Kansainvälinen homofobian vastainen päivä 17.5.

Suurin osa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on kohdannut elämänsä aikana homofobiaa jossain muodossa.

Kyse voi olla hetero-olettamuksesta... siitä, että homoseksuaalisuutesi ohitetaan, oikeastaan sitä puolta Sinussa ei ole olemassa. Puolisosi esimerkiksi oletetaan automaattisesti olevan "vastakkaista" sukupuolta, eikä samaa sukupuolta olevaa puolisoasi suostuta ymmärtämään puolisoksesi.

Kyse voi olla tietämättömyydestä ja negatiivisista ennakkoasenteista... tieto homoseksuaalisuudestasi muuttaa sinut perverssiksi seksimaanikoksi, joka nai kaikkea mikä liikkuu, ja jota on siksi syytä varoa - ja saa työkaverisi karttelemaan sinua, ettei SE tartu ja ehkä tapa.

Kyse voi olla siitä, että lapsuutensa ja nuoruutensa homofobisessa ympäristössä viettänyt ei kykene hyväksymään omaa homoseksuaalisuuttan. Tuloksena voi olla itseinhoa, ahdistusta, masennusta ja pahimmillaan itsemurha.

Kyse voi olla väkivallasta ja homojen hakkaamisesta.

Kyse voi olla joissain maissa jopa siitä, että yhteiskunta katsoo homoseksuaalisuuden niin pahaksi asiaksi, että siitä pitää rankaista - joissain maissa jopa kuolemalla.

Kansainvälinen homofobian vastainen päivä järjestetään 17. toukokuuta.

Ranneliike ry, jonka ylläpitämiä sivustoja mm. ranneliike.net ja lepakkolaakso.net ovat, järjestää 17.5. Helsingissä Ravintola DTM:ssä "1705"-nimisen tilaisuuden. Luvassa on silloin mm. lähtölaukaus homofobian vastaisen asennekampanjan toteuttamiseksi.

Lue lisää: http://www.1705.fi/
Sivulla on tietoa kansainvälisestä homofobian vastaisesta päivästä ja myöhemmin myös tarkempaa tietoa 1705-tapahtumasta.

Mikä Sinun mielestäsi on homofobiaa? Oletko henkilökohtaisesti kokenut homofobiaa? Millaisissa tilanteissa olet törmännyt homofobiaan? Miten homofobiaa mielestäsi voi vähentää?

Kerro, kommentoi ja levitä sanaa kansainvälisestä homofobian vastaisesta päivästä 17.5.
Asiaa. Sanon minä. Toissapäivänä laitoin rakkaalle terveystiedon opettajallemme palautetta siitä kun terveystiedon tunnilla oli käsittelyssä seksuaalisuus ja seurustelu, tytöt ja pojat miettivät omissa ryhmissään kuinka lähestyä VASTAKKAISTA sukupuolta. Kun hän esitteli meille seksuaalivähemmistöt, hän sanoi ettei henkilökohtaisesti hyväksy asiaa. Mutta jokatapauksessa hän otti palautteen erittäin asiallisesti josta olin erittäin ylpeä. Sotkamon asenneilmapiiri nyt on mitä on ja eihän henkilökohtaiset mielipiteet toki tunnille kuulu mutta olin todellakin erittäin iloinen että hän kykeni henk. koht. mielipiteestään huolimatta ottamaan palautteen asiallisesti vastaan. :)
  • 3 / 37
  • meclibre
  • 18.3.2006 19:22
Kansainvälinen homfobian vastainen päivä on erittäin tarpeellinen ja on hyvä ajatella pelkojen, ennakkoluulojen ja jopa väkivallan kohteeksi joutuneita ja avata ihmisten tietoisuusilmapiiriä ja poistaa ihmisten pelkotiloja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Mielestäni oppetustyötä tekevillä ei ole oikeutta esitellä omia mielipiteitään oppitunneilla, varsinkaan jos mielipiteet voidaan katsoa yhtä kyseenalaisiksi kuin esimerkkitapauksessa. Jotta seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot vähenisivät olisi juuri erityisesti median ja opetuksen tahoilla kiinnitettävä huomi siihen, miten homoista puhutaan ja onko tällainen puhu nykyaikaan sopivaa. Ennakkoluuloinen ja vihaa lietsova puhe ei ole hyväksyttävää.
Jaa jottei asia vallan unohtuisi aivan kaikissa kouluissa opetuksen tila ei ole noin kammottava. Osa terveystiedon kirjoista käsittelee erillaiset seksuaalisuuden ilmenemiset vallan oivalla tavalla, eivätkä kaikki opettajat suinkaan ole homofobistisia. Tottakai opettajienkin joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.
  • 5 / 37
  • fennoministi
  • 19.3.2006 7:19
Meidän lukiossa oli toissalukuvuotena Taiteiden Yö, johon myös SeTa oli kutsuttu mukaan kertomaan toiminnastaan. En itse tuolloin ollut vielä tuossa koulussa, mutta minusta hieno juttu :) Meidän koulu muutenkin aika sateenkaaripainotteinen, joten luulen opettajien jo melko lailla "tottuneen" seksuaalivähemmistöihin, tai ainakaan ei ole negatiivista asennetta kuullut keneltäkään. Samoin viime vuonna ET:n tunnille tuli meidän SeTan hallituksesta puhuja puhumaan otsikolla "Miten SeTa edesauttaa hyvää elämää" tai jotain sellaista.

