KD-kansanedustajat kritisoivat sukupuolisen moninaisuuden huomioimista kouluopetuksessa (juttukommentit)

Miksi julkisen vallan kouluinstituution ylipäätänsä pitää antaa vakaumuksellista opetusta? Eikö se kuuluisi olla kodin ja kirkon tehtävä? Uskonnon opetus pitäisi poistaa kokonaan ja kaiken muunkin opetuksen olla vakaumuksetonta. Ei olisi silloin KD:lläkään mitään valittamista opetusministerille.
  • 2 / 20
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 10.4.2018 11:40
Jos lapsi ei voi kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön identiteetin kasvun ollessa vielä kesken, ei hän näin ollen loogisesti voi olla myöskään sukupuolivähemmistöön kuulumaton hetero. Päättelyketjun jälkimmäinen osa jää tietenkin pois, koska KD:n tavoitteena on edistää heteroideologiaa ja tehdä heterona olemisesta "kannattavampaa" muita syrjivällä lainsäädännöllä ja tiedon pimittämisellä.

Näin ollen kristillisdemokraatit ajavat "kasvurauhaa" - ei lasten ja nuorten seksuaali- ja sukupuoli-identiteeteille - vaan vaikenemisesta elävälle oletukselle siitä, että kaikki ovat heteroita ja että poikkeavuus on jotenkin noloa tai väärin.

Kommenttia muokattu: 10.04.2018 klo 11:41
KD taas vauhdissa, yrittävät kaikin tavoin tuoda raamatullisia piirteitä sekä koulumaailmaan että yhteiskuntaan laajemminkin, onneksi raamattu ei ole se ohjenuora, jonka mukaan Suomessa asioida säädetään ja opetetaan, sen voisi myös KD ymmärtää.
  • 4 / 20
  • Järki käteen!
  • 10.4.2018 13:33
Ettekö te nyt ymmärrä, että lasten päiden sekoittaminen on vaarallista!
  • 5 / 20
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 10.4.2018 17:57
Aivan naulan kantaan! Lasten päitä ei tule sekoittaa vaikenemalla ja pimittämällä, eivät ne ennakko-oletuksien vastaiset ihmiset sillä mihinkään katoa. Tietämättömyyden edesauttaminen se vasta vaarallista onkin.
Ollaan menossa kohti vaaleja. KD:n pitää herätellä taas joukkojaan nostamalla julkisuuteen asioita, joista he eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää mitään, mutta joilla saadaa aikaan tunnereaktioita ja kannatusta. Siihen tällä(kin) "takiaispuolueella" on tarvetta.

On erinomaista, että trans-asiat ovat nyt vahvasti julkisuudessa. Siihen on ilman muuta tarvetta. KD:t pitävät myös huolta asian pitämisessä julkisuudessa, mistä heille muutama pluspiste.
Ruotsalainen "flumskolan" leviää Suomeen vauhdilla. Ennen perustaidot, kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen, siirtyivät automaattisesti peruskoulun käymisen myötä oppilaiden päähän. Nyt niiden oppimiseen tarvitaan jo kolmevuotinen esikoulu, ja punavihreiden suunnitelmissa siintää 10. vuosiluokka peruskoulun pakollisena jatkeena.

Moni saattaa kysyä, mitä siellä koulussa sitten opitaan, kun perustaidoissakin esiintyy vakavia puutteita, vaikka koulunkäyntiä on venytetty vuosilla. No, siellä opitaan juuri sitä suvaitsevaisuutta, kulttuurien tuntemusta, sukupuolitietoutta, moninaisuutta, arjessa oppimista, elämänkoulua ja kierrätystä. Tätä "piilo-opetussuunnitelmaa" ei näe missään, mutta se näkyy kouluvuosien pitenemisenä. Hömppä on nimetty "flumskolaniksi" länsinaapurissa ja sen vaikutus on helposti luettavissa maan PISA-tuloksista.

