IL: SM-nyrkkeilijä murhannut homon!

  • 1 / 53
  • Seuraaja
  • 17.9.2005 17:39
Moniko näistä tapauksista pääsee julkisuuteen? On syytä olla varovainen! Homot eivät usein tajua kuinka paha asia heteron lääppiminen voi olla.
Olisikohan ensimmäinen murha Suomessa, mihin on syyllistynyt SM-tason urheilija? Etenkin urheilioilla homofobia on KOVA. Joten VAROKAA oman turvallisuuden nimissä!

Iltalehti:

"SM-tason nyrkkeilijämies surmasi uuden tuttavansa sähköjohdolla tukehduttamalla ja kyynärotteella kuristamalla. Lisäksi hän löi uhria ruokaveitsellä ja jakkaran istuinosalla sekä potki tätä.

Veriteko tapahtui toukokuussa yksityisasunnossa Kiimingissä. Eilen nyrkkeilijä sai syytteen murhasta Oulun käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii hänelle elinkautista vankeusrangaistusta.

Lähtivät yhdessä jatkoille

Uhri ja nyrkkeilijä tapasivat sattumalta, kun nyrkkeilijä päätyi selvittelemään ravintolaillan päätteeksi riitaa, jossa uhri oli toisena osapuolena.

Tämän jälkeen uhri ehdotti jatkoja asunnossaan.

Asunnossa uhri yritti nyrkkeilijän mukaan laittaa aikuisviihdefilmin pyörimään. Nyrkkeilijä kertoi, että uhri myös ahdisteli häntä seksuaalisesti.

Sen jälkeen uhri yritti soittaa kännykällä jonnekin, mutta nyrkkeilijä esti puhelun.

- Painittiin ensin ja kaaduttiin lattialle. Sain hänestä takaapäin kuristusotteen, jolloin hän alkoi korista. Sain käteeni valkoista johtoa ja pyöräytin sen hänen niskansa takaa ja jatkoi kuristamista, jolloin myös korina loppui. Tiskipöydältä hapuiluni seurauksena tarttui ruokailuveitsi, ja sillä huidoin johonkin suuntaan. Sen jälkeen nousin siitä lattialta ylös ja potkaisin vielä pari-kolme kertaa.

Oikeudessa nyrkkeilijä kiisti murhasyytteen. Puolustuksen mukaan teko oli törkeä kuolemantuottamus tai enintään tappo."

En tietenkään puolusta tätä homofobista murhamiestä, mutta... varokaa. Homolle voi olla vaikea käsittää, miten aitoa homofobia joillakin ihmisillä on! Tai miten suuri loukkaus on koskea johonkuhun ilman lupaa, VARSINKIN tässä tapauksessa! Nyrkkeilijä oli kuitenkin reipas urheilusankari, eikä varmaankaan mikään hulttio tai rikollinenkaan tätä ennen.
  • 2 / 53
  • Hmmmmmmmm
  • 17.9.2005 18:47
Seuraaja kirjoitti: Tai miten suuri loukkaus on koskea johonkuhun ilman lupaa.....

Jos tuomio menee itsepuolustuksen piikkiin niin ei muuta kuin kaikille veitsi tai puukko käteen lehestyvään pikkujoulu sesonkina...
Taikka mikä tahansa normaali viikonloppu tanssiravintolassa jossain päin Suomessa.
Tasaarvon nimessä, tietysti.
  • 3 / 53
  • miesmies
  • 17.9.2005 19:16
Ei ole jäljellä kuin nyrkkeilijän kertomus kylmäverisesti tehdystä taposta. Nyrkkeilijä taatusti tiesi olevansa vahvempi kuin toinen osapuoli: olihan hän huippu-urheilija.

Homomies tulkitsi puolustamisen ja jatkoille lähtemisen inhimillisesti: hän näki nyrkkeilijässä rakastajan, koska ajatteli, että mies on TOP/ BUTSCH omista lähtökohdistaan käsin, mikä on inhimillistä, koska kuinka usein heteromies puolustaa homomiestä riitatilanteessa tai menee siihen väliin- aika harvoin.

Ratkaisevaa on, mitä tapahtui miehen kotona: miksi nyrkkeilijä "kilahti"?
Miksi hän "veti takaisin" viime hetkellä? Mitä nyrkkeilijä halusi homomiehestä, koska on aivan selvää, miten homomies tulkitsi nyrkkeilijän väliintulon? Homomiehen virhe oli toimia aloitteentekijänä tilanteessa, jossa nyrkkeilijän olisi pitänyt olla omassa roolissaan hyväntekijänä ja "ritarina". Olisi riittänyt saattaminen kotiin ja jonkinlainen palkitseminen kodin ulkopuolella ja mahdollinen puhelinnumeroiden vaihtaminen, mikäli se olisi ollut tarpeen.

Macho butch saattoi olla homomiehelle liian houkutteleva tilaisuus saada itselleen elämänsä kertapano. Vai oliko se niin, että seksi olisi ollut hänen tapansa "kiittää" tapahtuneesta?

Todennäköisesti nyrkkeilijä halusi vain viinaa?
Voi saatana.

Kun homot alkavat itse keksiä selityksiä sille miksi meidät saa tappaa jos heterolla "kilahtaa" niin eipä paljon voi itsekunnioituksesta puhua. Kuulehan nyt "ämmäämmä", miten syvällä omassa perseessään on ihminen, jonka mielestä toisen homon saa tappaa jos sattuu erehtymään kohteesta?

Ihminen on kuollut. Tapettu raa'alla ja epäinhimillisellä tavalla ja te paskat keksitte puolusteluita tappajalle? Ansiatsiko tuo miesparka tulla tapetuksi? Että se oli hänen oma vikansa?

