Uutisia Yhdysvalloista

USA:ssa konservatiivit ja uskonnolliset ääriryhmät ovat jo jonkin aikaa vaatineet perustuslakiin muutosta, jolla estettäisiin samaa sukupuolta olevien avioliitot kaikissa osavaltioissa.

AP:n välittämässä uutisessa entinen senaattori John Danforth pitää aietta höperönä. Hän toteaa sen jopa vahingoittavan republikaanipuoluetta.

Danforth totesi, että yritykset säädellä ihmisten käyttäytymistä perustuslain muutoksilla ovat vääriä. "Kerran aikaisemmin perustuslakia muutettiin, tarkoituksena puuttuminen ihmisten käyttäytymiseen. Tämä oli kieltolaki. Se oli sellainen floppi, että se peruttiin 13 vuotta myöhemmin".

USA:n senaatin on määrä äänestää kesäkuussa perustuslain muutoksesta, jonka tarkoituksena kannattajien mielestä on estää kaikki lakiteitse tapahtuvat yritykset homoavioliittojen hyväksymiseksi. Ehdotus tarvitsee kahdenkolmasosan enemmistön sekä edustajanhuoneessa, että senaatissa. Tämän jälkeen se pitää vielä ratifioida vähintään 38 osavaltion lainsäädäntäelimissä.

********

Perustuslain muutos Yhdysvalloissa on pitkä ja monipolvinen prosessi. Perustuslakiin on koskettu harvoin ja vastentahtoisesti. Mielestäni aika toimii tätä nyt ehdotettua muutosta vastaan. Kansalaisten asenteet ovat muuttumassa joko aikaisempaa homomyönteisemmiksi tai välinpitämättömiksi koko asian suhteen.

Vaikuttaa siltä, että Bushin sotaretki Irakiin on niin pahoissa vaikeuksissa, että huomiota pitää koettaa vetää sivuun homojen aiheuttamalla täystuholla heteroavioliitolle. Jotenkin heidän pitäisi perustella kuinka se konkreettisesti tapahtuu. Eipä vain konkretiaa ole löytynyt, eikä löydy.

Juhani
  • 2 / 65
  • SuperOscar
  • 1.5.2006 22:42
JuhaniV: "Vaikuttaa siltä, että Bushin sotaretki Irakiin on niin pahoissa vaikeuksissa, että huomiota pitää koettaa vetää sivuun homojen aiheuttamalla täystuholla heteroavioliitolle."

En usko, että kyse on siitä. Bush tuskin ajattelee näitä kahta lempiteemaansa samana päivänäkään. Irakin-sodalla menee tosin huonosti, mutta sen aiheuttaman imagolommon voisi paikata vain toinen, mielellään onnistuneempi sotatoimi. Tosin Bushin ei välttämättä tarvitsisi presidenttiaikanaan viedä seuraavaa sotaretkeään voittoon saakka, kunhan ehtisi vain saattaa sen alkuun malliikkaasti.

"Mielestäni aika toimii tätä nyt ehdotettua muutosta vastaan. Kansalaisten asenteet ovat muuttumassa joko aikaisempaa homomyönteisemmiksi tai välinpitämättömiksi koko asian suhteen."

History News Networkissä [hnn.us] esitettiinkin arvio, että tämä on nimenomaan konservatiivien viimeinen tilaisuus sisällyttää homoliittokielto perustuslakiin. Mitä nuorempi amerikkalainen, sitä todennäköisemmin hänellä on paitsi kokemuksia homoista, myös homoystäviä. Mutta vitsi on siinä, että vanhat ihmiset äänestävät nuoria ahkerammin: vielä on aikaa, mutta kohta on jo myöhäistä...

Kuten kuka tahansa voi tosin guuglata, Yhdysvaltain perustuslaissa on myös sinne turhan vähällä harkinnalla tehtyjä lisäyksiä, jotka ovat käytännössä jääneet huomiotta. Ehkä homoliittokieltokin jäisi sellaiseksi, kunnes se lopullisesti kumottaisiin. Jos siis tulee voimaankaan.
  • 3 / 65
  • vaeltaja2005
  • 6.5.2006 9:28
USA: anglikaanit valitsevat jälleen homon piispaksi?

USAssa anglikaanit valitsevat todennäköisesti taas julkihomon papin piispan virkaan. Maallikot ja kirkon työntekijät 86 seurakunnasta San Fransiscon ympärillä valitsevat piispan lauantaina, kertoi Washington Times.

Vuonna 2003 Gene Robinsonin valinta piispaksi repi pahasti anglikaanista maailmanlaajuista kirkkoa. Muunmaalaiset konserrvatiivit halusivat katkaista yhteydet USAn anglikaanikirkkoon.

Nyt vaalissa on mukana seitsemän ehdokasta, niistä kolme homoa. Vahvimmilla lienee eteläafrikkalaissyntyinen Robert Taylor (47). Anglikaanisen kirkon eri elimet ovat varoittaneet kirkkoa valitsemasta toista homoa piispaksi.

Radio Vatikan 5.5.2006
Vaeltaja ehtikin jo uutisoida piispanvaalista. Pistän tähän vielä jatkeeksi Seta Foorumille kirjoittamani uutisen samasta asiasta.
Juhani

********
Anglikaaneilla tunteita nostattava piispan vaali

Episkopaalit valitsevat tänään lauantaina San Franciscon Bay Areaksi kutsutulla metropolialueella itselleen uuden piispan edeltäjän jäädessä eläkkeelle. Jännittäväksi valinnan tekee se, että seitsemän ehdokkaan joukossa on yksi lesbonainen ja kaksi homomiestä, jotka elävät avoimesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa. Seurakuntalaisilla on ollut varsin vähän kiinnostusta ehdokkaiden seksuaaliseen suuntautumiseen.

Valintakokouksen jäseninä on 400 pappis- ja 300 maalikkojäsentä.

Episkopaalit San Franciscossa toteavat, ettei ehdokkaan seksuaalisella identiteetillä ole merkitystä valinnassa, edes siinä tapauksessa, että se aiheuttaisi lisää eripuraa jo nyt pahasti kireiden USA:n episkopaalien (2,3 miljoonaa jäsentä) ja maailmanlaajuisen anglikaanien yhteisön (77 miljoonaa jäsentä) välillä.

Vuonna 2003 New Hampshiren hiippakunta valitsi avoimesti homosuhteessa elävän Gene Robinsonin piispakseen. Tämä oli ensimmäinen kerta koko anglikaanikirkon historiassa. Vanhoilliset ovat vaatineet USA:n episkopaalikirkkoa pyytämään valintaa anteeksi, katumaan sitä ja mikä tärkeintä, sen ei pidä toistaa samanlaista valintaa.

USA:n episkopaalikirkkoa on kehotettu ”harjoittamaan erittäin suurta varovaisuutta” ennen uusien piispojen vihkimistä, ”joiden elämäntapa edustaa haastetta” anglikaaniyhteisölle.

Vanhoillisten varoitukset ovat olleet suorasukaisempia kuin muiden. ”Reaktiot seuraavan ei selibaatissa elävän homoseksuaalipiispan valintaan voisivat olla kansainvälisesti todella raivokkaat”, totesi pastori Anderson, Amerikan Anglikaanineuvoston puheenjohtaja.

Lähde Washington Post 6.5.2006

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/05/05/AR2006050501546.html
*
Washington Postin uutisessa todetaan, että itseasiassa mielenkiintoisinta oli se mitä ei tapahtunut, kuin mitä tapahtui.

Episkopaalit eivät valinneet lesboa, homoa, eiväkä etniseen vähemmistöön kuuluvaa piispakseen, vaan valkoihoisen, perusheteron, naimisissa olevan kahden lapsen isän pastori Mark Handley Andrusin. Heti valintakokouksen alussa tuli selväksi, etteivät vähemmistöryhiin kuuluvat tule valituiksi. He saivat vain pienen määrän ääniä.

Andrus tulee johtamaan kirkkoa alueella, jonka homopopulaatio on ehkä Yhdysvaltain tihein.

Tällä valinnalla episkopaalit välttivät nykyisen vakavan riidan kasvamisen maailmanlaajuisessa anglikaani/episkopaaliyhteisössä entisestään.

Tullakseen lopullisesti vihityksi virkaansa Andrus tarvitsee kirkon yleiskokouksen hyväksynnän kesäkuun puolivälissä. Samassa kokouksessa keskustelu kirkon suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin tulee takuuvarmasti esille.

