Uskon Sana -seurakunnasta eronnut uskonyhteisön perustaja avasi oman blogin (juttukommentit)

  • 1 / 15
  • Kolmoisritti
  • 8.5.2017 21:31
Minusta tässä näkee myös, miten homomies jää osattomaksi hyvinvoinnista, nimittäin terveydestä on kysymys: siitä että joutuu elämään kaksoisroolia ja pakkoavioliittoon muuttumisen toivossa. Uskonnollisten piirien homofobia on tähän syynä. Kysymys on myös taloudellisesta turvallisuudesta eli työstä. Perustajajäsen joutuu eroamaan, koska on gay. Tässä tulee myös minusta esille suora manipulointi: annetaan suoria ohjeita eikä mahdollisuuksia omiin elämänvalintoihin. Kasvattaako sellainen ketään. Voidaanko muutenkaan hyvin näissä ahdasmielisissä liikkeissä, koska säännöstö ja ohjeisto on jäykkää ja homot pakotetaan turhiin terapioihin. Senkin ajan voisi elää normaalia elämää. Tässä tulee ilmi myös, että homoilta riistetään yksi elämän osa: mahdollisuus hengellisyyteen tai spirituaalisuuteen. Miksi se on homoilta kiellettyä? Tässä riistetään homoja ja syrjitään: suljetaan ulkopuolelle. Vaihtoehtoja ei ole. On hyväksyttävä tietty dogmatiikka tai sitten ei ole mitään muuta tarjolla. Outoa. Homolta riistetään oikeus seksuaalisuuteen kokonaan. Mitä muuta riistetään: ajattelun vapaus? Oikeus päättää omasta elämästä? Oikeus normaaleihin ihmissuhteisiin, oikeus ihmisarvoiseen ja kunnioittavaan kohteluun...
Olen liikuttavan samaa mieltä Kolmoisrittin kanssa.

Ja miten turhaan Tianen onkaan kärsinyt ja kärsii ilmeisesti edelleen. Voi voi, ei uskoisi että enää tänä päivänä nuoren ihmisen elämän täytyy perustua valheeseen mutta niin se vain näyttää olevan.
Uskonnot - oli se sitten mitä tahansa uskontoa yhdistettynä tietämättömyyteen ja vanhoihin luutuneisiin käsityksiin ihmisestä, saa vain ja ainoastaan pahaa aikaiseksi.
Toisaalla mediassa uutisoitiin tuosta tapauksesta näin:

"Uskon sana -seurakunta on toiminut osana kenialaista Word of Faith-kirkkoa ja on korostetun konservatiivinen. Uskon Sanan omien nettisivujen mukaan he seuraavat Raamatun sanaa kirjaimellisesti ja Helsingin Sanomien helmikuun artikkelin HS 12.04.17 mukaan he vastustavat tasa-arvoista avioliittoa ja ”homoseksuaalisia tekoja”"

Eli taisi sittenkin mennä kutakuinkin samoin helluntailaisen Nokia-mission biseksuaalin ex-johtajan, Markku Koiviston uskomusurilla tuokin, että uskotteluun mukaan joutuminen ajaa mentaalisiin ongelmiin sekä itseään että muita kohtaan.

Tänähän vuonna uskovaiset juhlivat ns. "uskonpuhdistusta", mutta eiköhän olisi jo aika tehdä se oikea, eikä vain uskoteltu uskonpuhdistus ja siivota sieltä uskomuskirjasista pois sitä kaikkea ihmis- ja luonnonvastaisuutta, jotka ovat aiheuttaneet kroonisia uskomusongelmia ja lähimmäisenrakkaudettomuuksia.
Tuota uskon sana -liikettä ja sen world faith -taustaa käsitellään avartavasti esim. täällä.

https://ajankohtainen.wordpress.com/tag/uskon-sana/

Alussa taustaa ja sivun puolessa välissä tuosta uskon sana -liikkeestä.
Tuo konkkaronkkahan uskomus-riistää paljon muutakin, kuin vain seksuaalivähemmistöiltä.

