Saksan parlamentti äänesti tasa-arvoisen avioliiton puolesta (juttukommentit)

Saksan päätöksellä saattaa olla myönteinen vaikutus ainakin Itävaltaan ja Tsekkiin. Tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön vaikutuspiirissä elää pian 82 miljoonaa ihmistä aiempaa enemmän. Hienoa!

Ja mitä tulee perustuslakiin, niin näinhän myös samaa sukupuolta olevien vanhempien vanhemmoimat perheet tulevat paremmin valtion erityisen suojeluksen piiriin. Super!
  • 3 / 7
  • Seppo Räty oli väärässä
  • 30.6.2017 13:56
Saksan päätöksellä voi olla myönteinen vaikutus Tšekin ja Itävallan ohella myös Sveitsiin. Ehkä siellä Sveitsissä aletaan piakkoin kerätä nimiä aloitteeseen, jossa vaaditaan kansanäänestystä asiasta. Sveitsissä kun on tämä suora demokratia ollut jo vuosisatoja.

Mutta joka tapauksessa: onnittelut Saksalle tästä oikeasta päätöksestä.
Melkein kuin Strömsössä, voisi sanoa. Sitten lopulta.

Tämä on taas esimerkki nykyajasta. Maailma on muuttunut. Kansalaismielipiteen merkitys on noussut (niin hyvässä kuin pahassa). Poliitikot joutuvat seuraamaan entistä tarkemmin mielipideilmastoa. Niin on Saksassa ja niin on Suomessa.
  • 5 / 7
  • human
  • 30.6.2017 14:21
Onnittelut Saksalle! <3

Nyt siellä ei enään lahdata homoja, kuten äärikristityt natsit tekivät, vaan saatetaan rakkaus-avioliittoon.

Ihan relun enemmistön tahto tuo n. 62% tahdon-ilmaisu (Bundestaghan on 630-paikkainen).

Angela Merkelillä on toki takapirunaan pappis-perheensä ideologia-kasvatus pienestä pitäen, niin hän, itse lapsettomana - toistamiseen avioliitossa olevana ja nykymiiehensä 2 lasta perheessä ollen (eli Merkel on tavallaan "adoptioäiti"), on tuijottanut ristiriitaisesti sateenkaariperheitä,
Smo, Saksan korkein oikeus päätti jo 2013, että myös samaa sukupuolta olevien vanhempien perheet kuuluvat perustuslaissa tarkoitetun erityisen suojelun piiriin.
By the way, Saksan perustuslaissa ei mainita onko lain erityistä suojelua nauttiva avioliitto miehen ja naisen välinen.
Näiden kahden edellä mainitun pointin perusteella voisi muuten päätellä, että perustuslakimuutosta ei tarvita... Vaikka perustuslakituomioistuin päättikin aikanaan, ettei rekisteröity parisuhde vastaa avioliittoa perustuslain 6 pykälän tarkoittamassa merkityksessä. Nyt on parlamentin kanta kuitenkin selvä: avioliitto koskee myös samaa sukupuolta olevia pareja (ei tietty vieläkään rek. parisuhteita). Varsinaiseen lakiin ja tasa-arvoiseen avioliittoon Saksassa on toki vielä matkaa ja aikaa.
Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) haluaa kumota tasa-arvoisen avioliittolain

Hieman taustaa
Saksan parlamentti eli liittopäivät hyväksyi monien yritysten ja käänteiden jälkeen tasa-arvoisen avioliittolain 30.6.2017 äänin 393-226. Laki hyväksyttiin sosialidemokraattien, vasemmiston ja vihreiden edustajien äänin, jotka kaikki olivat puoltavia. Suurimman puolueen eli oikeistopuolue kristillisdemokraattien (CDU/CSU) edustajista vain noin 25 % äänesti lain puolesta.
https://www.dw.com/en/germanys-bundestag-passes-bill-on-same-sex-marriage/a-39483785
Siviilioikeuslakikirjan pykälää 1353 BGB muutettiin siten, että ”avioliiton voi solmia kaksi eri tai samaa sukupuolta olevaa henkilöä”:
https://www.gesetze-im-internet.de/bgb/__1353.html
Laki astui voimaan 1.10.2017.

Saksa on EU:n väkirikkain ja vaikutusvaltaisin jäsenvaltio ja sen päätöksillä on vaikutusta myös muiden maiden lainsäädäntöön, tällä hetkellä esimerkiksi Sveitsin ja Itävallan avioliittolakimuutoksiin. Siksi on mielestäni aiheellista mainita Saksan päätöksestä ranneliike.netin Tapahtui tänään -palstalla.

Hieman tilastoja
Tarkkoja tietoja samaa sukupuolta olevien parien solmimista avioliitoista 1.10.2017 jälkeen ei ole, mutta kyselyt maistraatteihin eri puolille maata kertovat, että ainakin 15 000 henkilöä on naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Eniten samaa sukupuolta olevien avioliittoja solmittiin Berliinissä, noin joka neljäs, joskin myös katolisen Baijerin viidessä suurimmassa kaupungissa solmituista avioliitoista joka yhdeksäs oli ns. homoavioliitto. Määrällisesti eniten tietenkin suurissa kaupungeissa eli Berliinissä, Kölnissä, Hampurissa, Düsseldorfissa, Bremenissä, Münchenissä, Hannoverissa, Dresdenissä jne.
------
AfD-puolue: Avioliitto kaikille -laki kumottava
Saksan äärioikeistopopulistinen ja erittäin homovihamielinen AfD-puolue ajaa tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista (Abschaffung). Se ilmoitti aikeestaan 15.6. liittopäivien istunnossa ja 19. tätä kuuta teki päätöksen puoluekokouksessaan Wiesbadenissa.
Liittopäivät joutuu keskustelemaan 11.10. AfD:n esityksestä (Antrag, ei vielä lakialoite) laatia varsinainen lakialoite, jolla tasa-arvoinen avioliittolaki kumottaisiin. Liittopäivät on tähän mennessä hylännyt kaikki AfD:n esitykset ja aloitteet, melko varmasti tämänkin.

Muuta
Äitiyslaki, translaki, viharikoslain parannus jne.
ovat jumissa liittopäivillä, koska johtava puolue kristillisdemokraatit (CDU/CSU) selittelee ja vastustaa. Kaiken huippu mielestäni oli, kun CDU/CSU:n edustaja tokaisi liittopäivillä vihreiden edustajalle, että ”homojen tulisi olla kiitollisia, kun on näin hyvin”.