Juhani
Oletteko te oikeasti sitä asiaa puoltamassa, että kannattaa valita homomies piispaksi, jos/kun sen seurauksena tapahtuu suurimmassa osassa sen kirkkokunnan keskuudessa vihan ja negatiivisuuden lisääntymistä suhteessa homojäseniin kirkkoa repivän erimielisyyden takia? Onko siinä oikeasti mitään järkeä ja mikä se järki sitten on? Kertokaa. Ajatelkaa nyt, kun Yhdysvalloissa San Fransiscossa on homopiispa alueella jonka homoväestöstä murto osa on ns. "uskovaisia" ja sen seurauksena muualla maailmassa kiusataan satunnaisia yksittäisiä homoja, jotka omassa ahdistuksessaan hakevat apua tai turvaa hengellisyydestä ja sen takia menevät luottavaisin mielin vaikkapa Anglikaanikirkkoon, jossa he saavat "kylmää vettä niskaansa" eivätkä tule kuulluiksi, kun kertovat vaikkapa sielunhoidollisessa keskustelussa olevansa "gay". Onko piispan asema vain siksi tärkeä sen tuoman statuksen ja kohun takia? Sitten kirkko menee kahtia ja siellä toisella puolella kiusataan ja inhotaan kaikkea mikä liittyy seksuaalisiin vähemmistöihin ja asenteet lukkiutuvat. Kuka pitää sellaisesta? Riidankylväjä? Oman edun tavoittelija? Teeskentelijä? Kenen asemaa valinta parantaa muiden kuin sen, joka tuli valituksi- ja sen seurauksena lukemattomia uhreja, jotka saivat sieluunsa pysyvän haavan.
Pidän anglikaanikirkkoa varsin edistyksellisenä. Jokua voisi tästä sanoa tarkemmin. Naiset pääsivät papeiksi siellä jo kauan sitten. Toki naispappeus hiertää osaa anglikaanikirkossa edelleen.

Mielestäni on kysymys avoimesta syrjinnästä, jos sanotaan ettei homoa saa valita, vaikka olisi paras ehdokkaista. Jos kirkko julistaa lähimmäisenrakkauden ja tasa-arvon sanomaa, siinä ei voi olla poikkeuksia. Kaikkien tulisi olla samalla viivalla seksuaaliseen suuntautumisen katsomatta myös siellä.

Z-lehden kolumnisti Mikko Silvennoinen ihmettelee, "Miksi uskonto on erivapaus vääryydelle?"

Lainaan toisenkin kohdan hänen kirjoituksestaan: "...Raamatussa lähimmäisenrakkaus on yksinkertaista. Jeesus oli aikansa anarkisti, joka puolusti sorrettuja. Jos Jeesus eläisi nykyajassa, hän hengailisi Dtm:ssä eikä Päivi Räsäsen mehukutsuilla."
Tuo on laittamattomasti sanottu!

Enter, minulle asenteissasi paistaa nöyristely. Toki oman elämänhistoriasi kautta sille voi löytyä selitys. Jokin instituutio ei kuitenkaan kasva, jos sen sallitaan jämähtää paikoilleen joihinkin dogmeihin, niitä koskaan kyseenalaistamatta.

Juhani
Juhani V, tuo väitteesi ei pidä ollenkaan paikkansa. Miksi ortodoksikirkko kasvattaa jäsentensä määrää koko ajan (ja luulen, että siellä on paljon homomiehiäkin jäseninä)? Olen itseasiassa ollut sängyssäkin 1 ortodoksipapin kanssa ja luulen, ettei hän ole ainoa gay sen kirkon piirissä.
Kuka sanoi: "joka ei minun kanssani rakenna, se hajottaa." Ei ollut sanatarkka lainaus, kun tuli vaan mieleeni, mutta muistaakseni se oli joku tärkeä persoona.
Lesbopiispa jakaa amerikkalaista kirkkoa - Los Angeles

Anglikaaninen kirkko raivoaa. Ensi kertaa perustamisensa jälkeen (1500-luvulla) on lesbonainen tulossa piispaksi. Episkopaalikirkko ehdotti Bonnie Perryä (43) hiippakunnan piispaksi, ja se sai muut kirkkoyhteisöt ympäri maailmaa äkäisiksi. ”Tämä on taistelujulistus” sanoo yksi kirkon työntekijä. Perry on elänyt 18 vuotta yhdessä professori Susan Harlowin kanssa. Kun valintasuunnitelmat tulivat julki, perhe on saanut tappouhkauksia.

http://bz.berlin1.de/aktuell/news/060508/us.html
BZ:n uutinen antoi mielenkiintoista taustaa valintatapahtumalle.

Siis edelleen tänä päivänä on olemassa ihmisiä, jotka uskon puhtauteen vedoten uhkaavat tappaa toisen ihmisen. Eivät ihmiset ole paljoakaan aikaisemmista vuosisadoista muuttuneet, vaikka tietoa ja sivistystä olisi tarjolla.

Juhani
Uutinen Kanadasta

Kanadalainen bändi The Habit on tehnyt laulun, jonka avulla halutaan kiinnittää huomio pääministeri Stephen Harperiin homojen ja lesbojen avioliittoasiassa. Harper vastustaa lakia, mutta Darren Rogers bändistä sanoo, että homoille ja lesboille on taattava tasa-aro. Se on ihmisoikeus.

Täältä voi ladata biisin: http://www.thehabit.ca/
(download Fighter)
Sotilashautajaisten häirintä

USAn edustajainhuone on päättänyt lakitekstistä, jolla mielenosoitukset sotilashautausmaiden liepeillä kielletään. Senaatti vielä äänestää tekstistä. Westboron Baptistikirkko on aiheuttanut yleistä pahennusta järjestäessään mielenosoituksia Irakissa kuolleiden sotilaiden hautajaisissa. Mielenosoittajat sanovat, että sotilaiden kaatuminen on Jumalan rangaistus USAlle homoseksuaalisuuden suosimisesta. Mielenosoituksissa on julisteita: Kiitos Jumalalle kuolleista sotilaista

Uusi laki kieltäisi mielenosoitukset tuntia ennen ja tunnin hautauksen jälkeen, ja hautausmaalla olisi 150 metrin lähetymiskielto.

Lain käsittelyn yhteydessä Patriot Guard Riders –moottoripyöräjärjestö sai kiitosta. He ajavat hautajaisissa mielenosoittajien ja hautausväen väliin ja peittävät mielenosoittajajoukon.

http://www.diepresse.com/Artikel.aspx?channel=p&ressort=a&id=557510
USAn varapresidentti Dick Cheney kerää ääniä homoliittoja vastaan. Hänen tyttärentä Mary on lesbo, mutta siitä huolimatta Mary on kirjoittanut isästään ihailevasti uudessa kirjassaan.

Ennen edellisiä presidentinvaaleja Mary toimi isänsä kampanjapäällikkönä. Kun homojärjestöt kiinnittivät asiaan huomiota, Mary häipyi julkisuudesta. Jotkut aktivistit perustivat interne-sivuston: Dearmary.com jossa kansalaiset voivat kirjoittaa Marylle. Suunniteltiin jopa kampanjaa, jossa maitopurkin kyljessä olisi Maryn kuva ja kysymys: missä piileksit Mary. En tiedä, toteutuiko suunnitelma.

Die Welt –lehti tänään kertoo uudesta kirjasta. Siinä Mary pitää isäänsä älykkäänä, huumorintajuisena ja pitkäpinnaisena ihmisenä, jolla on korkea moraali. Hän hyvä isä ja hyvä isoisä. Tyttären mielestä on epäoikeudenmukaista, että isästä on tullut epäsuosittu Bushin hallinnon alamäen myötä.

Kirjan nimi on Now It's My Turn - A Daughter's Chronicle of Political Life. Kirjan mukaan isipappa yrittää tehdä kaikkensa Amerikan hyväksi. Huono maine on lähtöisin New York Timesin vasemmistolaisista toimittajista ja demokraattien oppositioriveistä. Mutta poliittisista virheistä Mary ei kerro. Isällä (78) on ollut neljä infarktia ja neljä ohitusleikkausta ja hän kärsii ajoittain kihtikohtauksista. Cheneyn perheessä ei ole ollut poikaa, ja Mary toimii kuin poika: tiukkaa puhetta poliittisista vastustajista, sarkastista huumoria ja urheiluharrastuksia.

Mary on 37 v., kaunis blondi ja lesbo. Hän rakastui ensi kertaa jo 16-vuotiaana toiseen tyttöön. Vuodesta 1993 alkaen hän on elänyt yhdessä Heather Poen (45) kanssa suhteessa, jota hän nimittää avioliitoksi. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Amerikassa paraikaa puuhaillaan koko liittovaltiota koskevaa homoliittokieltoa perustuslakiin. Cheney on ilmaissut näkemyksenään, että osavaltiot päättäkööt asiasta –ei koko liittovaltio. Mutta se ei tarkoita, että Cheney tukisi homoliitoja. Mary kertoo kirjassaan, että hän vihaisena harkitsi vaalien aikaan vaalikampanjajohtajan virasta luopumista. Mutta isän kunnioituksen takia hän jäi virkaan. Maa tarvitsi isää. Mary halusi kuitenkin kannattaa vain isäänsä, ei välttämättä Bushia. Republikaanien puoluepäivillä Philadelphiassa puolueväki haukkui vanhaan tapaan homot, yksinhuoltajat ja laittomat maahanmuuttajat. Cheneyn lesbotytärtä suvaittiin, kun hän pysyi poissa näyttämöltä.

Perheen kaksinaismoraalista homoja ja avioliittoa kohtaan Mary vaikenee kirjassaan. Kuitenkin Die Welt –lehden arvostelijaakin hämmästyttää, miten vahvasti Mary puolustaa Bushia ja omaa perhettään. Kirjassa 10% käsittelee tätä vaikeaa aihetta. Loppuosa on muuta politiikkaa ja onnellista lapsuutta.

Kun tytär kertoi äidilleen homoudestaan, äiti halasi kyynelehtien. Isä reagoi viileämmin, mutta sanoi rakastavansa tytärtään ja toivoi että tämä olisi onnellinen, kenen kanssa haluaakin elää. Tytär on kasvanut lesbona yhdessä Amerikan eturivin perheistä, jossa homojen kulttuurivallankunousta halveksitaan.

