- 1 / 1
- smo
- 12.1.2020 8:15
- 12.1.2020 8:16
Tuon tuostakin tulee esiin tapauksia, joissa tunnettu tai myöhemmin tunnetuksi tullut henkilö on julkisuudessa tai pienemmässä piirissä menneisyydessä käsitellyt homoja (tai jotakin muuta kansanryhmää) asiattomasti: siten, että se ainakin nykymittapuun mukaan katsotaan halventavaksi. On ehkä käytetty ilmaisuja, joita ei nykyään ole sopivaa käyttää.
Tämän kohdalla herää kaikenlaisia kysymyksiä. Kuinka kauas menneisyyteen voidaan mennä? Kauanko mennyt seuraa mukana? Voiko joskus tekemästään tai sanomastaan puhdistautua? Miten saa synninpäästön?
Mietin ihan omalla kohdallani. Olen nimittäin ilmaissut joskus pyöreästi neljännes vuosisata sitten pahempaakin kuin jotkut aiempien tekemistensä vuoksi rankan kohun keskiöön päätyneet. Onneksi en ole julkkis tai poliitikko.
Muistan oikein hyvin käsitelleeni homoseksuaalisuutta ja homoutta siten, että jopa maltillinen persu toteaisi tänä päivänä, ettei ihmisestä voi puhua noin. Kyse oli tyhmyyden tiivistymisestä joukossa ja kaiketi oman statuksen nostosta sen silmissä. Tuossa vaiheessa tiesin kyllä jo omalla kohdallani sen, missä mennään. Eikä kyse ollut yhdestä kerrasta. Mutta edelleen ajattelen tuon menneen nuoruuden piikkiin.