uusi Itä-Eurooppa

Itä-Euroopassa tehdään vallankumouksia yhtenään. Valko-Venäjällä se tosin tyssäsi. Ranskalainen tv-dokumentti taannoin selvitti, että mukana on iso kasa amerikkalaista rahaa.

Onko kukaan seurannut, millaisia nämä vallankumoukset (mm. Ukraina, Georgia) ovat homo/lesbo-näkökulmasta? Onko käynyt niinkuin uusissa EU-maissa, että amerikkalaisen kaltainen ääriuskonnollisuus yhdessä kansallisuusaatteen kanssa on viemässä voiton, vai onko halua todelliseen demokratiaan ja aitoon tasa-arvoon? Ainakin Ukraina on kovin pahasti jakautunut ja riitainen.
  • 2 / 47
  • vaeltaja2005
  • 11.5.2006 20:09
Tennistähti Martina Navratilova palasi pelaamaan Prahaan 20 vuoden tauon jälkeen

Tähti oli iloinen siitä, miten yleisö otti hänet riemuiten vastaan. Tähti pakeni vuonna 1975 USAhan ja sai USAn kansalaisuuden. Hän kävi vuonna 1986 pelaamassa Tsekkoslovakiassa USAn joukkueessa ja sai jo silloin hienon vastaanoton. Hän täyttää syksyllä 50 vuotta, mutta hän ei puhu vielä mitään peliuran lopettamisesta.

Lehdistölle hän kertoi olleensa hyvin pettynyt Tsekin presidentistä Vaclav Klausista, joka kieltäytyi hyväksymästä homoparisuhdelakia. Parlamentti kuitenkin runnoi lain läpi tänä keväänä. ”Onneksi näistä mielipiteistä ei enää ketään lähetetä Siperiaan” Martina Navratilova sanoi.

Hän sanoi olevansa jo leppynyt kotimaahansa ja hakee kansalaisuutta vuoden loppuun mennessä. Lehtimiehet kyselivät, mikä on muuttunut vuoden 1986 jälkeen. Tsekki on demokraattisempi, tennis nopeampaa ja minun lantioni on pyöreämpi, hän vastasi.

dpa, 10.05.2006
  • 3 / 47
  • vaeltaja2005
  • 25.5.2006 12:48
Tsekissä ja Slovakiassa antavat sielunpaimenet ohjeita parlamenttivaaleja varten. Vaalit on kesäkuussa. Tsekissä piispat varoittavat sosiaalidemokraateista ja kommunisteista, koska ne ovat antikristillisä.

Vaaleissa ihmisten pitäisi miettiä, mitä arvoja puolueet edustavat. ”Kirkko ei ole mikään puolue eikä levitä mitään ideologiaa, mutta kirkko tarvitsee vapauden”, sanovat piispat urheasti. Erityisesti pitäisi vaaleissa tarkastella puolueiden kantaa perheeseen ja avioliittoon, abaorttiin, eutanasiaan ja kansalaisten turvalliisuuteen. Sellaisia puolueita ei pidä äänestää, jotka tukevat homoliittoja, sanovat piispat.

http://www.oecumene.radiovaticana.org/ted/Articolo.asp?c=80065

Uskonto ei siis ole mikään ideologia! Mikä sitten on ideologiaa???
  • 4 / 47
  • vaeltaja2005
  • 1.6.2006 14:51
Romanian pride-marssi ensi lauantaina on sallittu. Vielä viime vuonna Bukarestin kaupunki kielsi sen, mutta presidentti muutti päätöksen, ja se hyväksyttiin. Tänäkin vuonna kansallismieliset ja ortodoksinen kirkko ovat kiihkeästi haukkuneet marssia. Romanian gay-järjestö ”Accept” vaatii, että avioliitto avataan myös homoille. Paraatiin odotellaan noin 1000 osanottajaa. Romaniassa homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistettiin vuonna 2001, kun piti päästä EU:hun. YK:ssa Romania äänesti äskettäin homojen puolesta, kun kaksi homojärjestöä yritti saada virallisen tarkkailijastatuksen YK:hon
Mitä tarkoitat kysymykselläsi?
"Onko käynyt niinkuin uusissa EU-maissa, että amerikkalaisen kaltainen ääriuskonnollisuus yhdessä kansallisuusaatteen kanssa on viemässä voiton, vai onko halua todelliseen demokratiaan ja aitoon tasa-arvoon?" Ja siihen vielä tulee tämä homo/lesbo-näkökulma ...
Kylmän sodan jako Itä- ja Länsi-Eurooppaan ei enää päde. Osa ns. Itä-blokin maissa on 90-luvulla liittynyt NATOon ja on myös EU:n jäseniä. Noissa maissa toimii 17 vuotta taas jälleen kerran parlamentaarinen demokratia ja markkinatalous. Missä näkyy esm. Tshekeissä, Unkarissa tai Eestissä mainitsemasi "ääriuskonnollisuus"? Tshekki on hyvin maallinen kansakunta kuten Eesti tai Itä-Saksa. Jokainen maa on täysin erilainen, eikä niitä enää voi heittää yhteen säkkiin vaan sen takia, että siellä toisen maailman sodan jälkeen kommunistit onnistuivat tekemään vallankaappauksen, joka päättyi kuitenkin 17 v sitten ...
Entäs homo-/lesbonäkökulma? Unkarissa periaatteessa h-/l-avioliitto oli mahdollinen jo vuosia, Tshekeissä laki rekisteröidysta parisuhteesta asuu voimaan ensi kuussa. Toisaalta Itävallassa, joka pidetään "sivistyneenä länsi-maana" on edelleen homous suuri oikeudellinen ongelma - eri ikärajathomoseksin ja heteroseksin tapauksessa, joka siis lopetettiin, mutta tilalle tuli toisenlainen syrjintä jne. Enkä jaksa enää kirjoittaa itävaltalaisesta äärioikeistosta ja sen toilauksista.
Bukarestin pride-marssilla eilen väkivaltaisuuksia. Marssi keskeytettiin.

Poliisin 350-miehinen osasto esti vastamielenosoittajien hyökkäyksen ja otti kiinni 50 vastamielenosoittajaa. Itse pride-marssiin osallistui n. 500 homoa ja lesboa.

Vasstamielenosoituksen oli järjestänyt ”Nouea Drepta” (uudet oikeudet). Se on kansallis-ortodoksinen järjestö. Homoja haukuttiin ”häpeäksi Romanian kansalle” ja ”vaaraksi perhearvoille”.Myös ortodoksinen kirkko piti homojen marssia ”attentaattina perheinstituutiolle ja vaarana nuorille”.

Romaniassa homot marssivat enismmäisen kerran viime vuonna. Homuden rangaistavuus poistettiin rikoslaista 2001.
http://derstandard.at/?url=/?id=2469123

Saksalainen uutiskanava n-tv näytti yhteenottoja. Tässä kuvia
http://www.n-tv.de/674926.html

Ja tässä on Romanian tv-uutiset eilen klo 18
rtsp://81.196.2.60/Archive/a3/stiri_180306.rm
Usko yhteen ja yhteiseen Eurooppaan on kovalla koetuksella. Eilen kerrottiin Tsekin vaalitulokset ja sielläkin taitaa suunta muuttua.
Nykyisen tiedonvälityksen teholla näemme riittämättömän yleiskuvan ja puutteellisten taustatietojen vuoksi uhkia suurempina ja sielläkin minne ne eivät kuulu. Todelliset uhkat saattavat pysyä piilossa taikka ne tarkoituksellisesti piilotetaan. Meillä on myös tapana toivoa kaikki valmiiksi heti ja nyt. Yhdysvaltain kaltainen valtioiden yhteenliittymä nykymuodossaan vei pitkän ajan ja oli totta varsin hankalien ja monenlaisten vaiheiden jälkeen. Euroopan yhdysvallat on kehityksensä alussa. Takapakkeja tulee ja on jo tullut. Merkitsevää on yleislinja, mitä ollaan kulkemassa. Tähän liittoon halutaan ja siinä halutaan kuitenkin lopulta pysyä. Kaukoidän maailmanlaajuisen vaikutuksen ja kehityksen me helposti unohdamme.