Kommenttia muokattu: 09.05.2017 klo 13:16
  • 5 / 15
  • Kolmoisritti
  • 9.5.2017 15:37
Tässä oli mukana nämä uhkailut eli suora henkinen väkivalta, jonka kohteeksi hän joutui kerrottuaan, mitä todella tunsi.
" from hero to zero! " Mikä tässä on oleellista. homomiehen tekemä työ on niin kauan hyväksyttyä, kunhan hän ei paljastu homoksi. Yhteiskunnan arvostus on kun pysyy kaappihomona ja pitää turpansa kiinni. Yhteiskunta pakottaa kaikenlaisten fasadien pystyttelyihin, mutta samalla kasvaa koko ajan hyvinvointivaje, kunnes tilanne leviää käsiin eikä enää hallitse sitä. Voimavarat loppuvat ja tulee loppuunpalaminen: uupuminen. Tässä vakavine seurauksineen: auto-onnettomuus. Loppuunpalaminen kasvattaa itsemurhariskiä hoitamattoman masennuksen takia. Masennus tulee pitkään jatkuneesta stressistä. Homojen loppuunpalamisesta ei ole tutkimuksia. Ei ole myöskään mitään itsemurhatilastoja. Meillä ei ole mitään tutkimustietoa homoista, miten he selviävät heteronormatiivisessa yhteiskunnassa kamppaillessaan hyvinvointivajeen kanssa eli selvityäkseen.
Tässä on huomattavaa, miten hänellä ei ollut oikeutta ilmaista itseään, tulla ulos omana itsenään, vaan piti jatkaa tällaista raakaa ja itsetuhoista heteronormista teeskentelemistä. Ainoa valinta oli jatkaa samalla lailla.

Voisi kysyä, että miten heteromies joutuu tekemään samalla lailla valintaa pois omista todellisista tunteistaan velvollisuudesta? Olisiko aika vapauttaa heteromies heteronormatiivisista keksityistä ja valheellisista kulisseista, jotta hän voisi tehdä todellisia elämänmyönteisiä ratkaisuja omassa elämässään?! Että hänelläkin olisi oikeus omaan kehoonsa, omiin tunteisiinsa? Isoja kysmyksiä, joita ei koskaan kysytä? Miksi ei kysytä eikä kyseenalaisteta?

Kommenttia muokattu: 09.05.2017 klo 15:43
Mikä pakko Tiaisen on ollut ruveta ko. konservatiivisen lahkon saarnaajaksi, maailmassa on suvaitsevampiakin lahkoja. Jos haluaa olla kristitty ja hypätä raamatusta yli homofobiset kohdat, niin sekin on nykyään mahdollista. Minusta Tiaista on turha säälitellä ja taivastella. Nytpä on nuorella miehellä tilaisuus laittaa ajatuksensa järjestykseen. Toivon vain että sen tuloksena asia on loppuun käsitelty suuntaan tai toiseen eikä vain huonosti laastaroitu.

Näissä tapauksissa ihmetyttää se kuinka heidän jumalallaan ei ole asiassa mitään vastuuta, vaikka he itse kuinka eheyttävät itseään ja rukoilevat ja tekevät sitä sun tätä. Mikä se sellainen jumala on jolla on tarve kiduttaa ihmistä tällaisellakin asialla. Mitä jumala siitä saa? Ihminen saa paljon pahaa mieltä. Olen sitä mieltä että jos uskovainen kykenisi ajattelemaan asian loppuun saakka, hän lakkaisi olemasta uskovainen.

Olen itse helluntailaisesta perheestä, mutten ole lapsenuskosta huolimatta koskaan tullut uskoon. Vuosikymmeniä uskonto oli taka-alalla kunnes otin asian käsittelyyn ja päädyin jonkinlaiseksi agnostikoksi/ateistiksi.
Näistä naimisissa olleista kaappihomoista keskusteltaessa unohdetaan lähes säännöllisesti vaimo, joka on tullut petetyksi ja kaltoinkohdelluksi.

