homovainoa

On käsittämätöntä, että uskonnon nimissä saa varsin törkein ja valheellisin väittein hyökätä vähemmistöjä vastaan. Milloin on saatanan ja demonien työksi nimitetty vasenkätisyyttä, milloin homoutta ja milloin mitäkin. Uskonnon nimissähän on hyökätty myös esimerkiksi tummaihoisten ja valkoisten välisiä avioliittoja vastaan. Aivan liian usein erilainen sorto ja syrjintä tapahtuu uskonnon nimissä.

Taitaa olla miltei tutkintapyynnön paikka.

Eri asia on, ryhtyvätkö viranomaiset toimiin - kun uskonnon nimissä tehtyihin pahoihin tekoihin puuttuminen on ollut vähän nihkeää. Tämänhän osoitti Ruotsinmaalla Åke Greenin tapaus. Mielestäni tuollaiseen kansanryhmää kohtaan suunnattua hyökkäystä ja vihanlietsontaa ei voi katsoa läpi sormien.
  • 3 / 18
  • Public eye
  • 30.1.2006 11:52
Ilmeisesti noita hihhuleita vastaan ei kannata pahemmin tuhlata ruutia, ainakaan niin kauan kun pysyttelevät omilla sivustoillaan, jotka lienevät kuitenkin aika paljon pienen piirin juttu. Toisaalta olisi Suomessakin hyvä saada aikaan jonkinlainen ennakkotapaus siitä, mitä sananvapauden nimissä oikeastaan saa tehdä ja missä raja kulkee.

Aika kauheaa ajatella, että joku joka hakee ahdistuksissaan tietoa homoseksuaalisuudesta, eksyy ensimmäisenä tuollaiselle sivustolle. Selkäpiitä karmiva tuo sivuston ylläpitäjän virnistys sekä hänen viestiensä allekirjoituksen omahyväinen sanahelinä Jumalan lapsista ja rakkaudesta.
Nämä kiihkouskovaiset haluavat julkisuutta. Toisaalta he puhuvat omilleen. Se on tietynlaista ryhmän ilmaston ylläpitoa ja päivittämistä. He menevät ripeästi lain takaaman uskonnonvapauden taakse, jos tilanne kuumenee. Osalla noista kiihkoilijoista on selvästi ongelmia oman mielenterveytensä kanssa. He ovat saattaneet löytää purkautumiskanavan jostakin uskonnollisesta pienryhmästä.

Tehokkain kokemani tapa on olla vastaamatta, lähinnä vain vaieta. Toki monet heistä ovat taitavia saamaan ihmiset koukkuun = väittelemään kanssaan. Esimerkkinä vaikkapa ESS:n verkkokeskustelu.

Mielestäni Suomessa ollaan yleisesti sen verran järkeviä, että osataan kiihkouskonnollinen puhe ja puhuja pistää omaan ominaiseen lokeroonsa. Monet huuhaajat tekevät suorastaan vahinkoa oman ryhmänsä imagolle. Malliesimerkkinä polvirukoilijat helluntailaisille.

Juhani
  • 6 / 18
  • Kahvisuukko
  • 31.1.2006 10:11
Huh kun oli kaamea aloitus päivälle... Aivan niskakarvat nousi pystyyn kun tuota tekstiä luki. Tuo sivusto olisi voinut tosiaan tehdä tosi pahan olon siinä vaiheessa kun piti vielä tapella omia tuntojaan vastaan.. Joillakin tuntuu olevan kovin yksisilmäinen tapa tarkastella maailmaa, kun kaikki poikkeava on aina pahasta.
Turhaa edes yrittää kertoa omia ajatuksiaan, kun on niin helppo tuomita jotain mistä ei tiedä, eikä halua edes ottaa selvää. Todellakin, parempi olla hiljaa ja jättää nuo jutut omaan arvoonsa.
Todella vastenmielistä loanheittämistä. Ennen kuin ruvetaan hutkimaan, kannattaa tutkia asian taustat. Tunnistin kyseisen "liitteen 15" heti, koska olen tekemässä raporttia presidentti Halosta kohtaan aloitetusta parjauskampanjasta netissä. Se näyttää hyvinkin tarkasti samalta, mistä Aslan ja vastaavat ottavat propagandaväitteensä: amerikkalainen uskonnollinen oikeisto: ks. http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=41_10_1

Siellä juuri kehitellään pedofilialla pelottelevaa propagandaa, jonka menetelmä on vääristää tilastotietoja ja esittää asioita väärissä yhteyksissä.