Jos todellisia uhkia etsitään juuri nyt, niin se on demokratiavaje Amerikan Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä vallassa olijat viittaavat kintaalla jopa aivan perustavaa laatua oleville yhteiskunnallisille oikeuksille. Perustuslakiin yritetään puuttua rajaamalla ihmisten oikeuksia (avioliiton rajaaminen vain heteroille), kun lain tavoite on ihmisten oikeuksien tasavertainen turvaaminen.

Terrorismin uhkaa tekosyynä käyttäen jopa kansalaisten tietoliikennesalaisuutta loukataan määräämällä teleyhtiöt vakoilemaan puheluita ja varmasti kaikkea tietoliikennettä siinä sivussa.

Todellinen atomipommin luokkaa oleva uhka on minusta sellainen asia, jota ei oikein julkisuudessakaan uskalleta kunnolla käsitellä. Maailmanlaajuisesti vaikuttavat internetin juuripalvelimet ovat pääosin Yhdysvaltain valvonnassa. Niitä on muistaakseni yhteensä 13, joista USA valvoo 10:tä juuripalvelinta. Suurin osa viesteistä kulkee juuripalvelinten ohjaamina. Venäjä sulki kaasuputket hankalalta naapurivaltiolta. Bush & co voivat tehdä aivan samanlaisen tempun sulkemalla juuripalvelimet joltakin kiusalliselta valtiolta esimerkiksi terrorismiin vedoten. Riittävän häikäilemätön johtaja voisi sellaisen määrätä tehtäväksi. Se olisi toki kaasuputken sulkemista monin verroin dramaattisempi teko ja vahingot lähes käsittämättömät. Luottamus internettiin menisi maan rakoon ja paluuta entiseen ei olisi. Se olisi kybersota.

Merkittävä taloudellinenkin uhka on massiivinen Echelon-vakoilujärjestelmä, jota mitä ilmeisimmin käytetään myöskin teollisuusvakoiluun.
Asiasta tarkemmin http://fi.wikipedia.org/wiki/ECHELON

Eiköhön kuitenkin suhteuteta näitä pelkoja ja uhkia. Koetetaan elää tätä päivää Suomessa ja vaikuttaa siihen, mihin meillä on voimia. Surraan nyt yhdessä Kari S. Tikan kuolemaa. Mietitään millainen ihminen luonteeltaan voi olla Hollolan sarjasurmaaja, ettei sellaiseen törmäisi. Koetetaan vaikuttaa syrjimättömän hedelmöityshoitolain aikaansaamiseksi.

Asiamme ovat kokonaisuutena varsin hyvin.

Pihallamme avautuivat eilen sireenin kukat. Tienoo tulvii miellyttävää tuoksua. On sunnuntai. Voin ottaa kiinnostavan kirjan ja lueskella sitä kaikessa rauhassa musiikkia kuunnellen.

Juhani
  • 9 / 47
  • Pora-liike
  • 4.6.2006 11:49
"Pihallamme avautuivat eilen sireenin kukat. Tienoo tulvii miellyttävää tuoksua. On sunnuntai. Voin ottaa kiinnostavan kirjan ja lueskella sitä kaikessa rauhassa musiikkia kuunnellen."

Vähän niin kuin kesä 1939.
Jälkikäteen sitten on helppo miettiä, että miten vielä marraskuussa 1939 eivät monet rajallakaan eläneet ihmiset nähneet mitä tuleman piti. Eikä ennen lamaa nähty kuinka maa tulee syöksymään siihen vaikka varoittelijoitakin oli ollut.
Ja nyt kun on globalisaatio, niin ihmiset eivät näe, että se upottaa koko maailman vereen taas. Eikä ekokatastrofistakaan piitata.
EU taisi tällä kertaa haukata liian ison palan ahneuksissaan. Uusien jäsenmaiden sulattaminen osaksi länsimaista sekularistista järjestelmää vie valitettavasti oman aikansa. Kansojen vuosisataista mentaliteettia, kuten syvälle lainsäädäntöön juurtunutta uskonnollisuutta (=homofobia), ei muuteta yhdessä yössä. Tuskin nämä lihapatojen äärelle pyrkineet maat edes tajusivat joutuvansa luopumaan "moraalisesta selkärangastaan" hyvinvointinsa tähden.

Turhan monen tulokkaan ottaminen - ja aivan liian nopeasti, järkyttää EU:n rakenteita ja vaarantaa sen perusidean: näillä uusilla mailla on nimittäin kohtuullisen suuri vaikutusvalta EU:n päätöksenteossa jo pelkän asukasmääränsä vuoksi, varsinkin, jos suuryritykset ja taloudellinen eliitti haikailevat vielä Turkin perään. Tulevaisuuden EU:ssa valtaa eivät enää välttämättä käytä liberaalit Länsi-Euroopan maat vaan toimintaa ohjaavat puhtaasti taloudelliset periaateet ja siinä sivussa myös uskonnolliset arvot: ortodoksit, katoliset ja muslimit - ne kaikki vihaavat homoseksuaaleja.

Ehkäpä näemme vielä vuosikymmenen sisällä koko mammutin hajoamisen? - toivottavasti. EU:n perustuslain hylkääminen Ranskassa ja Hollannissa puolalaisen putkimiehen vuoksi oli suuntaa antava päätös. Homojen oikeuksien kannalta itä-eurooppalainen ikoninkanniskelijaortodoksi ei tiedä yhtään sen parempaa tulevaisuutta kuin, mitä puolalainen putkimies merkitsee työläisten oikeuksille. Jo nyt on nähtävissä tiettyjen piirien aktiviteetin nousu Itä-Euroopan "rohkaisevien" tapahtumien johdosta.
Poris, millaista toimintamallia ehdottaisit?
Rautaa rajalle?
Pakeneminen päätä pahkaa tästä itsellesi kamalasta kolosta johonkin rauhalliseen maahan, vaikkapa Iraniin?
Juhani
"JuhaniV
04.06.2006, 20:30 Poris, millaista toimintamallia ehdottaisit?
Rautaa rajalle?
Pakeneminen päätä pahkaa tästä itsellesi kamalasta kolosta johonkin rauhalliseen maahan, vaikkapa Iraniin?"

Ehdotan italialaista lakkoa ja robinin veroa, kunnes yhteiskunta lopullisesti kaatuu tai on pakotettu muutokseen. Itse kunkin on tajuttava työpaikalla se, että vastuu on lähinnä itseä kohtaan siinä ettei tee niin paljoa työtä että katkeaisi. Eli rennompi tahti työpaikalla ja kun kaveri nähdään lusmuilemassa, niin kaveria puolustetaan tietysti. Pian työtahti hidastuu koko valtakunnassa ja sitten kansainvälisesti. Optiovoitot pienenevät. Lisääntyvät varkaudet pakoittavat sosiaalijärjestelmä jälleenrakentamiseen. Lakataan tottelemasta valtio/yhtiövaltaa.