Mielestäni tulisi selkeästi todeta kulissiavioliiton olevan täysin väärin. Pelastaakseen oman nahkansa, homomies on tehnyt suuren vahingon vaimolleen ja mahdollisesti perheeseen syntyneille lapsilleen. Tämä on mielestäni täysin tuomittavaa. Se pitää sanoa myös julkisesti.
  • 8 / 15
  • Kolmoisritti
  • 10.5.2017 15:24
Ei Tiainen ole ensimmäinen homo, joka noita lahkoja perustaa. (Oletettavaa on, että vaimo tiesi?) Ne ovat tällaisia julkisuudenkipeitä tyyppejä ja haluavat olla keskipisteenä. Uskonto antaa heille mahdollisuuden ja platformin: ne keksii jutut omista päästään. Ne ei ole varsinaisia uskontoja tai kristinuskoa ollenkaan, koska opillinen puoli on sekavaa ja muualta lainattua. Puuttuu liturgia. Jenkeistä tulee näitä, koska siellä ihmisiä on joka kansallisuudesta, niin laimennetaan ja halutaan näitä puhujia ja bändejä: minusta hippiajan jälkijättöistä heilumista. Minusta oleellista on tämä hyvinvointivaje, joka on taustalla. Homon osa on joutua olemaan yhteiskunnan huono-osaisena, jonka asemaa ei haluta korjata, mikä on maailmanlaajuinen ilmiö. Tässä on huomattavaa, että naisia on joka puolella vallan kahvassa, mutta homojen asema ei korjaannu: ollaan edelleen itsekkäitä ja vedetään rahat omille joukoilleen. Itseisarvona on miehittää paikkoja naisilla. Sitten tehdään naisia suosivia päätöksiä sosiaali-ja terveyspuolella, ksoka naiset ovat äänessä koko ajan ja manipuloivat: keksivät rahamenoja yhteiskunnalle, olemattomia tarpeita, vaikka yhteiskunnassa on oikeasti huono-osaisia, kuten me.

Kommenttia muokattu: 10.05.2017 klo 15:30
  • 9 / 15
  • Opetuslapsi
  • 7.6.2017 10:20
Jumalan Sanan toteuttaminen on mahdollista. Muuten sitä ei olisi annetukaan. Eri asioissa on taistelua, mutta "ette vielä ole tehneet verille asti vastarintaa syntiä vastaan" , kuten Raamattu sanoo.
Olen itse kokenut vaikean kriisin. Vuoden taistelin sen kanssa, haluanko elää vai en. Siitä on nyt aikaa yli 20 vuotta. Kaikki on muuttunut. Silloin en voinut tukeutua ihmisiin. Kukaan ei ymmärtänyt, ei aina edes seurakunta. Jotkut pitivät minua hulluna.
asiat olivat erilaisia kuin Tiaisella, mutta yhtä vaikeita. Ainoa turva on Jeesuksessa. kun sen kokee, on onnellinen.
Opetuslapsi
"Mielestäni tulisi selkeästi todeta kulissiavioliiton olevan täysin väärin. Pelastaakseen oman nahkansa, homomies on tehnyt suuren vahingon vaimolleen ja mahdollisesti perheeseen syntyneille lapsilleen. Tämä on mielestäni täysin tuomittavaa. Se pitää sanoa myös julkisesti."


Kulissiliitot on varmasti väärin, ja vaikka monille vanhemmille sukupolville todellisuutta, mutta mistä oletuksesta tämä lähtee että vaimo ei tiedä? Kysymyksessä voi olla vaikkapa keskinäinen sopimus sääntöineen.
Edellisestä kommentista "mistä oletuksesta tämä lähtee että vaimo ei tiedä? "

On tietenkin tapauksia, joissa vaimo tietää ja haluaakin vaikkapa miehensä merkittävän julkisen aseman/omaisuuden tms. vuoksi pitää yllä kulissiavioliittoa. Tällaisista olen kuullut erisyisesti Yhdysvalloista.

Toisaalta tunnen muutamia todellisia tapauksia, joissa miehen homoseksuaalisuus on paljastunut tavalla taikka toisella aviovaimolle pitkänkin avioliiton jälkeen. Mies on ollut tuon avioliiton ajan seksisuhteessa toiseen mieheen taikka puskasuhteessa, eli käynyt homojen kohtaamispaikoissa seksiä saadakseen.