Kun mahtava amerikkalainen propagandakoneisto on levittänyt tätä internetin täyteen, ei ole ihme että jotkut ottavat sen tosissaan. Kannattaako näitä harhaanjohdettuja yksilöitä käydä syyttämään? Tai ainakin täytyy pitää huoli, että itse vihapropagandan päälevittäjät saadaan vastuuseen.

On hyvä muistaa, että perusteettomia heittoja homojen taipumuksesta pedofiliaan ovat aikoinaan heittäneet myös suomalaiset yliopiston professorit ja psykoanalyytikot (Kalle Achté, Tor-Björn Hägglund).

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. On myös hyvä muistaa, että kun lokasatsi on kerran laskettu internetiin, se jatkaa siellä kiertämistä ja monistumista moninkertaisesti. Nämä pedofiliaväitteet putkahtelevat vielä monesta paikasta jatkossa.

Ainoastaan perusteellinen lähdekritiikki osoittaa tällaiset väitteet valheellisiksi. Yksi pedofilia-propagandan lähdekritiikki on professori Greg Herekin verkkosivusto UC Davis -yliopistosta:

http://psychology.ucdavis.edu/rainbow/html/facts_molestation.html
  • 8 / 18
  • Public eye
  • 2.2.2006 14:53
Ruotsissa on menty vieläkin pitemmälle. Äärioikeistolaisella kristilliseksi nimitetyllä sivustolla julistetaan kuolemantuomio 129:lle nimetylle homoseksuaalille julkisuuden henkilölle.

Syyttäjä on kuitenkin voimaton ja vetoaa Åke Greenin saamaan vapauttavaan tuomioon. Niin kauan kun varsinaiset uhkaukset, vaikka ne onkin kohdistettu nimeltä mainittuihin henkilöihin, esitetään sitaatin muodossa (3. Mooseksen kirja 20:13), niitä saa vapaasti ja julkisesti tuoda esiin. Ja Raamatustahan noita kohtia löytyy siteerattavaksi aivan riittämiin.

Vaikka Åke Green itse on julkisesti tuominnut näin räikeän homovainon, se saa vapaasti jatkua niin kauan kuin vihakirjoitukset tehdään raamatunlauseiden suojassa. ”Phineaksen papistoksi” kutsuttu liike on itse asiassa yksi henkilö, joka on ottanut asiakseen levittää amerikkalaisen vastaavan järjestön sanomaa Ruotsissa.

Toivottavasti meidän lainsäädäntömme antaa paremmat mahdollisuudet suojata viattomia ihmisiä häiriintyneiden ihmisten sananvapauden väärinkäytöksiltä.

Ks. Aftonbladetin uutinen
http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,771510,00.html

ja lisää tietoa vihakirjoitusten taustajärjestöstä
http://doku.antifa.se/index.php?a=read&b=homohets
Kyllä kai Ruotsissakin olisi lainsäädäntöä tällaista vastaan, mutta juuri Åke Greenin tapauksessa meni tuomioistuimella pupu pöksyyn - ja saatiin tällainen lystikäs ennakkotapaus. Ainakin omissa silmissäni Ruotsin oikeuslaitos ja sen kyky jakaa oikeutta koki ison kolauksen. Toivottavasti meillä on toisin.
Pitää kai sitten alkaa etsiä Raamatusta sopivia sitaatteja, joiden varjolla voi julistaa noille hihhuleille kuolemantuomioita.
Tällaistako siis seuraa hyvinvointiyhteiksunnan alasajosta ja syrjäytyneisyyden lisääntymisestä... Vai onko se vain demokratian hinta, että kaikenlaisten ihmisten mielipiteenilmaisun mahdollisuudet kasvavat?
Ehkä - ehkä- Suomi välttää tällaiset "ylilyönnit"... Voikohan sitä perustella mitenkään sillä ettemme me ole monarkia vaan ihka oikea demokratia, kansanvalta. Meillä ei ole mitään etabloituneita, jäykkiä instituutioita, joita emme rohkene kyseenalaistamaan.
Tai äh, ei Suomi varmasti niin kovin erilainen ole kuin Ruotsi... Vai onko?
Varmasti myös meillä tullee erilaiset 'viharikokset' muodossa tai toisessa lisääntymään... Vai voisiko suomalainen mentaliteetti olla niin 'uniikki', että täällä vältyttäisiin äärimmäisiltä ylilyönneiltä ja liikehdinnöiltä?
Suomi sijaitsee maantieteellisesti ja henkisesti "hauskassa" paikassa: yli-demokratisoituneen ja diktatuurisen valtion välissä, eikä kummankaan näyttämä esimerkki näytä kovin hyvälle... Ehkä Suomelle on hyötyä orjuutetusta ja kuuliaisesta historiasta..
Pysyä metsäläisinä ja järkevinä, "babes-in-the-wood"...
ren kirjoitti: "Pitää kai sitten alkaa etsiä Raamatusta sopivia sitaatteja, joiden varjolla voi julistaa noille hihhuleille kuolemantuomioita."