Seuraavan kerran kun joku hakkaa, pahoinpitelee tai tappaa sinut siksi että olet homo, on varmaan mukavaa että sinua itseäsi pidetään syyllisenä. Häpeäisit edes, jos kykenet.
  • 5 / 53
  • Schlager
  • 17.9.2005 21:18
Siis murhaaminen ja tappaminen ovat väärin. Ehkäpä nyrkkeilijä olisi voinut ottaa pelkän hallintaotteen ja sanoa nostavansa syytteen seksuaalisesta ahdistuksesta.
  • 6 / 53
  • miesmies
  • 17.9.2005 21:26
Reko on vissiin vähän tyhmä ?

En mä puolustanut murhaajaa. Kunhan kehittelin mielessäni kuvion, miten se olisi voinut mennä.
Voihan nyrkkeilijä valehdellla, mutta jos on päähän taottu iskuja ja aivosolujen määrä huvennut siinä sivussa eikä paljon älliä ole annettu, niin ehkä hän puhui totta sen verran, mitä muisti.

Kertomuksesta päätellen ÄO ei ole mitenkään korkea. Eri asia sitten, miten tappamisesta tulee noin "automaattista". Mistä saa mallin vääntää niskat nurin ja miksi ei osaa muuten käsitellä omia aggressioitaan?
Olishan se voinut vaan vähän tyrkätä sitä miestä sivuun ja laittaa rajat.

Ei ketään saa tappaa eikä pahoinpidellä.

Eri asia on sitten, että pitääkö sitä mennä ja tyrkyttää itseänsä kenelle tahansa kahjolle.
  • 7 / 53
  • miesmies
  • 17.9.2005 21:41
Unohdin kertoa, että mulla on omia kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta. Kerron sen, mitä muistan, koska silloinkin oli jatkoille lähdöistä mun luo, mikä itseasiassa yllätti mut, koska ei yksikään hetero ollut mulle vastaavaa ehdotellut. Hän kysyi oliko mulla juotavaa himassa ja mä vastasin, ettei oo kuin viiniä( valkkaria). Ok. me mentiin ja juotiin se, mitä oli. Koska kello oli vaikka, mitä, en ajanut häntä ulos, vaan sanoin, et me voitaisiin nukkua vierekkäin...ja sitten mä kysyin ihan viattomasti, et saanko mä pitää sua kädestä kii, kun nukutaan. Me maattiin vaatteet päällä, koska en uskaltanut riisuutua, mutta sitten, kun otin sitä miestä kädestä kii, se meni paniikkiin ja alkoi huutaa kurkku suorana et se haluu ulos mun kämpältä...mä vaan siihen et joo, joo mee vaan ja yritin rauhotella sitä et en mä mitään aikonu...kyllä mä itekin vähän pelkäsin et mitä tästä nyt seuraa ja olin helpottunu, kun SAIN sen tyypin ULOS ja oven kii. Tää on totta!
IL:n ja I-S:n jutut oli, ainakin netissä, melkein kuin eri tapahtumista. Eihän kyse ollut mistään satunnaisesta tuttavuudesta vaan henkilöt olivat tuttuja jo vuosien takaa. Ja tietääkö joku oliko mitään lähentelyä todellisuudessa edes tapahtunut, kun aisasta ei ole parempaa tietoa kuin syytetyn kertomus…

Ilta-Sanomat la 17.9.2005
”Murhasta syytetyn ex-nyrkkeilijän elämässä riitti vastamäkeä, vaikka yritystä eteenpäin olikin. Ankaran lapsuuden, mielenterveysongelmien ja itsemurhayrityksen jälkeen seurasi vaimon vakava sairastuminen, ja tukea nyrkkeilijä sai jopa uhrinsa äidiltä. 36-vuotiaan miehen viime toukokuussa kuristamalla surmannut 24-vuotias tunnettiin uhrin perheessä hyvin. Jo lapsena hän oli uhrin äidin päivähoidossa, ja pienessä Kiimingissä yhteydenpito jatkui aikuisenakin.”

Seuraaja: "Nyrkkeilijä oli kuitenkin reipas urheilusankari, eikä varmaankaan mikään hulttio tai rikollinenkaan tätä ennen."

Jaa, että jos ei ole hulttio tai rikollinen niin eihän se murhakaan ole murha vaan pahoinpitely. Reipas "urheilusankari" muuten mitä nyt takana ankea lapsuus, mielenterveysongelmat, itsemurhayritys...
Oli tapauksen kanssa niin tai näin kuvioissa oli alkoholi mukana. Olen itse joskus nuorena sortunut "viettelemään" a-vaikutuksenalaista henkilöa ja tuloksena kaunis musta silmä. Itse olin onneksi selvinpäin, autolla kun olin liikenteessä. Tästä viisastuneena olen välttänyt tilanteita jossa alkoholi on osallisena.
On riskialtista temppuilla tuntemattomien kanssa silloin kun ovat jonkun aineen vaikutuksen alaiseina koska itsehillintä saattaa pettää pahan kerran.
Pahaksi onneksi homous on yleisessä mielipiteessä lieventävä asianhaara (uhrista tulee syyllinen) ja miten liventävä se on oikeusasteissa en käy arvailemaan. Tässä on vähän sama asetelma kun siinä että kun nainen raiskataan niin se onkin hänen omaa syytään.
No... mitä tästä opimme.