Eivät ne oppilaat "tyhjäkäynnillä" ole, vaan koulutuksen painopiste on siirtynyt aihepiireihin, jotka ovat tietystä poliittisesta perspektiivistä katsoen tärkeitä - tulevan äänestäjäkunnan ehdollistamista. Huoli normatiivisesta (lue: arvopohjaisesta) opetuksesta ei ole tyhjästä revitty. Flumskolan on suora jatke poliittislähtöisille kokeiluille, joita todistettiin jo 60- ja 70-luvuilla.

Niin kauan kun tässä maassa on kaikkien veroeuroista kustannettu julkinen opetus, normatiiviset opetussuunnitelmat ovat kyseenalaisia. Yksi vaihtoehto voi toki olla se, että koulutus siirtyy osaksi SOTE:a. Yksityiskoulut esiin, ja punavihreät voivat jatkaa kokeilujaan sukupuolettoman käsityöopetuksen ja vuoroviljelyn parissa julkisella puolella. Syntyypähän ainakin vapaata tilaa yliopistoihin ja korkeakouluihin, kun osa oppilaista karsiutuu ensimetreillä joukosta. Genderismi-Ruotsi on suunnannäyttäjä; yksityiskoulu-business kukoistaa laskevien PISA-tulosten rinnalla.
Kysehän ei ole "sukupuolettomasta käytösopetuksesta", vaan siitä, että yksilöitä ei tarpeettomasti niputeta tyttöihin ja poikiin. Kyse ei ole sukupuolineutraaliksi kasvattamisesta vaan tiedostavasta ja sukupuolineutraalista suhtautumisesta yksilöihin.

Vuoroviljelystä muuten on kerrottu iän kaiken biologian tunnilla, ihan kunnan peruskoulussa ja sitä ennen kansakoulussa. Aihe havainnollistaa yleisellä tasolla luonnon mekaniikkaa ja samalla se on ihan tarpeellista käytännön osaamista vaikka kotipuutarhaakin ajatellen ja tietysti suuremmassakin viljelytoiminnassa. Itsekin muistan aihepiiriä käsitellyn omina kouluvuosinani 1980-luvulla. Oli mielenkiintoista.
Aah, tunnen jo sen, LÄHIMMÄISENRAKKAUDEN <3<3<3 ^_^
Itse ehdotan lähimmäisenrakkauden viemistä pidemmälle eli ammutaan kaikki hetero- ja cisnormista poikkeavat oppilaat niin kenenkään "seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin kehitys" ei vaarannu vaarallisesta ruohonjuuritason vaikutuksesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Pitää vielä todeta nimimerkille Cadence, että oppilaiden jakaminen tyttöihin ja poikiin (niin konkreettisiin ryhmiin kuin niputtaminen puheessakin) on nimenomaan sitä normatiivista (lue: arvopohjaista) toimintaa - eli oppimistilanteiden kontekstissa käytännössä sellaiseksi määriteltävää opetusta. Että...
kasvurauhaa lapsille mekin haluamme, on vain pikkasen eri käsitys siitä - eihän hetero-oletus ja sukupuolistereotypiat anna kasvurauhaa.
Fundisten ”faktapaketti”

Ovat taas uurastaneet. Aa-seurakunta on lähettänyt useisiin peruskouluihin ”tietopaketin”, jonka ovat laatineet fundisten profeetta Tapio Puolimatka ja Aa-seurakunnan naamapersooniin kuuluva Tuulikki Tepora. ”Tietopakettia” markkinoi surkean yleissivistyksen omaava valheiden verkkoon kietoutunut hössöttäjä Susanna Koivula.
http://aitoavioliitto.fi/uutiset/kotimaa/tarkea-tietopaketti-kouluihin/
smo: ".. Kysehän ei ole "sukupuolettomasta käytösopetuksesta", vaan siitä, että yksilöitä ei tarpeettomasti .."