En tiedä, miten pitäisin oman suuni kiinni, jos joku opettaja ilmaisisi erittäin negatiivisia mielipiteitä homoseksuaaleista... No toivottavasti ei tällaista tule eteen :)
Homofobia on arkipäivää. Minun siskoni mies ei halua olla minun kanssani tekemisissä kuin pakolliset eli ei juuri kyläile. Kaupungilla tavatessa hän voi sanoa muutaman sanan, mutta kääntää sitten selkänsä törkeästi minulle. Se on loukkaavaa.

Kuinka monella mielipidepalstalla seksualivähemmistöön kuuluva saa ilmaista hänen elämäänsä liittyvistä asioista? Hesari ainakin sensuroi melkein kaikki meihin liittyvän pois. Kokeilkaapa itse!

Sama on monien pienten kaupunkien lehtien suhteen. He eivät julkaise tai käsittele minkäänlaista valistavaa kirjoitusta homoseksuaalisuudesta. Sitä ei ole!

Mielenkiintoinen asia on myös Brokeback Mountain elokuvan kohdalla. Kuinka monella paikkakunnalla se elokuva nähtiin/ nähdään? Minun kaupungissani elokuvateatteri ei suostu sitä esittäämään. Kysyin sitä 2 x ja vastauksena oli, että emme esitä elokuvaa. Vastauksen tyylistä päätellen, koko aihe koettiin arkaluontoisena edes keskustella.

Milloin homottelu loppuu kaduilla? Sitä tekevät yleensä koululaiset. Minusta se kertoo jotakin koulumaailmasta.

Miksi seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat tyytyväisiä siihen, että asenteiden vapautuminen on tapahtunut lähinnä vain Helsingissä, kun suurin osa maastamme on edelleen takahikiää, missä on valtava muutosvastarinta. Suurista kaupungeista tulee sitten tällaisia vapauden saarekkeita.

Onko oikein, että joutuu muuttamaan nuorena pois kotipaikkakunnaltaan, koska siellä elämä on vaikeaa nimenomaan hoimoseksuaaleille miehille?

Kaappihomot/ kaappihomoilu ovat minusta myös ongelma! Minusta se vääristää kuvaa homoseksuaalisuudesta ja se vääristää myös ihmissuhteita. Jos chattipalstan kontaktin kautta haluat tutustua rehellisesti häneen lähettämällä itsestäsi kasvokuvan, voit saada vastaukseksi munakuvan tai päättömän torson. Kun ystävällisesti kysyy valokuvaa myös kasvoista, kontakti tyssääntyy siihen. Minusta tämä on äärettömän typerää ja tylyä. Tämä tällainen on ilmaus seksipainotteisuudesta eikä se ole aina edes ilmaus terveestä järjestä.