A) Koviksen näköiset miehet harvoin ovat homoja, se on vain homojen fantasia ja sellaisena 99,99% tapauksista säilyykin.
B) Jos joku tulee auttamaan sinua pahoinpitelyssä, se ei tarkoita että hän on kiinnostunut sinusta vaan voi olla ihan vain sankarillinen luonne.
C) Toisilla ihmisillä homofobia voi olla niin kova, että se kännissä purkautuu hallitsemattomana väkivaltana.
D) Alkoholin vaikutuksen alaisena ei kannata tehdä kovin suuria päätöksiä.
E) Puhu ensin, koske sitten, jos saat selkeän luvan.
F) Heteromiehelle pelkkä iskemään tuleminen voi olla kamala järkytys, saati sitten koskeminen. Se ei ole verrattavissa normaaliin iskemiseen / pakkien saamiseen. Varmistu siis homoudesta (ts. vaadi sanallinen lausunto --> "Kyllä, olen myös homo.") ennen kuin teet _mitään_.

Ja kyllä, jos miehelle on ollut kova lapsuus (kuten useimmilla nyrkkeilijöillä) sitä _suuremmalla_ syyllä, hän oli mielestäni urheilusankari siihen asti kunnes teko tapahtui.
SM-mitali ei ole mikään pikkujuttu. Kyllä nainenkin voi yllyttää raiskaukseen, vaikkapa kulkemalla rautatieasemalla yöaikaan ilman vaatteita.
aihe on vakava jne.
Mutta en voinut olla repeilemättä joopa:n mitä tästä opimme listaukselle..kerrassaan loistava!xD
Itse toimin tuon kaavan mukaan.

A) Koska etsin vain heteonoloisia miehiä, tiedustelen heidän homoudestaan sanallisesti. Katsekontaktia voi yrittää etukäteen. Kourimista ym. en harrasta ilman selvää lupaa.
B) Minua on tultu auttamaan pahoinpitelyssä ja olen itse auttanut. Se ei tarkoita, muuta kuin että on auttavainen luonne.
C) Humalassa tehdään suurin osa henkirikoksista ja pahoinpitelyistä.
D) Itse en ratko ihmissuhdeongelmiani tai luo uusia suhteita humalassa, koska olen huomannut että se on epäedullista. Vaihdan puhelinnumerot korkeintaan.
E ja F) Viittaan kohtaan A. Neitimäisiltä ei tietenkään tarvitse välttämättä kysyä, koska he eivät lyö. Mutta eivät ne muutenkaan minua kiinnosta.
Mä en ole havainnut hyväksi asiaksi kysyä että "oletko homo". Oikeasti, ne parhaimmat jäbät eivät asiaa ole ehkä tajunneet vielä.

Mutta on hyvä tehdä selväksi toiselle että itse on homo. Sen jälkeen toinen ottaa tavallaan vastuunm jos suostuu jatkoille.
Ja minä taas toimin seuraavan kaavan, lukemani ja kuulemani pohjalta saamieni tietojen ja niiden pohjalta tekemieni päätelmieni, pohjalta:

EVVK mikään idioottii, joka on pumpannut itsensä apinan näköiseksi ääliöksi. Eli ruman ulkokuorensa lisäksi pilannut aivonsa hormooneilla.
Vai niin, että jos lähtee homon kanssa jatkoille, se tarkottaa automaattisesti halua seksiin. Vai tarkoittaako se peräti suostumusta siihen? Lähes samaa tarkoittanee sitten, jos puhuu homoksi tietämälleen henkilölle. Joopa joo... Kannataa tosiaan varoa kenelle puhuu tai ketä kuuntelee.
Hyvä Sunshine osuit aika naulan kantaan siinä miten stereotypisiä asenteet yhteiskumnnassamme ovat. Kaikki haluavat ylläpitää tiettyä julkista kuvaa itsestään ja pelkää saavansa jonkin leiman "otsaansa". Homo ei tunnusta olevansa homo koska ei tunnista itseään niistä stereotyyttpisistä muilikuvista joita viljellään ja bi seksuaali ei missään nimessä halua menettää julkisesti heteroksi nimittämääänsä kuvaa ulospäin. Huonolla itsetunnolla varustettu hetero voi ampua "hyttysiä" kanuunalla ja saa vain ymmärtämystä osakseen. Siksi niin varotaan liikkua väärissä pireissä ja näyttäytyä väärässä paikassa. Homon puolustaminenkin jo asettaa puolustajan kyseenalaiseksi. Tämä on se ympäristö jossa meidän on tehtävä päätöksemme mitä ja misää mitäkin teemme. Ei ihme että tulee huteja.
Eikö riittäisi että opimme kunnioittamaan toisia ja hyväksymään erilsisuudet. Jos jokin asia ei sovi niin sen voi suoraan sanoa eikä kenenkään tarvitse siitä herneitä nenäänsä ottaa. Eihän tönijää tarvitse haulikolla ampua.
Harva on reipas urheilusankari, eikä varmaankaan mikään hengenjättiläinen tai rikkiviisas tapaus. Nyrkkeilyä urheillut varsinkaan, tuota lajia jossa jokaisen iskun ja tyrmäyksen jälkeen aivotoiminnasta tuhoutuu melkoinen osa. Lopullisesti.
Häpeällistä on tässä yhteydessä puhua Suomen Mestarista. Ei tuollainen hirviö, joka toisen ihmisen voi murhata, edustaa millään tavoin Suomea eikä sen Mestareita. Poistettakoon tuollaisilta takautuvasti aiemmin myönnetyt kunnioituksen osoitukset. Mitalit on palautettava, tulokset mitätöitävä sekä poistettava taulukoista ja unohdettava moiset tUrheat.
SM-tasoinen urheilu, SadoMasokistien-taso ainakin tässä tapauksessa, on tuo mieheen jälkensä jättänyt henkisenä tyhjyytenä, mielen erämaana jossa ainoa ongelmaratkaisu on se perisuomalaisen miehen tapa: Nyrkki puhuu puolestani. Ehkäpä tapauksen toinen osapuoli ei halunnut nyrkkinaintia ja siitä urheilijamainen sisuuntuminen, suutahtaminen.
Normaali ihminen kykenee sanomaan yksinkertaisesti "Kyllä" tai "Ei" riippumatta seksuaalisesta suuntaumuksestaan ja samoin myös tuon verbaalisen viestin vastaanottaja myös sen ymmärtää sekä kuulemaansa sanomaa kunnioittaa, mutta minkäs teet kun urheilijoiden kanssa tekemisissä on. Tuskinpa tuo urheilijankuvotus parempaan kommunikaation olisikaan pystynyt kuin tuohon rappeutuneen kehonsa viimeiseen toiminnallisuuteen, fyysiseen elekieleen.
Aikuiset normaalit ihmiset kykenevät jättämään väliin toiminnan joka on syntynyt yhteisestä halusta ja himosta, mutta syystä tai toisesta ei juuri sillä hetkellä tunnu hyvältä, ilman sen kummempia tunteenpurkauksia. Kun luolamiehen tasolle alentunut ihmisenkuva, urheilijatar uransa ehtoopuolessa, on kommunikaation osapuolena, ei voi odottaa muuta kuin rumaa jälkeä.
Raunioituneen ihmispoloisen, kaikkien aiempien tuskan parahduksien jälkeen ilmoille purkautunut viimeinen säälittävä hätähuuto ankean lapsuuden, mielenterveysongelmien ja itsemurhayrityksen synnyttämänä. Toivottavasti saa nyt apua elämäänsä joka noin turhasti tuli elettyä. Ei tuoneet vuosikausien harjoitukset, kilpailut kunniaa ja kunnioitusta, vain tyhjän ihmisen kuoren joka ei osaa elää elämäänsä. Ei homoseksuaalin miehen vaan naruneliönsä uhri. Ei sääliä vaan ansaitsemansa vapausrangaistus, pakkohoito.
Voisko tapausta rinnastaa (tekoa millään puolustamatta) kunniamurhaan?
Siis näitä mitä tapahtuu musliimimaissa, kun esim osa isä pitää oikeutena murhata oma tytär jos tämä on jollain tavalla loukannut perheen kunniaa?