On turhaa tunkea käsityöopetusta heittomerkkeihin, sillä kyseessä on reaalielämästä revitty esimerkki; siitä huolimatta, että genderismi-jankkaajille on selitetty juurta jaksain, että peruskoulussa ei ole ollut enää vuosikymmeniin poikien ja tyttöjen käsityötä vaan tekninen työ ja tekstiilikäsityö, oppilaita vaaditaan osallistumaan kumpaankin oppiaineeseen "tasa-arvon nimissä".

Tähän mennessä kukaan ei ole saanut selville, miksi mopojen rassaamisesta kiinnostuneiden pitää osallistua patalappujen kutomiseen tai miten se vaikuttaa tasa-arvoon. Ehkä opetusministeriön tätöset tietävät? Tutkimuksissa on myös havaittu, feministien suureksi harmiksi, että suurin osa lapsista valitsee sukupuolensa mukaiset leikkikalut, vaikka heille tuputettaisiin muita vaihtoehtoja. Tekstiilikäsityö on tyttöjen suosikki vuodesta toiseen, valinnaisaineenakin, vaikka hitsipilliä ja höyläpenkkiä olisi tarjolla. Feministinen toive siitä, että kaikissa oppilasryhmissä olisi fifty-fifty poikia ja tyttöjä, ei ole realisoitunut. Ei, vaikka kuinka tuputetaan.

Edellinen esimerkki on mitä mainioin kuvaus ideologisesta päähänpinttymästä, missä reaalielämää yritetään pakolla tunkea muottiin, johon se ei mahdu, ja kun se ei käyttäydy "teorian" mukaan, yritetään kahta kovempaa. Lukuun ottamatta liikuntaa peruskoulussa ei ole erityistä jakoa tyttöihin ja poikiin, joten uhkakuvat hirmuisesta sukupuolijaosta ja sen aiheuttamista traumoista voi ohittaa myrskynä vesilasissa. Seuraavaksi sitten kaikille oppilaille sukupuoleton, perunasäkkiä muistuttava koulupuku, lyhyet hiukset ja meikkikielto?
smo: ".. Vuoroviljelystä muuten on kerrottu iän kaiken biologian tunnilla, ihan kunnan peruskoulussa ja sitä ennen kansakoulussa. Aihe havainnollistaa yleisellä tasolla luonnon .."

Olen aivan varma, että kaikista ammattiryhmistä ja elinkeinoaloista löytyy yleistietoutta, josta on "jonkinlaista" hyötyä. Vuoroviljely ei kuitenkaan lukeutune viralliseen opetussuunnitelmaan sen enempää kuin tietous typen ja fosforin ratkaisevista merkityseroista viljelyssä.

Oma muistikuvani vuoroviljelystä liittyy 90-lukuun, jolloin nk. vaihtoehtoiset tuotantotavat alkoivat yleistyä osan kansasta hurahtaessa luomuun "tehomaatalouden" pelossa, vaikka tehomaatalous myrkkyineen, koneineen, teknologioineen ja lannoituksineen on nykyisen runsaudenpulan taustalla. Maaseutuvaltaisilla paikkakunnilla kyseessä saattaa olla myös vanhojen perinteiden vaaliminen, sillä vuoroviljely menetti merkitystään 50-luvulta lähtien tuotannon modernisaation vanavedessä.

Edellisen valottavat hyvin niitä syitä, miksi vuoroviljely käy ideologisesta esimerkistä; kukapa sen hännän nostaisi, jos ei kissa itse. Niin tai näin, fotosynteesi, biotoopit, munkki Mendelin kokeet herneillä, Krebsin sykli ja sun muut lienevät lähempänä ydintietoutta, jonka hallitsemisella on merkitystä, ei historiaan jääneillä viljelymenetelmillä, joiden muistelon taustalla lienevät omat värittyneet motivaationsa.
Niin, ei "virallinen opetussuunnitelma" mene ihan nippelitasolle. Olipahan vuoroviljely kuitenkin 1980-luvun alkupuolella painetussa biologian kirjassa. Vaikka en mikään luomuilija itse ole, niin toki minusta on perusteltua hyödyntää ja tuntea luonnon tarjoamia mekanismeja.