Hompofobian yhteydessä kannattaa ottaa keskusteluun kaappihomoilu. Minusta kaappihomoilu on ongelma.
  • 7 / 37
  • Pora-liike
  • 19.3.2006 10:40
"Enter kirjoitti: Mielenkiintoinen asia on myös Brokeback Mountain elokuvan kohdalla. Kuinka monella paikkakunnalla se elokuva nähtiin/ nähdään? Minun kaupungissani elokuvateatteri ei suostu sitä esittäämään. Kysyin sitä 2 x ja vastauksena oli, että emme esitä elokuvaa. Vastauksen tyylistä päätellen, koko aihe koettiin arkaluontoisena edes keskustella."

Minusta tuntuu, ettei pienemmillä paikkakunnilla leffateattereilla ole varaa ostaa elokuvia esitykseen. Olen ollut aikeissa Helsingissäkin käydä katsomassa pari leffaa, mutta niitä esitetään vain lähinnä kahdessa suuressa elokuvateatterissa aikaan joka minulle ei sovi. Talous siis heiluttaa tahtipuikkoa.

"Miksi seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat tyytyväisiä siihen, että asenteiden vapautuminen on tapahtunut lähinnä vain Helsingissä, kun suurin osa maastamme on edelleen takahikiää, missä on valtava muutosvastarinta. Suurista kaupungeista tulee sitten tällaisia vapauden saarekkeita."

Sinulla on virheellinen kuva Helsingistä. Suurin osa Helsingissä asuvista on juuri tullut näistä takahikiöistä ja tuonut asenteet muassaan. Sellaiset ihmiset jotka eivät sosiaalisten ongelmiensa takia pysty menestymään muualla tulevat Helsinkiin ja joukossa tyhmyys sitten tiivistyy.

"Onko oikein, että joutuu muuttamaan nuorena pois kotipaikkakunnaltaan, koska siellä elämä on vaikeaa "

Mikä tässä maassa enää on oikein.

"Jos chattipalstan kontaktin kautta haluat tutustua rehellisesti häneen lähettämällä itsestäsi kasvokuvan, voit saada vastaukseksi munakuvan tai päättömän torson. Kun ystävällisesti kysyy valokuvaa myös kasvoista, kontakti tyssääntyy siihen. Minusta tämä on äärettömän typerää ja tylyä. Tämä tällainen on ilmaus seksipainotteisuudesta"

Minusta kaikenlaisten kuvien lähettely on osoitus ulkonäköpainotteisuudesta.
Meidän kuviksen opettaja luulee homouden olevan "2000-luvun keksintö". Olen tehnyt tänä vuonna monta työtä, joiden aiheena on ollut homopari. Ensin opettaja ei edes tajunnut koko asiaa, mutta kolmannen työn kohdalla tajusi ja ilmeisesti vähän järkyttyi. Hän kysyi minulta oliko kuvassa homopari ja kun vastasin että on, hän huudahti ensimmäiseksi että eikä ole! Myöhemmin hän totesi sen olevan nykyaikainen kuva.

Äidinkielen opettajamme taas tykkäsi kovasti kirjoittamastani novellista, missä päähenkilö oli homo. Hän jopa suositteli minulle paria kirjaa luettavaksi ja kyseli olinko kirjoittanut aiheesta enemmänkin.
Vapun kunniaksi laadin 10 kärjessä -listan pahimmista homovihaajista. Kyseessä on ulkomainen lista. Tehkääpä, please, kotimainen lista. Siinä aivopähkinä vappuriehan sekaan.

Homovihaajien 10 kärjessä, ulkomainen lista:

1. Islam
2. Vatikaani ja katoliset järjestöt
3. Isänmaalliset äärioikeistopuolueet eri maissa
4. Maahanmuutajajengit (suurkaupungeissa)
5. Black metal bändit (jotkut)
6. Reggaelaulajat Jamaikalta (jotkut)
7. Ortodoksinen kirkko (kirkon virallinen johto Venäjällä)
8. Uskonnolliset ääriliikkeet USAssa ja Euroopassa (naamioituneina perhearvojen puolustajiksi)
9. Sodan kokeneet kylien vanhimmat papat ja vanhimmat työväenliikeen veteraanit eri maissa
10. Uusnatsit

Tuo veteraani- ja pappa-kohta ei nyt oikein ollut hyvä. Eivät he halua tappaa homoja, mutta keskitysleiriin tai mielisairaalaan korkeintaan.

