Homon on hyvin vaikea nousta uralla korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan, jos vaihtoehtona on sopivan keskiverto hetero. Barack Obama valittiin yhdysvaltain presidentiksi, koska hän oli ylivertainen ja sai mustat äänestäjät sekä rasismin vastustajat puolelleen. USAn mustat eivät ole koskaan olleet kaapissa, mutta silti he ovat lähes kaikkialla toisen luokan kansalaisia, eikä heillä ole valkoisten kanssa juuri mitään tekemistä. Ja mustia tai värillisiä USA:ssa on moninkertaisesti enemmän kuin homoja. Mustilla on oma kulttuuri, ja valkoisilla omansa, eikä heillä ole paljoa yhteistä, paitsi sama valuutta ja ilma jota hengittää.
Ei homous tai edes bisseys ole taakka poliitikolle, vaan taakka ovat homofobiat ja etenkin umpi-heterot uskonnot, joihin politiikassakin jotkut ova luonnottomasti suuntautuneet.
Syy- ja seurausuhteet siis on hyvä ymmärtää tuossakin.
Seksuaalista suuntautuneisuutta suurempi ongelma Haavistolle saattoi kuitenkin olla se, että hänen taustallaan olevalla poliittisella ryhmittymällä oli ja on vaillinaisempi kokonaisvaltainen uskottavuus politiikan kentällä kuin kilpailijansa poliittisella ryhmittymällä.