Viimea aikoina olen ihmetellyt miksi bensan hinnalla on kipukynnys, mutta kaalin hinnalla ei ole.
Poris, murkkuikäisenä ja hieman sen jälkeen mietin tuollaisia, mutta se vaihe kyllä meni kohdallani nopeasti ohi. ;-)
Juhani
"JuhaniV
05.06.2006, 09:20 Poris, murkkuikäisenä ja hieman sen jälkeen mietin tuollaisia, mutta se vaihe kyllä meni kohdallani nopeasti ohi. ;-)
Juhani"

Tule nuoreksi jälleen.
Saksalainen Die Tageszeitung kertoo tänään, miten lännen gayt löysivät Itä-Euroopan heti, kun rajat aukenivat 1989. Entinen itäblokki oli täynnä herkullisen näköisiä nuorukaisia, jotka kaiken lisäksi olivat halpoja. Alkoi ryöstökalastus. Länsimaiden pornoteollisuus vyöryi ensin Tsekkin, sitten Puolaan, Venäjälle ja muualle itäblokin maihin. Kun googlesta etsii Itä-Euroopan poikia, sieltä tulee vastaan tuhansittain sivuja, joilla poseeraa venäläisiä puna-armeijan sotilaita, unkarilaisia lihaskimppuja, bulgarialaisia maalaispoikia tai tsekkiläisiä bel-ami-nuorukaisia. Mallit tulivat pienellä palkalla, ei välitetty turvasekseistä, heterot näyttelivät homoja ja homot heteroita. He olivat valmiita kaikkeen. Ja osa saapui Länsi-Eurooppaan poikabaareihin maksullisiksi pojiksi.

Näin opittiin tuntemaan Itä-Eurooppaa. Ja erityisesti Amerikan suuret pornomarkkinat käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Esim. tsekkiläis-slovakialaisen tuotantofirman Bel-Amin esiintyjiä kohdellaan kuin suosituimpia pop-tähtiä. Ja samat kuviot toistuvat myös heteropornossa.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt asian eettinen puoli. Tuntuuko yhtään pahalta, että itäeurooppalaiset pojat suosituissa pornovideoissa ovat tulleet mukaan saadakseen hieman rahaa, jolla voisi tulla muutaman kuukauden toimeen. Ja se rahasumma on niin pieni, ettei se ole lähelläkään meikäläistä minimipalkkaa. On pakko tehdä sitä työtä, mitä sattuu saamaan. Tässä kohtaa tulee pintaan ajatus ihmiskaupasta. Vai onko kaikki vain vapaata valintaa.

Entisten sosialistimaiden ihmisoikeustilanne on aika huono. Nyt länsimaiden homot ja lesbot ovat rientäneet apuun. Pride-marssit järjestetään länsimaisten homojen ja lesbojen tuella. Entä mitä lehdet kirjoittavat? Pääasiassa vain siitä, että tappeluja syntyi ja länismaiset kansanedustajat saivat nyrkistä turpaansa

Onvain toivottava, että ensi viikonlopun Varsovan marssin yhteydessä välittyy kuva homojen ja lesbojen ihmisoikeustilanteesta eikä vain länsimaalaisiin osuneista kivenmurikoista.

(Die Tageszeitungin ajatuskukuja vapaasti seuraillen)
Die Tageszeitungille voi nostaa hattua kehityksen laajasta historiallisesta tarkastelusta.
Tämä Vaeltajan Die Tageszeitungista referoima uutinen kolahti.

Katsoin juuri äskettäin pitkään hyllyssäni odottaneen videon, joka valmistui jo vuonna 1995. Muistelen ostaneeni sen silloin Englannista. Se on rankka ja järkyttävä dokumentti Tsekin tasavallasta. Se kertoo raa'an tarinan pornomalleiksi helpon rahan toivossa ajatuvista nuorista miehistä. Nämä nuoret pakotetaan tuottajan vaatimuksesta mm. suojaamattomaan seksiin. Heille maksetaan mitättömästi kaikesta tiukkaan sopimukseen perustuen, jota he eivät kunnolla edes ymmärrä sopimusta allekirjoittaessaan.

Se kertoo pornotuottajasta, joka hankkii leipänsä ruumishuoneella ruumiita availlen. Vapaa-aikanaan hän hankkii leivän päälle särvintä, kuvaamalla eläviä ruumiita. Dokumentti on nimeltään Body Without Soul (Sieluton ruumis). Paikoitellen kuvakerronta on sellaista, että jouduin pikakelaamaan eteenpäin. En siis pystynyt katsomaan.

Esittelyteksti toteaa: "Meille miellyttävää länsimaista 'gay lifestyleä' eläville homoille Body Without Soul on epämiellyttävä isku suoraan kasvoihin. Se kertoo tarinan, jota useimmat meistä eivät haluaisi kuulla tai nähdä."

Dokumentin nähtyäni sain pahanlaatuisen morkkiksen. Olen ostanut pornoa. Olen katsonut sitä. Periaatteessa myös minä osallistun silloin välillisesti noiden nuorten ihmisten hyväksikäyttöön ja heidän elämänsä vahingoittamiseen.

Oloni on perin hämmentynyt ja neuvoton.

Juhani
Tässä muutama asia, joka tuli mieleen luettuani tätä palstaa:

1. Vaeltaja2005 3/17 25.05.2006, 12:48: Piispat Tshekkeissä ennen vaaleja
Tässä täytyy tietää, mikä on kirkon asema kyseisessä maassa ja miksi kirkko näin reagoi. Ensin kirkon ja kirkkojen rooli tshekkiläisessä yhteiskunnassa on hyvin pieni monimutkaisen historian takia (30-vuotinen sota, vastauskonpuhdistus, kirkon rooli 1800-luvulla tshekkiläisessä yhteiskunnassa ja sitten vuoden 1918 jälkeen Masarykin CSR:n kaudella ja myös 2MS jälkeen). Lyhyesti sanottuna, kysymys on ainoastaan kirkon kummallisesta roolista yhteiskunnassa, jolloin ero valtiosta on toteutettu vain osaksi. Suurin kysymys tässä on kirkon toiminnan rahoittamisesta. Tämä asia ei ollenkaan liity mihinkään muuhun yhteiskunnalliseen seikkaan, eikä suinkaan homojen asemaan yhteiskunnassa, jolloin katolinen kirkko noudattaa Paavin antamia sitovia linjoja. Kirkolla on tshekkiläisessä yhteiskunnassa hyvin marginaalinen rooli eikä se, kuten vaalien tulokset osoittivat – kristilliset pääsi nippanappa eduskuntaan, ei pysty vaikuttamaan politiikkaan (jos sitten olemalla itse poliittisen keskustelun aiheena). Sen lisäksi täytyy muistaa, että Tshekeissä on katolisen kirkon lisäksi voimakas protestantinen perinne, jota edustaa monta eri kirkkoa.
Slovakian tilanne on aivan eri. Siellä uskonto ja kirkko ovat hyvin olellinen osa yhteiskuntaa. Slovakian hallitus jopa onnistuneesti neuvotteli EU:ssa pysyvän poikkeuksen maalleen, jolloin Slovakiassa valtion ei tarvitse järjestää samaa sukupolvea edustavien yhteiskunnallista asemaa (siis avioliittoa – käyttäen sikäläisten terminologiaa).
Vastaus kysymykseen, mikä on uskonto entäs mitä ideologia, on helppo ja toisaalta hyvin monimutkainen. Olen sitä mieltä, että nämä täytyy pitää erillään. Eivätkä ole missään tapauksessa samaa asiaa.

2. Vaeltaja2005 7/17 04.06.2006, 07:29: Muutos Tshekeissä vaalien jälkeen
Vastaus on yksinkertainen. Siellä ei muutu mitään … Maan poliittinen kulttuuri on siellä aina toiminut ja toimii tähän asti periaatteella: „…juuri sovittiin, että jatkossakin sovitaan asioista ….“ Toki sen lisäksi kaikkialta kuuluu poliittisen taistelun meteliä, mutta se on ollut aina näyttelemistä.