Pelko menetää ylläpidetty hetero-imago?
Itse olen aina hieman huonona vaihtoehtona sitä että rakentaa koko persoonansa/itsetuntonsa seksuaaliviettinsa varaan varsinkin jos se ei ole niin (harvemmin on) stabilli.
-Minusta olisi ihan kohteliasta tarjota tyypille ryypyt, jos tämä pelastaisi minut hakatuksi tulemiselta. Minusta se ei ole kenenkään oma vastuu jos jatkoille tulee. Jatkot ei tarkoita mitään seksiä, vaan tarkoittaa juomisen / illanvieton jatkamista.
-Nyrkkeilijäthän eivät edes yleensä ole kovin pumpattuja. Huomaa taas ettei homot tiedä oikein urheilusta mitään.
-Nyrkkeily on haastava ja kovatasoinen laji, sm-mitali kertoo kuitenkin sen että nuorella murhaajalla on ollut päämäärätietoinen ja äärimmäisen kurinalainen kausi elämässään. Kyseessä ei ollut rikollinen, ei hulttio vaan todellakin entinen urheilusankari, kovia kokenut kunniallinen kansalainen.
-Kunniamurhasta tässä tuntuisi olevan kyse... järkyttävä ylireagointi, mutta jollakin tasolla ennakoitavissa.

Homoilta helposti unohtuu, miten vakava ja vastenmielinen asia homon tekemä kouriminen heteromiehille on.
Joskus näemmä jopa hengenvaarallisen vakava. Juuri tällaiset fyysiset ja fanaattiset tyypit, joilla koko identiteetti on oma keho, puolustuskyky ja fysiikka, voivat olla arvaamattomia etenkin kännissä. Joten tervettä järkeä peliin!

Maailmanhistoriassa taitaa olla yksi ainoa homoseksuaali mestaruustason nyrkkeilijä (Marc LeDuc), joten jätettäiskö nyrkkeilijät ym. vastaaavat rauhaan vastedes? Todennäköisyydet on vähän liian pienet. Muutenkin kannattaisi huomioida todennäköisyys, millä sattumalta tapaamasi mies on homo- tai biseksuaalinen... (häviävän pieni)
Ja mitä tuohon seksuaalivietin stabiiliuteen tulee, homojen tyypillinen virheajattelu, ettei heteroseksuaalisuus olisi stabiilia. Useimmiten on. Lähes poikkeuksetta on.
Seksuaalisuus on mikä on, se tulee vain esiin lopullisessa muodossaan joskus vasta sukukypsän iän jälkeen.
Kaikki yleistykset ovat vaarallisia, tämäkin:

Jotenkin tuntuu, että yleensä nuo heterouttaan korostavat, homoista ympäristössään häiriintyvät ja välillä uhkaavasti käyttäytyvät miehet ovat 1. lapsettomia 2. usein sinkkuja 3. mahdollisesti vielä kotona asuvia aikamiehiä tai nuoria.

Perheelliset (tasapainoiset) heteromiehet kokevat homoja harvemmin uhkana itselleen.
Tää murhamies oli naimisissa, vaimo sairastunut tosin vakavasti... Mä oon sitä mieltä että nuorena miehet on fanaattisimmillaan ja armeija on juuri käytynä... sillon on vaikee ymmärtää erilaisuutta. Ja totta, että sinkut on erityisen aggressiivisia. Lisäksi, jos se oma puolustautumiskyky (fyysinen kunto, taistelutaidot tms. ) on tärkeitä esim. ammatin takia (poliisi, armeija, rajavartiolaitos, vanginvartijat, vartijat, urheilija, henkivartijat, portsarit ym), niin homous tuntuis olevan vaikeempi pala niellä.