Ei ole myöskään pahasta, että virkkaamisen/kutomisen perusteet hallitaan sukupuolesta riippumatta. Itse en niitä hallitse, vaikka joskus olisi ollut jopa tarvis! Höyläpenkin saloja ymmärrän paremmin ja hitsipilliin saan säädettyä toivotunlaisen liekin - ja ehkäpä saan sillä jotan vielä tehtyäkin. Niidenkin perusteiden ymmärtämistä on turha sukupuolittaa.

Ihmetyttää Cadence tuo sinun värittynyt motivaatiosi leimata asioita ideologisiksi.
KD:n Kamala Diivailu taas menossa.

Kas kun eivät kerro, miten opetussuunnitelmien perusteissa uskovat olevan rivien välissä määräys, että sivistyskoulussa pitäisi opettaa hömppä-satuja ... eli uskontoja.

Toisaalta KD voisi selittää satujensa jumalan intersukupuolisuutta, kun saduissaan se intersukupuolinen jumala synnytti ihan yksistään kuulemma aatamin - ja siinä toisessa tuon sadun versiossa jopa kerralla kaksoset, eevan ja aatamin.

KD;n satukirjassa on myös niin karmeaa sukupuoli- ja perhekasvatusta, että siellä rikotaan mennen tullen Suomenkin lakeja, joita jopa KD on ollut hyväksymässä. Eli miten kouluiussa voidaan opettaa raamattua, kun siellä yllytetään Suomenkin lain vastaisiin rikoksiin.
"Edellinen esimerkki on mitä mainioin kuvaus ideologisesta päähänpinttymästä, missä reaalielämää yritetään pakolla tunkea muottiin, johon se ei mahdu, ja kun se ei käyttäydy "teorian" mukaan, yritetään kahta kovempaa. Lukuun ottamatta liikuntaa peruskoulussa ei ole erityistä jakoa tyttöihin ja poikiin, joten uhkakuvat hirmuisesta sukupuolijaosta ja sen aiheuttamista traumoista voi ohittaa myrskynä vesilasissa. Seuraavaksi sitten kaikille oppilaille sukupuoleton, perunasäkkiä muistuttava koulupuku, lyhyet hiukset ja meikkikielto?"

On ihan totta, että suurin osa tytöistä valitsee edelleen sen tekstiilityön ja pojat teknisen, mutta ei tiukkoihin sukupuolirooleihin tunkeminenkaan auta. Enkä siis ole feministi. Nykyinen tilanne on hyvällä mallilla, sillä jokainen voi valita sen tekstiilityön tai tekniset valinnaiseksi, olit sitten tyttö tai poika. Tuollainen kasvatus, oli kyse sitten patavanhoillisten vanhempien tiukkaan muottiin änkemisestä tai vihervassareiden ideologiasta, ettei sukupuolia olisi, menee ihan lahkolaisuuden piikkiin.Molemmista koituu hallaa lapsille.

Mutta se, että poikaa ei saisi kutsua pojaksi, koska tämä haluaa isona kokiksi tai tyttöä tytöksi, joka haluaakin automekaanikoksi, ei muuta heidän kromosomeja mikskään. On toki totta, että sitten syntyy lapsia, joiden sukupuoli on epäselvä, jolloin jokin meni vikaan. Emme pidä Downin syndroomaakaan rotuna.