3. Ransom 10/17 04.06.2006, 13:16: „EU:n lihapadalla …
… istun, Harjulan seljänteen …“
EU:n laajentuminen oli ehdoton liike sosialistisen poliittisen alueen romahtamisen jälkeen ja samoin aivan oikea liike. Eurooppalaisen yhteisön ei saisi pysyä rikkaimpien hienona salonkina vaan toimivana yleiseurooppalaisena yhteisönä – ennen kaikkea taloudellisena.
Ei voi puhua mistään vuosisataisesta mentaliteetista, kun NL:n kommunistit kaappasivat vallan k.o. maissa vasta vuoden 1946 jälkeen … Siihen asti kehitys on ollut sama kaikkialla (toki jossain nopeampi ja jossain hitaampi). Homojen rooli 1800-luvun Suomessa, Weimarin ja myöhemmin Natsi-Saksassa, Suomessa 1960-luvun puolessavälissä (homous tautina 1970-l:n alussa vielä) tai samoihin aikoihin Tshekkoslovakiassa (homoous ei enää tautina jo 1960-l: alussa) on ollut aina erilaista. Uskonnollisuus ja homofobia ovat hyvin erilaisia asioita, toki usein kulkevat käsikädessä. Mikä on k.o. maiden „moraalinen selkäranka“? Eikö sitä ollut muokkaamassa kommunistinen aate 40 vuoden ajan?
EU:n perustuslain hylkääminen Ranskassa ja Hollannissa ei todellakaan johdu puolalaisen putkimiehen vaarassa, vaan siitä että tämä mainitsemasi liberaalinen yhteiskunta sosiaalidemokraatisen hyvinvoinnin uskossa rupesi yhteiskuntasuunnitteluun, olihan se rohkeaa, mutta lopputulos on kamalaa. Miksei niitä pelkoja ole ollut Iso-Britaniassa tai Irlannissa? Ongelma ei perustu liberalismiin, vaan folkshemintyyppiseen ajattelumalliin.
Jos vertaa ns.“itä-eurooppalaisia“ maita kirkon vallan perusteella muutamaan ns. „länsi-eurooppalaiseen“ maahan, miten kirkon rooli tulee esille? Onko Italia, Espanja, Portugali, Irlanti, Itävalta (kuuluisa homofobiyhteiskunta muutenkin), Ranska, Saksassa Paijeri tai Schwaben liberaalisempia kun esm. Tshekki, Unkari, Eesti?
Mitkä maat uudesta EU:n jäsenistä ovat ortodoksikirkon vallassa? … Kypros on ainut ja sekin on pieni verrattuna Kreikkaan, joka on kuitenkin „vanhoja“.
"vaeltaja2005
06.06.2006, 16:34 se rahasumma on niin pieni, ettei se ole lähelläkään meikäläistä minimipalkkaa. On pakko tehdä sitä työtä, mitä sattuu saamaan. Tässä kohtaa tulee pintaan ajatus ihmiskaupasta. "

Tulee pintaan ajatus, että kannattiko sittenkään hylätä sosialismia. Mitä olen Venäjää kierrellyt, niin konsensus on, että kyllä kannatti. No sitten, sitä saa mitä tilaa.
  • 20 / 47
  • vaeltaja2005
  • 24.6.2006 21:03
Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa oli tänään 200 homon ja lesbon pride-paraati. Poliiseja oli paikalla vähintään yhtä paljon. Yksittäisiä välikohtauksia oli, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut. Zagrebin ensimmäisessä pridetapahtumassa 2002 kymmenien osanottajjien kimppuun hyökättiin, ja sen vuoksi nyt oli kiinnitetty huomio turvallisuuteen.
Tsekissä alkaa heinäkuun alussa homoliittojen solmiminen. Viranomaiset ovat kauhuissaan, sillä vieläkään ei ole saatu ohjeita siitä, miten käytännössä toimitaan. Sisäministeriö antoi ohjeet kesäkuun 13. pnä, mutta ohjeet ovat epätarkat. Esim. toimituksen hinta, suhtautuminen ulkomaiseen pariskunnan osapuoleen ja jotkut nimeen liittyvät asiat ovat vielä levällään. Tsekissä on 14 notariaatiia, joissa homoliitto voidaan solmia, ja ensi päiviksi odotetaan viranomaiskaaosta.
22.6.2006 http://www.tschechien-online.org/news/2300-chaos-homo-ehe-tschechien/
Uusin GAB-lehti raportoi Bukarestin Priden tapahtumista kesäkuun alussa. Prideen 3. kesäkuuta osallistui noin 500 ihmistä. Mukana oli väkeä Ruotisissta, Espanjasta, Hollannista, Serbiasta ja Saksasta. Kulkueen näyttävin osa oli 200 metriä pitkä sateenkaarilippu.

Pari tuntia ennen Pride-paraatia noin 300 äärioikeistolaista ja ortodoksisen kirkon jäsentä marssi ns. ”normaalien paraatissa”. Homomarssin aikana nämä ryhmät heiluttelivat ristejään ja huutelivat: ”Romania ei tarvitse teitä”. Kun homomarssin osanottajat vastasivat: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, seurauksena oli kivi- ja kananmunasade heidän päälleen. Ruotsalainen Chris Jonasson oli sitä mieltä, että ilman massiivista poliisioperaatiota paraati olisi päättynyt verilöylyyn. 51 vastamielenosoittajaa pidätettiin. Marssin jälkeen tapahtui vielä yksittäisiä päällehyökkäyksiä metrossa.

Carolien Hoffmann Kölnistä ihmettelee, miten tämä on niin erilaista kuin Länsi-Euroopassa, jossa marssit ovat iloisia tapahtumia. Vaikka homoseksualalisus poistui rikoslaista vuonna 2001, Romanian yhteiskunta on ortodoksisen kirkon vaikutuksesta varsin negatiivinen homoja kohtaan. Romanian gay-järjestön Acceptin puheenjohtaja sanoo ,että erityisesti maalla on vaikeaa. Ja 60% romanialaisista asuu maalla. Bukarestissa on sentään kaksi gay-baaria ja yksi kahvila. Julkinen mielipide seurailee ortodoksisen kirkon levittämää vihamielialaa. Nyt toivotaan, että Euroopan Unionin jäsenyys alkaa vaikuttaa ja liberalisoi yhteiskuntaa.
GAB 7/2006
Pora-liike 19 / 22
09.06.2006, 14:14
Kirjoitit:
"se rahasumma on niin pieni, ettei se ole lähelläkään meikäläistä minimipalkkaa."
Vastaus:
Täytyy toisaalta muistaa, että k.o. maissa hintatasokaan ei ole lähelläkään meikäläistä hintatasoa...

Kirjoitit:
"Tulee pintaan ajatus, että kannattiko sittenkään hylätä sosialismia. Mitä olen Venäjää kierrellyt, niin konsensus on, että kyllä kannatti. No sitten, sitä saa mitä tilaa."
Vastaus:
Sosialismi on ja on ollut alusta lähtien rikollinen ja perverssi aate sekä yhteiskuntamalli. Miltä kuulostaisi, jos sanottaisiin: "Tulee pintaan ajatus, että kannattiko sittenkään Saksassa hylätä kansallissosialismia."
Ennen kaikkea Suomessa nimittäin törmää monesti ajatusmalliin, että "noille kansoille" sosialistinen järjestelmä on luonnollinen modus vivendi, miksi sen sitten hylkäsivät ...?
Saa todellakin sitä, mitä tilaa. Sosialismin takana on sen verran paljon uhreja, että tänä päivänä sen hyväksyminen mahdolliseksi yhteiskuntamalliksi vaatii aika paljon rohkeutta ja välinpitämättömyyttä milijoonia kuolleita kohtaan.
Tämä ajattelemattomuus saattaa olla kovinkin loukkaavaa heitä kohtaan.
Täytyy muistaa, että sodan jälkeen Suomen kohtalo ei ollut ollenkaan kaukana Viron kohtalosta, Tshekkoslovakian tie oli Suomenkin tie..., väittäkööt "kansallismieliset suomalaiset historijoitsijat" mitä tahansa käyttäen apunaan rasistisia teorioita suomalaisuudesta ja sen poikkeavuudesta.
EUR, ensinnäkin ensimmäinen sitaattisi minimipalkasta ei ole Pora-liikkeen kirjoittama, vaan hänen siteeraamastaan aiemmasta viestistä.