Machoille se on aina vaikeempaa... tai ei niille todella itsevarmoille ja itsensä kanssa sinuille, mutta sieltä ryhmästä löytyy ne ongelmatapaukset.

Hyvin harva ihminen kuitenkaan on itsensä kanssa sinut täysin, termi jota viljellään vähän varomattomasti. Useimmilla meistä on tilanteita, missä ei osaa ennakoida omaa käytöstään koska ei ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, esim. erilaiset vaara/paine/onnettomuustilanteet.
Joopa...joo.
Viitaten kohtaasi E ja F ,vai onko se kohta A..Neitimäisiltä ei tarvitse välttämättä kysyä kun he he eivät lyö.
Älä aliarvio käsilaukun tilavavuutta; ties millainen...pistooli...sieltä...pullottaa.
Onhan tässä ollut esimerkkejä, ettei urheilija ole välttämättä psyykkiseltä rakenteeltaan normaali saati älykäs. Ajatelkaapa vaikkapa vankilassa istuvaa entistä mäkikotkaa, nykyistä formula kuskia, joka juopottelee ja sekoilee...luettelematta niitä hiihtäjiä, jotka kärähtivät dopingista( vuosikausia valehtelivat naama peruslukemilla ) jne jne.

Ei tuo nuori nyrkkeilijä ollut normaali, vaan psykopaatti. Mitä ihmeen säälipisteitä siitä saa, jos vaimo on sairas, mutta itse terve? Onhan näitä omaishoitajia pilvin pimein, jotka jaksavat vuodesta toiseen. Tosiasia on, että tämä nyrkkeilijä olisi ennemmin tai myöhemmin ajautunut hankaluuksiin.
Et voi väittää psykopaatiksi, jos et tunne kaveria. Lehtien mukaan hän oli suosittu jätkä kaveriporukoissa.
persoonallisuushäiriöinen sitten. Eiköhän se tapaa vankilassa kaltaisiaan ja piikittele itteensä kamaa tai ota nappia. Jokatapauksessa se on mennyttä kalua.
Mutta hänhän on sentään Urheilija, ei hänessä ole voinut olla mitään vikaa. Ihan se oli vaan nyt sen hinttarin vika mitä meni ja kerjäsi hutkimista päästäkseen hengestään. Ei saa tuollalailla Pyhää Urheilija persoonaa joka oikein on SM-tasoa syytellä, hinttarin oma syy se oli kun henki pois lähti toisen toimista.
Jos tarina on tosi.. eikä nyrkkeilijä kuseta pienentääkseen tuomiotaan...

- Tää on yllättävää, koska urheilijat (poislukien hormoonien käyttäjät, hormonit vaikuttaa mielenterveyteen) ovat hyvin tervejärkistä porukkaa. Terve sielu terveessä ruumiissa niinkun sanotaan, ei se tyhjästä se vanha sanonta tule. Itsetunnossa ei pitäisi olla vikaa.
- Syy oli myös vähän siinä hinttarissa, jos se on käynyt muniin kiinni. Ei tietenkään murhaan, mutta kyllä useimmiten turpaan siinä vaiheessa tulee ja kovasti, jos tuollaisia machoja menee kourimaan. Voi tulla ihan taviksiltakin. Loukkaushan se on, kyllä naisetkin löisivät kourijoita, jos heillä olisi voimaa.