jos nyt ei kuolemantuomiota, niin ainakin muistutuksia löytyy:
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi..."
"Sen minkä te teette yhdelle minun vähimmistäni, sen te teette minulle..."
"Se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu..."
" Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven..."

Jossain määrin kristinusko on saanut surkuhupaisat piirteet nimenomaan "uskovaisten" omien tulkintojen takia. Sanonta "lukee kuin piru raamattua" tuntuu istuvan tänä päivänä enemmän uskovaisiin, kuin ei-uskovaisiin.

Jos jumala kerran on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, hän on monimuotoinen, monipuolinen, avarakatseinen ja salliva. Mutta minkälainen onkaan uskovaisten tarjoama jumala: rankaiseva, ankara, hylkäävä...

Noista valitsemistani sitaateista on kaksi ensimmäistä ollut ansiokkaasti omassa käytössäni, kun ovelleni on pöllähtänyt enemmän tai vähemmän kiihkokristittyjä "tuomaan ilosanomaa" - toisaalta kun sitten pikaisesti kyseenalaistaa tuon "omaksi kuvakseen" ja vetää parikin esimerkkiä esiin, yleensä siinä vaiheessa nuo minuakin vanhemmat "sananlähettiläät" älyävät pakata kirjansa ja itsensä ja poistua paikalta.

Ulkokultaisuudesta kristinusko osaa kyllä paasata, mutta niin monelta itseään uskovaiseksi ja kristityksi kutsuvalta unohtuu ottaa "malka pois omasta silmästä".
Tuossa Raamatun (etenkin VT:n) siteeraamisessa näillä tosiuskovaisilla on varsin pahalaatuinen putkinäkö homoja tuomitessaan. Minusta voisi mennä tiukkaamaan niiltä, että mistä niiden vaatteet on tehty ja jos löytyy vaikka siannahkaa tai sekoitemateriaaleja niin ei muuta, kun kivittämään. Tai jos hihhulin kasvimaalla samalla palstalla kasvaa eri kasvilajeja niin taas olisi aihetta lyödä kuoliaaksi. Ja pitäisikö minun olla huolestunut, jos hihhuliperheen naisia ei ole suljettu pihan perälle aittaan kuukautisten aikana ja talo saastu.

Nuo edellä olevat ovat sentään ihan yksiselitteisiä määräyksiä. Mutta kumma kyllä hihhulit eivät ole useinkaan huolissaan niin noudattamisesta. Tärkeintä heidän mielestään on varmaan sellaiset Raamatun kohdat, joiden perusteella voi lyödä muita, mutta ei kirjan ne kohdat, jotka koskevat heitä itseään.
Niinhän se on ollut aina, varmasti siitä asti kun ensimmäinen uskonnollinen kirja on ikinä kirjoitettu.
On niin uskomattoman paljon helpompi ottaa pyhistä kirjoituksista ne kohdat, mitkä kulloinkin sopivat omaan mielentilaan ja siihen kuvaan maailmasta, jota itse haluaa juuri sillä hetkellä edustaa. Asiayhteydestä erotettuna kaiken tekstin saa kuulostamaan aivan erilaiselle, kuin mitä sen on alunperin tarkoitettu olevan.