Toiseksi myös puheesi "sosialismin" uhreista on maalailua vähän turhan leveällä pensselillä.

En aio ryhtyä mihinkään ideologiseen juupas-eipäs väittelyyn eri yhteiskuntamallien paremmuudesta, koska kumpikaan ääripää ei herätä minussa sen suurempia intohimoja. Demagogiset heitot, joissa jokin tietty erittäin laajan kirjon erilaisia aatesuuntia kattava käsite syyllistetään surutta yksittäisten haarautumiensa tekemistä rikoksista, saavat kuitenkin poikkeuksetta ihokarvani nousemaan pystyyn ja heiton tekijä menettää mahdollisen vähäisenkin uskottavuutensa, mitä hänellä ehkä siihen saakka on ollut. Jos haluat olla uskottava, ole tarkka väitteissäsi (ja sitaateissasi).
Public eye vaatii nimimerkiltä EUR väitöskirjan kaltaisia perusteluja lähdeluetteloineen, kun taas itse ei kykene esittämään yleistä sanahelinää kummempia argumentteja :)
Public eye:lle
1. Jep, en huomannut, mutta vastaukseeni minun puolesta ei muutosta. Tähän virheeseen kaatui siis myös uskottavuuteni?
2. Varmaankin toinen niistä herättäisi sinussakin intohimoja, jos sinun isoisäsi olisi menehtynyt kommunistisessä keskitysleirissä, sinun isäsi ei olisi koskaan saanut hankkia akateemista tutkintoa ja itse olisit joutunut ensin hankkimaan "yhteiskunnallista uskottavuutta ja työväenluokan luottamusta" menemällä ennen opintojasi vuodeksi tai kahdeksi hiilikaivostöihin.
3. Minulla nousee nimittäin kaikki ihokarvani pystyyn, mikäli joku rupeaa vähättelemään niitä uhreja ja heidän sekä heidän lähinomaisten tuskaa, jonka sosialistinen ja kommunistinen vallankummouksellinen aate juuri kansandemokratian, sosialismin ja kommunismin nimessä heille järjesti.
Tilastot kertovat tarkoin siitä, minkä takia mainitsemasi yleiskäsite, joka kattaa erillisia haarautumia, aivan syystä oli joutunut sellaisenaan kielteiseen valoon: kansandemokratisessa Tshekkoslovakiasta noin 300 kansalaista poliittisista syistä teloitettiin, 5000 k.ta sai surmansa 50-luvun keskitysleireissä, 200 000 k.ta pakeni maasta. Nämä tiedot löytyvät sekä kirjallisuudesta että netistä - mikäli lähteet kiinnostavat. Perusteoksena esm. Kommunismin mustakirja (1997 Ranskassa ja myöh. Suomessakin).
Teoria vaikuttaa näin käytäntöön. Tässä tapauksessa on havaittavissa myö se, että käytäntö vaikutti lopulliseksi teoriaan ja termeihin. Sanat saavat merkityksensä käytännön kautta. Historiallinen kokemus on niin järkyttävä, että myös sana sosialismi, sosialistinen luonnollisesti sai uuden merkityksen.

Mikäli jonkun mielestä teorialla ja aatteella on enemmän painoa kun vaikka yhden yksittäisen ihmisen elämällä, henkilökohtaisella onnella ja ylipäänsä hengissä pysymisellä, silloin sellainen heiton tekijä menetti jo uskottavuutensa kokonaan.
Budapestin pride oli viime viikonvaihteessa. Osanottajia oli n. 1500. Vastamielenosoitukseen osallistui pieni joukko äärilikkeistä. Yhteenottoja ei ollut.
Valko-Venäjällä vakoillaan diplomaattien seksielämää

Valko-Venäjän ja Latvian välillä on viime päivinä ollut outo diplomaattinen ristiriita. Valko-Venäjän tv:ssä esitettiin epäääräinen filminpätkä, jossa väitetään, että latvialainen diplomaatti peuhaa toisen miehen kanssa. Valko-Venäjän tv on ilmeisesti saanut tehtäväkseen mustamaalata länsimaita ja näyttää länsimainen turmellus. Siinä pelissä on tarvittu salaisia kameroita.

Latvialainen diplomaatti on jo poistunut Valko-Venäjältä. Valko-Venäjän poliisit tutkivat viime viikolla hänen asuntonsa, koska häntä epäiltiin pronon levittämisestä. Diplomaattinen koskemattomuus unohdettiin, ja poliisi väitti luulleensa miestä vain liikemieheksi,.

Valkovenäläisen lehden päätoimittaja sanoo, että kyseessä on pitkäaiakaisempi suunnitelma. Jo Neuvostoliiton aikana KGB mielellään vakoili ihmisten seksielämää. Sama jatkuu vielä Valko-Venäjällä, sanoo päätoimittaja.

Valko-Venäjän ”diktaattorilla” Lukaschenkolla on ollut diplomaattisia puhdistuksia viime vuosina useammminkin. Vuonna 2004 Valko-Venäjän KGB selvitteli saksalaisen diplomaatin yksityiselämää, kun tällä oli paikallinen elämänkumppani. Lukaschenko käyttää homokorttia häikäilemättä, kun hän hankkii itselleen tukijoita.
http://www.sueddeutsche.de/ausland/artikel/881/81800/
Tallinnan pride on ensi lauantaina

Viron kristillisdemokraatit ovat pyytäneet kaupungin johtoa kieltämään gay-paraatin Tallnnan keskustassa ensi lauantaina. Kristillisdemokraateilla ei ole edustajia parlamentissa, mutta heidän johtajansa Aldo Vinkel varoittaa gay-paraatin turmiollisista vaikutuksista. Hän sanoo, että laiki kieltää pitämästä pornografista materiaalia lasten nähtävillä. Nyt lapsille tarjotaan eläviä malleja keskellä kaupunkia.
(Baltic times -lehden mukaan)
Uudesta itä-Euroopasta saatiin uusin Mr Gay Europe. Hän on unkarilainen, 29-vuotias Nándor Gyöngyösi. Ja tässä lausumisohje: Naandor Djöndjöshi (sh = suhuässä). Kiva nimi! Kuvakin on tarjolla:
http://www.pestiside.hu/archives/all_europe_goes_queer_for_mr_gay_hungary002688.php
Ystävät kutsuvat häntä "Nándi" (lue: naandi) ja hän on graafinen suunnittelija Miskolcin kaupungista(ääntämisohje: Mishkolts, sh = suhuässä).
Minulle se on sitä, että kommunismi on kaatunut ja uudet saalistajat ovat tulleet haaskalle hakemaan rahaa, valtaa ja etuoikeuksia. Jokainen saa miettiä, mitä maita siihen kuuluu.
EURilla on hyvä kysymys, sillä ainakin EU ja YK katsovat Unkarin kuuluvan käsitteen Keski-Eurooppa - Central Europe alle.
Tämä on mielestäni aika sairaaloinen näkemys, sorry vaan vaeltaja2005 - en halua loukata sinua henkilökohtaisesti, mutten voi olla ottamatta kantaa. En tunne sinua, mutta tuntuu siltä, että sinulla on jonkunlainen nostalginen mielikuva ns. sosialistisesta leiristä, sen poliittisen järjstelmän olemassaolon välttämättömyydestä ...

