"Olimme olleet kaikesta huolimatta historian oikealla puolella" Ville Niinistö avioliittolaista (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • Kolmoisritti
  • 8.5.2019 2:32
"Asia ei ollut demareille yhtä tärkeä prioriteetti. Jyrki taas oli ollut jo pitkään aika vaikeana." Tässä näkee, et jotkut väestöryhmät pidetään kuraportaassa! Tämä tarkoittaa nimenomaan ulossulkemista hyvinvoinnista. Sikamaista! Katainen on taas saamassa hyvää palkkaa EU:ssa noilla ARVOILLA.
Vihreät laati ja allekirjoitti tuon samaisen hallitusohjelman, jossa ei tasa-arvoista avioliittolakia ollut. Muiden muassa samassa veneessä. Sen olisi voinut jättää allekirjoittamatakin. Mutta ei jätetty. Eikä jääty hallituksen ulkopuolelle. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ollut Vihreillekään kynnyskysymys. Jonkin lainsäädäntöhankkeen edistäminen sivukaistan tai ohituskaistan kautta on epärealistista ajattelua. Onneksi käytettäväksi tuli kansalaisaloitemahdollisuus, jolla oli korjattavissa se, minkä Vihreät yhdessä Vasemmistoliiton, Kokoomuksen, RKP:n ja SDP:n kanssa KD:n luotsaamana oikeastaan särkivät. Olkoon tapaus Vihreiden Niinistölle opiksi katteettomista kuvitelmista.

Noin yleisesti politiikka on toimintaa muiden kanssa ja kompromissien tekemistä - ja myös muiden kynnyskysymyksiä.