Homovihaajien 10 kärjessä, kotimainen lista:

(tekeillä)

Suunnittele oma listasi! Entä pahimmat homojen pilkkaajat (kuten Petelius homosketseineen, Ruonansuu, ja muut)
Sinänsä ansiokas lista, mutta kiinnitin huomioni siihen, että jostain syystö käsittelet esim. islamia monoliittina, vaikka useimmissa muissa kohdissa on lieventävä sana 'jotkut'. Jopa kakkoskohdassa olisin valmis korvaamaan sanan 'Vatikaani' sanalla 'paavi', en näet kaikesta huolimatta jaksa uskoa, että koko katolisen kirkon johto yhtenä miehenä (sic) tuomitsisi seksuaalivähemmistöt, vaikka tällainen käsitys hyvin voimakkaana tuleekin julkisuuteen. Myös sodan kokeneissa papoissa ja työväenliikkeen veteraaneissa on toisinajattelijoita. Uusnatsit lienee ainoa ryhmä, joka todellakin lähtökohtaisesti on näissä asioissa suvaitsematon - siis ainakin julkisesti.
Public eye kirjoitti:

> "Sinänsä ansiokas lista, mutta kiinnitin huomioni siihen, että jostain syystö käsittelet esim. islamia monoliittina, vaikka useimmissa muissa
> kohdissa on lieventävä sana 'jotkut'. Jopa kakkoskohdassa olisin valmis korvaamaan sanan 'Vatikaani' sanalla 'paavi', (...)

> Uusnatsit lienee ainoa ryhmä, joka todellakin lähtökohtaisesti on näissä asioissa suvaitsematon - siis ainakin julkisesti."


Julkisesti Vatikaani on homoja vastaan, joten mikä se ero uusnatseihin on? Ehkä uusnatseja on vain helpompi inhota kuin Vatikaania?

Islam on homovastainen uskonto (aivan kuten oikeaoppinen juutalaisuus ja kristinuskokin ovat).
Eihän tuo ollut mikään kymmenen lista.

Näin se menee...

1. Islam ja maahanmuuttajajengit (suurkaupungeissa).
2. Vatikaani, katoliset järjestöt, ortodoksinen kirkko (kirkon virallinen johto Venäjällä) ja uskonnolliset ääriliikkeet USAssa ja Euroopassa (naamioituneina perhearvojen puolustajiksi).
3. Isänmaalliset äärioikeistopuolueet ja uusnatsit eri maissa.
4. Black metal bändit (jotkut) ja Reggaelaulajat Jamaikalta (jotkut).
5. Sodan kokeneet kylien vanhimmat papat ja vanhimmat työväenliikeen veteraanit eri maissa.

Viittä vielä uupuu...
Mihin jäivät vanhemmat? Jompikumpi tai molemmat ovat usein ensimmäiset homovihaajat, joihin törmää? Entä työnantaja tai työkaverit? Entäs ripari? Missä te oikein elätte?
Homofobiasta periaatteellisesti: Minua on aina harmittanut tuosta ilmiöstä käytetty nimi: homofobia. Sehän viittaa johonkin psykiatriseen diagnoosiin, sairauteen, joka juontaa lapsuudesta ja joka pitäisi hoitaa. Myös homoseksuaalisuus oli sairaus, joka piti hoitaa. Leimaammeko ihmiset sairaiksi?

Lisäksi homfobiaan liitty usein ajatus piilevästä homoseksuaalisuudesta. "Parannu homofobiastasi ja tule rohkeasti meidän joukkoihimme. Tänne kuulut".