Voihan se olla, että nyrkkeilijä oli tukahduttanut oman homoseksuaalisuutensa ja sen takia mm. yrittänyt itsemurhaa nuorena. Sellaisiakin kuitenkin joukosamme liikkuu, jotka eivät koko ikänään pääse ulos edes itselleen, vielä vuonna 2005, heistä tulee joskus "koviksia" ulkoisesti, koettaessaan kehittää itselleen persoonallisuuden, joka auttaa unohtamaan homouden. Se on muuten varma. Sellainen ihminen tietenkin, varsinkin jos on vielä jokin nyrkkeilijä tai bodari, voi tuolla lailla napsahtaa ja saa pahaa jälkeä aikaan. Se on valitettavaa, mutta todellista. Sellainen ihminen voi jopa tappaa, koska syyllisyys ja homouden kohtaaminen on niin suuri tabu ja kipupiste, ettei sille löydy sanoja eikä käsittelykeinoja.
Yhtä kaikki, tällaisiin ultramachoihin kannattaa suhtautua varauksella. Joko he eivät A) todellakaan ole homoja (yleisimmin) tai B) eivät ole aikeissakaan tulla edes itselleen ulos kaapista homoutensa/biseksuaalisuuden kanssa, jolloin lähestyminen on todella vaarallista. Muutenkin... otetaan se katse/puhekontakti ensin, sitten vasta, jos 100% selkeä lupa heltiää, koskettaminen.
Kukaan ei käy kiinni kehenkään ihmiseen jos on jonkinlaisella normaaliudella varustettu tapaus. Ei ”hinttari” urheilijoiden muniin eikä ns. ”urheilija” ala hinttaria nyrkkiin puristuneella kätösellään hutkimaan jos ei siitä pidä. Kyllä se suhteensuodatus meidän tavallisten täysijärkisten elämässä yleensä tapahtuu kahden ihmisen vuorovaikutuksen myötä, niin kuin pitääkin ilman turhaa verenvuodatusta. Joskus oikein nautinnollisesti yhdessä ja joskus ei vain saa vaikka kuinka rukoilisi. Aikuiset normaalit ihmiset osaavat keskustella ja eritellä omia sekä toisen toiveita oikein että myös kunnioittaa niitä ilman murhaamista. Joskus sitä saa ja joskus ei. Mutta tietty se on vaikeaa sellaisille ihmisenkuvastuksille joilla on aina ollut ratkaisu siinä käden päässä nyrkkiin puristetuissa sormissa… Nyrkki-Kyllikki ja sen luihut laihat sisaret kun ovat monelle paljon tutummat itsetuotetun seksuaalisen mielihyvän antajat kuin toinen elävä ihminen konsanaan. Suurin osa ihmisistä vain osaa sanoa selvästi mitä haluaa, muutamat poikkeavat eivät vain osaa puhua. He vain kommunikoivat kehonkielellään. Ja silloinkin antavat vääriä signaaleja joita sitten paikkailevat murhaamalla ihmisiä.
Urheilijoiden itsetunnon harsomainen heikkous ja puuduttava omanarvon tunnottomuus on paremmin tunnettu tosiasia kuin kuluneet wanhat sanonnat. Sen nyt jokainen voi todeta milloin tahansa, minkä vain selisesi-paatoksen myötä miksi ei nyt kulkenut ja tuloksia tullut, kun … Naurettavia pikkutyttö-selityksiä nämä sankarit aina tarjoilevat tekemättömyyksiinsä ja jopa yleisesti yhteiskunnallisesti tuomittaviin tekoihinsa, niin kuin SM-tasoinen nyrkkeilijä siihen että miksi murhasin miehen. Tervejärkisyyden puute tuolla tunteensa tukahduttaneella, eristäytyneellä ja yhteiskunnasta sulkeutuneella ihmisryhmällä, jolle urheilu on se jokin juttu elämässä, on usein todennettu asia, vaikkapa jälleenkerran tämän SM-tasoisen, sielultaan pehmenneen koviksen urheilijan tavalla ratkaista elämänsä sosiaaliset small-talkit nyrkkinsä puheella.
Kyllä ne homot jotka vonkuvat jotain noista ”ultramachoista”, sun muista hetskun tapaisista pönkiöistä, osaa hommansa hoitaa siihen kuuluvin nöyristelyin linkkuveitsenä arvon Herrojen edessä roolinsa mukaisina patjoina. Ei tuota hommaa harrastavat homot mitään ”lupaa koskettaa” odota, niillähän on housut kintussa jo valmiiksi arvon hetero-Herrojen edessä, jotka eivät todellakaan ole (yleisimmin) homoja kuin osa-aikaisesti sielun elämänsä pimeimpinä hetkinä. *virn
Vaikea sellaista tukahdutettua surkeutta on pelätä joka ei ole itsensä kanssa sinut koskaan elämänsä aikana (säälittävämpää kuin kaappihomous), joten se vaarallisuudesta ja sen kunnioittamisesta. Ainahan noita on ollut joilla ei ole muita keinoja elämässään selvitä kuin huitoa umpimähkäisesti pimeään ja joskus jopa osuenkin tyttömäiseen liljanvalkoisen lihaan, mutta ei se heistä mitään sankareita tee joita pitäisi kunnioittaa ja palvoa. Halveksittavia raajarikkoja moiset heikompien pieksijät ovat joita pitää henkisesti potkia yhtä kovaa takaisin kuin ovat ansainneetkin. Sanat sellaisille on laki ja järjestys sekä käsittelykeinot kovimman päältä kalterihäkeissä vapausrangaistuksineen.
Re siihen etteiko neitimaiset muka lyo.

Tosiaan, ei siihen pelkkaa nyrkkia tarvita kun katta pidempaa loytyy varmasti tilanteessa kuin tilanteessa. Yleisessa tiedossa lienee se, etta kuinka moni pahoinpidelty nainen on tehnyt lopulta selvaa monta kertaa suuremmasta miehestaan...

Niin, ja mitenkas se menikaan siina alkuperaisessa uutisessa...? Sahkojohtoa, niskalenkkia, jakkaraa. Kuolemantuottamus tosiaan - not.
on se kumma kun jotkut hintit ei ymmärrä, että heteroo ei lähennellä vaikka miten tekis mieli.

Mutta rest in peace, elämä on kovaa
  • 34 / 53
  • no tuota...
  • 10.10.2005 12:16
Itse olen homo, mutta en voi sietää äijiä, jotka tulevat luvatta lääppimään. Tekisi joskus itsekin mieli ryhtyä väkivaltaiseksi, ja jotenkin en pysty säälimään henkilöitä, jotka saavat turpiinsa käytyään toisiin käsiksi. Ei sitäkään että heteromiehet käyvät käsiksi heteronaisiin ilman näiden suostumusta pidetä hyväksyttävänä, miksi sitten olisi hyväksyttävää, että homomies käy kiinni toiseen mieheen ilman tämän lupaa?

Muistan takavuosina pääkirjoituksen Z-lehdessä, vai oliko se nyt sitten Seta-lehti, joka kertoi kuinka pari heterokundia oli uskaltautunut jonkin homobaarin, ehkä se oli silloinen Escale, ovelle, ja olivat sitten kääntymässä pois. Sisään tulossa ollut homomies tarttui silloin toista heistä munista, johon tämä: "Helvetti, se kävi munille!", jonka jälkeen heterot olivat mukiloineet homon sairaalakuntoon. Z-lehden pääkirjoitus kysyi "Mitä he sitten odottivat kun tulivat homobaariin?" Tuo suututti minua enemmän kuin juuri mikään mitä olen lukenut.