Ensi syksynä Virginian osavaltiossa äänestetään laista jolla kielletään homoavioliitot ja kaikki muutkin siviililiitot kahden samaa sukupuolta olevan välillä. Mary ja hänen elämänkumppaninsa äänestävät lakia vastaan. ”Mitä minuun tulee, me olemme naimisissa. Hän on ihminen, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. Odottelemme vain, että lait avautuvat meillekin”.

Referaatti 18.5.2006 http://www.welt.de/data/2006/05/18/888398.html
Tähän sopii varmaan seuraava anekdootti, joka on tosi.

Arvatkaapa ketä historian henkilöä kuvailtiin seuraavasti: hän oli hyvä perheenisä ja rakasti lapsiaan, hän piti kotieläimistä ja ulkoilutti koiriaan mielellään. Henkilö oli hyvä ja suosittu seuramies. Nuoret viihtyivät hyvin hänen seurassaan. Kansa suorastaan palvoi häntä.

Tämä rakastettava ihminen oli Adolf Hitler.

Juhani
(Baptisti-?)piispa Alfred A. Owens Jr. sanoi 9.4.06 palmusunnuntain (äänitetyssä) saarnassaan eräässä Washington D.C.:n kirkossa: "It takes a real man to confess Jesus as Lord and Savior. I'm not talking about no faggot or no sissy." Suomeksi suurin piirtein: ”Vain tosimies pystyy tunnustamaan Jeesuksen Herrakseen ja Pelastajakseen, ei mikään homppeli tai pelkuri.”

Owens on pormestari Williamsin uskontojenvälisen neuvoston jäsen, ja pormestari odottaa nyt Owensin anteeksipyyntöä lausunnosta. Muuten Williams sanoo olevansa pakotettu erottamaan Owens neuvostosta.

Washington Post 17.5.06 http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/05/17/AR2006051702038.html?sub=AR
Hitlerillä ei tosiaan ollut lapsia, mutta hänen sanotaan ihastuneen ainakin Göbbelsin ja Bormannin lapsiin.
JuhaniV kirjoitti: "Tähän sopii varmaan seuraava anekdootti, joka on tosi.

Arvatkaapa ketä historian henkilöä kuvailtiin seuraavasti: hän oli hyvä perheenisä ja rakasti lapsiaan, hän piti kotieläimistä ja ulkoilutti koiriaan mielellään. Henkilö oli hyvä ja suosittu seuramies. Nuoret viihtyivät hyvin hänen seurassaan. Kansa suorastaan palvoi häntä.
"

Josef Mengele, tosin en tiedä oliko hänellä lapsia. Supliikkimies oli ja aina kohtelias ja miellyttävä. Siis työajan ulkopuolella.
Pora-liike, muuten hyvä mutta kansa ei kyllä palvonut Mengeleä -- ei edes tuntenut häntä. Mengelen maine on täysin sodanjälkeistä perua.

Muoks: Ai niin, Mengelellä tosiaan taisi olla lapsia. Eikös 1980 - 90-luvulla lopulta löytyneen ruumiin henkilöllisyyskin varmistettu Mengelen pojan DNA:n avulla?
" Mikko Silvennoinen ihmettelee, "Miksi uskonto on erivapaus vääryydelle?"
Lainaan toisenkin kohdan hänen kirjoituksestaan: "...Raamatussa lähimmäisenrakkaus on yksinkertaista. Jeesus oli aikansa anarkisti, joka puolusti sorrettuja. Jos Jeesus eläisi nykyajassa, hän hengailisi Dtm:ssä eikä Päivi Räsäsen mehukutsuilla."
Tuo on laittamattomasti sanottu!"

Mikko Silvennoisella ei yleensä ole mitään sanottavaa, mutta kyllä minä nyt olen harvinaisen samaa mieltä hänen kanssaan tässä. Itse asiassa kirkot elävät jossain protestanttisessa kuplassa jolle Jeesuksen alkuperäinen sanoma on vieras. Mainittakoon vielä sekin, ettei Jeesus ole kenellekään helppo eli jos jokin liike ratsastaa Jeesuksella, niin joutuu pian nöyryytetyksi. Joka itsensä ylentää, alennetaan. Miellyttäisikö porukkaa se, ettei Jeesus pitäisi osaa meistä sorrettuina lainkaan? Tai pitäisi jopa sortajina? Jos nyt eläytyy vaikka siihen, että Jeesuksen puheille tulee kaikin tavoin moitteeton mies (todennäköisesti Saulus), jonka nuhteettomuus on yleisesti tunnettua ja hän haluaa itselleen tunnustusta, niin sen sijaan Jeesus töksäyttääkin että "mene ja jaa omaisuutesi köyhille".

"instituutio ei kuitenkaan kasva, jos sen sallitaan jämähtää paikoilleen joihinkin dogmeihin, niitä koskaan kyseenalaistamatta."

Kirkkojen liikeidea on tarjota turvallisuutta, muuttumattomuutta ja jatkuvuutta maailmassa joka on jatkuvasti liikkeessä ja kehittymässä ja jossa kaikki kyseenalaistetaan.
En tiedä onko tuo nyt noinkaan. Luulen, että Jeesus "hengailisi" synagogassa. Se taisi olla hänen tapansa mukaista. Mitä tulee Jesuksen alkuperäiseen sanomaan, niin sen voi jokainen itse lukea, jos on kiinnostunut. Eikö sen ydinajatus ollut parannuksen vaatimus, koska taivasten valtakunta oli tullut lähelle ( hänessä ) ja hänen perustamassaan yhteisössä? Mielestäni hän korosti nimenomaan sitä, että nyt oli tapahtumassa jotakin, jota ei voinut jättää huomioimatta tai lykätä tulevaisuuteen. Jotenkin syvemmässä mielessä hänen läsnäolossaan jokainen kohtasi oman ikuisuutensa. Vaikeinta oli hänen mielipiteensä siitä, että oli vain valittu joukko, jolle taivas oli ennaltamäärättynä mahdollinen. Hänhän valitsi itse ydinjoukkonsa eli seuraajansa, jotka olivat oppimattomia tavallisia kansan miehiä. Hän ei myöskään ajanut tasa-arvo asiaa nykyisessä mielessä, koska hänen "nämä kaksitoista" olivat kaikki miehiä. Hän rukoili "Isää" . Miehenä hän kertoi olevansa jumaluuden inkarnaatio. Ei hän todellakaan julistanut, etä kaikki pääsisivät taivaaseen. Siinä mielessä hän oli minusta pelottava hahmo. Hän ei luonut utopioita, sillä hän kertoi, että kaikki näkyvä tulee tuhoutumaan jossakin valtavassa kosmisessa romahduksessa.
Edellä esiintynyt Hitler-kortin lyöjä tarkoittanee tosiasiallisesti valtakunnanmarsalkka Hermann Göringiä, jota kuvataan pyyleväksi, antiikkia kerääväksi hyväksi perheenisäksi, joka rakasti koiriaan ja kaikkia ihmisiä paitsi juutalaisia ja homoja ja jolla oli hyvä perhe-elämä ruotsalaissyntyisen Karinin kanssa.

Sen sijaan Hitlerillä ei ollut mitään perhe-elämää, eikä tiettävästi juurikaan seksuaalielämää. Hitler ei myöskään ollut naimisissa, paitsi että päivää ennen itsemurhaansa hän solmi avioliiton Eva Braunin kanssa.


Lähdeviitteet:


Historioitsija Rictor Nortonin sivusto natsien pääideologeista ja natsien harjoittamasta homojen tuhoamisesta:
http://www.infopt.demon.co.uk/nazi.htm

Historioitsija James Steakleyn artikkeli homoista ja Kolmannesta valtakunnasta:
http://www.fordham.edu/halsall/pwh/steakley-nazis.html

Hitleriä koskeva artikkeli Wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitler

Hermann Göringiä koskeva artikkeli Wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Hermann_Göring

Lothar Machtanin Hitler-elämäkertaan kohdistuvaa kritiikkiä:
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=117_1_1
Toisaalta Hitlerkin rakasti koiriaan, oli tunnetusti mukava ja ystävällinen ihminen lähipiirilleen -- ja kansa palvoi häntä.

Eikä Eva Braun muuten ollut Hitlerin sihteeri :)
No, näitä rakastava perheenisä kotona ja julma sadisti työpaikalla keskitysleirillä -tarinoita on useita. Kerrotaan keskitysleirien komendanteista, jotka olivat helliä perheenisiä ja ammuskelivat leirillä ilmaan heiteltyjä pikkuvauvoja.

Muistuu mieleeni ranskalainen elokuva Pyörre, jossa saksalaiset metsästivät päivällä raa'asti karkuun päässeitä vankeja. Illa he rentoutuivat keskittymällä herkästi kuuntelemaan pianolla esitettyä Beethovenin kuutamosonaattia.

Olli S. kirjoitti: "Edellä esiintynyt Hitler-kortin lyöjä tarkoittanee..."
Olli julisti aikoinaan minun sanomani boikottiin, eli ei niitä lukevansa. Nyt lipsahti, että uteliaisuus sittenkin voitti. Heh.