Minun mielestäni pitäisi selkeämmin puhua siitä, mitä ihmiset tuntevat: inhoa, vastenmielisyyttä ja vihaa homoja kohtaan. Siis: homojen inhoajat ja homojen vihaajat. Olisi jotenkin liian helppoa sanoa homoja vihaavalle miehelle: "olet homofobikko". Mies varmaan vastaisi: "En pelkää teitä, tulkaa tänne niin satte kuonoonne",
Olen täsmälleen samaa mieltä Vaeltajan2005 kanssa tuosta aikoinaan George Weinbergin keksimästä termistä "homofobia" ja uskon, että useimmat tutkijat pitävät sitä epäonnistuneena ja harhaanjohtavana. Fobiahan on todella jonkin asian sairaalloinen pelko. Eiväthän paavi, skinheadit, eheyttäjät, uskonnolliset fundamentalistit, uusnatsit ja vastaavat PELKÄÄ meitä. He lähinnä syrjivät, inhoavat ja vihaavat meitä syrjintäideologioidensa perusteella kuten Vaeltaja2005 totesi.

Itse katsoisin, että psykologian professori Greg Herekin muotoilema termi "heteroseksismi" kuvaa asiaa tarkemmin. Sillä termillä Herek tarkoittaa johonkin kansanryhmään kohdistuvaa syrjintä- ja vihaideologiaa, rinnakkaisilmiötä rasismille, seksismille ja antisemitismille ( katso esim. http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=61_10_1 )

Toivoisin, että Suomessakin alettaisiin käyttää tarkempaa termiä heteroseksismi.

Mutta kun tämän merkkipäivän idea on tullut kansainväliseltä ILGA:lta saakka, en ehdota päivän boikotointia. Mennään nyt mukaan mutta aloitetaan samalla keskustelu terminologiasta ILGA:n ja kansainvälisen tutkijayhteisön kanssa.
1. Homot itse. Natseissa oli paljon homoja jotka eivät sumeilleet passittaa homoja keskitysleirielle. Homovihaaja McCarthy oli homo. SETA:ssa esiintyvä henkinen väkivalta. Kunkin meistä viha sitä kohtaan joka katsoo meitä aamulla peilistä. Homo/lesbopareissa väkivaltaa harjoittavat. Näyttävät mediahomot jotka tekevät kaapissa sisällä olemisen tukalaksi.
2. Mustalaiset
3. Operaatio Joosua
4. Muslimit
5. Krisitillisdemokraatit ja niitä lähellä olevat radikaalikristilliset liikkeet kuten ev. lut kansanlähetys.
6. Lähiönuoret
7. Suvaitsevaiset tirkistelijät
8. Porvarit. Ylläpitävät riistosuhteita ja siten välillisesti vaikuttavat myös köyhimpiin meistä. (Vastaavasti tosin pitävät jotkin meistä rikkaina)
9. Kaupallinen media.
10. Pedofiilit. Oli sitten homo tai heteropedofiilit, aina jonkun sormi osoittaa homoja.
"vaeltaja2005 kirjoitti: "Homofobiasta periaatteellisesti: Minua on aina harmittanut tuosta ilmiöstä käytetty nimi: homofobia. Sehän viittaa johonkin psykiatriseen diagnoosiin, sairauteen, joka juontaa lapsuudesta ja joka pitäisi hoitaa."

Minustakin olisi parempi puhua asenteellisuudesta ja ennakkoluuloisuudesta ja samalla nostaa esiin se, että ennakkoluuloisuutta liittyy moniin muihinkin asioihin kuin homouteen (esimerkiksi mielenterveysongelmat, savolaisuus jne.). Tällöin päästäisiin pohtimaan laajemmin maailmankuvan ja arvojen muodostamisen mekaniikkaa, jolloin asenteille saattaisi todellisuudessa tapahtua jotain.

