinomaisen helppo käyttää pelottimena ja sillä koettaa kivetä polkua helvettiin. Omaisten kannattaa korppikotkat karkottaa kauas sairaan vuoteen äärestä. Omaisilla on siihen oikeus, ellei potilas itse kykene. Juuri uskoon hurahtaneita pidän tämän korppikotkalajin pahimpina.

Toisaalta on olemassa uskovaisia henkilöitä, jotka ovat riittävän kypsiä kohtaamaan ja tukemaan kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään.

Tämä edellä kerrottu ei muuta kantaani siitä, että jokaisen ihmisen oikeus on uskoa omalla tavallaan. Syvä usko voi helpottaa kuoleman lähestyessä niin omaisia kuin sairastunuttakin. Puolustuskyvyttömien ihmisten pelottelu helvetillä ei ole auttamista, vaan täysin raakalaismaista toimintaa, jolla ei ole mitään tekemistä lähimmäisenrakkauden kanssa.

Juhani
Huh, tuo tarina saa minutkin raivon partaalle. Ja surulliseksi. Uskovaisten käytös jon toisinaan todella röyhkeää.

Ratkaisevaa on tietenkin mitä potilas itse tahtoo, läheiset ehkä tietävät oliko hän uskossa (tai tullut uskoo sairastuttuaan) vai oliko hän ateisti. Sittenkin vaikka olisi kristitty potilas kyseessä, paikalle voi pyytää jokin luotetun papin tai diakoniatyypin. Heidänkin joukoissaan on ihan hyviä tyyppejä. Ja tuollaiset kiihkouskovaiset pitäisi ajaa tiehensä.

Ystäväni tietävät oman kantani kristinuskoon ja uskontuputtajiin, ja luotan että he osaavat toimia sen mukaan jos itse joudun samaan tilanteeseen kuin ystäväsi.

Voimia sinullekin Juhani
Eikö tuollaiseen noin aggressiiviseen julistamiseen pitäisi jo sairaalankin puuttua? Varsinkin jos se ei ole potilaan/hänen omaistensa tahto. Ei kai potilashuoneissa saa ihan ketkä tahansa kuljeskella? Vai saako?
Raivostuttavaa,yes,alaarvoista!! Mista nama korppikotkat tietavat jonkun potilaan olevan siina kunnossa etteivat voi sanoa fuck off. Onko ne taysiaikaisia sairaala kiertajia ( niinkuin tiedan useita fulltime hautaustoimisto kietajia jotka ei edes tunne vainajaa mutta haluaavat silti menna katsomaan ja kirjoittaa nimensa tai jotain fiction vieraskirjaan) onko siita jotain rahallista hyotya. Sick.
En tieda Suomessa,meilla jossa pitaisi olla tehostettu turvallisuus joka paikkaan,sairaaloihin voi kuka vaan kavella sisaan kadulta,tiedetaan monista varkauksista potilaan poydalta ja vaatelokerosta.
Eiko siella staff valvo potilaitten turvallisuutta?
Eikö kukaan muu ihan totta puuttunut asiaan? Törkeää, siis aivan kamalaa...
Varmaan joitakin vapaakirkollisia. itse asiassa luterilaisuus on hyvin yksinkertaista: ihminen on aina syntinen, mutta saa armon, kun hän kastettuna kristittynä tunnustaa syntinsä ja "palaa kasteen armoon": hän muistaa, että hänet on otettu jo lapsena Jumalan nimiin ja siinä hänelle on jo lahjoitettu usko ja Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä- ei tarvitse tehdä mitään eikä hän kykenekään omaa tilannettaan auttamaan, vaan kaikki on jo tehty ( se on täytetty) mitä iankaikkisuuteen tarvitaan. Se siinä! Tämän selvittäminen riittää. Sitten on hyvä saada ehtoollinen. Miksi? Koska, jos ihminen menee katumattomana iankaikkisuuteen, niin iankaikkisuus avautuu hänen edessään, kun hänen omatuntonsa on raskautettu eikä siellä enää ole syntien sovitusta. Syntien sovitus, uskominen ovat "ajassa" olevaa todellisuutta, mutta iankaikkisuudessa ei ole aikaa, koska Jumala on ajan ulkopuolella.