Toisin kun kommunistit emme voi olla sitä mieltä, että sosialismi ja kommunismi olisivat loogisen yhteiskunnallisen kehityksen ainut oikea lopputulos, eikä k.o. kansakunnat eivät ole yhteiskuntamallisia edelläkävijöitä (haistahtaa jopa rasismillekin ...).
Jokaisella kansalla on oikeus vapauttaa itsensä, mikäli joutuu sorretuksi, vallatuksi ... Näin on tapahtunut 17 vuotta sitten myös ns. sosialistisissa maissa, jolloin ym kausi tarkoittaa niiden tapauksessa vain murto-osaa pitkää kansallista historiaa (toisin Suomessa, jonka kansallinen historia on varsin lyhyt).
Kun puhutaan ns. entisten sosialististen maiden tilanteesta, sekin kehittyy - eri tilanne oli siellä vuonna 1988, 1989, 1993, 1997, 1999, 2002, 2004 ja eri vuonna 2006 ...
Jokainen k.o. maista on aivan erilainen, niiden poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset lähtökohdat ja nykytilanteet ovat aivan erit, eivätkä ne olleet koskaan mitenkään samanlaisia. Erot ovat todella voimakkaita (mitä yhteistä on esm. Slovenialla ja Virolla tai Tshekillä ja Romanialla?). Etenkin Suomessa (myös maan oman "hankalan" ja monesti hankalasti tulkitavissa olevan suomettuneen lähihistoriansa ansiosta) hallistee edelleen taipumus nähdä k.o. maita vain tämän sodanjälkeisen tilanteen kannalta...
Tilanteesa, jolloin suurin osa k.o. maista (Euroopassa) on sekä EU:n että NATO:n jäsenenä, jolloin niiden yhteiskunnat ovat sekä taloudellisesti että poliittisesti suurimmalta osaltaan "länsimaalaisia" (kuten ne olivatkin sodan loppuun asti), silloin kylmän sodan lähtökohta on mielestäni väärin.
Jokaisessa yhteiskunnassa esiintyy epäkohtia, yhteiskunnallisten muutosten aikana niitä saattaa olla runsaastikin. Mutta k.o. maissa jokaisen esiintyvän epäkohdan (ja moneen muunkin, jopa myönteisenkin seikan) tulkinta itä-blokki-historian aiheuttamaksi, johtuu vain taipumuksesta yleistyksiin, vanhoihin ideologisiin kaavoihin kangistumisesta.

.... luuletko sinä vaeltaja2005, ettei muissa eurooppalaisissa tai taloudellisesti "kehittyneemmissä" maissa (elikä ns. "paremmissa" maissa ..., kuten moni ajattelee ..), joilla ei ole siis omaa kokemusta ns. realistisesta sosialismista, esiinny epäkohtia, ettei niissä haeta rahaa, valtaa, etuoikeuksia usein hyvin likaisin konstein?
Hmm,
minä en näe Vaeltajan lyhyessä vastauksessa mitään niistä hyvin pitkälle assosioiduista väitteistä, joita EUR näyttää siinä näkevän.
Ei sen tosiseikan tunnustaminen, että entisen sosialistiseen leiriin kuuluneen Euroopan maissa saalistajat ryntäsivät vielä höyryävälle haaskalle, suinkaan välttämättä tarkoita sitä, että entinen järjestelmä olisi pitänyt säilyttää. Voidaan jopa väittää, että juuri entisen järjestelmän mädännäisyys johti väistämättömään romahdukseen, joka antoi saalistajille mahdollisuuden. Silti on hyvin yksisilmäistä olla tunnustamatta, että äärimmäinen kapitalismi ei ehkä olekaan kovin paljoa parempi vaihtoehto kuin huonosti toimiva kommunismi.
Toivokaamme, että tilanne tulevaisuudessa tasaantuu ja tilalle tulee ihmiskasvoinen markkinatalous.
Ihan pelottaisi käydä sellaisessa maassa, jossa on kadut täynnä höyryäviä haaskoja repiviä saalistajia! Mutta maailma ei ole onneksi mustavalkoista tai lähinnä "mustapunaista" :-)))
En voi missään tapauksessa hyväksyä vertailua, jossa totalitäärinen yhteiskunnallinen järjestelmä verrataan tai edes otetaan huomioon sellaisessa vertailussa vapaaseen yhteiskuntaan - vaikka siirtymävaihe 90-luvulla sai olla enemmän tain vähemmän kivullinen ...
Hyvin kaukana kaikesta olevassa Suomessa ei helposti huomata niitä muutoksia niin nopeasti kuten muualla ja kaiken mittapuuna on Venäjä. Suomessa ei monesti halutakaan huomata eroa Viipurin ja Prahan tai Budapestin välillä - siltä väitteet höyryävältä haaskalta kuulostavat ...
Lopettakaamme yleistykset ja kylmän sodan ideologiset klisheet! Voitko siis kertoa, mikä tarkoittaa äärimmäinen kapitalismi esm. Tsekin tasavallassa tai Slovakiassa? Kerro esimerkit!
Kiinnostavaa nähdä, että mitä Itä-Euroopassa tapahtuu. Lännessähän seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet pitkän, askeleittain etenevän kampanjan tulosta. Idässä aktiivit periaatteessa haluavat lännen mallin mukaisen systeemin yhdessä rytäkässä. Se voi nopeuttaa kehitystä, tai sitten johtaa voimakkaisiin vastareaktioihin.
Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, en pitäisi niin jyrkästi kiinni tästä kylmän sodan jaosta itään ja länteen. Irlanti, Italia, Itävalta ovat ns. kehittyneen Euroopan osia, mutta juuri seksuaalivähemmistöjen suhteen ei mitenkään edistyksellisiä. Unkari, Itä-Saksa tai Tshekki toisaalta hyvin liberaaleja.
Totta on, että merkittävin osa ns. länsi-maita noudattaa tiettyjä suvaitsevaisuusperiaatteita myöskin seksuaalivähemmitöjen suhteen ja merkittävin osa entisen itäblokin maita tai lähinnä niiden yhteiskunnat suhtautuu seksuaalivähemmistoihin lähinnä varauksellisesti, välinpitämättömästi, sallii hyökkayksiä homoja ja lesboja vastaan.
Eïköhän suhtautuminen homoihin ja lesboihin johdu maiden omasta historiasta, vanhoista perinteistä? Sodanjälkeinen kommunismikausi saattoi pysäyttää tai hidastaa tiettyä kehitystä (miksi Puola tai Slovakia ovat umpiuskovaisia ja Tshekki kovastikin ateistinen? - juuri Tshekki ja Slovakia ovat olleet samaa m
aata).
Miksi Tanskassa parisuhdelaki järjestyi 10 vuotta Suomea aikaisemmin? Eikö molemmat maat ole pohjoismaita?
Sloveniassa ensimmäinen miespari on rekisteröinyt parisuhteensa Slovenian parlamentin heinäkuussa hyväksymän lain perusteella.

Pariskunta kuvasi seremoniaa nöyryyttäväksi ja kamalaksi. Heistä seremonia oli kylmä ja tunteeton. "Se muistutti enemmänkin auton rekisteröintiä, kuin hääseremoniaa". Lain mukaan rekisteröintitilaisuuten sallitaan paikalle vain rekisteröitävä pari ja virkailija. Sukulaiset ja ystävät laki estää tulemasta paikalle. Tämä lain kohta on saanut osakseen paljon kritiikkiä syrjivänä.