Jokin homofobian vastainen päivä on melko turha. Todennäköisesti se vain kärjistää asenteellisuutta.
"Minustakin olisi parempi puhua asenteellisuudesta ja ennakkoluuloisuudesta ja samalla nostaa esiin se, että ennakkoluuloisuutta liittyy moniin muihinkin asioihin kuin homouteen (esimerkiksi mielenterveysongelmat, savolaisuus jne.). Tällöin päästäisiin pohtimaan laajemmin maailmankuvan ja arvojen muodostamisen mekaniikkaa, jolloin asenteille saattaisi todellisuudessa tapahtua jotain."

Sain ryöpyn vihapostia niskaani syntymäpäiväni "kunniaksi", mikä johti minut jälleen perimmäisten kysymysten äärelle.

1) Sairaalloinen ylemmyydentunne
- Tämä on epidemia etenkin uskovaisilla, vaikka heidän kirjansa sanookin, että ylhäinen alennetaan ja alhainen ylennetään.

2) Vahingon kierrättäjät
- Koska minua sorretaan, sorran vielä halveksutumpia. Omaksutaan voittajan ja sortajan ideologia. Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi juutalaista syntyperää olevat uusnatsit ja riitaisuudet Seta-vähemmistöjen sisällä.

3) Museoitu maailmankuva
- Toimivaa järjestelmää ei saa muuttaa. Kaikki muutos ja vakiintuneiden ajatusten haastaminen torjutaan uhkana.
- Haikailevat Hilja-maitotytön ja Suomi-Filmin aikaan, jota oikeasti eivät koskaan eläneetkään. Jos olisivat, tietäisivät kuinka kurjaa elämä silloin oli.
Lisäisin vielä heteroseksistisen maailmakuvan ( asenteellisuuden ja ennakkoluuloisuuden) ylläpitäjiin itsensä ylentäjien ja itsevihaansa muihin heijastavien lisäksi:

Hyvien ihmisten hiljaisuus


Tämä tulee Martin Luther Kingin ajatuksista, joita Suomessa on siteerannut esim. Martti Ahtisaari seuraavasti:

Emme saa kuitenkaan väistää vastuutamme siksi, että kansainvälisen yhteisön toimintatavat ovat vielä kehitysvaiheessaan. Erityisesti viimeaikaista eurooppalaista keskustelua seuratessa tulee mieleen, mitä Martin Luther King sanoi Yhdysvaltojen kansalaisoikeustaistelun aikaan: "Suurin tragedia eivät ole pahat ihmiset vaan hyvien ihmisten hiljaisuus." / "The greatest tragedy is not evil people, but rather the silence of good people."
"3) Museoitu maailmankuva
- Toimivaa järjestelmää ei saa muuttaa. Kaikki muutos ja vakiintuneiden ajatusten haastaminen torjutaan uhkana."

Tähän kaiketi kaikki lopulta pyrkivät - niin yksilöt kuin sukupolvetkin. Asennekasvatuksessa olisikin hyvä korostaa sitä ideaa, että jokainen sukupolvi tai aikakausi tuottaa omanlaisensa totuudet, jotka eivät ole pysyviä tai muuttumattomia. Samoin erilaisten kulttuurien ja pienryhmien todellisuuksien eroja tulisi vertailla.

Arvelen, että tasapainoisimpia ja luottavaisimpia kasvaa ihmisistä, joilla on omat arvot, mutta jotka tunnistavat arvojensa subjektiivisen luonteen ja sallivat siksi myös erilaisia arvoja. Jos pyritään korottamaan oma näkemys totuudeksi, syntyy vain riitaa.
"Hyvien ihmisten hiljaisuus"

Tuo on sen sanojan tarpeetonta asian kaunistelua: millä perusteella noita ihmisiä voidaan väittää "hyviksi"?
He ovat mahdollistajia, yleisö. Kun koulun pihalla jotakuta hakattiin, niin ympärille kerääntyi rinki oppilaita sivustaseuraajiksi. Ilman noiden sivustaseuraajien passiivista hyväksyntää väkivaltaa ei olisi ollut.

Ku Klux Klanit ja natsiskinit elävät vain koska suuret massat hiljaa sielussaan hyväksyvät nämä toimet.