Juhani
Viikottaisessa radiopuheessaan vaati USAn presidentti Bush, että homoliitot kielletään perustuslakiin tehtävällä lisäpykälällä. Bushin mukaan kokemus on osoittanut, että vain miehen ja naisen välinen liitto ja perhe on hyväksi lapselle ja yhteiskunnalle, Maanantaina hän tapaa kuntien ja kansalaisoikeusjärjestöjen ihmisiä. Konservatiivit kannattavat Bushin näkemyksiä.

Perustuslain lisäys menee läpi vain, kun 2/3 parlamentin ala- ja ylähuoneessa puoltaa sitä. Sen jälkeen vielä 38 osavation on ratifioitava lakimuutos.

USAssa on uudet vaalit marraskuussa ja 1/3 edustajainhuoneen kansanedustajista valitaan silloin. Tällä hetkellä näyttää sitltä, että Bushin kannattajat ovat vähenemässä.
Spiegel 3.6.2006
ihan kun homot ei haluais olla hyväksi yhteiskunnalle, kun sitähän me just halutaan eikä et meidät sysätään sen ulkopuolelle. Se tehdään meistä piittaamatta ja meiltä kysymättä. Ihan uskomatonta torjuntaa. Mistä johtuu tuo valtava vastarinta? Sama asia koskee muitakin vähemmistöjä. Kysymys on vaan taloudellisista asioista ja se, miten rahaa kanavoidaan. Moraalijutuilla vaan piilotetaan todelliset syyt. Halutaan luokkayhteiskunta ja se, et joitakin pidetään virallisesti hylkiöinä, koska jos ei sitä tehtäisi edunvalvonnan nimissä, niin raha ja oikeudenmukaisuus koskisi "liian monia".

Häikäilemätöntä ja tylyä politiikkaa mun mielestä.

Siksihän vallankumouksia tehtiin historiassa. Ihmisoikeuksien polkemisen takia.
”USAssa on kehittymässä kristillinen vasemmisto. Heidän johtohahmonsa saarnaavat köyhyyttä, Irakin sotaa ja ympäristön saastumista vastaan. Hillary Clinton ja demokraatit ovat asettuneet tämän kasvavan liiikeen puolelle. Loppuuko Bushin presidenttiys ja samalla uskonnollisen oikeiston kausi ”. Näin kysytään eilen Spiegel-internet-sivuilla.

Lehden artikkelissa kerrotaan Jim Winkleristä, joka on kristillisen lobbausryhmän johtaja. Hän on puhunut muutokset puolesta, ja muutama viikko sitten hän herätti huomiota Washingtonissa vaatiessaan eräässä tilaisuudessa prsidentti Bushia oikeuteen väärin perustein aloitetun sodan takia.

Kristillinen vasemmisto on järjestäytymässä kaikkialla Amerikassa. Erään mielipidetutkimuksen mukaan 27% amerikkalaisista olisi valmis tällaiseen rymittymään. Uskonnollisella oikeistolla on 38%:n kannatus. Maallistuneita on 21%, siis ilman uskontoa.

Joka kuukausi pidetään konferensseja tai ilmestyy kirjoja, joissa pohditaan, miten uskonnollisen äärioikeiston vaiktuusvaltaan päästäisiin väliin. Jo liian kauan on ollut hallitsevana fundamentalismi, jota Bushkin kuuntelee. Kristillinen vasemmisto ei puhu abortista, homoliitoista tai kehitysopista, van köyhyydestä, Irakin sodasta ja ympäristön tuhoutumisesta. Ja demokraattinen puolue on löytänyt uudesta uskonnollisesta ryhmittymästä liittolaisen.

Tässä uudessa liikkeessä on mukana protestantteja, liberaaleja katolisia, mustien kirkkoja ja uskonnollisia rauhanaktivisteja. Johdossa on kaksi henkilöä, pastori Jim Wallis ja rabbi Michael Lerner.

Wallis on kirjoittanut kirjan aiheesta: miksi oikeisto ymmärtää Juamalan sanan väärin ja miksi vasemmisto ei ymmärrä Jumalan sanaa lainkaan. Kirja on bestseller. Lerneriltä on kirja Jumalan vasemmasta kädestä. Kirjassa puhutaan mm. siitä, että uskonnolla on ollut tärkeä edistyksellinen merkitys, kun poistettiin orjuus tai kun Martin Luther King oli kansalaisoikeustaistelun johdossa.

Viimeisten 30 vuoden ajan demokraatit hylkäsivät uskonnon ja republikaanit tarttuivat siihen oitis. Republikaanit osasivat paremmin vastata ihmisten uskonnälkään. Vasemmiston uskontovihamielisyys on aiheuttanut sen, että edistykselliset uskovaiset ovat vetäytyneet pois politiikasta.

Busshin kautta on jatkunut kuusi vuotta. Demokraateilla on kaksi toivon kipinää, senaattorit Hillary Clinton ja Barack Obama, josta toivotaan ensimmäistä tummaa presidenttiä. Hillary on avoimesti asettunut senaatissa tiukentuvaa siirtolaislakia vastaan. Laki vaikuttaisi 12 miljoonan siirtolaisen elämään. Myös jotkut kirkot ovat asettuneet siirtolaisten puolelle. Hillary Clinton on herättänyt huomiota joillakin republikaanisilla teemoilla. Hän mm. on kertonut että hän edelleen rukoilee ja että abortti on ”surullinen” asia.

Wisconsinin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa demokraatit ja muutamat kirkot ovat tehneet yhteistyösopimuksen. Marraskuun 7. , kun on kongressin vaalit, Wisconsinin asukkaat äänestävät myös homoliittojen vastaisesta perustuslakimuutoksesta. Se estäisi myös rekisteröidyt parisuhteet, ja tämä menee monien kristittyjen mielestä liian pitkälle. Monet kirkot ovat ilmaisset, että kannattaa vastustaa tällaista perustuslain muutosta. Wisconsinin kirkot ovat olleet homojen puolella. Jo v. 1982 osavaltiossa säädettiin homoja suojaava syrjintälaki.

Yhteistyö demokraattien ja kirkon välillä ei ole helppoa. Mutta, kuten rabbi Michael Lerner sanoo, seuraavissa vaaleissa myös demokraatit kantavat raamattua ja lainaavat siitä sopivia kohtia.

Koko juttu on uusimmassa Spiegel-lehdessä.
Mikähän tämäkin taas on? USAn puolustusministeriön sisäisessä direktiivissä 1332.38 homous määritellään mielisairaudeksi. Näin kertoo uutistoimisto AP ja Spiegel-lehti. Kalifornian yliopiston tutkijat paljastivat paperin. Paperi laadittiin jo vuonna 1996 ja se hyväksyttiin Clintonin aikakaudella 2003. Tosin jotkut puolustusministeriössä sanovat, ettei paperi ole enää ajantasalla. Yhdeksän kongressin jäsentä vaatii direktiivin poistamista. American Psychological Association (APA) poisti homoseksuaalisuuden mielisaírauksien luettelosta jo 33 vuotta sitten. . Homosotilaat saavat olla asevoimissa, mutta edelleen on voimassa periaate ”Älä kysy, älä kerro”
http://www.spiegel.de/politik/ausland/0,1518,422562,00.html
vaeltaja2005 kirjoitti: " Paperi laadittiin jo vuonna 1996 ja se hyväksyttiin Clintonin aikakaudella 2003."

Sen verran tässä nipotan, että todennäköisesti Clintonin aikakausi on juuri estänyt paperin hyväksymisen aiemmin. Bushin ensimmäinen toimikausihan alkoi 2001, joten hän oli ollut taustajoukkoineen vallassa jo kaksi vuotta, kun älytön direktiivi tuli voimaan.
David Walsh kirjoittaa maailman sosialistien wsws.org –sivulla USAn republikaanien hankkeesta, jossa yritetään muuttaa perustuslakia niin, että homoavioliitot kielletään. Senaatissa järjestettiin kesäkuun 7. pnä äänestys, jossa perustuslain muutoksen vastustajat voittivat. Äänestys järjestettiin pikavauhtia, jotta asiasta ei olisi keskusteltu senaatissa liian pitkään. Bushin joukoilla on selvä tarve perustuslakimuutokseen, koska marraskuussa on vaalit ja tarvitaan jokin hyvä vaaliteema, joka saa joukot liikkeelle. Homovastaisuus on hyvä teema. Viime vuoden aikana Bushin kannatus on selkeästi ollut laskusuunnassa.

Myös New York Times kirjoitti lehtijutussa, että pikaiseen äänestykseen oli selvä syy: marraskuun vaalit. Kristillinen oikeisto syyttää jatkuvasti liberaalia lehdistöä ja aktivisti-tuomareita perhearvojen vaarantamisesta. Ultra-oikeistolaisen Family Research Councilin puheenjohtajan mukaan avioliiton puolustamiseksi oli pakko ryhtyä toimenpiteisiin perustuslain muuttamiseksi. ”Tässä ei ole kysymys homoliitoista, vaan hyökkäyksistä perinteistä avioliittoa vastaan”, sanoi piispa Harry R. Jackson Junior, High Impact Leadership Coalition –järjestön puheenjohtaja lehdistötilaisuudessa. ”Homot ovat agressiivisia, he ovat julistaneet sodan perinteistä avioliittoa vastaan. Siitä on tehtävä loppu”.