Slovenia on toinen entisistä Neuvostoliittoon kuluuneista valtioista, joka on mahdollistanut rekisteröidyn parisuhteen. Toinen valtion Tsekin tasavalta.

Lähde: Pink News, UK
Slovenia entiseen Neuvostoliittoon kuulunut valtio? Tai Tsekki? Kenties rautaesiripun takana mutta ei sentään osa Neuvostoliittoa... :-)
Kylläpäs Suuri ja Mahtava on saanut lisää lääniä... ;) Tsekki kyllä kuului Neuvostoliiton pyörittämään Varsovan liittoon, ei sentään itse Neuvostoliittoon. Ei sillä, entisen Neuvostoliiton vaikutuspiiri ulottui toki perin laajalle, myös Tsekkiin. Pinkin artikkelissa puhuttiin Neuvostoliiton satelliitista. Slovenia Jugoslavian osana sen sijaan ei kuulunut edes Varsovan liittoon (eikä ollut suoranaisesti Neuvostoliiton satelliitti), vaikka sosialistisiin maihin kuuluikin. Nykyisin tunnutaan kovasti entiset sosialistimaat niputtavan yhteen läjään.

Mutta kyllä tuon entisen rautaesiripun takana on asenteissa yhä havaittavissa jotain yhtäläisyyksiä, vaikka erojakin löytyy. Ja tilanne toivottavasti paranee.
Moka oli minun. Alkuperäisessä tekstissä luki "former Soviet satellite state", eli aikaisemmin Neuvostoliiton satelliittivaltio. Kiitos Scherzolle tarkkaavaisuudesta.

Yleisesti nämä valtioasiat ovat kovastikin herkkiä juttuja. Muistelen joskus koulukirjassa tms. USA:ssa Suomi oli piirretty Neukkuvaltioksi. Siitä moni älähti. Eräässä firmassa tehtiin esite kansainväliseen käyttöön. Todella suuren painoksen tultua ulos kirjapainosta, havaittiin vanhan karttakuvan jääneen mukaan, jossa Baltian maat olivat vielä osa Neuvostoliittoa. Esite meni paperikeräykseen.
Tässä viikonvaihteessa (26.-29.10.2006) ILGA Europe pitää vuosikokoustaan Sofiassa. Olisi kiinnostavaa saada matkakuulumisia: Miten Sofiassa tällä hetkellä menee. Gayjärjestö GEMINI kertoo etusivullaan, että bileitä on luvassa. Baareja löytyy ja moniin paikkoihin on kokousväellä ilmainen sisäänpääsy. Samaan aikaan on myös LGBT-kulttuurifestivaali.

Toivottavasti ehditään myös kokousta pitämään. Sateenkaariperheasiat ovat fokuksessa. Kokoustelijat: kertokaa meille, mikä on homojen ja lesbojen tilanne tällä hetkellä!

http://www.bgogemini.org/eng/
"Nykyisin tunnutaan kovasti entiset sosialistimaat niputtavan yhteen läjään.
Mutta kyllä tuon entisen rautaesiripun takana on asenteissa yhä havaittavissa jotain yhtäläisyyksiä, vaikka erojakin löytyy. Ja tilanne toivottavasti paranee."

Kerropas SMO, mitä yhtäläisyyksiä "homoasioissa" Sinä havaitset esm. Tshekeissä ja Puolassa tai Tshekeissä ja Latviassa?
EUR: En ole ikinä käynyt Tsekissä, enkä osaa sikäläistä kieltä, joten paikallistuntemus puuttuu asiasta tyystin.

Kenties huomasit, että en ymmärrä miksi entisiä sosialistimaita niputetaan niin hanakasti vieläkin yhteen läjään. Korostin siksi myös entisen rautaesiripun takaisten yhteiskuntien eroja. Tsekki on monessa suhteessa näistä eroavaisimpia.

Entisten sosialististen maiden yhtäläisyyksistä kenties merkittävin on se, että monissa maissa valtiojohtoisen järjestelmän jälkeen on hypätty aivan toiselle laidalle. Yhtäläisyyksiä löytyy myös demokraattisen poliittisen kulttuurin nuoruudessa. Siitä esimerkkinä on vaikkapa Tsekin presidentin pyrkimys estää homojen parisuhteiden rekisteröimisen sallivan lain voimaantulo. Siellä parlamentti ja hallitus saivat kuitenkin lain läpi.

Jos puhutaan pelkistä GLBT-asioista, niin Tsekissä tilanne on varmasti parantunut nopeammin kuin monissa muissa maissa. Hitaammin kuitenkin kuin vaikkapa Pohjoismaissa, Hollannissa tai Belgiassa. Ei tämä vanha Länsi-Eurooppakaan tietysti ole asenteissaan mitenkään niputettavissa yhteen.
Niputetaan yhä ja tämä keskustelupalstan olemassaolo on todisteena siitä. Jako vanhaan paskaiseen Itä-blokkin ja hienoon vanhaan Länsi-Eurooppaan täällä paistaa kaikesta läpi.

Historia täytyy käsitellä kokonaisuudessa, joten noissa ns. sosialistisissa maissa ensin toisen maailmansodan jälkeen hypättiin demokraatisesta tai muusta järjestelmästä sille sosialistiselle laidalle ja sitten noin 40 vuoden kuluttua (eikä silloinkaan tämän 40 v aikana yhteiskunnallinen tilanne ollut sitä samaa tasaista, vaan se kehittyi) taas tämä totalitaarinen järjestelmä häipyi. Joten jokaisessa maassa on aina oma poliittinen kulttuuri, johon jokseenkin vaikuttaa tämä juuri noille maille yhteinen yhteiskunnallinen kokemus, muttei kokonaan eikä yksinomaan se. Se ei siis tarkoita, että poliittinen kulttuuri olisi nuori vaan, että se on erilainen. Silloin sosialismin aikana oli olemassa myös joku poliittinen kulttuuri, ei kuitenkaan kovin demokraattinen, mikäli puhutaan parlamentarisesta demokratiasta.

Tshekin presidentin veto oli typerä, mutta syynä siihen ei ollut ollenkaan homofobia vaan sisäpoliittiinen tilanne, jolloin edellinen pääministeri jo aikaisemmin käytti tätä lakiehdotusta törkeasti hyväkseen omassa poliittisessa pelissa - siis presidenttia vastaan. Presidentti Klaus vielä kansanedustajana ja pääministerinä myöhemmin eduskunnan puhemiehenä äänesti nimittäin aikaisempien ehdotusten puolesta ... Hän liberalistina olisi siis viimeinen maan kansalainen, joka ryhtyisi sorsimaan homoja.

Ja jos puhutaan pelkistä GLBT-asioista, niin Tshekkoslovakiassa poistettiin homous sairauksien listalta jo 60-luvun alussa, elikä noin 10 aikaisemmin kun Suomessa ... (noissa Pohjoismaissakin näyttää kovin olevan eroja ...). (Ehkä siinä Tshekkoslovkiassa oli jo sodanjälkeinen lähtötilanne parempi verrattuna Pohjoismaihin/ ainakin verrattuna Suomeen tai Norjaan ehdottomasti oli). Tiedämme kaikki oikein hyvin, mikä on homojen tilanne Italiassa tai Itävallassa ...
Niin, no. Voihan sen jaon parempaan ja huonompaan löytää - jos etsimällä etsii. Minä en kuitenkaan koe sitä ihan niin kahteen kerrokseen erottavana kuin EUR - tämänkään keskustelun valossa. Jako (tässäkin keskustelussa) perustuu mielestäni kyllä ensisijaisesti historiallisiin kysymyksiin. Etenkin jakoon kommunistiseen järjestelmään kuulumisen kanssa. Tietysti nykypäiviin asti jatkuva kipuilu historian kanssa näkyy keskustelussa.