Sitten on ihmisiä jotka ovat aidosti kuin nämä kolme kuuluisaa apinaa, eivät näe, kuule eikä puhu mitään. Ehkä esimerkiksi metroväkivaltatilanteessa heitä ahdistaa ajatus siitä, että he itse olisivat kohde jonain päivänä tai että kun tekijänä ovat etnisten vähemmistöjen nuoret niin se on liian iso sisäinen arvoristiriita niin he kerta kaikkiaan vaipuvat sellaiseen unohdustranssiin, että eivät suostu näkemään.

Sama unohdustila jatkuu siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että joku paiskaa häiriköt pellolle.

Seta on samanlaisessa "suvaitsevaisuus kasvaa" transsissa.
Pora-liike, toivon että lukisit tämän Martin Luther King-lausuman alkuperäisessä asiayhteydessään. Hän totesi sen juuri ironisessa mielessä, tarkoittaen ihmisiä jotka pitävät itseään tai joita pidetään "hyvinä". Siis MLK tarkoitti juuri tuollaisia mahdollistajia, jotka seuraavat sivusta kun ihmistä hakataan.

MLK sanoi tämän juuri siinä yhteydessä kun Ku Klux Klan hakkasi mustaihoisia ja poltti heidän kirkkojaan ja "kunnialliset" ja "hyvät" ihmiset enimmäkseen katsoivat hiljaisina tekemättä mitään.

Hän tarkoitti siis samaa kuin sinäkin.

Mutta kuten muistamme historiasta, mahtava moraalinen vetoomus sai riittävästi kannatusta valtiovallan korkeimalla taholla (JFK ja LBJ), mikä sai aikaan virallisjuridisen rotuerottelun kumoamisen vuosina 1964-65. Kaikki ei ole hyvin Yhdysvalloissa, mutta saatiin askel eteenpäin.

Siis: "Hyvien" ihmisten hiljaisuus on yksi heteroseksismin muoto (ja rasismin ja seksismin).
Lammas susien vaatteissa...vai toisinpäin?
Ei liene yllättävää kenellekkään että miehen, myös homojen keskuudessa on jokseenkin yleisesti hyväsyttävämpi vetää skinireleet päälle kuin mekko...
Ainakin Uutislehti 100 ja Metro ehtivät uutisoimaan kansainvälisen homofobian vastaisen päivän STT:n sähkeen mukaan jo, tosin virheellisesti. Päivän kerrottiin olevan tänään tiistaina.

Oikeasti kansainvälinen homofobian vastainen päivä on 17.5. - eli huomenna.
Keskisuomalaisessakin oli tänään väärä päivä. Toivottavasti huomenna korjaavat, vaikka taitaa olla turha toivo.
Vietettiinhän EuroMaydaytakin päivää ennemmin Suomessa kuin muualla maailmassa, tosin sitäkin rajummin.
OTOH, heterot eivät anna meidän edes päättää oman päivämme paikkaa.
  • 28 / 37
  • vaeltaja2005
  • 16.5.2006 16:17
Homofobian vastaista päivää vietetään 17.5. Saksassa tuomittiin 1900-luvulla kymmeniä tuhansia ihmisiä keskitysleireihin ja vankiloihin rikoslain pykälän 175 mukaan.

Onko muoto 17.05 kansainvälinen käytäntö? Muualla olen nähnyt joskus muodon 17.5. jolloin se tuo mieleen myös tämän natsiajan kammottavan pykälän?
Ottamatta kantaa eräiden kansanedustajien asiasta tekemään lakialoitteeseen, aion ainakin itse käyttää Suomen lippua koskevan lain §4;1 suomaa oikeutta ja pistää keskiviikkona siniristin hulmuamaan tämän asian puolesta.
  • 30 / 37
  • vaeltaja2005
  • 16.5.2006 17:45
Paragraf 175, homojen kohtaloita natsi-Saksassa, Arte-kanavalla huomenna keskiviikona 17.5.2006 klo 21.40. Arte on saksankielinen kulttuurikanava ja näkyy maksullisena kaapeliverkoissa.