Olen käynyt homobaareissa jo yli kymmenen vuotta, ja nuorempana vanhat äijät tulivat kutsumatta puristelemaan perseestä niin kovaa että se sattui, saattoi joku käydä käsiksi etupuoleltakin. Teki mieli tehdä sama kuin nuo heterokunditkin, mutta en halunnut porttikieltoa niihin vähiin homopaikkoihin, mitä kaupungissa oli. Mutta ymmärsin täysin noita heteroita, jotka mukiloivat kopeloijan. Toivottavasti otti opikseen. Minusta homopaikkoihin pitäisi voida homojenkin tulla ilman sitä odotusta, jota Z-lehden silloinen päätoimittaja tuntui kannattavan, että kuka tahansa joka tulee homopaikkaan suostuu kenen tahansa puristeltavaksi. Homopaikkojen pitäisi tarkemmin valvoa, etteivät päästä ahdistelijoita sisälle, eivät heteropaikatkaan kohauta harteitaan, jos joku mies alkaa kaivella naisen haaroväliä.
Täällä saa joidenkin kirjoittajien teksteistä vahvasti sellaisen kuvan, että huonosti käyttäytyvän ihmisen saa tuosta vaan pahoinpidellä henkihieveriin tai tappaa. On taidettu katsella vähän liikaa ns. toimintaelokuvia, vai?

En voisi olla enempää samaa mieltä siitä, että jokaisella _pitäisi_ olla selkäytimessä tiettyjä perussääntöjä siitä, mikä ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä on sopivaa, ja mitä näistä perussäännöistä joustaminen edellyttää. Sellaista joustovaraa ei missään käytössäännöissä ole, joka oikeuttaa vahingoittamaan toista fyysisesti tai riistämään tältä hengen, ellei kyseessä ole välttämätön hätävarjelu oman hengen tai terveyden suojaamiseksi. Aika heikoissa kantimissa oma ihmisarvo ja kehon koskemattomuus on, jos jonkun humalaisen siihen puuttuminen aiheuttaa äärimmäisen primitiivireaktion. Tällaista reagointia ei minun arvomaailmassani kuitata pelkällä toteamuksella "sai mitä pyysi".
  • 36 / 53
  • no tuota...
  • 10.10.2005 13:43
En minäkään ihan tappamista hyväksy, mutta kun otetaan huomioon, että ne humalaiset puristelivat niin että se tosiaan sattui, ja monesti samat äijät tulivat puristamaan uudestaankin vaikka olin erikseen kieltänyt, niin pieni mukilointi olisi ollut mielestäni täysin oikeassa suhteessa heidän tekosiinsa, kun otetaan vielä huomioon, etteivät puhetta uskoneet. Joka tapauksessa vastustan sellaista oletusta, että tulemalla homopaikkaan suostuu kourittavaksi.
Käsittämätöntä, että haetaan jotain oikeutusta toisen ihmisen tappamiselle. Toki voi miettiä syitä, mutta oikeutuksen kanssa niillä ei ole yhtään mitään tekemistä.
Tappaminen ei ollut oikein tietenkään, mutta kyllähän sitä ilman lupaa puristelusta turpaan saa ja pitääkin lyödä. Ensimmäisellä kerralla varoitus, toisella kerralla nyrkki.

Itsesuojeluvaiston pitäisi myös sanoa, että jos homo ei tykkää toisen homon puristeluista, niin heteron kohdalla reaktio voi olla arvaamaton, koska siinä kyseenalaistaa samalla sekä koskemattomuuden että seksuaalisuuden. Ei ollut murha oikein ei, mutta vähän sama jos ajat autolla kännissä puuhun ja kuolet. Alkoholilla osuutta asiaan + omalla tyhmyydellä. Nyrkkeilyyn hakeutuu väkivaltaisuuteen taipuvaiset ihmiset, joten vähän sama jos ajaisi kännissä puuhun autolla, mistä tiesi ennen lähtöä että jarrukaapelit on katkottu.
Tokka kirjoitti: "...kyllähän sitä ilman lupaa puristelusta turpaan saa ja pitääkin lyödä. "

Tuota - saisiko tähän perin varmalta kuulostavaan lausumaan jotain perustelunpoikasta? Ensinnäkin toisen ihmisen lyöminen (siis tosielämässä) on useimmiten hyvin lähellä rikoslaissa tarkoitettua pahoinpitelyä. Lyönnin seurauksesta sitten riippuu, miten vakavaksi teko katsotaan. Kännisten tai muuten vinksahtaneiden puristelut ovat taas lähinnä seksuaalista häirintää, josta ei noin karskille miehelle pitäisi jäädä edes henkisiä traumoja.

Miksi rikkomus pitäisi kostaa monta kertaa vakavammalla rikoksella? Yleisellä paikalla - kuten baarissa tai vastaavassa - on pääsääntöisesti henkilökuntaa, jonka tehtävä on poistaa paikalta muita asiakkaita kohtuuttomasti häiritsevät henkilöt. Vai onko tämä oman käden oikeuden ihannointi todellakin peräisin niistä aivottomien toimintaelokuvien käytösmalleista, jotka jotkut tuntuvat hyvin tarkkaan sisäistäneen jopa elämänohjeiksi, joita sopii toisillekin suositella.
Niin, näin tämän jo ensimmäisestä ohjeestasi, sisälukutaito on tallella. Sitä perustelua jäin kaipaamaan, siis mikä oikeuttaa tekemään rikoksen, kun kyse ei ole laillisesta itsepuolustuksesta?
  • 42 / 53
  • no tuota...
  • 10.10.2005 20:42
Homoravintoloiden henkilökunta tuntuu lähtevän siitä, että on homoravintoloissa on OK ahdistella seksuaalisesti miehiä. Minä taas haluaisin nauttia ravintolaillastani ilman, että joku ällötys tulee puristelemaan. Koska kielto ei auta, eikä henkilökunta tee asialle mitään, nähdäkseni ainoa keino on pieni kivun tuottaminen opetustarkoituksissa. Se on vanha ja hyväksi havaittu keino, lapsiakin ennen rangaistiin ruumiillisesti, mikäli he eivät uskoneet puhetta, ja en ymmärrä miksi se ei toimisi kovakorvaisiin aikuisiin.
no tuota... kirjoitti: "Homoravintoloiden henkilökunta tuntuu lähtevän siitä, että on homoravintoloissa on OK ahdistella seksuaalisesti miehiä"