Republikaaneille oli tervetullutta se, että muutaman päivän ajan keskusteltiin muustakin kuin Irakin sodan vaikeasta tilanteesta ja siitä, mitä sota tulee maksamaan.

Perustuslain muutosesitys on hyvin epädemokraattinen. Siinä esitetään, että: ”Avioliiton solmiminen USAssa koskee ainoastaan liittoa miehen ja naisen välillä. Tämä perustuslaki tai minkään osavaltion perustuslaki ei saa sallia avioliittoa tai muutakaan senkaltaista liittoa muiden kuin miehen ja naisen välille” (Käännetty saksankielisestä käännöksestä). Tämä kaventaa amerikkalaisten perusoikeuksia, mutta samalla se kaventaa homojen ja lesbojen tasavertaisuutta lain edessä. Erityisesti muotoilu on sellainen, että se kieltää samaa sukupuolta olevien parisuhteet esim. terveyshuollossa, lasten vanhemmuudessa tai omaisuuteen liittyvässä lainsäädännössä kuten perintöasioissa. Jos perustuslain muutos menisi läpi, se vaikuttaisi ainakin 1138 muuhun kansalaisoikeuksia ja sosiaalitointa koskevaan lakiin ja asetukseen, jotka luonnostaan ovat voimassa heteroparien hyväksi.

Perustuslaissa ei mitenkään perustella sitä, miksi avioliitto kuuluisi vain miehen ja naisen suhteisiin. Peruste on pelkästään uskonnollinen. Homovihaaja pastori William Owens sanoi äskettäin, että perustuslain muutosesitys ei perustu poliittiseen näkemykseen vaan pyhään kirjaan.

Muutakin on ääriuskovaisten ohjelmassa. Kouluihin pitäisi saada perustuslain voimalla rukoukset ja 10 käskyä näkyviin julkisiin tiloihin. Kirkon ja valtion eroa yritetään poistaa. Perustuslaista yritetään poistaa sen maalliset ja humanistiset perusperiaatteet. Republikaanit tukevat tällä hetkellä sellaisia piirejä, jotka haluaisivat tehdä Amerikasta teokraattisen valtion.

Tällaiset näkemykset ovat vastoin monien amerikkalaisten demokraattisia perinteitä ja historiaa, mutta epävarmoissa yhteiskunnallisissa oloissa perinteiset arvot ja kansakunnan moraali nousevat uudella tavalla pintaan. Demokraattinen puolue ei ole pystynyt vastaamaan näihin haasteisiin.

Samanaikaisesti seksuaalisten vähemmistöjen yhteiskunnallinen suvaitseminen lisääntyy. Vaikka 58% vastustaa homoavioliittoa, 42% ihmisistä vastustaa perustuslain muuttamista, jolla estettäisiin homoliitot. Ihmiset näkevät jatkuvasti omissa olohuoneissaan tv:stä homoja ja lesboja, monilla on myös kokemusta vähemmistöistä omilla työpaikoillaan, eikä se tunnu ketään häiritsevän eikä siitä moraali kärsi. Vielä vuonna 1977 1/3 amerikkalaisista vastusti homojen tasa-arvoa, nyt enää 9%. Vaikka armeija on ollut kovin kielteinen homoille, kaksi kolmesta amerikkalaisesta hyväksyy, että kaapista tullut homo saa palvella armeijassa. Myös homoliittojen vastustus on vähentynyt. Tämän vuoden tutkimuksessa vain 51% vastustaa sitä (aikaisemmin 65%). Religioustolerance.org arvioi, että ensi vuonna puntit ovat tasan.

Bushin hallitus ja osa republikaaneista haluaa viedä isolta ihmisryhmältä heidän oikeutensa. Urban Institute arvioi, että 5% yli 15-vuotiaista on homoja tai lesboja. Se merkitsee 10,5 miljoonaa ihmistä. Heistä arviolta 3,1 miljoonaa elää perheenä.

Amerikkalainen monimuotoinen yhteiskunta, jossa on 300 miljoonaa ihmistä, on käymässä läpi syvälle käyvää väestöllistä muutosta. Yritys muuttaa yhteiskunta mystiseen, uskonnolliseen suuntaa tulee epäonnistumaan. Monet tilastolliset tosiasiat tukevat tätä väitettä. 11 miljoonaa ihmistä elää avoliitoissa ja määrä lisääntyy koko ajan. 33% syntyneistä lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella.

Yksin eläviäkin on paljon, vuonna 2000 27 miljoonaa.Vain neljäsosa perheistä vastaa ihanneperhettä: isä-äiti-lapsi. Valtaosa ihmisistä elää ison osan elämääsä singlenä. Vuonna 2000 singlejä oli 44%. Amerikassa on siis noin 100 miljoonaa singleä tai naimatonta ihmistä, jotka elävät joko yksin tai perheensä kanssa. Perhearvot ja perheen pyhyys ovat siis mitä suurimmassa määrin vain juhlapuheita.

Yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut myös sillä tavoin, että perheissä, homo- tai hetero-, perheenjäsenet näkevät toisiaan entistä vähemmän, kun pitää olla kaksi tai kolmekin työpaikkaa, jotta tulisi toimeen. Suuret puolueet vähentävät päivähoitopaikkoja, sairastaminen on kallista ja kaikilla ei ole edes vakuutuksia. Tällä hetkellä on monia polttavia yhteiskunnallisia ongelmia.

kehno referaatti: http://www.wsws.org/de/2006/jun2006/homo-j22.shtml
Melkein menee yksityisasioiden puolelle tämä keskustelu.

Junassa kuuntelin vanhempaa miestä lähes puoli tuntia, kun hän selvitteli puhelimessa, mitä vatsavaivoja ja ihottumia on viime päivinä ollut. Ja mikä lääke auttaa. Me kaikki vaunuosaston matkustajat koetimme olla empaattisen näköisiä.Vain yksi nainen hihitteli.
"vaeltaja2005
22.06.2006, 19:08
Republikaanit tukevat tällä hetkellä sellaisia piirejä, jotka haluaisivat tehdä Amerikasta teokraattisen valtion."

Escape from L.A.:n New Moral America alkaa olla totta.
Tuhansien homojen kirjava kulkue kierteli eilen New Yorkin ja muiden suurten kaupunkien katuja. Kulkueen mottona oli ”taistelu rakkauden ja elämän puolesta”. Pormestari Michael Bloomberg muistutti, että aidsiin on kuollut 90000 newyorkilaista kuluneiden 25 vuoden aikana. Hiljaisen minuutin aikaan muistettiin aidsiin kuolleita.

Nyt homot ja löesbot ovat uusien haasteiden edessä. Syrjintä on lisääntymään päin, vaikka Bushin lakiesitys homoliitojen kieltämisestä kaatuikin senaatissa. USAn armeijasta paljastui juuri, että siellä homoja pidetään edelleen mieleltään häiriintyneinä.
http://www.swissinfo.org/ger/international/ticker/detail/ Tausende_Schwule_und_Lesben_demonstrieren_in_New_York.html?siteSect=143&sid=6846826&cKey=1151287574000
Advocate:sta lainattua

Focus on the Family on äärioikeistolainen järjestö, joka taistelee voimakkaasti homojen oikeuksia vastaan Yhdysvalloissa. Sen puheenjohtaja totesi äskettäin radio-ohjelmassaan: " Kuten kaikki hyvin tiedätte, avioliittoa vastaan kohdistuu häijy hyökkäys juuri nyt. Luulen, että itse helvetin voimat ovat liikkeellä. Uskon, että avioliiton tuhoaminen aiheuttaa länsimaisen sivilisaation rappeutumisen."

Juhani
New Yorkin osavaltion korkein oikeusaste, vetoomustuomioistuin päätti tänään äänin 4-2 ettei osavaltion perustuslaki mahdollista samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoa.

Tämä kiihkeästi odotettu päätös on vakava takaisku sateenkaari-ihmisille siellä. He toteavat, että taistelu tasa-arvosta tässä asiassa ei ole laisinkaan vielä ohitse.

Juhani
Massachusetts taitaa olla ainoa osavaltio Yhdysvalloissa, jonka perustuslain on korkeimman oikeuden päätöksellä todettu sallivan samaa sukupuolta olevien avioliiton.

Nyt tuota perustuslakia halutaan kuitenkin muuttaa, ja asia tulee käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella. Amerikkalainen koomikko Stephen Colbert ottaa kysymykseen kantaa huumorin keinoin. Hänen mielestään Massachusettsin kannattaisi pikemminkin huolehtia siitä, että se pysyisi ainoana osavaltiona, jossa homoavioliitot sallitaan.
Katso video:
http://www.malcontent.biz/video/colbert-marriage.wmv
Gay Games käynnistyi lauantaina komeilla avajaisilla Chicagossa. Kisoihin osallistuu noin 12 000 sateenkaariurheilijaa 70 maasta. Urheilulajeihin kuuluvat mm. body building, uinti, tanssi jne.

Chicagon talouselämälle kisat ovat suuri juttu. Arvioidaan, että kisat tuovat liike-elämälle 50-80 miljoonan dollarin lisäpotin.

