Suomi saamassa sateenkaariperheessä kasvaneen pääministerin (juttukommentit)

Hallitus astui eilen virkaansa. Marinin tausta sateenkaariperheessä kasvaneena on kiinnostanut ulkomaita myöten. Asia on ollut esillä myös venäläisissä tiedotusvälineissä, jopa varsin myönteisessä valossa.

***

Marinin nousu pääministeriksi on esillä myös KD-lehdessä ( https://www.kdlehti.fi/2019/12/10/ymmarran-hyvin-miksi-han-on-niin-sitkea-ja-maaratietoinen-tamperelaiskansanedustaja-sari-tanus-antaa-tunnustusta-uudelle-paaministerille/ ), jolla on myös kansanedustaja Tampereelta. Juttu on otsikoitu "– Ymmärrän hyvin, miksi hän on niin sitkeä ja määrätietoinen, tamperelaiskansanedustaja Sari Tanus antaa tunnustusta uudelle pääministerille".

Tanus ottaa haastattelussa esiin myös valmisteilla olevan translain muutoksen. Lehdessä väitetään, että translakiuudistus toisi leikkaus- ja hormonihoidot alle 18-vuotiaiden ulottuviin. Näinhän ei lakimuutos kuitenkaan tekisi. Jutussa siis käydään translakiuudistuksen vastaista taistelua tarkoitushakuisesti pystytettyä olkiukkoa vastaan - siis harhautetaan KD-lehden lukijoita.

Olennainen kysymys on juridisen sukupuolen vahvistaminen, jota ei ohjelman mukaan olla sallimassa alle 18-vuotiaille, vaikke se olisi hyvinkin perusteltua. Nimenomaan on kritisoitu sitä, että hallitusohjelman kirjauksen mukaan nuoria ei olla huomioimassa.
  • 2 / 3
  • Public eye
  • 11.12.2019 10:06
Sanna Marinin valinta pääministeriksi on innoittanut oppositiopuolueetkin vääntäytymään hyvin monimutkaisiin jooga-asentoihin - ehkä tässä on jopa viimein keksitty tapa, jolla kakku voidaan samalla kertaa sekä syödä että säilyttää.

Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen ihastelee Suomen päätöstä valita nuori nainen pääministeriksi, ja puolueensa puheenjohtaja säestää yhtä haltioitunein äänenpainoin.
Tämä tosin vain muutamien tuntien erolla siihen, kun kumpikin oli surutta painanut ei-nappia eduskunnassa pääministerin nimitystä vastaan.
https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/78817505_10157144772188918_1589123081882828800_o.jpg?_nc_cat=1&_nc_ohc=i_JSFP1FUygAQlC6H4jOvHz0qbBU5HzBhv937DSEjABd-o7v2tQ20jFlA&_nc_ht=scontent.fhel1-1.fna&oh=4295527f40b3c1807b3ad2347db32e39&oe=5E7DD474
  • 3 / 3
  • smo
  • smo
  • 11.12.2019 11:22
Ei kai oppositio voi kuin äänestää uutta hallitusta vastaan, ihan jo uskottavuuden nimissä. Nimitetty hallitus on varmasti hlbti-vähemmistöjen aseman edistämisen näkökulmasta hehkuttamisen arvoinen ja varmasti Suomi-brändin kannaltakin käyttökelpoinen. Omalta osaltani jätän (ainakin tällä kertaa) kommentoimatta asiaa yleispoliittisen ison kuvan ja suuren suunnan kannalta.