Vain sana jo täytetystä työstä ( evankeliumi) tuo levon ja rauhoittaa omantunnon eikä tarvitse pelätä kuolemaa. Sitä pitää tarjota kuolevalle, jos hän on tajuissaan ja haluaa kuunnella. Tajutonta ei kukaan voi tavoittaa. On hirveä asia omaisille, kun tietää omaisensa kuolleen uskomattomana ja ilman tietoa hänelle tarjotusta iankaikkisesta elämästä. isäni kohtasi äkkikuoleman ja se on kauheata! Parempi kuolla hitaasti, koska silloin voi vielä löytää hengellisen avun.
Minä häätäisin ne korppikotkat pois seuraavalla tavalla: pyytäisin kuolevan tai kuolevan omaisen luvalla luterilaisen papin paikalle ehtoollisvälineiden kanssa ja antaisin papin kahden kesken jutella hänen kanssaan ja sanoisin korppikotkille, ettei heitä enää tarvita, koska asia on "Isän kädessä" eikä heidän tarvitse olla enää huolissaan ja voivat poistua.
Juhanin juttua lukiessani tuli sama mieleeni kuin Enter ehdotti. "Uskonnollisiin ammattilaisiin" yhteys. Nopeimmin saa kai sairaalapapin kiinni, mutta kyllä seurakunnastakin tullaan pyydettäessä käymään.

Tosin voisi olla hyvä tarkistaa mihin (jos johonkin) uskontokuntaan sairas kuuluu - me luterilaiset kyllä autamme, ei siinä mitään, mutta esim ortodoksit varmaan mieluummin haluaisivat oman kirkkonsa papin paikalle.

Ei kukaan täysjärkinen tuollaista siedä!
Sairastunut kaverini on käsittääkseni standardiluterilainen, harvakseltaan kirkossa käyvä. Jotenkin sitä kautta tieto sairaudesta on tullut näille uskonsotureille.

Katselin sunnuntaisen vierailuni aikana henkilökunnan ilmeitä, koska tuo "loitsiminen" tapahtui yleisessä oleskelutilassa. He tajusivat mitä siinä tapahtui. Kyllä Raamatun heiluttelu potilaan ympärillä sopivasti kertoo mitä siinä tapahtuu. Henkilökunta oli selvästi kiusaantunut ja vaivaantunut. Kömpelö puuttuminen voisi kohdistaa omaisten vihat hoitohenkilökuntaan.

Nämä sielunhoidolliset asiat ovat tosi herkkiä juttuja. Asiaa tuntemattomien on viisainta olla varovaisia mitä tulee puuttumisiin. Eiväthän edes miehen vanhemmat uskaltaneet itse kajota. Minulle siitä kaipasivat. Arvioin sopivaksi ilmoittaa, ettei potilaan hyvinvointi saa tulla heidän toimiensa vuoksi uhatuksi ja eettisiä periaatteita noudatetaan. Sanavalintani oli todellisuudessa hiukan suorasukaisempi, koska kimppuuni yritettiin käydä koettamalla mitätöidä ymmärrykseni tilanteesta. Seuraan vaimon ja vanhempien kautta, josko tilanne pysyy kohtuuden rajoissa. Kaverilleni toivon juuri sellaisen sielunhoidollisen tuen, jota hän itse haluaa.

Juhani

P.S. Sattuisiko kenelläkään olemaan tietoa, mikä symboli- tai muu merkitys sillä paperilappunipun niskaan sijoitamisella oikein voisi olla?
Ei tule mitään mieleen. Jotkut kuuluisat "hurmos-saarnaajat" siunaavat esim. liinoja, joita sitten laitetaan sairaiden päälle. En tiedä.
Tänään olivat sitten kaverini hautajaiset luterilaisin menoin. Naispappi siunasi.

Eikö vain nämä aikaisemmin tapaamani korppikotkat olleet paikalla. Nainen liimautuneena lesken kylkeen sekä sitten tämä pastoriksi itseään tituleerannut nuorehko mies. Kun siunaustilaisuuden viralliset puheet oli pidetty, pastori otti pitkän puheenvuoron. Siinä hän vuolaasti kuvasi, kuinka olivat onnistuneet taivuttelemaan kaverini "Jeesuksen omaksi" ja että hän nyt pilven reunalta meitä katselee. Lopuksi tämä nainen pomppasi pystyyn ja julisti, että nyt meidän jokaisen on ehdottomasti otettava Jeesus sydämeemme!