Dokumentissa aikalaiset kuvaavat natsihallinnon hirmutöitä, usein katkerina, mutta joskus myös ironialla ja huumorilla. Ohjelmassa kuvataan homojen elämää hakaristin varjossa. Homomiehille kaikkein turhauttavinta ja nöyryyttävintä on ollut se, että natsien rikoksista homoja vastaan vaiettiin vuosikymmeniä sodan jälkeen. Kun muut keskitysleiriuhrit saivat valtiolta hyvitystä, homoja pidettiin rikollisina, eikä korvauksista ollut puhettakaan. Päibn vastoin samaa lakipykälää 175 käytettiin vielä 1960-luvulla homojen vainoamiseen (ns. Adenauer-aika).

Dokumentissa 5 miestä, kaikki yli 90-vuotiaita, kertoo kokemuksiaan. Iloinen kaksikymmenluku vaihtui kolmekymmenluvun tiukkaan natsihallintoon. Aluksi homot uskoivat olevansa turvassa. Hitlerin uskollinen tukija, SA-päällikkö Ernst Röhm oli homo. Mutta Hitler raivasi Röhmin tieltään kesällä 1934 (murhattiin). Siitä alkoivat vainot. Keskitysleireissä rosa winkel (vaalenapunainen kolmio) tuli homojen tuntomerkiksi. Haastateltavat kertovat, keskitysleirikuvia ei dokumentissa näytetä. Valokuvaaja Albrecht Beckerin, kirjan tekijän Gad Beckin, kirjailija Heinz Dörmerin ja Pierre Seelin kokemukset ovat paljon puhuvia.

Dokumentin ohjaajat Rob Epstein und Jeffrey Friedman tutustuivat 1997 historioitsija Klaus Mülleriin, joka 1990-luvun alussa oli etsinyt elossa olevia kesitysleireissä olleita homomiehiä. Hän auttoi dokumentin teossa.

Minulla on mielikuva, että filmi tuli vuosia sitten myös tv2:n dokumenttisarjassa. Aivan varma en ole.
Tulihan tuo dokkari tosiaan Yleltä pari vuotta sitten. Sen on muuten spiikannut näyttelija Rupert Everertt.
"Ossi.H
16.05.2006, 16:30 Ottamatta kantaa eräiden kansanedustajien asiasta tekemään lakialoitteeseen, aion ainakin itse käyttää Suomen lippua koskevan lain §4;1 suomaa oikeutta ja pistää keskiviikkona siniristin hulmuamaan tämän asian puolesta."

Pistä mielummin sateenkaarilippu.
Siniristilippu on sorron ies. Siniristilipun voi hyvin polttaa 17.5, nyt kun palaa niin kovin moni muukin asia.
  • 33 / 37
  • vaeltaja2005
  • 16.5.2006 19:17
Kiitos tarkennuksesta. Kaikista haastateltavista on julkaistu myös kirjoja. Berliinin homomuseon julkasiusarjassa on kirjat beckeristä ja dörneristä ja heidän elämästään. Gadin kirja kesrtoo hänen keskitysleirikokemuistaan. Kirjat ovat saksaksi.
Ehkä kuitenkin pysyttelen kansallislipussa ja omassa vaakunalipussani.
"Ossi.H
16.05.2006, 19:51 Ehkä kuitenkin pysyttelen kansallislipussa ja omassa vaakunalipussani."

Minun tekisi mieli vetäistä sopivina hetkinä kuten itsenäisyyspäivänä salkoon kansanvaltuuskunnan lippu, mutta piru kun niitä ei löydä mistään! Kansallismuseossa olen moisen nähnyt.
Viittaan ylempänä esittämääni kritiikkiin termiä "homofobia" kohtaan ja liitän tähän linkin professori Greg Herekin kritiikkiin, jonka perusteella hän pitää termiä "heteroseksismi" parempana kuin "homofobia":

http://psychology.ucdavis.edu/rainbow/html/bibabs.html#abs2004a

Vai katsotteko ehkä, että rotusortajat kärsivät melanofobiasta [mustan värin pelosta] tai mies-sovinistit gynofobiasta [naisen pelosta]?

[sarja hymyileviä ja silmää iskeviä hymiöitä...]