Elämän kuvausten perspektiiviharhat sateenkaarivähemmistöjen historian tutkimuksessa

Olen joskus miettinyt, että hlbti-vähemmistöjen historiaa tutkivat ovat yrittäneet rakentaa ehyttä maisemaa vähemmistön elämästä, mutta ongelmaksi tulee eräänlainen perspektiiviharha. Sateenkaaritutkimusta sisältäviä teoksia on minullakin kirjahyllyssä jonkin verran.

Usein kaikenlaisissa tutkimusesityksessä muodostuu kyllä hahmotettava valoiltaan ja sävyiltään yhtensäinen maisema, mutta eri kulmista riittävästi tarkasteltuaan huomaa, että varjot ja mittasuhteet tuntuvat olevan kuitenkin pielessä. Aivan kuin olisi yksityiskohtia liitetty toisiinsa jättämällä väleistä isojakin alueita pois.

Vaikkapa historian miehistä viehtyneiden miesten elämästä syntynyt kuva on aika vahvasti laisensa. Toisinaan lennokkain ja kuvailevin sanankääntein kerrotaan säpinästä pisuaarilla tai seuranetsintää puistoissa.

Lienee kiistatonta, että miehistä viehtyneiden miesten elämään kuului seksuaalisen suuntautuneisuuden salailu - ja että asian paljastuminen saattoi johtaa vakaviin ongelmiin. Oli potkuja töistä, häätöjä vuokra-asunnosta, ihmissuhteiden rikkoutumisia ja vaikeuksia lain kanssa. Paremmat piirit osakseen saanella saattoi olla tiettyjä vapaamman elämän mahdollisuuksia, kunhan ymmärsi pitää kulissit kunnossa.

Tutkimukseen kuuluu luontaisesti ns. akateeminen ote. Tarvitaan näytöksi ja todisteeksi aineistoa, oli se sitten dokumentaatiota arkistojen kätköistä tai haastateltavien tarinoita. Tutkimuksissa usein keskitytään varsin rajattuun kokonaisuuteen ja näkökulmaan. Kiinnostavat tarinat kuitenkin ovat vain "huippuhetkistä" ja kovemmat näytöt yleensä "uutiskynnyksen" ylittäviä yksityiskohtia.

Syntynyt kuva ja useammasta kuvasta yhdistetty maisema sitten maalataan, on se erikoisen täynnä kaikenlaista. Puuttuu avaruutta. Tarjolla on tiivistettyä todellisuutta television draamasarjojen malliin. Onhan sellainen tietysti mukaansatempaavapaa tarkasteltavaa, mutta vähän irrallaan koko elämästä. Ei kenties ole haluttu jättää maalaukseensa valkeita kohtia siihen, mitä ei ole nähty tai ymmärretty. Maisemaan on tiivistetty vain se, mihin ovat konkreettisesti päässeet käsiksi.

Tämä typistetty kuva myös usein esitetään yleistettävänä kuvauksena viiteryhmän elämästä. Tai ei ainakaan hälvennetä tällaista tulkintaa. Ollaan kenties liian innoissaan omista havainnoista? Minusta harmillista on se, että tällainen yleistetty kuva luo vähän vinksallaan olevaa käsitystä, vahvistaa stereotypioita. Oletettavasti häivytään valtaosa elämän isommasta kokonaisuudesta.