Käytännössä nämä korppikotkat kaappasivat itselleen tilaisuuden loppuosan ja meidät mainostaakseen projektinsa läpivientiä. Hetki oli huolellisesti valittu. Kukaan ei ollut tilaisuudesta poistunut, eikä kehdannut poistua hyvästelemättä ensin omaisia. Meidät käytännössä pakotettiin kuuntelemaan heidän julistustaan halusimmepa taikka emme. Täysin raivostuttavaa toimintaa.

Mietin, että millainen vaikutus näiden kahden tyypin käytöksellä oli meihin. Oletan monen kiusaantuneen ja uskon markkinointi toimi ehkä päinvastaistoin kuin nuo henkilöt kenties ajattelivat.

Eikö näillä uskoon hurahtaneilla ole mitään käytöstapoja ja huomaavaisuutta muita ihmisiä kohtaan? Ihan niin kuin heillä olisi jokin erioikeus ylitse muiden.
  • 12 / 16
  • Vapaa ateenalainen
  • 17.9.2006 0:02
Mitä me oikeastaan tiedämme, että mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mitä merkitystä meille on rahalla ja perinnöillä kun täältä lähdemme muutaman kymmenen joulua viettäneenä. Moni meistä on valmis antamaan kaiken keräämänsä omaisuuden kuolinvuoteellaan sitä, että saisi elää vielä yhden vuoden lisää sillä se tuntuu turvallisemmalta kuin rajan ylittäminen tuntemattomaan.

Ehkä me useasti käyttäydymme ahneesti ja oman voiton pyynnissä jo elon aikanamme kerätäksemme omaisuutta vain keräämisen takia. Kuitenkaan me emme voi kerrallaan istua kuin yhdellä tuolilla ja nukkua vain yhdessä sängyssä.

Perinnön jättämisellä halumme pelata peliä ja saada valtaa toisista ihmisistä – läheisistämme.

Onko kuoleva jotenkin erilainen kuin me elävät, että häntä ja hänen tulevaisuuttaan ei voi riistää, mutta elävän tulevaisuuden voi omia ja ottaa toiselta pois hänen haaveensa?

Onko harras tilanne kuolevalle tarkoitettu vai jäljelle jäävien lohduttamiseksi? Viekö kuoleva mennessään jotain sellaista arvokasta, josta meille olisi ollut vielä hyötyä?

Ehkä me ajattelemme liikaa itseämme jopa siinä tilanteessa kun istumme kuolinvuoteen äärellä, emmekä suinkaan elämäänsä jättävää, jota ei kukaan enää edes muista muutaman vuoden kuluttua saatikka sadan vuoden kuluttua.

Moniko meistä todella pystyy asettumaan kuolevan ihmisen tilanteeseen – ei kukaan meistä ennen kuin se aika meille itselle koettaa – siltä meistä kukaan ei voi välttyä.

Ehkä meidän joskus täytyisi miettiä, että mitkä olivatkaan elämämme tarkoitukset – jättäen pois itselle valehtelun ja vääristyneet näkemyksemme.

Mistä me voimme tietää itsestämme, että haluammeko Jumalan vai ufojen puoleen kääntyä, kun olemme sairastaneet vaikeaa sairautta vuosia ja fyysisesti kärsineet paljon – silloinkin vielä, me haluamme kieltää kaiken ystäviltämme ja tuttaviltamme, ettemme ole minkäänlaisia uskovaisia – vaikka siinä hädässämme olemme valmiit uskomaan vaikka ”Aurinkojumalaan”

Me kuolemme yksin – oli siinä vieressä sitten vaikka tuhansien ystävien ja tuttavien armeija!

Ehkä meidän täytyisi muistaa, että täältä lähtiessämme emme voi ottaa mukaan edes ”käsimatkatavaroita” saatikka elämänkumppaniamme.

Me emme voi tietää onko joku uskonto oikeassa, mutta emme voi myöskään tietää, että onko joku uskonto väärässä.