Ei kuulosta kovin uskottavalta minun korvaani, kyllä 'homoravintolat' ovat myös liikeyrityksiä, ja kuuntelevat oman etunsa vuoksi asiakkaiden antamaa palautetta. Ei sellainen lafka kovin kauaa pystyssä pysyisi, jossa toimintatapa olisi tuollainen. Asiakas äänestää herkästi jaloillaan, se on kyllä tiedossa. Ei siis riitä minulle syyksi tehdä rikos.
  • 44 / 53
  • no tuota...
  • 10.10.2005 21:10
Katsopa tuolta Menot & tapahtumat -osiosta säie "Mr Finland underwear show". DTM:ssäkin joku yleisöstä puristeli yhtä esiintyjää munista. Ja minäkin satuin olemaan paikalla, ja näin, ettei henkilökunta tehnyt asialle mitään.
no tuota... kävitkö siis antamassa sille puristelijalle turpiin, vai tekikö esiintyjä niin? Ilmoittiko joku asiasta vahtimestareille? Yksi tapaus ei vielä osoita, mitä "homoravintoloissa" yleisesti tapahtuu, varsinkin kun kukaan ei tunnu pahoittaneen mieltään sen vertaa, että olisi jotenkin reagoinut asiaan silloin, kun jotain oli vielä tehtävissä.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että jonkun huono käytös ei oikeuta pahoinpitelemään tai tappamaan kyseistä henkilöä.
  • 46 / 53
  • no tuota...
  • 10.10.2005 22:23
Esiintyjä ei voinut kesken shown tehdä mitään, minä taas olen ulkopuolinen. Eikä kyseessä ole yksittäistapaus, minuakin on kähmitty DTM:ssä, ja ties ketä muuta. On kumma jos henkilökunta ei huomannut mitään, kun se tapahtui kesken esityksen, joka vieläpä videoitiin.
No sitä mäkin tässä mietin. Mitä jos ei puhe auta? Sanot EI kerran. Koura käy. Sanot EI toisen kerran. Sama jatkuu vielä pari kertaa. Koura käy jälleen. Joko nyt saa lyödä vai pitääkö luovuttaa ja poistua samoista tiloista ja jättää reviiri voittajan haltuun? Baarissa sentään voi vielä yrittää mennä junkuttamaan järkkäreille.
Jotenkin köyhältä kuulostaa, jos väkivalta on ainoa vaihtoehto, jos toinen lähentelee.
Itselläni nyt ei ole mitään puristeltavaa että ihan teoreettisesti tässä puhun vaan. Pallit on kuin rusinat ja mulkkua ei ole nimeksikään, taitaa olla barbinukkekin paremmin varustettu kuin minä. Ajattelinkin ottaa nicikseni 'toukka'; se kun kuvaisi hyvin sukupuolielimeni kokoa sekä älynlahjojani samalla kertaa.
Hiljattaisessa tapauksessa taas joku nuorimies oli tappanut vanhemman (pienikokoisen ja hintelön) miehen kun tämä oli tarttunut häntä kädestä, jonka nuorimies ajatteli tulkitsevan lähentely-yritystä. Mies kaatoi uhrinsa maahan ja potki hengiltä metallikärkisillä kengillään. Tapaus sattui kun mies ja nuorisoporukka kohtasivat kadulla ja pysähtyivät ilmeisesti tupakoimaan ja/tai juttelemaan.

Tämä on kyllä jo paljon selvempi tapaus. Pöyristyttäväksi asian tekee vielä se, ettei miehen homoseksuaalisuudesta todellisuudessa ollut mitään tietoa, häntä pidettiin vain erikoisena vanhanapoikana. Eikä sitäkään tiedetä, oliko edes kyseessä mikään iskemisyritys vaikka homo olisikin ollut.

Kaveriporukalla oli varmasti vaikutusta, pitäähän sitä olla kavereiden silmissä "tosimies" ja vetää hintelöä hinttaria kunnolla kinkeliin jos tämä pikkusormellakaan alkaa koskettelemaan. Valitettavasti mies oli varmaan ainakin ruumiinrakenteeltaan homoksi aivan liian stereotyyppinen. Tohdin vähän epäillä, että juuri tämmöiset henkilöt saavat sen homofobiisen tunteen nousemaan primitiivisestä raivostaan esille. Jos uhri olisikin ollut isompi ja vähemmän "hintin" näköinen, niin kädestä tarttuminen olisi varmaan korkeintaan aiheuttanut hämmennystä, vielä nykyäänkin kun on yleisenä uskomuksena nuorten joukossa että homo on nimenomaan hintelö ja voimaton säälittävä pikkumies. Eikä varsinkaan sellaista imagoa kohtaan noilla machoilijoilla heru kunnioitusta, vaan sitä vedetään turpaan jonkinlaisen inhon ja oman maskuliinisyyden vaarantumisen pelossa.