En myöskään koe ainakaan itse olevani kamalan erimielinen nimimerkin EUR kanssa. Entisen rautaesiripun itäpuolen maissa on minunkin mielestäni isojakin eroja.

Mutta - kuten aiemminkin olen todennut - myös yhteisiä piirteitä, jotka todella ovat seurausta II Maailmansodasta, kylmästä sodasta ja samoihin aikoihin 1980- ja 1990 luvun taitteessa tapahtuneesta vapautumisesta. Viitisenkymmentä vuotta (II Maailmansota ja sen jälkeinen sosialistinen kausi) vähemmän demokraattista ja vapaata yhteiskuntaa katkaisi Neuvostoliiton valtapiiriin päätyneissä maissa sen perinteen, jota yhteisessä päätöksenteossa oli ollut.

Miehitysajan alkuaikojen kansannousu Unkarissa, Prahan kevät Tsekissä 1960-luvulla ja 1980-luvulla Puolan ammattiyhdistysliikkeen nousu osoittivat, että halu toisenlaiseen yhteiskuntaan oli olemassa. Romania taisi olla ainoa entisistä Varsovan liittoon kuuluvista "kansandemokratioista", jossa vallanvaihdos tapahtui väkivalloin. Liettuassa ja Latviassa neuvostojoukot yrittivät palauttaa kuria väkivalloin vielä keväällä 1991, mutta Baltian kolmen sisaren asemahan oli erilainen; ne olivat miehitettyjä ja miehittäjän itseensä pakolla liittämiä.

Historia eri mailla tosiaan on erilainen; Puola vahvasti katolisena maana (ja entisen paavin kotimaana) säilytti vanhoja arvoja etenkin uskonnon ja kansallismielisyyden muodossa. Puola on lisäksi perinteisesti ollut myös hyvin maatalousvaltainen, vaikka maatalous ei koskaan ole ollut kovin järkeistetysti hoidettu talouselämän puoli. Maaseudun väestön määrä suhteessa suurkaupunkien väkimäärään oli kuitenkin suuri. Tsekki taas oli teollistunut varhain ja siinä ohessa kaupungistunut. Liberaalimpi ilmapiiri lienee mm. vahvan kaupunkikulttuurin vaikutuksia.

Sosialistinen järjestelmä romahti 1980- ja 1990-luvun taitteessa. Tämä johti myös siihen, että monet entiset valtaapitävät pantiin syrjään ja useita elimiä ja rakenteita polkaistiin käyntiin aika perusteista lähtien ja joissain maissa täysin nollasta. Monissa maissa kipuillaan vieläkin näiden synnytystuskien jälkimainingeissa. Mutta varmasti joissain tapauksissa puhtaalta pöydältä aloittaminen on ollut etukin; ei ole menneisyyden painolastia asioiden hoitamisessa. Selkeimmin vakiintuneeseen hallintoon on ehditty ehkä Virossa ja Sloveniassa, vaikka on niissäkin todistettu poliittisia skandaaleja laidasta laitaan. Viroa kenties innoittaa tähyäminen pohjoismaihin ja Slovenia entisenä Jugoslavian osana säästyi venäjän ylivallalta. Puoluekenttä "uudessa Itä-Euroopassa" on kuitenkin kauttaaltaan edelleen melko hajanainen ja hallitukset suhteellisen lyhytikäisiä.


Tsekin presidentin veto oli typerä. Niin typerä, että se sai jälleen kerran päätöksentekoprosessin outoon valoon. Ei presidentin kuulu osallistua poliittiseen peliin veto-oikeudellaan, vaikka sisäpoliittinen tilanne olisi mikä. Demokraattisesti valmisteltu laki, joka ei sodi kansainvälisiä sitoumuksia vastaan, ei ole presidentin peliväline. Juuri vastaavat tilanteet (lain sisällöstä riippumatta) kielivät siitä, että demokraattinen poliittinen kulttuuri ei ole vielä täysin päässyt juurtumaan. Oli tappeluun syynä sitten presidentin tai pääministerin touhut.

Näissä entisissä itäblokin (saako termiä käyttää?) maissa tuntuu olevan toinenkin yhdistävä tekijä: hallituksen muodostamisen kehkeytyminen lähinnä tragikoomiseksi showksi on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kieltämättä "vanhassakin" Länsi-Euroopassa on toisinaan hallituksen muodostaminen ollut farssi.

Tarkennuksena vielä: Presidentti Klaus veton käyttämisen yhteydessä kyllä toi esiin melko homofobisen näkemyksensä; hänen mukaansa laki tuo samaa sukupuolta olevat parit samalle tasolle kuin heteroparit, eikä hän osoittanut arvostavansa moista.


Itse tunnustaudun Viron ystäväksi. Viron tapahtumia olen seurannut myötätunnolla 1980-luvun lopun "fosforiittisodasta" lähtien. Opettelin kielenkin kohtuullisesti voidakseni seurata sikäläisiä tiedotusvälineitä. (Nyt valitettavasti kielitaitoni on päässyt rapistumaan käytön vähennyttyä.) Kamppailu venäläismiehityksen päättämiseksi laulavine vallankumouksineen oli asia, jota jopa yritin tukea sen vähän minkä pystyin. Niistä ajoista lähtien olen seurannut Viron yhteiskunnallista kehitystä ainakin jotenkin.

Virossa Lennart Meri oli ehkä tärkein taho, joka pyrki juurruttamaan "länsimaisen" poliittisen kulttuurin takaisin päätöksentekoon, ja kaiketi onnistuikin siinä vähintäänkin kohtuullisesti. Merellä oli kosketuspinta II Maailmansotaa edeltävään poliittiseen kulttuuriin. Nyt hiljaisemman Rüütelin kauden jälkeen Virossa on uusi presidentti Toomas Hendrik Ilves, jolla on myös ns. läntinen käsitys yhteisten asioiden hoitamisesta. (Tsekissä vastaavaa työtä teki varmasti Václav Havel. Kenties juuri Hável ja Meri ovat omien maidensa edistyksellisyyden taustalla?) Vaikka paljon hyvää on tapahtunut Virossa maan vapautumisen jälkeen, on ikäviäkin asioita esiintynyt - ja usein juuri poliittisen kulttuurin juurettomuuden vuoksi. Niin Viron ystävä kuin olenkin, pyrin silti tarkastelemaan siellä tapahtuvia asioita kriittisestikin.


PS. Tsekissä poistettiin homoseksuaalisuuden rangaistavuus 1960-luvun alussa (todellakin 10 vuotta ennen Suomea). Sairausluokitus Suomessa poistui 1981, Tsekin vastaavaa vuosilukua en tiedä. Prahassa oli vilkas ja avoin homoelämä jo ennen II Maailmansotaa, ja nykyisin homoelämä lienee taas varsin vilkas.
PSS. Tällä foorumilla Itävallan GLBT-vähemmistön ongelmat ovat tulleet kyllä tutuiksi toisessa keskustelusäikeessä ja Italiastakin on puhuttu. Italiassa samaa sukupuolta olevien siviililiitot on joillakin alueilla sallittu.
PSSS. Ja kyllä Suomessa on todella kuljettu pitkä tie seksuaali- ja sukupuoliväemmistöjä koskevissa kysymyksissä. Eikä Suomessa tai Pohjoismaissa asiat ole vielä kunnossa. Ja meillä sisäministerin virkaa aikanaan hoitanut henkilö asettautui konkreettisesti lain säätämisen tielle.