Puolustusvoimien kenttäpiispa piiskasi liberaaleja arvoja blogikirjoituksessaan - ja pyysi myöhemmin anteeksi (juttukommentit)

Keskustelu kenttäpiispan kirjoituksen ympärillä senkun jatkuu. Kenttäpiispa on erinäisissä haastatteluissa jatkanut anteeksipyytelyään ja vakuutellut, ettei ole ollut pahalla tahdolla liikenteessä. Noh, ulkopuolisona näyttää vähän siltä, ettei koulutettu mies edes ymmärrä, mikä sanavalinnoissaan on mennyt pieleen.

Samalla koko puolustusvoimat kamppailee kohtuullista suuremman mainehaitan uhan kanssa. Tapauksen käsittelyn on kerrottu jatkuvan. Puolustusvoimat on koettanut pitkään vakuutella olevansa kovin tasa-arvoinen laitos. Näinkin korkealta instituution hierarkiasta esitetyt näkemykset kuitenkin panevat miettimään, että kaikki eivät ole yhtä tervetulleita kuin toiset - ainakaan omana itsenään.

Vain parin viikon kuluttua 6. heinäkuuta 2020 vuoden toinen saapumiserä astuu palvelukseen. On selvä, että joukossa on hlbti-vähemmistöihin kuuluvia. Kenttäpiispan tarinatuokion jäljiltä moni aivan oikeutetusti pohtii omaa suhdettaan varusmiespalveluun. Onko tuo paikka minua varten? Mitä siellä on vastassa? Voinko luottaa tulevani asiallisesti kohdelluksi?

Viimeistään nyt puolustusvoimien olisi polkaistava hlbti-järjestöjen tuella käyntiin ohjelma, jossa selvitettäisiin yhdenvertaisuuteen liittyvät instituution kipukohdat ja ratkaistaisiin ne. Vain siten luottamus on mahdollinen.

***

Mielenkiintoisen lisän tähän vyyhteen toi Aito avioliitto -ympyröissäkin hääräillyt Tapio Puolimatka. Hän on kenttäpiispa Särkän sanojen mukaan luvatta kopioinut Särkän kirjoituksen omille sivuilleen talteen ja julkaistuksi. Särkkä kertoo pyytäneensä Puolimatkaa poistamaan tekstin. Ainakaan keskiviikkoaamuna näin ei ollut vielä tapahtunut.
  • 2 / 3
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 24.6.2020 20:46
Eivät ihmisten asenteet muutu vain lakiuudistuksella taikka organisaation julistuksella tasa-arvoisuudesta. Jotain konkreettisempaa tarvitaan. Yksi toimiva muutosvoima esimerkiksi sateenkaariasioissa on kun ennakkoluuloinen henkilö kohtaa aidon sateenkaari-ihmisen tosielämässä, vaikkapa oman sateenkaarilapsensa. Omat vanhoilliset asenteet tulivat näkyviksi ja koetelluiksi konkreettisessa tilanteessa kenttäpiispan kirjattua tajunnanvirtaansa julkisuuteen blogitekstissään.

Oli hyvä, että tuollaiset asenteet puolustusvoimien virkamieheltä, eli tässä tapauksessa kenttäpiispalta tulivat julki. Hän joutuu nyt miettimään tykönään, kuinka nyky-yhteiskunnassa hänen esille nostamistaan asioista ajatellaan. Hän ei varmasti ole ainoa siellä noin ajatteleva. Puolustusvoimat joutuu nyt pohtimaan millä konkreettisilla toimilla tasa-arvoa ja muita vastaavia asioita oikeasti edistetään tuossa organisaatiossa. Kauniiden korulauseiden toistelu tasa-arvosta ei enää riitä.
  • 3 / 3
  • human
  • 28.6.2020 12:10
kenttäpiispalla ei sitten uskoa riittänyt käsitellä sitä "älä tapa" -käskyä ja sen suhdetta tappamisen opettamiseen organisaatiossa, jossa kenttäpiispa suomalaisia perinteisiä arvoja ja suomi-naisia mollaa.