Kaikki eivät kisoja hyväksy. Kaksi konservatiivista uskonnollista ryhmää aikoo järjestää kisojen ajaksi mielenosoituksia. Sateenkaari-ihmisten oikeuksia ja samaa sukupuolta olevien avioliittoja voimakkaasti vastustava uskonnollispoliittinen äärijärjestö American Family Association AFA on puolestaan koettanut käydä myös kisoja sponsoroivien yritysten kimppuun, mutta huonoin tuloksin.

Kisojen alku on ollut kuuma. Lämpötila Chicagossa lähestyi sunnuntaina 40C. Viikolla odotetaan hieman alhaisempaa lämpötilaa. Yhtään ottelua ei ole peruttu, mutta kuumuus aiheuttaa järjestäjille lisää huolehdittavaa.

Juhani

Lähde: 365 Gay.com
Presidentti Bush on estänyt veto-oikeudellaan kantasolututkimuksen rahoituksen lisäyksen vedoten eettisiin syihin ja ihmiselämän suojelemiseen. Bush käytti veto-oikeuttaan ensimmäisen kerran koko presidenttiytensä aikana. Hänen ja hallintonsa kannalta tämä kysymys on siis huipputärkeä.

Bushin hallinto on yrittämässä muuttaa perustuslakia niin, etteivät homoavioliitot olisi mahdollisia. Siinä hän koki uuden takaiskun edustajainhuoneen hylättyä ehdotuksen viime tiistaina.

Mielenkiintoista Bushin toimissa on se, että hän oli Teksasin kuvernöörinä ollessaan hyväksymässä huomattavan määrä kuolemantuomioita. Presidenttinä ollessaan hän on kiinnittänyt vakavaa huomiota mm. Kiinan ihmisoikeustilanteeseen ja kuolemantuomioihin siellä.

Jotenkin epäjohdonmukaista toimintaa.

Juhani
Ristiretki homoliittoja vastaan

Syksyllä äänestetään useissa USAn osavaltioissa samaa sukupuolta olevien avioliitojen kieltämisestä. Moni poliitikko on huomannut, että jos haluaa jatkuvaa poliittista menestystä, on keskityttävä vain yhteen asiaan: homoliittoihin. Vuodesta 1998 tähän päivään siitä on äänestetty jo 21 osavaltiossa. Kaikissa niistä homoliittokielto on mennyt reippaasti läpi. Syskyllä on jälleen kahdeksan tai yhdeksän äänestystä.

Homoliittojen puoltajat eivät enää ole uskaltaneet puhua samaa sukupuolta olevien liitoista, vaan "mariage equality", avioliiton tasa-arvosta, ja monet puoltajat sanovat amerikkalaisten arvojen vähitellen muuttuvan, kun tajutaan, että tässä on kysymys kansalaisoikeuksista. Aktivistit uskovat, että marraskuussa on ensi kertaa mahdollisuus, että homoliittojen puoltajat voittavat jonkin vaalin.

Wisconsin on yksi osavaltio, jossa puntit ovat lähes tasan. Vain 49% ihmisistä vastustaa homoliittoja. Samanlainen tilanne on Arizonassa ja Koloradossa. Kaliforniassa ja Floridassa homoliittojen vastustajat eivät saaneet kokoon tarpeeksi kannattajiensa nimiä, jotta äänestys olisi saatu parlamenteissa vireille.

Parissa osavaltiossa on nyt saatu korkeimman oikeuden päätös, jolla homoliittojen kiellot jäävät voimaan. Nebraskassa ja Tenneseessä on kielto hyväksytty. Homoaktivisteille oli kuitenkin järkytys, kun liberaaleimman Amerikan eli New Yorkin korkein oikeus kieltäytyi pitämästä homojen avioliittoa tasa-arvokysymyksenä. Liberaaleina pidetyt tuomarit sanoivat, että perinteinen avioliitto on lasten etu.

Marraskuun vaaleissa riidellään avioliiton määritelmästä. Äärikonservatiivinen järjestö, joka ajaa ”perinteisen perheen etua”, määrittelee, että vain miehen ja naisen välinen avioliitto saa olla laillinen. Monissa osavaltioissa mennään kuitenkin pitemmälle. Siellä halutaan kieltää kaikki homojen väliset oikeudelliset järjestelyt kuten meikäläisen malliset rekisteröidyt parisuhteet. Siis homoilta kaikki parisuhteiden edut pois.

Homoliittojen vastustajat eivät kuitenkaan ole vielä saaneet USAn senaattia haltuunsa. Kun senaatissa äänestettiin preisdentti Bushin mieliteeemasta, perustuslakimuutoksesta, jolla homoliitot kiellettäisiin, homoliittojen vasstustajat eivät saaneet tarpeeksi ääniä puolelleen ja esitys kaatui.
http://www.taz.de/pt/2006/08/02/a0088.1/text
Tämä Vaeltajan uutinen on hyvin mielenkiintoinen.

Poliittista valtaa hankitaan uhkakuvilla. Sellaiseksi sopii juuri nyt homo ja homojen liitot, jotka ovat muka uhkaamassa amerikkalaisille niin herkkää ja tärkeätä avioliittoinstituutiota. Kommunistit eivät ole kelvanneet uhkaksi aikoihin. Sokea Reetakin näkee amerikkalaisen avioliiton olevan keskimäärin epäonnistunut konsepti siellä. Homot eivät siihen tietenkään ole syynä. Ne syyt ovat yhteiskunnassa muualla. Sitä taas ei haluta nähdä, koska tarvittaisiin kalliita sosiaalisia uudistuksia ja tasa-arvon lisäämistä. Se ei ole ollut amerikkalainen konsepti. Siihen on kuitenkin pakko mennä. Ottaa vain vielä aikaa.

Juhani
USA:ssa armeija on erottanut palveluksestaan vuonna 2005 yhteensä 726 homosotilasta. Luku on 10 % korkeampi kuin edellisenä vuonna.

Clintonin hallinto sai aikaan sopimuksen “don’t ask, don’t tell”, jonka perusteella homo tai lesbo voi palvella armeijassa, ellei hänen identiteettinsä tule tietoon. Sen perusteella 11 000 sotilasta on saanut tähän mennessä potkut armeijasta.

Armeija on perustellut homojen pois potkimista palveluksesta sillä, että avoimesti homot sotilaat voisivat häiritä yksikön yhteishenkeä ja vaarantaa ryhmän sotilaallisen tehtävän.

USA:n armeija toimii saumattomasti kuitenkin yhdessä Englannin, Australian ja Israelin armeijoiden kanssa, joissa homot palvelevat avoimesti. Tilannetta pidetään kummallisena.

Puolustusministeri Rumsfeld on ilmoittanut, ettei Bushin hallinto aio sääntöä muuttaa.

Lähde: The New York Times 14.8.2006
Joskus myönteisiä kirkollisia uutisia.

United Church Connecticutissa Yhdysvalloissa nimittää tänään homomiehen,
pastori John MacIver Gagen seurakunnan papin tehtävään. Tällä kerralla nimitys ei ole
aiheuttanut kummempia mielipiteen ilmaisuja. Gage: "Seurakuntani toivoisi minun
löytävän kivan miehen, asettuvan aloilleni ja menevän naimisiin".

Tämä kyseinen kirkko on saanut kuuluisuutta mm. auttaessaan aikanaan orjia vapautumaan ja
antamalla tilojaan käyttöön Vietnamin sodan vastustajille. Kirkko on tukenut myös homoja.

http://www.365gay.com/Newscon06/09/091606church.htm

(365gay.com on käyttänyt tuon uutisen ja aikaisemmin kirkollisten uutisten yhteydessä
samaa kuvaa jostakin lasimaalauksesta. Kuvan symboliikka tuo mieleeni eittämättä Labia Majoran.
Minulle saa nyt vapaasti virnistellä! Olen muutaman kerran miettinyt, että ovatko kuvan
valinneet tehneet tuon tahallaan vai tietämättömyyttään.)
Jos joku muukin tarvitsee virnistelläkseen ensin tiedon siitä, mitä v....a tarkoittaakaan Labia Majora, kerrottakoon tässä että se on suomeksi isot (ulommat) häpyhuulet.

[virn]
Samaa sukupuolta olevien avioliitot näyttävät olevan amerikkalaisille vähemmän tärkeä juttu.

Uutistoimisto AP teetätti kyselytutkimuksen ihmisten asenteista Bushiin, kansakunnan suuntaan,
sekä tuleviin vaaleihin. Mukana oli myös kysymys suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien avioliittoihin.
Kysely tehtiin puhelinhaastatteluina yhteensä 1501 henkilöltä kaikista osavaltioissa, paitsi Alaskasta ja Havajilta.

Kysyttäessä samaa sukupuolta olevien avioliiton tärkeyttä vastaajalle, 22% piti asiaa äärimmäisen tärkeänä,
15% erittäin tärkeänä, 15% kohtuullisen tärkeänä, 11% vastaajista asia oli hieman tärkeä ja
36% ei pitänyt asiaa lainkaan tärkeänä. Vain 1% totesi, ettei ollut asiasta varma.

33% vastaajista oli sitä mieltä, että maa on menossa "oikeaan suuntaan",
63% totesi linjan olevan väärä. Vain 4% ei osannut ilmaista kantaansa.

Kysyttäessä, kuinka presidentti Bush hoitelee hommaansa. 39% hyväksyi presidentin toiminnan,
60% eivät hyväksyneet ja 1% ei osannut sanoa.