Minä olen henk.koht. vaan väsynyt jatkuvaan nahisteluun eri uskontoryhmien välillä. Niin kauan kun on kyse mielipide-eroista ihmisten kesken, ei asiaan ole yhtä ja oikeaa vastausta. Voin vain toivoa sen päivän koittavan, kun jumaluus kajauttaa Maan päälle omalla äänellään: "Kuulkaas nyt, asia on oikeasti näin." Siihen asti voimme vain toivoa olevamme kukin omalla tahollamme oikeassa.
Mutta minua suunnattomasti ärsyttää se oikeamielinen viha, minkä varjolla "todelliset uskovaiset" saavat mäiskiä meitä maan rakoon. Se on jotain niin raakalaismaista ja eläimellistä, etten yksinkertaisesti voi sietää sitä. Tämän takia vältän käymästä heidän kiihkoilusivuillaan, koska tiedän menettäväni hermoni. Arvatkaa kirjoitukseni sävystä, meninkö käymään yllämainitussa linkissä? :D
Kunpa olisikin joku sellainen keino, tai taho, jolle voisi valittaa asiasta ja jotain todella tapahtuisi! :(
*puuh* Nyt katkesi kaiken lisäksi vielä ajatuskin, joten taitaa olla parempi lopettaa tältä erää. :D

--Druzy
Jeps Druusi.

hyvä pointti tuosta väliintulosta...

Vaikka syntymäateisti olenkin, niin joskus tuntuu vaan siltä, että olisi aika hulppeaa, jos yhtäkkiä jostakin ylhäältä kajahtaisi kaikkien maapallon asukkien korviin ääni:

"MITÄ VITTUA!!! MITÄ TE TÄÄLLÄ OLETTE MENNEET TEKEMÄÄN???!!! EIKÖ SIIHEN TARVITA KUIN YKSI VAIVAINEN KAHDENTUHANNEN VUODEN PERHEVIIKONLOPPU HOLLYN (HOLY GHOST) JA MUKSUJEN ( JESSE JA LUCYfer) KANSSA ARCTURUS B:N ASTROKAASUPUISTOTROPIIKKIKYLPYLÄSSÄ JA HETI TE ONNISTUTTE SOTKEMAAN KOKO PAIKAN!!!
MISSÄ HITOSSA GABBY (GABRIEL) ON?! MINÄHÄN MAKSOIN SILLE LAPSENLIKKANA OLOSTA!

NÄITÄ MASSAMURHIEN, YMPÄRISTÖTUHOJEN JA PIENEMPIENNE KIUSAAMISEN JÄLKIÄ SAATTE SIIVOTA KOKO ENSI VUOSITUHANNEN!!!
JA NYT PAINUTTE YLÄKERTAAN KOKO PORUKKA! TAIVAASEEN SIITÄ MARS! EIKÄ ALAS OLE TULEMISTA ENNENKUIN OLETTE KUNNOLLA MIETTINEET TEKOSIANNE!
EIKÄ ILLALLISTA!

JA HETKINEN SEIS!!!
TEILLE, AADOLF, JOSIF, ATTILA, POL-POT JA TSHINGIS MINULLA ON VIELÄ VÄHÄN ASIAA!!! TURHA YRITTÄÄ PIILOTELLA SIELLÄ TUONELAN PUOLELLA TERESAN JA FRANSISKUKSEN SELÄN TAKANA!!! TULKAAHAN TÄNNE VÄHÄN KESKUSTELEMAAN!!!

Pitäisköhän kirjoittaa aiheesta novelli...?
Hyvä veto Pete, tuli mieleen viime vuotinen GLAAD-Media Award show alku missä stand up koomikko Margaret Cho kertoi olevansa perin kyllästynyt fundamenttalisti uskovaisten järjestöön.
He jotka muka vaalivat raamatun sanaa ja arvoja, eivät tunne mitään myötätuntoa tai kristillisyyttä.
Koomikko Margaret Cho jatkoi: "Haluan Jeesuksen tulevan takaisin ja sanovan meille ihmisille...(ärtyneen raivostuneena,huutaen) EN MINÄ TÄTÄ TARKOITTANUT!!!!!!
Jopa Satana sanooo fundamenttalisteille...."Hei porukat..... toi on nyt jo aika ilkeeeetä.

Minua nauratti ja hyvin.

Koitin katsoa jos Your Tube tarjoisi kyseisen pätkän mutta ei, jotain kumminkin.......
http://www.youtube.com/results?search=Margaret+Cho&search_type=search_videos&search=Search
eikös tässä taannoin juuri tämmöinen hihhulipalsta haastanut oikeuteen jonkun homon, joka kritisoi heidän
"sanan vapauttaan" ja tuli siinä ohessa sanoneeksi Jeesustakin homoksi. Se tuntui purevan aikas hyvin..
Annetaan vaan takasin samalla mitalla näille jeesustelijoille.