paljonko kertoa
työpaikalla itsestä.?
Olen nyt aloittanut uudessa, toivottavasti ja oletettavastikin pysyvässä työpaikassa.
Muulloin en ole kertonut koskaan paljon omasta elämästäni, mielestäni henkilökohtainen elämä on jokaisen henk. asia. Nyt jo selvyyden vuoksi ei jaksa kuunnella ehdotuksista ja vihjailuista että tuo ja tuo , siinä olisi vapaa tai ainakin hyvä mies. Tympeää kun en ymmärrä miehistä muuten kuin kavereina, en haluaisi loukata ketään suuntaan ja toiseen.
toisaalta ala jolla olen tuskin on koskaan kuultu lesboista ja homoista, enintään kuvien stereotyyppinen kuva.
Joku kohtelias tapa ehkä, kiitos mutta miehet ei kiinnosta =) ehkä kahvipöydässä.
Ymmärrän että on jo kohteliastakin kertoa omasta elämästä jotakin, olenkin tehnyt niin mutta jättäen perhesuhteet pois. En seurustele tällä hetkellä ja jälkikasvuakaaan minulla ei ole.
Mistä ja mitä kerron, jotain miten saisi loppumaan vihjailut ja miesehdokkaat?
=)
Lesboille kaapista tuleminen on helpompaa, joten mitä enää odotat.
Odota ainakin sen verran, että se työpaikka on varmasti eikä oletettavasti pysyvä.
Minulla on tehonnut se, että esitän tympeää tosikkoa. Siviilisääty on kysyttäessä "eronnut ja katkera". Toisten perhesuhteista keskustellessa sanon, että "jatkanko kiinnostuneen esittämistä vai sanonko sen niin kuin asia on".
Ehkä vaan kuvittelen tai sitten täällä on tosiaan vähän tylyjä vastaajia liikenteessä...:)
Paras tapa ois varmaanki se "kiitos mutta ei kiitos,miehet ei nappaa ku kavereina"-fraasi:) fraasi ja fraasi..heh..:)
Ikävää se on kaikille esittää heteroa ja saada toinen pohtimaan että mikä mus on ku ei kelpaa..:)
no mutta lycka till anyways..:)
Minulla on vähän sama tilanne kuin keskustelun aloittajalla. Menen jonkin viikon päästä uuteen työpaikkaan ja olen miettinyt, ollako kaapissa vai ei. Työpaikan henkilöstö on sen sorttista, että kaikkien asennemittausten mukaan sen pitäisi olla suvaitsevaisinta ryhmää tässä maassa.
Jos tulisi ulos, niin miten sen tekisi? En seurustele, enkä käy bilettämässä. Vaikka asunkin Helsingissä, minulla ei enää ole mitään yhteyksiä - internettiä lukuunottamatta - lesbo/homomaailmaan. En siis voi livauttaa ohimennen: tyttöystäväni muuten sitä ja sitä. Toinen ongelma on se, että kävin läpi burn outin ja pahan masennuksen, eli en ole sellainen kiva, edustava kiiltokuvalesbo, jollaisia meidän pitäisi täälläkin käytyjen keskustelujen mukaan olla. Kuka sellaisesta voi sanoa, että ihan mukava ihminen, joka muuttaa lähiympäristönsä asenteita. Enkö minä päinvastoin vain pidä yllä kuvaa lesboista/homoista sirkkeliin kompastuneina orpoina. Kerroin kyllä työhaastattelussa, mistä aukot ansioluettelossani johtuvat. Onneksi olin tehnyt keikkahommia niin paljon, että osaaminen oli suurelta osin tallella.
Joku voisi tähän sanoa, että en anna itselleni anteeksi tai hyväksy sitä, että sairastuin ja putosin ihan hyvästä duunista. En annakaan. Tämä hlöhistorian jakso on myös syy, miksi en enää käy missään tai tapaa ketään, vaikka ei se päälle näy, ainakaan enää. Mutta jo lyhyenkin tuttavuuden jälkeen sitä voinee se toinen alkaa ainakin arvailla.
Elä nyt tässä ja pompi kaapista toiseen.
Seurustelemattoman ongelma tosiaan.. Aina ei viitsi töissä korjata joka hetero-oletusvihjailua, tyyliin miksi viihtyy hyvin jonkun miehen seurassa jne. Olen pitänyt työpaikkaani ihan suvaitsevana mutta mistä sitä tietää. Valtaosa työkavereista kyllä tilanteen tietää, joko ollaan puhuttu suoraan tai sitten perinteinen juorukerho on toiminut. Eikä se minua haittaa. Osittain olisikin helpompaa jos ei olisi niin kovin reilu meininki, voisi sitten ärsyttää ihmisiä helpommin kun sellainenkin piirre minusta löytyy
miksei voi vetää rajaa siihen et työ on työtä ja yksityiselämä on jokaisen oma asia?seurustelu ei kuulu työpaikalle ollenkaan! Eikö sitä suvaita ja miksi ei? Eiks tää oo se ongelma et on aina niitä jotka on uteliaita toisten asioista?
eiks voi vastata et mitä se sulle kuuluu, hoida omat asias!