********************

Ei näytä tulevaisuus hyvältä presidentin puolueelle.
Bush itse istuu vielä joltisenkin ajan presidentin virassa, tykättiin hänestä sitten eli ei.
ICR-instituutissa San Diegossa on 40 tutkijaa, jotka yrittävät todistaa, että Raamattu on oikeassa, kun vaakakupissa ovat kehitysoppi ja älykäs suunnittelu. Heillä on päivittäinen radio-ohjelma instituutin omalla radiokanavalla. Studiossa ei istu pappeja vaan matemaatikkoja, biologeja ja fyysikoita. Laitoksen johtaja sanoo, ettei olla ristiretkellä Raamatun puolesta vaan huonoa tiedettä vastaan.

Tällaisia näkemyksiä levitetään: Maailma ei syntynyt alkuräjähyksessä. Räjähdyksen seurauksena syntyy epäjärjestystä eikä sellaista järjestystä, joka nyt havaitaan maailmankaikkeudesa. Eikä esim. tv-vastaanotin synny sattumien tuloksena vaan suunnitelija tarvitaan.

Vatikaani on pitänyt evoluutiota ja uskoa Jumalaan yhteensovitettavina vuodesta 1996 lähtien ja raamatun kertomus nähdään lähinnä symbolisena. mutta tämän instituutin tutkijat luottavat sellaisenaan Jumalan sanaan. ICR:n biologit todistavat, että elolliset olennot synnytettiin 5. ja 6. päivänä. Grand Canyon syntyi vedenpaisumuksessa. Fyysikko, joka oli 15 vuotta Pentagonissa töissä, todistaa heliumista, että maailman ikä on noin 6000 vuotta. Helium syntyy maan sisällä radioaktiivisessa alfa-purkauksessa. Perinteiset luonnontieteilijät sanovat, että tällä tavoin syntynyttä heliumia on vähän, koska se karkaa ulos avaruuteen. Mutta ICR:n fyysikon mukaan sitä pitäisi löytyä kivikerroksista, jos maailmankaikkeus on 4,5 miljardia vuotta vanha. Mutta kun ei löydy, joten hänen laskelmiensa mukaan maapallolla on ikää 6000 vuotta.

Instituutissa on opiskelijoita, joista 25 suorittaa joka vuosi loppututkintonsa. Arvosanat tunnustetaan, vaikka viranomaiset ovatkin esittäneet epäilyksensä laitoksen tieteellisestä pätevyydestä. Diplomeilla on USAn yliopistomaailmassa huono maine. Tom Sharkee on tutkinut ICR:ssä DNA-rakenteita todistaakseen, ettei ihminen polveudu apinasta. Nyt hän tekee tohtorinvaitöskirjaansa Washingtonin yliopistossa. Hän sanoo, että jos hän ilmaisee kannattavansa luomisteoriaa, hän ei saa stipendejä eikä hänen töitään julkaista. Sen vuoksi hän ei paljasta muille, mitä ajattelee tästä riidanlalaisesta kysymyksestä.

Koko kysymys kehitysopista on muodostunut akateemiseksi kestoriidaksi USAssa. Syynä on se, että Bush vaatii kouluun luomiskertomusta tasa-arvoiseksi teoriaksi. Perinteinen tiede pitää sitä raamattulobbystien luomana pseudotieteenä. Eugenie Scott ksansallisesta tiedekasvatuskeskuksesta sanoo, että perinteinen tiede asettaa kysymyksiä ja niihin etsitään vastauksia. Monia asioita ei tunneta, mutta vastauksia haetaan. Tämä Raamattuun luottava näkemys antaa aina valmiit vastaukset, joten ei tarvitse kysellä enempää.

ICRn tiedemiehet leimaavat ei-uskovat tiedemiehet paholaisen apureiksi. Se näkyy erityisesti instituutin museossa. Freud, Rousseau, Marx ja Darwin – kaikki turmeltuneita. Darwinin kehitysopista on peräisin kaikki maailman paha: rikollisuus, sodat, homous ja avioerot. Paikasta on tullut eräänlainen pyhiinvaelluspaikka ja varat kootaan avustuksista.
http://www.dradio.de/dlf/sendungen/campus/544640/
Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston yksi näkyvimmistä äänitorvista on Family Research Institute. Sen aktivisteihin kuuluu Dr. Paul Cameron. Hän julkaisee myös 8 kertaa vuodessa ilmestyvää "tieteellistä" julkaisua Family Research Report, jonka yksi pääteemoista on homojen ja homoliittojen vastaisuus. Ei siis ole yllätys, että Dr. Cameronin mielestä homoilla ei myöskään ole mitään tekemistä Yhdysvaltain armeijassa.

Törmäsin hulvattoman hauskaan haastatteluun, jossa tohtori Cameron saa perustella, miksi homot eivät ole hyviä sotilaita ja heidän pitäisi pysyä poissa terrorismin vastaisesta sodasta. Vastapainoksi haastatellaan armeijasta homouden vuoksi pois potkittua arabia-englanti kielenkääntäjää, joista Yhdysvaltain armeijalla on huutava pula.

http://www.youtube.com/watch?v=ES_kHYAp3yg
New Jerseyn kuvernööri ei allekirjoita, jos…

Lähipäivinä odotetaan USAssa New Jerseyn osavaltion korkeimman oikeuden päätöstä siitä, ovatko homoliitot perustuslain mukaisia. Jos päätös on homoille myönteinen, kristilliset konservatiivit ovat päättäneet tehdä perustuslakiin muutoksen, jolla homoliitot kokonaan kielletään. New Jerseyn kuvernööri Jon S. Corzine on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän allekirjoita sellaista lakimuutosta, jos korkein oikeus on ollut homoliitoille myönteinen. Hänen kantansa on, ettei ihmisiltä saa ottaa pois heidän oikeuksiaan.
http://www.dbna.de/aktuell/news/2006/10/11407.php
Saksan pääuutiset Tagesschau käsitteli Amerikan uskonnollista oikeistoa. Siellä haukutaan oikein olan takaa homoja, abortteja ja Harry Potter –romaanien lukemista. Hell-house –projektissa maallikkonäyttelijät esittelevät kärkevästi, mikä on syntiä. Patori Roberts on kehittänyt tämän ”Jumalan kauhukabinetin”.

Yksi näytös kuvaa lähes 30-vuotiasta Steveä, joka makaa intensiivihoidossa. ”Sairaanhoitaja” esittelee, että tässä on potilas, joka haki elämänsä täyttymystä homoudesta. Nyt hän on kuolemassa aidsiin. Seuraavassa näytöksessä leikkaussaliin tuodaan 16-vuotias tyttö, valkoinen essu edessään. Essu on haarojen välistä veressä. Näyttelijä julistaa: Kaksi päivää sitten hänelle tehtiin abortti. Verenvuoto ei lakkaa. Tyttö huutaa: ”Pelasta minut, Jeesus”. Paholainen vastaa: ”Liian myöhään, sinulla on menolippu Helvettiin”.

Pastori Keenan Roberts on Coloradosta. Halloween on ovella. Perinteen mukaan ihmiset koristavat asuntonsa paholaisen asunnoiksi. Roberts ja 3000 hänen seuraajaansa muuttavat omat asuntonsa ”Jumalan kauhukabineteiksi” yllä olevien esimerkkien mukaan.

Viesti on selkeä: Synti tuhoaa, Jeesus vapauttaa. Kävijät johdatetaan erilaisiin tiloihin, joissa esitetään syntinäytelmiä. Aiheina ovat homous, abortti, väkivalta avioliitossa, alkoholi liikenteessä, huumeiden käyttö ja jopa Harry Potterin lukeminen. Lopussa ollaan jo helvetissä saakka, mutta sitten tulee pelastava enkeli ja voittaa paholaisen. Lopussa on taivas-jakso ja sinne ilmestyy jeesus.

Monet homo- abortti- yms. syntiryhmistä on protestoinut. Mutta pastori on ylpeä aikaansaannoksistaan: Jo 50000 ihmistä on nähnyt näytelmän. 15000 on kääntynyt Jeesuksen puoleen.
http://www.tagesschau.de/aktuell/meldungen/0,1185,OID6002252_TYP6_THE_NAV_REF1_BAB,00.html

ARD:n juttu on vain audiona ja näytteet näytelmästä vain muutaman sekunnin mittaisia: http://www.tagesschau.de/styles/container/audio/style_audio_wmv_cover/0,2900,6002368,00.asx
USAssa ensimmäsen avoimesti homon kongressiedustajan Gerry Studdsin aviomies ei saa leskeneläkettä, ilmoitti edustajainhuoneen henkilöstöosasto. Leskeneläke annetaan vain heteroparien toiselle osapuolelle. Syynä on laki vuodelta 1996, joka laadittiin ”avioliiton suojelemiseksi”. Studds kuoli lauantaina keuhkoveritulppaan. He olivat menneet naimisiin Massachusetissa, jossa on virallisesti voimassa homojen ja lesbojen avioliittolaki.