Olen useasti pohtinut, että mikä meitä ”paratiisissa” odottaa, kun emme pysty rauhassa elämään tällä pienellä maapallolla, niin miten me pystymme rakastamaan kanssaihmisiämme siellä ”paratiissa”?

Tämä ei ole kannanotto kirjoitukseen – vsin ajatuksia!
Mä otan osaa ystävän menettämisen johdosta, Juhani.

Vapaa ateenalainen, tykkäsin kovasti sun kirjoituksesta. Vaikka siinä ei ollutkaan mitään uutta ja mullistavaa näkökulmaa, niin välittyi olo, että olisit omassa elämässä kokenut kuoleman läheltä.
Kuolemassa juuri yksinäisyys on pelottavinta. Ne jotka osaisivat kertoa, miltä se lopulta tuntuu, eivät voi sitä tehdä. Omalla kohdalla uskoontulo toi siihen vastauksen.. uskon, että joku on siellä odottamassa ja että joku tulee hakemaan.
Oikeastaan sillä ei ole väliä, mitä sillä hetkellä tapahtuu. Ei sitä tarvikaan tietää minne menee vai lakkaako vain olemasta. Kyllä se sitten hoituu niinkuin on tarkoitus.
Musta hautajaiset on muistotilaisuus niitä varten, jotka jää elämään. Hän, joka on mennyt, tuskin enää välittää, onko kukat riittävän kauniit tai arkku oikeanlainen.
Mun uskonto opettaa, että kuolema on seurausta ihmisen syntiinlankeamuksesta, samoin kuin kaikki ne pienet inhimilliset ominaisuudet, jotka estävät meitä elämästä rauhassa tällä pienellä maapallolla. Kuolema on tie lähemmäs Jumalaa ja tuloa jumalankaltaiseksi. Jumala taas on rakkautta. Kuoleman jälkeen meistäkin voi tulla rakkautta.
Kesäpoika: juuri tällaista rakkautta, hyvää tahtoa ja -tarkoitusta ne JuhaniV:n kuvailemat korppikotkatkin varmasti tulivat tyrkyttämään. Kun ihminen on heikoimmillaan, hän alkaa helposti uskoa mihin tahansa pientäkin toivoa tuoviin lupauksiin tuonpuoleisesta. On aivan sama esittääkö niitä hindu, luterilainen, muslimi vai mormooni, kunhan saarnaaja osaa esiintyä oikealla tavalla. Siksi sairaalaan ei minusta saisi päästää *mitään* saarnaajia ellei sitten potilas itse aivan erikseen pyydä sellaista kutsumaan. Koskee myös valtionuskontoa edustavia ns. sairaalapappeja. Korppikotkien kaartelu alkaa muuten usein jo sairasteluvaiheessa kun huuhaakauppiaat ryhtyvät tyrkyttämään kalliita rohdoksiaan tai ihmeparantajia.

Minusta kuolinvuoteella selitetty "jos nyt äkkiä myyt sielusi <tähän jokin palvonnan kohde> niin pääset taivaaseen" on melkein yhtä paha kuin "jos nyt äkkiä testamenttaat omaisuutesi meille niin säästösi menevät hyväntekeväisyyteen eivätkä hulttiosukulaisten kurkusta alas".
Kirjoitin "melkein" vain siksi, että jos mitään symbolisista sielun myynneistä välittäviä jumalia ei ole (mikä on minusta todennäköistä riippumatta siitä onko *jonkinlaista* jumalaa olemassa), niin aivopesusta kuolinvuoteella ei ole *pysyvää* haittaa kenellekään. Silti hyväksikäytön mahdollinen lyhytaikainen haitta kuolevan itsensä mielenrauhalle ("Voi ei! Elin sitten huonon elämän luterilaisena. Toivottavasti ehdin vielä lausua ne puuttuvat 200 Ave Mariaa.") ja omaisille jotka joutuvat katsomaan vierestä, eivät ole mitenkään perusteltavissa.
En mä puolustanut pakkokäännyttäjien toimintaa. Mun kirjoitus oli suora vastaus Vapaan ateenalaisen tekstiin.
Joo, en niin oikeastaan ajatellutkaan. Tuli jo vähän kirjoituksen jälkeenkin mieleen, että olisi pitänyt muotoilla ensimmäinen lause "Juuri Kesäpojan kuvailemaa rakkautta...".