V.Lestadiolaisia?

Moi
Löytyykö täältä muita gay tai bi jätkiä jotka ovat vanhollislestadiolaisia? itse kuulun tähän porukkaan ja jätkät kiinnostaa enemmän kuin tytöt. Löytyykö teitä täältä?

Tervetuloa kerhoon. Hiukan on ollut rankkaa vuosien varrella. gayfin(ät)netti.fi jos haluat kirjoittaa.

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

Tervehdys boy-84! Olen FinnQueer-verkkolehden toimittaja. Yhdessä verkkolehtemme teknisen toimittajan Mikko Tuomelan kanssa olemme julkaisseet pdf-kirjastossamme tosielämästä nousevan teoksen Risti ja sateenkaari (alin pdf-kirja tässä pdf-kirjastossamme: http://www.finnqueer.net/pdf1.html )

Sakun tarina on vahva omaelämäkerrallinen dokumentti 17-vuotiaan nuoren miehen seksuaalisesta tiedostamisesta ja taistelusta ihmisoikeuksistaan herätysliikeen piirissä. Lue myös kirjoittajan saateartikkeli: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=287_1_1

En itse kuulu/ole kuulunut mihinkään uskonnolliseen herätysliikkeeseen, mutta täytyy sanoa, että tuo Risti ja sateenkaari oli todella koskettava tarina.

Luin taman artikkelin,ja re-luin.Se otti minulta kolme paivaa.Oikein hyva kirjoitus,asiaa paljon. En voinut jattaa lukemasta mutta kun tayti nukkua valilla. Loppukommentit followup oli myos mielenkiintoinen,thanks.

En voi kuin sanoa että Sakulla kävi tuuri .. Harvempi herätysliikkeissä, siis vanhemmista, tekisi noin.

Vastaanpa alkuperäiseen kysymykseen, jotta löytyy. Vanhoillislestadiolaisuuden piiristä olen, tosin on havaittavissa tietynlaista "luonnollista" hiipumista. Luin myös Sakun tarinan (Risti ja sateenkaari), ensimmäisen kerran pari, kolme vuotta sitten, toisen kerran tänään ja näin sen aivan eri kantilta nyt. (Sivuhuomautus: Saku+muut eivät muuten vaikuttaneet *vanhoillis*lestadiolaisilta (vrt. aloitusviesti), tosin suuntausten erot eivät liene merkittäviä, lähinnä ulkoiset ilmaukset olivat vieraita. Kunhan selvensin.)

"Sakun tarinan" kirjoittajana totean, että asian kannalta ei oikeastaan ole tärkeää, mihin lestadiolaissuuntaan kertomus on sijoitettu - vai onko mihinkään. Perusasetelma - fundamentalismin ja homoseksuaalisuuden bälinen ristiriita - elää ja voi hyvin niin monilla areenoilla. Ehkä luitte kirjoittamani johdantoartikkelin finnqueerista? Olen siinä yrittänyt hahmottaa herätysliikekristillisyyden yleisiä suuntaviivoja suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen. Tunnen melko perusteellisesti monia herätysliikkeitä, ja kysymyksenasettelut ovat pitkästyttävän samoja: onko se synnynnäistä? Voiko siitä parantua/eheytyä (kukaan ei oikeastaan kysy, tarvitseeko)? Pääseekä homo taivaaseen? Ovatko kaikki homosuhteet ehdottomasti synnillisiä, ja onko elinikäinen selibaatti ainoa vaihtoehto?

Tarinaa kirjoittaessani horjuin itsemurhan partaalla, käsittämättömän ahdistuksen kourissa. Kirjoitin kuin vimmassa; aina ei näppäimistö ehtinyt mukaan. Vasta joskus kymmenennen osan jälkeen hidastin hiukan tahtia. Tekisi mieli sanoa, että tällaista on kokenut tuskin kukaan muu, mutta tiedän, että hyvinkin moni on sen kokenut, ja paljon kovemmin kuin minä. Ystäväpiirissäni on useita vanhempia homoja, jotka ovat suuntautuneisuutensa takia joutuneet kokemaan sekä henkisesti että fyysisesti asioita, joista en olisi selvinnyt hengissä.

Alunperin pelkäsin kahden toisilleen niin vieraantuntuisen aiheen yhdistämistä. Koska ne ovat kuitenkin olleet totta omassa ja niin monen muunkin elämässä, päätin lopulta julkaista sen. Minulle on ollut suuri ilonaihe, että jotkut uskovat homot ovat ilmeisesti tämän kertomuksen kautta alkaneet itsekin prosessoida omaa tilannettaan. Moni, niin moni on kertonut, että aivan samat ajatukset, pelot ja ristiriidat ovat pyörineet päässä...

Teksti oli aikaisemmin vähän parempi. Jotenkin itselläni on vaikea lukeaa tuota alkoholipakollisuutta ja myönteisyyttä :&

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

"Isä aikoo tappaa" -dramatiikan osalta muistutan jo esipuheessa maininneeni, että loppua kohti tarinan fiktiivisyys kasvaa. Itsekään en jälkikäteen ajatellen pidä fiktiota kovinkaan onnistuneena, ja loppuosan (26 - 36) kirjoittaisin ehkä uudelleen, jos jaksaisin. Sitä edeltävässä osassa on sentään niin paljon itse koettua ja elettyä, että sitä en voi enkä halua muuttaa.

Tuo, mitä sanoit baariromantiikasta tai -kulttuurista, pitää minunkin osaltani paikkansa. En todellakaan tiedä, minkä verran on kyse nuoruusajan baarissa oleskelua rajoittaneesta kasvatuksesta ja valvonnasta, minkä verran taas omasta vastenmielisyydestä sitä vastaan, että istuisi tuntikausia sakeassa tupakansavussa korviasärkevässä metelissä (ei tietysti koske kaikkia baareja).

Väliinputoajuuskin on jotenkin tuttua; kun on joskus saanut herätysliikkeen piirissä kokea sitä, mitä jotkut sanoavat herätysliikehurmokseksi, toiset taivaallisen ilon esimauksi, jotkut taas Jumalan armolliseksi läsnäoloksi, pinnallisuus tuntuu aina pinnallisuudelta, ihan riippumatta siitä, missä aihepiirissä se esiintyy. On kuitenkin huomattava, että herätysliikehurmoksessakin on toisinaan HYVIN suurta pinnallisuutta, jota hurmoksessa itse mukana oleva ei näe; siihen täytyy saada etäisyyttä, jotta näkisi itse ilmiön. On ihan turha kuvitella, että uskovan taustan omaavat ihmiset olisivat jotenkin erityisen vihkyityneitä syvällisyyteen ja että pinnallisuutta esiintyisi vain uskoviksi itseään katsovien ihmisten piirin ulkopuolella. Isänmaallisuus, hartaus, syvällisyys ja välittäminen eivät ole minkään poliittisen tai uskonnollisen suunnan yksityisomaisuutta eivätkä millään tavalla sidoksissa niihin.

Jaa eiköhän "meitä" erilaisten herätysliikkeiden sisällä kasvaneita homoja ole paljon enemmänkin. Osa on ulkona kaapista ja osa varsinkin pienemmillä paikkakunnilla, pysyttelee kiltisti kaapin sisällä. Tosin tiedän kutakuinkin tarkkaan mitä tuo elämä on jos julki homoksi ilmoittaudut.