Miehen salaisen elämän paljastuminen on johtanut muutamassa tietämässäni tapauksessa vaimon itsemurhayritykseen.

Ikäviä seikkoja noiden salasuhteiden seurauksena ovat myös sukupuolitaudit, joita on saattanut tarttua myös vaimoon.

Hassuin tällainen tietämäni tapaus oli kun mies hankki salasuhteessa satiaisia, tartutti vaimoonsa ja lopulta heidän pikkulapsensa kulmakarvoista löytyi satiainen. Tiedän tämän siksi, että mies toi tuon satiaisen minulle tutkittavaksi. Se on nyt minulla preparaattina mikroskoopin lasilevyllä.

Satiaiset eivät ole sinällään sukupuolitauti, vaan loinen, joka voi tarttua sukupuoliyhteyden aikana taikka muulla tavoin. Apteekista voi hakea karkoitetta.
Raamattu on Jumalaan uskossa olevan ohje, ei ihmisten mielipiteet, eikä ajatukset. Raamatussa sanotaan,että miehimykset eivät peri Jumalan valtakuntaa. Homous on vahva pahuuden henkivalta, josta Jumala vapauttaa, jos ihminen tekee oman osuutensa.
Alunperin Paavalin määritelmä "miehimys" ei tarkoita homoseksuaalista miestä, vaan heteroseksuaalista miesprostituoitua. Käsittääkseni Luther käänsi sanan tarkoittamaan itsetyytydystä, myöhemmin termi on käännetty tarkoittamaan homoseksuaalia. Jälkimäinen varmaankin silloin, kun määritelmä homoseksuaalisuus keksittiin.


Jumalan valtakuntaa ei Paavalin mukaan peri haureellisiset, miehimykset, ihmiskauppiaat, valhettelijat, valapattoiset ja kaikki muut, mikä on "tervettä oppia vastaan". Jos olisin uskovainen ja luottaisin Raamatun sanaan, ottaisin nykypäivänä vaarin tuosta suluilla merkitsemästäni ja miettisin miten sitä voisi soveltaa nykypäivään ja demokraattisten ja tasa-arvoisten sivistysvaltioiden lainsäädäntöön, mutta en toki saarnaa tai moralisoi...
Näinhän se on. Miehimyksestä joku kirjoitti omia sepustuksiaan. Raamattua tulee lukea kokonaisuutena ja jos on tällaisia hyvin tärkeitä opillisia kohtia, niistä on kyllä yleensä enemmän kuin yksi maininta. Homous ei ollut tuntematon käsite Raamatussa Vanhassa eikä Uudessa Testamentissa.Ehkä tunnemme kertomuksen Sodomasta ja Gomorrasta? Kummallista miten homoseksuaalit ovatkin ottaneet tunnuksekseen sateenkaaren. Sateenkaari oli Jumalan lupaus, ettei hän enää tuhoa maapalloa vedellä vaan se tapahtuu tulella eli atomisota tulee. No, Uusi Testamentti kyllä opettaa, että kun miespuoliset kiimoissaan syttyvät toisiinsa ja samoin naispuoliset niin he ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen ja saavat siitä palkan. Näin se on. Mikään Raamatun kohta ei myöskään anna lupaa esiaviolliseen seksiin elikkä nykyisin tämä alue on niin vapaa kuin vain voi olla ja siitä sikiää sitten luuloja, että voidaan elää ilman muuta miten huvittaa. Tiainen tietää nämä. Olkoon sitten homo, mutta lupaa sen seksuaalisuuden harjoittamiseen ei tule Jumalan suunnalta eikä kristillinen seurakunta voi antaa eri vapauksia opetuksessaan. Tämä on siis vain yksi asia sekamelskassa. Kaikki haureelliset ja avionrikkojat on Jumalan silmissä synnintekijöitä kuten moni muukin. Synnistä tulee tehdä parannus ja uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen veressä.
Nimimerkki "anemone": nimenomaan Sodomassa ja Gomorrassa ei ollut kyse homoseksuaalisuudesta, vaan vallankäytöstä. Muukalaisille haluttiin näyttää kaapin paikka häpäisemällä nämä kenties yhdellä pahimmista kuviteltavissa olevista menetelmistä.