Homomiehenä työelämässä - osallistu tutkimukseen

HOMOMIEHENÄ TYÖELÄMÄSSÄ? – OSALLISTU TUTKIMUKSEEN

Oletko ollut avoin seksuaalisesta suuntautumisestasi työkavereille tai esihenkilölle vai onko asia tullut muuten tietoon? Teen opinnäytetyötä siitä, millaisia henkilökohtaisia kokemuksia ”kaapin avautumisesta” on seurannut. Tavoitteena on sekä tunnistaa epäkohtia että löytää hyviä käytäntöjä ja kehittämiskeinoja, jotta työyhteisössä voisi toimia ja kokea osallisuutta aidosti omana itsenään.

Voisinko haastatella sinua? Haastattelun sijaan voit myös kirjoittaa kokemuksistasi.

Opiskelen yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja suuntaudun työyhteisöjen kehittämiseen. Opinnäytetyöni yhteistyökumppanina on Seta ry.

Haen tutkimukseen mukaan homomiehiä, joilla on kokemuksia työyhteisöistä viime vuosilta. Olisin erityisen kiinnostunut kokemuksista pankki-, rahoitus- ja vakuutusalalta tai myyntityöstä. Voit kuitenkin olla myös muulla alalla.

Haastattelu tapahtuisi etänä Teams-yhteydellä lähiviikkoina sinulle sopivana ajankohtana ja kestäisi noin 45–60 minuuttia. Voit osallistua, vaikkei sinulla ole Teams-sovellusta omalla laitteella. Jos haluat osallistua mieluummin kirjoittamalla, annan sitä varten ohjeet, kun olet ilmoittanut halukkuudestasi osallistua tutkimukseen.

Tutkimukseen osallistuminen on täysin luottamuksellista. Siinä ei myöskään julkaista mitään tietoja, joista sinut tai työnantajasi voitaisiin tunnistaa. Tutkimusaineisto tuhotaan työn valmistuttua.

Voit ilmoittautua ja kysyä tarvittaessa lisätietoja linkistä avautuvalla lomakkeella:

https://forms.gle/oPy3m1n3p1frwsyT8

tai lähettämällä sähköpostia

ari.virmes@humak.fi

Vinkkaa myös ystävillesi ja tuttavillesi mahdollisuudesta osallistua!

Suomessa on aiemmin tutkittu homomiesten kokemuksia työelämässä vain vähän. Sinulla on tilaisuus olla mukana lisäämässä tietoa, jonka tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta.

Tutkimusterveisin,

Ari Virmes