Voin vain lyödä vetoa, että nuo epäilykset omasta transsukupuolisuudestakin voi johtua siitä, että on lähipiirin painostuksesta joutunut tyttönä olemaan prinsessa tai poikana ritari, vaikkei olisi itse halunnut niin eli nuori ei näe itse vikaa kehossan, vaan syynä on sosiaaliset paineet. Tutkimuksia transdiagnoosin ja -hoitojen saamiseksi ei ole tehty kenenkään kiusaksi, vaan sillä on tarkoitus kartoittaa henkilön käsitys- ja ymmärryskyky ja karsia katumistapaukset. Se ei ole mikään pikku juttu, ei sitä hoideta kuin flunssaa. Kukaan meistä ei antaisi pienen lapsen hankkia tatuiointia, mutta yhtäkkiä pieni lapsi voikin mennä sukupuolenkorjausprosessiin.


Minusta kyllä tyttöjen koululiikuntaan voisi tehdä muutosta. Enkä nyt puhu sekaryhmistä, joissain peleissä sekaryhmät voi olla ok. Pesis ja itsenäisyyspäivän tanssit olivat sellaisia, joita teimme sekaryhmissä.

Itseäni naisena oksettaa tyttöjen ylisuojelu käsipainoilta ja kuntosalilta, koska iiiikkkk, muuten haurastuu ja muuttuu lihaksikkaamksi. Kyllä kamppailulajeista ja kuntosalista on hyötyä naisillekin, ei ole ylipainoa eikä sairauksia. Sama luonnonlaki se meilläkin on, mutta näköjään vaan pitäisi pelkkää jumppaa tehdä ja pyörtyä herrasmiesten käsivarsille.

Enkä pidä itseäni minään hemmetin neutraalina harrastaessani koripalloa ja osatessani käsitellä aseita kuin Modesty Blaise. Se on todella loukkaavaa mua kohtaan. Sehän vain kertoo, ettei nainen saisi olla fyysisesti vahva tai muuten pitää olla joku oma nimensä sillä.
smo: ".. värittynyt motivaatiosi leimata asioita ideologisiksi .."

Ah, mutta itse aiheessahan tässä on pysytty, sillä uutisen kohdalla kirjoitetaan seuraavaa:

"Lehti kertoo KD:n edustajien kritisoineen gender-ideologian tuomista kouluihin ja lehdessä todetaan sukupuolen moninaisuuden olevan lainsäädännössä määrittelemättömän käsitteen."

Nämähän ovat korrekteja huomioita, kuten ylipäätään huomiot siitä, että politiikkaa/ideologioita/uskomuksia on tavalla tai toisella aina sekoitettu Suomessa koulutukseen, mistä räikeimpänä esimerkkinä Pirkkalan keissi, josta aikaisemmin taisinkin smolle vinkata. Toki sen tunnustuksellisen uskonnonopetuksenkin voi lukea samaan pakettiin. Useissa Euroopan maissa ei ole laisinkaan uskontoa perusopetuksen curriculumissa (sattuneesta syystä).

Norjan yleisradio - tai televisio - laittoi eetteriin about kahdeksan vuotta sitten tiedettä popularisoivan minidokumenttisarjan, jonka nimi oli Hjernevask (aivopesu). Ohjelmassa haastateltiin sekä sosiologeja/gender-tutkijoita että biologeja siten, että kummatkin saivat kommentoida ristiin. Suosittelen smolle katsottavaksi. Parhaat palat näyttäisivät löytyvän edelleen Juutuubista, ja monet argumenteista sopivat tähänkin keskusteluun.

Eli lyhyesti ilmaistuna gender-ideologia on olemassa, kyse ei ole salaliittoteoriasta, se on lähempänä politiikkaa kuin tieteellisesti tutkittua tietoa, ja poliittinen ideologia ei kuulu peruskouluun. Lisäksi, ne biologiset erot ovat olemassa, haluttiinpa niistä eroon tahi ei, gender-ideologian nimissä :)
Cadence, näyttää kuitenkin tieteenkin valossa yhä selvemmin siltä, että sukupuolen moninaisuus on taustaltaan ihan yhtä biologista kuin se, mitä haarovälistä tai sisukalauista on nähtävissä.