Studds outtasi itsensä vuonna 1983, kun 27-vuotias ex-harjotittelija oli kertonut, että hänellä oli ollut 10 vuotta aikaisemmin seksisuhde Studdsin kanssa. Edustajainhuone moitti silloin 1937 syntynytttä Studdsia. Mutta kansalaiset valitsivat hänet vaaleissa seitsemän kertaa uudelleen. Hän jäi eläkkeelle 1997. Hänen teemojaan olivat homoliitot, meriensuojelu ja aidstutkimus ja 1980-luvulla hän vastusti avaruuden kilpavarustamista.
http://www.queer.de/news_detail.php?article_id=5783
USAssa käydään taistelua monella rintamalla. Homot ovat koettaneet nostaa kanteita mm. homovihamielisiä partiojärjestöjä vastaan. Kaliforniassa on korkein oikeusistuin on päättänyt, että homovihamielinen partiojärjestö ei saa Berkeleyn kaupungin venepaikkoja, koska jäseniksi ei hyväksytä homo- ja ateistinuoria. Berekelyssä on tasa-arvolaki joka kieltää syrjinnän. Kaupunk ei saa tukea diskriminoivia järjestöjä. Berkeley Sea Scouts -järjestöllä oli ollut nämä venepaikat vuodesta 1930 lähtien.
http://www.dbna.de/aktuell/news/2006/10/11474.php
  • 59 / 65
  • vaeltaja2005
  • 19.10.2006 10:36
USAn kongressissa on 102 paashipoikaa. Heillä on tiukat säännöt. On oltava univormu, nukkumistilat on pidettävä siisteinä, iältään he ovat 16-17-vuotiaita. Kongressinedustajilla on lievemmät säännöt. Sen tietävät nyt kaikki, jotka ovat seuranneet Foleyn tapausta.

Foley on kulemma alkoholisti ja lapsena papin hyväksikäyttämä. Ikävää on ollut, että hän oli puheenjohtajana komiteassa, joka tutki kadonneita ja pahoinpideltyjä lapsia. Ja nyt on tihkunut tietoa, että Foleyn puuhat tunnettiin kongressissa.

Mielipidetutkimukset osoittavat, että republikaanit ovat kärsineet kasvojen menetystä tässä skandaalissa, vaikka heidän piti olla moraalinvartijoita. Marraskuun vaaleja varten jokaisen republikaaniedustajan täytyy nyt omassa vaalipiirissään vastata kiusallisiin kysymyksiin, ja on vaarana, että kristityt menevät vaalipäivänä mieluummin kirkkoon kuin äänestyspaikalle.

Republikaanien tulevaisuutta yritetään pelastaa ja saada kristityt republikaanit vaalipaikoille. Monet republikaanit ja vaikutusvaltaiset konservatiivit julistavat, että skandaalin syynä on ”homoseksuaalien agenda”. Foleyn alaisuudesta olisi löydetty ”homomafia”. Mutta todellisuudessa tilanne on toisin. Kongressin homotyöntekijät toimivat niin, että Foley paljastui, vaikka ”heterojohto” ei heti reagoinutkaan. Mutta nämä tosiasiat eivät kelpaa republikaanien puolestapuhujille.

Yksi hyvä asia republikaaneille on ollut, että kriisipesäkkeet Irak, Iran, Pohjois-Korea eivät ole koko ajan ykkösuutisina.

Demokraateille ennusstetaan vaalivoittoa, mutta on niitäkin, jotka varoittelevat, ettei nielaista ennen kuin nähdään mitä tapahtuu. Vaalit ratkaistaan kuitenkin loppukirin aikana.
http://www.jungle-world.com/seiten/2006/42/8679.php
  • 60 / 65
  • vaeltaja2005
  • 19.10.2006 20:32
Konservatiiviset ryhmät ovat protestoineet Condoleezza Ricen toimintaa, kun hän oli mukana Bushin hallituksen uuden aids-koordinaattorin Mark Dybulin valanvannomistilaisuudessa. Läsnä oli myös Dybulin mieselämänkumppani, vanhemmat ja hänen anoppinsa. Juhalllisessa tilauisuudessa oli läsnä Laura Bush, ja Dybulin miesystävä piti kädessään raamattua. Rice kehui Dybulin perhettä ja poikaystävää.

Uskonnolliset piirit suuttuivat Gondoleezan sananvalinnoista. Ei pidä puhua anopista, jos osavaltion laki ei hyväksy homoavioliittoja. Se on moraalisesti provokatiivista.
http://www.queer.de/news_detail.php?article_id=5789
Gore Vidal (81 v.) on amerikkalainen kirjailija ja oikeiston ärhäkkä vastustaja, ollut jo hyvin pitkään. Hän on myös avoimesti homo, mutta kieltää olevansa mikään homoaktivisti.

Advocate (7.11.2006) on haastatellut häntä uudesta muistelmakirjastaan.

Ingressi:
"81-vuoden iässä suuri amerikkalainen äkämys on terävämpi kuin koskaan. Se on hyvä, koska emme ole koskaan aikaisemmin tarvinneet häntä enempää kuin juuri nyt. Gore Vidal 'juoruilee' [haastattelussa] Bushista, Garbosta, Jeesuksesta, Hillarystä (Clinton) ja uusista muistelmistaan."

Haastattelija kysyy Vidalin suosikkia seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi Bushin jälkeen. Vastaus on yllättävä:
"Ehkä ei ole Bushin jälkeistä presidenttiä. Vuonna 2004 he jo puhuivat oikeusosaston (Justice Department) kanssa terroristihyökkäyksistä - Jumala tietää, että olemme haavoittuvia noista iskuista johtuen. Saattaisi olla erimielisyyttä aiheuttavaa pitää presidenttivaalit tuona vuonna. He puhuivat vakavasti presidenttivaalien peruuttamisesta."

Haastattelija: "Miksi amerikkalaiset äänestivät Bushia vuoden 2000 ja 2004 vaaleissa?"

Vidal: "Oletan, etteivät he äänestäneet kumpanakaan vuonna. Luulen, että molemmat vaalit ryövättiin. Se on tunne: En voi sitä todistaa, mutta olen aika lähellä sen todistamista."
Kivikkoinen on amerikkalaisten lesbojen ja homojen tie parisuhteen virallistamiseksi tavalla taikka toisella.

Juuri hetki sitten on tullut tieto kauan odotetusta New Jerseyn korkeimman oikeuden päätöksestä homoavioliitoista. Päätös on kielteinen. Kuitenkin oikeus totesi samalla, että sitoutuneilla samaa sukupuolta olevilla pareilla on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet kuin naimisissa olevilla pareilla.

Päätös siirtää ratkaisun lainsäädäntöelimille. Se voi tarkoittaa aikanaan rekisteröityä parisuhdetta taikka homoavioliittoa.

New Jersey on tunnettu liberaalista kansalaispolitiikasta. Jos siellä olisi sallittu homoavioliitot, nykyisen lainsäädännön mukaan myös muualta USA:sta olevat parit olisivat voineet avioitua. Massachusetts on osavaltio, jossa siellä asuvat samaa sukupuolta olevat parit voivat mennä naimisiin. Muualta maasta tuleville pareille ei sellaista sallita. Monet osavaltiot eivät myöskään tunnusta homoavioliittoja.

Lähde: 365Gay.com
Kyselin Gore Vidalin kommenteista amerikkalaiselta ystävältäni. Hän totesi GV:n olevan sarkastisen. Hänellä on pahankurinen huumorintaju ja hän saattaa olla joskus tosi ilkeä. GV on ystäväni mielestä myös suuri egoisti.

Katsoin uudelleen GV:sta vuonna 2002 tehdyn dokumentin. Hänen tuolloiset terävät kommenttinsa eivät voisi olla sattuvampia USA:n tilanteesta myös vuonna 2006.
Massachusettsissa vuonna 2004 avioitunut naispari hakee nyt avioeroa Rhode Islandin perheoikeudelta. Oikeuden on päätettävä ensin voiko se toimia tässä asiassa. Ongelma on siinä, että Rhode Islandilla ei ole lakia, joka kieltäisi taikka sallisi samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Massachusetts on ainoa osavaltio USA:ssa, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioituvan.
Quinnipiac University Polling Institute –niminen tutkimuslaitos on tehnyt kyselyn New Jerseyn asukkaiden asennoitumisesta homoliittoihin. Puhelimitse haastateltiin 1099 rekisteröityä äänestäjää aikana 7.-13.6.2006, virhemarginaali 3 %.

Kysymykseen ”Kannattaisitko vai vastustaisitko lakia, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot?” 44 % vastasi kannattavansa ja 50 % vastustavansa.

Kysymykseen ”Kannattaisitko vai vastustaisitko samaa sukupuolta olevien siviililiitot sallivaa lakia, joka antaa heille monia avioliittoon kuuluvia oikeuksia?” 60 % vastasi kannattavansa ja 35 % vastustavansa.

http://www.angus-reid.com/polls/index.cfm/fuseaction/viewItem/itemID/14051

New Jerseyn lakiasäätävän elimen (State Assembly) odotetaan äänestävän 14.12. laista, joka sallisi samaa sukupuolta olevien siviililiitot. Laki velvoittaisi kaikki avioliittoja vahvistavat maalliset viranomaiset vahvistamaan myös samaa sukupuolta olevien liitot. Uskonnollisten yhdyskuntien asettamilla vihkijöillä on uskonnonvapauden nimissä oikeus niin halutessaan kieltäytyä liiton vahvistamisesta, parin sukupuolesta riippumatta. Liiton solmimiseen tarvittava lupa maksaa 50 dollaria.

http://www.tglca.com/page9.html